Petri Vehanen – raumalainen maailmanmestari

  • 562 540
  • 2 110
Mistä tuolta johonkin videoon olisi päässyt tai edes liveseurantaan, kun ainut mitä löysin, oli toi etusivulla oleva tilanne. Siitä painamalla pääsin vain joukkueiden tilastoihin.

Jos katsot enkunkielisiä KHL:n sivuja, niin otteluseurantaan tai livekuvaan on hankalampi löytää, mutta venäjänkielisten sivujen kautta ihan sitä tilannetta painamalla pääsee otteluseurantaan ja siitä hieman alempana on kolme pientä ikonia, joista vasemman puoleinen johtaa livelähetykseen, mikäli sellaista on tarjolla. Muutenkin jos haluaa reaaliaikaisesti pelejä seurata, niin kannattaa pysytellä venäjänkielisellä puolella.
 

Ylämummo

Jäsen
Erittäin niukka voitto.

Hieno juttu Petelle, että eka tulikaste päättyi voittoon. Niukka oli, mutta voitto kumminkin. Jos omissa kolisee kerran eikä kaverin verkkoon saada maaleja, niin ei se ole molarin vika (vrt HPK-Lukko 1-0). Mutta näin ei sentää käynyt.

Jos oikein katsoin venäjänkielisiä tilastoja, niin Niko Kapanen oli tasoittanut ajassa 58.49 ja voittomaali tehtiin ajassa 59.47.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Ei ainakaan täysi suhari. Vehasesta tulee muuan Niklas Bäckström mieleen. Molemmat kaverit päättivät ryhtyä vanhoilla päivillään huippumolareiksi. Toivottavasti borsch-keitto maistuu ja balalaikka soi duurissa jatkossakin.
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ainakin paremmat photoshoppaustaidot venäläisillä kuin SM-liiga:lla, vrt. Toni Mäkiaho ja kumppanit.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kazanin maalivahtien peluutus näyttää jatkuvan samanlaisena kuin ennenkin eli Pete oli tänään luukkuvahtina kun Kazan hävisi Ladalle 1-2. Stanislav Galimov oli pelivuorossa ja torjui 14 kertaa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kazanin maalivahtien peluutus näyttää jatkuvan samanlaisena kuin ennenkin eli Pete oli tänään luukkuvahtina kun Kazan hävisi Ladalle 1-2. Stanislav Galimov oli pelivuorossa ja torjui 14 kertaa.
Hmm, onkohan KHL:ssä vielä joku sääntö, että ulkomaalaismaalivahti saa torjua vain tietyn prosenttiosuuden otteluista?
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainakin paremmat photoshoppaustaidot venäläisillä kuin SM-liiga:lla, vrt. Toni Mäkiaho ja kumppanit.

Nyt mennään ohi aiheen ja kovasti, mutta hauskinta on se että tuo Mäkkärin kuva on edelleen täysin sama. Miksei sitä voisi vaihtaa oikeaan kuvaan? Taitaa olla Nauru-ketjujen aihetta.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaaha, varmaan tuosta ulkomaalaisvahtien peluuttamisprosentistakin on juttua KHL-ketjussa ollut ja sen itsekin olen lukenut, en vaan muistanut sitä.

Tuli vaan mieleen että ei tainnut Tellukaan sitä muistaa, kun ainakin minä sain jostain haastattelusta sen käsityksen että hän ihmetteli omaa peliaikaansa, kun sitä ei tullut kuin joka toisessa pelissä: "valmentaja ei tykännyt minusta vaikka olin voittava maalivahti".
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vehanen koki ensimmäisen tappionsa Kazanin maalilla. Moskovan Dynamo voitti kotiottelussa 4-2. Dynamo vei kolmannen erän 3-0, mutta eipä ollut Petellä paljon saumoja noihin takaiskuihin.
 
Viimeksi muokattu:

luimuri

Jäsen
Pari kertaa vielä kun päästää 4 maalia niin venäläiset lähettävät Vehasen takaisin Lukkoon ja ottavat seuraavaksi Raannan. Lukolle taas milli rahaa ensi kauden pelaajabudjettiin. Helppoa rahan ansaitsemista.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuo pelihän tuli Viasatiltakin, ja saattoi senpuoleen näkyä tuolta KHL:n sivuiltakin. Harmi kun en älynnyt vilkaista. Katsoiko joku, millaisia osumia Petrille meni? Box scorea ei ole vielä saatavana, mahtoiko tulla paljon torjuntoja?
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuo pelihän tuli Viasatiltakin, ja saattoi senpuoleen näkyä tuolta KHL:n sivuiltakin. Harmi kun en älynnyt vilkaista. Katsoiko joku, millaisia osumia Petrille meni? Box scorea ei ole vielä saatavana, mahtoiko tulla paljon torjuntoja?
Aika nättejä oli Dynamon osumat. Ei niistä Peteä voi juuri syyttää. Yksi kolmannen erän maaleista tuli ainakin niin, että päädystä kimposi kiekko maalin eteen ja Vehanen oli jo siinä vaiheessa ulkona tilanteesta. Viimeinen taisi tulla hienon poikittaissyötön jälkeen, jossa takatolpalla oli mies vapaana, eikä siihenkään veskarilla paljon sanomista ollut. Kahden erän jälkeen muistaakseni torjuntoja oli 21, mutta lopullisia tilastojan en vielä ole nähnyt.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vehanen oli äsken maalissa kun Kazan kävi Riikassa hakemassa pisteet himaan maalein 4-2. Rupesin katsomaan peliä KHL:n sivustolta vasta 10 minuuttia ennen loppua ja pari pahaa mylläkkää Vehanen tuossakin ajassa selvitti.

Ja kävipä vielä pelin päätyttyä pokkaamassa jonkun palkintokassinkin mukaansa. Ilmeisesti hänet arvioitiin siis vieraiden parhaaksi pelaajaksi. Lauris Darzins pokkasi puolestaan Dynamon pelaajista samanlaisen palkinnon.

Hienosti Janis Sprukts ja Pete kaulailivat kättelyssä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kazan pelasi viimeiset pelinsä ennen joulutaukoa ja perjantaina kaatui Minskin Dynamo vieraskaukalossa 4-1 pelissä jossa Vehanen torjui 24 laukausta.

Tänään Traktori oli parempi rankkarikisassa 1-0, vielä ei ole tietoa pelasiko Vehanen tässä pelissä.
 

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vehanen on pelannut 5 peliä Kazanissa nyt , joista 4 voittoa ja yksi tappio. Torjuntaprosentti 92.1% , jäähyjäkin on kertynyt 2 minuuttia. Eli parhaat prosentit Kazanin veskareista, tosin pelejä vasta tuo viisi, mutta hyvin näyttää alkaneen :) Hienoa !
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vehanen piti joulupäivänä nollan Novokuznetskia vastaan, siihen tarvittiin 17 torjuntaa. Tilastojen mukaan Pete on pelannut 8 peliä joista voittanut 6 ja hävinnyt 2. Torjuntaprosentti on 94,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,47 per peli.

Nollapelejä on kaksi, eli ilmeisesti ne laskevat nollaksi myös tuon rankkarikisahäviön Traktoria vastaan.
 

Tumpula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko. Vaan ei ne huonoja ole muutkaan...
Vähän on karannut aihe tuosta otsikon kysymyksestä, mutta todettakoon nyt, että täysi suhari se on. Myydään vaikka Kazaniin. Ei ole vaaraa, että sieltä mihinkään maajoukkueeseen ainakaan valittaisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös