Pitäisikö naisilla olla asevelvollisuutta vastaava velvoite?

  • 12 582
  • 198

Pitäisikö naisilla olla asevelvollisuutta vastaava velvoite?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 48,9%
  • Ei

    Ääniä: 120 51,1%

  • Äänestäjiä
    235
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kysymys on siis otsikon mukainen. Asepalvelus on miehille pakollinen (tai vaihtoehtoina siviilipalvelus tai linnareissu), mutta naisilla ei ole mitään vastaavaa pakkoa. Omasta mielestäni myös naisilla pitäisi olla ehdottomasti jonkinlainen koulutus kriisitilanteen varalta. Vapaaehtoiset naiset asepalvelukseen, loput johonkin kotirintamatehtävään valmistavaan koulutukseen. Todennäköisesti ensimmäiseksi tätä mielipidettä vastaan argumentoidaan sillä, että naiset hoitavat lapsen kantamisen ja synnyttämisen, mutta kun tuo ei ole velvollisuus yhdellekään naiselle, tai ainakaan itse en ole kuullut, että ketään totaalilapsetonta olisi tuomittu linnaan lapsettomuutensa takia. Tosin, mikäli nainen joko odottaa lasta tai on jo äiti mahdollisen palvelusiän saavuttaessaan (joka siis olisi sama kuin miesten ikä asevelvollisuuden alkaessa), voitaisiin hänet vapauttaa ko. palveluksesta. Seuraavassa vähän perusteluita mielipiteelleni:

- Asepalvelus saattaa miehet ja naiset eriarvoiseen asemaan opiskelupaikkaa hakiessa. Opiskelun takia asepalvelusta voi toki lykätä, mutta opiskelujen aloittaminen vuodenkin mittaisen asepalveluksen takia voi olla hyvinkin vaikeaa, koska armeijaelämä vieroittaa niin voimakkaasti siviilielämästä. Lisäksi voidaan vedota siihen, että pääsykokeisiin on mahdollisuus saada lomaa armeijasta. Mutta pääsykokeisiin lukeminen on vähän niin ja näin; raskaan tai muuten vittumaisen palveluspäivän jälkeen eivät pääsykoekirjat kauheasti houkuttele moniakaan.
- On väärin, että vain toisen sukupuolen edustajat eristetään 6-12 kuukaudeksi normaalista elämästä. Tasa-arvo ei toteudu, voidaan puhua jopa sukupuolisyrjinnästä.
- Työnsaanti voi vaikeutua asepalveluksen takia, ja miehet ja naiset joutuvat täten eriarvoiseen asemaan työmarkkinoilla.
- Sodan aikana kotirintamalla ei ole koskaan liikaa koulutettua väkeä.
- Työtä hakiessa miehiltä saatetaan kysyä asepalveluksesta (vaikka lienee nykyään kiellettyä). Mikäli asepalvelusta ei ole suoritettu, voi sen suorittanut hakija mennä edelle. Naisilla ei ole tätä ongelmaa, joten sukupuolet ovat jälleen eriarvoisessa asemassa.
- Joihinkin koulutuksiin hakiessa saavat naiset lisäpisteitä asepalveluksen suorittamisesta. Miehillä asepalveluksen suoritus on samoissa koulutuksissa usein vaatimus. Jälleen siis sukupuolet eriarvoisessa asemassa.

Toivottavasti tästä saadaan aikaiseksi värikästä keskustelua puolesta ja vastaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Näin nopeasti pohdittuna en ole ihan varma miten tuon pitäisi mennä, naiset haluavat tasa-arvoa vain silloin kuin se heille sopii.

Tuosta työasiasta olen eri mieltä, ainakin pienempien yritysten kohdalla. Miesten asepalvelus ymmärretään ja hyväksytään, mutta naiset ovat eriarvoisessa asemassa mahdollisen tai jopa todennäköisen raskauden takia.

Varmasti moni pätevä nainen jää palkkaamatta, kun yritys ei halua katsella mitään hoitovapaita.
 

ditrim

Jäsen
Äänestin kyllä.

Kaikille Suomen terveille lapsettomille 18-28 vuotiaille pakollinen maanpuolustusvelvollisuus. Lapselliset pääsköön koirana veräjästä. Jos ei pyssynvarteen tarttuminen innosta, niin vaihtoehtoisesti tarjolla olisi soppa/lottakoulutusta. Olisi laittanut minut ainakin todella miettimään,kutsunnoissa että inttiin rämpimään puoleksi vuodeksi vai lottaopistoon kauhean mimmilauman kanssa opettelemaan hernerokan keittoa ja laastarin laittamista.

En keksi yhtään järkevää ja tasa-arvoista syytä miksei molempia sukupuolia kohdeltaisi tässä asiassa tasa-arvoisesti.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ennemminkin lähtisin purkamaan/lyhentämään pakollista asepalvelusta. Kuukausi tai kaksi jämäkkää koulutusta riittäisi miehille ja halukkaat voisivat sitten jatkaa pitempään. Sivari täytyisi lyhentää tietenkin samanmittaiseksi.

Vai miten olisi sellainen systeemi, että tuloeriä olisi vuodessa 12. Joka kuukausi pidettäisiin kuukauden mittainen koulutus ja näitä koulutuksia pitäisi sitten suorittaa 6kpl ennenkuin täyttää 29v? Voisi itse valita koska nuita käy. Onhan tuo nyt aika typerää pakottaa joku Mikael Forssell tai Jarkko Nieminen inttiin kesken tärkeimpien uravuosien.

edit: Niin tuosta synnytyshommasta tuli mieleeni, että eiköhän tuo synnyttäminen haittaa jo naisten uraa ihan tarpeeksi. Vielä kun heidät laitettaisiin nuorena puoleksi vuodeksi "lottakouluun", niin eihän heitä palkkaisi kohta kukaan. Juuri tällä viikolla kuuntelin erään nuoren naisen suunnitelmaa tehdä äkkiä toinen lapsi kun "äitiyslomalla oli niin mukavaa". Ei siinä muuuten mitään mutta kun edellisen lapsen isä ei ole kuvioissa enää mukana ja uudesta miehestä ei ole tietoakaan. Tehdään vaan niitä kersoja vaikka yksin ettei tarvi töissä käydä. Ja palkka juoksee.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jonkinlainen emäntäkoulu voisi olla pakollinen naisille, mutta en näe tätä välttämättömyytenä.

Miesten asepalvelusta katsotaan nykyisin suopein silmin työnantajien taholta, joten en koe, että me miehet olisimme tässä suhteessa mitenkään eri arvoisessa asemassa.

Joskus kuitenkin tuntuu, että joku armeijaa vastaava ja ihmisen itsenäistymistä edesauttava koulutus voisi olla naisillekin pakollinen, sillä kun joskus on tullu näiden sini silmäisten ja avuttomien neitosten kanssa oltua tekemisissä, niin tuntuu että pieni itsenäistymisleiri voisi olla paikallaan myös naisihmisille.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Jos miehiä kiusataan pakollisella asevelvollisuudella, pitäisikö tasapuolisuuden vuoksi kiusata myös naisia jollain? Mielestäni naisille ei todellakaan tarvitse mitään lisävelvollisuutta, yhdessä tässä isossa veneessä kaikki ollaan - en oikein näe naisten kiusaamisen mitenkään parantavan edes miesten asemaa saati yhteiskunnan tilaa.

Jyrkkä ei siis vastaukseksi kysymykseen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta idea on hyvä. Syntyisi hyväsisko-verkostoja, ja toiminnassa mukana oleminen olisi selkeä meriitti töitä hakiessa. Puhuttaisiin todellakin tasa-arvosta.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Äänestin ei.

Tarvitaanko asevelvollisuutta enää ollenkaan? Nykypäivän alokkaat kun alkavat olla jo sellaista pullamössöä, että lähes 10% itkee itsensä ulos intistä kun pää ja/tai fysiikka ei kestä. Armeijan voisivat käydä ne, jotka sinne tosiaan haluavat ja heille voisi maksaa sen mukaan.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Äänestin ei.

Tarvitaanko asevelvollisuutta enää ollenkaan? Nykypäivän alokkaat kun alkavat olla jo sellaista pullamössöä, että lähes 10% itkee itsensä ulos intistä kun pää ja/tai fysiikka ei kestä. Armeijan voisivat käydä ne, jotka sinne tosiaan haluavat ja heille voisi maksaa sen mukaan.

Äänestin ei myös. Samaa mieltä Alamummon kanssa. Eihän näistä nykyajan nuorista ole mihinkään. Pillahtavat itkuun jos joku korottaa äänensä heille tai vaihtoehtoisesti hakevat aseen ja lahtaavat viattomia ympäriltään.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äänestin ei.

Tarvitaanko asevelvollisuutta enää ollenkaan? Nykypäivän alokkaat kun alkavat olla jo sellaista pullamössöä, että lähes 10% itkee itsensä ulos intistä kun pää ja/tai fysiikka ei kestä. Armeijan voisivat käydä ne, jotka sinne tosiaan haluavat ja heille voisi maksaa sen mukaan.
Samaa mieltä Alamummon kanssa. Koko asevelvollisuus uuteen harkitaan ja ainakin askel palkka-armeijan suuntaan.

Isoin virhe tässä asevelvollisuus asiassa tehtiin kuitenkin silloin, kun siihen annettiin naisille mahdollisuus. Minusta pakollinen intti miehille on sentään vielä jotenkin perusteltavissa, mutta ei enää sen jälkeen kun toiselle sukupuolelle tämä tehdään vapaaehtoiseksi ja toiselle pakolliseksi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös se nyt riitä jo, että poikasia kidutetaan velvollisuuksilla? Mitä nyt vielä tyttösiäkin ruveta sen lisäksi piinaamaan...

Eli: Ei
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kyl maar

Radikaalin tasa-arvon nimissä: kyllä. Palkka-armeijaa silti jatkoon ehdottelisin, omat pojat -projekti alkaa olla aikansa elänyt.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei. Armeija voidaan lopettaa tarpeettomana miestenkin osalta.

Ydinase on nykypäivää.

Jos minä saisin päättää, niin asevelvollisuus lopetettaisiin miehiltäkin, jottei tällaista keskustelua tarvitsisi edes käydä. Siinä on vain se ongelma, että asevelvollisuusarmeijasta luopuminen edellyttäisi sotilaallista liittoutumista, ja sehän nyt taitaa olla tämän maan kohdalla kaukaista utopiaa lähitulevaisuudessa. Joten sen olettamuksen kanssa itse menen, että yleinen asevelvollisuus säilyy vielä pitkään nuorten miesten kantona kaskessa.
 
..
Tarvitaanko asevelvollisuutta enää ollenkaan? Nykypäivän alokkaat kun alkavat olla jo sellaista pullamössöä, että lähes 10% itkee itsensä ulos intistä kun pää ja/tai fysiikka ei kestä. ..
Mielestäni juuri tämän takia armeija pitää olla ja vieläpä palauttaa entisaikojen meininkiä = tehdä siitä rankempaa. Nykyään on aivan turhaa paapomista ja auktoriteettien kanssa vaikeuksia.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Äänestin ei.

Tarvitaanko asevelvollisuutta enää ollenkaan? Nykypäivän alokkaat kun alkavat olla jo sellaista pullamössöä, että lähes 10% itkee itsensä ulos intistä kun pää ja/tai fysiikka ei kestä. Armeijan voisivat käydä ne, jotka sinne tosiaan haluavat ja heille voisi maksaa sen mukaan.

Hyvin tiivistetty. Kun katsoi satunnaisesti minunkin saapumiseräni muita alokkaita ensimmäisinä päivinä siinä, niin suurinta osaa oli oikeasti vaikea kuvitella niitä missään tositilanteessa jo fyysisenkin kunnon takia. Jos mies näyttää enemmän 80-luvun kuulantyöntäjältä komealla etukessillään, niin vaikeata heille on mitään tehtävää keksiä. Ei kaikki voi olla vuoden kuskeja. Lopulta näille jaeltiin E:n tai C:n papereita lähesvuoroittain kouraan, että tervemenoa. Toinen ryhmä ovat nämä pää ei kestä-vittumarkot, joiden henkilöhistoria kulminoituu tietokoneen ja jääkaapin väliin myöskin.

Itse laitoin niukasti ei, mutta tosiaan siis niukasti. Hyviä pointteja tahtoolta ja varmasti saadaan hyväkin keskustelu tästä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei.

Miesten velvollisuus on (nykyään "halutessaan") suorittaa asepalvelus ja sillä tavalla "palvella" yhteiskuntaa verojen maksamisen lisäksi. Nainen hoitaa verojen lisäksi ("halutessaan") palveluksen yhteiskunnalle tuottamalla lisää veron maksajia. Jo yksi tuotettu veron maksaja on varmasti kaikkine "rasitteineen" =) raskaampi rasti kuin puolen vuoden asepalvelus.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Jonkinlainen järjestelmällinen sodanajan sijoituspaikan määrittely voisi olla paikallaan naisillekin. Vai onko sellaista jo? Esim. naispuolisille poliiseille, raskaiden ajoneuvojen kuljettajille, lääkäreille, hoitsuille, keittäjille ja sen semmoisille olisi varmasti käyttöä kriisiaikana. Noita voitaisiin kartoittaa ja sijoittaa järjestelmällisesti sodanajan organisaatioihin ilman rauhanajan velvoitetta.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jonkinlainen järjestelmällinen sodanajan sijoituspaikan määrittely voisi olla paikallaan naisillekin. Vai onko sellaista jo?
Kyllä kaikki strategisesti tai muutoin merkittävät tehtävät poikkeusoloissa on kartoitettu, mutta ei kait naisammattilaisille mitään nimettyjä paikkoja ole. Poikkeusoloissahan nuo voidaan määrätä hoitamaan yhteiskunnan kannalta välttämättömiä tehtäviä. Näin juuri esim. lekurit, hoitsut, raskaiden ajoneuvojen kuskit ja vastaavat jatkavat siis omissa hommissaan ja tämän lisäksi nuoret taitoluistelijattaret määrätään ns. bozikin komppaniaan johonkin riittävän turvalliseksi katsottavaan kartanoon. Se on valtiosalaisuus mitä siellä tehdään.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Ei missään tapauksessa.

Nykyajan sodat ratkaistaan tavoilla joihin ei tarvita mitään asevelvollisuutta ensinkään.

Nykypäivän sodat voittaa se, jolla on nopeimmin laukaistavat, pisimmälle ja tarkimmin kantavat ja voimakkaimmat pommit. Ydinase on todellakin minimivaatimus sodan voittamiseen.

Toisin sanoen esim. Venäjää vastaan oltaisiin polvillaan alle vuorokaudessa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Siviilipalvelus tulee lopettaa tarpeettomana. Armeijaan vaan joka ukko ja vapaaehtoinen nainen. Arvioidaan tilannetta uudemman kerran siinä vaiheessa, kun järjen ääni voittaa ja Suomi on Natossa.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Synnyttämisellä ja asevelvollisuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, turha niistä on yhtäaikaa puhua. Samalla voitaisiin laskea mukaan kaiken maailman erot kaljuuntumisesta vaihdevuosiin.

Samoin äitiyslomien aiheuttama haittavaikutus naisten uraan on täysin eri asia, mutta siihen olisi kuitenkin normaalitapauksessa (parisuhteessa olevat mies+nainen) selkeä ratkaisu: puolet äidin palkasta, puolet isän. Samoin myös kun parisuhdetta ei ole, vaikka pakollisen isyystestin avulla. Muista, marginaalisista erikoistapauksista en jaksa kiistellä. Eikös ne Ruotsissa jo tee jotenkin näin?

Itse kysymykseen vastasin kyllä.

Asevelvollisuusarmeijalle ei enää ole tarvetta. Jonkinlainen kansalaiskoulutus olisi kuitenkin hyväksi ihan jokaiselle sukupuoleen katsomatta. Perustaidot ensiavusta ja uimisesta aina puuron keittämiseen ja veroprosenttilaskuihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös