cobol kirjoitti:
En kuitenkaan menisi osoittamaan ainakaan kovin isolla syyttävällä sormella Sheddeniä siitä, että hän jäi viime kaudella viidennessä ja ratkaisevassa välierässä maalin päähän ja tällä kaudella sitten uudella joukkueella uudessa ympäristössä meni finaaliin. Jokerien osalta finaali on jo joululahja.
Menee off-topiciksi, mutta ei voi kuin ihailla ja ihmetellä että miten Sinä saat tuon "uuden joukkueen" ja "uuden ympäristön" käännettyä noin päin. Siis kuten molemmat tiedämme Shedden tuli HIFKiin puskista kesällä 2005 Dave Kingin tehtyä oharit (sopimus julkaistiin 9.6.2005) ja joutui aloittamaan hommat täysin uudessa ympäristössä. Jokeri-vuonna homma oli sikäli helpompi että soppari syntyi jo hyvissä ajoin kesken kauden (siitä vuoti tieto julkisuuteenkin jo n. Helmikuun tietämillä) eli Doug pystyi alkaa katselemaan jo seuraavan kauden pelaajiaan sillä silmällä lähes puoli vuotta aikaisemmin kuin edellisvuonna. Siinähän eräs Hirschovitskin tarttui hihaan ihan puoli vahingossa. Ja vaikka joukkue uusi olikin, niin liiga, vastustajat ja pelaajat olivat jo pääsääntöisesti tuttuja.
En väitä vastaan siinä ettei Shedden olisi ollut lähellä finaalia jo edellisenä vuonna, mutta kysymys onkin siinä että onko saavutuksena hyvä hävitä sarja tiukasti vai olisiko se pitänyt noilla resursseilla voittaa selvästi? Minä en edes ole niin kiinnostunut siitä että oliko HPK:lle häviäminen sinänsä saavutuksena huono suoritus, mutta se miten tappio tuli eli miltä peli näytti oli hirveää. Itseasiassa jos HIFK ei olisi ollut taitotasoltaan niin selvästi Saipaa parempi joukkue, niin noutaja olisi tullut jo puolivälierissä. Sen verran selvästi Saipa pelejä hallitsi, enemmän tilanteita loi ja puolusti paremmin. HIFK:n paremmat yksilöt tekivät vain huomattavasti kovemmalla prosentilla paikoista maalit (erityisesti Sheddenmäisiä räkämaaleja maalin edestä), mikä on siis joukkueen henkilökohtaista hyvyyttä ("you can't teach scoring, it's about talent and skills" kuten Shedden itsekin jossain haastattelussa).
Toki tuonkin kauden materiaalista puuttui sitä kuuluisaa taitoa, kuten Mertaranta sanoisi, mutta sama kysymys kuin tänäkin vuonna oli jo silloin olemassa: miksi Sheddenin joukkueeseen hankittiin Parsons, White ja Murphy ja jopa Zion mikäli nämä eivät tuoneet sitä kaivattua taitoa? Hankittiinko siis vääräntyyppisiä pelaajia vai eikä heistä vain saatu sitä osaamista irti?
Kuten edellisessä viestissäni sanoin, niin Shedden vaikuttaa _erinomaiselle_ valmentajalle maksimoimaan keskinkertaisen joukkueen tulos, mutta onko asian kääntöpuoli on myös se että hänen rakentamansa joukkueet ovat sitten kuitenkin loppupelistä keskinkertaisia? (Kanadan Ika Lehtonen?) Eniten tämä asia asia kiinnostaa itseäni sen takia että mies on tuleva maajoukkueen päävalmentaja. Toisaalta Suomen maajoukkue on taidoiltaan melko keskinkertainen, joten sen puolesta Doug voisi siihen sopia, mutta toisaalta en näe että menestyksen este olisi aikaisemmin ollut potentiaalin maksimointi vaan sen puute. Ja sen paikkaamiseen on erinomaiseksi hiottu pelisysteemi valitettavasti ainoa mahdollinen lääke.
En tuohon listaamaasi Sheddenin haluamat pelaajat-luetteloon osaa muuta sanoa, kuin että kyseessä oli varsinainen fantasia-hockey-unelma.
cobol kirjoitti:
Jokerien puolustus- ja maalinedustapeli onnistui todellisuudessa erinomaisesti paljon pitempään kuin kuvittelet. Jos haetaan yhtenäistä blokkia, niin ajalla 30.1. - 31.3. Jokerit pelasi yhteensä 20 ottelua, joista Jokerit voitti 18 ottelua sisältäen voitot 4-0 Ilvestä ja 3-0 HPK:ta vastaan. Noissa 20 ottelussa vastustaja teki erittäin vähän maaleja Jokereita vastaan eli keskimäärin 1.5 maalia per ottelu. Aivan h-e-l-v-e-t-i-n kova suoritus kun otetaan huomioon, että osan otteluista pelasi 3-vahti Hallikainen ja loput toipuva Riksman!
Joo, selvää on että Jokerit pelasit hyvän jaksan runkosarjan loppuun ja playoffsien alkuun, mutta siitä ei ollutkaan kyse.
Alkuperäinen väite oli että Sheddenin pelikirja on edellä K.Jalosen vastaavaa noilla mainituilla alueilla ja nämä kaksi joukkuetta eivät tuona ajanjaksona kohdanneet kuin kerran (jonka Jokerit toki voitti 1-4). En kuitenkaan pysty kahta viimeistä finaali laskemaan pois tuosta vertailusta, joten mielestäni Shedden ei ole millään tavoin osoittanut ylivertaisuuttaan noilla mainituilla alueilla. Kärppien saldo 20 viimeiseen peliin on muuten myöskin 18 voittoa.
cobol kirjoitti:
Lähtökohtaisesti olet oikeassa, mutta Lepistö on valitettavasti todella kaukana siitä, mitä hän voisi olla. Lepistö loukkaantui vakavasti ennen kauden alkua ja pelasi vasta runkosarjan lopulla - eli vajaa vuosi edellisestä kovasta pelistään - ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella. Lepistön jokaisesta eleestä ja liikkeestä näkyy kilometrin päähän tuska siitä, kuinka hän ei pysty tekemään sitä mitä hän haluaisi ja osaisi. Näin Jokereille jää kovan luokan kiekollisesti puolustajaksi vain Tuulola. Järventie ei sitä ruutua pystynyt tälläkään kaudella lunastamaan. Loput pakit ovat sitten enemmän voimaosaston kavereita kuin kiekollisia. Ainoan poikkeuksen tekee Latvala, joka ei ole kumpaakaan. Kärppien pakistosta löytyy uskomaton määrä taitoa, jos vertailuperusteena on yllä kuvattu Jokerien tilanne. Lupatchuk on NHL-luokan rightin pakki eikä Bume tai Laamanen ole ongelmissa kiekollisena.
Lepistön loukkaantuminen tai tarkemmin sanottuna puolikuntoisuus on ymmärrettävä syy, mutta mistä esim. Järventien epäonnistuminen johtuu? Miehessä on varmasti potentiaalia, minun papereissani hän on esim. Laamasta edellä (joka tosin on varsinainen antisuosikkini ollut jo vuosia). Vaikka Maralla on omat heikkoutensa, niin kyllä hänen pitäisi kevyesti riittää joukkueen kolmospakkipariin. Samoin paperilla Kankaanperänkin pitäisi vastata täysin Boumedienneä.
Kun kävimme jo keskustelua eri pelialueiden tärkeydestä prosentteina ihan fakta-tasolla, niin jatketaan sitä toisesta näkökulmasta _vähintäänkin_ nerokkaalla laskelmalla (Nobelia odotellessa): Jos ja kun Lepistö on puolikuntoinen, niin mikä on sen merkitys koko joukkueelle? Kyseessähän on Tuulolan jälkeen joukkueen kakkospuolustaja. Maalivahdin ja valmentajan osuus joukkueen menestyksestä on tunnesti vähintään yhteensä 50%, ykköskentälliselle jää siis maksimissaan 25% josta sentterin osuuden on oltava n. 7-8%. Näinollen ykköskentän puolustajien tärkeys on siis prosenteissa n. 7-8%, josta siis ykköspakin osuus on se 4-5% ja kakkosen 3-4%. Jos taas kuvitellaan että Lepistö pelaisi vain 80% teholla omasta parhaastaan, niin joukkue-tasolla vaikutus jää alle yhden prosentin luokkaan eli suunnilleen samanverran kuin maalivahdin vasemman käden peukalon känsä, mot. Näin jääkiekko voidaan helposti purkaa prosenteiksi ja todeta että Lepistön puolikuntoisuudella ei ole mitään käytännön merkitystä. Ottakaan nyt ihmiset tämä sitten varmasti vakavasti.
