Mainos

Playoffs 2015 välierät: Tappara – Lukko

  • 141 308
  • 956

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viimeinen kerta kun minä yritän mennä niin sanotusti posin kautta ja luottaa joukkueeseen.

Onnea vaan Tapparalle ja faneilleen, parempi voitti. Ei siitä mihinkään pääse.

On tämä vaan saatana raskasta. Joka kevät sama juttu. Ehkä olen vähän puolueellinen, mutta kyllä minun mielestäni me Lukon kannattajatkin joskus ansaitsisimme maistaa sitä menestystä.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tapparalle ansaittu voitto ja finaalipaikka. Lukolla ei vaan materiaali liittänyt, vaikka sarjan puolivälissä näyttikin jo hyvältä. Kyllä se Vahalahden ja Ahtolan puuttuminen sitten vaan pitkässä juoksussa oli liikaa, vaikka aluksi näytti siltä että ilmankin pärjätään. Alkoi vaan lopulta olla yhdelle tuloskentälle liikaa kuormaa ja se näkyi olemattomassa maalinteossa. Tapparalta erikoismainita Metsolalle, joka pelasi loistavat kolme viimeistä matsia.

Näin se lukkofanin lopun odotus vaan jatkuu. Hetken oli pitkästä aikaa valoa kunnolla tunnelin päässä, mutta niin vaan se valo jälleen sammui. En voi kieltää, etteikö v******isi niin tavattomasti.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Onnittelut Tapparan faneille. Kova suoritus joukkueelta nousta 1-3 tappiolta voittoon sarjassa.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ville Nieminen on kyllä niin hieno pelaaja ja persoona, että harvaa yhtä paljon arvostan. Villen kaltainen pelaaja tuo positiivisia asioita organisaatiolle kuin organisaatiolle monikossa. Hieno ja tasainen sarja. Olisi se ollut mukava nähdä Niemistä myös Kärppiä hämmentämässä, mutta tuoreempi Tappara ansaitsi ehdottomasti jatkopaikkansa.
 

fairplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On tämä raskasta. Ylpeä pitää olla kuitenkin koko Lukon organisaatiosta. Kyllä siellä asioita oikein tehdään, mutta viimeinen silaus jäi taas puuttumaan.

Leuka pystyyn, vaikka vituttaa.

Yhdessä me voitetaan ja yhdes hävitään..

Onnittelut Tampereelle.
 

Karvanoppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Kings
Kiitokset Lukolle kovasta vastuksesta. Aluksi ajattelin, että turhan paljon annatte eteen Vahalahden ja Ahtolan loukkaantumisilla, mutta niin vaan tiukaksi meni tämäkin sarja.

Ehkä olen vähän puolueellinen, mutta kyllä minun mielestäni me Lukon kannattajatkin joskus ansaitsisimme maistaa sitä menestystä.

Sama juttu täällä.
 

Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Venäjä<=ei lue Putin, Ukrainan sota, Ässät
Onnea Lukolle pronssin metsästykseen ja hienoa jos Nemo saa päättää uransa mitaliin.
Kyllä nämä pronssioteluiden onnentoivotukset ottaa kaaliin, sama kuin toivottaisi tapparalle onnea hopean metsästykseen. Itse esim en pronssipelejä koskaan katso..häviäjät pelaa ja se voittaa kumpaa hieman edes huvittaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niinhän siinä kävi että Tappara meni taas finaaliin voitoin 4-3. Lukko ei vaan pärjännyt vaikka joka jätkä kaikkensa jäälle antoikin.

Hyvää tässä seitsemännessä pelissä oli se että Lukko kumminkin vielä nousi kolmen maalin takaa taisteluun ja jos ei muuta niin kaunisteli ainakin numeroita. Ja onneksi eroa oli tänään kaksi maalia, niin ei tartte jossitella mistään tilanteista sen enempää niinkuin lauantaisessa pelissä.

Pidän tämän sarjan ratkaisuna tuota lauantaista peliä. Kun Lukko ei sitä voittanut, niin kyllä sen pelin jälkeisessä radiohaastattelussakin kuuli valmentaja Dufvan puheista että nyt on konstit käytetty. Niinkuin sitten olikin, vaikka Lukko tänäänkin ihan hyvin pelin alussa oli mukana siihen Tapparan komeaan johtomaaliin saakka.

Jos nyt tuohon lauantain peliin vielä palataan, ja siihenhän palataan kun minä sanon, niin siitä tuli jotenkin mieleen parin vuoden takainen eli kevään 2013 välieräsarja ja sen neljäs peli Äijänsuolla. Tietysti Tapparalla oli jo 3-0 johto silloin voitoissa, mutta siinäkin pelissä silloin luottomaalivahti imaisi pari helppoa alkuun ja loppu oli sitten kosmetiikkaa. Samoin kävi lauantaina, Zapolskin päästämään helppoon maaliin 28 sekunnin jälkeen se peli pitkälti ratkesi, ja kun tasoituksen jälkeen kolisi taas omissa kohtalaisen helposti niin siinä se sitten oli, ja kuten sanottu sen pelin tappion myötä myös Lukon eväät loppuivat.

Jos nyt vielä pidemmälle mennään ajassa taaksepäin niin sitähän ei tiedetä miten Lukko olisi tämän sarjan pelannut jos Vahalahti ja Ahtola olisivat mukana olleet. Voi olla että Lukko olisi voittanut sarjan 4-1, voi olla että ei. En minä noiden loukkaantumisten taa piiloudu, ne kuuluvat peliin ja kuten sanottu, Lukolla oli sarjassa 3-1 johto hankittuna ilman Vahalahtea ja Ahtolaa, kyllä se ratkaiseva voittokin sieltä olisi tullut ilman tehokaksikkoa jos tullakseen olisi ollut.

Tämmöstä vuodatusta tässä vaiheessa koulutusta. Nyt on takki tyhjä eikä pääkään ole valitettavasti täynnä niin että en tiedä miten päin tässä nyt olisi. Pahaa oloa pitää varmaan mennä purkamaan tuonne Lukon palstalle ja haukkumaan kaikki, siinä sivussa tietysti itse itseäni kehuen.

Se saatanan pronssipelikin on siirretty perjantaille, en tiedä tuleeko sieltä JYP vastaan vai mikä, jos tulee niin se on Äijänsuolla ja nyt tuntuu että en viitsi mennä katsomaankaan. Valitettavasti vaan perjantaihin mennessä ehtii jo mieli monta kertaa muuttumaan. Sais tommoset vitun turhuudet lopettaa kertakaikkiaan, silloin keväällä 2011 se pronssipelin voitto JYPistä tuntui hienolta kun ilman mitaleja oltiin käppäilty 15 vuotta ja edellisestä pronssipelistäkin oli aikaa jo 6 vuotta, mutta nyt tosta rupeaa jo tulemaan semmoista rutiinia että en tiä.

No niin. Nyt ollaan jo pronssiottelussa. Lopetan tältä erää tähän.

Niin ja Tapparalle toivotan rutkasti onnea finaaliin. Olen teidän kelkassa loppuun asti kuten parina aiempanakin keväänä, kävi miten kävi. Kolmas kerta toden sanoo.
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sama juttu täällä.

Ensin pyydän anteeksi turhautuneen kannattajan avautumista.

Vitut kukaan Tapparan kannattaja voi edes kuvitella kummoista suossa polkemista tämän länsirannikon pienen ja sympaattisen pikkuseuran kannattaminen on. Vuosi vuoden jälkeen tulee tilanne että ajattelee ettei huonommin voi enää kautta päättää, kunnes seuraavana vuonna pistetään taas rima matalemmalle.

Tappara pelaa finaaleissa kuudetta kertaa 2000-luvulla. Muut joukkueet SaiPaa ja Sportia lukuunottamatta ovat pelanneet finaaleja äskettäin. Porissa on hopea ja mestaruus viime vuosilta. Pikkuseurat kuten HPK ja Jyp juhlivat mestaruutta vähän väliä. Mikä vitun kirous Lukolla on, kerran kahdessakymmenessä vuodessa kun on realistinen mahdollisuus finaaleihin, niin joukkueen liideriltä menee polvi.

On tämä Lukon kannattaminen vaan kova elämän pituinen risti kannettavana.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Meni kyllä tiukille, Tapparan fokus alkoi karkaamaan lopussa ja Lukko tuli päälle höyryjunan tavoin. Tosin taisi väsy alkaa painamaan, sen verran oli miestä harventunut rivistä ja muutamalla taisi jotain pienempää olla.
Ei tässä nyt voi oikein muuta analysoida kuin kiittää joukkueita hyvästä ja rehdistä ottelusarjasta. Tuomareista en nyt kommentoi mitään, vaikka tapana onkin ollut. Ilmeisesti tänään joukkueet eivät jaksaneet aiempien ottelujen tavoin painia niin paljoa. Tai sitten oli niin kova pelko alivoimista, että hieman himmailtiin.

EDIT: Niin, sitä piti vielä kirjoittaa, että ennen kautta ja runkosarjan lopulla sekä pudotuspeleissä pelkäsin, että Lukko tulee vastaan. Kärpät ei niin ole pelottanut, niin paljon on nälkää ja joukkuettakin lienee kasattu Kärppiä silmällä pitäen. Lukko näkyi minun silmiini oikeastaan ensimmäiseen välierämatsiin saakka todella pelottavalta, voitosta hienoinen huojennus ja sitten kolme matsia turpaan (vaikka oli maalin pelejä, eivät ne voitot väärään osoitteeseen menneet). Uskoisin Tapparan onnen olleen, että Vahalahti puuttui. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta todennäköisesti olisi Lukon ylivoima jauhanut muutaman maalin enemmän, sen verran kuutamolla Tappara av oli.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Rehdit onnittelut Tapparalle. Olitte taas kerran vahvempia. Parempi viisikkopelaaminen, yksilöt ja usko omaan tekemiseen oli voiton tae. Lukko myös kämmäili huolella Tapparalle paikkoja, josta tuon tason kaverit rankaisevat armotta.

Lukon kannattajan arki on rankkaa. Koskaan ei saavuteta mitään. Vittu kun turhauttaa.

Mutta pää pystyssä eteenpäin. Sinikeltainen tulee varmuudella taas ensi kaudella ihastuttamaan ja vihastuttamaan. Ylpeä olen kuitenkin pienimmän liigapaikkakunnan joukkueesta, joka vuodesta toiseen kasaa ainakin jonkinlaisen nipun Liigaan ja pääsee niin sanotusti lähelle, muttei koskaan pukille.

Minun kiekkokevääni Liigan osalta on lopussa. Kiinnostus ei riitä pronssikalisteluun oikein. Seuraavaksi lätkää katson paikanpäällä Prahassa ja Ostravassa. Viikko Tsekeissä piristää kummasti miehen mieltä ja pari tummaa tsekkiläistä huuhtoo pettymyksen kurkusta alas.
 

anonima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei tähän totu, kertakaikkiaan hianoo!!! Lukko teki tästä kunnon taistelun ja Tappara oli jo oikeasti kuilun partaalla. Kyllä sarja lauantain peliin ratkesi, Lukko oli hieman paniikissa olevan ja alistuneen oloinen tänään Tapparan mentyä johtoon. Kuitenkin se nousi vielä taistelemaan, kunnioitan!

Olalle taputukset kaikille Lukon kannattajille ja pää pystyyn! Olen vakuuttunut, että ensi vuonna on teidän vuoronne ja silloin se tuntuu kahta paremmalta.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Pahoittelut Lukolle tappiosta sarjassa. Pirun kova ja tasainen sarja.

Jos yhtään helpottaa, niin finaalissa häviäminen se vasta perseestä onkin. Ja finaalin seitsemännen pelin jatkoajalla häviäminen on sitten todella suuresta perseestä. Mulla tästä tullut tappio ei olisi harmittanut puoliakaan siitä, mitä finaalin häviäminen.

Kaikkea hyvää jatkoon.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Mä en uskonut ikinä tällaista viestiä kirjoittavani, ja olen nyt kerrankin vakavissani.

Tuossa neljännen pelin jälkeen jo tappara.infossa totesin, että Lukko on oikeasti pirun kova joukkue, mutta en mä voi sitä mennä Lukko-faneille kertomaan, kun olen jo pari vuotta joukkueen pelitapaa lytännyt. Kun Tapparakin pääsi tuohon kamppailupelaamiseen sisään, pystyin vasta näkemään, että Lukolla on selkeä oma hyökkäysjuttunsa, eikä se ole mikään epäkiekkojoukkue.

Rauman Lukossa keväällä 2015 oli enemmän sielua ja sydäntä kuin yhdessäkään Lugun joukkueessa minun elinaikanani on ollut. Tämä oli kaikesta kahvaamisesta huolimatta aivan upea sarja, myös täällä palstan puolella. Suuri tekijä varmasti se, ettei kentällä nähty viime kevään kaltaisia ikäviä episodeja.

Tämä Lukko on erilainen kuin se, joka keräsi pikku-Virveliä kainaloonin sympatiat pelatessaan muita kuin Tapparaa vastaan. Ehkä mä voisin jälleen ihastua siihen länsirannikon parhaaseen. Ehkä meissä kaikissa tosiaan asuu pieni raumalainen. Ihmisenkokoisia tunteita.

Kiitos miltei kaikille Lukko-kirjoittajille, erityisesti @Okkul ille ja @Tifosi lle, jotka ehkä pääsivät välillä ihon alle, mutta ainakin olivat suurella sydämellä mukana. Hattua päästä vaikka me eriväristen lasien läpi peliä katsotaankin!

Kunnasmaisen käheästi totean:"Mäkin itken", ja lähetän virtuaaliset, toverilliset halaukset raumalaisen jääkiekon ystäville. Ensi vuonna uudestaan!

E: Ja erityismaininta myös @Roku , erinomaista tekstiä!
 
Viimeksi muokattu:

Just Us

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikon seurat
Pahoittelut Lukolle tappiosta sarjassa. Pirun kova ja tasainen sarja.

Jos yhtään helpottaa, niin finaalissa häviäminen se vasta perseestä onkin. Ja finaalin seitsemännen pelin jatkoajalla häviäminen on sitten todella suuresta perseestä. Mulla tästä tullut tappio ei olisi harmittanut puoliakaan siitä, mitä finaalin häviäminen.

Kaikkea hyvää jatkoon.
Hienosti sanottu. Noin se varmaan menee. Tuo kuulostaa jo liian julmalta tavalta saada kunnon vitutus päällensä. On sekin vaan rankkaa, että vain yksi voi voittaa ja joka seuralla on käytännössä elämänmittaiset fanit. Ja suurin osa joutuu aina pettymään jossain vaiheessa kautta. Ja hyvää jatkoa myös ja Tapparalle se kannu!
 
Kirjoitin ketjun alkuun, että sarja menee 4-1 Tapparalle ja että Lukko on helpompi vastus kuin HIFK.

Tuloksellisesti olin luonnollisesti väärässä. Olin myös osittain väärässä aliarvioidessani Vahalahdettoman Lukon vaarallisuuden. Esimerkiksi Janne Lahden jatkuva vaarallisuus tuli itselleni melkoisena yllätyksenä. Mutta sarjan 3 viimeistä ottelua vastasivat hyvin pitkälti sitä mitä odotinkin: Lukko ryskää, puskee ja taistelee pitäen ottelut tiukkina, mutta kiekollisena huomattavasti parempi ja tasaisempi Tappara voittaa pelit.

Tämä oli Tapparalle myös erittäin kasvattava sarja. Matikaisen sanoin joukkue oppi "syömään sen paskan", eikä vähät välittänyt vapaapainisäännöistä vaan sieti kovaa peliä ja antoi samalla mitalla takaisin. Tällaista ravistelua joukkue onkin tarvinnut. Toivottavasti nyt vihdoin meni jakeluun se hinta ja työn määrä joka playoff-voitoista pitää maksaa, eikä HIFK ja Lukko sarjan virheitä toisteta. Ja se tosi asia, että tämän kauden Tappara pelaa paremmin pitämällä karvauksen suht korkealla ja pysymällä aktiivisena, pelkän peruuttelutrapin sijaan. Siinä on riskinsä, mutta myös mahdollisuutensa jatkossakin. Myös Kärppiä vastaan pitää pyrkiä pelaamaan vastustajan alueella.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Onnea Tapparalle finaaleihin! Ja kiitos hienosta sarjasta!

Nyt olette mestaruuden ansainneet! Joukkueenne on hienosti noussut ensin syksyn vaikeuksien ja nyt 1-3 tilanteesta finaaleihin.

Sovitaanko, että kohdataan ensi vuonna vasta finaaleissa?

PS: Solmu Salminen, haista paska!
 

Partapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ville Nieminen, AS Roma
Omasta puolestani haluan tässä kohtaa haistattaa pitkän vitun suurimmalle osalle Jatkoaikaan kirjoittaville Tapparan kannattajille. Teidän kirjoituksianne, kuten pelkäsinkin, oli uskomattoman raskasta lukea. Sen vuoksi toivon, että ensi vuonna ei enää oteta uusiksi.
Kiitos! :D

Olipa kerrassaan hieno sarja! Ja oranssien lasien läpi katottuna oikee joukkue voitti! Kiitos kaikille tästä sarjasta! Pelaajat, toimihenkilöt ja fanit! Villen ura Hakamettässä sai ikävän lopun, mutta näin sen kai sit piti mennä. Tsemppiä Raumalle! Me tapparalaiset osataan aika hyvin kuvitella se tuska, mikä siä tällä hetkellä velloo! Voitaiskohan ens kaudella jo vaihtaa välieräpareja? ;)
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Jollain tapaa jopa epätodellinen olo! Viime viikolla Lukon mentyä 3-1 johtoon ottelusarjassa usko oli koetuksella. Tuntui vääjäämättömältä, että Lukko marssii finaaleihin - varsinkin, kun Tapparan peli oli ollut todella ailahtelevaa. Kolme peräkkäistä voittoa tuntui lähes mahdottomalta, mutta sen neljännen pelin taistelu ja Äijänsuon hiljentäminen pariin otteeseen antoi silti hieman uskoa. Viides ja kuudes peli jäi itseltä näkemättä, mutta olihan se mahtava fiilis päästä seuraamaan Game seveniä!

Lukko oli tänään yllättävän aseeton kolmatta erää lukuunottamatta. Tappara oli kaksi ensimmäistä erää raikkaalla jalalla ja asenteella liikenteessä. Pelille teki hyvää se tuomareiden Bonsaksenille perseilemä jäähy ja Lukon kavennus. Kolmas erä oli oikeasti jännittävä ja oli pieni pelko, että Lukko nousee vielä. Nurmella oli tuhannen taalan paikka tuoda Lukko maalin päähän ja tiedä mitä sitten olisi tapahtunut...

Tuntui kyllä, että Lukko väsyi sarjan edetessä. Rosterien laajuus taisi nyt olla se ratkaiseva ero, jolla Lukkoa saatiin horjutettua viimeisissä peleissä.

Ei voi kuin kiittää Lukkoa ja faneja upeasta sarjasta! Nemoa ja jollain tapaa myös Dufvaa käy vähän sääliksi. Olisivat varmasti ansainneet finaalipaikan, mutta valitettavasti toisen pitää aina olla häviävänä osapuolena.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä Tappara on tämän sarjan jälkeen hyvin valmis taistelemaan mestaruudesta kovaakin kovempaa Kärppää vastaan. Kova sarja ja kova nousu, edelleen se, mitä kirjoitin ensimmäisen Lukko-pelin jälkeen pitää paikkansa. Siis se, että Tappara on kärsivällinen. Se, mitä voi lisätä nyt seitsemän pelin jälkeen on se, että Tappara on myös stanan sitkeä. Usko omaan tekemiseen on huippuluokkaa, mutta sitä se tulee olemaan myös tulevalla vastustajallakin.

Tämä, kuten toinenkin välieräsarja kiteyttää hyvin sen, että tänä vuonna liigassa oli kolme kategoriaa: Voittajat, eli Tappara ja Kärpät, Haastajat, eli JYP ja Lukko ja ynnä muut. Hieno kiekkokevät liigassa.
 

lego

Jäsen
Huhhuh, melkoinen ottelusarja tunneskaaloineen päivineen, joka huipentui tähän seitsemänteen peliin ja Niemisen jäähyväisiin. Viime kaudella minulla pääsi itku seitsemännen finaalipelin jälkeen Villen haastattelun aikana ja nyt kävi samoin kun Nemo kiersi kenttää. Siinä on kyllä kerta kaikkiaan upea pelaaja - meille 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa syntyneille kannattajille tapparalaisuuden täydellinen ilmentymä. Vaikka esim. Ojanen oli helvetin kova jätkä, niin ei se ole mulle sama kuin Nieminen.

Lukolle vilpittömästi tsemppiä pronssiotteluun! Hoitakaa homma!
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Tekisi niin mieli nuolaista mutta ei piruvie uskalla vieläkään.
Pienet saumat juu. Yhden voiton päässä varmasta mitalista...

Joku saattaa alkaa kitistä huonosta voittajasta mutta on niin hyvä paikka lainata oman kommentin kommenttia.
eli
Juuri näin. Yhden voiton päässä mitalista.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Päällimmäinen tunne on helpotus. Jos peilataan fiiliksiä ennen kautta, niin näin sen pitikin mennä. Mutta ei se ole mennyt helpoimman kautta, on ollut syksyn kriisiä, HIFK meinasi jo painaa ohi, Lukko työnsi jo kielekkeelle. Mutta ei, tämä joukkue EI LUOVUTA! Se on sitkeääkin sitkeämpi. Loputon arvostus.

Loputon arvostus myös Ville Niemiselle. Tapparan mies henkeen ja vereen. Kyllä näitä haastatteluita katsoessa nousee itselläkin tunteet pintaan.

En väitä tuntevani tällä hetkellä Lukko-fanien tuskaa, mutta väitän tietäväni, miltä tuntuu. Se tuska viime finaalien jälkeen oli... se oli käsittämätöntä. Pari päivää tuntui ihan fyysisesti pahalta.

Lukko-faneja käy vähän sääliksi. Ei siis millään vittuilevalla tavalla, vaan ihan oikeasti. Mullakin on yksi kaveri, joka on henkeen ja vereen Lukko-fani. Neljännen pelin jälkeen tuo kaveri laittoi viestiä, ettei taida tulla Tapparalle mestaruutta tälläkään kaudella. No, vielä ei tiedä, mutta tuon viestin pointti oli kyllä ihan toinen. Enpä ole viitsinyt laittaa viestiä tänään sinnepäin. 52 vuotta mestaruudesta ja 27 vuotta viimeisestä finaalipaikasta - onhan tuo käsittämätöntä. Tänä vuonna kaikkien aikojen tilaisuus, mutta paras pelaaja loukkaantuu.

Antakaa vielä Dufvalle ja kumppaneille mahdollisuus. Lukon aika tulee väkisinkin vielä, jos samaa hyvää työtä jatketaan.

Kiitos Lukko-faneille. Keskustelu oli täällä pääosin melko asiallista. Tuomareista ei valiteta pelin ja sarjan jälkeen. Mutta eipä siihen ole mitään aihettakaan, sillä linja oli - vaikka se ei ehkä sääntökirjaa noudattanutkaan - todella tasapuolinen.
 

jmh1984

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Chicago blackhawks
Kiitokset Lukolle ja sen kannattajille upeasta sarjasta! Olipahan taistelua.
Jotenkin on semmoinen tunne et Lukko on ensi kaudella vieläkin vahvempi ja vie kannun Raumalle pitkän tauon jälkeen. Vaikka fanit täällä manailee, niin näin ulkopuoliselle teidän joukkue näyttää todella vaaralliselta jo valmiiksi. Puhumattakaan jos (kun) vielä vahvistutte ensi kaudeksi, niin ei luulisis olevan huolia.
Joten nyt olisi aika Tapparan se mestaruus voittaa sillä ensi kaudella voidaan olla jo Lukon jaloissa mahdollisissa PO-kohtaamisessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös