Huh huh, mikä sunnuntai! Nyt kun suurimmat tunteet ovat rauhoittuneet ja sunnuntain velvollisuudet hoidettu, on aika analysoida kautta.
Kuluva vuosi on ollut Kirittärille vaikea, suorastaan hirveä. Viime vuoden finaaleista käteen jäi suuri pettymys, kun runkosarjassa suorastaan ylivoimainen Kirittäret jäi Pesäkarhujen hampaisiin. En tiedä mitä viime kauden lopulla pääsi käymään, mutta jotenkin se pahin terä katosi jossain elokuun kieppeillä. Kirittärien piti voittaa kaikki matsit ja Körkön piti lyödä kaikki maailman tilastot uusiksi, mutta molemmista sinänsä täysin turhista tavoitteista jäätiin. Vaikka playoffit pelattiin käsijarru päällä, Manse kaatui välierissä kuin ihmeen kaupalla ja finaaleissakin kairattiin se yksi voitto. Vaikka ratkaisevan finaalin supervuoroakin johdettiin 0-2, niin parin epäonnisuuden myötä finaali onnistuttiin vielä häviämään.
Jos kaudesta jäi käteen pettymys, niin vielä pahempaa oli kytemässä taustalla. Marras-joulukuun tienoilla tuli case-Kaijansinkko. Joukkueeseen kohdistui aivan järkyttävä mediapaine, vaikka siellä kyseessä oli vain yhden antisankarin toilailut. Kirittärillä meni varmasti energiaa myös siihen, kun ensiksi tapauksessa pidettiin aavistuksen Peten puolia, sillä Kaijansinkko oli vannonut kautta kiven ja kannon, ettei Kirittärissä ole tapahtunut mitään vastaavaa. Noh, seuran sisäistä tutkintaa tehtiin, ja sama kaava oli toistunut myös Kirittärissä. Tässä vaiheessa ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin osoittaa Petelle ovea. Koko kohu söi todella paljon joukkueen ja yhteisön voimavaroja ja talvella keskittyminen oli kaikessa muussa paitsi lajillisissa asioissa.
Kesän alettua Kirittäret jatkoi siitä mihin edellisellä kaudella jäätiin. Peli oli tukkoista ja joukkue eteni kuin käsijarru päällä. Sarjan keskikastin joukkueita vastaan oltiin suorastaan liemessä, eikä peli näyttänyt lähtevän lähtevän runkosarjassa oikein missään vaiheessa liikkeelle. Sen verran myös viime syksyn playoff-ihme kuitenkin toistui, että huippujengejä vastaan (Manse, Pori, Lapua) Kirittäret heräsi edes jotenkin pelipäälle. Nämä pelit menivätkin sitten ihan hyvin, eli yhtään nollan pisteen suoritusta ei nähty. Keskikastin joukkueille koetut pistemenetykset ajoivat kuitenkin Kirittäret runkosarjan kolmanneksi.
Runkosarjan keskivaiheilla kyti jo uusi kohu. Nalle Viljasen läsnäolo, tai siis sen puute oli kiinnittänyt monien huomion, sillä Viljanen skippasi lähes puolet alkukesän peleistä. Myöhemmin tuli pelätty ilmoitus: Viljanen jää terveydellisistä syistä pois koko loppukaudeksi, ja ensimmäiseksi pelinjohtajaksi tulee Mattias Kitola. Mies, jonka määränä oli tulla vasta kaudelle 2023 2pj:ksi, ja kaudelle 2024 1pj:ksi oli päätynyt yllättäen joukkueen rattiin jo pari vuotta etuajassa.
Edes Kitolan aikakaudella peli ei näyttänyt oikenevan, ei vaikka Katja Saari sai isompaa roolia joukkueessa. Kirjoitin tähän ketjuun melko surullisia ja luovuttaneita analyysejä joskus ennen pudotuspelejä. Taisin ennustaa viestissäni, ettei Kirittäret ota tällä kaudella edes mitalia. Sen verran olin ehkä kuitenkin jäljillä, että mitä pidemmälle joukkue etenee, sitä helpommaksi tie käy. Playoffien alusta mieleeni jäi myös Pekka Arffmanin analyysi Elmossa, jossa hän maalaili Kirittäristä kuitenkin pudotuspelien suurinta yllättäjää.
Kirittärille kannattaa varata syksyn suurissa häissä muukin kuin vain säestäjän rooli - oltiin ennakkosuosikeista mitä mieltä tahansa.
elmotv.com
Kun playoffit alkoivat, kaikki palaset loksahtivat välittömästi paikoilleen. Joukkue teki muutoksia, mm. Ella Korpela palasi takaisin numerolle 1. Aivan täydellinen kokoonpano ei silti ollut, sillä Susanne Ojaniemi oli taas kerran ikään kuin "ylimääräinen pelaaja" ottaen huomioon hänessä piilevän potentiaalin. Ferasta ei ollut vastusta, mutta ei ollut myöskään Porista. Pesäkarhujen heikko menestys oli minulle yllätys, sillä olin varma Pori-Manse -finaalikaksikosta, mutta Kirittäret pelasi erittäin vahvasti. Resepti oli tuttu viime syksyltä, eli voitetaan ne hetket jotka tarvitsee voittaa. Voit vaikka lepsutella koko pelin, kunhan jaksojen lopussa otat pienen ja tarvittavan kirivaihteen. Näillä eväillä Kirittäret marssi finaaliin 3-0 otteluvoitoin.
Finaalit olivat poikkeuksellisen rajut. Manse oli kuskin paikalla ensimmäisessä pelissä, mutta Mäki-Maukolan kunnariin tuntui romahtavan koko Mansen vuosi. Vihtkarin viuhkanheitto ja sen jälkeen kaikki muu sekoilu takasi sen, että Mansen pelijohdosta puuttuu oleellinen palanen peräti 2,5 ottelun ajan. Vihkarin sekä muun pelinjohtajien sekoilun ja parin yksilövirheen myötä Kirittäret karkasi tukevaan 2-0 johtoon.
Manselle tuli todella paljon taktisia virheitä finaaleissa. Ei Kirittäretkään virheettömiä esityksiä esittänyt, mutta finaaleihin nähden erilaisia merkkisekoiluja nähtiin Mansen puolelta todella paljon. Tätä yhtälöä ei helpottanut lukkariongelmakaan. Minä väitän, että Mansella oli tänä vuonna vähän paremmin yksilötaitoa, mutta muut tekijät kääntyivät Jyväskyläläisten eduksi. Erikoista kyllä, että hyvinkin nuori Kitola (tukenaan kokenut Saari) pesi vastapuolen täysin. Olisiko pelit näyttäneet paremmalta, jos Vihtkari olisi ollut mukana kaikki pelit? Ehkä, mutta ei todellakaan varmasti.
Palkintojenjaossa oli hauskaa katsoa vierekkäin seisovia Susanne Ojaniemeä ja Sara Kujasta. Molemmat juhlivat ensimmäistä mestaruuttaan. Väkisinkin mieleen tuli Chicago ja Kimmo Timonen sekä Teuvo Teräväinen. Toinen saa suurimman palkinnon heti, toinen aivan viimeisillä mahdollisilla metreillä.
Niin ikään palkinnon kävi hakemassa myös Nalle Viljanen. Tämän kaverin kunto on ratkaisevassa roolissa myös ensi kautta ajatellen. Nallellahan on ensi kaudesta olemassa sopimus, jonka on määrä olla Viljasen viimeinen ennen lopettamista ja Kitolan nousua pelinjohtajaksi. Tällä hetkellä ei ole tiedotettu sitä, mikä on Viljasen kunto. Onko taustalla vakavaa sairastumista, vai oliko menneen kesän loukkaantuminen henkisellä puolella? Aivan varmasti case-Kaijansinkko on ollut henkisesti kova pala myös Viljaselle, eli en ihmettele yhtään, jos tuokin poissaolo nivoutuu jotenkin tuohon likapyykkiin.
Jatkoi Nalle tai ei, Kirittärillä on pullat hyvin uunissa taustajoukkojen osalta. Kitola on mestarivalmentaja, joka riittää kyllä. Katja Saari olisi tärkeää saada pidettyä mukana, kuten myös Riitta Holappa. Tuolla kolmikolla kelpaa lähteä tuleviin kausiin. Pelaajapuolella ovi käy jonkin verran, kun Emma Körkkö ja Susse Ojaniemi lopettavat, sekä huhujen mukaan Ella Korpela karkaa muualle. Melko varmasti Kirittäret pyrkii paikkaamaan näitä aukkoja (omalla?) juniorituotannolla. Viime talven suurin siirto oli Siri Eskola <-> Sara Kujanen, ja yllättävän hyvin sekin meni, vaikka lähtijä oli luokkaa sarjan parhaita pelaajia. Kirittäret on tehnyt kuitenkin valtavia panostuksia junnupuoleen ja omaan Talent-joukkueeseensa, eli niitä hedelmiä olisi hyvä poimia omalle lautaselle. Muuten käy kuten naapurilajin Akatemialle, joka teki isolla isolla rahalla pelaajia muille joukkueille.
Viesti lähenee loppuaan, mutten ole maininnut Tinja Töyrylää kertaakaan. Tinja oli yksi suurimpia tasonnostajia pudotuspeleissä. Tuo takakentän heittokäsi on mahtavaa katseltavaa ja myös lyönnit alkoivat osua pudotuspelissä kohdalleen.
Tässäpä kasa ajatuksia ulostettuna. Erikoiset playoffit takana ja Taina on palannut Jyväskylään. Ehkä päällimmäisenä mieleen jäi se, että runkosarjassa Kirittäret oli huonoin vuosikausiin, mutta pudotuspeleissä taas vahvin vuosikausiin. Koko kaudella yksi ainoa "ehta tappio" TOP4-joukkueelle ja sekin eilen finaaleissa. Ei tarvitse voittaa kaikkia pelejä, riittää kun voittaa ne oikeat pelit.
Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa kautta!