No niinhän tuo hallituskokoonpano menee. Mutta mites me tavatallaajaat?On vammaisia, osa-työkykyisiä, vanhuksia; jotka jokainen tarvitsevat myös etunsa. Nuoria unohtamatta.
Niinpä onneksi on näitä tavallisen kansan puolueita hallituksessa.No niinhän tuo hallituskokoonpano menee. Mutta mites me tavatallaajaat?
(ja tähän hymiö)
Nyt pitäisi sitten joko pyörtää kaikki aiemmat puheet tai kaataa hallitus. Petterin kohtalonhetket ovat silti eittämättä käsillä.
Tynkkynen lällättelee twitterissä, mutta minusta nuoli ei nyt osu vihervasemmistoon vaan Kokoomukseen.
Sanoin hallitusneuvotteluiden aikaan, että perussuomalaisen politiikan teon yksi keskeisimpiä motiiveja on ”ihan sama kuha muita vituttaa” -ajatus. Silloin sain kuraa niskaani tällaisesta yksinkertaistuksesta ja kategorisoinnista. Kyllähän Purran päätös, Rydmanin kommentit hyvästä ystävästä Junnilasta, joka vääryydellä savustettiin ulos, ja nyt Sebun lällättelyt vain vahvistavat tätä käsitystä.Mitähän se oikein lällättelee? Että ihan tahallaan nyt laitettiin uusi ministeri joka teitä vituttaa? Huh huh mikä lapsi.
Voi toki olla, että olen täysin hakoteillä, mutta eikö Perussuomalaisten olisi ollut järkevää valita ministeriksi vähemmän painolastia omaava henkilö, huomioiden jo ennestään turbulentti tilanne? Esimerkiksi Sakari Puisto, josta joka tapauksessa tulee saamaan salkun.
Mitähän se oikein lällättelee? Että ihan tahallaan nyt laitettiin uusi ministeri joka teitä vituttaa? Huh huh mikä lapsi.
Pedofiilit ovat kiinnostunut pikkulapsista, ei teini-ikäisistä, siitä Rydmania ei kait sentään ole epäilty.
Voi toki olla, että olen täysin hakoteillä, mutta eikö Perussuomalaisten olisi ollut järkevää valita ministeriksi vähemmän painolastia omaava henkilö, huomioiden jo ennestään turbulentti tilanne? Esimerkiksi Sakari Puisto, josta joka tapauksessa tulee saamaan salkun.
Rydmanin valinta ei ainakaan helpota Perussuomalaisten välejä Kokoomukseen.
Tynkkynen on jo vanha tapaus. Enemmän ihmetyttää, että samalla hiekkalaatikolla jokeltelevat nyt myös muun muassa Sammallahti ja Kaleva. Toivottavasti ei tule kohta hiekkalapiosta riitaa.Mitähän se oikein lällättelee? Että ihan tahallaan nyt laitettiin uusi ministeri joka teitä vituttaa? Huh huh mikä lapsi.
Huomisen iltauutisissa Petteri Orpo jämäkästi kertomassa että elinkeinoministeri ei ole mikään pedofiili, hän vain tykkää viettää aikaa teinityttöjen kanssa.
Saattaa olla Puiston elämän paras päätös. Tämä hallitus tuskin on enää kahden vuoden kuluttua pystyssä. Erittäin viisasta olla menemättä tuohon hallitussuohon rypemään.Perussuomalaiset | Sakari Puisto: Purra pyysi aloittamaan elinkeinoministerin tehtävässä aikaisemmin, mutta kieltäydyin
Sakari Puiston mukaan kieltäytyminen ministerivastuiden aikaistamisesta johtui kokonaisharkinnasta.www.hs.fi
Puisto harkitsi, ja sitten harkitsi että ei.
Sanoin hallitusneuvotteluiden aikaan, että perussuomalaisen politiikan teon yksi keskeisimpiä motiiveja on ”ihan sama kuha muita vituttaa” -ajatus. Silloin sain kuraa niskaani tällaisesta yksinkertaistuksesta ja kategorisoinnista. Kyllähän Purran päätös, Rydmanin kommentit hyvästä ystävästä Junnilasta, joka vääryydellä savustettiin ulos, ja nyt Sebun lällättelyt vain vahvistavat tätä käsitystä.
Ephebophilia - Wikipedia
en.wikipedia.org
Onhan tuolle ihan termikin. Ei yleensä tule vastaan suomalaisessa poliittisessa diskurssissa, mutta ehkä kohta.
Tynkkynen lällättelee twitterissä, mutta minusta nuoli ei nyt osu vihervasemmistoon vaan Kokoomukseen.
En keksi tästä nykyisestä kokoonpanosta ainoatakaan kuvaukseen sopivaa henkilöä. Jos joku pitää mainita, niin ex-persu Jussi Niinistöä arvostan poliitikkona ja aikoinaan hän hoiti hommansa asiakeskeisesti myös puolustusministerinä.Ihan vilpitön: Löytyykö perussuomalaisista yhtään valtiopäämiesmäistä tahoa? Tiedätte kai, väliin purraan hammasta ja pidetään turpa kiinni tai mennään keskilinjalla. Mietitään isoa kuvaa.
Viittaakohan tähän Amanda Blickin twiittiin: