Sami Hedberg on ainakin mukana. Ei varsinaisesti laulajana tunnettu.Tähdet tähdet - laulukilpailuun otettiin mukaan laulaja, joka ei ole omien sanojensa mukaan edes laulaja. Ja siltä se ensimmäisen jakson perusteella kuulostikin.
Oli silti parempi kuin Mikael Forsby, joka toki ei myöskään ole laulaja.Tähdet tähdet - laulukilpailuun otettiin mukaan laulaja, joka ei ole omien sanojensa mukaan edes laulaja. Ja siltä se ensimmäisen jakson perusteella kuulostikin.
Sami Hedberg on ainakin mukana. Ei varsinaisesti laulajana tunnettu.
Hetko, joku teini pari viikkoa sitten ei tiennyt jotain suomalaista kaupunkia. Setä ei muista kaupunkia. Tapahtui dösässä. Vai oliko ratikka. No niin. Taas.Tässä uutisessa ei itsessän ole mitään hauskaa, mutta kaksi nuorta keskustelivat tässä äsken junassa.
Pojan epäillään tappaneen äitinsä Imatralla – naapurit kertovat epäillyn käyttäytyneen toistuvasti aggressiivisesti
Poliisi on aiemmin vastaanottanut rikosilmoituksia, joissa pojan epäillään kohdistaneen äitiinsä väkivaltaa. Nyt poika on tunnustanut äitinsä surman.www.is.fi
Kaksi teinityttöä junassa:
"Poika tappoi äitinsä imatralla"
"Kauheeta"
"Mikä toi imatra ees on? Joku työkalu?"
"Joo varmaan. Mun iskällä on sellanen autotallissa"
Vaimo luki huonokuuloiselle miehelleen uutista lehdestä:Tässä uutisessa ei itsessän ole mitään hauskaa, mutta kaksi nuorta keskustelivat tässä äsken junassa.
Pojan epäillään tappaneen äitinsä Imatralla – naapurit kertovat epäillyn käyttäytyneen toistuvasti aggressiivisesti
Poliisi on aiemmin vastaanottanut rikosilmoituksia, joissa pojan epäillään kohdistaneen äitiinsä väkivaltaa. Nyt poika on tunnustanut äitinsä surman.www.is.fi
Kaksi teinityttöä junassa:
"Poika tappoi äitinsä imatralla"
"Kauheeta"
"Mikä toi imatra ees on? Joku työkalu?"
"Joo varmaan. Mun iskällä on sellanen autotallissa"
Noin 50 vuotta sitten valtaosa suomalaisista tiesi varmasti, missä Imatra on. Imatranajojen tapahtumia vuodelta 1974 Elävässä Arkistossa. Ketjun aihetta noin 5:40 alkaen.Tässä uutisessa ei itsessän ole mitään hauskaa, mutta kaksi nuorta keskustelivat tässä äsken junassa.
Pojan epäillään tappaneen äitinsä Imatralla – naapurit kertovat epäillyn käyttäytyneen toistuvasti aggressiivisesti
Poliisi on aiemmin vastaanottanut rikosilmoituksia, joissa pojan epäillään kohdistaneen äitiinsä väkivaltaa. Nyt poika on tunnustanut äitinsä surman.www.is.fi
Kaksi teinityttöä junassa:
"Poika tappoi äitinsä imatralla"
"Kauheeta"
"Mikä toi imatra ees on? Joku työkalu?"
"Joo varmaan. Mun iskällä on sellanen autotallissa"
Vanha pariskunta istui iltaa, mies luki ääneen lehdestä:Vaimo luki huonokuuloiselle miehelleen uutista lehdestä:
"Mies tappoi vaimonsa Vieremällä."
"Miten?"
Perhana, kun olisi kiva nähdä, mitä kaikkea tuon iskän autotallista löytyy.Tässä uutisessa ei itsessän ole mitään hauskaa, mutta kaksi nuorta keskustelivat tässä äsken junassa.
Pojan epäillään tappaneen äitinsä Imatralla – naapurit kertovat epäillyn käyttäytyneen toistuvasti aggressiivisesti
Poliisi on aiemmin vastaanottanut rikosilmoituksia, joissa pojan epäillään kohdistaneen äitiinsä väkivaltaa. Nyt poika on tunnustanut äitinsä surman.www.is.fi
Kaksi teinityttöä junassa:
"Poika tappoi äitinsä imatralla"
"Kauheeta"
"Mikä toi imatra ees on? Joku työkalu?"
"Joo varmaan. Mun iskällä on sellanen autotallissa"
Jospa siellä on käytöstä poistettu Imatra-kiuas. Palveli enon rantasaunalla varmaan 20 vuotta. Olivatko liian hyviä, kun yritystä ei enää ole?Perhana, kun olisi kiva nähdä, mitä kaikkea tuon iskän autotallista löytyy.
Ainakin on lapsi voinut leuhkia, että meidän isällä on isompi autotalli kuin teidän isällä.
Olen eläkkeellä oleva vanhempi setämies, arvostan naiskauneutta ja hyvää terveellistä ruokaa. Joko saa ilmoittautua asukiksi?...
Listaa voisi jatkaa pitkältikin. Meidän keittiössä tehdään tuoreista ja raaoista raakaaineksista oikeasti ruokaa, ja asiakkaamme arvostavat tätä. Yksityisessä vanhainkodissa johdan keittiötä, jonka yhteydessä ravintola. Ylpeä olen siitä, että meillä toimitaan näin kuin toimitaan.
Ainakin on hyvin vaarallista lähteä näiden kanssa metsälle. Metsästävät ilmeisesti kuulonsa varassa, ja kun kuulevat jostain lupaavaa rapinaa niin lasauttavat samantien.Oikeasti en tiedä, miten sokeisiin metsästäjiin pitäisi suhtautua. Muutama päivä sitten metsästäjä ampui kaveriaan metsona ja olikohan eilen metsästäjä ampui poikaa rusakkona.
Ihan oikeasti nää on olleet yleensä sen verran traumatisoivia tapauksia ampujille(kin), että siitä on useimmiten leikki kaukana. Tiedän yhdenkin tapauksen, nuorehko mies, joka ampui kaverinsa hengiltä vahingossa, kun luuli pipopäätä suon toisella laidalla metsoksi - ei tullut oikein enää eläjää tuosta ampujastakaan...Oikeasti en tiedä, miten sokeisiin metsästäjiin pitäisi suhtautua. Muutama päivä sitten metsästäjä ampui kaveriaan metsona ja olikohan eilen metsästäjä ampui poikaa rusakkona.
Tuleekohan myös samanlaista tukea kuin Kiira Korven upeasta runokirjasta?No niin. Siitä vaan kurssille kouluttautumaan.
Saara Aalto ja Meri Aalto pyytävät hurjaa summaa koulutuksestaan – ”miljonäärikurssi” sai somen kuhisemaan
Jos mulla tekee rahasta tiukkaa, niin kuvittelen mielessäni, kuinka Saara ja Meri Aalto saa leikkelettä leivän päälle loistavien bisnesideoidensa ansiosta ja heti helpottaa.
Menisivät oikeisiin töihin mokomat. Nauratti kyllä filosofoinnit ruokakaupassa käymisestä. Hyvähän se on uskaltaa edes yrittää luoda bisnestä tyhjästä, mutta vaikeaa kuvitella kenenkään maksavan 888e tuosta. Varsinkin jos kurssilla opitaan "miljonääriasennetta". Sinulla ei ole sellaista jos tuollainen kurssi kuulostaa hyvältä idealta.No niin. Siitä vaan kurssille kouluttautumaan.
Saara Aalto ja Meri Aalto pyytävät hurjaa summaa koulutuksestaan – ”miljonäärikurssi” sai somen kuhisemaan
Jos mulla tekee rahasta tiukkaa, niin kuvittelen mielessäni, kuinka Saara ja Meri Aalto saa leikkelettä leivän päälle loistavien bisnesideoidensa ansiosta ja heti helpottaa.
No kyllä siinä saa hieman omantunnon tuskia ollakin, jos ampuu kaverinsa Metsona tai minä hyvänsä.Ihan oikeasti nää on olleet yleensä sen verran traumatisoivia tapauksia ampujille(kin), että siitä on useimmiten leikki kaukana. Tiedän yhdenkin tapauksen, nuorehko mies, joka ampui kaverinsa hengiltä vahingossa, kun luuli pipopäätä suon toisella laidalla metsoksi - ei tullut oikein enää eläjää tuosta ampujastakaan...
Minä kalastelen vain... on turvallisempaa kaikille...
Miten voisi meditoida noiden horinoiden tahtiin, kun alkaisi välittömästi vituttamaan kun edes yrittäisi kuunnella.Menisivät oikeisiin töihin mokomat. Nauratti kyllä filosofoinnit ruokakaupassa käymisestä. Hyvähän se on uskaltaa edes yrittää luoda bisnestä tyhjästä, mutta vaikeaa kuvitella kenenkään maksavan 888e tuosta. Varsinkin jos kurssilla opitaan "miljonääriasennetta". Sinulla ei ole sellaista jos tuollainen kurssi kuulostaa hyvältä idealta.
Se ei ole tyhmä, joka pyytää.No niin. Siitä vaan kurssille kouluttautumaan.