Mainos

Peter Jackson ja Tolkienin Hobitti

  • 107 601
  • 541

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Hobitin kolmas osa oli aika odotetunlainen. Leffana aika paska, mutta välillä kivaa karkkia visuaalisesti. Mutta silti kaihoisasti kaipaan niitä LotR:n visuaalisuuksia, jolloin vielä edes iso osa kuvasta oli "aito". Tuo julmettu cgi-huttu vaan paistaa läpi. Hienoa sinänsä, mutta kyllä LotR oli vielä sillä tasolla, missä leffa tuntuu hyvältä.

Ja kun nyt Hobitin aikoihin voidaan jo ruudulle periaatteessa lyödä aivan mitä ikinä halutaan, niin sitähän P. Jackson haluaakin. Hobitin lukemisista on nyt jo tovi, vaikka olenkin kaiken Tolkieniin liittyvän hilannut eestaas ja moneen kertaan ja LotR:nkin moneen kertaan alkuperäiskielellä, silti jäi vähän fiilis, että mitähän kaikkea tuolla nyt oli, mitä ei ole ikinä missään kirjassa todella mainittu. Ei edes liitteissä.

Mutta ei sen niin väliä. Leffat on leffoja. Mutta silti, koko leffahan oli alun ja lyhyen lopun väliin pelkkää cgi-mättöä. Julmetun pitkä tietokonepeli, missä ei tunnetta oikein ollut missään. Muutama hassu kuolemakohtaus, jotka olivat liian pitkiä tai näyttelijät eivät vain osanneet luoda mitään fiilistä niihin. Thorininkin henkinen kehitys kultalattialla oli vähän väsynyttä. Ei P. Jackson ole mikään laatuohjaaja. Ei vaan ole.

Ja miuta vaan jaksaa jotenkin ärysyttää se sama trendi, mikä lähti siitä ekasta Legolasin hevosen selkään noususta Two Towersissa. Se oli siisti ja jotenkin tuntui hienolta. Koska se korosti tyylillä haltioiden ylivertaisuutta ihmisiin nähden. Mutta jo se Mumakil-kohtaus oli överi Return of the Kingissä. Ja nythän nämä Hobitit ovat sitten vieneet sen touhun ihan omiin naurettavuuksiinsa. Hiveli silmiä katsella ekassa LotR:ssa, kun Legolas käveli lumen päällä. Kuten miehen pitääkin. Mut hei, astellaan jotain putoavia kiviä tuntitolkulla. Ja niin edelleen.

Olen nyt nähnyt nuo kaikki leffat ja on vain todettava, että Hobitti jää pahasti LotR:sta. Toki se jäisi jo senkin vuoksi, että ei tarina vain kanna kolmea pitkää leffaa. Kyllähän tuosta olisi saatu ehkä tehtyä kaksi leffaa tai yksi pitkä. Mutta nythän tuossa on aivan järjetön määrä vain huttua puettuna kohtuu nätiksi väri- ja tietokonekarkiksi. Taidankin joku päivä katsoa pitkästä aikaa kaikki LotR:n EE:t, niin ei jää ikävä maku suuhun.

En ole oikein vielä kaivannut uutta katsontaa yhdellekään Hobiteista. Ja LotR:t piti nähdä heti, kun vain mahdollista, ties kuinka monta kertaa. Se kertonee kaiken oleellisen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ja miuta vaan jaksaa jotenkin ärysyttää se sama trendi, mikä lähti siitä ekasta Legolasin hevosen selkään noususta Two Towersissa. Se oli siisti ja jotenkin tuntui hienolta. Koska se korosti tyylillä haltioiden ylivertaisuutta ihmisiin nähden. Mutta jo se Mumakil-kohtaus oli överi Return of the Kingissä. Ja nythän nämä Hobitit ovat sitten vieneet sen touhun ihan omiin naurettavuuksiinsa. Hiveli silmiä katsella ekassa LotR:ssa, kun Legolas käveli lumen päällä. Kuten miehen pitääkin. Mut hei, astellaan jotain putoavia kiviä tuntitolkulla. Ja niin edelleen.

Nämä Legolaksen - haltioiden - ylivertaisuutta korostavat kohtaukset ovat minustakin jo liiallinen itsetarkoitus ja ne ovat jo raskasta seurattavaa. TSH:ssa ne ensimmäiset kohtaukset vielä menettelivät mutta jo Return of the Kingsissä ne alkoivat maistua puulta ja nyt Hobiteissa ne ovat suorastaan ruvenneet ärsyttämään. Trilogian viimeisimmässä osassa parikin tällaista liiallisesti korostettua kohtausta, joista toisen mainitsitkin, laittoivat minut jo hiukan puuskuttamaan teatterissa. No, kaipa niistäkin joku tykkää - teinit(kö) joista moinen toiminta - likimain tasohyppely - on coolia toimintaa? Mutta minusta ne liiallisesti korostettuina tuntuvat katsojien aliarvioinnilta.

vlad.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen kävin katsomassa. En tykännyt ja leffa oli ihan liian pitkä. Dol Guldur oli leffan paras anti.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nuo kyseiset Pohjoisen Kotkat on sellaisia otuksia, joilla on todellakin oma tahto ja tekevät niin kuin itse haluavat. Vaikkakin ovat se Sormusten Herran ratsuväki, joka tulee aina viime hetkillä hätiin. Kotkat ovat Keskimaassa eläimille samaa kuin entit ovat puille.

No ihme kusipäitä sitten, kattelee jostain vuorilta että tuolla ne nyt kituu ja kuolee, no nyt on kaikki sopivan väsyneitä ja hajalla, nyt mennään paistattelee valokeilassa ja pyyhkäistään väsyneet örkit helvettiin, haetaan toi vanha parta-homo tuolta toisen parta-jampan tornin katolta, ja nyt vois ehkä käydä hakee noi kaks keskostakin tuolta tulivuorelta, jee, kattokaa meitä, me ollaan sankareita ja kaikkien pelastajia. Paskiaiset. Keski-Maan Jarkko Ruudut.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Poistin viestin jo kerran, kun videota ei löytynytkään, mutta suurena käänteenä löysinkin sen uudestaan.

Joten tässä tulee: video Polygon.com -sivustolla, jossa Saturday Night Live paljastaa, mitä Bilbo teki Hobitin ja Tarun Sormusten Herrasta välillä...
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ei tuo Hobitin kolmas osa nyt ollutkaan huono, kuten jotkut väittivät. No ei se kyllä mikään klassikkokaan kyllä ole. Hyvin toimintapainottotteinen, mutta oli siellä toki muutakin. Tarinahan on alunperinkin lapsille suunnattu järjetön toiminta kohellus, missä sankarit ryntäävät päättömästi huonoista tilanteista vielä aste asteelta paheneviin. Huipentumana sitten suurinpiirtein kaikkien mahdollisten tarinassa mainittujen tahojen keskinäinen taistelu. Silti kirjana ihan mukava, mutta Sormusten Herraan verratuna hyvin pintapuolinen tarina alunperinkin. Kuitenkin näin leffana jopa kolmeenkin osaan tarinan puristaminen oli silti kova homma tarinan hirvittävän toiminta määrän takia. Itse pidin eniten ensimmäisestä Hobitti leffasta, mutta viihdyin kohtalaisesti tämänkin parissa.

Tolkienin periaate oli, että hyvä tarina ei koskaan ala eikä lopu vaan hän vaan kertoo aina jonkun pätkän siitä. Niin hän loi Keskimaan, jossa tietenkin kokonaisena maailmana voisi olla lukematon lähes ääretön määrä tarinoita. Hän sitten "kirjasi" ne viihdearvoltaan parhaat.
Peter Jackson teki jokatapauksessa monumenttaalisen työn. Hyvä, että teki. Joku toinen olisi painottanut asioita eri tavalla, mutta eipä näissä ole oikeita ja vääriä näkemyksiä. Ehkä sadan vuoden päästä tehdään uudet versiot.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Ehkä sadan vuoden päästä tehdään uudet versiot.

Hobitista voisi tehdä uuden animaatioversion ja olisi varmaan pitänytkin tehdä, se nyt ei niin kiinnosta mutta LOTR:eista voisi joku tehdä omanakin elinaikana versiot aikuiseen makuun. Eli suuri joukko typeryyksiä ja lapsellisuuksia ym. liiallista sentimentaalisuutta pois, tarinasta tiukempi, raaempi ja sitä voisi muokata katseluystävällisemmäksi. Miksei tuo vaikka sitten tv-sarjana. Ai niin GoT taitaa jatkua taas kohta...
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Hobitista voisi tehdä uuden animaatioversion ja olisi varmaan pitänytkin tehdä, se nyt ei niin kiinnosta mutta LOTR:eista voisi joku tehdä omanakin elinaikana versiot aikuiseen makuun. Eli suuri joukko typeryyksiä ja lapsellisuuksia ym. liiallista sentimentaalisuutta pois, tarinasta tiukempi, raaempi ja sitä voisi muokata katseluystävällisemmäksi. .

Gritty reboottia vaan kehiin! 2021 ulos uusi versio, en olisi yllättynyt.

Nyt olen pari päivää tuota elokuvaa matustellut ja sulatellut ja ei se siitä ole kyllä yhtään paremmaksi muuttunut, aevan paska. Kokeillaan plussat ja miinukset- tekniikalla.

EI KANNATA LUKEA JOS ET OLE VIELÄ KATSONUT (en jaksa laittaa koko hommaa spoileritageihin)

+ Oli pokkaa tappaa edes muutama kääpiö (pelkäsin, että Jacksonilla ei ole pokkaa. En nyt muista että moniko kääpiö kirjassa kuoli mutta aika moni kuitenkin)
+ Christopher Lee
+ Martin Freeman
+Smaug
+ajatus Elrondin, Sarumanin, Gandalfin ja Galadrielin A-Teamistä, tuosta jengistä voisi tehdä tommosen CGI-äksönhötön. Radagast maskotiksi.
+Tuo Gandalfin vapautuskohtaus KUNNES Galadrielin sininen äänenmurros, se kohtaus oli häiritsevän huono jo LOTRissa ja tuo supernoita ei taaskaan iskenyt. Tosin siistiä että näytettiin, että se on tuollainen superyksilö kuitenkin, osoitus siitä että sitä voimaa löytyy. Silmarillionista jos joku väsäisi yhtä omistautuneen version kuin Lotrista niin ei morjens.
+musiikit ei ärsyttäneet
+se kohtaus missä bilbolla oli se siemen ja Thorin pehmeni hetkeksi oli hyvin toteutettu.
+mulkkuhaltiat ja mulkkukääpiöt ja mulkkuihmiset
+oli ne ihan hauskoja ne kaikki erilaiset möntit ja mölliäiset mitkä hyökkäsi sinne kaupunkiin.
+.....Christopher Lee?

sitten miinukset
-Legolas mitä paskaa. Legolas juoksee putoavia tiiliskiviä.
-Legolas hyppää ohilentävän lepakon kyytiin, jep jep.
-Legolas roikkuukin yhtäkkiä pää alaspäin lepakon jaloista mitä helvettiä?
-Legolas romahduttaa kätevästi jättimölliäisellä tornin, josta saa sopivasti sillan pahisten luo.
-Legolaksen silmät, miksi?
-Legolas heittää miekan. Miekan heitosta tulee aina pöljät vibat.
-Oikeastaan kaikki Legolaksen kohtaukset, ei se tehnyt mitään muuta kun ollut superjumala.
-Thorinin kultakylpy oli kyllä ihan helvetin huonosti toteutettu. Siinä kun se heitti sen kruunun siihen kultalattialle niin olin vielä ihan tyytyväinen kohtaukseen mutta sitten se vajoaminen, ei näin.
-Tappajasuperkaivajasyyhymadot, miksi ne eivät tehneet mitään? "Juu on meillä näitä super Wyrmejä mut ei me näillä mitään tehä, lesoillaan vaan"
-En hyväksy, ei vaan mene jakeluun että miten helvetissä ne kourallinen kääpiöitä muka muutti sen koko sodan kulun. Ensin ollaan aivan kusessa yhtä örkkiarmeijaa vastaan, sitten tulee vielä toinen aalto vihuja, kaupunki on raunioina ja täynnä mörköjä, kääpiöt ajettu nurkkaan ja haltiat vissiin jossain muutenvaan kiipelissä. Sitten ne pari hassua kääpiötä tulee sieltä linnoituksestaan ulos ja yhtäkkiä onkin sota voitettu.
-Kotkat on aika tylsä ratkaisu kaikkiin ongelmiin.
-POMMITETAAN KARHUILLA JES!
-ne kaks pääörkkiä olivat kyllä aikas hanurista koko trilogian ajan. Muovisen näköisiä videopelihahmoja, jotka aivan kuten videopeleissä eivät kuole sitten millään. Naurettavaa kun sadatta kertaa noustaan sieltä kuoleman partaalta.
+oikeastaan, se karhupommitus oli jo ihan hauska kun se oli niin huono
-ainiin se Smaugin tappo, olisi senkin vähän paremmin voinut toteuttaa kyllä.
-perinteisesti nää Jacksonin kolmannet osat ei lopu koskaan.
-Thorin ja hei valaistuin, Jeesus tässä moi. Koko trilogian on vaivannut se, että mitenkä Thorinista on yritetty niin läpinäkyvän keinotekoisesti tehdä sellaista suurta johtajaa, vaikka itse asiassa se oli koko trilogian aivan perseestä ja hirveä mulkku. Siellä se heittäytyy ja tarttuu käteen kun joku on putoamassa tai huutaa silencee kun kääpiöt mölyää. Vakuuttavin hahmo oli silloin kun se oli oikeasti mulkku sen lohikäärmekuumeensa kanssa.
-koko leffa oli oikeastaan aika omituinen sekasotku vailla päätä ja häntää. Juoni oli oikeastaan se että eka 20min lohikäärme kuolee, sit 10min Gandalf vapautuu ja loppu leffa onkin semmosta suunnatonta mähinää vaan. Sinne sekaan yksi osa keinotekoista romanssia, kaksi osaa keinotekoista henkilöpalvontaa ja aivan liian monta osaa Legolasia.

En taida olla käynyt montaakaan tätä huonompaa elokuvaa katsomassa elokuvateatterissa kyllä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
-POMMITETAAN KARHUILLA JES!

Karhulla - yksihän niitä oli.

Ja kyseessähän oli kotkan selässä ratsastanut Beorn, joka loikkasi (kökösti tehty kohtaus) kotkan selästä maahan ja muuttui matkalla jättimäiseksi karhuksi käyden örkkien sun muiden hirvitysten kimppuun. Pettymys sekin, että Beorn sai jälleen teatteriversiossa näin vähän "ruutuaikaa" - nähtäväksi jää mitä ee-versio tarjoaa. Ruotsalaisethan olivat melkoisen pettyneitä siihen, että Beornia näytellyt Mikael Persbrandt sai niin vähän näkyvyyttä trilogian kolmannessa osassa, roolin kun kuviteltiin olevan hänen kv. läpimurtonsa.

vlad.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Karhulla - yksihän niitä oli.


vlad.

Tuohan olisi ollut huikea just jos olisi ollut kunnon karhupommitus. Harmi että tuo Beorn on lajinsa viimeinen. Tiesin kyllä kuka on kyseessä:) Tarkoitin juuri tuota että olipahan harvinaisen kökösti tehty kohta, selkeästi sellainen älynväläys Jacksonilta/tuotantotiimiltä että "hei, pakko saada sekin jotenkin mukaan, mikä olisi siistiä ?"
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tuohan olisi ollut huikea just jos olisi ollut kunnon karhupommitus. Harmi että tuo Beorn on lajinsa viimeinen. Tiesin kyllä kuka on kyseessä:) Tarkoitin juuri tuota että olipahan harvinaisen kökösti tehty kohta, selkeästi sellainen älynväläys Jacksonilta/tuotantotiimiltä että "hei, pakko saada sekin jotenkin mukaan, mikä olisi siistiä ?"
Beornhan alkuperäisessä versiossa tappoi örkkien johtajan (joka Tolkienilla oli Bolg). Eli kirjassa hahmo oli tärkeämpi, en sitten tiedä oliko hahmoa todella tarpeellista ottaa mukaan taisteluun elokuvassa, kun rooli oli kuitenkin erilainen.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Beornhan alkuperäisessä versiossa tappoi örkkien johtajan (joka Tolkienilla oli Bolg). Eli kirjassa hahmo oli tärkeämpi, en sitten tiedä oliko hahmoa todella tarpeellista ottaa mukaan taisteluun elokuvassa, kun rooli oli kuitenkin erilainen.

Olihan se koska odotin itsekin näkeväni kohtauksen kun karhunhahmoinen Beorn pistää örkkejä nippuun, perkele, tehokkaammin kuin kukaan koskaan sinä viikonloppuna samalla kentällä. Tai kovin monikaan sen jälkeen. Beorn. Perkele. Äijien äijä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lueskelen uusinta Episodia (12/2014) ja lyhyttä artikkelia Jäähyväiset Keskimaalle, jossa kirjoitetaan seuraavaa

"Huolimatta paljon puhuvasta otsikosta Jackson sanoo Viiden armeijan taistelun asevarastoon kuuluvan muutakin kuin sotaa ja taistelua. Kaikki elokuien myötä tutuiksi tulleet hahmot saavat tarinansa päätökseen.

-On helppoa tehdä se virhe, että kun kaikki ovat valmiita taisteluun, tehdään vain 20-minuuttinen tappelukohtaus. Se alkaa nopeasti kyllästyttää, Jackson kertoo. - Taistelun alkaessa tarinamme on vielä osittain auki. Teemme nyt noin 20-25 minuutin taistelukohtausta, ja vaikka hahmot ovat sotivien örkkien ympäröimiä, henkilökohtaiset juonisäikeet jatkuvat ja mukana on niiden konflikteja
".

Jos Jacksonin aikomuksena oli tehdä elokuvan massiivisesta taistelusta jotain muutakin kuin hengästyttävä, ylipitkä taistelukohtaus, jossa edettiin konfliktista toiseen ilman todellisia suvantoja, ilman perustavaa pohdintaa (muutamaa kohtaa lukuunottamatta) ja ilman ajoittaista rauhoittumista ja konkreettisen tuskan kokemista, Jackson ei mielestäni onnistunut työssään.

Vaikka fantasiaelokuvan massiivista taistelukohtausta ei voi suoraan verrata sotaelokuvien taistelukohtauksiin ja niiden nostattamiin tunnemyrskyihin ja niiden synnyttämiin voimakkaisiin munaskuitamyöten tunnettavissa oleviin kutkuttaviin kokemuksiin olisi Jackson voinut ottaa oppia näistä elokuvista ja sotaelokuvien mestareista luodessaan Viiden armeijan taistelua - ja etenkin luodessaan ja ilmaistessaan sen tunteen, joka tuolloin ihmisten (kääpiöiden ja sun muiden) mielissä oli vallalla. Nyt kaikki oli kovin ohutta, todella syvällisiä menetyksestä ja ahdistuksesta nousevia tunteita ei ollut havaittavissa kuin hetkittäin eikä tällöinkään Jackson saanut minusta revittyä kohtauksiin kaikkea sitä traagisuutta ja inhimillisyyttä - eikä toisaalta armeijoiden taistelu tuntunut voimallisen epäinhimilliseltä vaikka sen jalkoihin joutuivat ihmislapset vanhempineen - suojattomina ja vailla toivoa. Hetkittäin se oli kuin kepeä kesäretki - vallalla ei ollut tuntu siitä, että taisteltiin Keski maasta!

vlad.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
-Kotkat on aika tylsä ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Tarkoitin juuri tuota että olipahan harvinaisen kökösti tehty kohta, selkeästi sellainen älynväläys Jacksonilta/tuotantotiimiltä että "hei, pakko saada sekin jotenkin mukaan, mikä olisi siistiä ?"
Ilmeisesti et ole kirjaa sitten lukenut, kun molemmat osapuolet osallistuu taisteluun siinäkin ja pitkälti auttavat sen kääntymään voitoksi. Syytä sitten Tolkienia suoraan näistä vaan. Tarinallisesti kerrottuna kirjassa esim. kotkien rooli on tyylikkäämpää kyllä. Eikä ne ehkä tunnu kuitenkaan ihan niin ylivoimaisilta kuin näissä elokuvissa ovat olleet.

***

Eli juu kävin katsomassa elokuvan tänään ja odotukset oli aika pohjalla ja jopa pessimistiset monestakin eri syystä. Kenties siitä syystä elokuva pääsi yllättämään hieman, eli se oli viihdyttävä. Totta kai siinä oli kaikenlaista turhaa ja täysin lapasesta lähtevää juttua, mutta tuohon on jo osannut varautua ajat sitten kun suunta on ollut selvä. Meni jotenkin filtterin läpi monet jutut, kun ei näille mitään mahda. Jotenkin kautta rantain ja vääntelemällä tarina kuitenkin meni osapuilleen niin kuin kuuluukin, mikä on hyvä. Jotkut lisäykset ja tapahtumien syventämiset oli ihan perusteltuja ja toimivia, esim. Thorin paheneva hulluus, jota olisi voitu ehkä lisääkin vielä korostaa. No, kenties Extended Edition sen tekee. Tässä tuntui monessa muussakin kohtaa, että jäi paljon tarinalliisia seikkoja puuttumaan, joten odotan ja toivon, että EE niitä myös sinne tuo. Beornin roolia on pakosti suurennettu siinä, koska nyt oli huvittavaa, että noinkin vaikuttava hahmo suunnilleen vilahti ruudussa. No, sitä suurta tekoa hahmo ei elokuvassa tule saamaan kuten kirjassa oli, mikä harmittaa, mutta tälläistä tämä on. Eipä tuo Bilbokaan saanut tässä kunniaa Smaugin heikon kohdan bongaamisesta ja siten välikätenä olemisesta lohikäärmeen kukistumisessa. Bard äkkäsi heikon pisteen itse. Se kismitti, koska kirjassa se on juuri yksi Bilbon suurimpia saavutuksia ja hieno yksityiskohta tarinassa.

Elokuvan loppupuolellakin olisin myös toivonut vähän enemmän sisältöä, mm. Thorinin ja tämän sisarenpoikien hautajaiset, Dainin kruunaus ja ehkä jotain Bardiin liittyvää. Myös Beornista jotain. Kirjassahan tämä matkaa takaisinpäin Bilbon ja Gandalfin kanssa kotiinsa. Ainakin hautajaiset ja maininta Dainista uutena vuorenalaisena kuninkaana odottaisin näkeväni EE:ssa. Tuo hyvästely ja matka kotiin tapahtui vähän pikakelaamalla. Siihen olisi kyllä jotain tunteikasta saatu enemmänkin mukaan.

Alfridin rooli oli kyllä tarpeettoman suuri. Pelleily meni ensialkuun, mutta alkoi vähitellen toistaa itseään ja rasittaa. Järvikaupungin Mestarin äkillinen kuolema oli myös vähän harmi, kirjassa mainiosti kähvelsi varoja sodan jälkeen ja katosi ja mitä todennäköisimmin kohtasi erämaassa paskaisen loppunsa.

Dol Guldurin toiminta oli kuin videopelistä konsanaan, mutta jotenkin silti toimi ja oli vaikuttavaa. Olisin jopa ehkä jaksanut katsella tuota suurmiesten- ja yhden suurnaisen alkuvoimaista kamppailua enemmänkin.

Tälläistä. Kaikessa sekavuudessaan ja pilipalimaisuudessaan oli ihan viihdyttävä katselukokemus ja meni yllättävän nopeastikin. Loppumähinöissäkin onneksi oli jokunen suvanto ja vaihtelua ettei se nyt ollut ihan niin puuduttavaa kuin ennakkoon ajattelin.

3D:na sorruin taas katselemaan ja toistan mantraani, että 3D ei kyllä tuo elokuviin yhtikäs mitään lisäarvoa ja vaikuttavuutta. Pikemminkin tuntuu, että sellainen tietokonemaisuus ja muovisuus vain korostuu entisestään. A Desolation of Smaug kotona näytöltä oli paljon aidomman ja paremman näköinen kuin 3D:na teatterin kankaalta. Tässä varmasti sama juttu. Taidan nyt lopullisesti haudata koko 3D:n, silkkaa turhuutta koko juttu.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
3D:na sorruin taas katselemaan ja toistan mantraani, että 3D ei kyllä tuo elokuviin yhtikäs mitään lisäarvoa ja vaikuttavuutta. Pikemminkin tuntuu, että sellainen tietokonemaisuus ja muovisuus vain korostuu entisestään. A Desolation of Smaug kotona näytöltä oli paljon aidomman ja paremman näköinen kuin 3D:na teatterin kankaalta. Tässä varmasti sama juttu. Taidan nyt lopullisesti haudata koko 3D:n, silkkaa turhuutta koko juttu.

MInäkin kävin katsomassa leffan 3D:nä ja vaikka se 3D omat elementtinsä tuo leffaan ja maltillisesti käytettynä sillä saa paljonkin aikaan niin kokonaisuutena esim. Viiden armeijan taistelussa se toi parikin puuduttavaa seikkaa mukaan. Ensinnä leffan kohtalaisesta pituudesta johtuen nenävarsi ja pää alkoi puutua lasien myötä (minulla kun on muutenkin silmälasit, niin 3D-lasien kanssa nenällä alkaa olla jo kohtalaisesti painoa) ja sen tähden laseja joutui etenkin leffan loppupuolella kohentamaan ja nostelemaan useammankin kerran. Mutta enemmän minua häiritsee se, että 3D:n myötä monet elementit vaikuttavat itse elokuvassa olevan ja toimivan kuin päälleliimattuina, mikä tekee katsomisesta omalta ostaan raskasta, esim. tämän vuoden puolella olen katsonut 3D:nä myös uusimman Sin Cityn ja sen tenho oli olennaisesti heikompi mitä ensimmäisessä osassa ja eräänä syynä pitäisin juuri 3D:tä - se korostaa ja liimaa päälle useita kohtauksia ja sen myötä elokuvan teho ja Sin Cityn kohdalla "rosoisuus" katoaa.

vlad.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Uskalsin viimein lukaista tämänkin ketjun päivitykset läpi ja komppaan palstalaisten havaintoja. Ehkä kokonaisuus jäi plussan puolelle, odotukset kun olivat valmiiksi pohjamudissa, mutta silti trilogian finaalia vaivasi epätasaisuus ja kohtausten sujuvuuden puute. Väkisinkin jää miettimään, että Ferrarin runkoon pultattiin Kian moottori. Aineksia oli parempaankin.

Liekö rahoittajilla ollut sormensa pelissä käsikirjoituksen osalta, mutta epä-tolkienmaiset romanttiset kohtaukset erottuivat materiaalista kuin öljy vedestä. Tai en keksi muuta syytä miksi Jackson ymppäsi ne elokuvaan. Lopputulos oli kliseepurkista napattua, päälle liimattua tavaraa, jotta saadaan (stereotyyppisesti ajateltuna) naisillekin samaistumiskohde ja pinkkiä sävyä Tolkienin muuten niin miehiseen sankarikaartiin.

Pahikset jäivät - Smaug pois luettuna - ontoiksi. Lohikäärmeestä onnistuttiin luomaan hahmo, mutta Azog ja hänen apupoika-Anteronsa kolisivat hahmoina onttouttaan. Oli iso, vaalea, ruma ja vihainen - mutta siinäpä se. Ehkä tällä haluttiin korostaa olioiden yksipuolista pahuutta - tai sitten ei.

Ketjussa nostettiinkin jo esiin kohtaukset, jotka tuntuivat tasohyppelypelistä repäistyiltä. Jatkoa kakkososan tynnyrilaskulle. Legolas pisteli yksinään örkkiä nippuun kuin Elmo kanssaurheilijoita. Uskottavuuskorttia on tietenkin fantasiamaailman ollessa kyseessä turha heiluttaa ja "överiys" oli harkittu valinta, mutta omaan makuuni Nintendo-kaman olisi saanut karsia pois.

Itse kaipasin myös lisää kerrontaa taistelun jälkeisistä tapahtumista. Nyt loppu "kaahattiin" vetistelyiden jälkeen turhan nopeasti lopputeksteihin. Sota päättyi kuin huomaamatta ja arvoitukseksi kai jää mitä tapahtui Ereborin aarteelle. Saiko haltijakunkku sen helyn mitä tuli sotajoukon kera hakemaan ja kenelle kääpiöille tärkeä arkkikivi päätyi? Hylättiinkö tuhoutunut Järvikaupunki ja kuka nousi kääpiöiden uudeksi johtajaksi? Monta lankaa jäi roikkumaan ilmaan - ehkä EE-versio tuo näihin asioihin selvyyden.

Kaiken negailun jälkeen positiivisiin asioihin: casting oli onnistunut ja ulkoasun puolesta silmäkarkkia oli jacksonmaisesti riittämiin. Martin Freeman teki hobittina erityisen hienon roolisuorituksen. Alfridista oli kehkeytynyt mainio Musta kyy -tyyppinen liero, vaikka lieroilulle lopulta uhrattiin liikaakin ruutuaikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
HS: Näistä syistä Peter Jacksonin Hobitti-elokuvat epäonnistuivat

Ihan asiaa kirjoittaa Hesarin toimittaja. Tämä uusin on minulla näkemättä, ja saattaa niin jäädäkin, mutta kahdesta edellisestä Hobitista huokui juuri sellainen hengettömyys ja epäaitous, jota LotR-trilogiassa en havainnut. LotR tehtiin rakkaudesta elokuvaan ja lähdemateriaaliin, näistä uusista ei sama fiilis välity ollenkaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En kyllä ole ihan samaa mieltä, että LotR-trilogiakaan olisi ihan "puhtain jauhoin" tehty ja että lähdemateriaalia olisi jotenkin kohdeltu silkkihansikkain ja jollain suurella rakkaudella. Melkoisia vapauksia ja samalla latteuksia ja hölmöjä alleviivauksia oli tungettu sekaan elokuva elokuvalta ja etenkin Return of the Kingissa oli jo monia hyvin ylivedettyjä ja tökeröitä piirteitä.

Toki se oli trilogiana selvästi eheämpi ja tyylikkäämmin toteutettu ja hyvällä tavalla orgaanisempi kuin mitä The Hobbit, mutta kuitenkin kaukana täydellisestä. Näin, vaikka ajan saatossa olenkin monille jutuille ko. trilogiassa pehmentynytkin. Sama ehkä voi tapahtua The Hobbitin kanssa, mutta onhan se melkoinen tilkkutäkki ja kehnohkosti yhteenommeltu sellainen.
 

Apheu

Jäsen
Olin kyllä pettynyt tähän viimeiseen Hobittiin. Keskimmäinen osa oli mielestäni jo lupauksia herättävä (verrattuna taas trilogian ensimmäiseen osaan) ja odotin, että taso nousee vielä viimeiseen osaan, mutta ei.

Vähän tässä nyt niputan omia pointteja, miksi Hobitti ei päässyt lähellekään Sormusten herra -tasoa. Spoilauksia kaikkiin leffoihin luvassa, joten älä lue eteenpäin, mikäli et halua tietää mitään.

Ensiksi, juoni oli yksinkertaisesti mielenkiintoisempi Sormusten herrassa, sillehän ei oikein mitään voi. Mutta Hobitissakin kyllä oli juonellista potentiaalia, mutta kolme elokuvaa oli liikaa - kaksi olisi riittänyt mainiosti omasta mielestäni. Kolmas elokuvahan ei käytännössä ollut mitään muuta kuin taistelua taistelun perään, vailla oikein mitään motivaatiota. Katsojakaan ei oikein tiennyt, että minkä armeijan puolella tässä nyt sitten olisi.

Lisäksi kuolemat eivät herättäneet oikein mitään tuntemuksia. Kahdessa tornissa aikanaan tarinan kannalta melko mitättömän ja ontohkon hahmon, Haldirin kuolemasta oltiin saatu kuitenkin pysäyttävä ja tunteita nostattava, kun Aragorn lähtee ruumiin ääreltä suurella motivaatiolla jatkamaan taistelua - puhumattakaan Boromirin tai Gandalfin kuolemista ensimmäisessä elokuvassa. Hobiteissa joutuu ihan miettimään, että mitäs kuolemia nämä leffat nyt sisälsivätkään. Eivät jääneet edes mieleen.

Tästä päästäänkin taas seuraavaan ongelmaan; hahmot jäivät valitettavan ontoiksi. En oikein ymmärräkään, miten ~8 tuntia elokuvaa on saatu tehtyä niin, että hahmot ovatkin noin muovimaisia. Vaikka Sormusten herrassakin oli varmasti haasteellista saada kaikista hahmoista eläviä, erilaisia ja mielenkiintoisia, siinä onnistuttiin mielestäni erinomaisesti jo ensimmäisen ~3 tunnin jälkeen. Sormuksen saattueesta ainoastaan Merrin ja Pippinin hahmot jäivät mielestäni vielä hieman kaipaamaan sisältöä Sormusten ritareiden jälkeen, mutta he saivatkin runsaasti ruutuaikaa Kahdessa tornissa. Jokaisen luonne Sormusten herra -trilogiassa välittyi katsojalle. Hahmot olivat mielenkiintoisia, mutta samalla inhimillisiä. Hobitissa jopa Bilbo jäi luonteeltaan aika valjuksi. Thorinissa oli yritystä, mutta esimerkiksi tämän kuolema ei kuitenkaan aiheuttanut oikein mitään tuntemuksia ainakaan itsessäni - oli tavallaan ihan sama, mitä hahmolle käy. Sormusten ritareissa tälläinen "hyvä vaiko paha" hahmon kuolema nähtiin jo ensimmäisessä osassa Boromirin kuoltua, ja se toimi huomattavasti paremmin.

Pahisten osalta Smaug olikin tämän koko Hobitti-trilogian paras hahmo. Viimeistä elokuvaa varjostaa kyllä se, että Smaug tapettiin suhteettoman helposti jo koko leffan alussa, mikä oli kyllä pieni antikliimaksi. Muut pahishahmot jäivätkin sitten täysin surkeiksi näissä leffoissa. Ja yksi syy on se, että kaikki näyttivät niin kovin epäaidoilta. Mikään pelimaailman hirviöltä näyttävä örkki ei ollut mitään verrattuna limasta nostettuihin Uruk-Hai sotureihin tai salaperäisiin Nazguleihin. Ne herättivät ainakin itsessä jotain pelkoakin - tietyllä tapaa se oli Sormusten herroissa rakennettukin eri tavalla, mutta silti, ihan yksinkertaisestikin Smaugia lukuunottamatta pahishahmot eli käytännössä nämä pari örkkiä olivat aivan käsittämättömän mitäänsanomattomia tietokoneräpellyksiä.

Kyllähän tässä heijastui se, että polte ei varmastikaan Jacksonilla ollut yhtä kova tähän, mitä se Sormusten herraan oli. Tuntui, että LOTR:ssa joka ikinen lavaste, hahmo ja sitaatti oli mietitty viimeisen päälle. Jokaiselle vähänkään edes sivuosassa olevalle hahmolle tuntui löytyvän jonkinlainen taustatarina. Hobitissa hahmot olivat vain hahmoja, eivät sellaisia, joihin pystyisi samaistumaan ja joiden puolesta jännittäisi.

Kuva ja maailma oli omiin silmiini liian digitaalimainen yleisestikin. Aivan kuin olisi tietokonemaailmaa katsonut jatkuvalla syötöllä. Jäi iso osa sitä tunnetta pois, että tämä voisi ikäänkuin olla totta, vaikka kyseessä fantasiakertomus epäaitoine elementteineen onkin. LOTR.ssa taisteluissakin oli se tietty dokumentaalinen fiilinki - ihan kuin voisi katsoa jotain dokumenttia keskiajan sodankäynnistä ja taktiikoista, miten Helmin syvänteeseen tunkeudutaan tai Osgiliath saadaan valloitettua. Nyt tälläistä aspektia ei ollut mukana ollenkaan, ei mitään sotataktiikoita, vaan siellä vain räpellettiin sinne ja tänne. Taisteluista puuttui mielestäni se mielikuva, että tuollainenhan taistelu voitaisiin oikeasti käydä. Liian epäaitoa siis omaan makuuni, vaikkakin jo tietynlaista samantapaisuutta oli havaittavissa jo Kuninkaan paluussa Legolasin muutamissa kohtauksissa, mutta se ei mennyt vielä yli. Nyt meni, valitettavasti.

Mutta yleisesti näiden elokuvien fiilis on aivan erilainen. Sormusten herrassa rakennetaan tarinaa hahmojen kautta ja se etenee maltillista vauhtia. Asioihin ehditään syventyä, nähdään inhimillisiä kohtauksia ja sotaisten taisteluiden välissä jälleen rauhoitutaan pohtimaan. Ei näissä Hobiteissa kauaa pohdittu asioita, saatika että oltaisiin nähty mitään "Klonkku ja Sam tekevät perunakeittoa" -tyylisiä tämmöisiä rauhallisia peruskohtauksia. Nyt vain mentiin ja sodittiin ja seikkailtiin jatkuvalla syötöllä. Taisteluihin ja vaarallisiin kohtauksiin ei jaksanut riittää enää mielenkiinto, kun hahmot tuntuivat olevan vaarassa aivan kokoajan. "Läheltä piti" -tilanteita vyöryi aivan liikaa ja mitä ihmeellisimmin keinoin niistä päähenkilöt aina selvisivät. Rauhallisempaa, syvällisempää ja pohtivampaa kerrontaa olisin kaivannut ja vähemmän taisteluita. Yksinkertaisimmillaan asian voi huomata siitä, kuinka paljon enemmän hyviä lainauksia LOTR:ssa on verrattuna Hobittiin. "My precious", "Samwise the Brave", "Fly you fools", "I can't carry it for you, but I can carry you", sekä lukemattomat hahmojen puheet, kuten Samin hieno puhe synkimmällä hetkellä Kahdessa tornissa, Theoden puhe joukoilleen ennen Minas Tirithin taistelua tai vaikkapa Gandalfin puheet Moriassa Frodolle siitä, miten Klonkulla on vielä osansa tässä tarinassa. Hobitissa samantapaisia ei ollut nimeksikään.

Ja lopuksi nyt pitää mainita, että ihan hyviähän nämä Hobitit oli noin yleisesti. Varsinkin kakkososa, mutta faktahan on se, että vaikka Lord of the Ringsit on nähnyt sen 5-6 kertaa, niin jos nyt pitäisi valita, niin melkein lähtisin yhä katsomaan niitä uudemman kerran, kuin Hobitti-trilogiaa toistamiseen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Sama juttu kuin kakkososassa: eli ylivoimaisesti kiinnostavimmat osat leffassa eivät varsinaisesti kuulu Hobitin tarinaan. Nyt puhun tietysti Dol Guldurin seikkailuista.

Sanokaa mitä sanotte, mutta mielestäni nämä kohdat ja ilmeinen linkki LOTR-saagaan olivat hienosti tehtyjä ja dramaattisia. Oli kiinnostavaa nähdä Sauronin hahmon häilyvän palvelijoittensa taustalla, samoin tuo Galadrielin suorittama karkoitus Mordoriin oli upea.

Muutenhan leffan vika 60 min oli aika pitkäveteistä säätöä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Hobiteissa joutuu ihan miettimään, että mitäs kuolemia nämä leffat nyt sisälsivätkään. Eivät jääneet edes mieleen.
...
Leffasta jäi mieleen lähinnä Daínin villikarjun, sekä Thranduilin saksanhirven kuolemat.
...
Pahisten osalta Smaug olikin tämän koko Hobitti-trilogian paras hahmo. Viimeistä elokuvaa varjostaa kyllä se, että Smaug tapettiin suhteettoman helposti jo koko leffan alussa, mikä oli kyllä pieni antikliimaksi.
...
Hieman ironista on, että Smaugin kuolema oli kohtauksena ehkä lähinnä kirjaa, mihin tämä elokuva(sarja) pääsi. Tapahtui oikealla hetkellä ja suunnilleen kirjan mukaisesti.
...
Mutta yleisesti näiden elokuvien fiilis on aivan erilainen. Sormusten herrassa rakennetaan tarinaa hahmojen kautta ja se etenee maltillista vauhtia. Asioihin ehditään syventyä, nähdään inhimillisiä kohtauksia ja sotaisten taisteluiden välissä jälleen rauhoitutaan pohtimaan. Ei näissä Hobiteissa kauaa pohdittu asioita, saatika että oltaisiin nähty mitään "Klonkku ja Sam tekevät perunakeittoa" -tyylisiä tämmöisiä rauhallisia peruskohtauksia. Nyt vain mentiin ja sodittiin ja seikkailtiin jatkuvalla syötöllä. Taisteluihin ja vaarallisiin kohtauksiin ei jaksanut riittää enää mielenkiinto, kun hahmot tuntuivat olevan vaarassa aivan kokoajan. "Läheltä piti" -tilanteita vyöryi aivan liikaa ja mitä ihmeellisimmin keinoin niistä päähenkilöt aina selvisivät. Rauhallisempaa, syvällisempää ja pohtivampaa kerrontaa olisin kaivannut ja vähemmän taisteluita. Yksinkertaisimmillaan asian voi huomata siitä, kuinka paljon enemmän hyviä lainauksia LOTR:ssa on verrattuna Hobittiin. "My precious", "Samwise the Brave", "Fly you fools", "I can't carry it for you, but I can carry you", sekä lukemattomat hahmojen puheet, kuten Samin hieno puhe synkimmällä hetkellä Kahdessa tornissa, Theoden puhe joukoilleen ennen Minas Tirithin taistelua tai vaikkapa Gandalfin puheet Moriassa Frodolle siitä, miten Klonkulla on vielä osansa tässä tarinassa. Hobitissa samantapaisia ei ollut nimeksikään.
...
Hobittihan on kirjana keveä lastenkirja ja sinänsä on ymmärrettävää ettei hahmoissa välttämättä ole hirveästi ammennettavaa (vaikka tosiasiallisesti yllättävän paljon onkin, etenkin niin lyhyeksi tarinaksi). Jos sellaisesta kirjasta on pakko tehdä kolme elokuvaa, niin olisi toivottavaa että elokuvan tekijät yrittäisivät silloin saada hahmoihin hieman lisää täytettä. Toisaalta Jacksonhan on puolustellut esimerkiksi toisen elokuvan tynnyriajelutaistelukohtausta sillä, että kirjan mukainen tynnyreillä matkustus olisi elokuvassa liian tyhjä kohtaus ja kansa haluaa toimintaa. Mielestäni tuollainen näkemys kertoo melko heikosta elokuvakerronnan ammattilaisesta (ja on myös ristiriidassa esim. Sormusten herran hitaampien, mutta tarinalle syvyyttä tuovien kohtausten kanssa).
...
Ja lopuksi nyt pitää mainita, että ihan hyviähän nämä Hobitit oli noin yleisesti. Varsinkin kakkososa, mutta faktahan on se, että vaikka Lord of the Ringsit on nähnyt sen 5-6 kertaa, niin jos nyt pitäisi valita, niin melkein lähtisin yhä katsomaan niitä uudemman kerran, kuin Hobitti-trilogiaa toistamiseen.
Kyllä minäkin näistä leffoina tykkäsin. Tosin tarina ja hahmot olivat saaneet väistyä tasohyppelyn ja erikoistehosteilla luotujen taistelukohtausten tieltä, mutta ajanvietteenä sellaista suht vahvaa "ihan kiva" -tasoa. Omakohtaisesti kolmas leffa oli ehkä sarjan paras. Tämä saattoi liittyä siihen, ettei tuota katsomaan mennessä edes odottanut mitään kirjaan viittaavaakaan ja näin ollen leffaa pystyi katsomaan täysin erillisenä tarinana.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hieman ironista on, että Smaugin kuolema oli kohtauksena ehkä lähinnä kirjaa, mihin tämä elokuva(sarja) pääsi. Tapahtui oikealla hetkellä ja suunnilleen kirjan mukaisesti...

Minun mielestäni taas Klonkun ja Bilbon arvoitusleikki oli tehty todella pieteetillä. Ymmärrettävistä syistä, koska Klonkulle haluttiin mahdollisimman paljon ruutuaikaa. Mutta ei tuosta kohtauksesta nyt mitään kovin huonoja elementtejä löydä kiivainkaan fani, hienosti toteutettu.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Minun mielestäni taas Klonkun ja Bilbon arvoitusleikki oli tehty todella pieteetillä. Ymmärrettävistä syistä, koska Klonkulle haluttiin mahdollisimman paljon ruutuaikaa. Mutta ei tuosta kohtauksesta nyt mitään kovin huonoja elementtejä löydä kiivainkaan fani, hienosti toteutettu.
Olinkin unohtanut tämän kohtauksen. No korjaan sitten sanomaani, että Smaugin kuolema oli kolmannen elokuvan kohtauksista lähinnä kirjaa. Bilbon ja Klonkun arvoitusleikki oli hyvä kohtaus (kirjassa olleita arvoituksia jäi tosin puuttumaan useampi, mutta "hitaaksi" kohtaukseksi sai kiitettävän paljon aikaa elokuvasarjassa silti). Myös ensimmäisen elokuvan alkupuoli kääpiöiden ilmestymisestä Bilbon ovelle nenäliinojen unohtumiseen oli mielestäni hyvin tehty (ja myötäili kirjaa). Thorinin ja kääpiöiden laulukohtaus oli erittäin lupaava tarinan kannalta, kun ensimmäistä kertaa Odottamatonta Matkaa katsoin.

Elokuvia katsoessa ei mielestäni ole kuitenkaan järkevää edes miettiä JRR Tolkienin Hobitti -nimistä teosta, sillä elokuvantekijät ovat ottaneet niin paljon vapauksia, että vertailumielellä elokuvasarjan katsominen on melko raskas (ja suoraan sanoen epämiellyttävä) kokemus. Tämä leffasarja on muutamaa kohtausta lukuunottamatta tunnetun nimen ympärille rakennettu oma tarinansa (kuten hesarin jutussa mainittiinkin). Tarinaltaan kepeähkönä fantasiatoimintaseikkailuna toki ihan hauskaa viihdettä jos genrestä tykkää.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Hyvin samoilla linjoilla kuin muutkin täällä. Varmuuden vuoksi katselin vielä trilogian uudestaan, ettei jäänyt mitään hampaankolojuttuja.

Kyllähän tästä sellainen pienoinen perseenmaku lopulta jäi, vaikkei hirmuisia odotuksia trilogialle asettanutkaan. Vähän samat fiilikset kuin Star Warsin uusien episodien jälkeen, eli elokuvat olivat ihan kivoja pläjäyksiä, mutta siinäpä se. Jos nämä leffat olisi tehty ennen LotR-trilogiaa sellaisena kevyenä lämmittelynä, niin uskoisin että vastaanotto olisi ollut paljonkin positiivisempi kun katsoja olisi siinä samalla "kasvanut" leffakuusikon mukana. Ja LotR oilisi räjäyttänyt pankin ehkä vieläkin kovempaa.

Lasken itse nämä samaan kastiin kuin vaikka National Treasuret, Pirates of the Caribbianit ja sen semmoiset, jotka on kyllä ihan kelpo tusinaviihdettä parilla toimivalla kikalla höystettynä muttei sen enempää. Jokohan joku suunnittelee uusintaa Sormusten Herrasta?
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Thorinin ja kääpiöiden laulukohtaus oli erittäin lupaava tarinan kannalta...
...josta tulikin mieleeni musiikin rajallinen käyttö trilogian päätösjaksossa. Kääpiöt lauloivat avausjaksossa "koko kansalle", mutta kakkososassa hiisilaulu olikin piilotettu (muistaakseni) EE-versioon. Ehkä päätösjaksostakin löytyy joku laulu EE:n kätköistä, mutta en laittaisi tälle vedolle kovin montaa euroa. Sääli sinänsä. (Laulettu) Musiikki olisi minusta ansainnut isomman "roolin" elokuvien aikana.

Säveltäjämestari Howard Shoren musiikista ei tarttunut mieleen uusia teemoja; luultavasti siksi, että Hobitti-elokuvien tempo oli LoTR-saagaa kovempi ja rauhallisemmat, musiikkiteemat paremmin esiin nostavat kohtaukset jäivät vähiin. LoTR-teemoja oli kierrätetty sopivissa paikoissa - katsantokannasta riippuen tämä oli Shoren laiskuutta, toisten mielestä se oli luonteva valinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös