Mainos

Pesiskausi 2020

  • 309 268
  • 1 975

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vielä tuohon kotipesäkoppiin sen verran, että eipä siinä Vimpelikään tilannetta protestoinut, joten olettivat Ruuskan olevan kotipesässä.
Tää vaikutti pelinjohtaja-komulaisen ajatukselta, että kokeillaanpa tällaista. Nyt meni tuomaristolta läpi. Ensi kerralla ei tule menemään.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yön yli nukuttu ja silti ihmettelen 9-1 tilanteessa Komulaisen peluutusta. Kaikki tietää Ruuskan lyöntivoiman, mutta ei nyt noin ilmaiseksi saisi antaa järjestää tilanteita vaikka olisi Paavi lyömässä. Riskihän siinä on, että Ruuska lyö läpi, mutta jos mestaruuden aikoo voittaa niin riskejä myös joskus pitää ottaa. No tämä on jälkiviisautta, joten riittää omalta osaltani.

Sotkamossa luultavasti palataan takaisin arkeen ja Pertulle ei enää kunniakujaa järjestetä. Lukkariin tuo peli ei mielestäni kaatunut. Joskus joukkue saattaa lyödä hyviä lyöntejä hurmoksessa vaikka tulisi minkälaista syöttöä tahansa. Ei siihen voi suoraa yhteyttä rakentaa lukkarin syöttöön. Komulainen jatkanee lautasen ääressä ja jos onnistuu niin on lunastanut paikkansa. Jos ei onnistu niin ensi kaudella on joka tapauksessa koko kausi aikaa näyttää tasonsa.

Jos Aapo Komulainen ei olisi pelinjohtajan poika niin hän... no hän pelaisi Jymyn lukkarina ratkaisupelejä. Jos Ville Väliaho olisi intohimoinen treenaaja, tai edes aktiivinen treenaaja, niin hän luultavasti pelaisi. Kaikki tämä on jossittelua, mutta Komulainen pelaa. Ja loppuun vielä yksi oma mielipide. Ville Väliaho on hemmetin hyvä lukkari.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat
Pattu teki tämän Ruutu-lähetysten aikakaudella about viisi vuotta sitten (ehkä Kiteetä vastaan?). Harhaheitto tarkoituksella kotipesän taakse verkkoon. Topi haki ja heitti kotipesään varmistamaan tulleelle pelaajalle. Topi käveli kaarelle ja toinen nosti syötön. Sillon meni läpi. En tiedä onko säännöt muuttuneet kun pari viestiä aiemmin oli puhetta että se on hämäystä eikä mene läpi.

@Antt1s tuon tilanteen löysikin. Jymyähän vastaan se olikin. Nää kaikki kikat on kyllä hyvää suolaa peliin, mut harmi kun tälläiset sitten aina kielletään.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Elmolehden kirjoitushan oli (kerrankin) täyttä asiaa. Sotkamo on ollut pelillisesti valovuoden edellä Vimpeliä molemmissa peleissä. Vimpelin saumat huomenna piilee siinä, jos henkinen ote kääntyi eilisessä showssa.

Miten Sotkamo on ollut pelillisesti valovuoden Vetoa edellä? Ensimmäinen peli Hiukassa. Ensimmäinen jakso äärimmäisen tasainen. Olisi itseasiassa luultavasti ollut tasapeli ilman Kanalan räpylämokaa Korhosen pompussa. Toinen jakso Hiukassa meni selvästi Sotkamolle. Siinä Jymy oli pelillisesti parempi. Ei kysymystäkään. Saarikentällä taasen Veto voitti ensimmäisen jakson, ansaitusti. Tiukka, mutta Veto oli piirun verran parempi. Toinen jakso oli sangen eriskummallinen ja siitä on turha vetää johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen.

Summa summarum. En näe mitenkään miten Sotkamo olisi valovuoden edellä Vetoa. Todella tasaista on ollut näiden kahden vääntö.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Elmolehden kirjoitushan oli (kerrankin) täyttä asiaa. Sotkamo on ollut pelillisesti valovuoden edellä Vimpeliä molemmissa peleissä. Vimpelin saumat huomenna piilee siinä, jos henkinen ote kääntyi eilisessä showssa.

Eilisessä pelissä Jymy ei ollut valovuotta edellä.

Seuraavassa pelissä Vedon pitäisi pystyä torjumaan Jymyn huippukärki vielä paremmin, Roopen lyönti kulkee näissä peleissä. Ruuskan pitää parantaa lautasen äärellä, muuten voittaminen Sotkamossa on vaikeaa.
 
Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Itse joudun "nöyrtymään" JoMa - KPL sarjan kohdalla ja totean olleeni totaalisen väärässä!

Kauden alla ennakkoon ajattelin että KPL on ihan tosissaan haastamassa finaalipaikasta mutta pleijareiden alla en kyllä hetkeäkään uskonut etenkin kun "tiesi" JoMan tulevan välierissä vastaan! Oi kuinka väärässä olinkaan... Isot onnittelut finaalipaikasta Koplan faneille! Urheilu ja pesäpallo on hienoa juurikin tästä!

Matti Saukko on kyllä nostanut omaan silmään isosti profiilia kovissa peleissä!
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Kyllähän tuossa Koplan osalta ollaan kirjoittamassa melkoista tuhkimotarinaa jossa on edetty jo viimeiseen lukuun.

Kauden kynnyksellä joukkue oli ennusteissa toiseksi finaalijoukkueeksi JoMan haastajaksi tasapäin Jymyn kanssa. Alkukausi meni lennossa ja joukkue kannatteli itseään sarjan piikkipaikalla. Sitten tuli loukkaantumiset, Laaksoepisodi ja kaiken kukkuraksi Haimi tutustui päällään 150km/h viuhuvaan palloon. Olihan Kopla aivan tuuliajolla viimeisissä runkosarjan peleissä kunnes Haimi lopulta palasi ja terveystilanne normalisoitui.

Tuossa konoonpanossa on niin paljon kokemusta näistä peleistä että oksat pois. ”Kehäraakkien” lauma antoi JoMan triplahaaveille helvetin tylyn lopetuksen.

Olisihan se hienoa nähdä finaaleissa kun Toni Kohonen palaisi vihdoin Hiukkaan, kaikki mennyt yhteinen historia ja sen päätös tiedostaen. No, huomenna se selviää.

Ja jos toinen finaalijoukkue ei ole Jymy niin ei ole kahta sanaa kumman puolella on kaikki sympatiat (hymiö).
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Itse joudun "nöyrtymään" JoMa - KPL sarjan kohdalla ja totean olleeni totaalisen väärässä!

Kauden alla ennakkoon ajattelin että KPL on ihan tosissaan haastamassa finaalipaikasta mutta pleijareiden alla en kyllä hetkeäkään uskonut etenkin kun "tiesi" JoMan tulevan välierissä vastaan! Oi kuinka väärässä olinkaan... Isot onnittelut finaalipaikasta Koplan faneille! Urheilu ja pesäpallo on hienoa juurikin tästä!

Matti Saukko on kyllä nostanut omaan silmään isosti profiilia kovissa peleissä!
Tuskin olet ihan ainut. Voin varmasti liittyä tähän samaan "nostan käteni pystyyn virheen merkiksi" -remmiin, Kouvolan JoMa-sarjan voitonmahdollisuuksien osalta. Etenkin kun peilaa siihen runkosarjan loppupuoleen ja Koplan vireeseen, vai pitäisikö sanoa anti-pelivireeseen.

Vaikka oli tiedossa, että sairastuvalta saavat vielä miehiä takaisin, oli kuitenkin näiden Lammiloiden yms. pelikunto & -tuntuma myös arvoituksia. Mutta ovat kyllä saaneet etenkin tuon ulkopelin yllättävän kovaan iskuun. Liekkö se taas saaressa murenisi, jos Koplaa vastaan päästäisiin finaaleihin mittelemään ;)

Matti Saukko on ollut kyllä erittäin iso potentiaalinen yllätys. Mutta kuka vuoden pesäpalloilijaksi, jos Kopla olisi mestari. Tuskin Matti Saukko ainakaan, hah! Eihän sieltä jää tyyliin kuin Mäentausta (ja Hacklin?!) vaihtoehdoiksi. Ja sekin olisi tavallaan jonkin sortin iso yllätys se.

Ehkä JoMan olisi pitänyt tienynlaisia vaikeuksia kohdata jo tuossa aiemmin. Huippuvire taisi ajoittua muutoinkin tällä kertaa väärälle ajankohdalle. Yllättävän nuhaisia olivat sisällä, vaikka käänteisesti Kopla hyvää ulkopeliä pelasikin. Oma osansa sitten vielä näillä kärkijätkien loukeilla.

Kyllähän tuossa Koplan osalta ollaan kirjoittamassa melkoista tuhkimotarinaa jossa on edetty jo viimeiseen lukuun.
Kieltämättä ei tuokaan huono käsikirjoitus olisi draaman kaaren kannalta, jos Kode vielä kerran palaisi Hiukkaan finaalien merkeissä. Kuitenkin itse joudun toivomaan, että näemme Koden vielä saaressa Koplan paidassa.

Kouvolalta täytyy nostaa vielä esiin Toni Laakso. Huiman parannuksen on mies tehnyt etenkin mailassa runkosarjaan peilaten. Menee taas tähän "en olisi uskonut" -kategoriaan.

Kouvolaa on kyllä nyt sen verran pitkään mestaruudet kiertäneet, että olisihan se hieno ja eräänlainen huipennus tuolle nestori-porukalle. Voi olla, että aliarvioin taas KPL:n, mutta finaaleihin näkisin kyllä Jymyn/Vedon ennakkosuosikiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Miten Sotkamo on ollut pelillisesti valovuoden Vetoa edellä?

Sotkamon kärki tekee takuuvarmasti tilannetta joka vuorossa, toisin kuin Vimpeli. Vain kotiutusten surkeus on estänyt lukemien repsahtamisen. Lisäksi Sotkamon ulkopeli on monta pykälää parempaa lukkarista lähtien.

Eilisen toisen jakson loppua on kenenkään turha edes miettiä kummankaan joukkueen osalta. Tuota ulkopeliä vastaan kuka tahansa olisi mättänyt juoksuja. Komulainen odotteli läpilyöntiä tai 9-9 tasoitusta.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tää vaikutti pelinjohtaja-komulaisen ajatukselta, että kokeillaanpa tällaista. Nyt meni tuomaristolta läpi. Ensi kerralla ei tule menemään.
Jep, jompi kumpi Komulaisista, Jani tai Saku tuon taisi äkätä. Taas tekisi mieli sanoa, että monenko muun joukkueen huutamana tuo olisi läpi mennyt. Mutta mutta, jätetään tämä nyt tähän.

Joka tapauksessa käsittämätön moka syöttäri Timolta tällaisessa paikassa. Jonkinlainen hätävale tuon oli pakko olla, että yhtäkkiä tuomariston mielestä kaari olikin taas osa kotipesää. Jos tämä oli Timon tulkinta, niin eikö päätuomarikaan sitten tiedä sääntöjä ja voi vielä muuttaa väärää tuomiota?! Voin ainakin rehellisesti sanoa, että vitutus olisi ollut aika suuri, jos Jymy olisi pelin vienyt, sillä tuo räikeä tuomarivihre oli olennainen osa sitä Jymyn karkuunpääsemistä toisella jaksolla - ennemmin lyömällä ja hyvillä suorituksilla, kuin tuollaisilla. Tottakai tuo tilanne meni Vedon ulkokentänkin päänsisään sillä hetkellä. Aivan sama, vaikka Jymy olisi voittanut jakson 20-0, niin juuri tuossa kohtaa tilanne oli hyvinkin merkityksellinen, vaikutti jakson kulkuun ja Vedon pelihuumoriin merkittävästi. Tilanne olisi saattanut hyvinkin jäädä 0-1:een ensimmäisen aloittavalla ilman tuota tuomarivirhettä. Nyt loppujakso meni sitten kuinka meni, niin kerrankin saa voittajan ominaisuudessa näitä jälkeenpäin jossitella - ilman huonon häviäjän leimaa otsassa.

Joo, eiköhän tämä pesäpallosääntöjen perusasia ole päivänselvää S-tason tuomareille eikä pelituomari kenttähaastattelussa sellaista väittänytkään. Kyllä siinä syöttötuomari unohti katsoa missä lukkarin jalat olivat kopinottohetkellä ja sitten kun asia yllättäen muuttui merkittäväksi niin tuomitsi vahvalla musta tuntuu-periaatteella. Tässä kohtaa tuomareiden oma haastomahdollisuus olisi ollut hyvä.
Kyllä, vaikka sitten joku oma haastomahdollisuus pitäisi olla. Tuollaisissa tilanteissa sun täytyy syöttärinä olla sata varma, jos menet tuollaisen tilanteen & juoksun "kotipesäkopin" verukkeella hyväksymään. Tietty sitä on vittumainen enää muuttaa ja virhettään myöntää, jos olet ensin kiimassa ottanut roolia ja tehnyt huutoihin mennessäsi virheellisen tuomion.

Pelistä sanottakoon, että Vedon MVP mielestäni Janne Mäkelä, joka löi kaikki kolme juoksuaan ottelussa viimeisenä lyöjänä: ensin ensimmäisessä vuorossa 2-0-johtojuoksun, sitten lopulta huipputärkeäksi osoittautuneen kavennuksen 3-9 toisen jakson kolmannessa vuorossa. Näihin kahteen juoksuun hän myös rakensi itse kolmostilanteen itselleen. Lopuksi viimeisessä vuorossa lukemiksi 7-9 viimeisen lyöjän viimeisellä lyönnillä. Edellispäivänä onnistumisia tuli nolla.
Sama Mäkelä, jonka olisi monien mielestä pitänyt viimeistään viime kauden jälkeen ripustaa piikkarit naulaan, koska "ei käyttöä". Kukahan nuokin juoksut olisi kovissa paikoissa lyönyt, jos Mäksää ei enää remmissä olisi - väitäisin, että olisi tämäkin nousu jäänyt tekemättä.

Elmolehden kirjoitushan oli (kerrankin) täyttä asiaa. Sotkamo on ollut pelillisesti valovuoden edellä Vimpeliä molemmissa peleissä. Vimpelin saumat huomenna piilee siinä, jos henkinen ote kääntyi eilisessä showssa.
Ekassa pelissä oli edellä joo, toisella jaksolla. Eilen Vedolla oli avausjaksolla toista vuoroparia lukuunottamatta miestä luukulla joka vuoroparissa, joista kolmannessa ja neljännessä palottomat ajolähtötilanteet numerolle neljä. Toisten lasien takaa ennemmin näin, että siinä jäi Vedolla erinomaiset iskun paikat hyödyntämättä ja oli hallinnan tunne. Lisäksi Piiponniemi teki kovan haun, ettei jakso ratkennut Ruuskan kakkosjatkelyönnillä kolmannessa vuoroparissa. Kanala hoiteli vaihtotilanteet 3/4, Anttila 7/8 ja Ruuska 5/6, niin sekin kertoo omalta osaltaan, että tilannettakin tuli Vedolle ihan mukavasti. Ulkopelikin oli Vedolla avausjaksolla hyvällä tasolla. Mutta mutta, tuossa aiemmin yllä muut jo tätä aihetta käsittelikin.

Katsoin Saarikentän pelin nyt vielä uudestaan tallenteena. Pakko todeta myös se tosiasia (Jymyn sulamista kun on mainostettu) että kovassa paikassa myös onnistuttiin lyönneissä, missä vastustajan huonoudella tai sulamisella ei ollut mitään tekemistä:
- Mäkelältä kova onnistuminen viimeisenä lyöjänä, peli 7-9, ottamaton kakkossaumaveto
- Kanalalta pakon edessä kentällemeno viimeisellä, ottamaton pystäri kolmosjatkeelle
- Anttilalta ykköstilanteessa merkistä unelmakääntö kolmospuolelta läpi
Hyviä nostoja. Lisäksi, ehkä mainitsitkin jo jossain toisessa viestissä, niin pakko nostaa esille Viljo Sillanpää, joka on allekirjoittaneeltakin tässä parin kauden mittaan aika paljon saanut kuraa. Tähän saakka suoriutunut kopparin tontilla voisiko sanoa erinomaisesti. Tietenkään kaverilla ei sisäpelissä käytännössä ole käyttöä (vaikka eilen kiitos Kuosmasen haparoinnin läpi löikin), mutta ulkona on viime aikoina töhöilyt loistaneet poissaolollaan - ja nyt tähän se puunhun koputus.

Painostuksen kohteina oli Vedolta eilen oikeat herrat; Niemi, Kurikka & Kuosmanen. Kaikki enemmän tai vähemmän kokemattomia kovissa peleissä. Vaikkakin Kuosmanen suoriutui esim. tuosta ensimmäisestä välierästä kunnialla, niin eilen sieltä meni palloa räpylän alta, kakkosrajapienessä kotiin häpläystä.. Kurikka sössi ratkaisuhetkillä varman palon (pallo vaikka kolmoselle) ja Niemi sähelsi ensin vallilla ja sitten ratkaiseva lyönti läpi (oliko etenijä tulossa ja minkälaiset lähdöt otti? Ei näkynyt TV-kuvista). Niemen täytyy olla muuten yksi heikompia pallojen tarjujista valleilla saaressa, näkee valleista varmaan painajaisia vielä kiikkustuolissakin - samasta asiasta mainitsin edelliselläkin Jymyn saaren vierailulla.

Yhtä kaikki, huomenna homma lähtee alusta. Liekkö tällainen totaalinen nöyryytys oli huono vai hyvä asia. Olisiko lähtökohdat huomiselle jotenkin erilaiset, jos toinen jakso olisi päättynyt vaikka Jymyn 1-10 voittoon ja Veto vienyt superin 1-0. Sanoisin, että Jymy on nyt ainakin ärsytetympi, mutta toisaalta kyllähän Vetokin tuosta huimasta noususta paljon itselleen sai ja myöskin Niemelle & co. jäi varmasti negatiivinen muistijälki tapahtumista takaraivoon. Joka tapauksessa eilisestäkin sai vain sen yhden kiinnityksen ja tiistaina mennään taas. Kuten myös jo ennen sarjaa kirjoitin, näen kotiedulla joukkueiden välisestä playoffs-historiasta huolimatta merkityksen, ja ottelut ovat kotivoittoihin päättyneetkin. Kotiedun (ja pomppupelin) turvin Jymy lähtee tiistaille suosikkina, mikä sopii asetelmana varsin hyvin.
 
Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tää vaikutti pelinjohtaja-komulaisen ajatukselta, että kokeillaanpa tällaista. Nyt meni tuomaristolta läpi. Ensi kerralla ei tule menemään.

Miten Komulainen tuohon tilanteeseen vaikutti? Komulainen tajusi säännöt ja alkoi huitoa kaveria kotiin kolmospesältä, kun tuomari ilmoitti, että koppi otettiin kotipesässä. Jos tuo oli Sotkamolaisten huuto, niin miten munatonta porukkaa Vimpelissä oikein on, että tilannetta ei protestoida? Tuomarin päätös, toki virheellinen, kun sitä kelaillaan videolta.
 
En ole varma ilmoittiko tuomari ensin, että Ruuska otti kopin pesässä, vai kokeiliko Komulainen kepillä jäätä. Jos kokeili niin hyvä veto tottakai ja vei tuomareita ja Vimpeliä (tässä tilanteessa) 1-0.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
En ole varma ilmoittiko tuomari ensin, että Ruuska otti kopin pesässä, vai kokeiliko Komulainen kepillä jäätä. Jos kokeili niin hyvä veto tottakai ja vei tuomareita ja Vimpeliä (tässä tilanteessa) 1-0.
Näin päin se meni. Kaarelta kuuluu ”kotipesäkoppi” -huuto Ruudun talleenteeltakin, ja siitä homma lähtee vyörymään. Siinä meni pieni hetki, ennen kuin joku (Saku Komulainen? 2. PJ) sen tajusi ja huusi.

Jymyn vikahan se ei ole, että tuomarit oli kuutamolla.

Ilman laadukkaita lähetyksiä ja hyviä mikityksiä jäisi moni asia peleissä kuulematta ja arvailujen varaan, eli hyvin toisin se oli joskus ennen, kun pelejä telkkarin välityksellä katsoi. Tai toisaalta jos on ollut paikanpäällä seuraamassa, niin vaikea noita on möykässä noteerata/kuulla.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin päin se meni. Kaarelta kuuluu ”kotipesäkoppi” -huuto Ruudun talleenteeltakin, ja siitä homma lähtee vyörymään. Siinä meni pieni hetki, ennen kuin joku (Saku Komulainen? 2. PJ) sen tajusi.

Jymyn vikahan se ei ole, että tuomarit oli kuutamolla.
Okei. En itse tuota kuullut tai kiinnittänyt huomiota. Kuten kirjoitin aikaisemmin, onneksi ei tuohon ratkennut.

Ei varmaan kyllä kaikki katsottu samaa peliä jos Jymyn saa eilisessä pelissä valovuoden verran paremmaksi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Painostuksen kohteina oli Vedolta eilen oikeat herrat; Niemi, Kurikka & Kuosmanen. Kaikki enemmän tai vähemmän kokemattomia kovissa peleissä. Vaikkakin Kuosmanen suoriutui esim. tuosta ensimmäisestä välierästä kunnialla, niin eilen sieltä meni palloa räpylän alta, kakkosrajapienessä kotiin häpläystä.. Kurikka sössi ratkaisuhetkillä varman palon (pallo vaikka kolmoselle) ja Niemi sähelsi ensin vallilla ja sitten ratkaiseva lyönti läpi (oliko etenijä tulossa ja minkälaiset lähdöt otti? Ei näkynyt TV-kuvista). Niemen täytyy olla muuten yksi heikompia pallojen tarjujista valleilla saaressa, näkee valleista varmaan painajaisia vielä kiikkustuolissakin - samasta asiasta mainitsin edelliselläkin Jymyn saaren vierailulla.
Kurikalta eilen surkea peli ja Kuosmanen tehnyt kauden ekat virheensä välierissä. Ei voi mitään. Hienoa kuitenkin kun nuorisoon luotettiin. Nää on niitä kasvun paikkoja.

Kuten aikaisemmin tähän ketjuun kirjoitin: Niemi on Jymyn heikoin lenkki. Vaikka eilen sisällä olikin hyvä, niin yleensä ne kakkoskärjen hyökkäykset häneen pysähtyvät. Tähän vielä lisättynä, että on selvästi Jussi Korhosta huonompi koppari. Veikkaanpa, että eilen ratkaisevalla viimeisellä Matiaksen lyönnillä Jussi olisi edes yrittänyt syöksykoppia. Niemi tuli tilanteeseen täysin luovuttaneena. En tiedä tajusiko edes, että nyt on pakko ottaa koppi vai mitä, mutta heikko suoritus joka tapauksessa. Kakkoskärjessä Kiiskinen menee mukana, koska tekee vähän virheitä ulkona, mutta valitettavasti Niemi ei ole samalla tasolla.

Toisaalta Vimpelillä vielä heikompi Sillanpää kopparina, mutta pelasi huippepelin oikeaan paikkaan. Kerran taisi häpläillä takana, mutta onnistuneita suorituksia olikin sitten iso kasa.

Toivottavasti ensi kaudella olisi Jymyssä 1 uusi koppari.
 
Histo

Jäsen
Minusta olisi kiva, jos pesiksessä tuomarit, pelinjohtajat ja tv-kommentaattorit osaisivat säännöt. Nyt on niin, että tuomarit osaavat säännöt yleensä kiitettävästi, mutta pelinjohtajien taso on heikko, jonka takia siellä saatetaan vängätä päivänselvistä asioista. Tv-lähetyksen kommentaattorit eivät ilman yleisön apua osaa kertoa katsojille miksi jotain tapahtui kuten tapahtui ja mikä olisi oikea tuomio ja pahinta on, että lähtevät arvailemaan.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Sunnuntain finaaliliput tulevat näköjään myyntiin huomenna klo9. Onko palstan Koplakirjoittajilla @Mazaa @heisenberg196 tarkempaa tietoa miten nuo liput jakaantuvat katsomoissa? Mikä on katsojien maksimimäärä?

Ei sillä, että saattaisin olla jo liipasin herkalla heti aamusta......Myyn liput sitten helvetin kalliilla @Diablo ja @Mleknoe jos Veto kairaa itsensä finaaliin. :P
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Näin päin se meni. Kaarelta kuuluu ”kotipesäkoppi” -huuto Ruudun talleenteeltakin, ja siitä homma lähtee vyörymään. Siinä meni pieni hetki, ennen kuin joku (Saku Komulainen? 2. PJ) sen tajusi ja huusi.

Jymyn vikahan se ei ole, että tuomarit oli kuutamolla.

Ilman laadukkaita lähetyksiä ja hyviä mikityksiä jäisi moni asia peleissä kuulematta ja arvailujen varaan, eli hyvin toisin se oli joskus ennen, kun pelejä telkkarin välityksellä katsoi. Tai toisaalta jos on ollut paikanpäällä seuraamassa, niin vaikea noita on möykässä noteerata/kuulla.

Aikaisemmin kesällä ihmettelin, että Perttu purnasi kuin viimeistä päivää kun Kossupelissä 8-0 johdossa tuli kyseenalainen tuomio. Eilen oli hämmentävää ettei mitään reaktiota tullut. Summa summarum tilanteesta oma näkemys on se, että paras 3:sta sarjoissa tällaisissa olisi hyvä tuomarin oman haaston kautta olla mahdollisuus käydä tarkistamassa videolta. Täpärähän tuo tilanne oli, nopea tilanne ja tuomari nousi tikunnokkaan vain sen takia että Takala päästi pallon jokeen. Minusta tuntui siltä, että Tervonen haastatteluun mennessä valmistautui selittämään ainoastaan kotipesäkoppi -säännön ja yllättyi kun kysyttiinkin, kuuluuko kaari kotipesään. Inhimillinen erehdys tuomarille kuten pesäkilvoissakin joskus käy, näissä peleissä saisi kuitenkin olla videotarkistus. Nyt ei ratkaissut onneksi mitään.

Edit: Ja näyttää Tervonen-Timo -kaksikko jatkavan myös huomisessa pelissä. Minusta tämä on erinomainen asia, Timo on sarjan paras syöttötuomari Ossi Muuraisen kanssa ja nyt pitäisi kahden pelin jälkeen linjan olla selvä kaikille.
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sunnuntain finaaliliput tulevat näköjään myyntiin huomenna klo9. Onko palstan Koplakirjoittajilla @Mazaa @heisenberg196 tarkempaa tietoa miten nuo liput jakaantuvat katsomoissa? Mikä on katsojien maksimimäärä?

Ei ole vielä päätetty miten liput jakaantuvat katsomoissa.
KPL:n sivulla mainitaan, että myytävien lippujen tarkempi määrä lyödään lukkoon tänä iltana seuran hallituksen kokouksessa.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Ekassa pelissä oli edellä joo, toisella jaksolla. Eilen Vedolla oli avausjaksolla toista vuoroparia lukuunottamatta miestä luukulla joka vuoroparissa, joista kolmannessa ja neljännessä palottomat ajolähtötilanteet numerolle neljä. Toisten lasien takaa ennemmin näin, että siinä jäi Vedolla erinomaiset iskun paikat hyödyntämättä ja oli hallinnan tunne. Lisäksi Piiponniemi teki kovan haun, ettei jakso ratkennut Ruuskan kakkosjatkelyönnillä kolmannessa vuoroparissa. Kanala hoiteli vaihtotilanteet 3/4, Anttila 7/8 ja Ruuska 5/6, niin sekin kertoo omalta osaltaan, että tilannettakin tuli Vedolle ihan mukavasti. Ulkopelikin oli Vedolla avausjaksolla hyvällä tasolla. Mutta mutta, tuossa aiemmin yllä muut jo tätä aihetta käsittelikin.

Tää just. Vedolla esim useampi viimeisen laiton, mikä tilastoissa ei näy, tosin kun esim antautumisnäpy viimeisellä mistä G-tyttökin olisi tehnyt palon. Veto meni jaksolla ensimmäisen aloittavalla johtoon, josta ei luopunut kertaakaan. Koita nyt tuosta sitten vääntää että Jymy oli valovuoden edellä. Lisäjuoksutkin oli lähempänä nimenomaan kotijoukkueella (Piiponniemen Leksahaukkalamainen pelastus kakkosjatkeelta).

Kertokaas sitten vinkkejä miten saa ajan kulumaan, melkein 24 tuntia vielä pelin alkuun...
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Topi Kosonen ja Antti Korhonen tämän rännärillä taannoin tekivät. Kuollaksenikaan en muista vuotta, mutta vastassa oli Sotkamon Jymy (?). Youtubesta en pikaisella etsinnällä löytänyt videota.
Ensimmäisen, minkä minä muistan värkkäsivät Kari Kallio ja Juha Mäntylä Jymyn ja Lipon finaalisarjassa 1995 ajolähtöön. Lyömässä oli muuan Janne Vuorinen ja sai jonkinlaisen lyönninkin aikaan, tosin ei tullut pinnaa...
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Huomenna vaan rohkeasti Aapo lukkariksi! Tai ehkä siinä nyt ei enempää mitään rohkeutta enää vaadita...Se on eri asia jos eilen olisi ruvennut tulemaan vääriä tms joilla Veto olisi toisen jakson kääntänyt, niin sitten voitaisiin vakavasti keskustella pitäisikö lukkari vaihtaa. Mutta kyllähän eilen koko Sotkamon ulkokenttä sähläsi enemmän kuin tarpeeksi kun homma kääntyi niin kuin kääntyi...

Lätkässä saatetaan välillä vaihtaa maalivahtia kesken play off sarjan tai ottelun jos maaleja alkaa upota omiin - Oli ne sitten "tehtyjä" tai "helppoja" maaleja. Nyt en kuitenkaan näe että Jymyllä olisi tarpeen herätellä joukkuetta lukkaria vaihtamalla. Eiköhän eilinen peli ole jo käyty läpi ja keskittyminen huomisessa. On ehkä vaan hyväkin Jymylle että ratkaisupeli tulee näin nopeasti.

Toki jos Väliaholla olisi jotain käyttöä sisäpelissä, sitten voisi ottaa huomiseksi jokeriksi ja lähteä kahdella lukkarilla matsiin. Mutta valitettavasti kun ei ole niin jokerin paikkaa ei voi uhrata.

Eli uskon ja toivon että Komulaisella mennään, kävi sitten miten kävi. Ja oli sitten isänsä poika tai ei... :)
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Ensimmäisen, minkä minä muistan värkkäsivät Kari Kallio ja Juha Mäntylä Jymyn ja Lipon finaalisarjassa 1995 ajolähtöön. Lyömässä oli muuan Janne Vuorinen ja sai jonkinlaisen lyönninkin aikaan, tosin ei tullut pinnaa...
Muistan tuon. Nykysäännöillä määrätään että syötön noustessa kahdeksan pelaajaa on oltava kenttärajojen sisällä. Sanamuotoa en tiedä mutta ajatus on tuo. Tuolla säännöllä ei käsittääkseni haluta poistaa tuota mainittua mahdollista tapahtumaa vaan halutaan että pesävahdit ovat kentällä tai ainakin toinen jalka on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Muistan tuon. Nykysäännöillä määrätään että syötön noustessa kahdeksan pelaajaa on oltava kenttärajojen sisällä. Sanamuotoa en tiedä mutta ajatus on tuo. Tuolla säännöllä ei käsittääkseni haluta poistaa tuota mainittua mahdollista tapahtumaa vaan halutaan että pesävahdit ovat kentällä tai ainakin toinen jalka on.

Kaikkien ulkopelaajien on oltava kosketuksessa pelialueeseen. Ei välttämättä kahdeksan, koska peliä saa pelata kahden vajaallakin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös