Läntisten demokratioiden kivijalan, vallanjaon kolmikannan; toimeenpanon-, lainsäädännön- ja tuomiovallan kyseenalaistaminen on aina ollut yksi persujen perusopeista. Itselleni on suuri yllätys ja pettymys että Kokoomus on lähtenyt mukaan saamaan.
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemen mukaan poliittiset toimijat kyseenalaistivat oikeusvaltiollisen tasapainon itärajan sulkemisesta koskeneessa keskustelussa.
www.hs.fi
Niin. Toisaalta, apulaisoikeuskanslerinkin pitäisi periaatteessa olla neutraali elin ja keskittyä siihen laillisuuden selvittämiseen eikä oman subjektiivisen vihreän ideologiansa ajamiseen. Ja Pöystihän sitten hyväksyi sen, että eipä näyttänyt vastoin perustuslakia olevankaan.
Mutta toki, kunhan on sitä "parempaa ideologiaa", niin silloin tämä ei ilmeisesti ole ongelma. Mitenköhän olisi ollut, jos apulaisoikeuskansleri olisi ollut perussuomalaisen ideologian omaava ja torpannut jotain vihreiden hanketta ideologisesti värittyneellä subjektiivisella tulkinnallaan? Olisiko samoilla ihmisillä ollut samat mielipiteet?
Mielestäni ideologisesti värittyneet päätykset tällaiselta elimeltä ovat aivan pätevä syy potkuille. Näillä palleilla pitäisi istua neutraaleja ihmisiä, jotka tulkitsevat lakia se miten on, eikä siten mikä parhaiten ajaa omaa poliittista agendaansa. Se juuri on se vallan kolmikannan idea.