Pitäisikö itkeä vai nauraa?

  • 3 022 760
  • 12 976

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Haatajallehan Saarenheimo olisi loistava tutkapari.

Ja ennenkaikkea vahvistus, onhan mies parempi kuin Bros.

Jotta ei mene ihan ohi aiheen/chättäilyksi, niin sanotaan etten tiedä kumpaa tekisin itselleni taas kerran. Miksei ihminen jumalauta osaa mennä vaan ajoissa nukkumaan, jotta saisi ainakin sen 7 tuntia unta ennen normaalia aikaisempaa heräämistä aamulla (tässä tapauksessa 06:30).

Hyvää yötä kaikille muille paitsi Miikka Kiprusoffille.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
YLE tv2:lta parhaillaan tuleva dokumenttiohjelma, jossa pääosassa on Nokia Missio -herätysliike ja sen keulahahmo Markku Koivisto. Aika koomista meininkiä, välillä myös traagista.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noin 40-vuotias suomalaisnainen on sitten erehtynyt voittaneensa miljoonan lottoarvonnassa, vaikka tiesi hyvin, ettei ole tällaiseen osallistunut. Voittosumman siirtämiseen Espanjasta Suomeen tarvittiin sitten näemmä rahaa, ja sitä kului 13 000 euroa... ja jostain kumman syystä tuota luvattua miljoonaa ei sitten tullutkaan.

En oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Sääli tietysti hyväuskoista, jota varmasti kirpaisee ja kovaa. Mutta jotenkin minulle hiipii myös mieleen vanha kulunut fraasi: tyhmyydestä sakotetaan.

Tästä aiheesta puhutaan jatkuvasti, joten luulisi olevan aivan selvää, että kyse on huijauksesta. Ja minusta sen luulisi olevan selvää myös, vaikka olisikin elänyt uutispimennosta. Jos ei ole osallistunut mihinkään arvontaan, ei voi myöskään voittaa...

Lisää Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011011412956139_uu.shtml
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Mielenosoitukset Suomessa. Paikalla keskimäärin 10 tyyppiä osoittamassa mieltä, poliiseja 20 ja 10 ns. toimittajaa. Ehkä kerran tai pari vuosikymmenessä järjestetään isompi marssiharjoitus, jota sitten päivitellään YLE:llä ja iltapuluissa. Säälittävää touhua.

Muistan, kun ensi kerran kuulin mielenosoituksesta Suomessa. Olin tuolloin noin 10-vuotias, ja odotin näkeväni tv-ruudussa tuhansia ihmisiä. Meni pieleen jonkin verran.

Kuinka monessa samankokoisessa maassa mielenosoitukset ovat tätä kokoluokkaa?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenosoitukset Suomessa. Paikalla keskimäärin 10 tyyppiä osoittamassa mieltä, poliiseja 20 ja 10 ns. toimittajaa. Ehkä kerran tai pari vuosikymmenessä järjestetään isompi marssiharjoitus, jota sitten päivitellään YLE:llä ja iltapuluissa. Säälittävää touhua.
Niin ja suurimmat väkimäärät keräävät sitten kaikenmaailman "Conan O'Brien saatava telkkariin"-mielenosoitukset. Asiat on siihen nähden aika hyvin kerta tuollaisen takia on varaa alkaa osoittamaan mieltään ?

Eilen Tukholmassa joku n. 1000 kurdia yms. veteli keskustan katuja mieltään osoittaen. Liittyi jollain tavalla kristinuskoon.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos kaipaa "kunnon" mielenosoituksia, niin ehkä kannattaa muuttaa jonnekin Turkkiin tai Kreikkaan. Ja eikös ne Tunisiassakin tainneet saada jopa useamman kuolonuhrin kuin Suomessa lähtee edes kaduille julistamaan? Puhumattakaan Ranskasta jne. No kyllähän tämäkin varmasti joitakin naurattaa ja joitakin itkettää.
 

J.Petke

Jäsen
Venloissa juontavalle Vappu Pimeälle. Hän ei ilmeisesti kestä sitä jos joku muu on hauska ja pilaa hänen haastattelut. Rupesi vittuilemaan Ketoselle ja Myllyrinteelle kun pojat ei oikein hänen mielestään käyttäytyneet.

Nyt on Mikkosten perhe lavalla. Ei se Jari sitten kuollutkaan.
 

scholl

Jäsen
Wallander puhuu englantia. Mitäköhän ihmeen touhua tämäkin on. Seuraavaksi Uuno Turhapuro englanniksi pääosassa Keke Armstrong?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Haukkasi suolakurkkua ja palautti astiaan - poliisi tutkii!

Tapaus, joka itkettää tahi naurattaa, ei ole tämä, vaan muistui lähinnä mieleen tästä, toki itsekin kategoriaan lähes sopivasta, uutisesta. Toisessakin versiossakin kun oli kyse kurkuista ja laittomasta toiminnasta kaupassa.

Tarinan kertoi tänne itsekin kirjoitteleva Shaibu-henkinen nimimerkki jonka vapaakirkkolaiseksi hurahtanut (<= uskonnollinen suuntaus liittyy lähinnä siihen, että ko. herrasmiehen ihmetyksen aihe oli pääasiallisesti uskisten kaksinaamaisuus..) oli punninnut kaupassa suomalaisia kurkkuja ulkomaalaisten hinnoilla. Toki ylpeili tekevänsä tätä jatkuvasti, mutta silti jotenkin tuntui, että poliisin saapuminen paikalle ja lievä petossyyte, joka äijälle napsahti tästä yhdestä tapauksesta, on aika kaukaa haettua.

Tai lähinnä onko tämä sitä toimintaa johon niitä itse kunkin verorahoilla maksettuja (ilmeisen niukkoja) poliisiresursseja halutaan käyttää? Tämän rinnalla jopa kesäinen uutinen, jossa poliisi tutki olemattomien huonekalujen varkautta (* = linkki HS.fi) tuntuu jo ihan validilta resurssien kohdistamiselta.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Kuukauden breikin jälkeen päätin katsoa mitä PokerStarsille kuuluu, kun ovat laittaneet uusia ominaisuuksiakin. Kassassa huvittava $0.10 niin ajattelin ajankuluksi pistää tuon 360 hengen Hold'em-sittariin, johon sisäänosto juurikin tuo 10c. Hah, voitin koko roskan ja sain... $8.50. Prosentteina ajateltuna toki huikea rahastus.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Aamu alkoi hienosti. Tein virheen ja klikkasin Iltasanomien sivuille.
Kaikenlaista paskaa sinne oli jälleen suollettu.
Oli jojo-säätä, yllätysehdokasta eduskuntaan (Jani Toivola), mutta voiton vei ehdottomasti tämä.
Lee Sweatt on tehnyt NHL:ssä ensimmäisellä laukauksellaan maalin ja sitä ylistetään nyt. Tekstikin on vähän mitä on.
Ei se nyt niin ihmeellistä ole, että tekee ekalla vedolla häkin.
Jan Caloun teki neljällä ensimmäisellä vedolla maalin, Mario Lemieux teki ekassa vaihdossa, ekalla vedolla maalin.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aamu alkoi hienosti. Tein virheen ja klikkasin Iltasanomien sivuille.
Kaikenlaista paskaa sinne oli jälleen suollettu.
Oli jojo-säätä, yllätysehdokasta eduskuntaan (Jani Toivola), mutta voiton vei ehdottomasti tämä.
Lee Sweatt on tehnyt NHL:ssä ensimmäisellä laukauksellaan maalin ja sitä ylistetään nyt. Tekstikin on vähän mitä on.
Ei se nyt niin ihmeellistä ole, että tekee ekalla vedolla häkin.
Jan Caloun teki neljällä ensimmäisellä vedolla maalin, Mario Lemieux teki ekassa vaihdossa, ekalla vedolla maalin.

Taisi myös Kärppin Mikko Lehtonen tehdä ekan pelin ekassa vaihdossa ekalla vedolla maalin, vai muistanko väärin? Eli Lehtonen on vähintään yhtä kova jätkä kuin Mario! Ja Caloun on kovin kaikista? Ja hymiöitä perään..
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Martinan biisille jonka juuri esitti livenä Korkojen kera ohjelmassa. Aivan järkyttävää paskaa sekä aivan jäkyttävää paskaa. Luuliko se olevansa joku Suomen lady gaga? Eikä tullut onneksi playbackina etc.

E: väärä topic koska ei tässä ole mitään naurun aihetta.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Martinan biisille jonka juuri esitti livenä Korkojen kera ohjelmassa.
Heh, pitää itsekin kommentoida kun tuli nähtyä. Ilmeisesti sillä päähinehärvelillä oltiin tosiaan haettu Lady Gaga-vaikutteita, että erotutaan joukosta ja ollaan nyt niin inttternationaleja. Ehkä olisi vain kannattanut hoitaa ensin haastattelu ja vasta sitten laulu. Nyt tönötti tyhmän näköinen kattokruunu päässään hengästyneenä haastateltavana. Mikrofonikäsi toki myös seilasi välillä missä sattui, mutta eihän se tätä "live-vetoa" haitannut. Muutenkin tyhmä idea että joku esittää mukalivenä kappaleita joissa on eri osuuksissa todella rankasti käsitelty laulajan ääntä erilaisen kuuloiseksi.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa sille, että parhaaseen tv:n katseluaikaan tulee suomalaisia näyttelijöitä esittämässä vammaisia, puhevikaisia maalaisia ja tätä kutsutaan improvisaatioteatteriksi. Olen muutaman improvisaatioesityksen elämäni aikana nähnyt, ja tämä on kyllä siitä huonoimmasta päästä.

Tv-ohjelma Putous paljastaa karulla tavalla suomalaisten "eturivin" näyttelijöiden ammattitaidon ja elämänkokemuksen ohuuden. Kun heitä kehotetaan keksimään nopeasti sketsihahmo, puolet päättää, että hauska hahmo on jollain tavalla vammainen, puhuu jotain murretta ja on kotoisin joltain maalaispaikkakunnalta tyyliin Pornainen, Sipoo ja mitä niitä oli.

Muutenkin kyseinen ohjelma panee hämmästelemään, onko tämä tosiaan parasta, mitä kaupallinen tv-kanava pystyy tarjoamaan. Huvittavinta on, että katsojaluvut ovat ilmeisen hyvät. Todistaa taas sen, että oleellista ei ole se, mitä esitetään, vaan milloin se esitetään. Lauantaina 19-21 pelkkä testikuvakin keräisi puoli miljoonaa katsojaa. Jos taustalla soitetaan vielä pieruja, nousee lukema yli miljoonan.
 

Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Martinan biisille jonka juuri esitti livenä Korkojen kera ohjelmassa. Aivan järkyttävää paskaa sekä aivan jäkyttävää paskaa. Luuliko se olevansa joku Suomen lady gaga?

Linkitin juuri pätkän kavereille ja ekana mieleen tuli juurikin Suomen leidi kaka.
 
Martinan biisille jonka juuri esitti livenä Korkojen kera ohjelmassa. Aivan järkyttävää paskaa sekä aivan jäkyttävää paskaa. Luuliko se olevansa joku Suomen lady gaga? Eikä tullut onneksi playbackina etc.

E: väärä topic koska ei tässä ole mitään naurun aihetta.

Itselleni on ainakin vaikea hahmottaa kumpi on paskempi, Martina vai Lady Gaga. Oikeastaan sillä ei ole väliä. Paskoja molemmat. Jos Martina yrittää olla joku Lady Gaga niin silloinhan on tarkoituskin olla järkyttävää paskaa... eli onko tässä nyt sitten uusi menestystarina? Nyt kyllä meni THH:n pää sekaisin. Shit happens...
 
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa sille, että parhaaseen tv:n katseluaikaan tulee suomalaisia näyttelijöitä esittämässä vammaisia, puhevikaisia maalaisia ja tätä kutsutaan improvisaatioteatteriksi. Olen muutaman improvisaatioesityksen elämäni aikana nähnyt, ja tämä on kyllä siitä huonoimmasta päästä.

Jouduin eilen katsomaan tätä vartin verran pakon sanelemana. Mitään hauskaa en löytänyt, päinvastoin ihmetytti että miten joku voi tätä katsoa! Olen joko tyhmä tai sitten liian vanha, niin pahalta kun se kuulostaakin...
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En taas kerran tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa suomalaiselle lööppimedialle. Ensin tehdään ihan itse kärpäsestä härkänen ja naulitaan ristille joku kokovartaloisopomo, pyöritellään asiaa lööpeissä pari viikkoa ja sitten revitäänkin kohua siitä, eikö suomalainen mies saa kehua naista joutumatta kohun keskelle: Mari Kiviniemi -kohu sai Suomen sekaisin - Ilta-Sanomat

Jutun ingressi kertoo aika paljon:
Ilta-Sanomat kirjoitti:
Koko valtakunta on sekaisin - sen kerran, kun yksi suomalainen mies on todistettavasti yrittänyt kehua yhtä suomalaista naista.
Sekaisin tässä menee korkeintaan sen vuoksi, kun yrittää välttellä näitä etuliitteellä "kohu" varustettuja uutisia. Pakokauhuhan siinä tulee kun joka puolella tulee seinä vastaan. Ja koko valtakuntahan on tämän "kohun" takia sekasorron partaalla.
 
Viimeksi muokattu:
Adam ja Sauli? Varsinkin, kun selvisi, että lööpeissä oleva Sauli ei olekaan tällä kertaa Niinistö... En halunnut edes tietää, kuka on tämä Adam, mutta valitettavasti nyt tiedän. Ja tämäkin valaistuminen tapahtui tänään kaupan kassajonossa, kun edessäni oli murrosikäinen pissis-/vittumarko -lauma, jonka jokainen jäsen osti säästöpossukolikoillaan pullon Teho-energiajuomaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös