Mainos

Pesiskausi 2021

  • 338 307
  • 2 276

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Rohkenen esittää eriävän mielipiteen. Kyllä kai jokaisen joukkueen tavoitteena on, että numerot 1. ja 2. täyttävät takapesiä, kun ykköskotiuttaja tulee lyömään. Uskallan väittää, että myös Kouvola lähtee tällä taktiikalla alkavaan (?) kauteen.

Siellä on mm. Arttu Ruuska, joka on ihan kohtuullinen etenijä. Myös julkaisematta oleva Jasperi Luoma pääsee juoksemalla liikkeelle. On Hacklin, Pesu, Nokkala jne. Matti Latvala juoksi erinomaisesti päättyneellä kaudella, toki ei tuosta enää juuri nopeudu. On siellä ihan kohtuullisesti ihan kohtuullisia etenijöitä, joita Meriläinen pääsee kotiuttamaan. Päättyneen kauden joukkueeseen verrattuna tuo kokoonpano taitaa olla hiukan nopeampi.

Näen, että Meriläisen pitää pystyä se vähintään 80 juoksua lyömään n. 30 peliin. Lyöjäkuninkuutta ei tule uusimaan kenties ikinä, mutta jo pelkästään vaihtajat ovat Kouvolassa Kempeleen vastaavia edellä, joten kotiutuspaikoista tuskin jää Meriläisen lyödyt juoksut kiinni.
Pointtina oli tosiaankin tuo, että Ossi ei tule lyömään ensimmäisenä eikä edes toisena ajolähtöön. Sen jälkeen etenijöiden taso tippuu väkisinkin, kun verrokkeina ovat Saukko ja Mäentausta.

Tilannetta Kopla tulee betonilla tekemään (vaikuttaako uusi pinta kuinka paljon?) enemmän kuin tarpeeksi. Uskallan kutenkin väittää, että Kempeleessä olisi saanut kotiuttaa parempia jalkoja.

Viime kausihan oli Ossille kuitenkin monellakin tapaa kasvojen pesu heikompien kausien jälkeen. Prosentit lähentelivät 50% kotiutuksissa, vaikka oli pitkälti kakkoslyöjäjokeri. Tämän perusteella voikin olla, että Kouvolassa rytisee ensi kaudella Ossin tullessa lyömään. Ja se rytinä ei tule mainosaidoista laittomien jälkeen.

Meriläisen uraa pitkään seuranneena miehelle soisi onnistumisia, vaikkei se sitten kasvattajaseuran paidassa olisikaan.

Hauska knoppitieto Ossista on, että harjoitteli nuorempana myös paljon lukkarin tonttia. Eli vaikka Kivipeltokin loukkaantuisi niin ei teillä hätää ole ;)
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Veikkaan, että jos ykköskärki saa palottoman ajon, niin lyömään ennen Ossia pääsevät molemmat Latvala ja Ruuska.

Hieno mahdollisuus Ossille. Sitten jos tätä Meriläisen hankintaa miettii tarkemmin Koplan kannalta, niin Ossi oli tosiaan roolissaan (lyöjäjokeri) kymmenenneksi sijoittuneen joukkueen kolmanneksi paras. Siitä sitten siirto hopeajoukkueen ”ykköskotiuttajaksi”. Aikamoista.

Toki Koplalle ei varmaan parempiakaan ollut tarjolla. Miksei Dahlström jatkanut? Oli selvästi syksyllä puolikuntoinen ja silti vippaili palloa väliin miten tahtoi. Haluttiinko vaan nuorentaa joukkuetta? Huhut vievät kuulemma Siipeen...
Ketkä kaksi olivat Ossia edellä? Matti Korhonen nyt ainakin.

Toki Pelkonen tuli ennen Ossia lyömään, jos mahdollista. Ei hän kuitenkaan Ossia enempää lyönyt juoksuja.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings

Dahlströmin väliin laitetut eleettömät sijoitukset olivat silkkaa seksiä. Dalla saattaa sitten vastapainoksi olla ainut Superpesis-pelaaja, joka ei ehtisi juosta kunnaria, vaikka löisi pallon maratonportista maisemiin.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Yhtään kunnaria mies ei menneellä kaudella lyönyt mutta yksi tuotu tilastoissa näkyy. Mitä tapahtui?
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Hieno mahdollisuus Ossille. Sitten jos tätä Meriläisen hankintaa miettii tarkemmin Koplan kannalta, niin Ossi oli tosiaan roolissaan (lyöjäjokeri) kymmenenneksi sijoittuneen joukkueen kolmanneksi paras. Siitä sitten siirto hopeajoukkueen ”ykköskotiuttajaksi”. Aikamoista.

Toki Koplalle ei varmaan parempiakaan ollut tarjolla. Miksei Dahlström jatkanut? Oli selvästi syksyllä puolikuntoinen ja silti vippaili palloa väliin miten tahtoi. Haluttiinko vaan nuorentaa joukkuetta? Huhut vievät kuulemma Siipeen...
Käytännössä isomman otannan vertailu pitää tehdä jokaikinen kerta prosenttien perusteella eikä lyötyjen juoksujen perusteella.

Siinä Ossi pesee Jeren lukemin 49,4% vs. 45,8% tämän lyhyen kauden 2020 runkosarjassa.

Tämän jälkeen halutessaan voi suhteuttaa lyöjät paremmuusjärjestykseen mm. näillä optioilla: kotiin lyödyt etenijät per joukkue, kotiin lyödyt etenijät yksilöidysti pareittain, etenijöiden nopeus kolmoselta kotiin, vaihtotilanteissa lyödyt juoksut, lyöjäjokerien yritysten määrä per peli, kotiutusyritysten määrä eri palojen määrällä ja eri merkeillä kotiutetut etenijät eriteltynä.

Sekä kotiutusyritysten määrä palottomissa tilanteissa joissa erot ovat todella huomattavia pelaajien välillä johtuen monesta eri seikasta. Jokainen voi ymmärtää tämän viimeiseen jättämisen ja varman takavaihdon varmistamisen nollalla palolla sekä prosentin tippumisen tuossa tilanteessa tms.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Isokedon kanssä neuvotellaan, Dalla ei ole suunnitelmissa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ketkä kaksi olivat Ossia edellä? Matti Korhonen nyt ainakin.

Toki Pelkonen tuli ennen Ossia lyömään, jos mahdollista. Ei hän kuitenkaan Ossia enempää lyönyt juoksuja.
Pelkosta tarkoitin. En kirjoittanut hänen lyöneen enemmän juoksuja tai pelanneen jokerina viime kaudella, vaan hänen olevan parempi lyöjäjokeri. Tämä on toki täysin subjektiivinen mielipide, mutta jostain syystä Pelkonen ja Matti Korhonen jatkavat Kekissä kun Ossi ei. Tai jos Pelkonen vaihdettiin kolmanneksi lyöjäjokeriksi ratkaisevaan vuoropariin, niin Pelkonen meni aina ensin lyömään. Matti ja Ossi sitten vaihtelivat lyöntijärjestystä, mutta yleensä toki Matti kävi ensin lyömässä.

Käytännössä isomman otannan vertailu pitää tehdä jokaikinen kerta prosenttien perusteella eikä lyötyjen juoksujen perusteella.

Siinä Ossi pesee Jeren lukemin 49,4% vs. 45,8% tämän lyhyen kauden 2020 runkosarjassa.

Tämän jälkeen halutessaan voi suhteuttaa lyöjät paremmuusjärjestykseen mm. näillä optioilla: kotiin lyödyt etenijät per joukkue, kotiin lyödyt etenijät yksilöidysti pareittain, etenijöiden nopeus kolmoselta kotiin, vaihtotilanteissa lyödyt juoksut, lyöjäjokerien yritysten määrä per peli, kotiutusyritysten määrä eri palojen määrällä ja eri merkeillä kotiutetut etenijät eriteltynä.

Sekä kotiutusyritysten määrä palottomissa tilanteissa joissa erot ovat todella huomattavia pelaajien välillä johtuen monesta eri seikasta. Jokainen voi ymmärtää tämän viimeiseen jättämisen ja varman takavaihdon varmistamisen nollalla palolla sekä prosentin tippumisen tuossa tilanteessa tms.
Tein vertailun esitysten perusteella niistä otteluista mitä olen molemmilta nähnyt. Kempeleeltä olen mähnyt varmaam 15-20 peliä kahden viime kauden aikana.

Tilastoistasi puuttuu muuten ainakin ”palot mailan varressa”. Kun lyö vikalla laittoman niin kotiutusprosentti ei huonone. Ikävää on myös jos tyhjentää ajolähdössä kentän vahinkokopilla ja ottaa pari paloa, eikä sekään erotu mainitsemissasi tilastoissa. Ossi Meriläisellä on muuten parempi kärkilyönti-% kuin Dahlströmillä, mutta suhteessa kärkilyöntiyrityksiin enemmän paloja. Kun on kyse kotiuttajista, niin se kertoo, että viimeisellä on yritetty läpilyöntejä siinä onnistumatta, jolloin ei tule kärkilyönti-yritystä ja tilastot eivät huonone.

Edit: Ossi on toki lyöjäjokerina juuri sitä mitä Kopla tarvitsee, varmasti tulee lyömään myös enemmän juoksuja kuin Kekissä, mutta pelipaikallaan ei tosiaan ole superin eliittiä.

Edit2: Tilastot ovat jänniä kun katsoo vähän tarkemmin.

Ossi Meriläinen runkosarja 2020:
  • 124 lyöntivuoroa
  • 43 lyötyä juoksua
  • 48 paloa kotiutustilanteissa
  • 70 kärkilyöntiä
  • KL-% 48
Dahlström runkosarja 2020:
  • 139 lyöntivuoroa
  • 70 lyötyä juoksua
  • 38 paloa kotiutustilanteissa
  • 100 kärkilyöntiä
  • KL-% 46%
Lähde pesiksenmaailma.fi
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaan, että jos ykköskärki saa palottoman ajon, niin lyömään ennen Ossia pääsevät molemmat Latvala ja Ruuska.

Hieno mahdollisuus Ossille. Sitten jos tätä Meriläisen hankintaa miettii tarkemmin Koplan kannalta, niin Ossi oli tosiaan roolissaan (lyöjäjokeri) kymmenenneksi sijoittuneen joukkueen kolmanneksi paras. Siitä sitten siirto hopeajoukkueen ”ykköskotiuttajaksi”. Aikamoista.
Ruuska taitaa kuitenkin pelata numerolla 3. Käytännössä tuo numero 4. pitäisi olla Latvalan hihassa.

En
Pointtina oli tosiaankin tuo, että Ossi ei tule lyömään ensimmäisenä eikä edes toisena ajolähtöön. Sen jälkeen etenijöiden taso tippuu väkisinkin, kun verrokkeina ovat Saukko ja Mäentausta.
Totta. Silti nään, että Meriläinen tulee nimenomaan toisena lyömään ajolähtöön, koska Laaksoa ei ole sisäpelillisesti paikattu. Eiköhän pääkotiutusvastuuta kanna Latvala, Meriläinen, Hacklin ja Kivipelto.

Hauska knoppitieto Ossista on, että harjoitteli nuorempana myös paljon lukkarin tonttia. Eli vaikka Kivipeltokin loukkaantuisi niin ei teillä hätää ole ;)
Laajuutta siis löytyy, koska voi olla, että yksi 13. kertainen vuoden lukkari jatkaa Kouvolassa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ruuska taitaa kuitenkin pelata numerolla 3. Käytännössä tuo numero 4. pitäisi olla Latvalan hihassa.
Sitten Hacklin oletettavasti ottaa kotiuttamisvastuuta, vai siirtyykö kakkoskärjen vaihtajaksi? Jos ottaa kotiutusvastuuta, niin tällöin ennen Ossia menevät lyömään Latvala ja Hacklin. Toki tämä on vain omaa mutuilua ja voin olla väärässäkin. ;)
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Sitten Hacklin oletettavasti ottaa kotiuttamisvastuuta, vai siirtyykö kakkoskärjen vaihtajaksi? Jos ottaa kotiutusvastuuta, niin tällöin ennen Ossia menevät lyömään Latvala ja Hacklin. Toki tämä on vain omaa mutuilua ja voin olla väärässäkin. ;)
Pesisforumin puolelta muistan lukeneeni, että Hacklinista tehtäisiin jopa eräänlainen multijokeri, ja joku uusista hankinnoista (Hämäläinen?) hänen paikalle koppariksi. Tiedä sitten, minkä verran näissä puheissa on totuuspohjaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pesisforumin puolelta muistan lukeneeni, että Hacklinista tehtäisiin jopa eräänlainen multijokeri, ja joku uusista hankinnoista (Hämäläinen?) hänen paikalle koppariksi. Tiedä sitten, minkä verran näissä puheissa on totuuspohjaa.
Tämä oli mennyt minulta ohi. Jos näin, niin sitten tosiaan Ossin eteen ei varmaankaan mene lyömään kuin Latvala. Eli perun kirjoitukseni tältä osin.
 
Spin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Jukka Mäkinen ensi kaudella IPV:n pelinjohtaja. Kauden alussa purettiin sopimus kun piti olla kakkospelinjohtaja. Sit loppukaudesta hyppäsikin mukaan 7 pelin ajaksi kakkospelinjohtajaksi. Kyllä omaan silmään toi pientä parannusta peliin. Toivottavasti homma toimii ensi kaudella paremmin kuin Vallella. Tosin materiaali todella paljon heikompi.
 
Höylis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sieltä sitten varmistus Valtteri Hämäläinen koplaan, Hacklin jokeriksi.

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Sieltä sitten varmistus Valtteri Hämäläinen koplaan, Hacklin jokeriksi.

Tässähän tulikin varmistus eilisen uumoilulle, eli Hacklin siirtyy kuin siirtyykin jokeripaitaan.

Näkisin, että parempi näin Koplalle, niin saavat Hacklinin pois tulppaamasta ykköskärkeä. Toki saattaahan hän edelleen ykköskärkeä vaihtaa jokerina.
Edit. ei näköjään tullut luettua uutisen lisäksi itse viestiä. No, tuplavarmistus sitten :D
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Vimpelistä tänään sopimusuutisia. Oliskohan jotain porukasta Isoketo, Heimonen ja Mäkelä, ehkä se Dalla, vaikka väitetään, että seura ei miehen perässä ole.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Matias Rinta-aho sieltä julkaistiin. Tärkeä sopimus tuolle joukkueelle, mutta toivottavasti myöhemmin vielä saataisiin ainakin Isoketo ja Mäkelä. Siihen vielä Janne Heimonen niin voisi lähteä haastamaan taas kärkijoukkueita.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Matias Rinta-aho sieltä julkaistiin. Tärkeä sopimus tuolle joukkueelle, mutta toivottavasti myöhemmin vielä saataisiin ainakin Isoketo ja Mäkelä. Siihen vielä Janne Heimonen niin voisi lähteä haastamaan taas kärkijoukkueita.
Kyllähän nuo mainitsemasi pelaajat olisi Vedolle tärkeitä. Jannea todellakin tarvitaan ensi kaudella, koska Ruuska lähtee inttiin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän nuo mainitsemasi pelaajat olisi Vedolle tärkeitä. Jannea todellakin tarvitaan ensi kaudella, koska Ruuska lähtee inttiin.
Onkos palveluspaikka fyysisesti kaukana? Omassa inttituvassa oli 2005 sm-tason koripalloilija kirjurina ja oli joka ilta Vekaralta Kouvolassa harjoituksissa/pelissä eikä tainnut metsässä viettää yhtään yötä.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Jaa Vimpelistä? Taatusti on, Niinisalo ja Tikkakoski ovat lähimpänä, mutta niihin on matkaa pikkuisen enemmän kuin vaikka Tampereen jääkiekkoilijoilla Pirkkalan lennokkikerhoon. Ei kerkee iv:llä reeneihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaa Vimpelistä? Taatusti on, Niinisalo ja Tikkakoski ovat lähimpänä, mutta niihin on matkaa pikkuisen enemmän kuin vaikka Tampereen jääkiekkoilijoilla Pirkkalan lennokkikerhoon. Ei kerkee iv:llä reeneihin.
Ei tarvitse IV:llä keretäkään. Urheilijoilla on omat aikataulut. Se on sitten eri asia jaksaako Ruuska ajella ympäri Suomea joka päivä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Onkos palveluspaikka fyysisesti kaukana? Omassa inttituvassa oli 2005 sm-tason koripalloilija kirjurina ja oli joka ilta Vekaralta Kouvolassa harjoituksissa/pelissä eikä tainnut metsässä viettää yhtään yötä.
En tiedä minne on menossa. Aika perinteisesti Vimpelistä on menty Kajaaniin suorittamaan asepalvelusta. Tänään luin ihan vain alkua uutisesta, että huippu-urheilijatkaan ei saa jatkossa paljoakaan eri vapauksia, kuin tavalliset talliaiset saa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Todennäköisesti, sillä tuohonhan Komulaisen lukkariura päättyi. Toki siellä oli jonkinasteista kammoa jo aiemmin taustalla.

Kylmä fakta on, että Huuskosen ura lopahti noihin hävittyihin finaalisarjoihin.
Näin ei ole vaikka toistelisit asiaa kuinka paljon,
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkos palveluspaikka fyysisesti kaukana? Omassa inttituvassa oli 2005 sm-tason koripalloilija kirjurina ja oli joka ilta Vekaralta Kouvolassa harjoituksissa/pelissä eikä tainnut metsässä viettää yhtään yötä.

Tämä on aika paljon muuttunut noista ajoista. Nykyään urheilijoiden pitää olla kasarmilla palvelusaikana vähintään 3,5 kuukautta varusmiespalveluksen aikana. Moni jääkiekkoilijahan kävi vain median kuvauksissa ja lähti sen jälkeen takaisin omiin toimiin.

Varmasti harjoittelemaan pääsee, mutta se on noilla nykyisillä määräyksillä huomattavasti vaikeampaa kuin aiemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös