Mainos

Petri Matikainen HIFK:n päävalmentajaksi

  • 892 757
  • 2 124
Riitoja, riehumista, ajojahtia – â€Petri Matikainen oli HIFK:lle pelkkää kuraa†| Jääkiekko | Urheilulehti.fi

"Raha ei kelpaa syyksi Matikaisen kohdalla. Sillä on totta kai painoarvoa, mutta raha ei ole tämän tarinan alku ja juuri.

Matikainen ei olisi lähtenyt HIFK:sta, mikäli seuran sisällä olisi kaikki hyvin. HIFK oli hänen unelmansa syksyllä 2003, kun hän avautui A-junnupelaajilleen siitä, että tavoitteita pitää olla, ja niiden tulee olla korkealla. Häntä on liehitelty ennenkin KHL:ään vaikka kuinka isolla aarrearkulla, mutta työprojekteja ei jätetä kesken. Niiden suhteen hän on ehdoton – on ollut sitä aina.

Matikainen otti yhteen tähtipelaajiensa kanssa kevään pudotuspelien alla, kuten Urheilulehti aiemmin uutisoi. Hänellä oli myös valmennustiimissään/johtoportaassaan rotta, joka laverteli oleellisia tietoja muun muassa jokerileiriin pudotuspeleissä."
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Neloskenttä hei, oliko sulla jotain uutta juttua tarjolla, vai miksi linkittelet tänne jotain Matikaisen fanipoika Seppäsen kirjoituksia, noilla kun ei ole mitään painoarvoa tän asian kanssa ja sama juttu löytyy jo täältä...
 
Suosikkijoukkue
IFK

En huomannut, että tämä oli jo linkitetty. Tästä koko Matikaissopasta oma mielipiteeni on, että se on saanut ihan naurettavat mittasuhteet. Miten näin paljon voi tulla itkua, kun kerrankin joku valmentaja lähtee omasta tahdostaan Hifkistä? Oikeasti.. aika herkkää porukkaa. Valmentajia potkitaan töistään vähän väliä, pelaajat tekevät sopimuksia kesken sopimuskausien ja nyt yksi valmentaja vaihtaa seuraa kesken sopimuskauden.. Eiköhän olis aika laittaa katseet tulevaisuuteen ja toivottaa Matikaiselle parempaa onnea muualla. Hifkissä homma vaan ei toiminut, enkä usko, että olisi toiminutkaan. Molemmille hyvä juttu, että tiet eroavat.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lähtijä hävisi jutun, ja joutui maksamaan useamman kymmenen tuhannen euron korvaukset, jotka eivät todellakaan koostuneet vain uuden tyypin rekrykuluista.

Pitää paikkansa sellaisissa tehtävissä joissa lähtijän lähtemisestä aiheutuu työnantajalle selkeitä yksilöitäviä kustannuksia tai osoitettavaa tappiota. Esim. jos jonkin jo myydyn kurssin vetäjä lähtee ja kurssi joudutaan peruuttamaan - tällöin sopimusrikkoja olisi velvollinen korvaamaan menetetyt tuotot. HIFKin tilanteessa tuote menee ihan samalla lailla kaupaksi joten nähdäkseni ainoat lähtemisen piikkiin menevät kulut olisivat uuteen rekryyn liitettävät. Nämä PM joutunee korvaamaan. Mitään "rangaistusmaksuja" Suomessa ei tunneta.
 
Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten näin paljon voi tulla itkua, kun kerrankin joku valmentaja lähtee omasta tahdostaan Hifkistä? Oikeasti.. aika herkkää porukkaa. Valmentajia potkitaan töistään vähän väliä, pelaajat tekevät sopimuksia kesken sopimuskausien ja nyt yksi valmentaja vaihtaa seuraa kesken sopimuskauden..

Valmentaja tekee lähdön heinäkuussa ja joukkuetta on rakennettu luonnollisesti hänen mitoituksien mukaisesti (huom. en silti yleisesti pidä joukkuetta yksiulotteiseina koohottajapoppoona, vaan muutamien tulevien lisäysten kanssa se on liigan eliittiä). Hänellä on kirjallinen työsopimus. Tähän mennessä venäläisten kaapatessa pelaajan tai valmentajan kesken sopimuskauden on ollut tapana suorittaa asiasta kohtuullinen korvaus, mutta jostain syystä nyt aletaan asiasta vängätä ja Matikainen on osa prosessia, joka saattaa vaikuttaa jatkossa liigaan negatiivisesti. Uuden valmentajan etsiminen ja hänen vaatimustensa sisäänajaminen heinäkuun lopussa elokuun alussa luo paskamaisen tilanteen organisaatiolle, joka tuottaa kilpaurheiluviihdettä jne. Kun valmentaja potkitaan työstä, hänen palkkaansa maksetaan edelleen täysimääräisesti, joten hän saa kohtuullisen korvauksen menetyksestään. Kyllä tässä on syytä spekuloida ja ajanviettekseen raapustella jotain kiekkoaiheiselle foorumille.
 
Hyvät perustelut! Tuolta osin täysin ymmärrettävää.
 
Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Puhuin tänään työoikeuden asianajan kanssa omiin työhommiin liittyen, ja kysyin samalla mielipidettä case Matikaiseen, ja yleisesti määräaikaisen työsuhteen yksipuoliseen purkamiseen. Hän sanoi että vahingonkorvaus määräytyy oikeudessa väliltä 3kk-24kk palkka, ja että yleensä se on lähempänä 3kk.
Kyllä se tietysti kirpaisee Petua, mutta kai se on laskenut että perse kestää ja ryssädollareita jää vielä mukavasti taskuun.

Minkä ihmeen takia seurat sitten maksaa valmentajille palkat sopimuskauden loppuun asti vaikka potkisikin pois kesken sopimuksen? Eikös tämän pitäisi toimia ihan samalla lailla toisinkinpäin? Eihän siitä edes ole kovin montaa vuotta kun Jokeritkin maksoi palkkaa ties kuinka monelle valmentajalle.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minkä ihmeen takia seurat sitten maksaa valmentajille palkat sopimuskauden loppuun asti vaikka potkisikin pois kesken sopimuksen? Eikös tämän pitäisi toimia ihan samalla lailla toisinkinpäin?
Ei kuitenkaan toimi. Työnantaja ja työntekijä eivät ole - tarkoituksellisesti - samassa asemassa lainsäädännön silmissä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hän sanoi että vahingonkorvaus määräytyy oikeudessa väliltä 3kk-24kk palkka, ja että yleensä se on lähempänä 3kk.

Aika kauas siis jäätäisiin näistä massiivisista "350 000 - 400 000e" arvioista. No toisaalta eiköhän noilla Petun 3kk palkkasaatavilla yhden saunaillan joukkueelle tarjoa... monet ovat tyytyväisiä pelkästään siitä, että PS ei enää ensi kaudella valmenna HIFK:ta.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä se kannattajalle riittää loppujen lopuksi, että Matikainen ei enää valmenna HIFK:n joukkuetta, eikä HIFK:n tarvitse maksaa Matikaisen palkkaa kauden 12-13 ajalta, mutta ymmärrän, että HIFK-Hockey Oy ainakin haluaisi korvauksen sopimusrikosta, kun sellaisia on ollut tapana maksaa, esim. case-Suikkanen ja TPS.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika kauas siis jäätäisiin näistä massiivisista "350 000 - 400 000e" arvioista. No toisaalta eiköhän noilla Petun 3kk palkkasaatavilla yhden saunaillan joukkueelle tarjoa... monet ovat tyytyväisiä pelkästään siitä, että PS ei enää ensi kaudella valmenna HIFK:ta.

Mistäs nämä massiivit arviot btw. tänne pölähtivät? Sport-Ekspress vai suomikiekko vai IL? Joku huuteli miljoonastakin?

Olen ymmärtänyt että nämä 'monet tyytyväiset' ovat kuitenkin vain katsojia.
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Kyllä se kannattajalle riittää loppujen lopuksi, että Matikainen ei enää valmenna HIFK:n joukkuetta,...

Kuten aikaisemmin sanoin, niin joulu tuli todella aikaisin tänä vuonna. Tosiaan, huonommaksi ei voi asiat kaiketi mennä ja toivottavasti hommaan löytyy joku, joka osaisi tuota nippua piiskata eteenpäin.

Kannattajille riittää loppujen lopuksi, ettei Matikainen enään valmenna HIFK:n joukkuetta.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Kyllä se kannattajalle riittää loppujen lopuksi, että Matikainen ei enää valmenna HIFK:n joukkuetta, eikä HIFK:n tarvitse maksaa Matikaisen palkkaa kauden 12-13 ajalta, mutta ymmärrän, että HIFK-Hockey Oy ainakin haluaisi korvauksen sopimusrikosta, kun sellaisia on ollut tapana maksaa, esim. case-Suikkanen ja TPS.

Suikkasen tapauksessa kyse ei vain ollut sopimusrikosta vaan yhteistyössä venäläisen seuran kanssa neuvotellusta korvauksesta sopimuksen purkamisesta. Sopimus purettiin yhteisymmärryksessä ja kättä lyötiin päälle. Hifkin tapauksessa on kyse sopimusrikkomuksesta koska työntekijä ei meinaa ilmestyä työpaikalleen vaan työskentelee toisen työnantajan palveluksessa.
 
Suosikkijoukkue
JYP
HIFK-Hockey Oy ainakin haluaisi korvauksen sopimusrikosta, kun sellaisia on ollut tapana maksaa, esim. case-Suikkanen ja TPS.

Eikös noita oo jääny maksamattakin "Case-Kovanen"? Taisipa olla juuri HIFK, joka Tommin palkkasi lehtiä haravoimasta...

On nuo jääkiekkopiirinsopimukset aika jänniä näin siviilimaailmaan verrattuna. Taitaa olla 14 vrk työntekijän irtisanomisaika alle viisi vuotta kestäneessä työsuhteessa. Paskamainen temppu joka tapauksessa. Ennen sentään saattoi miehen sanaan luottaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mistäs nämä massiivit arviot btw. tänne pölähtivät? Sport-Ekspress vai suomikiekko vai IL? Joku huuteli miljoonastakin?.

No näitä lukemia on viime päivinä saanut lukea joka tuutista "varmoina lukuina". Saas nähdä selviääkö koskaan mitä korvauksia HIFK Matikaisesta loppupeleissä saikaan. Tuskin tulee julkiseksi tiedoksi.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
27.7.2012 kaikkien nimet paperissa, yllättävää kun kyseessä on rysyjoukkue. Kauanko "liitto" kestää??? Kuka tietää, ehkä Matikainen on oikea kasveri johtamaan primadonnia. Mutta Nuirmisen ja Heiskasen ei kannattane hankkia pitkiä viisumeita. Ainakaan Nupen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös noita oo jääny maksamattakin "Case-Kovanen"? Taisipa olla juuri HIFK, joka Tommin palkkasi lehtiä haravoimasta...

On nuo jääkiekkopiirinsopimukset aika jänniä näin siviilimaailmaan verrattuna. Taitaa olla 14 vrk työntekijän irtisanomisaika alle viisi vuotta kestäneessä työsuhteessa. Paskamainen temppu joka tapauksessa. Ennen sentään saattoi miehen sanaan luottaa.

Eipä ole irtisanomisaika 14 vuorokautta määräaikaisissa työsuhteissa. Työsopimus voidaan purkaa ainoastaan yhteisymmärryksessä, tässä tapauksessa taidetaan olla kovin kaukana siitä.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
27.7.2012 kaikkien nimet paperissa, yllättävää kun kyseessä on rysyjoukkue. Kauanko "liitto" kestää??? Kuka tietää, ehkä Matikainen on oikea kasveri johtamaan primadonnia. Mutta Nuirmisen ja Heiskasen ei kannattane hankkia pitkiä viisumeita. Ainakaan Nupen.

Matikainen ainakin uskoo liittoon, kun teki sopimukseen korvauksettoman irtisanomisen :D Kolmen vuoden soppari 800k/vuosi, josta saa ehkä max 400k himaan allekirjoitusbonuksen kanssa. Kenkää ennen joulua - Suomesta turha odotella sopimuksia jatkossa. Halvalla meni ura.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Puhuin tänään työoikeuden asianajan kanssa omiin työhommiin liittyen, ja kysyin samalla mielipidettä case Matikaiseen, ja yleisesti määräaikaisen työsuhteen yksipuoliseen purkamiseen. Hän sanoi että vahingonkorvaus määräytyy oikeudessa väliltä 3kk-24kk palkka, ja että yleensä se on lähempänä 3kk.

Juurikin näin. Kuten tässä ketjussa on jo todettu, eikä se vahingonkorvaus mielestäni koskaan ole enempää kuin mitä työntekijälle oltaisiin maksettu määräaikaisen työsuhteen loppuaikana.

HIFK on köysissä tässä jutussa ennen pitkää.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matikainen ainakin uskoo liittoon, kun teki sopimukseen korvauksettoman irtisanomisen :D Kolmen vuoden soppari 800k/vuosi, josta saa ehkä max 400k himaan allekirjoitusbonuksen kanssa. Kenkää ennen joulua - Suomesta turha odotella sopimuksia jatkossa. Halvalla meni ura.

Mitä järkeä tällaisessa viestissä on, jos sinulla ei ole tietoa sopimuksen sisällöstä?

Kukaan tällä palstalla tuskin tietää, mitä Matikainen saa tai milloin ja sen takia sopparin järkevyyttä on mahdoton arvioida.
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helpoimmalla pääsisivät kaikki, kun tämä saataisiin ensi viikolla sovittua ilman käräjiä ja sopimus purettua, jotta uusi valmentaja saadaan kehiin (mikäli sellaista ollaan edes hommaamassa Pennanen-Sormunen lisäksi) ja tilanne rauhoitettua. Mahdolliset korvaukset oikeudessa tulisivat olemaan niin nimelliset, että joukkueen kustannuksella sitä ei ainakaan kannata ruveta perimään ja tappelemaan älyttömyyksiin asti.
 
Itseasiassa julkisesti Omsk kertoi tämän irtisanomisasian, ja että oli Matikaisen idea. 2,4Me on kerrottu myös 3-vuoden sopimuksen arvoksi, eli 800Ke/vuosi + ainoa spekulaatio on allekirjoitusbonus - mutta Omsk on tuskin niin tyhmä, että liikoja Matikaisen tasoiselle koijarille makselee etukäteen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
varoitus: teksti sisältään itsestäänselvyyksiä, jotka eivät tunnu olevan kaikille selviä (osalla selvästi on).

HIFK ei varmasti halua tästä ennakkotapausta. Lopputulos tulisi olemaan se, että he saisivat muutamia kymppitonneja vahingonkorjausta. Tämä olisi nolo juttu liigajoukkeuiden kannalta, koska tämän jälkeen kaikki osapuolet ymmärtäisivät kristallinkirkkaasti, kuin kevyellä pohjalla valmentajien sopimukset ovat. Tämä olisi imagotappio heille.

Petri Matikainenkaan ei halua tämän menevän oikeuteen, sillä hän joutuisi hävinneenä osapuolena maksamaan vahingonkorvauksien lisäksi myös oikeudenkäyntikustannuksia joitakin yksittäisiä kymmeniätuhansia euroja. Lisäksi tämä olisi noloa myös hänenkin julkisuuskuvansa kannalta.

Tämä venäläinen seura ei ole minkäänlainen osapuoli koko kiistassa, joten heitä en edes mainitse enempää. He voivat maksimissaan jonkun pikkusumman vipata imagotappioiden välttämiseksi.

Näiden yllämainittujen asianhaarojen vallitsessaan tullaan tapaus arvioni mukaan sopimaan oikeussalin ulkopuolella ja yhtenä sopimusehtona on, että yksityiskohtia ei anneta julkisuuteen. HIFK koittaa tämän jälkeen julkisuuteen antaa ymmärtää, että korvaukset olisivat olleet lähempänä 300 tai 400 Kiloeuroa, mutta todellisessa ne jäänevät sataantonniin tai maksimissaan pariin.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Helpoimmalla pääsisivät kaikki, kun tämä saataisiin ensi viikolla sovittua ilman käräjiä ja sopimus purettua, jotta uusi valmentaja saadaan kehiin (mikäli sellaista ollaan edes hommaamassa Pennanen-Sormunen lisäksi) ja tilanne rauhoitettua. Mahdolliset korvaukset oikeudessa tulisivat olemaan niin nimelliset, että joukkueen kustannuksella sitä ei ainakaan kannata ruveta perimään ja tappelemaan älyttömyyksiin asti.

Paitsi, että ongelma on tämän jälkeen se, että joku pelaaja päättää tehdä saman, niin siitähän sitten tekee, minimaalisilla korvauksilla. KHL-pykälillä ei ole mitään merkitystä enää, tai edes sopimuspapereilla, jos haluaa lähteä Venäjälle niin lähtee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös