Kyllähän tuo hieman puskista tuli, kun ensimmäisen kerran tästä kuviosta kuuli huhuja. Mielenkiintoinen haku jos toteutuu. Joukkueen nuorennusleikkaus on kuitenkin ollut vahvasti käynnissä, niin sikäli hieman yllätti. Toisaalta taas Vedon joukkueen rakenne on sen verran nuori, että eiköhän sinne hyvin yksi 35v joukkoon mahdu tuomaan kokemusta. Velpe ei tuosta enää nuorru, mutta ei se nyt pesäpalloilijaksi mikään ikäloppukaan ole. Sisällä toisi leveyttä ja olisi kakkoskärkeen selkeähkö vahvistus. Kopparina luotettavampi Sillanpäähän verrattuna (vaikkakin Viljo takana mukiinmenevän loppukauden pelasi), sekä toisi sille osastolle leveyttä, ettei kaikki ole Anttila & Vihriälä kaksikon varassa. Yli-Hirvelä ei tässä vaiheessa uraansa myöskään ole kallis mies, joten sopisi sinänsäkin nyky Vedon kuvioihin. Summa summarum; täältä vihreää valoa Velpen hankinnalle. Ihan liikaa ei ole muutenkaan ulkopuolelta Vetoon viime kausina vahvistuksia tuotu. Toki jos olisi saanut valita esim. Yli-Hirvelän ja Isokedon väliltä, niin kyllähän vaaka olisi kallistunut jälkimmäiseen.