Mainos

Pitkäjänteisyys ja organisaation kehittäminen

  • 64 637
  • 510

Tuamas

Jäsen
Mitä jääkiekon ja hallilla olevan ravintolatoiminnan ulkopuolista liiketoimintaa Ässillä on? Ja millaista tulosta tämä toiminta on tehnyt?

Ässillä on viimeiset vuodet ollut kaksi ydinliiketoiminnan ulkopuolelle menevää bisnestä.

Ensimmäinen on konserttien järjestäminen Isomäki Areenassa, näissä menestys (arviointiin ei oikein ole muuta työkalua kuin yleisömäärät) on ollut vaihtelevaa, eikä näiden tulosvaikutusta ole avattu Ässien muuten liigatasolle laadukkaissa taloustiedotteissa. Olettaisin että kokonaisuutena inan plussalla.

Toinen on Ravintola Shots, jolle Ässien yhteistyökumppani osti ja remontoi tilat Etelärannasta.
Tässä ensimmäinen tilikausi oli käsittääkseni aikalailla nollatulos tai hiukan plussaa.
Kuluneella tilikaudella ravintola joutui Etelärannan remontin vuoksi evakkoon ja Ässät teki ratkaisun siirtää toiminta pirun kalliista vuokrasta tunnettuihin tiloihin kävelykadulle ja myyntikin laski, jolloin olettaisin että kuluneelta tilikaudelta tästä toiminnasta on tulossa isohko tappio.
Tulevana kesänä olettaisin että tämän toiminnan kannattavuus saadaan taas jiiriin, kun Etelärannan remontti on valmistumassa ja alkuperäisellä paikalla avataan ovet tänään.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Yksi baari ja toistaiseksi persnetolla mutta muuttuu juuri näinä päivinä kultakaivokseksi kun aukeaa "uudessa" sijainnissa Porin uudella rantabulevardilla.
Joo Pori on hieno kesäkaupunki ja kyllä sinne talvellakin kelpaa kiekkoa tulla katsomaan. Toivottavasti joskus vielä päästäisiin teistä ottamaan mittaa myös kunnon plaoffsarjassa.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ässillä on viimeiset vuodet ollut kaksi ydinliiketoiminnan ulkopuolelle menevää bisnestä.

Ensimmäinen on konserttien järjestäminen Isomäki Areenassa, näissä menestys (arviointiin ei oikein ole muuta työkalua kuin yleisömäärät) on ollut vaihtelevaa, eikä näiden tulosvaikutusta ole avattu Ässien muuten liigatasolle laadukkaissa taloustiedotteissa. Olettaisin että kokonaisuutena inan plussalla.

Toinen on Ravintola Shots, jolle Ässien yhteistyökumppani osti ja remontoi tilat Etelärannasta.
Tässä ensimmäinen tilikausi oli käsittääkseni aikalailla nollatulos tai hiukan plussaa.
Kuluneella tilikaudella ravintola joutui Etelärannan remontin vuoksi evakkoon ja Ässät teki ratkaisun siirtää toiminta pirun kalliista vuokrasta tunnettuihin tiloihin kävelykadulle ja myyntikin laski, jolloin olettaisin että kuluneelta tilikaudelta tästä toiminnasta on tulossa isohko tappio.
Tulevana kesänä olettaisin että tämän toiminnan kannattavuus saadaan taas jiiriin, kun Etelärannan remontti on valmistumassa ja alkuperäisellä paikalla avataan ovet tänään.
Joo nämä on vaikeita kun koitetaa ulkopuolista ravintolatoimintaa ja paikka ei olekaan ideaali.

Lahessa Pelsulla oli kesäterassi torilla, joka haastava paikka kun viersessä suosittu Santa Fe terassi ja tori kuumana kesänä aika pätsi istuskella pidempää. Noh ei kestänyt paria kesää pidempää se virytys. Hallin ravintolatoiminta sen sijaan pyörinyt hyvällä tuloksella ja käsittääkseni myös muutama henkilöstöravintola.
 
Äänetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Ässien pyörittämä Shots oli heti ensimmäisenä kesänä todella suosittu ja vilkas paikka, mutta joutui muuttamaan evakkoon kaupungin teettämän jokirannan remontin myötä. Tällä ravintolalla kyllä kova potentiaali kunhan itse ei asioita sössi.
 
J.H #21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Milloin aletaan rekryämään parhaita mahdollisia vaihtoehtoja sen sijaan, että keskeisiin rooleihin tulee jotain saunakavereita?
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
No niin, tavoitteissa pysytään ja kunnianhimoa löytyy. Sen vain halusinkin tietää. Uusi TJ vaikuttaa hyvältä valinnalta. Eteenpäin.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Vaikka mulla ei ole mitään oikeutta sanoa mitään Ässien henkilöstöstä anonyymillä keskustelupalstalla kun en osaa itse toimia toimistolla paremmin, niin onko tuo ihan kaikin puolin ok että sama henkilö on johdossa sekä ry:ssä että oy:ssä?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No niin, tavoitteissa pysytään ja kunnianhimoa löytyy. Sen vain halusinkin tietää. Uusi TJ vaikuttaa hyvältä valinnalta. Eteenpäin.
– Olemme päivittäneet yhtiömme strategiaamme ja tulemme nostamaan kunnianhimoamme läpi koko organisaation. Osana tätä, liikevaihtotavoitteemme nousee 10 miljoonaan euroon ja pidämme tiukasti kiinni tavoitteestamme sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon

Possessiivisuffiksissa puhukaamme *hymiö*

No joo, mitä tässä muuta voisi organisaatio sanoa toimarin vaihtuessa. Strategiasta pidetään tiukkaakin tiukemmin kiinni, ja kehittämistavoitteet ovat kunnianhimoisia. Tosin aivan samaa mietin aiemmin tänään kuin @Mondie tai lähinnä siitä näkökulmasta, että kaipa tuo ihan laillista on, mutta jaksaako Hautamäki todella istua kahdessa positiossa
 
Olin huolissani tuosta urheilupuolesta, että ruvetaanko heti hädässä esim pelaajabudjetista tinkimään. Kuten arvelinkin niin nuo hirvittävät tappiot tältä tilikaudelta olivat taas liioittelua. Eli ei sen suurempaa hätää. Muuten en tiedä tarpeeksi kommentoidakseni esim mitä kukin jaksaa tehtävässä jonka on kuitenkin vastaan ottanut.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin se Saipa vaan teki tempun, jota meillä on varovaisesti puheltu sivulauseissa. Eli keräsi taakseen laajan joukon varakkaita yksityishenkilköitä omistajikseen koko maakunnasta ja sai samalla kertasysäyksenä 2 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Ja omistajissa on sellaistakin taustaa, ettei ihan heti raha lopu kesken. Hienoa Saipa ja kova hauiksennäyttö koko Etelä-Karjalasta.
 
VAKIOPAIKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Niin se Saipa vaan teki tempun, jota meillä on varovaisesti puheltu sivulauseissa. Eli keräsi taakseen laajan joukon varakkaita yksityishenkilköitä omistajikseen koko maakunnasta ja sai samalla kertasysäyksenä 2 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Ja omistajissa on sellaistakin taustaa, ettei ihan heti raha lopu kesken. Hienoa Saipa ja kova hauiksennäyttö koko Etelä-Karjalasta.

Ovatkohan uudet "omistajat" tietoisia: "Et Saipan hallin katto on romahdusvaarassa, mikäli katolla on 20 senttiä lunta"..?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös