Hyökkääjämme ovat tehneet kolmessa ottelussa yhteensä YHDEN maalin. Silloin on aika vaikeaa voittaa otteluita..
Totta ja tämäkin on vain muodollisesti kiekon tielle osuneen Somervuoren häkki. Maalin alusti ja käytännössä teki Kousa.
Tuurin osuus on pohjimmiltaan simppeli juttu ja sitä on tutkittu amerikkalaisen joukkueurheilun parissa äärettömän paljon. Lyhyesti: Kun joukkue pelaa omalla, luontaisella pelitavallaan, pelaajat ovat riittävän rentoja ja pomput tuppaavat menemään ennemmin sisään kuin ulos. Malliesimerkki:
Suomen maajoukkue 2011 loppuottelussa. Vähän hampaat irvessä ja pakko-onnistumista pelissä, kuten Suomen maajoukkue lähes kaikissa muissa loppuotteluissaan > mailan puristamista, ratkaisun viivyttämistä - ja pirusti jossiteltavia "läheltä piti" -tilanteita. Tähän löytyy ihan fysiologinenkin selitys ja mm. huippu-urheilun asiantuntijaprofessori Matti Urrila allekirjoittaa saman: äärimmäisen nopeassa tilanteessa parinkin sekunnin sadasosan empiminen on iso asia. Ennen muinoin, kun sirkuselämä oli kunniassaan, trapetsitaiteilijalle saattoi tulla nuorakammo. Yleensä joko pahan putoamisen tai perheenlisäyksen (!) takia. Pesiksessä tunnetaan lukkarin lautaskammo. Tämä on saman asian yksilölajiversio, joka selitetään niin, että huippu-urheilu ei ole kuin tavallista elämää, jossa on pitkät reagointiajat. Huippu-urheilussa ja äärilajeissa (trapetsi) kaiken pitää toimia sekunnin sadasosilleen oikein ja pienikin aiheeton jännitys kipsaa kroppaa ja aiheuttaa viiveitä. Parin sadasosankin empiminen aiheuttaa ison efektin loppusuoritukseen. Se joukkue, jonka peli kulkee, tekee huonommistakin paikoista ja vaikeuksissa oleva joukkue paitsi siirtää vastuuta, myös viivyttelee (pelkää epäonnistumista) sen verran, että tilanteet valuvat ohi. Viive on niin pieni, että sitä on vaikea nähdä katsomoonkin asti, mutta kaikki tietävät, että myötäpurjeessa oleva Ville Peltonen nostaa kiekon rystyltä vuorenvarmasti maaliin ohi veskarin hanskan. Ja HIFK:n viimekeväisessä flow'ssa Pöysti ja Nyholm naputtelivat maaleja kuin vanhat tekijät. Eivät pelänneet pätkääkään epäonnistumista.
Sanonta "hyvällä joukkueella on myös tuuria" on harvinaisen totta ja tamimaisesti todeten sellaisia poikkeusyksilöitä, jotka onnistuvat 99,9%:lla varmuudella samalla tarkkuudella sekä myötäpurjeessa että paineen alla, on vain kourallinen. Gretzky ja Lemieux olivat tällaisia kavereita, fudiksessa Pele ja Maradona. Oli miten oli, kaikki kääntyy siihen, että peli ei kulje, paikat vähenevät ja niissä hyvätkin jätkät puristavat mailaa sen 0,5% liikaa.
edit: Huomaattehan epäloogisuuden Sihvosen kirjoituksessa? Matikainen peluutti runkosarjan lopun menestyksekästä pystysuunnan kiekkoa ja vaihtoi pelitavan playoffien alussa "meidän peliksi". Tämä kuulemma fanien mieliksi? Väärin. HIFK-fanit rakastavat pystysuunnan kiekkoa ja jos Petu teki jotain fanien mieliksi, se tapahtui runkosarjassa. Ryssikö hän pleijarit yrittäessään miellyttää toista työnantajaansa Jääkiekkoliittoa? Halusi pelata vitun meidän peliä, ettei saisi pyyhkeitä maajoukkueessa? Oli miten oli, playoffeissa Petu on vetänyt täsmälleen fanien toiveiden VASTAISESTI, ei mukaisesti. Lukuunottamatta kolmannen pelin alkua.