Petulle kenkää

  • 450 645
  • 1 323

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olet tehnyt tai tiedät tehneesi valmistumisen väärin? Suurin osa tärkeimmistä pelaajista on todella kokeneita ja varmasti valmistautuu otteluihin suurinpiirtein samalla kaavalla kuin aina, ei kukaan ajattele matsin alkaessa, "että hups, ei nyt menee peli paskasti kun valmistauduin niin huonosti"??? Oletko pelannut lätkää koskaan?

Jokainen voi olla mitä mieltä tahansa TPS-tai JYP-vertauksista, mutta ne osoittavat ainakin osittain oikeaksi sen, että menestys saattaa aiheuttaa vääränlaista toimintaa. Ja jokaisessa joukkuessa tapahtuu kauden jälkeen muutoksia, mutta aika usein kauden syksyllä aloittavassa jengissä on kuitenkin suurin osa samoja pelaajia kuin edellisenä keväänä. Eli ehkä paskin selitys ikinä joukkueen alisuorittamiselle odotuksiin nähden on se, että siellä on vaihtunut pelaajia.

En ole väittänyt että pelaaja välttämättä ajattelisi matsin alkaessa heikon valmistautumisen merkitystä. Kyse oli siitä, kuinka analyyttisesti edes kannattaa miettiä häviöiden syytä jos valmistautuminen on ollut epätäydellistä. Enkä tarkoita valmistautumisella ainoastaan jalkapallon peluuta ja siniviivalta lähteviä laukauksia alkuverryttelyssä. Olen pelannut lätkää ja kun vastasin kysymykseesi, rohkenen esittää myös sinulle kysymyksen. Puheistasi saa käsityksen, että olet pelannut lätkää - jos näin, oletko koskaan ikinä missään nähnyt epätäydellistä valmistautumista matsiin? Ja heti perään toinen kysymys - oletko koskaan kuullut tai lukenut pelaajan tai valmentajan toteavan pelin jälkeen valmistautumisen matsiin menneen pieleen?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jännä muuten, että samat kirjoittajat, jotka antoivat Nokalle kolme kautta aikaa näyttää osaamisensa, ovat kenkimässä Petua kuuden matsin jälkeen ulos.

Hyvä meno Stigu, puhut asiaa! Nyt eletään aikoja, jotka ovat kullanneet / kullittaneet (?) koko Nokan ajan selkeästi eteenpäinmenneeksi luomukseksi, jonka lopputulos oli kaikkien analyytikkojen nähtävissä jo syksyllä 2008. Siinä oli kullan hajua keväälle -11, myönnä pois! Vai menikö se kolmevuotinen sittenkin niin, että kaksi ekaa kautta oli karmeaa painajaista - playoffputoamiset alemmaksi sijoittuneelle joukkueelle eivät siis missään olosuhteissa mene mun kirjoissani "eteenpäin menemiseksi"? Kolmas kausi meni runkosarjassa jo paremmin, mutta vikat pelit ennen pleijareita olivat hirveää skeidaa ja 2.sija ryssittiin Ässille kalkkiviivoilla. Playoffit alkoivat kahdella (2 kpl) tappiolla ja vältimme putoamisen kaikkein eniten siksi, että vanha kunnon Joroisten Marsu jäätyi läpiajossaan ja tuhersi kiekon Riksmanille ottelussa nro 4. Mun mielestäni tää kolme edellistä kautta menivät suunnilleen näin tähän asti? Ja jos joku oli just silloin, kun oltiin narreille 0-2 tappiolla, kertomassa että ei yhtään mitään hätää, tämä projekti päättyy kultaan, niin minä olen oikeasti Paavi ja mua panettaa aivan helvetisti, mikä on melko noloa tässä duunissa. Jeah - kaikki me otimme ilolla vastaan kullan ja itse totesin, kuin myös ainakin veli Johannes, että en jää kaipaamaan Nokkaa, vaikka kausi päättyisi kultaan. Näin on tapahtunut. Muistan Nokan lopetuksen HIFK:ssa suurella ilolla ja annan hänelle kunniaa kullasta, mutta en kaipaa häntä ollenkaan. Olen siis myöskin hymyilemässä tälle saatanan jaaritukselle, missä oululaisesta hönöpäästä tehdään elämää suurempi sivistynyt ihminen ja huikea valmentaja. Tästä ei kahta sanaa.

Mutta sitten on olemassa myös se toinen JHag, joka asuu päässäni. Hän on kaveri, joka kommentoi reaaliajassa ja näkee nyt, että Petu on ollut todella laimea tähän mennessä. Tämä on se JHag, joka näki jo syksyllä -08 Nokan & HIFK:n liiton jatkumisen aika turhana. En nähnyt juurikaan hyviä signaaleja. Kutsun tätä toista JHagia JHag2:seksi. Hän on häviöllä JHag1:selle, joka kirjoitti tuon ensimmäisen kappaleen. Mutta JH2 on sinnikäs paskapää ja rasittava urputtaja, jolla on kiusallisen hyviä perusteluja. JH1:llä on täysi työ pitää hänet JHag-galluppien 2-sijalla. Minä todella toivon, että JHag2 pysyy pimennossa, mutta en ota vastuuta asiasta, jos hän saapuu tänne mellastamaan. Hänelläkin on oikeus elää ja kommentoida. JHag2 on btw. ykkösen kanssa samaa mieltä tämän kirjoituksen ensimmäisestä kappaleesta. Ei edellinen kolmevuotinen muuttunut viime keväänä ruusuillatanssiksi kuitenkaan.

Ja kuka oikeasti jaksaa marmattaa täällä tutinaa & tötinää -osastosta. Sellaiset ovat pyyhkiytyneet tästä vuosi vuodelta tylsemmäksi muuttuvasta pikku kulmapöydästä pihalle. Täällähän on huikea konsensus ja jokainen janoaa voittoja. Jos joku on näkevinään täällä aitoa t&t -meininkiä, missä sijoitus on sivuseikka, niin hän myös heittäköön kiven kyseiseen maaliin. Muuten kyseessä on miekkailu tuulimyllyjä vastaan. Näkymättömiä tuulimyllyjä. Ihan sama kun menisi perussuomalaisten tilaisuuteen ja valittaisi siellä: "Jopas täällä riittää neekereitä!"
 

Giorgio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun viime syksynä alkoi näyttää selvältä, että Kojo vaihdetaan Petuun, niin jo silloin mun fiilis oli, että huonompi saadaan vaihdossa. Nyt olen siitä varma.

Jalosella oli viime syksynä esittää laihat tulokset kahdelta ekalta kaudelta, joten mun mielestä Hifkin johto toimi siinä tilanteessa ihan oikein kun ei alkanut sorvata Jaloselle jatkoa. Kevään jälkeen tilanne olisi toki ollut toinen, mutta Jalosen onnistuminen tuli liian myöhään.

No nyt sitten ollaan Petun kanssa. Karu totuus on, että Hifkin materiaali on liian hyvää Matikaiselle, joka osaa valmentaa vain ajokoirakiekkoa kuten teki Blegissa. Kiekottelevamman modernin pelityylin valmentaminen ei taida onnistua. Ykkösketju (siis kokoonpanossa VP, MG, KK) menee vielä hyvin Jalosen viime vuotisten oppien jälkipoltolla, mutta muut ketjut ovat totaalisesti sekaisin. Somervuori ja Hirschovits ovat aivan yössä. Tuomaisesta tai Rajamäestä ei ole sateentekijöiksi. Toivottavasti voimalaitureita ei nyt enää lisää hankita. Petrell on nyt korvattu määrällä, mutta ei laadulla.

Uskon, että edessä on pitkä jakso jolloin peli on yhtä mössöä. Ykkösketju toimii hyvin, jos se saa pelata VP, MG, KK kokoonpanossa. Jos se hajoitetaan, niin sitten ei toimi mikään ketju. Kevääksi ollaan sitten asteittain palattu yksinkertaiseen ajokoirakiekkoon, jolla taistellaan maksimissaan suorasta pleijaripaikasta/pronssista.

Kenkää ei tule Petu saamaan kesken kauden.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Yksi ihan peliin liittyvä outous - en ymmärrä miksi Petu ei saa enemmän irti joukkueesta, joka on valovuoden taitavampi kuin hänen viimekeväinen Bluesinsa? Tähän ei kelpaa selitykseksi hänen pelitapansa. Blues pelasi pleijareissa nimenomaan kiekkokontrolliin perustuvaa peliä. Puukäsillä! Nyt olisi paremmin kiekkokontrolliin kykeneviä jätkiä joukkue väärällään. Joten eikös Petu kandeisi maksimoida kiekonhallinta, eikä työntää kyseistä kumilätkää pois kuin kuppatautista lutkaa? Joukkeessa on tiettyä epävarmuutta ja tietenkään kompuroiva maalivahtipeli ei luo hyvää ilmapiiriä. Mutta kyllä jengin pitäisi vähän nostaa selkärankaa pystyyn ja muistella hyvällä, että näillä käsillä napattiin mestaruus. Ei mulla ole kauheaa hätää tässä, vaikka kallekaijomaa näyttääkin tulevan päälle.
 

Giorgio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi ihan peliin liittyvä outous - en ymmärrä miksi Petu ei saa enemmän irti joukkueesta

Samaa olen ihmetellyt. Salaa sitä toivoisi, että jätkät on treenanneet niin kovaa, että paikat on tukossa. Mutta en jaksa uskoa, etteikö muut treenaa ihan yhtä kovaa. Olisiko auktoriteettiongelmia?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi ihan peliin liittyvä outous - en ymmärrä miksi Petu ei saa enemmän irti joukkueesta, joka on valovuoden taitavampi kuin hänen viimekeväinen Bluesinsa? Tähän ei kelpaa selitykseksi hänen pelitapansa. Blues pelasi pleijareissa nimenomaan kiekkokontrolliin perustuvaa peliä. Puukäsillä! Nyt olisi paremmin kiekkokontrolliin kykeneviä jätkiä joukkue väärällään. Joten eikös Petu kandeisi maksimoida kiekonhallinta, eikä työntää kyseistä kumilätkää pois kuin kuppatautista lutkaa?
Jos Petulla on mennyt sormi suuhun, kun ei ole enää Marjamäki rinnalla konsultoimassa? Samaan aikaan uusien apukoutsien kanssa homma ei vielä pelitä tai näillä ei ole samanlaista kompetenssia, mitä Marjamäellä? Nämä ihan spekulaationa, sen kummemmin palstatotuutta julistaen. Se on kuitenkin faktaa, että päävalmentajalla saattaa pakka seota, jos tuttu ja turvallinen "aseenkantaja" poistuu rinnalta. Jokainen varmasti muistaa, miten Mika Toivolan valmennusuralle kävi, kun Karri Kivi katosi viereltä.

Jos vielä Jalosen aikakautta haluaa muistella, niin tämä vei "vertailukelpoisilla kausilla" HIFKn perussuoritukseen 75% tehokkuudella, eli 2 kertaa neljän sakkiin runkosarjassa ja kerran vähintään välieriin. Tähän pitää myös Matikaisen tähdätä ja ei ainakaan pelaajamateriaalista jää kiinni. Jalosen suorituksen kaudella 2008-09 vertaaminen Matikaisen nykyhetkeen on melko absurdia, sen verran erilaiset on lähtökohdat.
 

Stigu

Jäsen
Karu totuus on, että Hifkin materiaali on liian hyvää Matikaiselle, joka osaa valmentaa vain ajokoirakiekkoa kuten teki Blegissa. Kiekottelevamman modernin pelityylin valmentaminen ei taida onnistua. Ykkösketju (siis kokoonpanossa VP, MG, KK) menee vielä hyvin Jalosen viime vuotisten oppien jälkipoltolla, mutta muut ketjut ovat totaalisesti sekaisin. Somervuori ja Hirschovits ovat aivan yössä. Tuomaisesta tai Rajamäestä ei ole sateentekijöiksi.
Jos nyt mietitään tuota Giorgion analyysiä, niin sen perusteella:

- ykkönen on kunnossa: Micke-Ville-Kibe on liigan TOP10:ssä pistepörssissä, enempää ei kai voi vaatia
- nelonen ja kolmonen ovat nimenomaan ajokoirakiekkoketjuja, eli Petun ydinosaamisaluetta: Pöysti-Liivik-Nyholm-Rajamäki-PW-Ahtola-Tuomainen-junnut tulevat taistelemaan noista paikoista ja täyttämään ne. Ja Petu hanskaa tämän osaston varmastikin kaikkein parhaiten liigassa, eikö?
- jäljelle jää kakkosketju: Eero ja varsinkin Hirso ovat syväjäässä. Tilanne ratkeaa joko a) hankkimalla Hirson tilalle joku sentteri, joka kykenee pelaamaan keiden laitureiden kanssa tahansa, b) hankkimalla Eeron ja Hirson vierelle joku pisteitä nakuttava laituri tai c) odottamalla että Eero-Hirso-syväjääkimpale sulaa kauden aikana.

Hups, näin kun ongelma on purettu jarisarasvuomaisesti pieniksi palasiksi , huomaamme, ettei mistään isosta ongelmasta itse asiassa ole edes kyse : Pitää vain saada kakkosketju toimimaan (ja se veskari, jonka suorituksen Petu ei liiemmälti voi vaikuttaa).

P.S : Pistin itse juuri JHag2:n ignore-listalle, toivottavasti tuo kuvatus ei ilmesty enää saitille.

Edit: JHag1:ltä oiva huomio: Viime kauden Blues pelasi nimenomaan kiekkokontrollipeliä, käykää vaikka lukemassa viime kauden pelitapa-ketjusta, jos ette itse nähneet esim. pleijareiden Jyp-sarjaa.
 

Giorgio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- jäljelle jää kakkosketju (ja veskari)

Olet ytimessä. Kakkosketjusta on viime vuotiseen nähden poissa kaikki. Kibe siirtyi ykköseen stunttaamaan Haatajaa, Petrell on öljymies ja PW taas on kolmosessa ja siellä selkeä parannus Töykkälään nähden.

Ainakin mulla on vielä luottoa Kimiin, mutta varmaan siellä alkaa itseluottamus vajota. Somervuoresta en sitten tiedä. Onhan hänellä hyvä luistelutekniikka joo, mutta sijoittuminen, syötöt ja viimeistelyt ovat täysin haussa. Tähän sitä päävalmentajaa nyt sitten just tarvittaisiin. onko Petusta?

Mutta kyllä kolmonen ja nelonenkin ovat tällä hetkellä ihan perseestä. En tajua miksi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niinhän nuo pelasivat ja tämän pelitavan velho valmentaa edelleenkin Bluesissa, ei tuota tarvitse mistään käydä tarkastamassa. Sitä samaa peliä he yrittävät toteuttaa myös tällä kaaudella. Matikaisella ei ollut tuon pelitavan kanssa oikeastaan mitään tekemistä, hän johti joukkoja ja oli hengenluoja, käykää vaikka lukemassa Blues-osioista.

Nyt meillä on joku taktiikkanero pennanen koutsina, jonka pitäisi luoda kuviot, aika heikolta näyttää tähän mennessä....
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoastaan Jyp-pelin tällä kaudella nähneenä toteaisin, että tuossa matsissa silmiinpistävää oli suoraviivaisuuden puute hyökkäysalueella. Pahimmillaan tuo näkyi ylivoimapelissä, jota oli tarjolla niin runsaasti, että tarvittavat maalit olisi pitänyt hakata sisään vaikka väkisin. Mutta kun laukauksia pantattiin ja loistomestoja sössittiin (esim. Tuomainen kahdesti) ja sitten 3. erässä laitettiin vielä omassa päässäkin kaikki läskiksi (tomwalshiksi) + Lunkan sössinnät päälle, niin siinä sitä oltiin. Kolmannen erän loppupuolisko oli helvetin kuritonta höntyilyä. Eka erähän lupaili hyvää matsia ja varsinkin ykkösketju pisti jatkuvasti kovan pyörityksen päälle Jyp-päädyssä. Toisaalta taas Jypillä ei ollut asiaa maalintekosektorille muulloin kuin IFK:n nelosketjun ollessa jäällä.

Pikkunätti näpertely pisti silmään, suoraviivaisuus ja maalille ajaminen sekä ne laukaukset olivat poissa. Vituiks män, eikä ihme.
 

Stigu

Jäsen
Niinhän nuo pelasivat ja tämän pelitavan velho valmentaa edelleenkin Bluesissa, ei tuota tarvitse mistään käydä tarkastamassa.
No on se perkele, että tuo Huijari-Matikainen, tuo kaikkien lierojen isä on i) valittu 2 kertaa liigan parhaaksi valmentajaksi, ii) voitti kakkosvalmentajana viime vuonna maajoukkueelle kultaa, ja iii) on valmentanut alle kaksikymppisiä maajoukkueessa. Kaikki tämä, eikä kukaan ole kertonut meille, Nybarille tai Kummolalle, että Petu onkin pelkkä illuusio, jonka takana on oikeasti joku velho! Tämähän kuulostaa ihan saatananmoiselta huijaukselta! Mieleen tulee se "lääkäri" toissavuonna, joka kertoi olevansa lääkäri, muttei ollutkaan lääkäri. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa? Veikkaan muuten, että Matikainen ei edes ole oikeasti poliisi, tai edes syntynyt Savonlinnassa, saati omistanut Soliferia. Paskaakaan on tuskin syönyt ikinä. Veikkaan myös, että jos Petun naamaa rutistaisi ja nostaisi ylös, kuminaamarin takaa paljastuisi purkka, viikset ja takatukka.

Me on hävitty tää kausi.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kaikki haukkuu Hirsoa ja Somervuorta. Entäs Wirtanen? Tehot 0+0 ja tehotilasto miinuksella. Petteri Wirtanen on pelaaja joka on hyvä silloin kun muutkin ovat hyviä mutta hänestä ei ole juuri mihinkään kun joukkueella menee huonosti. En enää ihmettele että mies ei saanut sopimusta mihinkään parempaan liigaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaan myös, että jos Petun naamaa rutistaisi ja nostaisi ylös, kuminaamarin takaa paljastuisi purkka, viikset ja takatukka.

Me on hävitty tää kausi.

Takatukkahan siellä on jo, ja viiksien alle tuo vale-Matikainen on kasvattanut parran. Purkka on ainoa piilossa oleva tuntomerkki.

mixu: Wirtanen oli ainakin pari kierrosta sitten liigan paras aloittaja. En sanoisi, ettei miehestä ole mihinkään.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Takatukkahan siellä on jo, ja viiksien alle tuo vale-Matikainen on kasvattanut parran. Purkka on ainoa piilossa oleva tuntomerkki.

mixu: Wirtanen oli ainakin pari kierrosta sitten liigan paras aloittaja. En sanoisi, ettei miehestä ole mihinkään.

En minäkään sano että ei Wirtasesta ole mihinkään mutta sen olen pannut merkille että mies on hyvä vain silloin kun joukkueella menee hyvin. Ei 0+0 ole sattumaa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mutta kyllä kolmonen ja nelonenkin ovat tällä hetkellä ihan perseestä. En tajua miksi.

En mäkään, enkä ollut ottanut tällaista mahdollisuutta edes huomioon! Nyholm-Liivik-Pöysti oli aivan kiistatta vielä muutama kuukausi sitten liigan paras nelonen. Nyt Liivik on ilmeisimmin pudonnut kokoonpanosta (ja turhaan mun mielestäni, paras se niistä on kuitenkin ollut) ja hyvin aikaisin on alkanut jo ketjulotto. Olisiko kannattanut antaa vähän aikaa N-L-P -ketjulle kuitenkin? Niillä on aika perkeleen kovat näytöt viime keväältä.

Kirjoitin jo peliesitykset -ketjuun, että HIFK:n ehdottomasti suurin katastrofi vanhan kunnon maalivahtipelin ohella on ollut nimellisen 2-ketjumme täydellinen floppaus. Ja PW on tehnyt mielestäni duuninsa hyvin. Koeta itse kerätä tehopinnoja, kun vierellä viilettää ahtolaa ja turojärvistä. PW on yhä liigan parhaimpia aloittajia ja vastustajille hän on inhottavan tarkka pommikone. Jos PW:n laiturit olisivat saaneet edes jotain aikaiseksi, tilanne olisi paljon valoisampi. Totesin jo, että Hirso ja Eero ovat itse asiassa varsin ookoossa kakkosketjun vauhdissa ja Liivik aloitti nelosen sentterinä tehoilla 0+2/3 ottelua. Ykkösen jätkät ovat olleet aivan liekeissä, jokainen on top tenissä pistepörssissä. Ja Riksman johtaa veskaritilastoa kahden pelaamansa ottelun jälkeen. Miten vitussa tässä on näin vähän pojoja? Kyllä tässä on silti elementtejä hyvään menestykseen. Absurdia kyllä, HIFK on tehnyt nytkin huikean hyvin maaleja, 3,13 per matsi. Taitaa olla liigan toiseksi paras lukema. Tää on sinänsä aika pienestä kiinni, että koneisto rupeaa yskimään voittoja. Kun se osio on saatu kuntoon, soisin pelikirjan ja kiekollisuuden kehittyvän nykyistä parempaan suuntaan. Muuten kasassa on elementit hyvään runkosarjamenestykseen, joka lopahtaa pleijareissa. Näin väitän aivan pokkana jo nyt. Viime kausi osoitti, että joukkue tarvitsee mestaruuteen kaksi asiaa: 1) Loistavan mv-pelin ja 2) Kolme, jopa neljä maalintekoon kykenevää kentällistä. On tässä hommia edessä ja Matikainen on vastuuvalmentaja, itsepähän halusi.

Ja ei sillä ole mun mielestä oikeasti mitään väliä, viekö valmentaja joukkueen neljän sakkiin runkosarjassa. Hienoa, jos näin tapahtuu, mutta lopullinen mittari on pleijarit, enkä jaksa ynnäillä HIFK:n runkosarjasijoja. Käykää katsomassa oltiinko Jypin osiossa kuitenkin tosi tyytyväisiä viime keväänä runkosarjan voitosta? Mulle Kojon aika oli kahdet peräkkäiset pleijarit, jolloin pudottiin huonommalle joukkueelle ja rimaa hipoen alkaneet kolmannet pleijarit, jotka päättyivät fantastisesti. Ja samaa mieltä siitä, että välikausia HIFK:n ei edes pitäisi ajatella. Puhumattakaan hyväksymisestä. Loppuun toteaisin, että JHag2 on runkvisti.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Jokainen voi olla mitä mieltä tahansa TPS-tai JYP-vertauksista, mutta ne osoittavat ainakin osittain oikeaksi sen, että menestys saattaa aiheuttaa vääränlaista toimintaa.

Kyllä, jokseenkin samaa mieltä, eli jotain ne voi osoittaa. Mestaruuskrapula on sinänsä ihan tunnettu käsite, ei siinä mitään, mutta myös mestaruusputket ovat yhtälailla tunnettuja käsitteitä. Ja kuten sanoin viimeksi, JYP vertauksen voin vielä ostaa, mutta TPS vertaus on kyllä niin hanurista kuin voi olla - katsoin äsken DIILI ohjelmaa ja Mr. Mario olisi varmaan vastaavan vertauksen voinut suustaan päästää.

En ole väittänyt että pelaaja välttämättä ajattelisi matsin alkaessa heikon valmistautumisen merkitystä. Kyse oli siitä, kuinka analyyttisesti edes kannattaa miettiä häviöiden syytä jos valmistautuminen on ollut epätäydellistä. Enkä tarkoita valmistautumisella ainoastaan jalkapallon peluuta ja siniviivalta lähteviä laukauksia alkuverryttelyssä. Olen pelannut lätkää ja kun vastasin kysymykseesi, rohkenen esittää myös sinulle kysymyksen. Puheistasi saa käsityksen, että olet pelannut lätkää - jos näin, oletko koskaan ikinä missään nähnyt epätäydellistä valmistautumista matsiin? Ja heti perään toinen kysymys - oletko koskaan kuullut tai lukenut pelaajan tai valmentajan toteavan pelin jälkeen valmistautumisen matsiin menneen pieleen?

Analyyttinen ajattelu sekä keskustelu yleensäkin on hyvä asia, sen takia Jatkoajankin tapaisia keskustelupalstoja on, että täällä voi analysoida ja jakaa mielipiteitä.

Olen pelannut jääkiekkoa ja matsiin valmistautuminen tapahtuu pääasiassa kaikilla kenet itse olen nähnyt jopa "taikauskoisen" tarkasti, mutta ennemminkin käyttäisin tässä sanaa keskittyminen, joka sinänsä on lähellä samaa asiaa mutta on se oleellisin asia, joka sen valmistautumisen voi pilata. Eli näitä sattuu kaikille, vaimon kanssa ollut riitaa, vauva itkenyt koko yön, nahkaliivijätkät soittelee jne. Kuitenkin ammattipelaajilla kuten ammatikseen esim. myyntialalla tai johtoasemassa olevilla ihmisillä, joilla on tulostavoitteet, ne asiat pitää jättää sinne oven ulkopuolelle työpaikasta ja keskittyä olennaiseen. Näin montaa huonosti keskittymistä, useammalta pelaajalta ei pysty selittämään sillä, että vaimolla on menkat vaan siellä on pelitavat ja Matikaisen lottonumerot täysin sekaisin. Tai sitten joukkueen sisällä on riita siitä "kuka n-----ii suskii".

Jos PW:n laiturit olisivat saaneet edes jotain aikaiseksi, tilanne olisi paljon valoisampi. Totesin jo, että Hirso ja Eero ovat itse asiassa varsin ookoossa kakkosketjun vauhdissa ja Liivik aloitti nelosen sentterinä tehoilla 0+2/3 ottelua. Ykkösen jätkät ovat olleet aivan liekeissä, jokainen on top tenissä pistepörssissä. Puhumattakaan hyväksymisestä. Loppuun toteaisin, että JHag2 on runkvisti.

Hemmetin hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan.

Minun mielestä PW on ollut yksi parhaista suorittajista, aloitukset, AV:t, viisikkopeli ja ihan uskomaton määrä kiekon blokkaamisia ja uhrautumista joukkueen eteen. Kuten olen sanonut, Lennua ei voi korvata, mutta Wirtanen on ainakin osaltaan tehnyt kaikkensa, että edes Lennun taistelu huokuisi kentältä. Nelosta en olis myöskään rikkonut, Liivik varsinkin takaisin kokoonpanoon asap.

Mun mielestä JHag2 on monessa tilanteessa juuri sitä mitä tarvitaan, JHag ykkönenkin on myös ok, mutta siinä ei ole sitä tutinaa ja tötinää.

Edittiä:
 
Viimeksi muokattu:

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Sanotaan, että Suomen Maailmanmestaruus oli huono juttu IFK:e. Matikainen kauden jälkeen kuukauden maajoukkueen mukana + viikko pari päälle juhlia. Tämä on juuri se hetki kun ajetaan joukkueeseen uutta pelitapaa ja pelaajia sisään. Suikkanen loi jo ennen juhannusta Pelsuihin pelitavan kun Nurminen leikki uimahyppääjää. Westerlund teki töitä Jokereissa ja kaikissa muissakin seuroissa sai päävalmentaja ajaa pelitapaa sisälle. En tiedä onko Matikainen saanut vaikuttaa pelaajien hankintaan/ jatkosopimusten tekoon, mutta vaikuttaa siltä, että joku siellä on ylimääräistä ja jotain siitä puuttuu. Matikainen istuu katettuun pöytään jossa on tarjolla makeaa mahan täydeltä: Mestaruus, hyvä tilanne seurassa ja huipennuksena MG & Ville Peltonen+muut kehäketut. Matikainen istuu pöytää suurinpiirtein touko-kesäkuun vaihteessa, muut ovat jo reenanneet 2-3 viikkoa uusia kuvioita. Juhannuksen tienoilla pelaajat lähtivät lomilleen ja parissa kolmessa viikossa ei vielä ajeta sisään uutta pelitapaa. Lomien jälkeen kerettiin taas palailemaan ja hiukan kertaamaan uusia kuvioita sitten lähdettiin tiukka ohjelmaiselle Euroopan kirtueelle. Useita matseja viikossa ja matkustus päälle. Ei keretty reenaamaan vaan pitä myös huilata matkojen jälkeen. Sitten ennen kauden alkua koitetaan hiota pikkusäätöjä, mutta sanomattakin selvää joukkue ei ollut valmis kauteen. Ekassa Stadin herruus matsissa näki, että Jokereiden jätkät tiesivät mitä tekevät, HIFK ei.

Toisen takaiskun HIFK koki kun Jarkko Ruutu valitsi Jokerit. Olisi sopinut Matikaisen pelityyliin kuin mestaruusviiri kattoon, mutta HIFK kravatti-osasto kämmäsi. Se oli iso takaisku Matikaiselle ja etenkin HIFK itseluottamukselle. HIFK:sta maailmalle noussut NHL:n parhaita omalla osastollaa valitsee vihollisen leirin ja vielä kehuu maan parhaaksi kiekkojoukkueeksi ( ei suoranaisesti, mutta tarkoitti sitä). Suuri juttu juuri kauden alla.

HIFK on pelannut 6 peliä ja 6 tehopistettä. Juuri kun ollaan saamassa ajettua pelitapaa sisään vihdoin ja viimein oltaisiin valmiita potkimaan ulos. En suosittele. Matikainen on Suomen parhaita valmentajia. Teki melkein tyhjästä parina kautena hopea joukkueen. Oli Maailmanmestaruuden voittaneen joukkueen kakkosvalmentaja. Nyt tarvitaan aikaa ja taisteluvoittoja. Sen tietävät kaikki (jopa ne fanaattiset fanit jotka haluavat jo kaiken maailman Penat takaisin penkin taakse).


Näin Teille arvoisat HIFK-fanit ( pois sulkematta muita) kirjoittaa Lukkofani Raumalta, jonka toinen puoli sukua elää IFK:sta.

P.s Jääkiekkolehdessa todettiin, että HIFK ei ole heikkouksia. Niitä on kaksi: Lyhyt reenausaika ja se, että kaikki olettivat että HIFK on varma mestari samalla myös ei kelpaa kuin mestaruus. Iso pala pelaajille ja Faneille kun pistesarakkeessa ei ole 6 voittoa ja 18 pojoa, mutta nykyliigassa ei pärjää nimillä vaan työllä.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
HIFK on pelannut 6 peliä ja 6 tehopistettä. Juuri kun ollaan saamassa ajettua pelitapaa sisään vihdoin ja viimein oltaisiin valmiita potkimaan ulos. En suosittele. Matikainen on Suomen parhaita valmentajia. Teki melkein tyhjästä parina kautena hopea joukkueen. Oli Maailmanmestaruuden voittaneen joukkueen kakkosvalmentaja. Nyt tarvitaan aikaa ja taisteluvoittoja. Sen tietävät kaikki (jopa ne fanaattiset fanit jotka haluavat jo kaiken maailman Penat takaisin penkin taakse).


Näin Teille arvoisat HIFK-fanit ( pois sulkematta muita) kirjoittaa Lukkofani Raumalta, jonka toinen puoli sukua elää IFK:sta.

P.s Jääkiekkolehdessa todettiin, että HIFK ei ole heikkouksia. Niitä on kaksi: Lyhyt reenausaika ja se, että kaikki olettivat että HIFK on varma mestari samalla myös ei kelpaa kuin mestaruus. Iso pala pelaajille ja Faneille kun pistesarakkeessa ei ole 6 voittoa ja 18 pojoa, mutta nykyliigassa ei pärjää nimillä vaan työllä.

IFK:n fanit kaipaavat näyttöjä etenkin IFK:ssa toimimisesta, ei Jaloseenkaan uskottu ekojen pelien saati sitten ekojen kausien jälkeen, kun ei saanut IFK:ta toimimaan kannattijien toivomalla tavalla. "Potkut Nokalle, floppasi niin valmentajana kuin pelaajanakin".
IFK:n fanit ovat myös kuin pikku lapset, Kaikki mulle heti nyt.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No on se perkele, että tuo Huijari-Matikainen, tuo kaikkien lierojen isä on i) valittu 2 kertaa liigan parhaaksi valmentajaksi, ii) voitti kakkosvalmentajana viime vuonna maajoukkueelle kultaa, ja iii) on valmentanut alle kaksikymppisiä maajoukkueessa. Kaikki tämä, eikä kukaan ole kertonut meille, Nybarille tai Kummolalle, että Petu onkin pelkkä illuusio, jonka takana on oikeasti joku velho!

Kyllä, nyt on vedätetty ja pahasti, kieroja nuo savolaiset. Minkä sille voi, jos Marjamäki otti enemmän valmennusvastuuta viime keväänä, tämä tapahtui jo runkosarjan loppupuolella. Nythän meillä on Pennanen, jonka pitäisi olla jonkinlainen taktiikkannero, tämä nerous ei ole kyllä vielä näkynyt kentällä millään tavalla. Matikaisen joukkueet ovat järjestäen perustuneet kovalle taistelulle ja loistavalle maalivahtipelille. Näitä kumpaakaan elementtiä ei ole nähty vielä tällä kaudella HIFK:ssa, ehkä jossain vaiheessa.

Ja mitä tuohon treenaamiseen tulee, niin kai HIFK nyt aloitti näiden kahden muun valmentajan kanssa treenaamisen, johon kuuluvuvat yhtälailla taktisetkuviot. Ei ne nyt pelkkiä viivoja luistelleet alkukesän treeneissä.

Sen ymmärrän erittäin hyvin, että Liivik ja kumppanit ovat laitettu popsimaan poppareita. Nelosketjun peli on ollut surkeaa, peli on pyörinyt enemmän omassa päässä kuin vastustajan.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Muutamaan otteeseen mainitsin viime, ja jopa edellisellä kaudella, että Kojoa tulee todella ikävä. Mies sai tolkuttoman paljon kuraa ja varmaan myös ajoittain syystä..mutta se tapa millä hän lukee pelin, toimii joukkueen parissa, viilaa jokaisen yksityiskohdan ja ajaa omaa perfektionismiä pelaamiseen on kovalla tasolla. Koska tahansa ottaisin Kojon takaisin.

To the point, Petussa varmaan hyviä puolia ja jää nähtäväksi miten saa tuulta purjeisiin, mutta heikko on startti ollut.

Illalla itse asiassa äärettömän tärkeä peli.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ei sillä ole mun mielestä oikeasti mitään väliä, viekö valmentaja joukkueen neljän sakkiin runkosarjassa. Hienoa, jos näin tapahtuu, mutta lopullinen mittari on pleijarit, enkä jaksa ynnäillä HIFK:n runkosarjasijoja. Käykää katsomassa oltiinko Jypin osiossa kuitenkin tosi tyytyväisiä viime keväänä runkosarjan voitosta? Mulle Kojon aika oli kahdet peräkkäiset pleijarit, jolloin pudottiin huonommalle joukkueelle ja rimaa hipoen alkaneet kolmannet pleijarit, jotka päättyivät fantastisesti. Ja samaa mieltä siitä, että välikausia HIFK:n ei edes pitäisi ajatella. Puhumattakaan hyväksymisestä. Loppuun toteaisin, että JHag2 on runkvisti.
Kyllä sillä runkosarjasijoituksella vaan tuppaa olemaan väliä. Toki runkosarjasijoitus menettää merkitystään sitten play-offien jälkeen, mutta ennakkoasetelmissa neljän parhaan joukkoon sijoittuminen takaa huomattavasti paremmat lähtökohdat loppupeleihin, kuin alemmat sijoitukset. Tai no - liiga on viime vuosina tasoittunut kärjen osalta sen verran paljon, että kuuden parhaan joukkoon sijoittuminen takaa vielä hyvät iskuasetelmat kevään peleihin. Sääleihin joutuminen sen sijaan tarkoittaa melko varmaa ulkonaoloa mitalipeleistä, vaikka Blues viime keväänä pääsikin yllättämään takamatkalta.

Esimerkkinä juurikin kausi 2009-10 oli toki kokonaisuutena karvas pettymys play-offien takia, mutta runkosarjassa oli paljon hyviä hetkiä ja HIFKn peliesitykset olivat pitkän runkosarjan aikana pääsääntöisesti miellyttävää seurattavaa.

Tämän HIFKn alkukauden kompastelun seuraaminen ottaa kenties sen takia normaalia kovemmalle, koska HIFK&Petu Matikainen oli ja on monelle "match made in heaven" ja sen lopputuloksena pitäisi olla taisteleva, kuittivihkoa heilutteleva, vastustajat päätylaudoituksesta läpi lanaava ja ennen kaikkea menestyvä HIFK. Lisäksi Petun lätkäjätkä-karisma uppoaa moniin kuin veitsi voihin. Nyt, kun kentällä on nähty pelillisesti melkoinen lauma lapasia ja valmennuskin tuntuu ihmettelevän sormi suussa tapahtumien etenemistä, niin ottaahan se koville.

Niin tai näin - ei HIFKn pelaajien ja valmentajien tarvitse tällä hetkellä miettiä sarjataulukkoa tai ensi kevättä, vaan lähteä voittamaan seuraavaa peliä, joka on tänään illalla Nordiksella ja täysin voitettavissa. Fanit voi sitten spekuloida pidemmälle ja itse odotan tämän viikon 3 pelistä vähintään 7 pistettä ja siitä se laiva sitten pikku hiljaa kääntyy oikealle kurssille.
 
Viimeksi muokattu:

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Yksi ihan peliin liittyvä outous - en ymmärrä miksi Petu ei saa enemmän irti joukkueesta, joka on valovuoden taitavampi kuin hänen viimekeväinen Bluesinsa?
Tuossa on varmaan syy ja seuraus.
Matikainen tuntuu vaihtavan ketjukoostumuksia koko ajan (korjaa jos olen väärässä), ottelujenkin aikana. Porissa vaikutti siltä, että hän ei luottanut mihinkään pelitapaan vaan siihen että yksilöt ratkaisevat ottelut. Onko Matikainen viettänyt kesän Alpo Suhosen kesämökillä?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Porissa vaikutti siltä, että hän ei luottanut mihinkään pelitapaan vaan siihen että yksilöt ratkaisevat ottelut.

No, hänhän on Matikainen...yksilöihin luottava pelitapa oli HIFK:ssa vallalla Pentti Matikaisen aikaan ja luettelenkin tässä menestyksen, joka siitä lohkesi. Samalla saadaan vinkki koskien niitä pokaaleja, jotka katkeroitunut Pentti vei Nordikselta:

-


Yksilöillä ei pärjätä tämän päivän jääkiekossa ja mua kylmii ajatus, jossa joukkue olisi yhden ketjun varassa. Sheddenin HIFK pääsi tällä rakenteella pronssiotteluun ja Dufvan Jypeistä tasan yksi voitti Suomen mestaruuden. Ei voi mitään, mestaruudet otetaan joukkuepuolustuksen ja pelitavan kautta. En mä tässä vielä ranteita vetele auki, mutta toivon näkeväni HIFK:ssa pikkuhiljaa joukkuepelaamisen merkkejä. Se on jopa tärkeämpää kuin yksittäiset voitot ja tappiot.

Renegade: Olit myös, kuten minä, tyytyväinen Petun valintaan. Ei hän ihan ulkojäiltä tänne luistellut, vaan oli itse asiassa finaalivastuksemme. Jos HIFK:n koutsina olisi nyt Baxter tai Lehkonen, olisin helvetin huolissani. Sen tiedän, että Petu on pirun kunnianhimoinen, kuten Nokkakin. Olisin aika onneton fani, jos dumaisin kauden nyt jo hävityksi. Mitä ketjuihin tulee, Petu sotki ne vasta Jyp-tappion jälkeen eli kokosi kaiken uusiksi Poriin. Urpo tv ei striimannut matsia, tietenkään, joten mulle tuli yllätyksenä, että niitä sotkettiin lisää myös pelin kuluessa...mielenkiintoista.


Onko Matikainen viettänyt kesän Alpo Suhosen kesämökillä?

Tietääkseni Alpon mökillä järjestettiin Ryhmähali & Solidaarisuus 2011 -tapahtuma ja olin näkevinäni Petun ilmakuvasta. Hemmetin vaikea tunnistaa ihmisiä, kun he muodostavat monen neliökilomertin kokoisen Peace-merkin.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Onko kukaan ottanut huomioon sitä, että yleensä valmentajalla kestää heti päästä sisälle uuteen jengiin? Ja yleensä pelaajilla kestää hetki tottua uuteen koutsiin? Ei kuuden pelin jälkeen voi tehdä mitään kauaskantoisia johtopäätöksiä mistään! Jos ihmettelee, miten Petu ei saa paljon Bluesin viimekautista paremmasta rosterista kaikkea irti, voi kysyä itseltään, tajuaako jääkiekosta mitään? Ei se mene niin, että pelaajiston pysyessä suunnilleen samana ja valmentajan vaihtuessa, homma jatkuu ihan samalla tavalla kuin aiemminkin. Jokainen valmentaja on pikkasen erilainen, tekee vähintään pieniä asioita eri tavalla ja tällä voi olla isokin vaikutus hyvään rosteriin.

Kuka oikeasti odotti, että HIFK jatkaa suoraan samoilla raiteilla kuin viime kaudella, kun koko valmennustiimi vaihtuu? Herätkää nyt jo! IFK on ihan taatusti mitalipeleissä viimeistään ensi kaudella, jos fanit, seurajohto ja pelaajat jaksavat olla kärsivällisiä Petun ja muun valmennustiimin suhteen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko kukaan ottanut huomioon sitä, että yleensä valmentajalla kestää heti päästä sisälle uuteen jengiin? Ja yleensä pelaajilla kestää hetki tottua uuteen koutsiin?
Jos viitsisit lukea esim. tätä ketjua tai muita IFK-osion ketjuja, et kyselisi typeriä.

IFK on ihan taatusti mitalipeleissä viimeistään ensi kaudella, jos fanit, seurajohto ja pelaajat jaksavat olla kärsivällisiä Petun ja muun valmennustiimin suhteen.
Mitalipeleissä ensi kaudella? Ensi kaudella? Hallitseva mestari, riveissä Peltosta, Granlundia ja ties ketä, rahaa millä mällätä ja pitäisi odottaa ensi kauteen, jotta päästään taas mitalipeleihin? No mutta totta kai kaikki jaksaa sen verran odottaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös