Playoffs 2018 – mestaruus vai lomille?

  • 45 060
  • 317

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maalivahteja kehutaan maasta taivaaseen ja toki loistaavaa peliä toki ollutkin molemmilta. Mutta on siellä ollut huonoa viimeistelyäkin molemmilla joukkueilla. Paikkoja, joista pitäis vaan laittaa kiekko kattoon, mutta huiskitaan silmät kiinni moken patjaan. Molemmilla joukkueilla.

Syöttöpelissä on kaikkinensa valtavasti parannettavaa. Esim. Turkulainen oli tänään kaukana omasta normaalista perustekemisestä kaksi ensimmäistä erää. Ja kuten todettu, Immoselle tuli myös aika paljon harhasyöttöjä ja huonoja ratkaisuja. Mutta loppua kohti alkoi kaikki sujumaan paremmin, eli vanha klisee: tästä on hyvä jatkaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kolehmaisen siirtoa tuohon Hytösen ketjuun, jotenkin tuntuu että Hytönen on nyt ketjussa hieman yksin kun muut pelaa hieman "puolivaloilla".

Olen huomaavinani hienoista suolaamisen henkeä Verliciä kohtaan, en siis pelkästään tai edes sinulta, mutta nappasin nyt tähän, kun tuli hollille. Omaan silmään Verlic on ollut oikeasti hyvä, pelaa älykkäästi on vahva kulmissa ja näkyihän tuo alivoimassakin tänään. Virtasen yv/av permanentteihin ei taida kovin helppo olla murtautua, joten kertoohan se jostakin. Vielä tuo ei Hytösen kaverina ole kovin montaa peliä vetänyt, joten odotan vielä parempaa jatkossa, ainesta kyllä on. Tuo Hifkin tasoitus ei minusta mennyt Verlicin piikkiin, vaan keskialue tunaroitiin koko kentällä huolella ja jouduttiin organisoimattomana omiin. Samoja mokia, jos nyt mokiksi haluaa luetella, tapahtuu pelissä monille pelaajille, mitä niistä rakentuu, riippuu paljon siitä, millä kentän osa - alueella ne tapahtuvat.

Hieno oli kyllä peli kokonaisuutena ja ei maailman helpoimmassa paikassa. Huominen tulee kuitenkin pian, enkä ihan heti usko, että vääntö tuosta kummoisesti muuksi muuttuu, tiukkaa vääntöä ja pienet marginaalit. Mulle sarjan alun kolmonen ketjuista on ollut pimennossa, mutta jospa nyt ratkaisun ansiosta homma aukenisi. Juuri nyt en koskisi neloseen lainkaan, sillä tämä formu ei ole "vuotanut" runkkis nelosen tapaan ja se on äärimmäisen tärkeä palanen näissä peleissä.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Sen verran täytyy tarttua tähän Kolehmaisen maaliin, ettei tuossa ollut mielestäni mitään paskaa.

Hyvä terävä lähtö omista aloituksen jälkeen, 3-2 yv hyökkäys josta Ikonen pelasi kiekon Rooballe jolloin tilanteesta tuli 2-1 yv josta Kolehmainen laukoi kiekon suoraan Rooban syötöstä etukulmaan. Oppikirjamaali jos jotakin. JYP vaan ei jostain syystä ole saanut näitä vastaiskumaaleja aikaiseksi paljoa viime aikoinakaan.

No joo "paskamaali" toimikin tässä terminä maaliin, jota ei varmaankaan kovin moni odottanut tulevaksi. Ainakaan IFK ei sitä odottanut kun noin suorasta hyökkäyksestä pääsi kolehmainen tälläämään.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olen huomaavinani hienoista suolaamisen henkeä Verliciä kohtaan, en siis pelkästään tai edes sinulta, mutta nappasin nyt tähän, kun tuli hollille. Omaan silmään Verlic on ollut oikeasti hyvä, pelaa älykkäästi on vahva kulmissa ja näkyihän tuo alivoimassakin tänään. Virtasen yv/av permanentteihin ei taida kovin helppo olla murtautua, joten kertoohan se jostakin. Vielä tuo ei Hytösen kaverina ole kovin montaa peliä vetänyt, joten odotan vielä parempaa jatkossa, ainesta kyllä on. Tuo Hifkin tasoitus ei minusta mennyt Verlicin piikkiin, vaan keskialue tunaroitiin koko kentällä huolella ja jouduttiin organisoimattomana omiin. Samoja mokia, jos nyt mokiksi haluaa luetella, tapahtuu pelissä monille pelaajille, mitä niistä rakentuu, riippuu paljon siitä, millä kentän osa - alueella ne tapahtuvat.

Hieno oli kyllä peli kokonaisuutena ja ei maailman helpoimmassa paikassa. Huominen tulee kuitenkin pian, enkä ihan heti usko, että vääntö tuosta kummoisesti muuksi muuttuu, tiukkaa vääntöä ja pienet marginaalit. Mulle sarjan alun kolmonen ketjuista on ollut pimennossa, mutta jospa nyt ratkaisun ansiosta homma aukenisi. Juuri nyt en koskisi neloseen lainkaan, sillä tämä formu ei ole "vuotanut" runkkis nelosen tapaan ja se on äärimmäisen tärkeä palanen näissä peleissä.

Olen myös tyytyväinen Verlicin pelaamiseen, vaikka hieman hifkin tasoitus meni hänen piikkiinsä. Hieman oli hidas reagointi irtokiekkoon. Enemmän ihmettelen Louhivaaran vaisuutta.

En lähtisi rikkomaan Hytösen ketjua, heitä vastaan ei montaa maalipaikka tule. Karvauspelissä olisi kuitenkin varaa parantaa, toki myös maalipaikkoja luomisessa.
 
Nelfor

Täysin samoilla linjoilla. Verlic on ollut energinen ja painaa hommia jatkuvasti hyvällä intensiteetillä. Hieman ehkä välillä on näkyvissä sellaista, ettei ole ihan pelin ytimessä kiinni ja sinänsä energinen pelaaminen menee hieman hukkaan, mutta pääsääntöisesti olen kyllä tyytyväinen Verlicin otteisiin. Louhivaara tuntuu olevan selvästi eniten hukassa, mutta pieniä väläyksiä paremmasta on Opankin kohdalla jo nähty. En lähtisi ainakaan vielä tuota ketjua rikkomaan.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Louhivaara on ikävä kyllä se jarru tuolla. Ei ehdi tilanteisiin ja väännöissä heikko. Verlic sopivasti jees.

Rooba ta Kole kakkoseen.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Louhivaara on ikävä kyllä se jarru tuolla. Ei ehdi tilanteisiin ja väännöissä heikko. Verlic sopivasti jees.

Rooba ta Kole kakkoseen.
Jep. Valitettavasti Ossin taso on laskenut todella dramaattisesti ja nykyisellään on neloskentän mies esitysten pohjalta. Peluutusta Hytösen rinnalla toki puoltaa tuo kaverusten saumaton yhteisymmärrys. Voisi tietysti kokeilla, miltä homma näyttäisi, jos Kole/Rooba ja Opa vaihtaisi paikkoja.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Rooba oli kyllä eilen JYPin huonoin hyökkääjä vaikka sai sen kakkossyöton Kolen maaliin. Kuitenkin ihan järkyttävän monta huonoa ratkaisua tuli Roobalta ja täten paljon virheitä. Onneksi ne ei kostautuneet, toivottavasti Rooba on taas tänään JYPin parhaimmistoa kuten ollut aiemmin tällä kaudella.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Joku voisi sanoa, ettei tämä lupaa hyvää Jussi Olkinuoran tilastot tämän kauden peräkkäisten pelien jälkimmäisestä matsista: Yksi voitto, kolme tappiota. Kahdeksan päästettyä ja torjuntaprosentti 85,01 - Lähde Twitter
 
Hexa

Tilastot on tehty rikottaviksi. Keskittymistä vain peliin Olkinuora. Maalin takana seikkailut voi jättää pois. Tai ainakin ne pitää olla tarkoin harkittuja.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen huomaavinani hienoista suolaamisen henkeä Verliciä kohtaan, en siis pelkästään tai edes sinulta, mutta nappasin nyt tähän, kun tuli hollille. Omaan silmään Verlic on ollut oikeasti hyvä, pelaa älykkäästi on vahva kulmissa ja näkyihän tuo alivoimassakin tänään. Virtasen yv/av permanentteihin ei taida kovin helppo olla murtautua, joten kertoohan se jostakin. Vielä tuo ei Hytösen kaverina ole kovin montaa peliä vetänyt, joten odotan vielä parempaa jatkossa, ainesta kyllä on. Tuo Hifkin tasoitus ei minusta mennyt Verlicin piikkiin, vaan keskialue tunaroitiin koko kentällä huolella ja jouduttiin organisoimattomana omiin. Samoja mokia, jos nyt mokiksi haluaa luetella, tapahtuu pelissä monille pelaajille, mitä niistä rakentuu, riippuu paljon siitä, millä kentän osa - alueella ne tapahtuvat.

En varsinaisesti tuota Kolehmaisen siirtoa tuohon ketjuun meinannut että Verlic olisi huonosti pelannut vaan Kolehmainen ollut sen verran iskussa että voisi joukkueelle olla isompi hyöty jos saa isompia minuutteja ja ehkä saisi ketjut parempaan tasapainoon. Nyt tuntuu että hieman Hytösen ketjusta ei saada kaikkea irti mitä voisi saada.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tiukkaakin tiukempia pelejä olleet tähän asti mutta sehän näissä pleijareissa onkin suolana että kovia pelejä pitää kyetä voittamaan. JYP osoittanut että pystyy voittamaan tiukkoja maalin pelejä ja me ollaan ihan jumalattoman hyviä etenkin jatkoerissä nähtävästi. Kyllä tämä näyttää ihan meidän keväältä, IFK ollut kyllä sellainen mittari, pelaavat ihan TÖRKEÄN hyvin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Tiukkaa teki taas tänään, Suomelan kun laittaa jatkoerässä kentälle, niin tapahtuu hyviä asioita. HIFK on heittänyt kovan haasteen, mutta kärsivällisesti pelaamalla löytyy sieltä heikot kohdat. Vähän ihmettelen Yonkmannin peluuttamista kolmannen erän lopussa, kiekkovarmuus ei riitä paineen alla, lisäksi Kuukan kanssa pelatessa on todella hidas pakkipari. Posia Immosen maalijyvän löytymisestä, kaksi hienoa maalia tänään, oli hyvin pelattavissa ja koko kenttä pelasi hyvin tänään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän ihmettelen Yonkmannin peluuttamista kolmannen erän lopussa, kiekkovarmuus ei riitä paineen alla, lisäksi Kuukan kanssa pelatessa on todella hidas pakkipari.
Minä taas ihmettelen tätä kommenttia. Ehkä minulta jäi sitten näkemättä joku ratkaiseva virhe Yonkmanilta, mutta mies pelasi kyllä huikean hyvin pitäessään kiekkoa oman alueen kulmassa käytännössä yksinään 2-3 HIFK-pelaajaa vastaan tuossa kolmannen erän lopussa. Muutenkin Yonkman on pelannut mielestäni todella hyvin näissä peleissä ja tehnyt juuri sitä työtä, mitä häneltä odotetaankin. Jopa kiekon kanssa on ollut mukavan varmaotteinen.

Sitä toki voi kyseenalaistaa, että onko Yonkman-Kuukka se oikea pari loppuhetkille.
 
Siis tarkoitin sitä että miksi se on siellä kentällä, kun peliaika on melkein lopussa, raskas jalka ja pitäisi päästä katkomaan peliä ei sovi yhteen. Veltsu laittoi vielä jatkoajalla Yogin jäälle, ja jäähyhän siitä seurasi. En niinkään kommentoi Yogin peliotteita, vaan Veltsun peluutusta pakkien osalta.
 
Niin ja minä tarkoitin sitä, että Yogi suoriutui hyvin kolmannen erän loppuhetkillä tänään, jolloin on erikoista kyseenalaistaa hänen peluuttamistaan tuossa tilanteessa. Peluutuksessa yleisesti on parantamisen varaa, mutta en kyllä allekirjoita suorilta sitä, että Yogi ei kuuluisi loppuhetkillä jäälle puolustamaan johtoasemaa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Veltsulla on joku outo fetissi tuohon Yogi-Kuukka pariin. Liian usein kaksikko on kyllä ihan täysin kusessa omassa päässä, kun vauhti ei riitä kummallakaan. Liikkuvampi kaveri kummankin viereen ja tulos on mielestäni paljon parempaa.
 
Tästä samaa mieltä, en ymmärrä miksi nämä kaksi täytyy heittää väkisin samaan pariin. Eivät täydennä toisiaan oikein mitenkään.
 
Hexa

Jäsen
Siis tarkoitin sitä että miksi se on siellä kentällä, kun peliaika on melkein lopussa, raskas jalka ja pitäisi päästä katkomaan peliä ei sovi yhteen. Veltsu laittoi vielä jatkoajalla Yogin jäälle, ja jäähyhän siitä seurasi. En niinkään kommentoi Yogin peliotteita, vaan Veltsun peluutusta pakkien osalta.
Se Yonkmanin jäähy jatkoajalla oli kyllä ihan huumorijäähy tuomareilta. Täysin tahaton tilanne, kun Yonkmanin maila jäi kiinni Raskiin, eikä edes vaikuttanut mitenkään Raskin suoritukseen. Ehkä tuomarit sitten yrittivät paikata jotain tilannetta sillä jäähyllä. Ihan sama vaikka Yonkman ei olisi sitten edes irroittanut mailaa kädestään, tuo irroittaminen toi siihen vaan lisää teatraalisuutta, mikä puolestaan vaikutti tuomareiden vihellykseen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Taitaa perustua tuo Yonkmanin peluutus jatkoajalla noihin kauden aikaisempiin otteluihin jossa mies ollut jatkoajalla hyvä, esimerkiksi CHL matseissa. Viimeisen minuutin aikana taisi olla Yonkman ainut joka saa tuosta puhtaat paperit ja oli lähellä etteikö kokonaan saanut katkaistua HIFK kirin väkevällä kulmapelillä. Roolitus tietenkin pitäisi miettiä ehkä paremmin kun nyt kaksi puolustavaa pakkia samassa pakkiparissa ja muutaman kerran molemmat oli ensimmäisenä menossa kiekkoon hyökkäysalueella. Siinä kun ei nopeimmat jalat niin ei kerkee edes enää paikkaamaan tilannetta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noihin peluutuksiin taisi myös vaikuttaa Newton sai osumaa ja Vainio ei tainnut edes jatkoaijalle ilmestyä jäälle, olisi aika pitkä jatkoaika tullut pakeille jos 4 vedetään läpi pitkää ottelua.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ihan jees, close enough! :)

Itse lupasin syödä kasan paskaa ellei Immonen pistä dominoiden. Kaksi uunia tänään ja jätän paskat syömättä.

Nyt myös heräsi Immosen laiturit ja voja voja tuolle. Suomela on kyllä kurko jatkoilla. Nyt on tullut onnistumisia tykkimiehille ja jahka peli-ilme vapautuu entisestään. Tilataan seuraavaksi särmempää puolustamista.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kyllä, juuri näin. Uskon vakaasti siihen, että tämän viikon jälkeen johdetaan tätä sarjaa.

Näin sanailimme ja niinhän tilanne nyt on.

Tuon avaustappion jälkeen ollut paljon hyvää, muttei vielä priimaa. Ja hyvä niin. Näen terveenä poffirakenteena että joukkue voittaa vaikeudet, tekee tulosta ja kasvaa tasaisen tehokkaasti. Turussa esimerkiksi saattaa välierät aiheuttaa ratkaisevia ongelmia kun nyt homma menee aikalailla täydellisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös