Petteri Orpon hallitus

  • 1 243 966
  • 15 579

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Niin. Ennen Halla-Ahoa siellä oli Tony Halme. Persut ovat siitä asti olleet rasistien puolue. Eli oikeastaan lähes alusta asti. Ei sitä ole kaapattu. Nuo sinisiin siirtyneet ”maltilliset” persut olivat ihan yhtä rasisteja. Jussi Niinistö, Sampo Terho jne. olivat ihan yhtä lähellä Suomen Sisua yms.

@Ötökkä tuossa yllä sanoikin hyvin.
Rasisti ei kuitenkaan mielestäni ole äärioikeistolainen, siinä mielessä, että ajaisi kaikkia fasismin määritelmään kuuluvia asioita/tavoitteita. Soinin ja Halmeen kahden miehen show ei olisi millään kantanut, elleivät he olisi hyväksyneet ajatuksiltaan selkeästi äärioikeistolaisempia henkilöitä mukaan kelkkaansa. Soini ja Halme olivat ennenkaikkea populisteja ja heillä olisi tarpeen vaatiessa takki kääntynyt toiseenkin suuntaan, jos oma etu olisi sitä vaatinut. Soini oli SMP:n ajatusmaailman perijä alkujaan ja 'pienen ihmisen asialla', siitä sitten nitkahti ajatus oikealle ja yhtäkkiä maahanmuuttajat olivatkin se vihollinen nro 1.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Mukava muuten lukea näitä sun kirjoituksia, joissa ei ole turhia ylilyöntejä sekä mautonta öyhöttämistä. Osaat antaa kritiikkisi asiallisesti.

Kaikki olisivat päässeet helpommalla, jos Junnilaa ei olisi alunperinkään valittu ministeriksi.
Itse näen tämän vastakkainasettelun suurimpana turvallisuusuhkana Suomen sisäiselle turvallisuudelle. En halua että tästä tulee jenkkilä, jossa puoluekanta päättää sun kaveripiirin ja jokaisen mielipiteen. Oma ajattelu vähenee kun ne mielipiteet vain luetaan "oman puolueen" linjalta.

Lisää muuten tulee kokoajan twitterissä juttuja vastaan. Kyllähän ne pahalta näyttää kun paljon "pieniä" juttuja kasaantuu.
 

Liitteet

  • 20230628_193052.jpg
    20230628_193052.jpg
    177,5 KB · kertaa luettu: 160
  • 20230628_192637.jpg
    20230628_192637.jpg
    115,4 KB · kertaa luettu: 167

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinänsä olisi mielenkiintoista tietää, miten ja miksi hyvinkin äärioikeistoa lähellä oleva poliittinen retoriikka on noussut ns. salonkikelpoiseksi?

Tuo Junnilan jakama kuva Ku Klux Klan-lumiukosta on äärimmäisen pöyristyttävä teko ja vaikka "kännissä ja läpällä"-korttia käyttäisikin, ei se silti ole hyväksyttävä teko. Lisäksi vaikka vuodesta 2014 onkin jo aikaa, oli Junnila tuolloin 32-vuotias, eikä mikään Ylilauta-teini.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Itse näen tämän vastakkainasettelun suurimpana turvallisuusuhkana Suomen sisäiselle turvallisuudelle. En halua että tästä tulee jenkkilä, jossa puoluekanta päättää sun kaveripiirin ja jokaisen mielipiteen. Oma ajattelu vähenee kun ne mielipiteet vain luetaan "oman puolueen" linjalta.
Onneksi olemme vielä kaukana jenkkien hulluudesta ja toivottavasti vastaavaa ei tarvitse täällä kokea. Ehkä tässä auttaa suomalainen melko pidättyväinen mentaliteettikin, mutta onhan tuolla kummallakin äärilaidalla "potentiaalia". Onneksi enemmistö kuitenkin näkee asiat asioina ja tämähän on ollut Suomen vahvuus tähänkin asti ja uskon näin olevan jatkossakin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Kokoomuksesta "light-persu"-siipi löytyykin, olettaisi Junnilan taannoiset tekemiset olevan silti liikaa ihan keskivertokokoomuslaisellekin. Nyt "me" (en ole puolueen jäsen, mutta useat vaalit putkeen äänestänyt) joudumme yhtä lailla kantamaan vastuun ja mainehaitan ministerin jatkosta.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse näen tämän vastakkainasettelun suurimpana turvallisuusuhkana Suomen sisäiselle turvallisuudelle. En halua että tästä tulee jenkkilä, jossa puoluekanta päättää sun kaveripiirin ja jokaisen mielipiteen. Oma ajattelu vähenee kun ne mielipiteet vain luetaan "oman puolueen" linjalta.

Lisää muuten tulee kokoajan twitterissä juttuja vastaan. Kyllähän ne pahalta näyttää kun paljon "pieniä" juttuja kasaantuu.
Onko tuo Hitler parodia video osoitus jostain? Itse olen katsonut useamman. Noi viestit taas on mainstream perussuomalaisuutta.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanottaneen siis vielä tähänkin threadiin suorasanaisesti, että vaikka julkikokoomuslainen olenkin, tuomitsen jyrkästi Junnilan jatkon ministerinä.

Miksi Perussuomalaiset eivät olisi voineet hoitaa tätä ryhmän sisäisesti? Bussin alle heitto on ikävä teko, mutta kenties kohu olisi jo laantumaan päin, mikäli Junnila olisi itse jättänyt tehtävänsä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sähköasentaja, seiväshyppääjä, datanomi, kivenhakkaaja, Sirola-opisto, …
Aikoinaan pilkattiin SKDL:n ajokortitonta monivuotista liikenneministeriä & eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtajaa.
Saahan sitä pätevyyttä tosin jalankulkijana, joukkoliikenteestä ja ministeriauton takapenkiltäkin.
Huhu Vasemmistoliiton liikenneministeri Kyllösen ajortittomuudesta oikaistiin topakasti. Kortti löytyi!
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jos ei nyt ihan julkisesti huutele, että haluaa tappaa kaikki eriväriset ja eri mieltä olevat, niin vihjailla, vitsailla ja osallistua tämmöisten huutelijoiden kokouksiin saa sitten ihan mielinmäärin.
Olet siis sitä mieltä, että persut tappaisivst heti kaikki eriväriset ja eri mieltä olevat, jos vain valtaa olisi. Taidat vitsailla vakavalla asialla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sanottaneen siis vielä tähänkin threadiin suorasanaisesti, että vaikka julkikokoomuslainen olenkin, tuomitsen jyrkästi Junnilan jatkon ministerinä.

Miksi Perussuomalaiset eivät olisi voineet hoitaa tätä ryhmän sisäisesti? Bussin alle heitto on ikävä teko, mutta kenties kohu olisi jo laantumaan päin, mikäli Junnila olisi itse jättänyt tehtävänsä.

Ehkäpä Purran asema ei ole sellainen, että hän voisi poistaa Junnilan. En usko Junnilan jatkavan 2 vuotta, mutta Purrakaan ei voinut jo kättelyssä antaa periksi kun oli Junnilan ministeriksi osaltaan hyväksynyt. Hörhösiiven edustus puuttuisi ja Puisto tekisi tilanteesta vielä vaikeamman sisäisesti.

Näin siis arvaan ja arvasin aiemmin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuosta valinnasta saamme kiittää vain ja ainoastaan Purraa. Valtava virhevalinta, josta hallitus kärsii niin kauan kuin Junnila on ministeri ja oppositio ottaa siitä vastaavasti kaiken ilon irti.
Ottaakohan suurimman osuman kannatuksessaan kuitenkin Kokoomus? Vaikka Kokoomus onkin ottanut askeleita lähemmäs Perussuomalaisia, on puolueessa edelleen laaja liberaalien kaupunkilaisten siipi, jolle Junnilan hyväksyntä on myrkkyä siinä missä oppositiollekin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kokoomus ottaa tässä minusta niukasti takkiinsa, Orpo enemmän. Mutta kokoomuksen kannatuksen kannalta katsoen, uhka kaupungeissa tulee hieman enemmän jos Virran vihreät saavat politiikkaansa selvästi oikealle. Tämä vetoaisi nuorempiin äänestäjiin ja tietenkin vihreistä kokoomukseen siirtyneisiin. He lähtivät, koska vihreät liukuivat vasemmistoliiton apupuolueeksi.

Jos Junnila jatkaa pitempään ministerinä ja koko ajan tulee uutta, julkaisematonta kamaa entisen lisäksi halliten somea ja mediaa, koko hallitus kaatuu ellei Junnila lähde. Tavalla tai toisella. Siinä vaiheessa Junnilan ääriasteella tms ei ole enää mitään väliä.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Miksi Perussuomalaiset eivät olisi voineet hoitaa tätä ryhmän sisäisesti? Bussin alle heitto on ikävä teko, mutta kenties kohu olisi jo laantumaan päin, mikäli Junnila olisi itse jättänyt tehtävänsä.
Alan vakuuttua että persuissa ei ihan oikeasti ymmärretä asian ongelmallisuutta, vaan aidosti pitävät tätä vihervasemmiston ajojahtina. Siksi tässä vastuu oli hallituskumppaneilla, mutta vastuu jäi kantamatta myös kokoomukselta ja kd:ltä kantamatta.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoomus ottaa tässä minusta niukasti takkiinsa, Orpo enemmän. Mutta Kokoomuksen kannatuksen kannalta katsoen, uhka kaupungeissa tulee hieman enemmän jos Virran vihreät saavat politiikkaansa selvästi oikealle.
Liberaalien nousu eduskuntaan yhdelläkin kansanedustajalla olisi ollut tässä mielessä erinomainen juttu. Hyvä vahtikoira Kokoomukselle, lipsumista liikaa Perussuomalaisten taskuun.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Alan vakuuttua että persuissa ei ihan oikeasti ymmärretä asian ongelmallisuutta, vaan aidosti pitävät tätä vihervasemmiston ajojahtina. Siksi tässä vastuu oli hallituskumppaneilla, mutta vastuu jäi kantamatta myös kokoomukselta ja kd:ltä kantamatta.
Ei PS tässä kärsi, vaan kannattajansa tykkäävät kun eivät anna periksi. PS kärsii vasta jos hallitus kaatuu. Eli eiköhän tätä leikkiä pitkitetä mahdollisimman kauan. Joku hörhösiivestä piti ottaa mukaan hallitukseen ja Junnila oli ehkä pienin paha. Ehkä.

Hallituskumppaneille tämä on huomattavasti vaikeampaa.

Bb-Sebu ministeriksi kiitos ja viennin edustusreissuille flanellipaidassa ja puolison kanssa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
No tässähän vastaat itse itsellesi. Halla-aho tuli kumppaneineen puolueeseen mukaan ja vaikka pahimmat kytkökset äärioikeistoon siivottiin, niin kummasti siellä näitä junniloita on, jotka vähän kuitenkin äärioikeistolaisia liikkeitä fanittaa, toki 'ihan läpällä' vain.

Vieläkään Suomessa ei oikein tunnuta muistettavan että olimme Saksan liittolaisia ja itsekin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevana valtavasti on olemassa piilossa olevaa fasistista ajattelua ihan korkeakoulutettuja kavereita myöden. Tätä on paljon myös Jyväskylässä. Ei tämän nyt pitäisi ketään yllättää. Persut ovat antaneet ajattelulle laillisen kanavan ja siinä on nyt pää auki eikä köyttä ole todellakaan vedetty loppuun saakka.

Tarkkana saadaan olla. Ihmettelen sitä miksi asiaa ihmetellään.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Liberaalien nousu eduskuntaan yhdelläkin kansanedustajalla olisi ollut tässä mielessä erinomainen juttu. Hyvä vahtikoira Kokoomukselle, lipsumista liikaa Perussuomalaisten taskuun.

Ehdottomasti, mutta heillä ei ole järkevää karsimislinjaa eikä juuri muuta politiikkaa. Kulttuurin tuen ja YLE:n (käytännössä) lopettamalla en usko saavan tukea prosenttia enempää. Jos siellä skarpataan, löydetään liberaali vaihtoehto politiikkaan ja jos Virta saa Vihreät talouspoliittisesti oikealle, Kokoomukselle tulisi kilpailijoita.

Nythän tilanne on se, että Kokoomus ei ole eikä koskaan ole ollutkaan arvoliberaali puolueena ja oikeistoliberaalit liikkeet tai puolueet puuttuvat pitkälti Suomesta.
 

12961

Jäsen
Sanottaneen siis vielä tähänkin threadiin suorasanaisesti, että vaikka julkikokoomuslainen olenkin, tuomitsen jyrkästi Junnilan jatkon ministerinä.

Miksi Perussuomalaiset eivät olisi voineet hoitaa tätä ryhmän sisäisesti? Bussin alle heitto on ikävä teko, mutta kenties kohu olisi jo laantumaan päin, mikäli Junnila olisi itse jättänyt tehtävänsä.

Joku sen tässä sanoikin. Junnila lienee omissa tekemisissään ministerinä paljon helpommin hallittava kuin Peltokangas, Huhtasaari tai vaikka Tynkkynen. Näiltä syntyisi showta käytännön asioista ja kaikilla on joka tapauksessa jonkin asteinen natsikortti tai muu hörhövaltti takataskussaan.

Jännä joka tapauksessa jos nämä päivän kuvakaappaukset Junnilan facebookista & twitteristä ovat aitoja. Mennään melko syvään päätyyn ja olisihan nuo olleet etukäteen suht helposti nähtävissä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tietysti tässä paljon painavat tärkeät vientikumppanimme ja liittolaisemme, mutta silti toivoisi, että ihan omaehtoisesti torjuisimme tälläiset vaikutteet - aivan kuten joskus hamalla 1930-luvulla, kun kummatkin ääripäät torjuttiin. Näin nykyaikana toki selkeästi on vain se yksi ääripää, jolla on aitoa ja suoraa vaikutusvaltaa sekä laajojen kansalaispiirien kannatusta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jännä joka tapauksessa jos nämä päivän kuvakaappaukset Junnilan facebookista & twitteristä ovat aitoja. Mennään melko syvään päätyyn ja olisihan nuo olleet etukäteen suht helposti nähtävissä.
Juu eiköhän hän itse tajua pian erota. Se puhe ja ”yksi natsiläppä” olisi vielä ehkä mennyt, mutta 20 läppää ei…

Tai sitten ei. Ei näistä nykypersuista tiedä mihin ovat valmiita. Kovempia ovat neuvottelemaan kuin Soinin persut.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Riikka Purra uhriutuu. Hänen mukaansa ei ole epäilystäkään, että seuraavat kohteet ovat Halla-aho, Purra ja sitten rajat kiinni Rantanen.

 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Aika sinimusta äänestystulos tänään. Kokoomus maksaa tuosta vielä pitkään ja kovaa hintaa.

Perussuomalaisten Purra etenee asiassa perinteisen persumaisen mediapelikirjan mukaan uhriutumalla savustamisista yksinkertaisessa luottamusasiassa.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Riikka Purra uhriutuu. Hänen mukaansa ei ole epäilystäkään, että seuraavat kohteet ovat Halla-aho, Purra ja sitten rajat kiinni Rantanen.

Ja on tietenkin ihan oikeassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös