Mainos

Pesiskausi 2024

  • 287 292
  • 2 391

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kai se on ihan mahdollista, että miesten finaalisarja alkaa Kouvolasta/Sotkamosta ja sitten kakkos- ja kolmosottelut pelataan Tampereella. Sama pohdinta on sitten edessä, jos naisten sarja etenee vielä viidenteen otteluun. Silloin se ja miesten kolmas loppuottelu osuisivat samalle päivälle ja kentälle ja molemmissa saattaisi mestaruus ratketa. Sarjan ykkös- ja kakkosottelut on kaiketi ihan mahdollista vaihtaa päikseen kotiedun suhteen, mutta ei kyllä enää kolmos- ja nelospelejä. Toki tässä tapauksessa on mahdollista, että naisten ratkaiseva ottelu pelattaisiin vasta sunnuntaina.
Tämähän se todennäköisin ratkaisu on. Samana päivänä ei pysty millään pelaamaan Kaupissa.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Kylläpä näkyi Alajärvellä ykkösen nousukarsinnassa Oulaisten ykköslukkarin puuttuminen.
Käsi vissiin oli hajonnut jostain kohtaa kuuleman mukaan?

No kaikki kunnia Ankkureille, ne pelaa ketkä pystyy.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Ensimmäinen miesten finaali voidaan siirtää myös sunnuntaiksi ja näin ollen viimeinen mahdollinen finaali olisi su 22.9.

Aiemminkin on finaalisarjoja pelattu siten, että ensimmäisenä viikonloppuna on pelattu ainoastaan sunnuntaina.
 
friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Henri Litmanen lopettaa uransa. Tälle oli vahvistus Karjalaisessa. 12 kautta JoMassa, eikä väliin jäänyt yhtäkään runkosarjan kamppailua. Todellinen teräsmies, joka oli rakentamassa JoMaa huipulle.
Itselle se kaikkien aikojen Jomalainen. Tähtien takana hoiteli omaa rooliansa mukisematta. Ja mielestäni aliarvostettu pelaaja muutenkin. Kiitos kaikesta Henkka! Ja hyvää siviilielämää.
 
Viimeksi muokattu:

Kuhmolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jymy ,Pesäkarhut
Ensimmäinen miesten finaali voidaan siirtää myös sunnuntaiksi ja näin ollen viimeinen mahdollinen finaali olisi su 22.9.

Aiemminkin on finaalisarjoja pelattu siten, että ensimmäisenä viikonloppuna on pelattu ainoastaan sunnuntaina.
Tämä olisi järkevä ratkaisu senkin vuoksi, että mikäli Kouvola ja Sotkamo pelaavat viidennen pelin torstaina, jäisi ennen lauantain ensimmäistä finaalia vain yksi lepopäivä. Tästä hyötyisi Manse turhan paljon.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämähän se todennäköisin ratkaisu on. Samana päivänä ei pysty millään pelaamaan Kaupissa.

Miksi ei pystyisi? Miesten peli alkaisi noin 3,5-4h naisten pelin jälkeen. Siinä ehtii mestaruusjuhlatkin viettämään.

Manse on ansainnut miehissä lauantaikotipelit runkosarjan voitolla. Siitä edusta eivät hevillä luovu.
 
Histo

Jäsen
Oletan, että aloitusajat ovat klo 13 ja klo 16:30 tulevana lauantaina.
Jos naisten sarja venyy viidenteen, silloin siinä ratkaiseva peli pelattaisiin sunnuntaina.

Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään tietoon, vaan on arvaus alustavien pelipäivien perusteella.

Tuo 3,5 tunnin erotus alkamisajoissa on muuten riittävä, mutta miesten ottelun alkulämmittelyt pitää suorittaa jossain muualla kuin stadionilla. Toki tietyt järjestelyt kentällä tarvitaan myös katsojien vaihtamiseksi, mutta siitä ongelmasta selviää jos myy yhteislippuja.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Tämä olisi järkevä ratkaisu senkin vuoksi, että mikäli Kouvola ja Sotkamo pelaavat viidennen pelin torstaina, jäisi ennen lauantain ensimmäistä finaalia vain yksi lepopäivä. Tästä hyötyisi Manse turhan paljon.
Tämähän olisi kovin epäreilua hyvin pelannutta Mansea kohtaan. Ei kai se heidän syy olisi, jos toinen välieräpari ratkeaa vasta viimeisessä mahdollisessa ottelussa?

Tuo eilinen sääntökysymys on kirvoittanut ihan hyvät keskustelut sosiaalisessa mediassa, ja on vain vahvistanut tunnettani siitä, että sääntö on epäselvä.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo eilinen sääntökysymys on kirvoittanut ihan hyvät keskustelut sosiaalisessa mediassa, ja on vain vahvistanut tunnettani siitä, että sääntö on epäselvä.
Joo tuon säännön voi lukea kahdella tapaa. Itselle tuo Puhtimäen tulkinta on ilmiselvä (vasta, kun koskettaa pelialuetta pesän ulkopuolella on poistunut pesästä) mutta kyllähän tuon pystyy tulkitsemaan myös toisella tapaa. Aika harvinainen kuriositeetti joka tapauksessa ja siksi ei ole tullut aikaisemmin esille ennen tuota Korhosen pupuloikkaa.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oletan, että aloitusajat ovat klo 13 ja klo 16:30 tulevana lauantaina.
Jos naisten sarja venyy viidenteen, silloin siinä ratkaiseva peli pelattaisiin sunnuntaina.

Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään tietoon, vaan on arvaus alustavien pelipäivien perusteella.

Naisten viides peli löytyy jo virallisesta otteluohjelma. La 14.9. klo 12.30. Tuota tuskin tarvitaan, hyvin todennäköisesti menee lauantaina poikki. Jos naisten matsi sattuu venymään kolmeen tuntiin ja siihen lähes tunnin mestaruusjuhlat päälle, niin ei ala miesten peli ennen viittä-puoli kuutta. Epätodennäköinen skenaario kyllä, 16.30 aloitus pitäisi onnistua. Eilenkin oli tasan kahden tunnin peli.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari

Mut on tuokin aika paska tilanne. Manse juhlii todennäköistä kultaa hirveällä kiireellä miesten lämmitellessä taustalla. En tiedä onko mahdollista että miehet aloittaisivat klo 13 ja naiset klo 16 lauantaina?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaksi sanaa: Eero Pitkänen. Kyllä Pitkänen on ylivoimaisesti suurin yksittäinen tekijä KPL:n juniorimyllyn takana. Toki Kouvolassakin se ihan viimeinen silaus puuttuu, jotta saadaan juniorityö+ vahva edustusjoukkue yhdistettyä vielä paremmin. Juniorityö puskee toki laadukkaita pelaajia, mutta ihan ne kirkkaimmat timantit puuttuvat. (Elias Pitkäsestä sellainen voi kasvaa)
Niin onhan Eero Pitkänen tehnyt järkyttävän määrän työtä Koplan junnupesiksen eteen. Toki siitä voidaan keskustella, onko se junnutyö enemmän tähdännyt junnumestaruuksien voittamiseen kuin huippupelaajien kasvattamiseen. On oikeasti aika surkea rekordi, että Kouvolan kaltaisesta suurseurasta ei ole saatu miesten Itä-Länteen yhtään omaa kasvattia moneen vuosikymmeneen, vaikka junnumestaruuksia ja -mitaleja on tullut paljon. Kun vertailun vuoksi Sotkamo tuottaa huomattavasti ohuemmasta massasta ehkä keskimäärin joka toinen vuosi uuden pelaajan Itä-Länsi-tasolle.

Toki on selvää, että Elias Pitkäsestä tulee Itä-Länsi-pelaaja ja myös Valtteri Luoman kohdalla arvo-otteluedustus on ihan mahdollinen.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mut on tuokin aika paska tilanne. Manse juhlii todennäköistä kultaa hirveällä kiireellä miesten lämmitellessä taustalla. En tiedä onko mahdollista että miehet aloittaisivat klo 13 ja naiset klo 16 lauantaina?

Niinhän se on, naisten peli olisi kannattanut sopia vieläkin aiemmaksi. Muutos tuskin enää onnistuu kun liput on jo myyty ja TV2:lta varattu lähestysaika finaaliin.
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaihtoehtoja on varmaankin kolme:

1) Naisten peli siirretään tulevana lauantaina alkavaksi klo 16 ja miesten 1. finaali alkaa klo 12.30 tai klo 13. Ei ole naispelaajille kunniakasta eikä yleisölle tai seuralle hyväksi, jos Mansen naiset voittavat mestaruuden ja kohta pian tähän perään alkaa miesten 1. finaali samalla kentällä. Kyllä mestaruutta pitää saada juhlia rauhassa. Ei Mansen naiset tietenkään välttämättä voita, mutta ei sitä voi etukäteen tietää ja kyllähän siihen pitää varautua. Jos naisten ottelua ei ole mahdollista siirtää myöhemmäksi tv-aikataulun, myytyjen lippujen tai jonkin muun asian takia, niin sitten tämä vaihtoehto ei tule kysymykseen

2) Miesten finaalisarja alkaa lauantaina Kouvolasta tai Sotkamosta ja sitten 2. ja 3. finaali pelataan Tampereella. Jos naisten finaalisarja venyy viidenteen peliin, niin se pelataan sunnuntaina 15.9.

3) Miesten finaalisarja alkaa vasta sunnuntaina 8.9. Tampereelta. Tämä lienee todennäköisin skenaario ellei jossain ole päätetty, että miesten finaalien täytyy alkaa lauantaina 7.9. ja Mansen miehet haluavat pitää tästä kiinni.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuohon kolmoskohtaan veikkaan, että Mansen miehet haluavat aloittaa sarjan lauantaina, jos vaan mitenkään mahdollista. Pienempi lepo vastustajalla ja parempi kaljanmyynti lauantaisin. Sitä myydään täydelle katsomolle sen verran paljon, että kysymys on tuhansista euroista.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Niin onhan Eero Pitkänen tehnyt järkyttävän määrän työtä Koplan junnupesiksen eteen. Toki siitä voidaan keskustella, onko se junnutyö enemmän tähdännyt junnumestaruuksien voittamiseen kuin huippupelaajien kasvattamiseen. On oikeasti aika surkea rekordi, että Kouvolan kaltaisesta suurseurasta ei ole saatu miesten Itä-Länteen yhtään omaa kasvattia moneen vuosikymmeneen, vaikka junnumestaruuksia ja -mitaleja on tullut paljon. Kun vertailun vuoksi Sotkamo tuottaa huomattavasti ohuemmasta massasta ehkä keskimäärin joka toinen vuosi uuden pelaajan Itä-Länsi-tasolle.

Toki on selvää, että Elias Pitkäsestä tulee Itä-Länsi-pelaaja ja myös Valtteri Luoman kohdalla arvo-otteluedustus on ihan mahdollinen.
Olet asian ytimessä ainakin osittain ja onhan tuo nyt täysin käsittämätön tilasto. Luulisi että joku olisi edes vahingossa päässyt aikuisten arvo-otteluun. Elias Pitkänen tosiaan kuitenkin tuon myytin murskaa tulevina vuosina.

KPL kyllä tosiaan kantaa junnumitaleita niskat vääränä, mutta sitten tapahtuu jotain kun pitäisi siirtyä aikuisten sarjoihin. Muualla kehitys jatkuu tai oikeastaan vasta alkaa, kun Kouvolan pojilla se kehityskäyrä alkaa olemaan jo tapissaan siinä 18-19 -vuotiaana.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers

Tässä katselen juuri poikien välierää. Koplalla hyvin tasainen joukkue, jossa tuntuu olevan kaikkia suht hyviä etenijöitä, vaihtajia, kotiuttajia... Ja kolmannen lyönnin kopinnostajia. Vähän sellainen prosenttipallo -meininki koko joukkueella ja 3-1 voitetussa jaksossa kaksi oli puhtaasti Joman lahjoittamia. Aikaisemminkin olen itse tuonut tai joku muu sen esille, että Kopla tuottaa monipuolisia pesäpalloilijoita, mutta ei mitään valtakunnan kärkinimiä. E. Pitkänen toki poikkeus, eikä pikkuvelikään hassummin pelaa. Seuraavaksi tuolta nousee omaan silmään Leijon ja Kenttäaho - kumpikaan ei ole Koplan kasvatti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: zet

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Muutama vuosi sitten tehty A- ja B-nuorten yhdistäminen yhdeksi sarjaksi muutti varmasti jonkun verran mahdollisuuksia kehittyä sanotaan nyt ennen 19 vuoden ikää.

Uudistus ei ollut isokaan ongelma paikkakunnille, jossa oli junioripolut aina superiin saakka, mutta pienemmille paikkakunnille se merkitsi kymmenien lupaavien nuorten lopettamista monissa tapauksissa liian aikaisin, kun jatkossa vaihtoehtona on hakata jotain maakuntasarjaa viisikymppisten kanssa.

Tätä myötä laji siis näivettyy, ja se näkyy jo mm. siinä, että ylintä sarjaporrasta supistetaan.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uudistus ei ollut isokaan ongelma paikkakunnille, jossa oli junioripolut aina superiin saakka, mutta pienemmille paikkakunnille se merkitsi kymmenien lupaavien nuorten lopettamista monissa tapauksissa liian aikaisin, kun jatkossa vaihtoehtona on hakata jotain maakuntasarjaa viisikymppisten kanssa.
On siellä poikien ykköspesis jossa on pääosin isojen paikkakuntien nuorempia poikia ja pienempiä paikkakuntia. Vastaavasti 20-kesäiset joutavat kyllä jo pelata miesten sarjoja.
 
Rektor

Jäsen
On siellä poikien ykköspesis jossa on pääosin isojen paikkakuntien nuorempia poikia ja pienempiä paikkakuntia. Vastaavasti 20-kesäiset joutavat kyllä jo pelata miesten sarjoja.
Kuten jo hieman ylempänä todettiin, tämä vanhimman ikäluokan poistaminen on valitettavasti vaikuttanut usein negatiivisesti noin parikymppisten pelaajien tilanteeseen. En näe asiaa niin yksioikoisena, että 20-vuotiaat joutavat jo pelata miesten sarjoja. Monilla on kadonnut joukkue ja maakuntasarja-suomari on harvoin riittävän tasokasta tai kanssapelaajien joukko asiaan sitoutuneita sekä motivoituneita, että polku näiden kautta olisi välttämättä paras mahdollinen. Parhaat aina pärjäävät, mutta aikuisuuden kynnyksellä olevien pelureiden suuremmasta määrästäkään ei olisi lajille haittaa - päinvastoin.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Manse on finaaleissa sekä miehissä ja naisissa sekä miesten junioreissa.

Sanoisin että aika hyvä suoritus kaupungilta joka ei ole profiloitunut pesäpallokaupungiks.
 
Histo

Jäsen
Kuten jo hieman ylempänä todettiin, tämä vanhimman ikäluokan poistaminen on valitettavasti vaikuttanut usein negatiivisesti noin parikymppisten pelaajien tilanteeseen. En näe asiaa niin yksioikoisena, että 20-vuotiaat joutavat jo pelata miesten sarjoja. Monilla on kadonnut joukkue ja maakuntasarja-suomari on harvoin riittävän tasokasta tai kanssapelaajien joukko asiaan sitoutuneita sekä motivoituneita, että polku näiden kautta olisi välttämättä paras mahdollinen. Parhaat aina pärjäävät, mutta aikuisuuden kynnyksellä olevien pelureiden suuremmasta määrästäkään ei olisi lajille haittaa - päinvastoin.

Tässä on vielä yksi tekijä: 20-vuotiaat viettävät osan vuodesta armeijassa (ellei jostain syystä palvelukseen astuminen ole pidemmällä). Tällöin et juniorivuosista yli vanhennuttuasi pääse joko tekemään ehjää harjoituskautta (palvelus alkaa tammikuussa) tai kausi loppuu puolivälissä kesken.

Jos ei ole varmistettua paikkaa superpesikseen tai ykköspesikseen, se voi olla pelaajan jatkon osalta game over. Suomensarjaan kyllä kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan jonnekin (kärjistettynä), mutta välivuosi tuossa kohtaa on hankala. Toki armeijavuosi on ollut hankala paikka myös silloin kun se meni toisen A-poikavuoden kanssa päällekkäin, mutta A-ikäluokan mestaruussarjan pelaaminen motivoi suhteellisen paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös