Joensuun suunta on sen sijaan päinvastainen kuin Lipolla. Kärkijoukkueita vastaan eivät resurssit oikein riitä, mutta samantasoiset vastustajat ovat viime aikoina kaatuneet kevyesti. Yleensä mainiosti kulkeva kärki ei eilen onnistunut, mutta häntäpäästä löytyi apuja tilanteiden rakentamiseen. Kotiutuksissa kovin paljon on kiinni siitä, onnistuuko Mika Laukkasen tai Markku Hylkilän kumura. Eilen onnistui, mutta aina ei ole onnistunut.
Ehkäpä suurimpana ongelmana Joensuulla on siis edelleen kotiuttajien puute - liikaa on Laukkasen epävarman kumuran varassa. Ulkopeli kyllä toimii mainiosti, eikä alkukaudella nähtyjä virheitä enää enemmälti tule. Sapluuna on löytynyt, joten jokainen tietää ulkokentällä tismalleen oman tonttinsa ja tehtävänsä.
Kovakätisiä polttajia löytyy linjasta, ja lukkari Jaakko Hirvonen nostaa koko ajan tasoaan saatuaan viimeinkin turhan arkailun pois pelistään. Fyysisesti Hirvonen on luultavasti superpesislukkareiden häntäpäätä, mutta sen sijaan peliälyssä joensuulainen näyttää päihittävän useimmat saman sarjan kollegat. Hirvonen aistii yllättävän usein vastustajan merkin, ja saa näin ollen ohjattua ulkokenttää ja annettua vääriä maukkaisiin paikkoihin.
Nykyään Hirvonen pystyy haastamaan lyöjää hiukan myös nollatilanteessa, sillä jonkunlainen "tolppa" on aiemmasta poiketen hallussa. Hirvosen ehdoton bravuuri ovat vaihtotilanteet, joita mies pystyy pienikokoisena lukkarina häiritsemään ilkeän matalilla syötöillään. Pakko onkin pystyä, sillä heittokäsi ei ole edelleenkään superpesistasolle kummoinen, joten etenijä pystyy kakkosella kohtuullisen hyvin kärkkymään. Räväkät liikkeet ketterällä Hirvosella on, mutta heitto ei lähde kädestä aivan yhtä julmetusti kuin monilla muilla lukkareilla.
Joensuun suunta on eteenpäin, mutta kovimpia vastustajia joukkue tuskin silti pystyy tällä kaudella juurikaan voittamaan. Sarja on erittäin tasainen, joten mielenkiintoa katsomoissa istumiseen pitäisi ihmisillä riittää.