Nykynuoriso on suurilta osin menetetty. Vastuunkanto, pitkäjänteisyys, tavoitteellisuus, määrätietoisuus ja sitkeys eivät ole suosiossa.
En mä nyt kyllä tätä pysty ihan allekirjoittamaan. Ainakin se, mitä olen päässyt tai joutunut kuulemaan koulunkäynnistä 60- ja 70-lukujen Porissa, kumoaa aika tehokkaasti nämä puheet siitä että jotenkin huonompaan suuntaan olisi menty. Valtavia luokkia, joista isompi osa päätyi nuorisovankilaan kuin ylioppilaaksi. Paremmin menestyviä kiusattiin, kiusaamiseen ei puututtu mihinkään. Opettajia kyllä kunnioitettiin, mutta usein se oli enemmän pelkoa kuin kunnioitusta.
Se taas, että korkeakouluissa on väkeä, jolla ei aina opinnot suju ihan rehtorin toiveiden mukaisesti, johtuu korkeakouluopiskelijoiden määrästä. Vielä 1950-luvulla Ranskan ja Englannin kaltaisissa sivistysmaissa noin 5 % ikäluokasta päätyi korkeakouluihin. Nykyään esim. Ruotsissa tavoitteena on 50 %. Takavuosikymmenien perusteella meillä on sellainen mielikuva, että korkeakouluopiskelijan statukseen liittyisi jotakin erityistä "ammattiylpeyttä". Nykyään korkeakoulut ovat sellaisia suurkanaloita, jonne lykätään lähemmäs puolet kansasta ja sellaiseen otokseen mahtuu tietysti monenlaista porukkaa. Ihan luonnollista.
Aikaisemmin tänä vuonna julkaistiin - Pisa-tuloksia huomattavasti vähäisemmän kohun saattelemana - kouluterveyskysely, jonka mukaan kiusaamista on vähemmän, elämäntavat ovat terveellisempiä ja kouluissa viihdytään hyvin. Tätäkin taustaa vasten nämä kriisipuheet tuntuvat täysin aiheettomalta hysterialta.
Mielellään nostetaan esiin näitä negatiivisia tilastoja ja näkemyksiä, mutta unohdetaan se tulkinta. Esim. nuorten lisääntyvistä mielenterveysongelmista puhutaan paljon, vaikka tosiasiassa kyse on vain siitä että niistä ongelmista ei enää vaieta niin kuin ennen. Jos nuorten mielenterveys olisi oikeasti jotenkin huonontunut, olisi esim. nuorten itsemurhamäärissä tapahtunut kasvua.
Sama juttu on tämä, että "oppilailla on koko ajan enemmän erilaisia erityistarpeita". Ei se niitten erityistarpeiden määrä ole mihinkään kasvanut vaan ne otetaan huomioon toisin kuin ennen, jolloin esim. monet puheviat jätettiin hoitamatta.
Väärää kuvaa mediassa luo myös tämä OAJ:n aikaansaama marttyyriasema opettajille. "Meillä on hyvin koulutettuja opettajia, jotka täydellä sydämellä tekevät 18-tuntista päivää mutta eivät vain voi mitään sille että lapset ja lasten vanhemmat ovat niin vitun kamalia ihmisiä." Sitten opettajien suusta kuulee jatkuvasti tätä juttua, miten oppilasaines muuttuu vuosi vuodelta vaikeammaksi. Mun mielestä tässä tulee muistaa, että opettajatkin ovat vain ihmisiä, jotka muiden ihmisten tavoin ovat välillä aika kyllästyneitä omaan työhönsä. En toki väitä, etteikö opettajien työ olisi muuttunut vaikeammaksi ja stressaavammaksi, mutta sama pätee niin moneen muuhunkin ammattiin. Esim. sairaanhoitajat puhuvat omasta työstään täsmälleen samanlaiseen sävyyn kuin opettajatkin. "Koko ajan on kiire, kaikkialle pitäisi ehtiä, kaikkea ei millään ehdi tehdä, kunta säästää kaikesta, tää työ ei olekaan sellaista kuin luulin, potilaat käyttäytyy huonommin kuin kultaisella 80-luvulla, tää on alipalkattua, vaihdan kohta alaa." Tiedän, että joku saattaa provosoitua, mutta mielestäni ihminen ei itse ole aina 100-prosenttisen objektiivinen arvioimaan oman työnsä ja työympäristönsä kehitystä. Kouluterveyskyselyn mukaan oppilaat voivat kuitenkin hyvin, enkä usko, että niin olisi, jos peruskoulumme olisi jonkinlaisessa kriisissä.
Mä kuulun kanssa niihin, jotka uskovat Pisa-tulosten heikentymisen selittyvän lähinnä maahanmuuttajien osuuden kasvulla. Ongelma tässä on se, että minkä maan tyyliseksi sitä koulujärjestelmää tulisi muuttaa? Haluammeko oikeasti aasialaisen työkulttuurin? Joku mainitsi jossain ketjussa, että Venäjällä lapset vielä arvostaa koulua. Hieno homma joo, mutta onko Venäjä oikeasti se yhteiskunta, josta Suomen tulis ottaa oppia? Ainakaan väkivalta- ja itsemurhatilastojen perusteella ei.
Lopulta tässä päästäänkin siihen, että meidän koko ajan huonompaan suuntaan menevä peruskoulumme kestää kevyesti vertailun käytännössä kaikkiin Suomen verrokkimaihin, esimerkiksi Ruotsiin. En nyt väitä, ettei peruskoulua saisi mitenkään lähteä muuttamaan, mutta usein nämä synkät näkemykset eivät oikein kestä kriittistä tarkastelua.