Pesiskausi 2023

  • 292 345
  • 2 283

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä johtuu, että Koplassa Nikkanen tulee ennen Wahlstenia joka tilanteessa lyömään? Eikö Wahlstenin kuuppa kestä? Wahlstenin alkukauden kupla näyttäisi olevan muutenkin puhki.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jännä, että tuolle Joensuun vajukkimaskotille ei saada mitään rotia. Näköjään koko ajan ulkopeliä johtavan Haimin lähettyvillä häiritsemässä. Eihän tuossa nimittäin ole mitään muuta tarkoitusta, kuin häiritä vastustajan pelinjohtajaa. Jos ulkopelinjohtajalle on piirretty karsina, niin ei millään pellellä pitäisi olla sinne mitään asiaa.
Omiin silmiin näytti että ei nyt pahemmin häirinnyt pelaajia. Muutaman palon jälkeen vähän taputteli Kouvolan pelaajia päin. Pääsääntöisesti oli kakkospuolella selkä kentälle päin innostamassa yleisöä kannustukseen. Jos verrataan siihen toissa vuonna olevaan maskottiin, niin tämähän on pienestä päästä siihen. Viime vuoden maskotista puhumattakaan. Mutta siinä edelleen samaa mieltä että ei välttämättä tarvitsisi noin lähellä kenttää pomppia. On siellä katsomon alueella tilaa ihan hyvin.

Pelistä sen verran että olipahan vakuuttava JoMa tänään. Tiistaina sitten kaikista kovin testi tällä hetkellä. Pistekkin olisi voitto.

Omissa papereissa tällä hetkellä on vaikea löytää Sotkamon pysäyttäjää. 12 päästettyä juoksua kuuteen peliin. Jopa pesiksestä vähän vähemmän tietävä kaverinikin hätkähti tuota tilastoa. Mutta ehkä se sitten repsahtaa kun Jymy saapuu taas boltille...
 

Nerozki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sotkamon Jymy, Man Utd
Omissa papereissa tällä hetkellä on vaikea löytää Sotkamon pysäyttäjää. 12 päästettyä juoksua kuuteen peliin. Jopa pesiksestä vähän vähemmän tietävä kaverinikin hätkähti tuota tilastoa. Mutta ehkä se sitten repsahtaa kun Jymy saapuu taas boltille...
Harmi, kun mestaruuksia ei voiteta vielä näin touko tai kesäkuussa. Jymyn meno näyttää todella hyvältä, mutta jotenkin Veto on vielä omissa papereissa se suurin mestarisuosikki. Jymy tulee samassa kastissa Mansen, Koplan ja Joman kanssa, mutta tämä on oma mielipiteeni vain. (Ehkä tässä on sellasta kannattajan pelkoa, että riittääkö).

Tänään näky omasta mielestä se ero, mikä vielä erottaa Kekin ihan siitä kärkijengistä. Jymy kairas ekalta jaksolta tiukan 3-2 voiton ja vaikka Keki johti toista jaksoa 2-0, niin Jymyn peli aukes ja yhtä-äkkiä toinen jakso oli jo tavallaan ohi. Rönköltä oli kyllä mahtava lyönti viimeisellä.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Harmi, kun mestaruuksia ei voiteta vielä näin touko tai kesäkuussa. Jymyn meno näyttää todella hyvältä, mutta jotenkin Veto on vielä omissa papereissa se suurin mestarisuosikki. Jymy tulee samassa kastissa Mansen, Koplan ja Joman kanssa, mutta tämä on oma mielipiteeni vain. (Ehkä tässä on s
Noo, ehkä tässä vähän sellaista tervettä pelkoa itselläkin. :) Toki tuo ihan aiheesta. Tiistaina tästä saadaan vielä hieman enemmän tietoa. Yksi mikä erottaa Sotkamoa muihin vastustajiin on pelinjohto. Veikkaan että syksyllä saattaa mukavia taktisia kiemuroita tulla esiin. Sen verran analyyttistä porukkaa on taustalla.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mistä johtuu, että Koplassa Nikkanen tulee ennen Wahlstenia joka tilanteessa lyömään? Eikö Wahlstenin kuuppa kestä? Wahlstenin alkukauden kupla näyttäisi olevan muutenkin puhki.
Nikkanen kotiuttaa Mäentaustaa ensimmäisenä.

Muuten Wahlsten on tullut aina ennen Nikkasta lyömään ajolähtöön.
 

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään näky omasta mielestä se ero, mikä vielä erottaa Kekin ihan siitä kärkijengistä. Jymy kairas ekalta jaksolta tiukan 3-2 voiton ja vaikka Keki johti toista jaksoa 2-0, niin Jymyn peli aukes ja yhtä-äkkiä toinen jakso oli jo tavallaan ohi. Rönköltä oli kyllä mahtava lyönti viimeisellä.
Eroa toki on, mutta tänään tuota vielä korosti Saastamoisen, Haapakosken ja pelipäivänä pientä kolhua saaneen Lassilan poissaolo. B-pojista nostettiin Superpesis-debytantit lukkari Teemu Riekki ja jokeripaidassa muutaman kerran lyömään päässyt manageri Salorannan poika Saku. Riekki toki pelasi lähtökohtiin nähden oikein hyvän ottelun, mutta perussyötöt olivat omaan silmään aika helppoja.

Lisäksi luotettavasti kopparina alkukauden pelannut Olli jouduttiin siirtämään pesävahdiksi, koska etenijäjokeri Patrikka tuli numerolle ja kakkoskoppariksi. Patrikan läpihän Jymy lopulta löi toisen jakson ratkaisseen kunnarin.

Jotenkin tuosta KeKistä on jo vuosia näkynyt sama trendi, ettei näitä "isompia" vastaan saada ihan parasta irti. Silloin, kun on paikka tehdä tärkeä juoksu tai ottaa johto niin ratkaisut jää kevyeksi. Sitten takaa-ajajana roikutaan ihan kivasti pelissä mukana, mutta kuitenkin riittävän kaukana. Tuo ensimmäinen jakso oli erittäin hyvä esimerkki tästä.

Sotkamo pääsi ensimmäisessä vuorossa helpohkosti johtoon, ja tekikin juoksun kolmeen ensimmäiseen vuoroonsa. KeKi (Matti Korhonen) ei kyennyt omia paikkojaan hyödyntämään. Ossi Meriläinen kavensi pariin kertaan viimeisenä lyöjänä tilanteen ollessa jo ikäänkuin ohi. Sitten, kun Sotkamo jäikin viimeisessä vuorossa ilman juoksuja, ja tarjosi KeKille mahdollisuutta edes jaksontasuriin, oli Kempeleen sisävuoro taas vähän ponneton.

Toisen jakson laitan henkilökohtaisten virheiden piikkiin. En usko, että Keinäsen kunnari tai edes Rönkön läpilyönti olisi Jymyn ulkokentältä karannut läpi. Hyviä lyöntejä, mutta silti otettavissa. Siinä myös yksi ero näiden joukkueiden välillä.

Joka tapauksessa KeKi on jälleen pykälää valmiimpi haastamaan isoja, ja saattaa sekin päivä lähestyä, että joukkue menee puolivälierissä jatkoon.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Harmi, kun mestaruuksia ei voiteta vielä näin touko tai kesäkuussa. Jymyn meno näyttää todella hyvältä, mutta jotenkin Veto on vielä omissa papereissa se suurin mestarisuosikki. Jymy tulee samassa kastissa Mansen, Koplan ja Joman kanssa, mutta tämä on oma mielipiteeni vain. (Ehkä tässä on sellasta kannattajan pelkoa, että riittääkö).

Tänään näky omasta mielestä se ero, mikä vielä erottaa Kekin ihan siitä kärkijengistä. Jymy kairas ekalta jaksolta tiukan 3-2 voiton ja vaikka Keki johti toista jaksoa 2-0, niin Jymyn peli aukes ja yhtä-äkkiä toinen jakso oli jo tavallaan ohi. Rönköltä oli kyllä mahtava lyönti viimeisellä.
Keki on ollut kyllä todella hyvä eikä se nyt eilenkään ihan huono ollut. Saattaa jopa olla, että Keki haastaa tällä kaudella oikeasti top-4 paikkaa. Keski-Petäjä on ottanut haltuun kärkipelaajan paikan ja Jussila on huippuammattilainen. Manse ei ole vakuuttanut minua. Mielenkiintoista!
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Keki on ollut kyllä todella hyvä eikä se nyt eilenkään ihan huono ollut. Saattaa jopa olla, että Keki haastaa tällä kaudella oikeasti top-4 paikkaa. Keski-Petäjä on ottanut haltuun kärkipelaajan paikan ja Jussila on huippuammattilainen. Manse ei ole vakuuttanut minua. Mielenkiintoista!
Poissaoloihin nähden yllättävänkin "tasaista" Sotkamoa vastaan. Varmaan noissa läpilyönneissä osansa oli juuri nuoren lukkarin helpoissa syötöissä. Täten ulkokenttä, etenkin takakenttä, joutui aika koville. Etenkin tuo Rönkön läpilyönti leikkasi niin paljon kolmosrajaan, että väkiselläkin miettii millaiseen syöttöön pääsi lyömään.

Sisäpelissä Haapakosken puuttuminen tekee ykköskärjen pelin pyörittämiseen todella ison loven. Nyt peli meni pakottamiseksi, eikä tilanteita saatu esimerkiksi A. Korhoselle. Kakkoskärjestä puuttuivat molemmat päävaihtajat Lassila ja Saastamoinen, joten numero 6:sta eteenpäin pelanneet eivät juuri mailoja tarvinneet.

Yllä on aika hyvin kiteytetty pelin kuva: Keki oli näennäisesti lähellä, mutta silti kaukana. Uskon kuitenkin, että terveellä kokoonpanolla Keki voi laittaa joukkueen kuin joukkueen siltaan.
 

axe

Jäsen
Aamulehdessä on nyt julkaistu Manse PP:n näkemyspuoli seuran ja Toni Kohosen surulliseen saagaan. Tämä ei ole mitään objektiivista juttua, vaan Mansen käräjäoikeuteen toimittama vastine, jonka lehti on päässyt lukemaan. Juttu on vain tilaajille, joten otetaan siitä muutamia poimintoja.

Pelinjohtajana entuudestaan kokematon Kohonen aloitti uuden työnsä 1.11.2022 ja jäi pian sen jälkeen vuosilomalle. Manse PP:n vastineen mukaan pelaajat – erityisesti kapteenisto – alkoivat raportoida ”lähes välittömästi” pelinjohtajan työsuorituksessa ilmeneviä vakavia puutteita.

Raporttien mukaan Kohonen jätti toistuvasti osallistumatta joukkueen harjoituksiin ja muihin tapahtumiin ilman hyväksyttävää syytä. Hän ei vastineen mukaan aina ilmoittanut poissaoloistaan ja jätti toisinaan harjoitusten vaatimat tilat varaamatta.

Kohosen työsopimukseen kuului pelinjohtamisen lisäksi osallistuminen ”seuran osoittamiin muihin tehtäviin, kuten kumppaniyhteistyö, myynninedistäminen, valmennuksen johtaminen ja pesäpalloleirit”. Hänen palkkansa olikin tavanomaista korkeampi (4 500 euroa kuukaudessa), koska työ muodostui normaalia pelinjohtotyötä laajemmasta kokonaisuudesta. Kohonen ei kuitenkaan ollut vastineen mukaan aloittanut mitään edellä mainituista tehtävistä.

...

Manse PP katsoi, ettei Kohonen vielä helmikuun 2023 aikanakaan ollut korjannut menettelyään. Kohonen oli myös antanut virheellistä, osin ristiriitaista tietoa työstään. Hän saattoi esimerkiksi kertoa työnantajalle olleensa Teams-palaverissa, jota ei kuitenkaan koskaan edes järjestetty.

Seura kutsui Kohosen työnjohdolliseen keskusteluun Varalaan 23. helmikuuta. Vastineen mukaan Kohoselle ilmoitettiin, että seura harkitsee Kohosen työsuhteen päättämistä jatkuvien laiminlyöntien, puutteellisen työsuorituksen, luvattomien poissaolojen ja epärehellisyyden takia.

Kohoselle tarjottiin irtisanomisen vaihtoehtona, että hänen toimenkuvaansa muutettaisiin. Hän ei enää jatkaisi pelinjohtajana, vaan tekisi työsopimukseensa kirjattuja muita tehtäviä. Manse PP myös esitti, että osapuolet voisivat purkaa työsopimuksen yhteisellä päättämissopimuksella.

Kohonen pyysi saada nähdä päättämissopimuksen sisällön. Osapuolet jatkoivat neuvotteluja sen sisällöstä lähes viikon ajan, mutteivät päässeet yhteisymmärrykseen. Vastineen mukaan työsuhdetta ei siis purettu, joten Kohosen oli määrä saapua työpaikalleen Tampereelle 27. helmikuuta.

Seuran mukaan Kohonen ei kuitenkaan mennyt koko viikkona paikalle. Hän ei suostunut suorittamaan Manse PP:n osoittamia työtehtäviä, joten seura kutsui Kohosen kuulemistilaisuuteen jälleen 20. maaliskuuta. 23. maaliskuuta Kohoselle toimitettiin irtisanomisilmoitus.

Varmasti toiselta puolelta on suunnilleen yhtä paljon vastakkaista sanottavaa, mutta aika paljon saa Kohosellakin olla perusteluita ja todisteita, että näyttäisi edes vähän innokkaammalta ja paremmalta työntekijältä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Klo 12 KeKi julkistaa Kivipellon sopimuksen?

Lassilalle pidempi huili, 1+1=4.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aijaij. Tänään Hiukassa Jymy - Joma. Sarjataulukon ykkönen ja kakkonen. Nyt mittaillaan kunnolla Joman kuntoa ja miksi ei myös Jymyn kuntoa. KPL ei antanut oikein minkäänlaista vastusta sunnuntaina, mutta nyt on eri ääni kellossa. Jomalla on sarjan kuumin numerolla lyövä pelaaja, jolle pitäisi saada ruokaa. Mahtava pesisiltama tulossa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmasti toiselta puolelta on suunnilleen yhtä paljon vastakkaista sanottavaa, mutta aika paljon saa Kohosellakin olla perusteluita ja todisteita, että näyttäisi edes vähän innokkaammalta ja paremmalta työntekijältä.
Ihan mielenkiintoinen tapaus tulee olemaan oikeudessa. Mansen vastineen perusteella Kohosen työskentely on tosiaan ollut verrattain puutteellista. Toki tietty on tässä otettava se huomio, että Manse saattaa vastineessaan myös paisutella melkoisesti tapahtumia mieleisekseen.

Se tuntuu joka tapauksessa erikoiselta, mitä Manse on Kohoselta odottanut. Hänen olisi tullut siis hyvin olemattomalla kokemuksella toimia pelinjohtajana ilman kakkospelinjohtajaa, toimia vastuullisena päivittäisharjoittelun vetäjänä, johtaa laajemmin Mansen valmennustoimintaa ja siinä sivussa haalia yhteistyökumppaneita, edistää myyntiä ja organisoida pesisleirejä. Kokonaisuutena tuo vaikuttaa tehtäväkentältä, jota Sotkamon tai Joensuun kaltaisessa organisaatiossa hoitaa about 5 ihmistä.
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Klo 12 KeKi julkistaa Kivipellon sopimuksen?

Lassilalle pidempi huili, 1+1=4.
Ottelukohtainen sopimus oli kyseessä. Saas nähdä missä kunnossa Kivipelto palaa, sillä viime kausi ei lopulta kovin hyvin sujunut. Kempeleellä olisi kuitenkin Aatu Saastamoinen ja Matti Korhonenkin, jotka jollain tasolla pystyvät syöttämään Superpesiksessä.
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Ottelukohtainen sopimus oli kyseessä. Saas nähdä missä kunnossa Kivipelto palaa, sillä viime kausi ei lopulta kovin hyvin sujunut. Kempeleellä olisi kuitenkin Aatu Saastamoinen ja Matti Korhonenkin, jotka jollain tasolla pystyvät syöttämään Superpesiksessä.
Saastamoinen on myös loukkaantuneena. Matti Korhosta ei kannata edes mainita nykypäivän Superissa lukkarina. Taitaa viimeiset syöttelyt olla Ykköspesis-kaudelta. Sekin kertoo enemmän Ykkösen tasosta kuin Korhosen lukkaroinnista.

Toki tässä olisi voinut antaa hyvän näytönpaikan omalle kasvatille Riekille. Varsinkin jos Lassila ei ole pidempää sivussa, mihin tuo Kivipellon ottelukohtainen sopimuskin viittaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sotkamo pudottanut Rönkön pelaavasta kokoonpanosta ja Vikström tulee hänen tilalleen jokeripaitaan. Mielestäni perusteltu ratkaisu, koska ei Rönkkö taida tällä hetkellä ajolähtöä purkaa lähtökohtaisesti paremmin tai edes yhtä tehokkaasti kuin Pekkinen tai Keinänen, jotka numeroilla 4 ja 5.

En tiedä, onko noin etenemisvoimaista rosteria ennen nähty missään. Purmonen, Vikström, Kuosmanen, N.Korhonen, Piiponniemi ja Vihanto muodostavat siinä määrin jalkavan kuusikon, että mahdollistaa jatkuvalla syötöllä monipuolisen lyöntipelaamisen niin vaihto- kuin kotiutustilanteissa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän tämä kausi vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Väitän, että Jymy ja Keki ovat vahvistuneet merkittävästi. Veto on edelleen kova. Viime kauden neljästä välieräjoukkueesta epäilen tällä kaudella välieriin kairaavan vain 2.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki tässä olisi voinut antaa hyvän näytönpaikan omalle kasvatille Riekille. Varsinkin jos Lassila ei ole pidempää sivussa, mihin tuo Kivipellon ottelukohtainen sopimuskin viittaa.
En mä kyllä ihmettelisi jos Kivipelto onnistuu ja viihtyy, niin Kivipelto lukkaroisi koko loppukauden.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Viime kauden neljästä välieräjoukkueesta epäilen tällä kaudella välieriin kairaavan vain 2.
Tää on (ehkä) helppo, Tahko ei varmasti yllä välieriin, sen verran on ryhmä heikentynyt viime kauteen siinä missä kilpailijat vahvistuneet. Toinen on Manse, joka tulee jäämään puolivälieriin, mutta pystyy kuitenkin tarjoamaan vastuksen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei tarvitse kyllä tällä hetkellä puhua mitään siitä, että HP olisi loppukesästä nousukahinoissa mukana. On tuo peli niin ponnettoman näköistä. Intin takia tulleet poissaolot on sekoittaneet paljon pakkaa, Heikkilä pitkällä loukkaantumisella ja Niemeläinenkin lähti takaisin JoMaan.

Tämän myötä siinä on liian monta pelaajaa jouduttu nyt laittamaan semmoisiin rooleihin, jota heistä ei vaan ole kantamaan. Liian pienillä numeroilla on pelannut ihan liian moni pelaaja. Jokaiseen otteluun kokoonpano elää, ja lyöjäjärjestystä on pyöritelty sinne tänne.

Tuon lisäksi tulee vielä aimo kasa kaikenlaisia helppoja virheitä. Jätetään selviä paloja tekemättä, annetaan ilmaisia paloja.

Kun mä nyt mietin esimerkiksi sitä, että kuka tuota joukkuetta johtaa, niin ei tule kyllä oikein ketään mieleen. Heikkilä ja/tai J.Toikka on olleet monta vuotta näyttämässä muulle porukalle eteen. Nyt toinen on loukkaantuneena, ja toinen käy välillä läpsyttelemässä Suomisarjaa. Ei ole rentoutta nyt tekemisessä yhtään.

Onhan tässä toki vielä paljon kesää ja pelejä jäljellä, mutta todella sekaiselta nyt näyttää. Monta tärkeää peliä vielä tulossa tässä ennen juhannusta.

Naiset ottivat tänään kanssa huolella turpaan, mutta eipä tuolta Porista mitään odotettavissa ollutkaan. Erittäin hankala peli on huomenna Feraakin vastaan. Fera on tosi hyvä ulkopeliporukka, ja HP:n materiaali juuri sisäpeliin on melkoisen ohkainen. Yksinkin pinna Raumalta olisi todella kova suoritus.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sotkamoa vastaan tehtyjen juoksujen määrä (15/8 ottelua) erottuu aika selvästi muista joukkueista.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sotkamoa vastaan tehtyjen juoksujen määrä (15/8 ottelua) erottuu aika selvästi muista joukkueista.
Kuosmasen joukot ovat aikataulussa. Ulkopelillä voitetaan mestaruuksia, ei pelkästään, mutta suurimmissa määrin. Ja tietysti rosterikin on todella laadukas lähtien lukkari Komulaisesta aina takakentän kaksikkoon J. Korhonen - Vihanto.

Ensimmäisestä Vimpeli -matsista odotan innolla sitä, että saako Jymyn timanttinen ulkokenttä Vedon jokerikaksikon kuriin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Naiset ottivat tänään kanssa huolella turpaan, mutta eipä tuolta Porista mitään odotettavissa ollutkaan. Erittäin hankala peli on huomenna Feraakin vastaan. Fera on tosi hyvä ulkopeliporukka, ja HP:n materiaali juuri sisäpeliin on melkoisen ohkainen. Yksinkin pinna Raumalta olisi todella kova suoritus.
HP oli valitettavasti yksi heikoimpia Porissa käyneitä vähään aikaan. Kadonnut oli se peli-ilme, jota katselin fanikameralähetyksestä Vallikentältä aiemmassa kohtaamisessa.

Alkukausi silti mahdollistaa jo täysin karsintojen välttämisen. Nyt vain täytyy napata kolmikosta Roihuttaret-KeKi-Tahko pisteitä, mielellään kolme per peli. Paljon nimittäin kyseiset niput eivät poimi peleistä tällä kaudella. Pihkalassa kenttä toki antaa oljenkorren.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Alkukausi silti mahdollistaa jo täysin karsintojen välttämisen. Nyt vain täytyy napata kolmikosta Roihuttaret-KeKi-Tahko pisteitä, mielellään kolme per peli. Paljon nimittäin kyseiset niput eivät poimi peleistä tällä kaudella.
Nuo kolme on kaikki täysin voitettavissa. Myös JoMa ja Vaasa ainakin kotona silloin, kun joukkue saa parastaan irti.

Sitten näitä jotain yksittäisiä jaksoja joukkue pystyy myös napsimaan sieltä täältä, kuten peli Poria vastaan osoitti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös