Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 362
  • 15 578

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tämähän on muuten sitten sitä normalisointia.

Termeistäkin riippumatta (käytettiin nyt sitten termiä äärioikeisto tai ei - kyseessä semantiikka) olisi tärkeää, että kaikkeen demokratian sekä perustuslaillisuuden kannalta kyseenalaiseen toimintaan puututaan. Minusta puuttumisen vähättely on asia, mitä ei voi hyväksyä.

Aika paljon rapaa niskaansa saivat korona-aikana ne, jotka kritisoivat voimakkaasti sulkutoimien ja muiden toimenpiteiden demokraattista oikeutusta. Ja samalla tavalla rapaa ja vähättelyä saavat niskaansa nyt ne, jotka varoittavat persujen perusoikeuksien vastaisesta retoriikasta ja osin autoritaarisista toimista. Loanheittäjät ovat vain suurelta osalta eri naamoja, koska hallituksessa olivat korona-aikana eri puolueet.

Vähän huolestuttaa, etteivät kovinkaan monet ihmiset näe perustuslaillisuuden puolustamisessa omaa puoluekantaansa pidemmälle.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tästä viestistä ja kokonaisuutena useammasta viestistä on annettu rikepiste.
Se olisi kiinni ilman ulkomaalaisia työntekijöitä. En osaa sanoa mikä tuohon on syy eikä millään mittarilla voi sanoa sesonkiajaksi mutta ravintolat ja vuokraamot ja kaupat, kaikissa ulkomaalaisia ja osassa jopa enemmistönä.

Mistä tiedät, että olivat ulkomaalaisia? Keskustelitko jokaisen kanssa, vai syyllistyitkö juuri ehkä etniseen profilointiin?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensimmäisessä linkissä ei puhuta Lapin matkailusta ja toisessa tuo asuntopula otetaan hyvin esiin. Ulkomaalaisia työntekijöitä on otettu Lapin matkailuun jo pitkään. Monessa asiassa on eduksi, että työntekijä osaa natiivisti turistien omaa kieltä. Mutta kun näille ulkomaalaisille ei ole myöskään niitä asuntoja. Ja se vasta rasismia on, jos suomalaisille kelpaamattomissa homeluukuissa aletaan asuttamaan ulkomaalaisia työntekijöitä.

Eli ravintola-alan työvoimapula ei kosketa Lapin hiihtokeskuksia?

 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Sano yksikin puolue, joka ei ole ilmoittanut huolestuneisuutta kansantalouden tilasta? Ero vasemmiston ja oikeiston välillä on keinoissa asian ratkaisemiseksi. Näkemykset velkaantumisasteen ongelmallisuudesta toki vaihtelevat myös. Viime vaalikaudella velanotto kyllä karkasi lapasesta. Mm yritystukia vasemmistohallitus jakoi hämmästyttävän avokätisesti. Hallituksen sisäistä eripuraa ratkottiin jakamalla rahaa omille tukiryhmille, lehmänkauppaa käytiin hallituksen sisällä ihan huolella. Nyt meillä on taas käsillä eripurainen hallitus. Vaara sille ettei hallitusohjelman toteuttamisesta tule yhtään mitään on suuri.
Myönnän, oli hieman kärkeästi sanottu ja varmasti ovat huolestuneisuutta ilmaisseet muutkin. Se miksi oppositio ei ole kuitenkaan keskittynyt tuomaan konkreettisia vaihtoehtoisia toimiaan esiin, johtuu mielestäni osaltaan istuntotauon luonteesta. Näitä varmasti tulee syksyn mittaan, mikäli hallitus pysyy koossa. Kuten sanot, vaara sille, ettei hallitusohjelman toteuttamisesta tule mitään on suuri. Tämä on sellainen tosiseikka, jota on vaikea kiistää. Tämän arviointi opposition puolelta ei kuitenkaan kuulu istuntotauolle, jolloin hallitus ei ole saanut edes mahdollisuutta toteuttaa hallitusohjelmaa. Se että vaaditaan hallituksen eroa, kun näyttää ennakolta siltä, ettei mahdollisesta hallitusohjelman toteutus tule onnistumaan, olisi parlamentarismin kannalta ongelmallista. Hallitus hajoaa jos hallitus hajoaa, mutta uusia tunnusteluja ei voida pitää aina parin kuukauden välein. Tällä hallituksella on nyt kansan mandaatti toimia ja opposition tulee se hyväksyä, vaikkakin se on oikeutettu omia näkemyksiään tuomaan esiin.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Täällä on monikin jo kysynyt, että mikä olisi se parempi vaihtoehto nykyhallitukselle, mutta perusteltuja vastauksia ei ole pahemmin näkynyt. En nyt oikein jaksa siihenkään uskoa, että SDP:n politiikka puheenjohtajan vaihtuessa muuttuisi sormia napsauttamalla järkevämpään suuntaan. Toisihan Lindtman tietynlaista ennustettavuutta sekä ehkä vakauttakin, mutta voihan sieltä pahimmassa tapauksessa Kiurukin kammeta itsensä puolueen johtoon, mistäs näitä tietää, ja silloin ollaan syvässä päässä. Sitten taas katsellaan, kun Mäkynen kertoo talousviisauksiaan A-studiossa hallituspuolueen edustajana, eikä tuokaan herätä luottamusta pätkääkään, varsinkin kun ne jutut on kuultu ja nähty jo niin moneen kertaan.

Toivottavasti tämä hallitus saisi aidon mahdollisuuden näyttää, mihin suuntaan haluavat/kykenevät Suomea viemään ja arvosteltaisiin vasta sen jälkeen.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Täällä on monikin jo kysynyt, että mikä olisi se parempi vaihtoehto nykyhallitukselle, mutta perusteltuja vastauksia ei ole pahemmin näkynyt. En nyt oikein jaksa siihenkään uskoa, että SDP:n politiikka puheenjohtajan vaihtuessa muuttuisi sormia napsauttamalla järkevämpään suuntaan.

On hyvin mahdollista että Sdp:n politiikka ei muutu saman tien, mutta yleisesti ottaen Sdp:llä on huomattavasti enemmän yleistä kompromissihalukkuutta ja parlamentaristista kokemusta kuin persuilla joiden puheenjohtaja on toiminut poliitikkona vasta kuusi vuotta ja joilla ei laajasti ottaenkaan ole riveissään kovin kokeneita poliitikkoja eikä varsinkaan sellaisia joilla olisi kokemusta hallitustyöskentelystä. Persuilla on sekä raakaa osaamisvajetta että periaattellisen tason vajetta siinä miten maata hallitaan ja siinä suhteessa Sdp:llä on etu riippumatta siitä kuinka paljon tiettyjä yksilöitä demonisoidaan. Puolueella on kuitenkin pitkä historia hallituspuolueena ja suurena puolueena ylipäätään.

Väitän että jos tämä meno jatkuu kiistat politiikan sisällöistä tulevat olemaan jopa tervetulleita toistuviin pelisääntökeskusteluihin verrattuina.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä esim. Vantaan pitäisi rakentaa asuntoja työntekijöilleen kauemmaksi ja järjestää ilmainen kuljetus töihin ja takaisin.
Täällä kun ammutaan alas näitä maahanmuuton ongelmien järjettömiä vailla minkäänlaista realismia omaavia ratkaisuehdotuksia, niin jutut sen kun vaan paranee.
Mä ehdotan myös, että lopetetaan kaikki sodat, nälänhätä ja ilmastonmuutos. Kaikkea hyvää kaikille. Kyllä se siitä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täällä kun ammutaan alas näitä maahanmuuton ongelmien järjettömiä vailla minkäänlaista realismia omaavia ratkaisuehdotuksia, niin jutut sen kun vaan paranee.
Mä ehdotan myös, että lopetetaan kaikki sodat, nälänhätä ja ilmastonmuutos. Kaikkea hyvää kaikille. Kyllä se siitä.

Jos kaupunki ei saa palkattua työntekijöitä, jotain pitää tehdä. Yksinkertaisinta olisi tietysti maksaa parempaa palkkaa ja houkutella näin työntekijöitä kuntaan.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai sitten voisi lähteä karsimaan seksuaalivalistusta ja siirtää ehkäisypillerit, kondomit ja muut toimet hankalammin saataviksi (mielellään niin että niitä ei saisi alle tietynikäiset ihmiset, koska teiniraskauksilla se väestö kasvaa eniten).
Pitäisikö myös abortit siirtää hankalammin saataviksi, jos sillä saataisiin väestönkasvu nousuun?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pitäisikö myös abortit siirtää hankalammin saataviksi, jos sillä saataisiin väestönkasvu nousuun?
Varmaan joidenkin mielestä tuokin olisi hyvä idea (joku taisi jossain muussa ketjussa sanoakin että Suomi olisi parempi paikka jos abortteja ei olisi Suomessa laillistettu). Yleisesti kuitenkin nuo keinot mitä esittelin olisivat niitä keinoja millä syntyvyys saataisiin kasvuun. Siis vahinkojen ja teiniraskauksien avulla, mikäli ei haluta antamaan rahallisia palkkioita tai valtakunnallisia vapaapäiviä lastentekoa varten.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jos kaupunki ei saa palkattua työntekijöitä, jotain pitää tehdä. Yksinkertaisinta olisi tietysti maksaa parempaa palkkaa ja houkutella näin työntekijöitä kuntaan.
Vantaa päätti panostaa varhaiskasvatukseen, erityisopetukseen ja alkuopetukseen ja maksaa niiden työntekijöille naapureitaan enemmän. Sitten taas muu peruskoulu ja käsittääkseni keskiastekin jäi nuolemaan näppejään, ja esimerkiksi Tuusulassa saa parempaa liksaa. Paikalliset järjestelyvarat eivät kaikkeen riitä, ja kaupungin kassassa on pohja. Veronkorotuksiin tuskin lähdetään. Onneksi Vantaan investoinnit alkavat vihdoin tuottaa hyvää taloudelle.

Hallitus lisää ohjelmansa mukaan rahaa perusopetukseen, mutta vähentää toisaalta kuntien valtionosuuksia. Saa nähdä, kurjistuuko peruskoulu entisestään.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei välttämättä, valtuutetut voivat tehdä niitä arvovalintoja ja siirtää rahoja budjetin sisällä. Jäähallit ja kentät tarvittaessa kiinni.
Joo säästetään lasten ja nuorten harrastuksista, että saadaan maahanmuuttajat tukityöllistettyä.
Aina vaan paranee.
 

molari

Jäsen
Pääkaupunkiseudun asumiskustannukset ovat ongelma, mikä pitäisi ratkaista. Mikä ratkaisuksi, vaikea sanoa. Ehkä esim. Vantaan pitäisi rakentaa asuntoja työntekijöilleen kauemmaksi ja järjestää ilmainen kuljetus töihin ja takaisin.

Sittenhän siinä kävisi niin, että Vantaan kaupungin työntekijät olisivat kirjoilla jossain muualla ja maksaisivat kunnallisveron siihen kuntaan, ei ehkä voittajakonsepti Vantaalle.

Vaikka ehkä mistään työstä ei saisi puhua paskaduuneina, niin osin alat, jotka ovat maahanmuuttajavaltaisia/valtaistumista, ovat kärsineet myös ansiotason heikentymisestä, johtuu toki myös muistakin syistä. Esim. ravintola-alalla saattoi tienata hyvinkin, prosenttipalkalla todella hyvin, samoin erilaisista teollisuus- ja rakennusloppusiivouksista tai vaikkapa rakennusaputöistä, jos oli osa urakkaryhmää. Nyt palkkataso on vedetty alas, erilaiset välitysfirmat hääräävät taustalle ja työsuhteet/keikat lyhyitä.
Tästä tulee helposti sellainen itseään ruokkiva kierre, että alalle kukaan ei halua tai kouluttaudu.
 
Viimeksi muokattu:

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Pääkaupunkiseudun asumiskustannukset ovat ongelma, mikä pitäisi ratkaista. Mikä ratkaisuksi, vaikea sanoa. Ehkä esim. Vantaan pitäisi rakentaa asuntoja työntekijöilleen kauemmaksi ja järjestää ilmainen kuljetus töihin ja takaisin.
Parakkimajoitus Pornaisiin ja sieltä aamulla bussikuljetus duuniin ja työpäivän jälkeen takaisin. Vuorotyöntekijöille sitten lisäksi omat kuljetukset. Ongelma ratkaistu. Onko järkee vai ei... no, ei oo.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Parakkimajoitus Pornaisiin ja sieltä aamulla bussikuljetus duuniin ja työpäivän jälkeen takaisin. Vuorotyöntekijöille sitten lisäksi omat kuljetukset. Ongelma ratkaistu. Onko järkee vai ei... no, ei oo.

No miten pääkaupunkiseudun ongelma ratkaistaan? Nämä hassunhauskat ehdotukset eivät niitä ratkaise kuitenkaan niitä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joko tämä hieno tilaisuus on noteerattu täällä? Tänne tulee siihen tahtiin uusia viestejä, ettei perässä pysy.


Todella tyylikäs tilaisuus nimeä ja puheita myöten.

Jutusta pomittuna:

– Tälle hallitukselle ei kuulu kaunistella. Hallituksessa istuu natseja ja lapsia ahdistelevia ihmisiä.


On se nyt perkele, kun ei natsitkaan saa olla rauhassa tältä hallitukselta.

Pahoittelut, palataan oikeisiin aiheisiin.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Parakkimajoitus Pornaisiin ja sieltä aamulla bussikuljetus duuniin ja työpäivän jälkeen takaisin. Vuorotyöntekijöille sitten lisäksi omat kuljetukset. Ongelma ratkaistu. Onko järkee vai ei... no, ei oo.
Tuolla tyylillä mentiin/mennään esim Uudenkaupungin autotehtaalla ja Olkiluodon ydinvoimaloiden rakennus- ja vuosihuoltojen aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös