Aika näyttää...
Matikaisella, kuten kaikilla muillakin, on sekä hyvät että huonot puolensa. Tuli sen verran tiiviisti seurattua miestä Bluesissa, että tohdin tuoda tässä muutaman esille. Modernisti ranskalaisilla viiruilla, totta kai. Eli:
+ Pitää aina omiensa puolta
+ Kuittivihko on käytössä
+ Elää tunteella joukkueen mukana, ei virkamieskiekkoa
+ Voittava valmentaja, vaikka sitä kirkkainta ei Bluesissa tullutkaan
+ Osaa ottaa median ja käsitellä paineet
+ Osaa käsitellä pelaajia, niin nuoria kuin vanhoja
Ja sitten se toinen puoli:
- Huonoimmillaan köyhän miehen Glen Hanlon. Seinään pää ja uudelleen, sitä rytmissä päivittäin mä teen... Eli pelilliset solmut on jonkun muun avattava. Ei siis maailman tietoviisain valmentaja.
-Jälleen yksi kiekkopiirien jargon-spesialisti: "Opintiellä ollaan, sotureita oltiin, me tullaan vielä..." Ei tsiisus...
-Ei tehnyt duuniaan palkkakauden loppuun asti. Normaali Petu olisi järjestänyt tarvittavan määrän hässäköitä & ylilyöntejä finaaleissa, jotta IFK:n keskittyminen olisi herpaantunut. Nyt taiston tauottua onnellisimmalta veikolta vaikutti Petri Matikainen, juuri ottelusarjan numeroin 4-0 hävinnyt valmentaja. Missä lojaliteetti, missä ammattiylpeys? Olisi luullut vituttavan, mutta kaveri oli kuin Naantalin aurinko. Nyt tiedämme miksi.
Summa summarum: Petu & IFK on mestarisuosikki no. 1. Mutta myös heikkouksia löytyy. Vuodatuksestani huolimatta iso käsi Petulle ja hänen Bluesissa tekemälleen työlle.