Pittsburgh Penguins 2012-2013

  • 843 212
  • 2 929

The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät
Kyllä itse kans alan kallistumaan siiihen suuntaan, että Dan Bylsmalle potkut! Toki uskon, että kausi kuitenkin aloitetaan Danilla. Minun papereissani ykkösvaihtoehto olisi John Tortorella. Valmentaja jonka taktiikka nojaa tiiviiseen viisikkopuolustamiseen, tällä tavoin voisi olla mahdollista, että MAF:sta saataisiin vielä maalivahti. Tänä päivänähän tiivillä viisikkopelaamisella ne kannut kotiin tuodaan, vaikka Pingviinien kiekko onkin viihdyttävää katsella, niin tulokset puuttuu.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Ei kateeksi käy niitä ihmisiä, jotka olivat hallilta ostaneet 1000 taalan lipun päästäkseen katsomaan peliä vaihtopenkin taakse.

disco-stu otti hyvin kiinni: kaikki se ensimmäisen pelin positiivisuus katosi tuhkansa tuuleen. Siinä missä Game 1 olisi pitänyt voittaa näennäisellä hallinnalla, niin Game 2:ssa joukkue teki itsestään todella pienen täynnä junnumaisia virheitä.

Avausmaalin jälkeen heitetty kommenttini "eikö Crosbylla pää kestä" otettiin tunteikkaasti vastaan. Eihän kapteenia saa arvostella. Okei. Crosby on maailman paras pelaaja, mutta nyt tiukassa paikassa on pelannut kauden kaksi huonointa peliään. Lauantaina oltiin lähinnä Malkinin ketjun ansiosta hyvin pelissä kiinni, mutta eilen koko muu joukkue valahti Crosbyn - ja Kris Letangin - tasolle. Ei joukkueen kapteeni voi ensimmäisessä vaihdossa antaa siniviivalla pyörivään kiekkoon poikittaissyöttöä. Okei, Niskasen tai Letangin olisi pitänyt tuossa olla varmistassa, mutta kun muutenkin Crosbyn pelin ketju perustuu pitkiin hyökkäyksiin kulmissa, niin miksi Crosby ei tuossa tilanteessa tyytynyt heittämään kiekkoa takaisin rumpuun?

Maalivahtiruletti alkoi jälleen, mutta se on mikä on. Ei sitä ainakaan helpota näiden meidän puolustajien työskentely. Kris Letang saattaa olla Norris-ehdokas, mutta jos jotain hänen pitäisi Nick Lidströmiltä oppia, on se helvetinmoinen tasaisuus. Letang on jokaisessa playoff-sarjassa ollut välillä huikaiseva, mutta välillä kävelevä katastrofi. Bruinsia vastaan tämä ei saisi olla enää mahdollista. He eivät anna siimaa.

Game 1:n jälkeen lyötiin tilastoja siitä kuinka meidän kolmosketju ei ole tehnyt ties kuinka moneen otteluun maalia. Sutter teki loistavalla laukauksella elintärkeän kavennuksen, mutta tämäkin momenttumi pystyttiin hukkaamaan seuraavassa vaihdossa.

--

Pelin aikana näytettiin kohtuullisen karua statistiikkaa:

Lucic, Krejci, Horton, Marchand, Bergeron
8 maalia - 15 pistettä - plus 18

Crosby, Iginla, Malkin, Neal, Letang
0 maalia - 0 pistettä - miinus 16

Jokainen varmaan osaa jo noista lukemista päätellä, ketkä ovat suoriutuneet hyvin ja ketkä ovat pahasti alisuorittaneet.

"Your best players gotta be best."

--

On Penguins aikaisemminkin ollut näin syvissä vesissä. Nyt jos halutaan vielä alkaa taistelemaan tämän sarjan voitosta, niin Dan Bylsma, ole kuulolla:
1. Nyt ne saatanan löpinät loppuu ja äijät alkaa tekemään töitä.
2. Neljä ensimmäistä puolustussuuntaan -> aina löytyy oma mies
3. Yhtään kaksinkamppailua ei hävitä omalla puolustusalueella
4. Crosbylle, Malkinille ja Letangille muistutus, että kiekko liikkuu nopeammin kuin mies. Edes nämä kaverit eivät pysty puhkaisemaan tuota Bruinsin noppavitosta.
5. Kun ylivoima tulee, siellä pitää entistä enemmän tehdä töitä. Kun kaveri on alivoimalla, nelikolla on päällään desperate-mode. Jos maalin haluaa Bostonin tasoista joukkuetta vastaan, niin siellä pitää tehdä töitä. En halua nähdä enää eilisen kaltaista ylivoimaa.
6. Vokoun maaliin.

--

PS. Kävi tämän kauden osalta miten tahansa, niin Bylsma jatkaa päävalmentajana.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllä se näin on, että ekojen parin pelin perusteella olen alkanut ja valmistautua kesäloman aloittamiseen urheilun seuraamisen suhteen. On todella vaikea voittaa pelejä, jos joukkueen kapteeni antaa pelin ekassa vaihdossa läpiajoon johtavan syötön vastustajan pelaajalle. Ja toiseen vastustajan maaliin syöttöpisteen saa joukkueen "johtava kiekollinen puolustaja". Taas ollaan 0-2 tappiolla ja Bostonin sumppu keskialueella on sen verta tiivis, ettei siitä meidän turhautuneet pelaajat pääse läpi. Turhatuminen oli suorastaan silmiin pistävää. Yksinkertaisia syöttöjä ei saatu haltuun.

Shero on tehnyt monia hienoja liikkeitä GM:n roolissa, mutta nyt (kesällä) on aika tehdä niistä se tärkein: Dan Bylsma ulos. Runkosarjoissa menestyminen ei voi enää riittää joukkuejohdolle. Toki olen tässä mielelläni väärässä ja Bylsma kyykyttää sarjan lopuissa peleissä vastustajaa, mutta hänen systeemejään muutamat vuoden seuranneena en varsinaisesti odota mitään sen isompaa reagointia.

Iginlan jatkoa, jota täällä on muutamissa viesteissä suunniteltu, miettisin aika tarkkaan. Kaveri ei ole mikään suuri voittaja. Päinvastoin: tuli Pingviineihin hakemaan edes jotain voittoa uralleen. Se on näkynyt pudotuspeleissä, jossa kaverista ei ole ollut oikeastaan mitään hyötyä. Jos kyseessä olisi tärkeiden pelien messias, olisi Calgarykin varmaan pärjännyt edes joskus vähän paremmin viime vuosina. Toki tuo ketju (Neal-Geno-Iggy) ei edelleenkään toimi, mutta ei senkään taakse voi kokonaan piiloutua. Iginlalalla polttaa kiekko lavassa todella pahasti.

Ennenkuin käyt Iginlaa syyttämään, niin kannattaa muistaa, että kaveri on käynyt Stanley Cup -finaaleissa ja teki tuona keväänä pudotuspeleissä eniten maaleja. Joku Pittsburgh-toimittaja informoi tuossa pari päivää sitten että nyt Iginlalla on paras mahdollisuus voittaa Cup. Kyllä se oli jo vuonna 2004, kunnes toisin todistetaan. Yhden voiton päähän jäi.

Ja jos jotain haluat tästä Iginlan huonoudesta syyttää, niin aseta vastuunkanto Ray Sheroa kohti, jos mielestäsi on hankittu väärä mies. Tai sitten kiinnitä katseesi Dan Bylsmaan, jonka kuningasideana on peluuttaa Iginlaa vasemmassa laidassa, paikalla jossa hän ei ole koskaan pelannut.
 

The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät
Lähtisin myös Bylsmana kokeilemaan rohkeammin eri ketju variaatioita, esim. Iginlaa ykköseen. Myös Jokinen pelasi aikanaan hyvin ylemmissä kentissä, miksei myös Jokista voisi kokeilla? Tai Jokinen kolmoseen Morrowin kanssa? Miksei Bennettiä myös voisi koittaa tuoda pelaavaan kokoonpanoon?

Kunitz - Crosby - Iginla
Bennett - Malkin - Neal
Morrow - Sutter - Jokinen
Cooke - Adams - Kennedy

TAI

Kunitz - Malkin - Neal
Dupuis/Jokinen/Bennett - Crosby - Iginla
Morrow - Sutter - Dupuis/Jokinen
Cooke - Adams - Kennedy
 

Eikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Miami Heat, Manchester United
Joo'o mitähän nyt sanois tästä sarjasta... Tätä peliä en onneksi nähnyt sairaalareissun takia ja no onnistuneen sydänoperaation takia en jaksanut niin aamulla tuloksesta välittää.

Mutta nyt mietintään sarjan jatko:
- 2-0 ei nyt periaatteessa mitenkään ole paha tilanne. Kahden kotitappion jälkeen se puolestaan on paha, mutta eipä Pittsburghin menestys oikein ole koskaan ollut siitä kiinni. Voittoja tasaisesti napsittu kotona ja vieraissa.
- Eka peli olisi ihan hyvin voinut kääntyä Pensille, joten ihan perässä ei olla, vaikka tämä toinen peli taisi olla joka osa-alueella Bruinsin dominointia.
- Nyt jumaliste Crosby ja kumppanit herätystä! Bylsmaa ollaan syytelty täällä, mutta jos Penguins saa kahdessa pelissä 1 maalin aikaan ja sekin Sutterin tekemänä, niin kyllähän siellä staroilla on eniten petrattavaa.
- Jääkiekko on edelleen joukkuepeli. Jokainen tästä joukkueesta osaa kiekkoa pelata, joten miksi se nyt tuntuu olevan niin vaikeaa. Tämä ei ollut yllätys, että Boston osaa sumputtaa ja pelata niin huikeaa playoff-kiekkoa, että haaste on todella kova.
- Toki Bylsmakin voisi herätellä joukkuettaan, mutta se tuntuu olevan aika mahdotonta. Tässä vaiheessa näin monen vuoden jälkeen pelitavan muuttaminen yks kaks ei tule onnistumaan. Sitten nähdään vielä pahempaa sekoilua. Jokaisen pelaajan on ymmärrettävä itse, miten sitä joukkuetta autetaan parhaiten. Fläppitaululta sitä ei tajua.

Usko pitää kuitenkin säilyttää ja itselläni se vielä on! Sarja ei ole ohi, ennen kuin se on ohi. Boston kuitenkin vasta puolimatkassa sarjan voittoa, Pittsburghilla vielä täydet mahdollisuudet tulla tasoihin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Lähtisin myös Bylsmana kokeilemaan rohkeammin eri ketju variaatioita, esim. Iginlaa ykköseen. Myös Jokinen pelasi aikanaan hyvin ylemmissä kentissä, miksei myös Jokista voisi kokeilla? Tai Jokinen kolmoseen Morrowin kanssa? Miksei Bennettiä myös voisi koittaa tuoda pelaavaan kokoonpanoon?

Mielestäni paras koskaan näkemäni Pittsburgh oli jalkeilla viime kaudella, kun Crosby pelasi hetken kolmoskentässä. Cooke-Crosby-Kennedy taisi olla se yhdistelmä.

Kun hyökkäyksen leventäisi noin laajalle rintamalle, niin se tekisi vastapeluutuksen lähes mahdottomaksi. Kun teet Crosbystä "jarrukentän" sentterin, niin Julien olisi täysin kuutamolla, että miten peluuttaa vastaan. Eihän nyt kukaan jätä Crosbyä vartioimatta, mutta silloin on hyvä uhrata kaksi puukättä miehen ketjukavereiksi. Se jättää sitten tolkuttoman hyvän materiaalin kahteen ylimpään ketjuun. Näillä kolmella kentällä sitten vaan rullaa antaen kaikille peliaikaa. Neloselle ihan jämäminuutit ja vähän erikoistilantetta.

Mikäs se Malkinin paras kenttä on ollut, josta aikanaan hehkutitte, että sitä ei ainakaan saa rikkoa, kun se toimii? Kunitz-Malkin-Neal? Iginla right wingeriksi omalle paikalleen, ei nyt lähdetä leikkimään mitään Einsteinia, ihan sama mihin ketjuun.

Kun kuitenkin Pittsburgh oli todella voitokas joukkue ilman Crosbyäkin, niin valmennuksella pitäisi olla uskallusta rakentaa se joukkue ajatuksella, että Crosbyä ei ole. Ne Crosbyttömien otteluiden 1-2 ketjut nyt esiin ja Croby kolmoseen. Onhan se nyt jumalauta jos tuollaisen muutoksen jälkeen se voima ei ala tulla sieltä esiin.

Ja eri asia on, että onko Bylsmalla munaa tällaista tehdä. Esim. Mike Babcockilla tämä on ollut lähes peruskivijalka ketjujen rakentamisessa jo vuosia. Sama oli Scotty Bowmanilla. Paras pelaaja Datsyuk, hilaa kahta kivirekeä perässään, koska se tekee paremman syvyyden muihin ketjuihin.

"Parhaat munat samaan koriin" -peluutus on XBox -taktiikka. Ei ole hirvittävän useasti osoittautunut mestarin oljennuoraksi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kamala peli ja vituttaa oikeesti toi Bylsma niin saatanasti kun se on niin viilipytty siellä penkin takana, siis jumalauta eikö se elä yhtään tunteella mukana ja osaa herätellä pelaajia?! Kamala rimanalitus oli tuo game 2.

Nyt Bylsman on pakko laittaa tuo Iginla pois tuosta Malkinin ketjusta, ei siitä tule saatana yhtään mitään kun mies ei saa pidettyä kiekkoa yli 3s hallussaan tai ei saa sitä kavereiden lapoihin. Iginla ja Kunitz voisivat vaihtaa paikkaa keskenään, koska ei tuo Crosbyn ketjun pelikään ole toiminut. En tiedä miks TK oli pois, mutta jos mies ens matsissa kondiksessa niin TK Jussin tilalle ja Jussi neloseen Adamsin tilalle ja Adams sit vittuun. Niin, Ja Despres ehdottomasti pakistoon sisään ja Vokoun aloittaa ensi matsin.

Melkeenpä mietin, että jos tuolla Bylsmalla on yhtään munaa niin laittaa Iginlan kokonaan sivuun ensi matsista ja Bennett tilalle, ihan oikeasti niin paska on Iggy ollut.

Boston on hyvä joukkue, ja jos tiputaan nyt niin tiputtiin hyvälle joukkueelle ja kausi oli ihan hyvä ( itäisen konfrenssin runkosarjan voitto ja finaalipaikka ), mutta ei me nyt jumalauta voida tällä tavalla tippua! Kyllä tästä sarjasta piti tulla saatana sarja eikä mikään läpihuutojuttu Bruinsille! Bylsmalle on pakko antaa potkut jos nyt käy niin, ettei homma parane. Kovia nimiä on vapaanakin...
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kyllä itse kans alan kallistumaan siiihen suuntaan, että Dan Bylsmalle potkut! Toki uskon, että kausi kuitenkin aloitetaan Danilla. Minun papereissani ykkösvaihtoehto olisi John Tortorella. Valmentaja jonka taktiikka nojaa tiiviiseen viisikkopuolustamiseen, tällä tavoin voisi olla mahdollista, että MAF:sta saataisiin vielä maalivahti. Tänä päivänähän tiivillä viisikkopelaamisella ne kannut kotiin tuodaan, vaikka Pingviinien kiekko onkin viihdyttävää katsella, niin tulokset puuttuu.

John Tortorellalla ei ole mitään edellytyksiä valmentaa Pittsburgh Penguinsia. Ei ikinä.

Sarja ei vielä läheskään ohitse, vaikka tilanne ei tällä hetkellä näytä hyvältä. Siihen luotetaan että Bylsma saa pelin tuosta vielä toimimaan, ja Bostonin tiivis viisikkopuolustus alkaa mureta ja tekemään niitä ratkaisevia pikku virheitä, joista sitten tarvitsee rangaista välittömästi maalin muodossa.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Älä nyt ala tähän. Ihan turha alkaa syyttämään yhtä pelaajaa, koska koko joukkueen täytyy herätä ja alkaa pelata tasollaan. Vaikka Sid onkin kapteeni ja pelasi toisen pelin alle tasonsa niin silti turhaa tuommoinen, "missä Sid, missä..".

Puolustus oli aivan paskaa, eritoten Tanger oli totaalisen paska.

Vai että turha alkaa syyttelemään yksittäistä pelaajaa, ja heti toisessa kappaleessa toteat Letangin olleen totaalisen paska? Just joo. Lainaamasi kommentti oli vielä varsin harmiton, toisin kuin omasi. Varaatko ainoastaan itsellesi oikeuden huomauttaa täällä jonkun pelaajan olleen huono, vai etkö edes tajunnut tuota viestistäsi läpipaistavaa ristiriitaa?

Olihan tuo eilinen peli kenties Crosbyn huonoin ikinä, sen verran näkymätöntä oli. Ensimmäisessä pelissä Crosby pelasi hyvin kaksi ensimmäistä erää, ja näytti sitä tunnetta ja tahtoa. Toki se tuomareille valittaminen meni hieman yli, mutta Crosby oli siinä pelissä mukana kovalla intensiteetillä. Nyt siitä ei ollut tietoakaan. Kapteenin pitää pystyä paljon parempaan, ja sama koskee myös kaikkia muita 19 kokoonpanossa olevaa pelaajaa.
 

Viipastu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
En tiedä miks TK oli pois, mutta jos mies ens matsissa kondiksessa niin TK Jussin tilalle ja Jussi neloseen Adamsin tilalle ja Adams sit vittuun. Niin, Ja Despres ehdottomasti pakistoon sisään ja Vokoun aloittaa ensi matsin.

Miksi ihmeessä ottaisit juuri Adamsin pois joukkueesta? Ilmeisesti koet joukkueen parhaan puolustavan hyökkääjän (yksi takaisku tasakentällisin 13 ottelussa) turhakkeeksi, kun ei Craig tee maaleja. Kyllä Pensin ongelmat peluutuksessa ovat muualla kuin nelosketjussa ihan vaan vinkkinä. Kyllä minusta JJ joutuu penkille useammin kuin Adams, joka ottaa alivoimilla päävastuun Matt Cooken kanssa jäähyjen tappamisesta. Kannattaisiko Walkininkin alkaa seuraamaan oman suosikkijoukkueensa alempien kenttien roolituksia? Niin ihan vaan muistutuksena, että Adamsin sopimus on katkolla ja ensi kaudella saattaa tulla ikävä.
 

Eikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Miami Heat, Manchester United
Täällä Henkka otti esille tuon Crosbyn peluutuksen ja tossahan voisi olla ideaa. Ensi peliin voisi rohkeasti sotkea ketjuja ja itse hahmottelin hyökkäyksen osalta jotain tälläistä:

Kunitz - Malkin - Neal
Morrow - Sutter - Iginla
Cooke - Crosby - Dupuis
Kennedy - Vitale - Adams

Tällä hetkellä Jussille en nää paikkaa ketjuissa. Näissä kentissä olisi peluutus mielestäni hyvä. Ykköseen viime kauden timanttiketju, kakkosessa Iginla saisi sitä maalinteon vastuuta, Sutter hoitelee aloituksia ja Morrow painaisi duunia. Molemmat osaavat myös maaleja tehdä. Kolmosessa Crosby toisi Bostonin peluutukselle mietittävää. Laidoilla kaksi loistavaa puolustavaa hyökkääjää, mutta Dupuis myös kliininen viimeistelijä. Tässä ketjussa olisi myös jompi kumpi laitureista varmistava Crosbyn hakiessa omia ratkaisuja hyökkäyspäässä. Nelosessa sitten energiaa ja jäähyntappoa ja uhrautumista.

Puolustukseen vielä järkevät peluutukset, esim:

Martin - Orpik
Niskanen - Eaton
Letang - Murray/Despres

Letang voisi tasakentällisin pääosin pelata Crosbyn ketjun kanssa, jossa siis laitureina olisi puolustavia ja näin Letangin nousut voitaisiin paikata. Ykköspari ei olisi hyökkäävimmästä päästä, mutta kuitenkin sellainen missä kiekkoa voi viivassa käyttää.
 

zxfg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Pittsburgh Penguins
Boscon kanssa samaa mieltä siitä, että Corsbyltä huonoin peli mitä on pelannut. Harhasyöttöjä, kiekon karkaamisia, kiekonmenetyksiä ja tuntui, että mies ei tahtonut pysyä edes pystyssä. Ahdisti katsoa koko touhua. Toivottavasti kapteeni parantaa ja nähdään vielä tässä sarjassa se paras mahdollinen Crosby.

Kunitz - Malkin - Neal
Morrow - Sutter - Iginla
Cooke - Crosby - Dupuis
Kennedy - Vitale - Adams

Näillä lähtisin itsekkin seuraavaan peliin. Olen Iginlan ja Morrow'n tulon jälkeen toivonut näkeväni miehet samassa ketjussa. Viime kauden tehokenttä olisi myös hyvä laittaa kasaan. Cooke on osoittanut myös pystyvänsä tekemään maaleja Crosbyn rinnalla, joten olisi mielenkiintoinen nähdä kyseinen kentällinen seuraavassa ottelussa.

Bostonissa ei ole vara hävitä, joten toivotaan, että Bylsma saa joukkueen ruotuun ja nähdään vielä sitä todellista pingviinilaumaa!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ehkä vielä jos vähän omaa ideaani säätäisin, niin laittaisin Crosbyn kahteen ketjuun. Molemman alaketjun sentteriksi ja nämä ketjut 10 minuutin peliajalla. 1-2 ketjut sitten 20 minuutin peliajalla, mutta tuplavaihdosita Crosbyllekin tulee se 20min. Näin siis puhtaasti teoriassa, erikoistilanteet tuota muuttaa toki sitten muutaman minuutin.

Kunitz - Malkin - Neal
Morrow - Sutter - Iginla
Jokinen - Crosby - Dupuis
Cooke - Crosby - Kennedy


Ketjurytmitys sitten näin:

Kunitz - Malkin - Neal
Jokinen - Crosby - Dupuis
Morrow - Sutter - Iginla
Kunitz - Malkin - Neal
Cooke - Crosby - Kennedy
Morrow - Sutter - Iginla
Jne.

Oikeasti nuo Vitalet ja Adamsit ei tee tuolla mitään. Etenkään Vitalella. Adams voisi istua penkin päässä ja odotella alivoimia, jos mukana ei ole seitsemättä pakkia. Tämä ketjuhahmotelma yllä kun mahdollistaisi 11+7 rosterilla pelaamisen. Voisiko seiskapakista olla jotain lisähyötyjä? Alivoimaan on ilman Adamsiakin Sutter+Cooke, Dupuis+Jokinen, Crosby+Iginla/Morrow heittää.

Tämä voi kuulostaa joistakin ehkä oudolta, mutta mielestäni Crosby ei ole sellainen "normaali" 1-2 kentän pelaaja, kuten Malkin on. :D Omasta mielestäni hän on pelityyliltään neloskentän Grinder, jolle vaan on luoja luonut huikean pelikäsityksen ja viimeistelytaidon, joka yleensä näiltä "KrisDrapereiltä" puuttuu. Siksi mies tuplavaihdolla 3-4 ketjuihin, luomaan aivan erilaisen pelotteen, mitä mitään on koskaan missään nähty.

En tosin ylläty, jos tätä muutosta ei tule. Tony Granatoko se tätä hyökkäystä peluuttaa? Aikaan jo Granaton Coloradossa 2004 keväällä oli ne kaikkien aikojen kovimmat Playstation -ketjut: Kariya - Forsberg - Selänne ja Tanguay - Sakic - Hejduk, joilla piti voittaa kaikki ylivoimaisesti. Ei onnistunut ja mies toistaa samat virheensä?
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Ennenkuin käyt Iginlaa syyttämään, niin kannattaa muistaa, että kaveri on käynyt Stanley Cup -finaaleissa ja teki tuona keväänä pudotuspeleissä eniten maaleja. Joku Pittsburgh-toimittaja informoi tuossa pari päivää sitten että nyt Iginlalla on paras mahdollisuus voittaa Cup. Kyllä se oli jo vuonna 2004, kunnes toisin todistetaan. Yhden voiton päähän jäi.

Ja jos jotain haluat tästä Iginlan huonoudesta syyttää, niin aseta vastuunkanto Ray Sheroa kohti, jos mielestäsi on hankittu väärä mies. Tai sitten kiinnitä katseesi Dan Bylsmaan, jonka kuningasideana on peluuttaa Iginlaa vasemmassa laidassa, paikalla jossa hän ei ole koskaan pelannut.

Just just. Kerro nyt vielä, että missä kohtaa syytin Iginlaa? Syytökset meni kyllä ihan muuhun osoitteesen (Crosby, Letang).

Iggyn osalta viestissäni käsiteltiin offseasonia, jolloin Sheron pitää miettiä, kenelle alkaa jatkosopparia tekemään (Dupuis, Iggy, Morrow...). Tää on tietääkseni Penguins kausiketju, eikä käsittele pelkästään playoffeja.

Nyt nähdyn perusteella ihan hirveen montaa miljoonaa alenevasta capista ei välttämättä kannata Iggyyn sijoittaa. Hieno mies, mutta SC-finaalikeväästä on kohta 10 vuotta aikaa. Tänä keväänä ei ole saanut juuri mitään aikaan. En myöskään missään kohtaa sanonut, että Iggyn hankinta oli huono veto tälle keväälle. Tuo väite on peräisin jostain Henkan mielikuvituksesta.

Laitan homman mielelläni Bylsman piikkiin. Ehdotin jo hänelle potkuja viestissäni. Yllä olevassa viestissä mainitsemasi Tony Granato saa ehdottomasti lähteä samalla ovenavauksella. Ketjuja ja Iggyn peluutusta olen kritisoinut koko kevään. Olen kuitenkin nähnyt Iggyn myös pelaamassa muilla pelipaikoilla. Syystä tai toisesta ei ole ollut useamman miljoonan miehen vireessä oikein missään kohtaa. Ei ole eforttia, ei löydä omaa paikkaansa, eikä tunnu syttyvän kunnon taisteluun. En syytä tästä vain Iginlaa, mutta kyseenalaistan hänen tarpeensa ensi kaudella, koska CAP on osa NHL-kiekkoa. Sopiva hinta niin tottakai, mutta näiköhän mies jää halvalla Penguinsiin, jos tämä kausi tyssähtää "jo konfrenssifinaaleihin"? Eiköhän hän kelpaa esim Bostoniin myös ensi kaudelle.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Jonkinlaisen Kovacevicin ymmärtämyksen jakamisen seurauksena päädyin sellaisiin johtopäätöksiin, että Bennettille olisi tulossa Bennettille ja Iginla olisi lopultakin siirtymässä normaalille pelipaikalleen. Näinkö?

Kunitz-Crosby-Dupuis
Bennett-Malkin-Neal
Morrow-Jokinen-Iginla
Cooke-Sutter-Kennedy

Eihän tuo nyt pahalta näyttäisi laisinkaan, mutta katsellaan ehtoolla, mitä tuleman pitää. Pakolliset kolmen vartin treenit joukkue poikkeuksellisesti eilen kuitenkin veti ennen Bostoniin siirtymistään ja ilmeisesti jonkin verran tähän astiset esitykset tässä sarjassa itse kutakin pelimannia vituttavat.

LGP!
 

DELPHiON

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Barcelona, Penguins
Ei kateeksi käy niitä ihmisiä, jotka olivat hallilta ostaneet 1000 taalan lipun päästäkseen katsomaan peliä vaihtopenkin taakse.

Ensimmäisellä erätauolla kuvattii Penguinsin vaihtoaitiota ja juurikin ensimmäistä riviä sen takana. Siinä pikku poika veti asiallisesti nokosia :) Kalliit nokoset kyseessä :)
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ketjuja ja muutoksia niihin on hyvin ruodittu pari päivää, ja tosiaan Iginla oikeassa laidassa, sekä Crosbyn ykkösen hajottaminen kuulostavat erittäin tervetulleilta.

Kennedy on ehdottomasti tarvittava sähköjänis poistamaan felgmaattisuutta tästä pakkaseen joutuneesta Stanley Cup -pendolinosta.

Lisäksi Bennett saattaisi olla tarvittava mauste ontuvaan maalintekoon. Bostonkin on jo omalla kokoonpanollaan osoittanut, että kokemus ei ole ainoa ratkaiseva tekijä tiukoimmissakaan paikoissa.

Morrow on ollut koko poffit turha, ja myöskään Jussille ei näytä löytyvän tilaa kokoonpanosta. Kuitenkin molemmat olivat jopa joukkuueen top-3 -hyökkääjiä runkosarjan lopussa juurikin pelatessaan yhdessä. Liekö yhteinen tausta Dallasissa ollut perustana tuohon, mutta joko molemmat katsomoon tai molemmat samaan kenttään.

Koska kaikkia kokeiluja ei kokoonpanon rajallisuuden takia voi tehdä, ovat omat ehdotukseni bottom-6:iin Sutter, Cooke, Kennedy, Morrow, Jokinen & Adams tai vaihtoehtoisesti Sutter, Cooke, Kennedy, Adams, Bennett & Vitale

Heitetään nyt villisti vielä entä-jos -peluutusvisio:

Kunitz - Malkin - Neal
Dupuis - Crosby - Iginla
Morrow - Sutter - Jokinen
Cooke - Adams - Kennedy

tai esim.

Bennett - Malkin - Neal
Kunitz - Crosby - Iginla
Kennedy - Sutter - Dupuis
Cooke - Adams - Vitale

EDIT: Sutter unohtui :)
 

Schadowan

Jäsen
Kauden tärkein matsi edessä. Panokset ovat ihan stratosfääriset niin tämän sarjan kuin koko Pensin tulevaisuuden osalta.

Voiton mahdollisuudet piilevät seuraavissa asioissa:
- Morrow/Iginla. Heille (ainakin Morrow´lle) tämä on vihoviimeinen tilaisuus näyttää sitä paljon puhuttua johtajuutta. Nyt tai ei koskaan.
- Selkä seinää vasten pelatessa voisi ainakin olettaa, että jokainen pelaaja laittaa kaikkensa likoon.
- Crosby/Malkin/Letang-kolmikon ammattiylpeys. Viime matsin kaltaista nöyryytystä ei ole nähtyy sitten... no viime kevään. Nyt on tällä kolmikolla aika helevetin iso näytönpaikka.
- Ketjumuutokset. Bennett Malkinin ketjuun, Iginla Sutterin ketjuun.

Toivo on muuten vittumainen asia. Playoffeissa se tulee varsin hyvin aina ilmi. Periaatteessa ilman minkäänlaisia perusteita nyt on taas varovaisen toiveikais fiilis ensi yön ottelusta. Kyllähän nää jannut on ennenkin voittaneet.. Onhan sitä ennenkin noustu 0-2 asemasta.. Malkin ja Crosby ovat kaksi maailman parasta pelaajaa, kyllähän he pystyvät ratkomaan yksittäisiä pelejä.. Onhan Vokoun/Fleury pelanneet joskus muinoin varsin hyv... No okei, veskarin suhteen mulla ei ole minkäänlaista toivoa.

Ensi yönä joko kausi päättyy tai sitten jatkuu. Ei se sen kummempi juttu ole loppujen lopuksi. Mielummin kuitenkin toivon 0-4 kuin 3-4 tappiota tästä sarjasta. Kunnon perseraiskaus/sweep laittaisi asiat vihdoin rullaamaan organisaation sisällä.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Edellispelin kaltainen katastrofi ei voi toistua koska nyt on pakko voittaa, sillä 3-0 on jo sitten liikaa. Pakko herätä taas katsomaan klo 3 ja sitten sen jälkeen töihin. Lets go Pens!
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Onneksi Bylsma luottaa edelleenkin Vokouniin eikä tehnyt jotain paniikkiratkaisua ja laittanut MAF:ia maaliin. Eihän Vokoun juurikaan niille maaleille mitään voinut game 2:ssa.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Peliitat
Miten, oi miten raapia voitto tästä pelistä? Pelonsekaisin tuntein se on taas herättävä 3:00 toivomaan että Penguins herää taistelemaan ja saisi vielä tämän sarjan käännettyä.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Kolme matsia konffifinaaleja takana ja tappiolla otteluvoitoin 0-3. Kahdessa pelissä paikkojen puolesta saumat voittoon, mutta kun kiekkoa ei laita sisään börsään, kaveri kyllä tekee. Isot nimet olleet negatiivisessä mielessä pelien ratkaisijoina. Crosby, Letang, Malkin, Iggy, Neal. Ei tulosta näiltä kavereilta ja kääntöpuolena todella surkeita ratkaisuita, joista on seurannut omassa päässä maaleja. Siitä kiitoksena kesälomat todella lähellä.

Deadline rentaleista pisteet Morrowlle. Hänestä näkyy halu. Ja yritys. Harmi ettei jalka riitä paremmilla maalitonteille.

Vokounille annan puhtaat paperit. Game 2 oli heikompi, mutta peleissä 1 ja 3 antoi mahdollisuuden voittoon. Yllä mainitut nimet eivät tilaisuuteen tarttuneet. Valmennusjohdosta annoin mielipiteeni jo edeltävässä viestissä, vaikka tänään peli olikin parempaa. YV 0/6. Noilla nimillä. Kuka ottaa vastuun?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, JYP
Varsinkin Letangin ja Crosbyn huonous verrattuna tyyppien yleiseen tasoon pistää silmään. Mikähän voisi selittää sen? Ainaiset ja iän ikuiset vammat vai ylimääräinen mailanpuristus? Ei sillä, että muutkaan olisi niin huikeasti pelanneet, mutta erityisesti turnovereissa kunnostautuvat tietyt tahot enemmän kuin normaalisti. Osittain tosin kyse on siitäkin, että Boston on selvästi tehnyt läksynsä. Se mikä toimi Penguinsille koko kauden ei todellakaan toimi nyt, koska miehet sijoittuvat vastustajalla oikein. Se mikä mättää on se, ettei Pittsburgh pysty muuntamaan peliään sen mukaan. Syyttävä sormi sen suhteen osuu valmennuksen suuntaan, mutta en kyllä ikinä tahdo nähdä John Tortorellaa Pittsburgh-penkin takana. Inhoni kyseistä herraa on liian syvä, vaikka viihdearvo Tortorellalla onkin enkä sinänsä epäile edes valmennusnäkemystään. Voisi jopa tuon tyyppinen valmentaja tehdä hyvää Penguinsin kermaperseille, mutta löytyy kai sitä muitakin kuin Tortorella laittamaan vähän oikeaa vauhtia ja asennetta tähtipelaajiin.
 

Caston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Dreger jo twiittailee/makustelee kesän tapahtumilla, jos sarja katkeaa nopeasti. Tuumailee jo Malkinin treidaamista. Mitä mieltä palstan asiantuntijaveljet tästä? Mitä vastineeksi, pakkejahan tai no prospecteja ainakin on omasta takaa helkutisti. Vai jatketaanko puimista vasta kauden jälkeen....?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös