Ensimmäisenä tulee mieleen se, että vaikka työmaalla hoitaa asiat kunnolla ja sen aikataulun puitteissa mitä on annettu, sillä deadlineihinhan työni on sidottu, niin monissa muissa asioissa osaan olla supersaamaton. Kattolamppu voi olla vaihtamatta monta viikkoa, pullot odottamassa kauppaan viemistä yms. Mutta tosiaan työssä tai sitten jossain asiassa mikä työn ulkopuolella vaatii muutakin kuin kädet taskussa piereskelyä, vaikka jonkin tapahtuman järjestäminen yms. meiksi kyllä tarttuu toimeen ja vaikken olisikaan vastuuhenkilö koen jonkinasteista stressinpoikasta siitä, että kaikki sujuu.
Toiseksi, annan hieman liian helposti periksi. Vaikka nöyryys on hyve, pitäisi silti nöyristellä vähemmän. Hieman useammin voisi sanoa, että:"Perkele, minä kuitenkin nyt haluan tehdä näin ja piste!" Voidaanko siis käyttää sanontaa, että olen liian kiltti? Ehkäpä. Hieman huonossa jamassa olevaa ystävää on tullut jeesattua aika lailla, kannustettua häntä, mutta koska mikään ei näytä hänen kohdallaan muuttuvan, eli ei tapahdu sitä "niskasta kiinni ja asiat kuntoon"- ryhtiliikettä, olen alkanut miettimään, että mikä ystävyyssuhde se sellainen on missä dialogi on luokkaa: "Olisko sulla..." "Voisitko..." "Eihän se haittaa jos mä tulisin teille taas yöksi..." jne. En ole pyromaani, joten tuo siltojen polttaminen ei kuulu tapoihin, mutta toisaalta vaihtoehto voisi olla ja siinä olen aika hyvä, asteittainen jättäytyminen taka-alalle ja pois tämän ihmisen elämästä.
Mutta tuosta em. "niskasta kiinni"- ryhtiliikkeen puutteesta kärsin itsekin siinä muodossa, että on paljon suunnitelmia, olisi kiva muuttaa ulkomaille, olisi kiva muuttaa pääkaupunkiseudulle, olisi kiva kokeilla siipiään jossain uudessa työpaikassa, mutta silti sitä tyytyy tähän mitä nyt on. Ei sillä, että tässä nyt olisi ihan huonostikaan asiat, mutta ei vaan saa rempastua itseään liikkeelle ja aina pitäisi silti löytää sitä motivaatiota kun aamulla työpaikalle talsii.
Mitähän vielä..
Olen aiemmin kärsinyt todella lyhyestä pinnasta, vaikken mihinkään anger management-kurssille olekaan joutunut ilmoittautumaan. Nyt kun ikää on tullut lisää, on se kiukku laantunut, mutta välillä sitten ystävät joutuvat sen kohteeksi kun on tarpeeksi kauan pitänyt kaikkia ikäviä juttuja sisällään ja silloin esim. kina jostain mitättömästä asiasta saa suuret mittasuhteet ja silloin lähtee limitterit päältä. En tiedä onko se sitten piirre, jota tulisi inhota, pikemminkin inhimillistä se.