Mainos

Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

  • 2 853 192
  • 13 140

hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Mutta siitä huolimatta Sihvosella on ansionsa Suomilätkässä.
Vahva tunne, että silloin pelikirjameuhkaamisen alkuvuosina aika monikin aktiivikatsoja alkoi kiinnittää paljon enemmän huomioita niihin joukkueiden pelitapoihin ja valmentajien valmentamiin pelityyleihin.

Kyllä siitä voi pisteet Sihvoselle antaa että entiseen verrattuna huomattavasti useampi kiinnostui niistä pelikirjoista sillä kaikella meuhkaamisella.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Ihan asiallinen teksti.

Järkyttävää ylimielistä sössötystä mielestäni jälleen. Jääkiekko ei varmasti olisi romahtanut mihkään, vaikka 2011 olisi viimeisin mestaruus. Aivan varmasti sillä olisi vaikutusta asioihin negatiivisessa mielessä ollut, mutta nuori Suomi aikana meillä hukattiin monta sukupolvea eikä menestystä tullut. Romahtiko kaikki? No ei romahtanut. Korjausliike tuli "liian" myöhään periaatteessa, koska paljon oli tehty vääriä ratkaisuja. Lisäksi tosiaan taas ollaan uuden edessä, kun Jalosen pelitavasta pitää jalostaa jotain uutta millä voidaan menestyä.
Hauska myös, että Marjamäki löytyy nyt syntipukiksi. Oli kuitenkin Sihvosen pelin mallioppilas tasan siihen asti kun menestystä tuli.

Rivien välissä on taas luettavissa, että kuunnelkaa Petteriä niin onnistutaan. Kaikki hyvä on siitä lähtöisin.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Jep, Sihvonen on karjalalippiskultin profeetta. Tässä kultissa suomalaisen jääkiekon taso ja tila mitataan B/C-luokan maajoukkueiden kisoissa. Toki, muitakaan kisoja ei ole viime vuosina ollut tarjolla, ja ei ole väärin niissä menestyä.

Riippumatta näistä, viime vuosina monet suomalaiset on ovat pelanneet erinomaisesti NHL:ssä ja meillä on supertähti-luokan pelaajia enemmän kuin koskaan. Odotan innolla ensi vuoden 4 ison turnausta, ja siihen nippuun ei tämän vuoden leijoniata mahdu montaakaan pelaajaa (Määttä, Mikke ja pari muuta?). Siellä sitten nähdään missä kv-tasolla mennään oikeasti.

Jos jostain olisi huolissaan, se on se että meikäläiset junnut eivät tunnu enää pärjäävän ja 1-kierroksen varauksia tulee harvalti. Yksilötaidoissa ja luistelussa etenkin jäädään jälkeen, ei pelikirjoissa.
 
Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Järkyttävää ylimielistä sössötystä mielestäni jälleen. Jääkiekko ei varmasti olisi romahtanut mihkään, vaikka 2011 olisi viimeisin mestaruus. Aivan varmasti sillä olisi vaikutusta asioihin negatiivisessa mielessä ollut, mutta nuori Suomi aikana meillä hukattiin monta sukupolvea eikä menestystä tullut. Romahtiko kaikki? No ei romahtanut. Korjausliike tuli "liian" myöhään periaatteessa, koska paljon oli tehty vääriä ratkaisuja. Lisäksi tosiaan taas ollaan uuden edessä, kun Jalosen pelitavasta pitää jalostaa jotain uutta millä voidaan menestyä.
Hauska myös, että Marjamäki löytyy nyt syntipukiksi. Oli kuitenkin Sihvosen pelin mallioppilas tasan siihen asti kun menestystä tuli.

Rivien välissä on taas luettavissa, että kuunnelkaa Petteriä niin onnistutaan. Kaikki hyvä on siitä lähtöisin.
Sama.

Jälleen kerran Meidän Peli määritellään takaperoisesti, kun on ensin katsottu, mikä joukkue voittaa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Niin ja tosiasia tuo dystopia jossa harrastajamäärät laskee ja hinta on noussut niin, että jääkiekko on pääasiassa eliitin laji on oikeasti nykypäivää
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Waqu

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Niin ja tosiasia tuo dystopia jossa harrastajamäärät laskee ja hinta on noussut niin, että jääkiekko on pääasiassa eliitin laji on oikeasti nykypäivää

Tämä on surullinen tosiasia joka varmasti tulee aiheuttamaan haasteita harrastajamääriin ja on niitä asioita johon jotain muutosta tarvitaan. Tällä ei tekstin muiden asioiden kanssa ole juuri tekemistä, huipputasolla tuo näkyy vasta myöhemmin. Melko läheltä tätä välillä saanut katsoa ja ihmetellä miksi joku pelaa sateelliittiseurassa vaikka ikäluokan parhaimmistoa, syy on aina raha. Toki seurat osaltaan avittaa, mutta liian pientä se on. Saati sitten ne jotka ei pääse lajin pariin millään tasolla. Taisi Helmisen Raimokin joskus sanoa, että jos nyt olisi junnu niin ei hänellä olisi ollut mitään mahdollisuutta pelata.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuuntelin taas Kiukaan. Mikä ristiretki Sihvosella on Jussi Paasia vastaan?
Paasihan on Iltasanomien ex-toimittaja niiltä ajoilta, kun Urheilulehden & Urheilusanomien kilpailu oli kuumimmillaan. Nokittelivat toinen toisiaan, enemmän kuitenkin Urheilulehden/Sihvosen toimesta.

Toinen seikka lienee se, että Paasin kirjoittamat jutut Ylelle ovat pääosin täyttä sekundaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
mutta nuori Suomi aikana meillä hukattiin monta sukupolvea eikä menestystä tullut.
Edelleenkin tämä on täysin Sihvosen itsensä luoma myytti, jolla ei ole juuri mitään todenperäisyyttä - siis että Nuorella Suomella olisi ollut mitään olennaista vaikutusta. Lähinnä syypää oli juniorijääkiekossa vallinnut valtaisa joukkuetaktiikkakeskeisyys ja yksilöllisen pelaajakehityksen ja pelivapauden laiminlyönti sen seurauksena. Luotiin kokonaisia ikäluokkia alaketjujen kurinalaisia luistelukoneita NHL:ään. Ja nyt taitaa tuo vanha synti taas nostaa päätään, ainakin tiettyjä merkkejä on ilmassa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Luotiin kokonaisia ikäluokkia alaketjujen kurinalaisia luistelukoneita NHL:ään. Ja nyt taitaa tuo vanha synti taas nostaa päätään, ainakin tiettyjä merkkejä on ilmassa.
Ainakin noiden U18-kisojen perusteella nimenomaan luistelu on se asia, jossa suomalaispelaajat jäävät jälkeen ikäluokkansa kärjestä. Suomi ei kestänyt pelin tempossa mukana, kun huiput tulivat vastaan. Ottelussa USA:ta vastaan tuo kävi hyvin selväksi.
 
msg

Jäsen
Kuuntelin taas Kiukaan. Mikä ristiretki Sihvosella on Jussi Paasia vastaan?

Ihan peruspetteröintiä.

Älkää nyt olko naiiveja ja kuvitelko, että Sihvola (kuka niitä nimiä viitsii podcastissaan oikein lausua) olisi jonkun suomalaisen kiekkoilun asialla jotain mystistä pahaa vastaan.

Kun Petri Sihvola (tai kuka tämä pelle olikaan) lukee tätä ketjua, niin voisit laittaa tähän luettavaksi sen PAF:n sivuille kirjoittamasi Johtavan pelikirjan, kun tuntuu kadonneen täältä ATK:sta.

Petterin yksi tavaramerkkihän on väheksyä hyökkäyksensä kohteeksi joutuneita lausumalla tai kirjoittamalla heidän nimensäkin väärin osoittaakseen kuinka mitättömiä ovat tähän erehtymättömään ja kaikkitietävään kaksikkoon verrattuna.

Ja tähän toki itsekin yllä syyllistyn, mutta minä olenkin vain tämän syrjäisen jääkiekkopalstan nimimerkki, joka vain onnettomasti yrittää imitoida tätä vastakkainasettelusta elävää huomiotalousmiestä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ainakin noiden U18-kisojen perusteella nimenomaan luistelu on se asia, jossa suomalaispelaajat jäävät jälkeen ikäluokkansa kärjestä. Suomi ei kestänyt pelin tempossa mukana, kun huiput tulivat vastaan. Ottelussa USA:ta vastaan tuo kävi hyvin selväksi.
Puhumme siis takavuosista ja aikuisista pelaajista, jotka olivat kulkeneet läpi silloisen junioriputken.

Noin muuten on vaikea nähdä, että meillä koskaan kehityttäisiin samassa tahdissa fyysisesti kuin USA:n sinikonejärjestelmässä tai Kanadan juniorisarjojen järkyttävän armottomassa kilpailussa. Mutta yhtä kaikki niin meidän tulee systemaattisesti kehittää yksilötaitoja ja antaa myös vapauksia luovuuteen eikä etenkään varhaisina juniorivuosina korostaa kurinalaista pelikirjaa. Poikkeuslahjakkuudet pitävät Suomen jääkiekon huipulla, ei se keskinkertainen, kovaa taisteleva kurinalainen massa, jota meillä aina on riittävästi.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jep, huomiotaloutta ja klikkiprostituutiota systemaattisella provoilulla ja vastakkainasettelulla. Edellytyksiä olisi oikeaankin ja aidosti kiinnostavaan analyyttisyyteen, mutta se on hamojen alkuaikojen jälkeen ollut täysin sivuroolissa. Tärkeintä on sketsi..., korjaan, mediahahmo "Johtava".

Tähän aikalailla sama. Mikä itseäni huolestuttaa, on se että tämän mediahahmon sanomiset/kirjoitukset otetaan liian vakavasti väärissä piireissä(junnuvalkut) ja annetaan niiden vaikuttaa tekemiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Mielestäni Sihvosen parasta antia on viime vuosina ollut tämä entinen Kiekkokiuas ja nykyinen Kiuas-podcast, jota Savolaisen kanssa tekevät. Kritiikin kärkikohteethan heillä ovat eri joukkueiden pelitavat, kiekkojohtajien sanomiset/tekemiset sekä urheilumedia, ja näitä on käsitelty sopivassa suhteessa.

Varsinkin nämä suomalaisen kiekon johdossa toikkaroivat dinosaurukset ja muut hyväveliverkoston jäsenet ovat kyllä täysin ansainneetkin ne lukuisat löylyt, joita mm. kiuas on antanut liittyivätpä ne milloin sarjajärjestelmiin ja milloin muihin epäkohtiin. Olen tyytyväinen, että mm. kiuas jaksaa pitää näistä asioista ääntä, kun tuskin ne ainakaan sillä tulevat kuntoon, että ne vain hiljaa hyväksyttäisiin. Näiden epäkohtien käsittely on itselle nykyisin Kiukaan tärkeintä antia yli pelitapakeskustelun.

Lisäksi median jalkapuu ja jalusta ovat hauska konsepti. Hyviä nostoja heidän mielestään hyvistä ja huonoista mediasuorituksista, joista huomaan aika usein itsekin olevani samaa mieltä.

Itse pelin sarallahan Kiuas on toki ns. meidän pelin leirissä ja siinäkin se paikoin toki jo väkinäinenkin pitkän jatkumon vastakkainasettelu ns. sahan leirin kanssa on omalla tavallaan hyvää viihdettä, kun siihen ei turhan vakavasti suhtaudu. Mukaan mahtuu edelleen välillä ihan laadukastakin pelin analysointia.

Saa nähdä mihin suuntaan homma kehittyy nyt Aition aikana. On varmaan vaarana, että kaksi Kiuasta viikossa on pitkällä juoksulla jo liikaa, ja löylyt saattavat mennä väkinäisemmiksi ja tekijät leipiintyä verrattuna aiempaan yksi jakso viikossa/parissa -tahtiin. Ja kuinka mahtaa muutenkaan tuolle Aitiolle lopulta löytyä tarvittavaa määrää maksavia tilaajia vai kuihtuuko homma piankin kasaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viikon Sihvonen 1 vs 1 vieraana urheilumanageri Harri Halme. Vaihteeks Sihvonen saa toimia enempi sivukuuntelijana kun Halme paahtaa menemään.

Päästiin just Paavo Nurmi Games-syntytarinaan. Jännä sivuhuomio, kun Suomikiekossa moni asia tuntuu olevan vinksallaan ja huonoa bisnestäkin niin Halme katsoo ihastellen Liigaseurojen taustalle nousevia konserneita. Kaikki on lie näkökulmasta kiinni ja suhteellista.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Edelleenkin tämä on täysin Sihvosen itsensä luoma myytti, jolla ei ole juuri mitään todenperäisyyttä - siis että Nuorella Suomella olisi ollut mitään olennaista vaikutusta. Lähinnä syypää oli juniorijääkiekossa vallinnut valtaisa joukkuetaktiikkakeskeisyys ja yksilöllisen pelaajakehityksen ja pelivapauden laiminlyönti sen seurauksena.
Sihvonen unohti näissä jutuissa aina myös sen, että 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa syntyneet ikäluokat tulivat (tai siis jäivät tulematta) jääkiekon pariin lama-ajan lapsina, joiden vanhemmilla ei ollut varaa lasten kalliisiin harrastuksiin. Toki NS ei todellakaan tehnyt samaan syssyyn mitään hyvää pelaajakehitykselle, mutta suurin syy oli aivan ehdottomasti taloudellinen…
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mistäs näitä 1vs1 jutusteluja pystyy kuuntelemaan?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mistäs näitä 1vs1 jutusteluja pystyy kuuntelemaan?

Onkohan niin, että Kiuas kuuluu ilmaisena Spotify, varmaan Apu sivut, mutta muu audio on maksumuurin takana.

Itellä ollut alkuun tuo kuukauden ilmainen kokeilu. Apu360-tilaus

1vs1 ilmestyny keskiviikkosin ja vieraat olleet Pekka Virta, Alpo Suhonen, Tommi Kerttula, Harri Halme.
 
stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Meidän peli toi aikanaan selvää kilpailuetua Suomelle, esim. 2011 mestaruus. Meidän pelissä ei edelleenkään ole mitään vikaa mitä nyt junnutasolla tosiaan voisi pohtia onko tuo nyt pelaajia kehittävä pelitapa varsinaisesti, mutta kun puhutaan aikuistasolla maajoukkueen pelitavasta niin ei se nyt tuohon enää vaikuta.

Onko sitten aika ajanut ohi meidän pelistä? No ei varsinaisesti koska Tsekki, Ruotsi ja nyt jopa Sveitsiä pelasivat tässä turnauksessa tarvittaessa viisi miestä pelin alla ja viivelähdötkin oli kaikilla variaationa mukana. Varsinkin Suomea vastaan tuntui että yllä mainitut maat pelasivat ja voittivat Suomen käytännössä Suomen taktiikalla.

Ongelmaksi muodostuu että jos kaikki muutkin pelaavat kuten Suomi Suomea vastaan niin mitään kilpailuetua ei enää saada meidän pelistä, eli kyllä siinä mielessä Pennasella on mietinnän paikka miten tuohon sitten pitäisi vastata. Suomen "hyvät" pelit tässä turnauksessa esim. Tsekkiä ja Ruotsia vastaan olivat käytännössä 0-0 tilanteessa pysymistä. 0-0 tai 1-1 ei kumminkaan riitä koska jos joudutaan jatkoajalle niin kolmella kolmea vastaan paremman yksilötaidon joukkue vie vielä todennäköisemmin voiton kuin varsinaisella peliajalla.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Toinen seikka lienee se, että Paasin kirjoittamat jutut Ylelle ovat pääosin täyttä sekundaa.
Tästä olen eri mieltä. Paasi kirjoittaa hyvin taustoitettuja artikkeleita, jollaisia toivoisi muultakin urheilumedialta. Sihvosen ja Savolaisen Aitio on myös erittäin hyvä lisä tähän urheilumedian kenttään. Aition artikkeleissa ja varsinkin Kiukaassa Sihvosen sokeus tulee liian usein liian vahvasti esille. Petteri ei tunnu ymmärtävän, että valmentajat eivät ole jumalia, vaan kaikki lähtee siitä, miten valmiita pelaajat ovat pelaamaan ja kykeneviä noudattamaan joukkuepelikohtaisia lainalaisuuksia.
Ainakin noiden U18-kisojen perusteella nimenomaan luistelu on se asia, jossa suomalaispelaajat jäävät jälkeen ikäluokkansa kärjestä. Suomi ei kestänyt pelin tempossa mukana, kun huiput tulivat vastaan. Ottelussa USA:ta vastaan tuo kävi hyvin selväksi.
Luistelussa jäämme jälkeen. Se on totta. Sitä isompi ongelma on pelikovuuden puute. Meidän järjestelmä kasvattaa pitkälti liiton ja liigan tuomaritoimintaan liittyvien linjausten takia aivan liian pehmeitä pelaajia, jotka eivät osaa taklata tai ottaa taklauksia vastaan tai ylipäätään pelata laitojen lähellä tätä lajia siten kuin kovempi tempoisessa ympäristössä pitäisi.

Tämän korjaaminen lähtee ihan pienistä junioreista siten, että taklaukset sallitaan alusta alkaen. Niitä on siten pakko myös opettaa samoin kuin niiden vastaanottamista.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Meidän peli toi aikanaan selvää kilpailuetua Suomelle, esim. 2011 mestaruus. Meidän pelissä ei edelleenkään ole mitään vikaa mitä nyt junnutasolla tosiaan voisi pohtia onko tuo nyt pelaajia kehittävä pelitapa varsinaisesti, mutta kun puhutaan aikuistasolla maajoukkueen pelitavasta niin ei se nyt tuohon enää vaikuta.

Onko sitten aika ajanut ohi meidän pelistä? No ei varsinaisesti koska Tsekki, Ruotsi ja nyt jopa Sveitsiä pelasivat tässä turnauksessa tarvittaessa viisi miestä pelin alla ja viivelähdötkin oli kaikilla variaationa mukana. Varsinkin Suomea vastaan tuntui että yllä mainitut maat pelasivat ja voittivat Suomen käytännössä Suomen taktiikalla.

Ongelmaksi muodostuu että jos kaikki muutkin pelaavat kuten Suomi Suomea vastaan niin mitään kilpailuetua ei enää saada meidän pelistä, eli kyllä siinä mielessä Pennasella on mietinnän paikka miten tuohon sitten pitäisi vastata. Suomen "hyvät" pelit tässä turnauksessa esim. Tsekkiä ja Ruotsia vastaan olivat käytännössä 0-0 tilanteessa pysymistä. 0-0 tai 1-1 ei kumminkaan riitä koska jos joudutaan jatkoajalle niin kolmella kolmea vastaan paremman yksilötaidon joukkue vie vielä todennäköisemmin voiton kuin varsinaisella peliajalla.

Tässä oli hyvää analyysiä. Minusta ongelmaksi muodostuu se, että oli se meidän pelitapa maajoukkueessa mikä tahansa, niin se ei ole immuuni nopeuden ja siten pelikovuuden vaateiden kasvamiselle. Toisin sanoen pelaajamme eivät ole yksilötaidollisesti edes liigassa sillä tasolla, missä heidän pitäisi vauhdin ja pelikovuuden osalta kansainvälisessä ympäristössä. Silloin on hyvin vaikea pelitavalla pärjätä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kuuntelin taas Kiukaan. Mikä ristiretki Sihvosella on Jussi Paasia vastaan?
No eikö Jussi Paasi kuulu niihin urheilutoimittajiin, jonka mielestä jääkiekon pitää olla viihdyttävää jne eikä missään nimessä mitään meidän peliä? Veikkaan, että tästä kysymys. Sellainen muistikuva itelläni, että aina ollu nokat vastakkain Paasin kanssa.

Toki Paasi taitaa nyt Ylellä tehdä erilaisia juttuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös