Pittsburgh Penguins 2017–2018

  • 282 434
  • 980

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ylläolevaan kirjoitukseen vielä lisäisin, että syvistä riveistä tuntuu löytyvän liukuhihnalta käyttökelpoisia ukkoja. Zach Aston-Reese on ollut aivan käsittämättömän hyvä.

Tänään sitten Columbuksen vieraaksi. Tärkeämpi ottelu kuin eilinen, mutta olisiko kuitenkin Jarryn vuoro pelata? Toivotaan lentokelin jatkumista ja myös Kesselille ”pitkästä aikaa” onnistumisia.
 

LemMy

Jäsen
Reaveskaan ei turhauta enää kun joukkue voittaa, vaikka edelleen hän hämmentää. Valitettavasti vain omiaan, vastustajat saavat olla melko rauhassa.

Mitäs ihmettä Reaveshän on ollut pari viime viikkoa ihan pelillisesti todella hyvä. Voittanut paljon irtokiekkoja joista ketjunsa päässyt pitkiin hyökkäyksiin. Lisäksi tainnut tehoillakin jonkin verran.

Noin silmämääräisesti väittäisin myös, että Crosby, Malkin ja Kessel ovat saaneet tällä kaudella aika rauhassa keskittyä tekemään pisteitä ilman vastustajien jatkuvaa sikailua. Siitä voi sit olla toki montaa mieltä liittyykö Reavesin läsnäolo siihen vai ei.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Reaveskaan ei turhauta enää kun joukkue voittaa, vaikka edelleen hän hämmentää. Valitettavasti vain omiaan, vastustajat saavat olla melko rauhassa.

Reaves on ollut erinomainen siellä viime aikoina. Sen lisäksi että on siellä joka pelissä esillä fyysisyydellään, on viime peleissä saanut tärkeitä onnistumisia hyökkäyspäässä. Vegas, Kings ja nyt Leafs-otteluissa kaikissa Reaves oli mukana tärkeissä maaleissa. Että en nyt ymmärrä mitä tarkoitat että hämmentää vain omiaan, kun ollut aivan erinomainen. Pelannut roolinsa viime aikoina täydellisesti. Jos neloskentästä jonkun haluat pitää silmätikkuna, niin kyllä se kritiikki kuuluisi kohdistaa Rowneyhin.

Hagelin on ollut viime aikoina erinomainen tosiaan. Alkukauden pörräsi siellä hyvin ja teki sitä omaa hyvää av-pelaamista ja karvaamista tasakentällisin, mutta ei saanut hyökkäyspäässä mitään aikaiseksi. Oikeastaan koko kalenterivuosi 2017 meni hieman tuolla tapaa. Nyt on sitten löytänyt sen kadoksissa olleen kyvyn tehdä oikeita ratkaisuja hyökkäyspäässä ja tekee tulosta jälleen siihen tapaan kuin Penguinsiin saavuttuaan osana HBK-kenttää. Hienoa katseltavaa.

Letangilta viime yönä taas huipputason pelaamista.

Malkin - aivan huikeassa vireessä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Noin silmämääräisesti väittäisin myös, että Crosby, Malkin ja Kessel ovat saaneet tällä kaudella aika rauhassa keskittyä tekemään pisteitä ilman vastustajien jatkuvaa sikailua. Siitä voi sit olla toki montaa mieltä liittyykö Reavesin läsnäolo siihen vai ei.

Tämän voin myös allekirjoittaa. Oli kysymys sitten Reavesin läsnäolosta tai tiukentuneesta linjasta mailapelaamisen suhteen, niin kyllähän kärkipelaajat ovat saaneet olla siellä aiempia kausia enemmän rauhassa ja keskittyä pelaamiseen. Tokihan suurin osa kuumista divisioonan sisäisistä otteluista on vielä pelaamatta, ja niissä nuo tähdet suurimmat huomion kohteena aina ovat, ja nyt tälläkin kaudella on jo pariin kertaan nähty kuinka siellä tähtipelaajatkin ovat noissa peleissä kuumentuneet. Mutta eihän se yksi Reaves nyt kokonaan sitä poista, Crosby/Malkin/Letang pelaavat suurella tunteella ja välillä aina kiehuu yli.

Tokihan joku kohta osoittaa noita Brownin ja Perryn sikailuja Letangiin/Schultziin ja niissä kuinka ainakin Perryn tilanteessa Reaves katseli läheltä sen. Ei se Reaves nyt kaikkia estä, etenkään kun jotkut Brown ja Perry eivät siellä koskaan pelkää tekojensa seurauksia, mutta kyllä se ehkä jotain järkevimpien pelaajien impulssitekoja ehkäisee siellä läsnäolollaan.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja tänäänhän mennään Columbusta vastaan jonka riveissä pelaa kaveri kenen naamalla olisi suurin tilaus Reavesin nyrkeille.
Edellisessä pelissä Dubinsky ei tainnut pelata, mutta joku nuorempi veijarihan koetti onneaan Reavesin kanssa.
Tällä hetkellä Reaves on paikkansa arvoinen kokoonpanossa.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Olipas kankeasti muotoiltu lause itseltä. Omilla tarkoitin faneja (minua?) ja vastustajien rauhassa olemisella nimenmaan Dustin Browneja ja kumppaneita. On ollut muutamassa maalissa hyvin mukana ja hyvä niin. Edelleenkään en ymmärrä kuuden minuutin peliaikoja, mutta kenties se on seurausta tosiaan vajavaisesta nelossentteristä. Usein tuntuu, että Reavesin pyöriminen on ihan samanlaista kun vaikkapa Tanner Glass aikanaan, mutta kenties omat harvat nähdyt pelit on niitä hänen hiljaisempia. Yksi hänen maaleistaan on tainnut tulla nähtyä livenä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viihdyttävä matsi, mutta ei helvetti noita virheitä tulee ihan solkenaan! Pitkiä kiekkoja huonojen syöttöjen takia, syötöt menee ihan minne sattuu muutenkin, omissa tapahtuu kardinaalimunauksia tämän tästä ja sitten vielä päästetään kaveri ylivoimahyökkäykseen monen monta kertaa pelissä. No, onneksi niitä virheitä tulee myös vastustajille ja taas voitto, mutta kyllä tässä jotenkin itsestä tuntuu siltä, että Pens tekee noita virheitä selvästi enemmän pelissään nyt kuin parin viime kauden aikana.

Kun joku pelaaja joutuu silmätikuksi niin siitä on hyvin vaikea päästä pois, kokemuksesta tämä. Itselle Kessel oli alkuun tämmöinen pelaaja, mutta tänä päivänä tuo onkin yksi omista suosikeistani, eihän tuota oikeasti voi vihata kun on vain niin sympaattinen hahmo jäällä ja jään ulkopuolella. Reaves on pelannut viime ajat todella hyvää lätkää ja tekee oman duuninsa erinomaisesti. Toivottavasti jatkosopimuksesta käytäisiin jo keskusteluja ja joku 3 v/1.2 milj$ cap hit lappu sieltä saataisiin.

Malkin on kyllä ihan mielipuolisessa vedossa, olisihan se huikeata jos sieltä tulisi uran kolmas pistepörssin voitto ja päälle vielä vaikka maalipörssin voitto, mutta onhan noissa Kucherov ja Ovechkin suosikkeja kun toisella etumatkaa on kahdeksan pistettä ja toinen taas on oman aikakautensa paras maalintekijä ja yhden maalin edellä. Ja Malkin on jo missannut jokusen matsin sen pienen loukkaantumisen takia. Se alkukauden Malkin on kuitenkin vain muisto enää, niin huonoa Malkinia en muista nähneeni koskaan, paljon on tapahtunut tuosta alkukaudesta tähän päivään.

Ja Schultz oli muuten poissa sairastumisen takia.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Reaves on pelannut viime ajat todella hyvää lätkää ja tekee oman duuninsa erinomaisesti. Toivottavasti jatkosopimuksesta käytäisiin jo keskusteluja ja joku 3 v/1.2 milj$ cap hit lappu sieltä saataisiin.

Ihan noin pitkälle en vielä menisi. Vaikka Reaves ei ihan juuri nyt mikään rasite olekkaan, niin pelillisesti vastaavan suorituksen on mahdollista saada jostain lähellä minimipalkkaa pelaavasta junnusta. Myönnän toki että jollain tavalla mieltä lämmittää että kokoonpanosta löytyy kaveri joka tarvittaessa moukaroi kenet tahansa jäänrakoon. Reavesille löytynee ottajia, mutta mielummin tuon tason kavereille sopimuksia vuosi kerrallaan. Ja tosiaan Rowney on se joka on täysin väärässä paikassa, siihen JR lienee etsimässä kuumeisesti upgradea.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan noin pitkälle en vielä menisi. Vaikka Reaves ei ihan juuri nyt mikään rasite olekkaan, niin pelillisesti vastaavan suorituksen on mahdollista saada jostain lähellä minimipalkkaa pelaavasta junnusta. Myönnän toki että jollain tavalla mieltä lämmittää että kokoonpanosta löytyy kaveri joka tarvittaessa moukaroi kenet tahansa jäänrakoon. Reavesille löytynee ottajia, mutta mielummin tuon tason kavereille sopimuksia vuosi kerrallaan. Ja tosiaan Rowney on se joka on täysin väärässä paikassa, siihen JR lienee etsimässä kuumeisesti upgradea.

Reavesin saa kyllä aina treidattua pois jos semmoinen tilanne eteen tulee. Mitään vuoden sopparia Reaves tuskin lähtee kirjoittamaan yhtään minnekään.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ja tosiaan Rowney on se joka on täysin väärässä paikassa, siihen JR lienee etsimässä kuumeisesti upgradea.
Totta joka sana. Rowney on hyvä olla olemassa viidentenä sentterinä jos joku edestä loukkaantuu, mutta kuten sanoit JR on todennäköisesti hakemassa yhtä sentteriä lisää. Sheahanin mahtavat otteet on kyllä helpottamassa Rutherfordin urakkaa melkoisesti kun nyt voi etsiä nimellisesti nelossentteriä. Jos selkeä kolmossentteri tulee tarjolle ja mahdolliseksi niin miksei häntäkin voisi hommata mutta nyt se ei ole millään muotoa pakollista.

Reaves on pelannut viime ajat todella hyvää lätkää ja tekee oman duuninsa erinomaisesti. Toivottavasti jatkosopimuksesta käytäisiin jo keskusteluja ja joku 3 v/1.2 milj$ cap hit lappu sieltä saataisiin.
Reaves on tehnyt kerran kolmen vuoden sopimuksen, ja sekin oli tulokassopimus. Jokainen hänen sopimuksistaan on tainnut olla lähelle minimihintaista. Jos hänen pelipaikkaansa jollain tasolla alkaa hyväksymään niin kolmen vuoden sopimusta ei kyllä missään nimessä. Reaves ei tarjoa mitään sellaista miksi hänen kanssaan kannattaisi lähteä edes sadoillatuhansilla kilpailemaan, Penguins kuitenkin kamppailee jokaisesta dollarista palkkakattoa vastaan. Mutta, Rutherfordiin on kyllä sen verran luottoa, että ei noilla näytöillä palkankorotusta taida olla tiedossa. Kenties kaksi vuotta ja alle miljoonan cap hit kuulostaisi realistisemmalta, mutta ei missään nimessä välttämättömältä.

Toisaalta taas tulevaisuudessa näitä Reavesin kaltaisia hakuja pitää olla kun en tiedä millaista tunkua prospekteista enää on tulossa, sieltä kun on lyhyellä aikavälillä saatu tuotua hyökkäykseen Sheary, Guentzel, Rust, McKegg, Kuhnhackl, Wilson, Simon, Aston-Reese ja varmaan muitakin joita ei nyt ulkomuistista lähde. Dea on ainakin käynyt pyörimässä ja Sprong on tulossa aikanaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Reaves on tehnyt kerran kolmen vuoden sopimuksen, ja sekin oli tulokassopimus. Jokainen hänen sopimuksistaan on tainnut olla lähelle minimihintaista. Jos hänen pelipaikkaansa jollain tasolla alkaa hyväksymään niin kolmen vuoden sopimusta ei kyllä missään nimessä. Reaves ei tarjoa mitään sellaista miksi hänen kanssaan kannattaisi lähteä edes sadoillatuhansilla kilpailemaan, Penguins kuitenkin kamppailee jokaisesta dollarista palkkakattoa vastaan. Mutta, Rutherfordiin on kyllä sen verran luottoa, että ei noilla näytöillä palkankorotusta taida olla tiedossa. Kenties kaksi vuotta ja alle miljoonan cap hit kuulostaisi realistisemmalta, mutta ei missään nimessä välttämättömältä.

Reavesin nykyinen sopimus oli neljävuotinen ja toi hänelle $1.125 miljoonan vuosiansiot. Kyllähän tuo @Walkin mainitsema sopimusmuoto olisi se minimi jolla Reaves mahdollisesti saataisiin pidettyä riveissä. Minimaalinen palkankorotus ja riittävästi vuosia jotta pelaaja saa sen myötä hieman turvaa. Mistään yhden-kahden vuoden sopimuksista alle miljoonan palkalla ei tarvitse edes haaveilla. NHL:stä kyllä löytyy vähintään tusinan verran managereita jotka mielihyvin ottavat Reavesin useampivuotisella ja reilusti yli miljoonan vuosiansiot tuottavalla sopimuksella riveihinsä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Reaves on tehnyt kerran kolmen vuoden sopimuksen, ja sekin oli tulokassopimus. Jokainen hänen sopimuksistaan on tainnut olla lähelle minimihintaista. Jos hänen pelipaikkaansa jollain tasolla alkaa hyväksymään niin kolmen vuoden sopimusta ei kyllä missään nimessä. Reaves ei tarjoa mitään sellaista miksi hänen kanssaan kannattaisi lähteä edes sadoillatuhansilla kilpailemaan, Penguins kuitenkin kamppailee jokaisesta dollarista palkkakattoa vastaan. Mutta, Rutherfordiin on kyllä sen verran luottoa, että ei noilla näytöillä palkankorotusta taida olla tiedossa. Kenties kaksi vuotta ja alle miljoonan cap hit kuulostaisi realistisemmalta, mutta ei missään nimessä välttämättömältä.

Reavesin cap hit on nytkin 1,125 milj$ joten miten alle miljoonan cap hit kuulostaisi realistisemmalta? Pitää muistaa että tuo palkkakattokin kun on noussut tässä...

E: Bosco ehtikin jo ensiksi selittämään samaa asiaa.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Haha. Kädet ilmaan. Olin sitä tarkistavinani ja ihan vihkoonhan se meni.

No, joka tapauksessa, uutta Reavesia vaan koukkuun ja tästä irti jos tuosta nykyisestä pitää korottaa hintaa. Alkaa olemaan kuitenkin jo sellaista summaa, että samat minuutit joku pelaa halvemmallakin.

5-2 voitto Blue Jacketsista. Joukkue porskuttaa hyvinkin mallikkaasti myötätuulessa. Ei tullut katsottua kuin maalit, mutta Bobrovsky ei näyttänyt olevan ihan parhaimmillaan ja Jarry puolestaan näytti hyvältä. Syvyyspelaajat näkyivät tehneen tulosta kun isot kaverit olivat pitkästä aikaa poissa pahanteosta. Malkin taisi olla ainoa syöttöpisteellään kolmen koplasta. Ei ole tainnut hetkeen olla peliä jossa kaikki kolme olisivat ollut pisteettä, ja melko varmasti se peli on sitten myös hävitty.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Iso voitto kun miettii, että oli b2b jälkimmäinen matsi kyseessä ja levännyt Columbus vastassa ja vielä vieraissa. Pens teki maalit ja puolusti keskustan melko hyvin, kyllähän pelin painopiste enemmän oli omassa päässä, mutta mitään vaarallisia tontteja ei kovinkaan montaa sinitakit saaneet luotua. Ylivoimaa Pens ei saanut yhtään, tosin eipä siellä ollut kuin yksi korkea maila mistä olisi jäähy kuulunut viheltää joten hyvin siisti peli nähtiin kaikin puolin. Crosby on ollut luvalla sanoen todella heikko viime pelit joten toivottavasti nyt tämän pienen tauon jälkeen nähdään taas energinen kapteeni jäällä, Pens pelaa seuraavan kerran vasta perjantai-lauantai välisenä yönä Carolinaa vastaan vieraissa.

Tuli vaan mieleen, että kun Crosbylta hylättiin Torontoa vastaan yksi osuma niin taisi olla jo kauden neljäs mikä mieheltä on hylätty? Aikamoinen määrä maaleja viety pois ja toki siis ihan oikein noi tuomiot ovat taitaneet mennä, mutta silti.

Ja mikä Hörnqvistin tilanne on, milloin olisi tarkoitus palata peleihin? Tärkeä kaveri tuo on ja huomaa kun on poissa varsinkin ylivoima kärsinyt miehen poissaolon aikana paljon.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ja mikä Hörnqvistin tilanne on, milloin olisi tarkoitus palata peleihin? Tärkeä kaveri tuo on ja huomaa kun on poissa varsinkin ylivoima kärsinyt miehen poissaolon aikana paljon.

JR oli ilmeisesti viime viikolla todennut jossain radiohaastattelussa että Hörnqvist voi mahdollisesti palata 23. päivä Carolinaa vastaan, eli tuohan on nyt jo Penguinsin seuraava ottelu sitten. Teddy Blueger lähetettiin juuri farmiin, joten tuokin voisi tukea tuota mahdollisuutta. Toki tässä on nyt neljä päivää ennen tuota ottelua, joten saattoipa Blueger pelkästään tuostakin syystä lähteä farmiin. Mutta jos Hörnqvist palaa normaalisti harjoituksiin mukaan tällä viikolla niin eiköhän tuo perjantaina sitten pelaa.

Olisi kyllä tervetullut takaisin sillä kyllä tuo Crosbyn kenttä kaipaa piristystä. Aston-Reese on pelannut hyvin mutta siellä toisella laidalla Simon ja Sheary eivät juurikaan saa mitään aikaan. Ovat molemmat aika heiveröisiä kiekon kanssa ja kulmaväännöissä, joten eivät ole pystyneet oikein antamaan tukea Crosbylle siellä. Simonilla muutenkin ne alussa nähdyt hyökkäyspään onnistumiset jääneet vähiin, ja ne ovat siirtyneet toiselle tulokkaalle Aston-Reeselle viime aikoina. Saa nähdä onko kummastakaan sitten pidemmällä aikavälillä pystymään pitämään paikkaansa Crosbyn rinnalla tai edes kokoonpanossa. Tällä hetkellä se olisi ainakin omissa papereissa Simon joka tippuu Hörnqvistin tieltä pois kokoonpanosta (Rowney säilyttää paikkansa niin kauan kunnes joukkue hankkii uuden sentterin).

Sheary on edelleen todella heikko kiekon kanssa ja jatkuvasti tilanteet päättyvät siihen ettei hän pysty pitämään kiekosta kiinni, tai ottamaan kunnolla edes syöttöjä haltuun tai tarjoilemaan syöttöjä joukkuekavereille. Heikkoa tekemistä. Sheary on sellainen pelaaja joka on juuri niin hyvä kuin hänen pistesaldonsa näyttävät, eli viime kaudella erinomainen, tällä kaudella heikko. Alkukaudesta oli kyllä pitkään yksi joukkueen parhaista maalintekijöistä tasakentällisin, mutta nyt kun joukkueen peli on alkanut tasakentällisin kulkemaan niin Sheary on hiljentynyt eikä erotu sieltä mitenkään edukseen. Shearysta olisi kyllä helppo luopua tällä hetkellä, ei olisi mikään menetys joukkueelle. Valitettavasti ei ole pystynyt pelaamaan viime kauden tasolla, sitä viime kauden Shearyä kun tuohon Crosbyn rinnalle kaipailtaisiin nyt. Palkkakin on nykyisin sen mukainen että paljon tällä kaudella toistaiseksi nähtyä parempaa olisi lupa odottaa.
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Mielestäni Rutherfordin ei missään nimessä tarvitse nyt yrittää löytää uutta kolmosketjun sentteriä, sillä Sheahanissa joukkueella hyvä sellainen näyttäisi olevan. Nelosketjuun ei kuitenkaan tällä hetkellä millään löydy kahden edellisen vuoden Matt Cullenin tasoista pelaajaa.
Cullenhan nimenomaan oli Boninoa paljon isompi kesän menetys. Se vaan olisiko siitä uudesta "Cullenista" niin paljon hyötyä muuta kuin alivoimalla, kun tasakentällisin vierellä hiihtäisi Reaves. Typerä hankinta, jonka myötä luovuttiin kahden edelliskevään menestyksen takuuna toimineesta neljän vahvan kentän myllytyksestä.

Miten te, jotka olette Pensin pelejä seuranneet, näette Määtän peliajan. Ite pidän Määtän tyylistä kovasti, ja pidän kaveria (suoraluistelun nopeutta lukuunottamatta) erittäin monipuolisena. Luopuisin jopa Letangista ennen Ollia.
Peliajat vain kertovat karua kertomaa, taisi pelata nytkin pakeista vähiten.

Nopean lunttauksen jälkeen 4. peliajassa, 2. pakeista pisteitä tasakentällisin, häviää vain Letangille (18p. > 14 p.).
+/- kestää vertailun kaikkiin, paitsi Schultziin ja kesken kauden tulleeseen Oleksiakiin.

Ei taida olla valkun luottopelaaja, vai eikö vain kunto kestä?
Luopuisit Letangista ennen Ollia? Ei hyvää päivää. Letang on valovuosia Ollia edellä. Ollin peliaika on mitä sen kuuluukin olla. Itse näen hänet 5. pakkina, edellä Letangin lisäksi Schultz, Dumoulin ja Cole.
Surkean luistelun lisäksi Ollin suurin ongelma on se että hänellä ei ole vahvuuksia. Olli ei loista ylivoimalla eikä alivoimalla, kiekollisena ei ole mikään Letang ja omassa päässä arastelee kontaktitilanteissa. Se ei riitä kärkirooliin änärissä että teet kaiken ok-tasolla, vaan se on perusvaatimus pelaamiselle änärissä. Kärkiroolia varten sinulla täytyy olla isoja vahvuuksia joiden avulla loistat.
Tämän lisäksi Olli on joukkueen ylipalkatuin pelaaja, joka korostuu joukkueessa jossa ei muuten hirveästi huonoja soppareita ole.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Hörnqvist oli tänään harjoituksissa mukana ja veteli siellä ykkösyv:ssä eli merkit viittaavat siihen että tulee palaamaan kokoonpanoon huomenna.

Oli kenttäkoostumuksissa vedellyt sitten Malkinin kentässä ja Rust oli Crosbyn vierellä. Saa nyt nähdä onko pelin alkaessa kuitenkaan tuossa muodossa kenttä, sen verran hyvä tuo Hagelin-Malkin-Rust on ollut viime peleissä.

Neloskentässä Sheary, Aston-Reese ja Reaves olivat vetäneet rotaatiossa laiturin paikoilla. Ei voine vedellä johtopäätöksiä vielä siitä kuka tippuu ulos kokoonpanosta. Saattaahan se olla ykköskentässä harjoitellut Simon myös.

Edit. Tai no vastustajan, Carolina, pohjalta voisi kyllä vetää sen johtopäätöksen että Reaves ei pelaa. Jos jotain joukkuetta vastaan Reavesia ei tarvita, niin sen listan kärjessä olisi juurikin Hurricanes.
 
Viimeksi muokattu:

ippe94

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, NHL, Ilves
Darren Dregerin twitterin mukaan Penguins oli kiinnostunut lopulta Devilsiin siirtyneestä Michael Grabnerista, mutta arvelee, että GM Rutherford ei ollut tyytyväinen siihen mitä olisi joutunut antamaan vaihdossa itävaltalaisesta. Pierre LeBrun taasen kertoo, että Penguins on edelleen kiinnostunut Ottawan Brassardista, mutta ei tahdo saada miestä soviteltua palkkakattoonsa.

En nyt viitsi suotta linkata tnoita tweettejä tänne, kun monella on varmaan kyseiset herrat seurannassa muutenkin niin näkee ne sieltä twitteristä muutenkin.

Ensi yönä homma jatkuu Carolinan vieraana pieneltä ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen. Carolinalla on Penguinsin tapaan ollut neljän päivän tauko. Heidän taukoaan edelsi kolmen ottelun tappioputki, jonka aikana Devils peittosi heidät kahdesti ja Islanders kertaalleen. Eiköhän siitä lähdetä, että Penguins jatkaa vahvaa virettään ja nappaa voiton ja sitä myöden divisioonan kärkipaikan itselleen.
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Pierre LeBrun taasen kertoo, että Penguins on edelleen kiinnostunut Ottawan Brassardista, mutta ei tahdo saada miestä soviteltua palkkakattoonsa.

Mitä ne tolla hakee?
Kuten tiedetään Sheahan on ollut juuri niin hyvä kuin toivottiin, ja on riittävän pätevä kolmoseen. Brassard on kallispalkkainen, eikä mun mielestä ihan se mitä tarvitaan. Tietysti eri jos se on puolilmanen, mitä epäilen..
 

mountainsnake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
no sieltä se pamahti, taas firstrounderi lihoiksi, joskin bassard on ihan mielenkiintoinen haku. no nii , all in jne. nyt pitää takoa kun ikkuna auki
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt sentterinelikko on kenties vielä kovempi kuin kahtena edellisenä vuonna. HBK hieman viritettynä?
Ottawa pitää vielä 18% palkasta, niin varsin kohtuu caphit Brassardin tasoisesta sentteristä.
Hinta tietysti kirpaisee. Colen lähtö jättää aukon pakistoon, oma 1st round varaus olisi ollut mukava pitää pitkästä aikaa, ainoa josta oli varaa antaa niin olivat maalivahtiprospektit. Tärkeintä kuitenkin on, että Sprong pysyy.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Ei vittu. Siinä ensireaktio. No, toivottavasti JR tietää mitä tekee.

edit. Sentteristö kova, mutta pakkihankintaa huutaa nyt. Hyvä, ettei koko cap hit tule omalle kontolle.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Hyvä, hienoa!

Vihdoin saatiin leveyttä sentteriosastolle. Keskikaista näyttää ehkä jopa paremmalta kuin viime vuonna. Hinta varsin hyvä: jos Reavesista voitiin maksaa 1st, niin miksei myös Brassardista. Maalivahtien kehitys antoi mahdollisuuden luopua Gustavssonista ja Cole olisi lähtenyt kauden jälkeen ilmaiseksi menemään.

Nyt vaan vielä syvyyslaituri ja -puolustaja joukkueeseen ja ollaan valmiita pitkään kevääseen.

Mitä ne tolla hakee?
Kuten tiedetään Sheahan on ollut juuri niin hyvä kuin toivottiin, ja on riittävän pätevä kolmoseen.

Sheahan nimenomaan hankittiin tähän joukkueeseen nelossentteriksi. Menisi varmaan hienosti kolmossentterinä, jos tavoitteena pelkkä playoff-paikka.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Ei vittu. Siinä ensireaktio. No, toivottavasti JR tietää mitä tekee.

edit. Sentteristö kova, mutta pakkihankintaa huutaa nyt. Hyvä, ettei koko cap hit tule omalle kontolle.

Toisaalta aika looginen askel kun vuosi sitten nähtiin, että kovalla sentteristöllä voidaan homma hoitaa vaikka pakistossa olisikin heikkouksia. Brassard on kyllä aika kova haku tuohon hintaan ja ei ole edes rental, mies on urallaan tehnyt 55 pistettä playoffeissa 71 ottelussa ja kuitenkin ollut yksi niitä tukipilareita Rangersin playoff runeissa. Nyt kun tukea tulee enemmän edestä niin pienemmässä roolissa mahikset vaikka mihin? Vähän kyllä vituttaa kun itse olisin ainakin täysin valmis tuommoisella hinnalla miehen ottamaan Tampaan jo ihan sen takia, ettei Penguins vahvistuisi.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Enpä olisi uskonut että Melnykin joukkueen kanssa syntyisi kauppoja, mutta JR teki taikojaan taas. Kyllähän tuo Brassard kelpaa oikein mainiosti joukkueeseen ja sentteriosasto on nyt tämän myötä kunnossa playoffeja silmällä pitäen. Pageau olisi kieltämättä ollut mieluisampi sentteri Ottawasta kuitenkin, ei siksi että olisi parempi pelaaja, mutta tuohon kolmoskentän rooliin hieman sopivampi kuitenkin. Mutta kyllähän Brassard tosiaan kelpaa myös.

Colen olisi voinut pitää loppukauden ajan oikein hyvin, mutta eihän tuo tätä kautta pidempään olisi Pittsburghissa jatkanut. Ja kun joulukuussa oli jo huhuja hänen kauppaamisestaan, niin ei tullut yllätyksenä. Hunwick ei ole tämän myötä varmaankaan enää lähtökuopissa, vaan nousee takaisin vakituiseen kokoonpanoon. Ruhwedel on pätevä seiskapakki, mutta kyllähän sitä sitten kahdeksas NHL-tason puolustaja kelpaisi loppukaudeksi joukkueeseen. Ehkä Cody Franson Chicagosta, ihan vain koska on jo läpäissyt waiversit ja voidaan pitää AHL:ssä playoffien alkuun saakka. Tai joku vastaavassa asemassa oleva puolustaja.

Gustavsson on huippuluokan maalivahtiprospecti mutta ainahan sitä on jostain arvokkaasta luovuttava jos mielii joukkueutta vahvistaa Brassardin tasoisella pelaajalla. Siellä on Ottawassa nyt tie auki ykkösmaalivahdiksi saakka lähitulevaisuudessa, kun taas Pittsburghissa Murray ja Jarry (miksei myös DeSmith) hoitelevat sitä osastoa. Ainakin seuraavaan laajennukseen saakka... Toivottavasti Gustavsson pelaa hienon uran NHL:ssä.

Ykköskierroksista on myös aina harmittavaa luopua, mutta tilaisuuksia kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteen ei tule vastaan ihan joka vuosi joten kyllähän siitä tässä tilanteessa saattoi luopua.

Mutta kuten todettua, kaikkein parasta tässä kaupassa on se että Daniel Sprong on edelleen Penguinsin pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös