Mainos

Pesiskausi 2018

  • 319 800
  • 1 955

Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Hyvä nosto. Itse asiassa Teemu Haataja oli aluksi ainut nimi joka tuli mieleen vasurin pomputtajista. Haataja oli omana aikanaan yksi mielenkiintoisimmista pelaajista monestakin syystä. Löi vasurilta ristiotteella ja muistaakseni ulkokentällä pelasi räpylä oikeassa kädessä. Tämä pelkästään riitti nuorelle pojalle siihen, että oli Haataja oli kummajainen muiden "normaalien" seurassa. Olkapäävamma esti syöksymisen ja ehkä osittain siitä syystä pelasi ulkonakin aika pientä roolia pesävahtina. Kaiken tämän lisäksi hän tiesi oman arvonsa ja sitä kautta oli yksi pesiksen suurituloisimmista.

Huhujen mukaan ansaitsi Kaisaniemen Tiikereissä kahdessa vuodessa yhteensä noin puoli miljoona markaa. Ei ihan nappikauppaa ollut silloin tuo touhu.

Joo ja se ristiotekin tosiaan oli kaverilla. Itseni junnarina vakuutti sen verta kovaa tämä kaveri että piti reeneissä itsekin ruveta lyömään ristiotteella (vasuri olin toki ennestään).
Koutsit kyllä pisti sitten ojennukseen ja lopetti ne haihattelut..

Lisäksi tulee mieleen muuten Oulun Lipossa (muistaakseni) pelannut Antti Vehkaperä. Ei toki ollut pomputtajana tai pelaajana samaa tasoa, mutta muistaakseni pomppua viljeli ihan kentällemenoonkin.
 
Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Palstalla on finaaleista oikeastaan jo sanottu kaikki tarvittava. Itselläni jäänyt kaiken kiireen keskellä kommentointi vähemmälle, vaikkakin jokainen pudotuspelikierros on tullut tarkasti väijyttyä.

En oikein usko että Kopla kaatuisi Joman kotikentälläkään tilanteiden tekoon. Lammila tosiaan osaa muutakin kuin pomppua ja pelaa mielestäni niin hyvällä itseluottamuksella, että en usko tason tipahtavan. Hackinilla tullee ehkä eniten olemaan vaikeaa jos vaihtolyöntejä pitää suorittaa ilman pomppuja. Toki läpäriuhka on kova ja jättää todnäk tilaa keskemmälle, mutta en miestä kovin varmana pidä mailanvarressa kun sieltä voi tulla melkein mitä vaan.
Joman ulkokenttää on hehkutettu, eikä kyllä ilman syytä. Kyllä tuo etukenttä (Kuosa, Pekkinen, Jussila) on jäätävä! Puhtimäkikin kun hakee hyvin pieniä, niin ei siitä pienillä mitään saa ilmaiseksi. Etenkin itseni on tämä Pekkinen yllättänyt tasollaan. Kohtalaisen uusi tuttavuus kun en ole erityisen tarkasti Jomaa seurannut. On kyllä kova kaveri ja vielä monta pelivuotta edessä.
Kotiutus ja tilanteiden jatkuvuus tullee ratkaisemaan tämän taiston. Joma ehkä karvan verran tällä hetkellä ennakkosuosikki.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni Vuoden Pesäpalloilijaan: Tuomas Jussila. On vain niin kovassa vireessä tällä hetkellä, ja ne pelit mitä kaudelta olen nähnyt on ollut hyvää suorittamista.
Muitakin potentiaalisia vaihtoehtoja toki on (Puhtimäki, Haapakoski, Latvala, J.Korhonen, Haapakoski, Lammila jne). En jaksa kaikkien kohdalle perusteluja laittaa, mutta vahvimmaksi haastajaksi nostaisin itse juurikin Lammilan.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Riku Kytösalmi löi mielestäni vasemmalta ja pystyi lyömään halutessaan hyvää pomppua, mutta oli niin taitava ja monipuolinen lyöjä, ettei käyttänyt sitä kovin runsaasti.

Ensimmäisessä finaalissa myös minua häiritsivät takakentän mainokset, jotka tekivät pelistä lottoa ja näinhän ei saisi olla. Toivottavasti sinne saadaan muutoksia jo seuraavaan otteluun tältä osin. Sinällään mielenkiintoinen ensimmäinen loppuottelu ja piristys koko lajille.

Naisten finaalit olivat vaisut ja ainakin henkilökohtaisesti pienet pettymykset. Olisin uskonut hyvässä säässä pelattujen otteluiden mahdollistavan laadukkaamman sisäpelin.
 
Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Riku Kytösalmi löi mielestäni vasemmalta ja pystyi lyömään halutessaan hyvää pomppua, mutta oli niin taitava ja monipuolinen lyöjä, ettei käyttänyt sitä kovin runsaasti.

Joo kyllähän Kytösalmi sitäkin pystyi lyömään mutta ei muistaakseni ollut mikään ns. bravuurilyönti kun vertaa Haatajaan tai nykypäivän kavereihin (Lammila, Hacklin jne). Huikea pelaaja mailanvarressa toki oli ja ehkä se olikin syy ettei tosiaan sitä pomppua mitenkään alati viljellyt.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minua on pitkään häirinnyt Kouvolan kakkospuolella kiinteästi olevat mainokset (joiden alta Nurmion lyönti meni). Ei luulisi olevan kauhean hankalaa nostaa niitä sen verran ylemmäs, että lyönnit menisivät ainakin pääsääntöisesti mainosten ali. Nyt on päinvastoin ja aina tarvitaan vähän tuuria, ettei kolise niihin. On tietysti jonkinlainen jännityksen kohde katsoa, meneekö ali vai ei, mutta mieluummin kuitenkin kunnareita näkisi noista.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Superpesiksen markkinointi ja viestintäjohtaja lupailee että mainoksien sijoittelua katsotaan uudestaan. No Joensuussa ei tuota ongelmaa oo ku siellä on koko kauden ollu melkeen takakentän leveä led valomainos. Eipä oo purnausta tullu kotikentältä vaikka useempi läpäri on tohonki pysähtyny.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Superpesiksen markkinointi ja viestintäjohtaja lupailee että mainoksien sijoittelua katsotaan uudestaan. No Joensuussa ei tuota ongelmaa oo ku siellä on koko kauden ollu melkeen takakentän leveä led valomainos. Eipä oo purnausta tullu kotikentältä vaikka useempi läpäri on tohonki pysähtyny.

En halua viisastella, mutta viisastelenpa kuitenkin. Mainokset takarajalla eivät ole uusi ilmiö, palloja kimpoillut niihin harva se kevät/kesä/syksy. Miksei tällasia vois miettiä/säätää jo ennakkoon, ihan kokemuksen ja järjen äänellä.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joman lauantain kotiottelu on myyty jo loppuun. Sinällään ihmettelen ettei lisäkatsomoita tuu ilmeisesti ainakaan ekaan peliin, mut sinällään parempi pelille.
 
Steus

Jäsen
Minua on pitkään häirinnyt Kouvolan kakkospuolella kiinteästi olevat mainokset (joiden alta Nurmion lyönti meni). Ei luulisi olevan kauhean hankalaa nostaa niitä sen verran ylemmäs, että lyönnit menisivät ainakin pääsääntöisesti mainosten ali. Nyt on päinvastoin ja aina tarvitaan vähän tuuria, ettei kolise niihin. On tietysti jonkinlainen jännityksen kohde katsoa, meneekö ali vai ei, mutta mieluummin kuitenkin kunnareita näkisi noista.
Pari vuotta sittenhän niitä nostettiin ja sen jälkeen suurin osa läpäreistä on mennytkin ali.

Vasurilta pomppua on viime vuosina lyönyt Rytkösen lisäksi Tapani Piri.

Finaaleista pöytä on aika pitkälti jo putsattukin. Puhtimäen vahinkoväärät herätti minussa jonkin verran epäilystä. Tuleekohan niitä jatkossakin?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joman lauantain kotiottelu on myyty jo loppuun. Sinällään ihmettelen ettei lisäkatsomoita tuu ilmeisesti ainakaan ekaan peliin, mut sinällään parempi pelille.

Hieno juttu ettei tule. Siellä ei voisi lyödä järjellisesti läpi kuin ihan keskeltä niiden kanssa. Peli edellä mennään.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Mennäämpäs nyt rajusti asioiden edelle, mut millon viimeks on voitettu mestaruus ilman tappioita pudotuspeleissä?

2014. Itse asiassa Jymy ei hävinnyt yhtään pudotuspeliottelua 2011 kolmannen finaalin ja 2015 ensimmäisen finaalin välissä. Voittoputki pudotuspeleissä oli 36 ottelun mittainen. Kaikkien aikojen joukkue? Mielestäni kyllä.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2014. Itse asiassa Jymy ei hävinnyt yhtään pudotuspeliottelua 2011 kolmannen finaalin ja 2015 ensimmäisen finaalin välissä. Voittoputki pudotuspeleissä oli 36 ottelun mittainen. Kaikkien aikojen joukkue? Mielestäni kyllä.
Onhan tuo kyllä aika käsittämätön saldo. Kaikki hyvä päättyy aikanaan.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
En halua viisastella, mutta viisastelenpa kuitenkin. Mainokset takarajalla eivät ole uusi ilmiö, palloja kimpoillut niihin harva se kevät/kesä/syksy. Miksei tällasia vois miettiä/säätää jo ennakkoon, ihan kokemuksen ja järjen äänellä.
Ottakaa Aceman81 ja @sämpylä89 molemmat huomioon, että nuo mainokset, johon Koplan lyönnit kopsahtelivat, olivat TV-pelin/finaaleiden takia paikalle tuotuja mainoksia. Eli eivät mitään kiinteitä "vakiomainoksia", jotka olisivat muutoin olleet tuolla takarajalla.

Eli näihin ei sinänsä vaikuta, vaikka mitä kotijoukkueet olisivat kikkaileet aitojen, mainoksien yms. korkeuksien kanssa.

Tämä Superpesiksen markkinointi ja viestintäjohtaja & kumppanit vastaavat puolestaan näistä mainoksista, joihin Koplan lyönnit kopsahteli, ja nyt, kuten kirjoitettiin, ilmeisesti noidenkin määrää & sijoittelua mietitään uudemman kerran. Varmaan lohduttaakin Koplaa hitosti enää tässä vaiheessa :)
 
huhmarkoski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ootko sä tosiaan sitä mieltä, että peli olisi edennyt samalla kaavalla, jos niitä mainoksia ei olisi siellä ollu. Mä kyllä voin sanoa, että sen Luoman kopinnosto-osuman jälkeen jokainen tilanne siinä pelissä olisi ollut erilainen.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Taitaa Lipon taru olla vähemmän yllättäen taas siinä. Mistähän sinne saataisiin talousosaamista - edes alkeellista. Nyt näyttää synkältä: Oulun Lipon velkasaneerausta ollaan pistämässä jäihin, konkurssi yhä todennäköisempi
Terveiset Oulusta. Tilanne lienee nyt se että tässä vaiheessa maailman paraskaan talousosaaminen ei enää auta, se mitä on tehty tai jätetty tekemättä on ollutta ja mennyttä. Ykkössarjakin saadaan unohtaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Enkä minä nyt ala ruotimaan syitä, jotka lienee kaikilla yhtä hyvin tiedossa kun itsellänikin. Mutta muuta juttua, ajatuksiani asiaan liittyen.

Mulla on mennyt noin 30 vuotta peräjälkeen pesisfanin ominaisuudessa. Ensimmäinen seura jota aloin kannattaa oli Oulun Lippo. Kesistäni on mennyt valtavasti aikaa lajin parissa, katsojana pääosin vanhalla keskuskentällä sekä myöhemmin Raksilassa mutta kun laji oikein puraisi niin toki muuallakin, kannattaen paikallista joukkuetta: Kempeleessä, Raahessa sekä alempien sarjojen seuraamista lähinnä Kiimingissä, Iissä ja Muhoksella. Ja miten tämän jälkeen: eihän minunkaltaiselleni ihmiselle olisi temppu eikä mikään alkaa kulkemaan Kempeleessä tai jopa Raahessa fanittaen paikallista seuraa. Mutta enpäs tiedä.

Tämä viimeisin kausi, 2018, on pesis-mielessä ollut minulle kaikkein vaisuin. Raksilassa kävin katsomassa kolme peliä (ei vaan jaksanut innostaa, syy lienee helppo arvata), Kempeleessä kaksi, Pattijoella kaksi ja kerran virittäydyin jopa niin suureen urakkaan että kävin katsomassa pelin Vimpelissä. Eikä siinä mitään, hienoja tapahtumia ja lajista innostuneita ihmisiä on aina kiva nähdä: sama tunteenpalo jonka huomaan kun luen jatkiksen pesis-palstaa. On äärimmäisen mukavaa huomata että laji voi hienosti ja ihmisiä kiinnostaa. Pitäkäähän jatkossakin lippu korkealla, lajin parissa!

Mutta kuitenkin tuo juttu, tiedättehän te. Kun joskus alkaa kannattaa jotakin - mitä tahansa - joukkuetta, seuraavan "oman joukkueen" löytäminen ei olekaan helppoa, ehei. Vaikka omalla aluperäis-suosikilla menisi kuinka huonosti tahansa niin sitä joukkuetta ei vaan jätetä, ei vaikka ruoho näyttäisi miten vihreältä tahansa naapurissa tuoden tunnetta: peleissänsä on hyvä fiilis, noita olisi kiva kannattaa.

Syksyn pimenevinä iltoina olenkin miettinyt mikä on pesäpallon suhde minuun jatkossa. Ja päätynyt siihen että se on ohi, tämä olkoon testamentti. Ei minusta varmaan mitään absolutistia tule joka ehdottomasti kieltäytyisi pelin katsomisesta jos nyt satun käymään vaikka Sotkamossa ja siellä on peli. Mutta, jatkossa en enää suunnittele mitään siten että koska tuolla on pesistä, menen sinne ja jätän menemättä jonnekin muualle. Jatkossa olen lajin satunnaisseuraaja.

Nämä on olleet tosi hienoja vuosia. On ollut paljon ilon hetkiä ja vissiin vielä enemmän surun hetkiä, kun on ollut voimakasta tunnetta mukana. Olen paljon miettinyt että mitkä asiat, mitkä pelit, mitkä pelaajat ja mitkä vastustajat ovat kaikkein voimakkaimmin jättäneet minuun oman muistijälkensä, sen kaikkein hienoimman. Vastauksia olisi paljon ja koska usean kertominen veisi arvoa niiltä muilta niin sanon vain yhden nimen jota fanin ominaisuudessa haluan kaikkein eniten kiittää hienoista fiiliksistä. Hän on Jukka Holttinen, oma ykkössuosikkini kaikista.
 
Histo

Jäsen
Nämä on olleet tosi hienoja vuosia. On ollut paljon ilon hetkiä ja vissiin vielä enemmän surun hetkiä, kun on ollut voimakasta tunnetta mukana.
Harmillista, että polte on kadonnut. Mutta silti tuo yläpuolella oleva kohta on se juttu.

Oulussahan pelataan tälle vuodelle vielä kerran ensi tiistaina. Lipon A-pojat ovat loppuottelussa 13 vuoden tauon jälkeen ja kohtaavat Hyvinkään Tahkon, joka on loppuottelussa ensimmäistä kertaa sitten kauden 1997. Loppuottelusarja alkaa Hyvinkäällä huomenna. Viimeisimmät kolme A-poikien mestaria ovat Kitee, Kouvola ja Kankaanpää.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Terveiset Oulusta.

Terve vaan, täälähän sitä itsekin asustellaan :-) Ymmärrän hyvin turhautumisen ja tuon haikean vittumaisen haalenevalta tuntuvan tunteen joka johtaa tuohon mitä kutsut "satunnaiskatsojuudeksi". Itse asuin tuossa 2005-2014 Helsingissä ja minulla oli hyvin vahva kausikorttilaisen suhde Jokerit nimiseen lätkäjoukkueeseen. Muut menot sai aika usein väistää jos oli pelipäivä. Noh, samaan aikaan kun muutin Ouluun muutti Jokerit Liigasta KHL:ään ja etäfanina touhu tuntuu huomattavasti etäisemmältä. Ainakin osaksi koska osa vastustajista on jotenkin niin etäisiä ja minulle tutumpien ei-venäläisten pelaajien osalta vaihtuvuus on seuroissa suurta. Eikä seuran omistajakuvioihin liittyät koukerot tietenkään mieltä lämmitä. Kaksi ensimmäistä kautta vielä katsoi kaikki pelit suorana ja piti järjestää varta vasten matkaa Helsinkiin ottelua katsomaan (viikonloppupelejä on ns. vitun vähän johtuen areenan muusta käytöstä). Nykytilanne on että seuraan kyllä seuran asioita ja tuloksia ja saatan satunnaisesti viritellä jotain streamia näkymään jos sellaista on tarjolla, mutta tämä on 2. syksy peräkkäin kun jäi Viaplay tilaus tekemättä. Rakkautta lätkää ja pesistä kohtaan minusta ei kuitenkaan saa pois kirveelläkään. Toivottavasti sinunkin lajirakkautesi säilyy ja suhteesi lajin seuraamiseen muuttaa vain muotoaan - aika näyttää millaiseksi.

Pesiksestä sen verran, että vähiin on jäänyt itselläni paikanpäällä nähdyt pelit tälle(kin) kesälle. Tehnyt reissutöitä kesäisin nyt useana vuotena joten Rännärille päässyt yleensä 1-4 peliä katsomaan. Tälle kesälle ei sattunut yhtään peliä omien käyntien aikaan. Ylivieskassa kävin yhden pelin katsomassa kun olin sielä töissä 6vko, aika vähän näytti arkipelejä olevan ykkösessä (ymmärrettävästi) ja lopulta vain tuo yksi sopi työvuoroihin. Lomareissulla sitten satuin Kiteelle viimeisen puolivälierän 2. jaksolle. Ei voi kehuskella livepelien määrällä tälle kesälle kyllä...
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kopla avasi lipunmyynnin eilen verkkokaupassa ja lippuja on mennyt aika vauhdikkaasti. Jos on peliin tulossa, niin kannattaa varata paikat nopeasti. Enää ei auta mennä paikalle 1,5 tuntia ennen pelin alkua ilman varausta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Harmillista, että polte on kadonnut. Mutta silti tuo yläpuolella oleva kohta on se juttu.

Oulussahan pelataan tälle vuodelle vielä kerran ensi tiistaina. Lipon A-pojat ovat loppuottelussa 13 vuoden tauon jälkeen ja kohtaavat Hyvinkään Tahkon, joka on loppuottelussa ensimmäistä kertaa sitten kauden 1997. Loppuottelusarja alkaa Hyvinkäällä huomenna. Viimeisimmät kolme A-poikien mestaria ovat Kitee, Kouvola ja Kankaanpää.
Lipollahan on loistavia junioreita, jotka tällä kaudella pelasivat ihan ok-tasolla superissakin. Suurimpia Lipon epäonnistujia taisivat kuitenkin olla odotuksiin nähden ne ”nimimiehet”. Toki eihän joukkue ollut superin tasoinen.

Toivottavasti Salmeloille ja erityisesti Luhtavaaralle löytyisi pelipaikka. Luhtavaara on jo superin tasoinen pelaaja ja mahtuisi kyllä keskikastin seuroihin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Hieno juttu ettei tule. Siellä ei voisi lyödä järjellisesti läpi kuin ihan keskeltä niiden kanssa. Peli edellä mennään.
Myös isot yleisömäärät olisivat hyvä pelille. Katsomot myös sellaisia pakollisia rakennelmia, joihin pysähtyneistä lyönneistä ei seuraisi parran pärinää. Ymmärrän kyllä toisenkin pointin.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
...Mutta kuitenkin tuo juttu, tiedättehän te. Kun joskus alkaa kannattaa jotakin - mitä tahansa - joukkuetta, seuraavan "oman joukkueen" löytäminen ei olekaan helppoa, ehei. Vaikka omalla aluperäis-suosikilla menisi kuinka huonosti tahansa niin sitä joukkuetta ei vaan jätetä, ei vaikka ruoho näyttäisi miten vihreältä tahansa naapurissa tuoden tunnetta: peleissänsä on hyvä fiilis, noita olisi kiva kannattaa...

Naiset vaihtuu, joukkue ei!

Joensuuhun perjantaina ja sunnuntaina paikat jo JoMan fanibussiin Kouvolaan. Lomapäiviähän tässä palaa, mutta hienon tapahtuman äärellä. Sinänsä minulle aika sama kumpi voittaa, olisi hienoa jos ratkeaisi hienoon suoritukseen, eikä jonkun epäonnistumiseen. Ehkä snadisti JoMaa liputan koska eivät ole vielä koskaan kultaa huuhtoneet, sori KPL-fanit..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös