Ei pitäisi poistaa. Ihan oikeasti vituttaa tämä nykypäivän meno jossa kaikki perinteiset arvot ja hyviin tapoihinkin kuuluvat asiat halutaan hirvittävällä vimmalla romuttaa. Uskoi sitten Jumalaan tai ei, sillä ei tässä asiassa ole mielestäni ratkaisevaa merkitystä. Tämän ajan ilmiö on se, että ihmiset ovat aika lailla eksyksissä ja etsivät rajoja rikkomalla niitä. Homo tuntuu olevan tämän ajan Jumala, jota pitää palvoa ja kumartaa ja tehdä kaikki hänen (heidän) korkeuksiensa eteen. On uskovaa ihmistä kohtaan loukkaavaa pitää hänen Jumalaansa satuolentona. Mikään pakko ei kenenkään ole uskoa (mihinkään), jokainen tekee omat valintansa itse, mutta olisi myös suotavaa kunkin pitää sitten valitsemallaan tiellä päänsä kiinni ja kunnioittaa toisen erilaista valintaa. Ehkä ihmisen pitää toimia toista loukkaavalla tavalla siksi, että hän kuitenkin on omasta vakaumuksestaan pohjimmiltaan epävarma?
Ainakaan minua ei naurata yhtään pätkää jonkun uskontoa herjaavat pilapiirrokset, eikä varmaan naurata enää niitäkään jotka kokivat uskonnollisten kiihkoilijoiden vastaiskun vaikutukset omakohtaisesti tässä äskettäin. Jos niitä pilapiirroksia ei olisi koskaan julkaistu sanan- tai mielipiteenvapauden varjolla olisi tässäkin tapauksessa jokainen taho säästynyt paljolta pahalta. On asioita joilla vaan ei ole soveliasta leikkiä, vaikka kaikkimullehetinytilmanrajojajasääntöjä-sukupolvi kuinka haluaisikin.
Vaikka olen tätä mieltä erittäin vahvasti, en silti asian selvennykseksi ole mikään kiihkouskovainen saarnamies.