Pittsburgh Penguins 2021–2022

  • 178 254
  • 732

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Malkin teki seitsemään otteluun tehot 3+3, ratkaisi sarjan avauspelin kolmannessa jatkoerässä maalillaan, Crosbyn pudotessa viitosottelussa heti ensimmäisessä vaihdossa korvaajaksi siihen päästessään syötti tasoitusmaalin (sitä ennen Carterin ollessa peli oli karkaamassa käsistä) ja kuutospelissä nosti soolosuorituksella joukkueensa tasoihin kun niin ikään kahden maalin johto oli sulanut takaa-ajoasemaksi. Malkin ei ollut mitenkään dominoiva siellä, mutta useasti nousi tärkeillä hetkillä esille, joukkueensa sitä eniten kaivatessa. Crosbyn ollessa sivussa kuutospelistä, vastasi Malkin huutoon mallikkaasti ja pelasi todella vahvan ottelun kahteen suuntaan.

Malkinin ollessa kentällä 5v5-pelissä Penguins voitti osuutensa maalein 8-2. Malkin itse asiassa oli siten jäällä useammin oman joukkueensa maalien aikana tasaviisikoin kuin dominoivan sarjan muutoin pelannut Crosby. Malkin jopa voitti peräti noin 53% aloituksistakin, osa-alue joka ei todellakaan ole hänen vahvuuksia muutoin. Kiekonhallintatilastot ja muut vastaavat edistyneet tilastot pikasilmäyksellä todella vahvat sarjan ajalta Malkinin ollessa jäällä. Silmämääräisesti ei tosiaan dominoinut, mutta ei pelannut missään nimessä huonostikaan. Kokonaisuudessaan sanoisin Malkinin pelanneen vahvan sarjan, ottaen huomioon ettei nyt Rakellin pudotessa heti avauspelissä saanut erityisemmin apuja laitureiltaan.

Runkosarjassa Malkinin pelit jäivät puolikkaaseen kauteen ja sinäkin aikana tehoili piste-per-peli tahdissa ja yli 40 maalin kausitahdissa. Ei mitenkään heikosti vetänyt sitäkään.

Sekä Malkin että Letang antoivat sekä runkosarjassa että tässä pudotuspelisarjassa ihan riittävästi näyttöjä jatkosopimuksen ansaitakseen. Ikään kuin heiltä edes näyttöjä olisi vaadittu, kumpikin kun on seuralegenda ja yli 15 vuoden ajan aiemmin antaneet kaikkensa jo organisaatiolle. Letang pelaa edelleen ihan uransa huipputasolla. Malkin ei sillä tasolla ole kuin harvakseltaan väläytellen, mutta siltikin edelleen huippupelaaja joka tapauksessa. Kakkossentterinä edelleen paljon parempi kuin mitä noin 90%:lla muista joukkueista on vastaavalle pelipaikalle laittaa. Kumpikin ansaitsee mahdollisuuden päättää uransa Penguinsin riveissä heidän niin halutessaan (ja kummallakin tähän astisten tietojen perusteella on halukkuus tähän). Hextallit ja Burket saavat painua helvettiin mikäli he jollain tapaa yrittävät jarrutella näitä jatkosopimusneuvotteluja.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tämä joukkue se löytää aina tavan sössiä asiat. Vituttaa ettei tuomarit poimineet tuota Lafrenieren kypärän repimistä ennen tasoitusmaalia, mutta Marino siinä kuitenkin ratkaisullaan kusi kiekon Rangersille. Liikaa oli epäonnistujia tässä sarjassa ja liian vähän puolestaan onnistujia. Puhtaat paperit saavat ykkösketju, Letang (pl. karsea ylivoimapelaaminen) ja Matheson jolla oli aivan järkyttävän paskaa tuuria läpi sarjan kun onnistui ohjaamaan kiekon kolmesti omiin. Muulle joukkueelle enempi ja vähempi risuja, erityisesti Malkinille ja Carterille jotka olivat aivan karseita ja jokainen tehopiste mairittelee herrojen esitystä kaukalossa. Malkinilla onneksi sopimus loppuu nyt, mutta Carterilla se vielä jatkuu ikävä kyllä. Iso virhe Hextallilta vääntää kahden vuoden lappu hänen kanssaan. Marino oli kanssa iso pettymys itselleni, ei tuosta sitten vain kuitenkaan ole kasvanut sen positiivisen tulokaskauden jälkeen kuin jokin kolmosparin tasoinen pakki joka pyrkii pelaamaan vain mahdollisimman simppelisti. Isoilla minuuteilla tulee liikaa virheitä. Kapanen oli niin huono, että seiskakierroskin kelpaisi vastineeksi.

Letangille voi tarjoa kolme vuotta ja AAV 6M$. Letang on fyysisesti yhä aivan huipputikissä ja en usko tuolla saralla droppausta tulevan hetkeen. Ylivoimalle Letangista ei ole, mutta muuten todella hyvä pelaaja yhä vain.

Malkinille puolestaan voidaan tarjota kaksi vuotta ja 5M$ AAV. Ota tai jätä. Malkinin kohdalla ikä on näkynyt pahiten ja onhan tuo meno jo todella surullista, mutta jos palkka vastaa enemmän tasoa kuin nykyinen, niin helpompi se on tuotakin katsella.

Rebuild vai vielä kerran? Siinä kysymys. Vähän pelkään, että nyt oli se viimeinen sauma ja joukkue kusi sen kyllä aivan täydellisesti. Vapailta kun ei mitään tulitukea Crosbylle löydy.
Hextallit ja Burket saavat painua helvettiin mikäli he jollain tapaa yrittävät jarrutella näitä jatkosopimusneuvotteluja.
Mitä meinaat jarruttamisella? Eivät tarjoa Malkinille ja Letangille kymppimilliä kaudesta tai mitä vaan pitääkseen nämä?
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
No jaa, Letang 35-vuotias ja teki tälle kaudelle uransa parhaan pistesaldon runkosarjaan (10+58, 78gp) ja kaikki edistyneet tilastotkin ainakin Natural Stat Trickin mukaan olivat plussalla. Playoffeissa ei ollut parhaimmillaan, mutta siltä kannalta aika turha ajatella, Pens tuskin tulee olemaan menestyvä joukkue enää ensi kaudella ja rebuildiin ollaan menossa kovaa vauhtia. Toki jos palkkapyyntö alkaa kasilla ni voi melkein päästää menemään.

Malkin taas ei ole enää oma itsensä, ikä ja loukkaantumiset painaa, mutta edelleen väläyttelee. Jos halvan sopimuksen suostuu ottaan (2x5milj?) niin mikäs siinä sitten.

Tuo "Kummastakaan ei ole mitään positiivista sanottavaa" on tosiaan kyllä liian yliampuva lause, eikä pidä paikkaansa. Ei kumpikaan enää staroja ole, mutta silti molemmat vielä ihan NHL-pelaajia.
Pisteitä letang tekee mutta puolustajana on silti täysin hazardi. Aina saa pelätä vastustajan maalia kun sillä on kiekko omalla alueella.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Malkinille puolestaan voidaan tarjota kaksi vuotta ja 5M$ AAV. Ota tai jätä. Malkinin kohdalla ikä on näkynyt pahiten ja onhan tuo meno jo todella surullista, mutta jos palkka vastaa enemmän tasoa kuin nykyinen, niin helpompi se on tuotakin katsella.

Mitä meinaat jarruttamisella? Eivät tarjoa Malkinille ja Letangille kymppimilliä kaudesta tai mitä vaan pitääkseen nämä?

Juuri tuollaista mainitsemaasi "haiska paska"-tarjousta mafiatyyliin organisaatiolle kaikkensa antaneelle seuralegendalle. Sitä en tiedä millaista sopimusta Hextall/Burke (tai ennen kaikkea uusi omistajaporras) on lyönyt pöydälle, mutta mikäli se on mainitsemasi kaltainen ota tai jätä-tarjous, niin täysin vastenmielistä seuralegendan kohtelua moinen.

Siitä vaan vertailemaan millaista sentteriä viidellä miljoonalla on mahdollista saada.

----
Pensin saldo playoffeissa viimeiset neljä kautta on karu 6-14 ilman yhtään sarjavoittoa ja jos nyt ryssivät 3-1 johdon jolloin tuloksena olisi neljäs putkeen first round exit, niin vaikea uskoa kynnyksen olevan kovin suuri potkia Sullivan pois varsinkin kun tiedetään Sullivanin pelifilosofia ja sitten puolestaan Hextallin ja Burken.

Tähän meinasin jo eilen tarttua:

Mikä on Hextallin pelifilosofia ja miten se eroaa Sullivanin vastaavasta? Burken kyllä tietää, mutta tässä on jo puolitoista vuotta ollut aikaa ja näyttäisi Burken roolina olevan pelkkänä maskottina toimiminen.

Hextall oli kuumakalle pelipäivinään, mutta nähdäkseni managerina täysi vastakohta - konservatiivinen, rauhallinen ja harkitsevainen. Mitä tulee pelifilosofiaan, niin ei hän Flyersin peräsimessä rakentanut mitään Broad Street Bulliesin uutta tulemista. Sekä varausten että pelaajahankintojen suhteen siellä ei panostettu mitenkään erityisemmin kovuuteen, eikä Flyers hänen aikanaan ollut mitenkään erityisen vittumainen vastustaja. Enemmän tuo joukkueen rakennus vaikutti juurikin Sullivanin suosiman "just play"-mentaliteetin tapaiselta, taitokiekkoon pohjautuvan joukkueen rakentamiselle. Juurikin tuollaisten jeffcarterien ja richardrakellien hankinnalta, minkään kovuuteen pohjautuvan rosterin rakentamisen sijasta. Eli en nyt erityisemmin näe että Hextallin ja Sullivanin pelifilosofioissa olisi mitään perustavaa laatua olevia eroja. Burke on asia erikseen, mutta kuten sanoin, vaikuttaa olevan pelkkä maskotti (ja eikö hän ole suoraan todennutkin Hextallin tekevän rosterin rakentamiseen liittyvät päätökset).

Jos Sullivanin työpaikka on nyt neljännen peräkkäisen 1st round exitin myötä ehkä vaakalaudalla, sitä tulee olla myös Hextallin sekä Burken. Pitää muistaa että omistajaporras muuttui heidän palkkausten jälkeen, eikä joukkue ole mennyt eteenpäin heidän aikanaan puolentoistavuoden aikana.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Juuri tuollaista mainitsemaasi "haiska paska"-tarjousta mafiatyyliin organisaatiolle kaikkensa antaneelle seuralegendalle. Sitä en tiedä millaista sopimusta Hextall/Burke (tai ennen kaikkea uusi omistajaporras) on lyönyt pöydälle, mutta mikäli se on mainitsemasi kaltainen ota tai jätä-tarjous, niin täysin vastenmielistä seuralegendan kohtelua moinen.

Siitä vaan vertailemaan millaista sentteriä viidellä miljoonalla on mahdollista saada.
Ei Malkin ansaitse yhtään enempää. Tottakai Malkinin historia Pensissä on huikea, mutta ei tuon takia tule maksaa kaikkea mitä hän pyytää. Taso on nykyään niin huono, että 5M$ kaudesta olisi oikea hinta. Korostan sitä, että Malkinin kohdalla pisteet mairittelevat hänen peliesityksiään isosti. Pisteitä tuli vielä ihan oo ja koo, mutta kaikki muu hänen pelaamisessaan onkin sitten jo surkuhupaisan huonoa.

Tuo ei olisi mikään "haista paska" -tarjous, tuo olisi tarjous mikä vastaa kentällä nähtyjä otteita. Paljon mieluummin näkisin Danaultin 5,5 M$ hinnalla Crosbyn takana kuin Malkinin. Danault nyt siis toki meni tuohon hintaan viime kesänä Losiin.

Ei sieltä vapailta markkinoilta apuja ole tulossa.

Mikä on Hextallin pelifilosofia ja miten se eroaa Sullivanin vastaavasta? Burken kyllä tietää, mutta tässä on jo puolitoista vuotta ollut aikaa ja näyttäisi Burken roolina olevan pelkkänä maskottina toimiminen.
Hyvä kysymys. Luulen Hextallin pelifilosofian olevan lähellä Burkea. Minkä takia Hextall muuten halusi Burken, jos he ajattelevat lajista nimeltä jääkiekko niin kovin erillä tavalla? Hextall sanoi tullessaan Pensiin siinä missä Burkekin, että haluavat tehdä joukkueesta isomman ja ilkeämmän. Se, että näin ei ole käynyt johtunee Sullivanista. Eivät ole hankkineet ominpäin tällaisia pelaajia joille Sullivan ei sitten näe käyttöä.

Omat roposet (ja toiveet) ovat sen puolella, että valmennus potkitaan pois. Mitä järkeä on jatkaa samalla valmennuksella lyöden päätä seinään uudestaan ja uudestaan? Sullivanin Pens on jo mentaalisesti niin heikkokin, että pahaa tekee katsoa kuinka tuo joukkue vain sulaa ja sulaa uudestaan ja uudestaan. Haluan korostaa sitä, että tottakai tuossa vaihdoksessa voi mennä asiat niin vituiksi, että uuden valmennuksen kanssa taso laskee alle playoffien, mutta ihan rehellisesti sanottuna mitä menetettävää tuossa olisi? Nämä totaalisen ripulipaskaiset esitykset avauskierroksilla on jo nähty. Nyt on haettava jotain uutta silläkin uhalla, että homma menee vielä enemmän vihkoon ja jos menee, niin sitten on hyvä hetki aloittaa re-build osallistumalla arpalipulla Bedardin varaukseen.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei sieltä vapailta markkinoilta apuja ole tulossa.
Ja silti olet antamassa Malkinille sellaisen tarjouksen ettei varmasti allekirjoita. Ensi kauden sentterit on siis Crosby-Carter-Blueger-Boyle. JIPPIIII!!! Alkais jo!
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja silti olet antamassa Malkinille sellaisen tarjouksen ettei varmasti allekirjoita. Ensi kauden sentterit on siis Crosby-Carter-Blueger-Boyle. JIPPIIII!!! Alkais jo!
No sitten keskitetään enemmän laatua muualle. Pitää nyt muistaa, että tuolla on pelimerkit aika vähissä ja jos Malkinille ruvetaan maksamaan selvästi enemmän kuin mitä hän peliotteillaan ansaitsee, niin se on muualta pois. Ja rehellisyyden nimissä ei Malkin kummoisesti tuota sentteriosastoa edes vahvistaisi. Tehotilasto tukee hyvin sitä miltä se pelaaminen näyttikin. Huonoimmat sentterit omiinpäin olivat Malkin ja Carter. Jälkimmäinen on osoittautunut nyt kyllä ihan helvetin isoksi virheeksi mitä tulee tuohon jatkosopimukseen, koska jos on varaa roikottaa yhtä huonoa sentteriä omiinpäin mukana, niin mieluummin se olisi Malkin kuin Carter. Nuo kaksi middle-six senttereinä ovat karsea virhe. Kumpikaan ei osaa puolustaa. Pens hävisi tämän sarjan kun omissa soi joka pelissä vähintään 3+ kertaa. Se on vain liikaa.
 
Nuo kaksi middle-six senttereinä ovat karsea virhe. Kumpikaan ei osaa puolustaa. Pens hävisi tämän sarjan kun omissa soi joka pelissä vähintään 3+ kertaa. Se on vain liikaa.

Malkinhan voitti tässä sarjassa maalit 8 vastaan 2. Ei Pens ainakaan Malkiniin tätä sarjaa hävinnyt.

Toinen huomio viestistäsi liittyi tuohon ehdottamaasi 2 x 5 miljoonan sopimukseen. Eikös tuossa ole noin neljä miljoonaa per kausi liikaa pelaajalle, joka on sanojesi mukaan surkuhupaisan huono?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Malkinhan voitti tässä sarjassa maalit 8 vastaan 2. Ei Pens ainakaan Malkiniin tätä sarjaa hävinnyt.

Toinen huomio viestistäsi liittyi tuohon ehdottamaasi 2 x 5 miljoonan sopimukseen. Eikös tuossa ole noin neljä miljoonaa per kausi liikaa pelaajalle, joka on sanojesi mukaan surkuhupaisan huono?
No surkuhupaisan huono jos palkka on 9,5M$ kaudesta.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Ymmärrän, että erittäin katkeran pudotuspeliputoamisen jälkeen moottorit on vielä hieman lämpiminä. Pittsburghin tiputti jatkosta enemmän kuitenkin järkyttävän huono tuuri ja epäonni kuin mikään vakava rakenteellinen ongelma. Tämä on hyvä muistaa.

Malkin on jo aika kaukana siitä NHL:n top 2 -pelaajasta, mutta se hänelle suotakoon kun ikää tulee 36 vuotta mittariin kesällä. Todella hyvä pelaaja vieläkin, ja lienee ihan validi kysymys että mistä parempaa tilalle jos päätetään luopua?

Sinänsä joku Kadrin eläkesopimuksen maksaminen ei nyt Pittsburghia varmaan erityisesti kylmää, ikkuna sulkeutuu tasan sillä sekunnilla kun Crosby sammuttaa valot ja sen jälkeen edessä on pitkä jälleenrakennus, oli siellä sitten ylihintaisia jäähdyttelijöitä tai ei. Athleticin pelaajakorttien mukaan Malkinin "arvo" oli kuitenkin tällä kaudella vielä 10 miljoonan pelaaja, ja pelasi laadukasta kiekkoa pudotuspeleissä. Ei säkenöivää, mutta laadukasta.

Tärkeimpänä kysymyksenä varmaan sitten se, että vieläkö riittää nälkää ja kestääkö kroppa? Sama kysymys Letangista. Nämä seuralegendat ovat saaneet Penguinsilta kiitosta about 200 miljoonan dollarin edestä jo urallaan, joten ei pelkästä velvollisuudentunnosta kannata signata. Yhdellä NHL:n huonoimmista prospect pooleista ei kuitenkaan ihmeitä tehdä joukkueen vahvistamisessa, niin aika riski päästää menemään. Ei siellä Crosbyn aikana rebuild käynnisty.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #71

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja tuo toinen lainaamasi kohta Malkinin puolustuspelistä tässä sarjassa?
No ei tarvitse kuin katsoa yksi kokonainen peli ja kiinnittää huomiota, niin voi nähdä kuinka Malkin haahuilee omissa jatkuvasti eli pelaa ns. näennäispuolustamista. Malkin tekee myös paljon löysiä ratkaisuja omissa, neppailee kiekkoa vähän omille päin ja ajaa nämä huonoihin rakoihin usein löysillä ratkaisuillaan. Tässä sarjassa vaikka kuinka moni pitkä mylly omissa lähti nimenomaan Malkinin paskoista kiekollisista ratkaisuista. Toinen tällainen pelaaja oli Carter joka löi varmaan tusinan verran pitkiä kiekkoja vaikka ei ollut painetta eikä mitään. Tuo 8-2 on toki hyvä tilasto, mutta tuliko tuosta puolet sitten ylivoimilla mikä ei sekään niinä kaikkein tärkeimmillä hetkillä toiminutkaan ja tuohon isoimmat syyliset olisivat Malkin ja Letang.

Kyllä mä luotan omaan silmään ja olen sitä mieltä, että Malkin ei ole enää voittava pelaaja. Varsinkin kun palkka on 9,5M$, niin silloin pitää pystyä kantamaan omia ketjukavereitaan. Malkin ei tuohon enää kykene alkuunkaan. Ennenhän tuo oli nimenomaan top-2 pelaaja koska kantoi kaikenmaailman talbotteja ja kumppaneita vierellään. Malkinin pisteet ikävä kyllä mairittelevat, peliesitykset olivat kaikkea muuta.

Kyllä Pensin prioriteettilistalla täytyy ensiksi olla Letang, Rust ja Rakell. Vasta tämän jälkeen on aika ruveta katsomaan Malkinin suuntaan, että mitä on jäljellä. Pensin käyrä osoittaa koko aika alaspäin ja jos tuosta joukkueesta vielä joskus halutaan repiä jotain irti, niin kyllä se vaatii Malkinilta ja Letangilta palkkapyyntöjä alaspäin ja silti joukkueesta puuttuu se terävä kärki tänä päivänä kun sitä edustaa vain Crosby ja sitten Guentzel.

Ei Pens itse Malkiniin kaatunut, vaikka häneltä olisi enemmän pitänyt saada tehoja irti. Kuusi pistettä seitsemään peliin on aivan liian vähän. Pensin suurin ongelma oli nähdäkseni köykäisen pakiston lisäksi middle-six sentterien laatu omiin päin. Malkin ja Carter yhdessä sentteröimässä omia ketjujaan oli ongelma. Carter suurempi, mutta toisaalta Carterin palkka oli jotain neljäsosa Malkinin palkasta. Carter vuoti kuitenkin isosti läpi koko sarjan. Onneksi hänestä saamme kuitenkin nauttia seuraavat kaksi kautta vielä!

Ihan rehellisesti katsoitko sinä tästä sarjasta kuinka monta ottelua kokonaan ja satuitko kuinka tarkasti seuraamaan Malkinia? Vai katsoitko vain tuon tilaston ja sen perusteella totesit, että Malkin oli hyvä?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ymmärrän, että erittäin katkeran pudotuspeliputoamisen jälkeen moottorit on vielä hieman lämpiminä. Pittsburghin tiputti jatkosta enemmän kuitenkin järkyttävän huono tuuri ja epäonni kuin mikään vakava rakenteellinen ongelma. Tämä on hyvä muistaa.
Nuoren joukkueen kohdalla tämä olisi hyvinkin lohdullinen asia mikä toisi uskoa tulevaan. Sen sijaan vanhan joukkueen kohdalla, mikä vietti viimeistä tanssiaan yhdessä, niin tuo on aivan päinvastainen asia ja aiheuttaa pelkkää vitutusta.
 
No ei tarvitse kuin katsoa yksi kokonainen peli ja kiinnittää huomiota, niin voi nähdä kuinka Malkin haahuilee omissa jatkuvasti eli pelaa ns. näennäispuolustamista. Malkin tekee myös paljon löysiä ratkaisuja omissa, neppailee kiekkoa vähän omille päin ja ajaa nämä huonoihin rakoihin usein löysillä ratkaisuillaan. Tässä sarjassa vaikka kuinka moni pitkä mylly omissa lähti nimenomaan Malkinin paskoista kiekollisista ratkaisuista. Toinen tällainen pelaaja oli Carter joka löi varmaan tusinan verran pitkiä kiekkoja vaikka ei ollut painetta eikä mitään. Tuo 8-2 on toki hyvä tilasto, mutta tuliko tuosta puolet sitten ylivoimilla mikä ei sekään niinä kaikkein tärkeimmillä hetkillä toiminutkaan ja tuohon isoimmat syyliset olisivat Malkin ja Letang.

Ei vaan tuo 8-2 oli nimenomaan 5v5-pelissä. Omaan silmään Malkinin puolustaminen on aina ollut tuollaista. Näyttää välillä laiskalta ja ehkä hieman ylimieliseltäkin, mutta se on hänen tyyli vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Ei Pens itse Malkiniin kaatunut, vaikka häneltä olisi enemmän pitänyt saada tehoja irti. Kuusi pistettä seitsemään peliin on aivan liian vähän. Pensin suurin ongelma oli nähdäkseni köykäisen pakiston lisäksi middle-six sentterien laatu omiin päin. Malkin ja Carter yhdessä sentteröimässä omia ketjujaan oli ongelma. Carter suurempi, mutta toisaalta Carterin palkka oli jotain neljäsosa Malkinin palkasta. Carter vuoti kuitenkin isosti läpi koko sarjan. Onneksi hänestä saamme kuitenkin nauttia seuraavat kaksi kautta vielä!

No nyt aletaan olla jo asian ytimessä. Malkinilta on lupa odottaa enemmän tehoja kuin nyt nähtiin. Tehottomuuteen (ei todellakaan vain Malkinin) ja maalivahtipeliin tämä sarja kaatui sekä osin myös ihan sattumaan. Tämä sarja ei kaatunut Pensin keskikaistan huonoon puolustamiseen.

Pens oli sarjassa koko ajan niskan päällä. Voittivat maaliodottaman koko sarjan otannalla selvästi ja seitsemästä pelistä kuudessa. Vastakkain oli sarjan paras ja noin sarjan 100. paras maalivahti. Se on epäreilu asetelma. Lisäksi Pensin tärkein pelaaja Crosby joutui olemaan osan sarjasta sivussa. Siinäpä ne ratkaisevat erot pienten marginaalien peleissä.

Ihan rehellisesti katsoitko sinä tästä sarjasta kuinka monta ottelua kokonaan ja satuitko kuinka tarkasti seuraamaan Malkinia? Vai katsoitko vain tuon tilaston ja sen perusteella totesit, että Malkin oli hyvä?

En valitettavasti jokaista, mutta seitsemästä neljä kokonaan, kaksi osittain ja yksi jäi pitkän koosteen varaan. Enkä sanonut Malkinia hyväksi, vaan olin eri mieltä tuon mielipiteen kanssa, jossa tämä sarja hävittiin Malkinin (ja Carterin) huonoon puolustamiseen. Ei hävitty.

Itse näen, että Malkinille on paikka Pens-paidassa niin kauan kuin hän haluaa uraansa jatkaa. Ei uuteen sopimukseen tietenkään enää samoja dollareita tule eikä pidäkään.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Melkeinpä katkerin mahdollinen tapa hävitä: pelillisesti halliten, johdot menettäen ja 1-3 -tilanteesta tappioon seiskapelin jatkoajalla. Loukkaantumiset, irti revitty kypärä ja AHL-kassari... Voi vittu. Ensimmäinen impulssi voisi helposti olla painaa "kaikille kenkää" -nappia.

Silti jos yritän olla objektiivinen, niin kyllä Pens pelasi hienon sarjan. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta hallitsi peliä ja loi hirvittävän määrän maalipaikkoja, tulittaen NHL:n parhaan maalivahdin vaihtoonkin pariin otteeseen. Sulamisista voisi puhua, mutta ei mun silmään viimekään yönä Pens mitenkään "sulanut", ruvennut peruuttelemaan tms. Kolmas erä oli pääosin hyvä, mutta Rangersin tasoinen joukkue nyt väkisin saa jokusen maalipaikan, ja tällä kertaa helähti. Pens pelasi hyvin, mutta hävisi. Tällaista on jääkiekko. Siksi olisi hätiköityä esim. kenkiä Sullivan pelkän tuloksen takia, kun ei ne sarjan käännekohdat mielestäni valmennuksen käsissä olleet.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei vaan tuo 8-2 oli nimenomaan 5v5-pelissä. Omaan silmään Malkinin puolustaminen on aina ollut tuollaista. Näyttää välillä laiskalta ja ehkä hieman ylimieliseltäkin, mutta se on hänen tyyli vahvuuksineen ja heikkouksineen.
No eihän tuo voi pitää paikkansa kun +2 vain tehotilasto. Pakosti on vuotanut omiin enemmän, jos tuohon kahdeksaan maaliin ei ylivoimamaaleja lasketa.
No nyt aletaan olla jo asian ytimessä. Malkinilta on lupa odottaa enemmän tehoja kuin nyt nähtiin. Tehottomuuteen (ei todellakaan vain Malkinin) ja maalivahtipeliin tämä sarja kaatui sekä osin myös ihan sattumaan. Tämä sarja ei kaatunut Pensin keskikaistan huonoon puolustamiseen.

Pens oli sarjassa koko ajan niskan päällä. Voittivat maaliodottaman koko sarjan otannalla selvästi ja seitsemästä pelistä kuudessa. Vastakkain oli sarjan paras ja noin sarjan 100. paras maalivahti. Se on epäreilu asetelma. Lisäksi Pensin tärkein pelaaja Crosby joutui olemaan osan sarjasta sivussa. Siinäpä ne ratkaisevat erot pienten marginaalien peleissä.
No on hyvin vaikea eritellä vain yhtä syytä mihin sarja kaatui eikä sellaista ainutta yhtä syytä löydykään. Niitä syitä ovat huono puolustaminen ja maalivahtipeli ja tuohon puolustamiseen oman ison panoksensa antoivat myös Malkin ja erityisesti Carter jotka eivät olleet siinä hyviä.
En valitettavasti jokaista, mutta seitsemästä neljä kokonaan, kaksi osittain ja yksi jäi pitkän koosteen varaan. Enkä sanonut Malkinia hyväksi, vaan olin eri mieltä tuon mielipiteen kanssa, jossa tämä sarja hävittiin Malkinin (ja Carterin) huonoon puolustamiseen. Ei hävitty.

Itse näen, että Malkinille on paikka Pens-paidassa niin kauan kuin hän haluaa uraansa jatkaa. Ei uuteen sopimukseen tietenkään enää samoja dollareita tule eikä pidäkään.
No eihän se nyt tietenkään ole ainut syy, mutta Malkin ei ollut tässä sarjassa voittava pelaaja. Carter nyt vielä vähemmän. Kokemuksesta sen voi sanoa, että jos joukkue menee pitkälle, niin ei sieltä montaa pelaajaa löydy joiden kohdalla voi sanoa "ei ollut hyvä", jos yhtäkään tällaista. Kyllä ihan kaikkien tulee onnistua.

Nimenomaan jos se lappu on järkevä, niin toki sitten jatkoa. 5-6 M$ AAV, niin menkööt. Kaikki tuosta yli on puhdasta ylihintaa eikä siihen pidä ryhtyä.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
No eihän tuo voi pitää paikkansa kun +2 vain tehotilasto. Pakosti on vuotanut omiin enemmän, jos tuohon kahdeksaan maaliin ei ylivoimamaaleja lasketa.
Kaksi tyhjää maalia Rangersille, yksi alivoimamaali Kreiderille ja 0-1 tasavajaalla.
 
No eihän tuo voi pitää paikkansa kun +2 vain tehotilasto. Pakosti on vuotanut omiin enemmän, jos tuohon kahdeksaan maaliin ei ylivoimamaaleja lasketa.

Olihan siellä noita Rangersin tekemiä tyhjiä maaleja ja av-maaleja, jotka vaikuttavat tehosaldoon. Mutta nimenomaan 5vs5-pelissä Malkin oli tässä sarjassa ihan selkeästi voittava pelaaja. Ja toki kokonaisuutenakin plus-merkkinen.
 
Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Runkosarjan lopun esitykset olivat niin huonoja että ajattelin menevän viimeistään viidessä katki. Odotuksiin nähden parempi suoritus.
Kaksi asiaa jäi harmittamaan, ensinnä se että Louis Domingue ykkösmaalivahtina yksikään joukkue ei voi playoff sarjaa voittaa, todella harmittava maalivahtien loukkaantumis tilanne, Jarry tuli ihan hyvin takasin sisään, ja mikäli olisi palannut koko sarjan normaalissa vireessään niin..
Toinen juttu, Rangers oli huono. Ei henkilökohtaisesti harmita hävitä jos vastustaja on hyvä. Pidin Rangersia todella vahvana joukkueena. Ihme jos matka jatkuu seuraavasta eteenpäin.
No heillä tulevaisuus on kirkas, meillä ei.
Crosby-Guentzel kaksikko nosti tasoaan entisestään, muuten ei hurrattavaa.
Todella kova työmaa on tuosta jengista saada vielä varteenotettava Stanley cup haastaja.
Itse vaihtaisin valmennuksen, loppuisi tuo käännä toinen poski tyyli. Seuralegandat jatkaa haluamansa ajan, tässä on juhlittu niin paljon heidän ansiostaan, että kyllä mä suostun muutaman vuoden konttaamaankin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aika paljon on Pens-leirissä kismittänyt tuo seiskapelin 3-3 tasoitusmaali. Olihan se räikeä tuomarivirhe päästää kaveri läpi hyvinkin selvästä kypärän repimisestä, mutta täytyy muistaa kuitenkin, että just ennen tasoitusta kiekko oli Marinolla ja hän tuon tilanteen meni sössimään kun yritti pakottaa peliä keskelle. Puhdas rännikiekko oman maalin takaa olisi ollut nöyrä ja oikea ratkaisu eikä tarvitsisi tuosta tilanteesta näin paljon välittää. Toki tasoitusmaalin sijaan yv tuosta olisi pitänyt saada.

Sitä ihmettelen miksi pelaajat eivät nouki tuota kypärää päähänsä ja jatka peliä, kun se taitaa olla kuitenkin sallittua? Eikö se nyt olisi aika paljon nopeampi ratkaisu vain poimia kypärä päähän kuin luistella vaihtoon?

Edelleen vituttaa tuo sarja kun se oli niin voitettavissa ja omissa näpeissä. Vitospelissä Crosbyn loukkaantuminen 2-0 tilanteessa kiitos Trouban. Kutospelissä Dominguen täydellinen imaisu minuutti ennen loppua. Seiskapelissä tuo hyvin vittumainen tasoitusmaali 5 min ennen loppua, kun muuten koko erän aikana Rangers ei ollut saanut yhtään mitään kiriä aikaan. Edistyneet tilastotkin osoittivat isosti Pensille läpi sarjan, mutta silti turpaan ja 3-1 johdon menetys. Miten vitussa? Kyllä tässäkin seurassa asuu sisäinen oma Maple Leafs. Neljä kertaa putkeen ulos ensimmäisellä kierroksella ja ylipäätään viimeksi sarjavoitto vuonna 2018 on häpeällisen huono suoritus. Ikävän tahran jättää tämä lopun rämpiminen Crosbyn, Malkinin ja Letangin hienoon Pens-uraan. 3-1 tilanteessa pohdin, että hitto tulihan sieltä vielä edes kerran se kun pääsee näkemään nuo jätkät Pens-paita päällä voittamassa sarjan. No ei tullut enkä usko millään, että enää tulee tuota hetkeä. Niin jyrkästi se käyrä vain osoittaa kaakkoon päin ja nyt oli se sauma mennä pidemmälle, mutta tämäkin sössittiin ja yhtään Rangersia nyt väheksymättä, niin ihan itse!
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Malkinille puolestaan voidaan tarjota kaksi vuotta ja 5M$ AAV. Ota tai jätä. Malkinin kohdalla ikä on näkynyt pahiten ja onhan tuo meno jo todella surullista, mutta jos palkka vastaa enemmän tasoa kuin nykyinen, niin helpompi se on tuotakin katsella.

Tässä kyllä malliesimerkki siitä, miten se seuralojaliteetti on urheilussa aivan täyttä paskapuhetta. Pelaajilta sitä edellytetään tasan silloin, kun pitäisi seuran ja fanien mielestä tehdä markkinahintaa alempi sopimus. Sitten kun taso laskee, niin ei sen lojaliteetin ansiosta ollakaan tarjoamassa samanlaista sopimusta vaan vielä halvempaa ja/tai käsketään painua muualle.

Urheilija joka ei maksimoi palkkaansa on tolvana.
 
Huvittavaa tekstiä. Tämä on tulosurheilua ja nämä pelaajat tienaavat ihan poskettomia summia tuosta duunistaan. Korostan, pelaajat kentällä tekevät duuniaan ja silloin heiltä edellytetään vastinetta sille palkkarahalle. Seurat tarjoavat palkan lisäksi aivan huikeat puitteet pelaajille ja fanit maksavat lipuilla toimintaa pitkälti. Pitääkö Malkinille tarjota siis sama summa kuin ennen, koska hän on pelannut aina Pittsburghissa ja on joskus ennen ollut palkkansa arvoinen? Vai olisikohan sillä jotain osuutta Malkinin seuralojaalisuudessa, että se Pittsburghin seura on tarjonnut 9,5M$ kaudesta jo monen kauden ajan?

Mitä tulee pelaajien antamiin alennuksiin, niin siinä kyse tasan ja ainoastaan yhdestä asiasta. Voittamisesta. Ymmärretään se, että jos vetää itse aivan maksimit, niin vähemmän jää pelimerkkejä seuralle panostaa muualle. Toki muuttaminenkin on yleensä perseestä ja sekin voi saada pelaajan ottamaan alennusta joltain seuralta. Pelaajan etu ja seuran etu.

Sinun mielestä Malkinille pitää siis jatkossakin tarjota 9,5M$ kaudessa, koska hei koko ura mennyt Pittsburghissa!

Ei meille perus duunareillekaan tarjota sopimusta, jos duunin tekeminen loppuu tai ei pysty suoriutumaan enää tehtävistään. Kyllä sen palkan pitää vastata pelaajan tasoa ja ajaa joukkueen etua ja fanien, jotka lystin kustantavat.

Korostan, olisi hienoa nähdä Malkin ja Letang päättämässä uransa Pittsburghissa, vaikka Malkinia kohtaan on omat fiilikset laskeneet kaukalon ulkopuolisista syistä merkittävästi. Joka tapauksessa, ei noiden jatkoja pidä tehdä mihin hintaan tahansa. Ylihintaisilla sopimuksilla Pens sementoi itsensä vielä moneksi kaudeksi keskitason joukkueeksi jota karttaa menestys ja huippuprospektit. Puolestaan järkevillä diileillä voi vielä pienen pieni sauma jäädä yrittää vielä kerran puskua, vaikka itse en jaksa siihen enää uskoa tämän keväisen kokemuksen jälkeen...
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Nyt voitaisiin katsoa että onko Crosby niin kova voittaja ja johtaja, että puhuu näille joukkueen muille tähdille palkanalennuksen.

Eihän tässä ole mitään järkeä, että näistä palkka-asioista tehdään palkkakattoaikakautena joku kunnia-asia. Kun niistä pitäisi tehdä nimenomaan kilpailuetu, ottamalla vähemmän. GMllä pitää olla munaa puhua homma järkevästi läpi. Siitähän vaan maksatte markkinahinnan, niin ei varmasti voita Penssi mitään ensi kaudellakaan.

Totuushan tiedetään, halpoja laatuprospekteja ei ole, niin mistä muualta ne alipalkkaukset voi saada?

Eikö nyt oikeasti ole sen verran aivosoluja näille kokeneille jääkiekkoilijoille suotu ja nähty miksi toiset voittaa mestaruuksia ja toiset ei? Se missä on eniten alipalkattuja pelaajia, on menestys kaikkein todennäköisintä.

Steve Yzerman aikanaan puhui sen palknalennuksen, jo ennen palkkakaton aikakautta, jotta jengiin saatiin Brett Hull. Kun tiimillä oli ihan vaan kulukatto. Hull 10 maalia playoffseissa ja Kannu ilmaan. Samaan omaan esimerkkiin vedoten se puhui joka äijälle palkanalennuksen Tampaan. Tulokset nähtävillä. Kunnia-asia/markkinahinta Toronto ei saa näitä kaadettua.

Menestys vai arvostus? Kumpi on tärkeämpää? Nauran kyllä partaani jos tässä heitetään jotkut mega-laput taantuville tähdille vain arvostuksen takia ja maalille jää taas jotkut naurettavat 1 miljoonan imurit joita Crosby saa sitten hävityn G7 gamewinnerin jälkeen halata että ei ollut sinun vikasi.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eikö nyt oikeasti ole sen verran aivosoluja näille kokeneille jääkiekkoilijoille suotu ja nähty miksi toiset voittaa mestaruuksia ja toiset ei? Se missä on eniten alipalkattuja pelaajia, on menestys kaikkein todennäköisintä.

Malkin sekä Letang tietävät yhden jos toisen ja kolmannenkin asian voittamisesta, ja ovat läheltä pitäen nähneet mitä kannun nostaminen vaatii, joten ei kannata olla heidän aivosoluista huolissaan. He ovat antaneet joukkueelle kaikkensa kaukalossa sekä sopimusneuvotteluissa tulleet enemmän kuin riittävästi vastaan aiemmin, ja nyt ansaitsevat reilun (sekä heidän että joukkueen kannalta) sopimuksen sen sijaan että joukkue alkaa heille iän vuoksi heittelemään mitään naurettavia viiden millin tarjouksia jotka eivät alkuunkaan vastaa pelaajien nykytasoa sekä heidän arvoa joukkueelle muutoinkin, kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Steve Yzerman aikanaan puhui sen palknalennuksen, jo ennen palkkakaton aikakautta, jotta jengiin saatiin Brett Hull. Kun tiimillä oli ihan vaan kulukatto. Hull 10 maalia playoffseissa ja Kannu ilmaan. Samaan omaan esimerkkiin vedoten se puhui joka äijälle palkanalennuksen Tampaan. Tulokset nähtävillä. Kunnia-asia/markkinahinta Toronto ei saa näitä kaadettua.

Ei se Yzerman itse itselleen mitään palkanalennusta puhunut, eikä muuten menettänyt dollariakaan tuossa että Hull saatiin joukkueeseen:

Technically, there was no salary cap, but in order to make it work financially, Holland was going to have to get creative. He approached four of his stars, Shanahan, Lidstrom, Yzerman and Chelios, and asked them if they would be willing to defer $500,000 of salary to the following season to help make the numbers work.

“They all immediately agreed,” Holland said.

Hieno ele joukkueen tähdiltä tuolloin mutta kukaan ei tuossa antanut yhtään dollaria omasta taskustaan pois että saivat Hullin joukkueeseen, ainoastaan siirsivät pienen osan omista saatavistaan vuodella eteenpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös