Mainos

Philadelphia Flyers 2012-2013

  • 330 564
  • 926
Jotenkin tässä vähän alkaa haisemaan tuo Lavin lähtö piakkoin. Periaatteessa kun rosteri on noin nuori niin sieltäkään ei voida/kannata tässä vaiheessa mitään lähteä pois treidaamaan tulevaisuutta ajatellen. Lisäksi tuo että pelaaja materiaalia on viety vähän ehkä enemmän duunari painoitteiseksi mikä ei oiken Lavin kirjaan sovi, tai sopii jos on kolmeen ekaan kenttään näitä reppuselkä miehiä jotka vievät kiekon ja pelin vastustajan päätyyn vaikka väkisin, nythän niin ei ole. Kutsutaanko nyt niitä difference makereiksi vai miksi mutta meillä niitä ei ole. Ylempänä joku jo totesikin että Schenn ja Couts esimerkkeinä ovat vielä näin nuorina loistavia pelaajia kun jengilla menee hyvin, mutta eivät vielä ole kannattelamaan joukkuetta ja ottamaan vastuuta joukkueen johtoon viemisestä vaikeilla hetkillä.
Vieläkin ehkä sitä mieltä että mikäli muutoksia lähdetään tekemään niin treideissä painotettaisiin tuonne draftiin.
Itse löysin Phillyn tuon pelityylin takia kun pelattiin fyysisesti ja hyökättiin, siksi ehkä olen aikalailla vastaan tuota valmentajan vaihtoa. Vaikka nyt ei toimi niin antaisin Laville aikaa sekä ehkä oikeanlaisilla treideillä kesällä vähän paremmin sopivamman jengin ensi kaudeksi.

Itse en oikein ole seurannut noita valmentaja markkinoita ollenkaan eli ei mitään tietoa vapaina olevista koutseista ja heidän pelityyleistään. Voisiko joku asiaan enemmän perehtynyt listata vaikka vaihtoehtoa jotka ovat vapaalla jallalla ihan spekulaatiota varten?
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Antaisin Laville vielä viisi peliä aikaa. Tykkään äijästä paljon, miehen kiekko on toimiessaan viihdyttävää ja Flyersin näköistä. Mutta onko nyt joukkue sellainen joka kykenee toteuttamaan tuota Lavin kiekkoa?

Komppaan täysin. Tällä hetkellä vika on nimenomaisesti valmennuksen puolella eikä pelaajistossa. Tuo rosteri huutaa paljon puolustavampaa pelitapaa kuin tuo Lavin hurlumheilätkä. Täällä on useasti jo mainittu hyökkäysvoittoisen pelityylin tehokkuus silloin kun miehistö tukee sitä täysin (2010 pleijarit), mutta tällä hetkellä tuo pelityyli ja nykyinen rosteri eivät vain millään kulje käsi kädessä. Mielestäni joukkue on paperilla yhtä huippupakkia (Pronger) vajaa Stanley Cup contenderi, mutta pelitapa vaatisi suurta muutosta ja tähän ikävä kyllä ainoa ratkaisu on valmentajan vaihto.

Toisaalta tynkäkausi asettaa omat rajoitteensa sekä rosterin että valmennuksen muutoksille, joten ehkä olisikin järkevää pelata tämä kausi kokonaisuudessaan sillä mitä on, ja yrittää tehdä kesällä ne tarvittavat muutokset sekä pelaajistoon että valmennuksen, mikäli joukkue nyt ei saa vielä tällä kaudella kurssiaan käännettyä. Homerin rohkeus tuntien en kuitenkaan yhtään ihmettelisi mikäli Lavi väistyisi valmentajan pallilta jo hyvinkin pian. Pidän Lavista valmentajana kovasti, mutta tällä hetkellä Flyers tarvitsisi aivan toisenlaista pelitapaa, jotta tuon rosterin potentiaali saataisiin realisoitumaan tehokkaammin.
 
Tässä kun nyt alkaa miettimään koko kautta alusta asti niin olisihan tuo pitänyt nähdä että esim Hartsyn, Simmondsin, Readin ja Talbotin viime kauden maali määrät ovat erittäin vaikeat saavuttaa tällä kaudella. Varsinkin kun Jagr ja JVR lähtivät niin tehdyt maalit vähenivät entisestään. Eli meidän hyökkäys vähän odotetusti jopa kyykkää tällä hetkellä.
Nyt kuitenkin hankittiin kesällä jo Fedotenko ja myöhemmin Knuble. Olisiko sittenkin ollut järkevämpää peluuttaa rohkeasti isossa roolissa Laughtonia, Cousinsia, McGinniä ja muita lupauksia? Pakistossakin oltaisiin voitu antaa mielummin omille varauksille peliaikaa kuin hommattu Gervais ja Foster viemään heiltä minuutteja. Tuskin olisi tämän hetkinen tulos hirveästi muuttunut.
Nyt ainakin tuntuu siltä ja helppoahan se on olla jälkiviisas.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Toisaalta tynkäkausi asettaa omat rajoitteensa sekä rosterin että valmennuksen muutoksille, joten ehkä olisikin järkevää pelata tämä kausi kokonaisuudessaan sillä mitä on, ja yrittää tehdä kesällä ne tarvittavat muutokset sekä pelaajistoon että valmennuksen, mikäli joukkue nyt ei saa vielä tällä kaudella kurssiaan käännettyä. Homerin rohkeus tuntien en kuitenkaan yhtään ihmettelisi mikäli Lavi väistyisi valmentajan pallilta jo hyvinkin pian. Pidän Lavista valmentajana kovasti, mutta tällä hetkellä Flyers tarvitsisi aivan toisenlaista pelitapaa, jotta tuon rosterin potentiaali saataisiin realisoitumaan tehokkaammin.

Kyllä vain. Eniten pelottaa että tehdään joku toivotaantoivotaan-treidi, jolla ei loppupeleissä saada mitään isompaa hyötyä aikaan. Kallistun myös tuolle kannalle jossa tämä kausi pelaillaan ja kesällä pistetään mylly pyörimään.

En tiedä että mitäs helvettiä tuon rosterin kanssa pitäisi sitten kesällä tehdä. Jos aiotaan jonkun isomman kalan perässä (esim. Perry) olla, niin jotainhan sieltä täytyy raivata tieltä. Kesällä on vaatimattomat 2,2 miljoonaa pelimerkkejä jäljellä. Siihen päälle vielä Rinaldon ja Sestiton sopimukset.

Edelleen mietin tuota Brieren ulostamista. Julmaltahan se tuntuisi, mutta tässä on mun mielestä se paras keino auttaa joukkuetta. Hattu päästä ja kättä lippaan Brierelle, mutta ei mies enää sen 6,5 millin arvoinen ole. Tietty treidi olisi aina parempi, mutta kuten Eager kirjoitti, niin NMC vaikeuttaa tuota hommaa melkoisesti.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tässä kun nyt alkaa miettimään koko kautta alusta asti niin olisihan tuo pitänyt nähdä että esim Hartsyn, Simmondsin, Readin ja Talbotin viime kauden maali määrät ovat erittäin vaikeat saavuttaa tällä kaudella. Varsinkin kun Jagr ja JVR lähtivät niin tehdyt maalit vähenivät entisestään. Eli meidän hyökkäys vähän odotetusti jopa kyykkää tällä hetkellä.

Nyt ainakin tuntuu siltä ja helppoahan se on olla jälkiviisas.

Varsinkin Jagrin lähtö kirpaisee. Erityisesti ylivoimalla Jagrille olisi käyttöä, nyt YVn idea tuntuu olevan se että Giroux tekee jonkun taikatempun ja kiekko löytää tiensä maaliin. Jagr oli siellä toisella laidalla kuitenkin uhkana ja vastustajan AV joutu huomioimaan miehen. Nyt vihollisen AV antaa painetta Timoselle ja Roolle ja YV on käytännössä pimennetty. Voracekin ilmeisesti uskottiin ottavan Jagrin roolin, valitettavasti näin ei ole ainakaan vielä käynyt.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Edelleen mietin tuota Brieren ulostamista. Julmaltahan se tuntuisi, mutta tässä on mun mielestä se paras keino auttaa joukkuetta. Hattu päästä ja kättä lippaan Brierelle, mutta ei mies enää sen 6,5 millin arvoinen ole. Tietty treidi olisi aina parempi, mutta kuten Eager kirjoitti, niin NMC vaikeuttaa tuota hommaa melkoisesti.

Ensiksi toki kannattaa kysyä suostuisiko Briere veivaamaan NMC-pykälänsä pois "organisaation edun puolesta". Briere on yksi parhaista playoff-pelaajista NHL:ssä, mutta Flyers ei näköjään aio playoffeissa pelata tällä kaudella. Briere on hyvin arvostettu pelaaja Flyersin organisaatiossa enkä tiedä olisiko Homerilla pokkaa mennä ostamaan yhtä Flyersin pitkäaikaisinta pelaajaa ja fanien suosikkia pois. Briere tienaa kahden viimeisen sopimuskautensa aikana vain 5 miljoonaa, joten se voisi kiinnostaa varmasti useaa palkkalattiaa vasten olevaa joukkuetta. Jos ei jotain palkkoja siirretä pois niin ensi kauden joukkuetta ei palkkakattosyistä juurikaan pystytä vahvistamaan.

Kumma juttu, kun Flyersin joukkue näyttää paperilla lähes aina hyvältä, muttei ole kuin ajoittain toimiva kokonaisuus kentällä.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Briere on hyvin arvostettu pelaaja Flyersin organisaatiossa enkä tiedä olisiko Homerilla pokkaa mennä ostamaan yhtä Flyersin pitkäaikaisinta pelaajaa ja fanien suosikkia pois. Briere tienaa kahden viimeisen sopimuskautensa aikana vain 5 miljoonaa, joten se voisi kiinnostaa varmasti useaa palkkalattiaa vasten olevaa joukkuetta. Jos ei jotain palkkoja siirretä pois niin ensi kauden joukkuetta ei palkkakattosyistä juurikaan pystytä vahvistamaan.

Toki näinkin. Enkä minäkään Brierestä hevillä haluisi luopua, kuten sanoitkin, kyseessä on ikoni, loistava playoff pelaaja ja vieläpä varmasti hyvä esimerkki nuoremmille äijille. Mutta samalla pitää muistaa miehen cap hit, nykyiset suoritukset ja joukkueen rakentaminen. Tietty yksi vaihtoehto olisi pitää joukkueen runko muuttumattomana ja luottaa siihen että nuorempi osasto ottaa taas yhden askeleen eteenpäin. Mieluummin kuitenkin näkisin muutoksia rosterissa, tämä taas vaatisi sitä treidiä/buyouttia jotta olisi varaa lähteä tekemään mitään ylipäätänsä. Kesästä on kyllä tulossa mielenkiintoinen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Näin jälkikäteen voisi todeta, että Flyers teki ison virheen myydessään Mike Richardsin Kingsiin. Vaikka mies tykkäsikin viinasta niin eikai siellä muutkaan nyt niin synnittömiä olleet. Simmonds on ollut hyvä mutta ei yhtä hyvä kuin entinen kapteenimme.
 

Barter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC, SJK
Näin jälkikäteen voisi todeta, että Flyers teki ison virheen myydessään Mike Richardsin Kingsiin. Vaikka mies tykkäsikin viinasta niin eikai siellä muutkaan nyt niin synnittömiä olleet. Simmonds on ollut hyvä mutta ei yhtä hyvä kuin entinen kapteenimme.

Jep, ei toiminu Richiellä Prongerin kans ja nyt on jättiläisen ura käytännössä ohi. Mutta mutta, en nyt lähtisi Simmeriä vertaamaan ex-capitanoon. Ei tietenkään oo yhtä hyvä pelaaja, juuri siksihän Schenniä ei saakaan treidata pois. Sitten saadaan selville jonkun vuoden kuluttua, onko hänellä pakissa vastaavia leluja mitä Richiellä oli...

Mitä tulee joukkueen suorittamiseen ja valmennukseen, niin aika hienosti täällä on käyty eri kanteilta asiaa läpi. Mikäli Homer käyttäisi vaihteeksi taikasauvaansa ja löytäisi karismaattisen nousevan kyvyn, niin varmaan kelpais. Näitä ei taida joka lehdellä kasvaa. Antaisin pari viikkoa aikaa Laville, jos ei homma toimi paremmin, niin puolustavampaa pelikirjaa kehiin. Wildeilla on ainakin yks tyyppi, jonka joukkue pelaa tappavan tylsää kiekkoa. Ennemmin haluan kuitenki nähdä rollercoastia kuin kiekko päähän ja perään-meininkiä.
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Ehkä tässä rämpimisessä myös näkyy nyt se fakta, että tuolle nuorelle joukkueelle asetettiin ennen kautta vähän turhan kovat odotukset. Jagrin ja JVR:n lähdön jälkeen odotettiin että mm. B. Schenn ja Couturier olisivat nyt jo valmiita kantamaan tuota joukkuetta harteillaan. Tätä ylioptimismia harrasti myös suuri osa Flyersin ammattilaistoimittajista. Myös Voracekin piti ottaa Jagrin viitta harteilleen ja nousta ykkösketjun hyökkääjäksi. Lieköhän tuo C G:n rinnassa myös tullut vähän turhan äkkiä ja nyt onkin liikaa painetta niskassa. Timonen tai Briere olisi hyvin voinut kipparoida joukkuetta tämän tynkäkauden ja kesällä Claudelle C rintaan. Toisaalta hyvä että nyt osoitettiin selkeästi kuka on tämän joukkueen kasvot ja tulevaisuus.

Niin tai näin eihän tässä mitään olla vielä menetetty, mutta aika äkkiä täytyy joukkueen pelin löytyä mikäli pleijareihin vielä halutaan. Kahden viikon päästä on jo puoli kautta pelattu ja uskon että siinä vaiheessa alkaa Lavinkin penkki tutisemaan melko kovaa ellei voittoja ala napsua. Kyllä tässä täytyy silti pitää kovaa uskoa omiin ja luottaa myös siihen, että valmennus saa joukkueen pelin paranemaan. Let's go Flyers!
 

Kaltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, kikkanikkarit
Voi jukrat, viimeinkin tehoja! 6-0 loistaa valotaululla, kun peliä on vielä noin ~8 minuuttia jäljellä. Tähän mennessä Kapteeni Giroux 2+1 ja upeaa joukkojen johtamista heikon Montreal- ottelun jälkeen, jota hän taisi ruotiakkin kovin sanoin. Voracek 0+4 ja ylivoimallakin on saatu jotain aikaiseksi! Erityisesti silmää miellytti 6-0 johtomaali jossa Couturier tarjoili upean syötön maalin kulmalle Gustafsonin esityöstä (joka myös on silmääni ollut aivan paikkansa ansainnut!) Danny Brierelle joka ohjasi kiekon maaliin. Jotenkin koko joukkueen asenne ja ilme on ollut oikein kohdillaan. Olen erittäin tyytyväinen, tästä on loistava jatkaa eteenpäin!
 

Barter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC, SJK
Totuuden nimissä Isles oli tänään sysipaska, jos joka maali tehdään lähestulkoon moken nenän edestä. Toisaalta Flyers tuli tänään lujalla temmolla suoraan maalia kohti. Onnistumisia tuli laajalle rintamalle ja nimenomaan niille, joiden odotetaan kantavan vastuuta. Bryzille helppo peli, ja nolla on aina nolla. Hienoa! Rollercoast continues?
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ihan mukava voitto 7-0, mutta tästä pelistä on turha vetää mitään erikoisia johtopäätöksiä, ei ne ongelmat mihinkään ole hävinneet vaikka tänään kulki, myös Isles oli yllättävän vaisulla jalalla liikkeellä tänään. Aina mukava että onnistumisia tulee, varsinkin Roo sai tällättyä pari häkkiä sekä Briere, Rinaldolle maali oli hyvä palkkio kovasta duunista mitä on jengin eteen tehnyt vaikka pelit eivät Flyers nipulla ole kulkeneet. Gus selvisi myös hyvin ja kellotti mukavat lukemat peliaikaa, Bryzille nolla myös plussaa. Katse eteenpäin ja katsotaan miten homma jatkuu seuraavaksi Pinkkuja vastaan, se on varmaa ettei siellä ainakaan tulla näkemään näin kesyä vastusta.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Flyers pelasi kyllä uhrautuvasti ja blokattuja laukauksia tuli kyllä paljon. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja onneksi etenkin Giroux sai maalihanat auki. Ekan erän jälkeen oli vähän pelko persiissä, kun ei saatu kun yksi maali. Hanat kuitenkin ryöpsähti auki toisessa ja kolmannessa hienosti. Mielestäni Philly teki tänään Islandersista huonon pelaamalla hyvin.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
7-0 voitto Islandersista, vuoristorata jatkuu edelleen. Toivottavasti tämä nostattaa pelaajien itseluottamusta ja seuraavassa pelissä pelataan samalla intensiteetillä.

-Giroux otti joukot tyylikkäästi komentoon ja teki varmasti helpottavat 2+1 tehot. Mahtava peli muutenkin kapteenilta, loi paikkoja, voitti alotuksia, puolusti ja oli alati vaarallinen.

-Voracek oli ilmeisesti lukenut meidän arviot siitä, ettei mies kykene paikkaamaan Jagria ja teki 0+4 tehot. Samoin allekirjoittaneen byout uhan alla ollut Briere tehoili 2+1. Päälle vielä Readin 1+2, Schennin 1+1 sekä Rinaldon kauden avausmaali, niin voi todeta että tehoja tuli laajalla rintamalla. Jospa tämä peli karistaisi muutamien pelaajien apinat harteilta.

-Bryz oli loistava. Meillähän on oikeasti hyvä maalivahti! Ainoa että mistä saataisiin luotettava kakkosveskari.

-Ylivoimakin näytti hyvältä kun käytettiin kahden pelaajan sijasta kaikki viittä. Voracek heitti muutaman hyvän passin Simmondsille takatolpalle, ei tuottanut tulosta mutta idea oli hyvä. Samoin Schennille pelattiin hyviä paikkoja. Eihän tuo homma nyt niin toivottamalta näyttänyt.

-Alivoima oli hyvää, varsinkin se 5-3 yvn tappaminen oli kova buusti joukkueelle. Äijät blokkaa kyllä laukauksia tehokkaasti, Talbotin heittäytyminen jäi parhaana mieleen.

-Parit kappaleet myllyjäkin nähtiin. Simmonds ja Martin pudottivat lapaset toisen erän alussa, aika mitään sanomaton mylly. Lähinnä kädet heiluivat kummallakin mutta varsinaiset osumat jäi vähiin. Ja samainen Martin halaili vielä kolmannen erän lopussa Coburnen kanssa. Flyers oli muutenkin tänään fyysinen.

Tästä pelistä on hyvä jatkaa, mutta tämän kauden Flyersistä ei tiedä että mitä on seuraavaksi luvassa. Toivottavasti tämä oli alku paremmalle loppukaudelle.
 
Viimeksi muokattu:

Kaltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, kikkanikkarit
Olenkos muuten ainoa, kun mielestäni B.Schenn näyttää kehittyvän liki samalla kehityskaarella kuin eräskin Mike Richards ja pelityylikin on hyvin samankaltainen. Schenn on kyllä minun silmääni ollut erinomainen alkukauden osalta.
 

Barter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Liverpool FC, SJK
Olenkos muuten ainoa, kun mielestäni B.Schenn näyttää kehittyvän liki samalla kehityskaarella kuin eräskin Mike Richards ja pelityylikin on hyvin samankaltainen. Schenn on kyllä minun silmääni ollut erinomainen alkukauden osalta.

Et ole ainoa, niinhän se Mikekin sai aikanaan Jeffin kanssa isompaa vastuuta AHL:ssä ja alkoi tulosta tulemaan sitten seuraavalla kaudella. Eli lockoutit olivat silloiselle ja nykyiselle parivaljakolle pelkästään vain plussaa. Vielä kun Couts saisi viimeistään ensi kaudella enemmän vastuuta kärkiketjuissa (omaa hyvät kädet), niin Thelma&Louise jr:t on kasassa. Etenkin viime keväänä pinguja vastaan oli hienoa jo nähdä kuinka B. Schennin meisselikarvat kasvoivat, kun alkoivat laidat ryskyä ja pleksit paukkua. Nythän niitä tehojakin alkaa tulla hänelle tasaisemmin.
 

OutlawPuppet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers, Ice Tigers
Pitkästä aikaa tuli katsottua Flyers-matsi ja eipä tarvinnut pettyä! Olihan Islanders huono, mutta kyllä lämmitti mieltä nähdä onnistumisia juurikin Giroux, Briere ja Voracek -akselilta. Toivottavasti tästä porukka saa nyt kunnon buustin ja peli alka asettuun urilleen vielä paremmin, myös kovempia porukoita vastaan.
 

BeantownBully

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Philadelphia Flyers & HIFK
Noniin, eli 7-0 voitto. Niinkun muutamat tässä jo mainitsikin niin ei kannata missään nimessä lähteä varaamaan lentolippuja stanley cup juhliin Broad Streetille. Islanders oli voitettava ja vaikka tulos olikin "murskaava" 7-0 niin Islanders oli juuri sitä sontaa mitä edellisvuosina totuttu näkemään. Keskiviikon Penguinsit on sit taas ihan eri testi vaikka Islanders Pensit päihittikin.

Hyviäkin asioita ilmeni pelissä eilen ja se oli juuri se toisen erän laukausten blokkailut alivoimalla. Ylivoimalla, okei joo osuttiin mutta kyllähän ne on ne samat kuviot vieläkin mitä siinä hiotaa ja Islanders ei nyt vaan osannut lukea niitä. Eilen B. Schenn oli siinä paikalla missä oltiin totuttu näkemään Hartnelli viime kaudella, eli hiipii siihen b pisteitten väliin johon Roo sitten tarjoilikin muutamaan otteeseen mutta nyt ei osuttu. Kyllä tonne nyt kaivataa Hartnellia Simmondsin kanssa maalineteen että saadaa niitä "true grit" maaleja.

Bryz oli jälleen kerran loistava. Ollut selvästi meidän paras pelaaja tällä kaudella, ollut sitä samaa tasoa mitä oli Phoenix aikoinaan ja juuri tätä minä toivoin jo viimekaudella mutta jossittelut siitä sikseen. Nyt on veska joho luotetaa kun siihen kuuluisaan kivimuuriin, mutta kakkone on se meidän ongelma nyt. Boosh ja Leighton ei vaan täytä sitä koloa ottaa se 15-25 matsia (kokonaisella kaudella) mitä esim Vokoun hoitaa Pinguissa. Eli siinä ensi kesälle täydennystä.

Luke Schenn on ollut positiivinen yllätys, joo vielä tapahtuu pahoja kiekonmenetyksiä mutta tämä treidi on ollut molemmille osapuolille (TOR) yhtä hyvä. Kime vielä vetää ensi kauden vähä pienemmässä roolissa mutta liidaa Lukea samallalailla kun nyt ja sinne se "iso kala" mallia Weber. niin top 6 on kaikkien ollessa kunnossa jäätävä. Grossmann on ollut minun silmissä pettymys, yksinkertasesti vaan jäljessä kokoajan. Muutama hyväkin peli Grossille on tullut mutta muuten yksi heikoimpia Flyersin puolustuksessa. Coburn oli rankattu mahdollisesti Kanadan Sotshin ryhmään, nojoo vetää se 25min huikeella kunnolla mutta kyl se tarvii jonkun solidpakin siihen vierelle kun Grossmann jota luulin että olisi voinut olla se äijä on flopannut.

Hyökkäys on meidän isoin pulma, vielä. B Schenn ja Coots ei ihan yhen kauden varotusajalla pystynyt täyttää niitä odotuksia eli kärkiäijiksi mutta uskon että ensi kaudella ovat sitä. G on ollut ok, liian yksinäinen vaan. Voracek on top 6 äijä mutta kun hän ei ole mikään sniper huutaa Flyersin hyökkäys kipeästi puhdasta maalinsylkijää sinne. Muilla atlantin divisioonan jengeil on sellanen, meillä ei.

Ja lopuksi vielä että Laviolettea ei saa missään nimessä laittaa pihalle.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
On tämä Flyers toisinaan hassu joukkue. Hävitään joitakin pelejä putkeen ja mikään ei kulje ja sitten otetaan 7-0 voitto. Giroux oli ainakin puheidensa veroinen tässä ottelussa. Giroux taisi aikaisemmin julkisesti vaatia parempia otteita joukkuetovereiltaan ja näytti nyt esimerkkiä kapteenin tyylillä. Tätä ollaan odotettu. Toivotaan, että Giroux saisi nyt koko joukkueen puhaltamaan yhteen hileen ja sitä kautta menemään kohti playoffeja.

Ei tuo Flyersin hyökkäys kokonaisuudessaan ole ollut heikko, mutta kärkimiehet eivät ole vain löytäneet parasta tehovirettään. Voracek, Read ja B. Schenn ovat sen sijaan pelaamassa ihan mukavaa kautta tehollisesti. Giroux'n ja Brieren pitäisi vain löytää tasaisuus nyt ja samalla Hartnellin palata hyvässä kunnossa jäälle.
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Olihan Islanders kyllä todellakin PASKA.

Onkohan Laviolette muuten aavistuksen ruuvannut pelikirjaansa puolustusorientoituneempaan suuntaan kun ei ole enää hyökkäyksessä käytössä 3kpl ykköskenttiä niinkuin joku tovi takaperin. Pelaajat ei vaan ole vielä täysin perillä uusista kuvioista ja näinollen tulee tappioita aika useinkin. Maaleja ei tule kun pelataan varmempaa peliä ja omissa soi aina sillointällöin kun vielä ei ole homma selkäytimessä, tosin kyllähän tuo välillä näyttää vähän siltä että alakertaa olisi saatu hieman tiiviimmäksi, auttaa myös Bryzgalovia huomattavasti, mies kun oli todella loistava puolustavan systeemin takana Phoenixissa.

PS. Nuo viivelähdöt ovat kyllä melkoista kuraa, ne on niin helppo puolustaa pois että fiksumpi olisi vain pyrkiä nopeasti kääntämään peliä ylöspäin tilanteessa kuin tilanteessa, jos kunnon hyökkäystä ei saada aikaiseksi niin sitte vaa kiekko päätyyn ja vaihtoon. Kunnolla hirvittää kattella kun pojat onnistuu sössimään omalla sinisellä kiekon vastustajille kesken oman rintamahyökkäyksen, sieltä tullaa välittömästi 2-1 hyökkäykseen tai joskus jopa puolittaisiin läpiajoihin.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Islandersin pojille taisi käydä vähän perinteiset. Viikonlopun makeat fiilikset 5-1 voitosta Devilsejä vastaan taisivat näkyä vähän liiankin hyvänä olona, jolloin tarjosivat vuorostaan melkoisen riman alituksen. Olihan vastustaja nyt alle kaiken arvostelun. Flyers oli toki liikkeellä sellaisella kaikki tai ei mitään mentaliteetilla, mikä tuotti tällä kertaa tulosta, mutta vaikeapa tuosta on sen suurempia päätellä. Toivottavasti onnistumiset nyt ruokkivat uusia jne. mikä voisi vähän helpottaa tekemistä myös jatkossa, mutta katsellaan nyt.

Lavi oli taas pyöritellyt ketjujaan uuteen uskoon ja tällä kertaa nuo jopa toimivat ihan mukavasti.

Read – Giroux – Voracek
Briere – Schenn – Simmonds
Talbot – Couturier – Knuble
Zolnierczyk – Fedotenko – Rinaldo

Ykkönen oli ykkönen. Suoraviivaistunut Voracek sopi jo paljon paremmin Giroux’n vierelle siihen edelliseen kaartelijaan nähden. Read puolestaan tuntuisi vähän tällaiselta "homma toimii kaikkien kanssa" tapaukselta, jotka ovat vain kokoonpanoa pyöriteltäessä tärkeitä. Muutkin ketjut olivat hyvin pelissä mukana. Knublen sijaan olisi toki voinut katsella McGinniä, mutta nämä veteraani vs. tulokas valinnat menevät lähes järjestäen näin.

Puolustuksessa menivät suurimman osan pelistä tutuilla pareilla, mutta pientä kokeilua nähtiin tuollakin mm. Coburn ehti pelaamaan Gervaisin ohella myös Grossmannin ja Schennin kanssa. Ottelun ratkettua ei vuorostaan kolhuja kerännyttä Timosta suuremmin kuormiteltu.

En tiedä että mitäs helvettiä tuon rosterin kanssa pitäisi sitten kesällä tehdä. Jos aiotaan jonkun isomman kalan perässä (esim. Perry) olla, niin jotainhan sieltä täytyy raivata tieltä. Kesällä on vaatimattomat 2,2 miljoonaa pelimerkkejä jäljellä. Siihen päälle vielä Rinaldon ja Sestiton sopimukset.

En ole uutta CBA:ta vielä ehtinyt lukemaan, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ns. bonus cushion tekisi paluun eli taas ensi kaudella näitä tulokas bonareita ei laskettaisi automaattisesti täysimääräisinä kattoon, vaan sen mukaan mitä pelaaja loppujen lopuksi saavuttaa. Eli toisin sanoen joukkue voi ylittää näillä performance bonuksilla palkkakaton (ylirajaksi tälle bonusylitykselle on CBA:han varmaankin asetettu jokin tietty prosenttiosuus katosta) ja kauden jälkeen sitten katsellaan miten kukin niitä saavutti ja kuluneen kauden palkkakaton mahdollisesti ylittävä osa vähennetään sitten "sakkona" seuraavan kauden katosta. Tämä tietäisi, että Flyersille tulisi helpotusta palkkakattoon B. Schennistä $2,350,000 ja Couturieristä $450,000. Lisäksi Prongerin LTIR-status tuo sitä venyvyyttä, mikäli ei yllättäen tervehdy ja sopimusta osteta ulos.

Nämä ulosostothan pitää olla suoritettuna ennen vapaiden markkinoiden käynnistymistä, joten mikäli yksikään suurempi UFA-kala ei käykään syöttiin, niin joukkue olisi taas heikentynyt sen petraantumisen sijaan. Kävisi kuin viimekin kesänä eli riskiveto jäisi ilman tulosta. Mikäli joku Perry sitten päätyisi Phillyyn, niin eiköhän sitä tilaa tehtäisi jollain muilla kaupoilla esim. Mezzy, Voracek tms. ja Brieren ulososto (mikäli ei kauppoihin suostu tai sopivaa kohdetta löydy) olisi vasta kesän 2014 asia, jolla tehtäisiin tilaa täälläkin spekuloiduille jatkoille aina Giroux'sta alkaen. Offseasonin aikanahan palkkakaton voinee taas ylittää sillä tutulla 10% tulevasta katosta ellei tuo ole nyt uuden sopimuksen myötä muuttunut.

Eli nyt kun vähän tarkemmin ajattelin tätä, niin tuskin Briereä ollaan ainakaan vielä ensi kesänä ostamassa ulos, ellei tuo Isles-peli nyt jää tasan viimeiseksi ilon aiheeksi tällä kaudella.

Näin jälkikäteen voisi todeta, että Flyers teki ison virheen myydessään Mike Richardsin Kingsiin. Vaikka mies tykkäsikin viinasta niin eikai siellä muutkaan nyt niin synnittömiä olleet. Simmonds on ollut hyvä mutta ei yhtä hyvä kuin entinen kapteenimme.

No jaa, vaikka Losi sen Cupin kävi rykäisemässä, niin en vain vieläkään lämpene tälle ajattelulle. Richardsilla kun kuitenkin oli se C rinnassaan, joka vain vaatii esimerkillisyyttä ja vastuullisuutta, myös jään ulkopuolella. Ja mikäli tuolloiset huhut kopin kahtia jakautumisesta, jossa keskeisenä juttuna oli juurikin omistautuminen joukkueelle, Richards&Carter&co. vs. Pronger&Timonen&muut veteraanit piti vähänkään paikkansa, niin pitihän tuohon tilanteeseen vain reagoida. Reagoimattomuus olisi ollut se suurin virhe. Richards ja Carter kun olivat näistä nuorimpina ne parhaan vaihtoarvon miehet, eivätkä NTC:t olleet vielä voimissaan, niin valinta oli aika selviö.

Btw. Mitä tuota Losin topickia on tullut vilkuiltua aina silloin tällöin, niin kovastipa olivat tuossa yhdessä välissä heittämässä Richardsia laidan yli jo nyt. Sattumaako? Lisäksi syytökset haluttomista ja aneemisista peliesityksistä sopivat niin loistavasti miehen viimeisiin Flyers vuosiin, kukapa sitä krapulassa jaksaisi vääntää kun palkka juoksee joka tapauksessa… Tai sitten Richie on näitä Matt Cooken kaltaisia väärin ymmärrettyjä tosielämän sankareita, joita kerran hankittu leima seuraa läpi uran vaikka muuttuisi kuinka täydelliseksi ja esimerkilliseksi ihmiseksi hyvänsä ;) Hyvä pelaaja, mutta...

Ja itse olen kyllä pitänyt Grossmannin alkukaudesta, enkä osaa mieltää tätä flopiksi oikein mitenkään, jos en nyt sen erinomaisemminkaan esiintyneeksi. Kuitenkin ehdottomasti Schennin ja Timosen ohella omia puolustuksen top-3 esiintyjiä, joka on pelannut juuri niiden vahvuuksiensa kautta. Se, että vierellä paljon olleen Fosterin kanssa eivät ole toinen toisiaan täydentävä parivaljakko on toki näkynyt joukkueen hyökkäyspelaamisessa, mutta kyllä Gross on sen oman tonttinsa hoitanut fyysisenä ja hyvin tilanteita lukevana stay-at-home kaverina ja AV-uurastajana. Uskon vahvasti, että Coburn saadaan heräteltyä tästä alkukauden koomastaan, mikäli pääsee Mezzyn palatessa takaisin ruotsalaisen rinnalle tai sitten voisi tarjota slovakille päivitetyn version O'Donnellista.

Gustafssonista pitää vielä sanoa, että onhan tämä selvä petraus Fosteriin, kun huomioidaan muukin kuin pelkkä hyökkäyssinisen toiminta.
 

Coots

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, HPK
Meikäläinenkin sai sitten hommattua tunnukset tänne, joten hyvää iltaa muille palstalaisille.

Tosiaan, kausi on alkanut aika ailahtelevasti Flyersilta ja omalta osaltani toivon, ettei Holmgren lähde tekemään mitään "tyhmiä" treidejä nyt kauden aikana vaan sitten offseasonilla koittaisi parannella joukkuetta. Viime kesänä lähti Jagr ja JvR treidattiin pois (lisäksi Hartnellin, Talbotin ja Simmondsin huippukausista oli odotettavissa pientä pudotusta). Tilalle tuli kaksi bottom-6 kaveria, Fedotenko ja Knuble. Jälkimmäisen hankintaa en oikein ymmärrä, tietysti tuo hyvää kokemusta joukkueeseen, mutta on kaukalossa toisinaan aikamoinen turhake. Jos jotain positiivista hakee, niin Bryzgalov on pelannut loistavasti sekä Voracek on pelannut viimeisimmissä peleissä hyvin, kuin myös B.Schenn. Tye McGinn oli myöskin pirteä pelaamissaan otteluissa ja tahtoisin nähdä tätä enemmän.

Tällä hetkellä vika on nimenomaisesti valmennuksen puolella eikä pelaajistossa. Tuo rosteri huutaa paljon puolustavampaa pelitapaa kuin tuo Lavin hurlumheilätkä.
Tästä samaa mieltä. Tuskin kesken tynkäkauden aletaan kuitenkaan tekemään mitään muutoksia tuolle osastolle. Kauden jälkeen se voisi olla mahdollista, riippuen tietty minkälaisen pelaajanipun sieltä seuraavaa kautta varten hankkivat.

Ensi yönä sitten vieraskiertueen viimeinen ottelu Pitsburghissa. Varmasti mielenkiintoinen peli joskin odotuksen eivät ole kovin korkealla nähtyjen vieraspelien perusteella. Flyers sai kuitenkin varmasti itseluottamusta tuosta Islanders voitosta ja toivottavasti se näkyy myös tässä pelissä.

Laitetaan vielä mahdollinen kokoonpano tähän loppuun:

Matt Read - Claude Giroux - Jakub Voracek
Danny Briere - Brayden Schenn - Wayne Simmonds
Max Talbot - Sean Couturier - Mike Knuble
Harry Zolnierczyk - Ruslan Fedotenko - Zac Rinaldo

Kimmo Timonen - Luke Schenn
Braydon Coburn - Nick Grossmann
Erik Gustafsson - Bruno Gervais

Gustafsson napannut tuon Fosterin paikan ja Bryzgalov jatkaa luultavasti maalissa.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Pittsburgh - Philadelphia 5-6

Flyers ottikin hienon voiton paikalliskilpailijasta. Tässäkö kauden käännekohta? Voracek johdatti hattutempullaan (joka taisi olla uran ensimmäinen?) Flyersin voittoon. Voracek on alkanut jo näyttämään siltä toivotulta ykkösketjun laiturilta, sillä hänellä on kasassa 3+4 tehot kahteen viime otteluun. Voracek on samalla noussut räjähdysmäistä tahtia koko liigan pistepörssissä. Hän on tällähetkellä pistepörssin 12. Wayne Simmonds sai myös ketsuppipulloaan auki tekemällä 2+1 tehot ja ottikin myös yhden tappelun. Giroux myös 0+2 tässä pelissä ja kapteenin nousukunto vain jatkuu. Oikein ärsytti kuinka joku Pens-fani piti Giroux'ta vain "yhden kauden ihmeenä", mutta onneksi hän teki sentään enemmän pisteitä kuin Crosby tässä ottelussa. Matt Read muuten loukkaantui ottelussa ja toivotaan, että hän paranee pian, sillä lisää loukkaantumisia ei tähän saumaan enää tarvita. Aikamoista tunnekiekkoa oli taas, mutta sellaista se jääkiekon pitää ollakin. Consol Energy Center vaikuttaa olevan Flyersille mukava paikka pelata, sillä Flyers ei ole kuin hävinnyt siellä kerran. Odotellaan vielä parempia raportteja...
 

Golden Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kings, Tappara, Chelsea, Eagles, Bengals
En paremmasta tiedä, mutta jotain. Taisteluvoitto, joka oli ehdottoman tärkeä. Muutenkin Phillyllä ei ole varaa tappioputkiin, vaan päinvastoin voittoputkia kaivataan. Loistavaa oli nousu 2-0 ja nousu 5-5 tasoituksen jälkeen, vaikka onnenkantamoinen olikin.

Puolustuspelaaminen on kohentunut, mutta oman pään puolustus vaatii kyllä vielä kohennusta ja varsinkin sijoittumiset kentällä. Sen sijaan karvaus ja keskialueen puolustuspeli oli varsin hyvää. Kiekollisessa pelissä asiat on juuri päinvastoin eli omista ei oikein organisoidusti ylös päästä ja varsinkin keskikaistan peli puuttuu lähes täysin. Yleensä pystysuuntaan ja sen jälkeen kiekkoa ristikulmaan. Ok, kunhan sinne päästään ykkösenä tai ainakin hyvässä tuntumassa antamaan painetta, saadaan hyvää säpinää aikaan, koska maalille ajetaan melko suoraviivaisesti. Maalivahtipeli on kohdillaan, hyvä Bryz!! Kunhan pakit vaan muistavat siivota irtokiekot tai pelata edes vastustajan mailat pois, niin hyvää tulee.


Giroux ei ole päässyt siihen lentoon mikä oli viime kaudella ja tulee mieleen että olisi pitänyt alkukausi pelata kovemmassa sarjassa! Toki oli myös loukkaantuminen. Samat sanat koskevat Briereä! Näiden herrojen kohentunutta panosta tarvittaisiin, enkä tarkoita että olisivat pelanneet huonosti ja olihan G:llä tolppalaukaus ylivoimalla. Nuoret pelaavat hyvin ja ennakkoluulottomasti. Nyt vain jäitä hattuun siirtojen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös