Mainos

Pesiskausi 2018

  • 319 800
  • 1 955

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Syyttäisin tässä enemmänkin liittoa, kun eivät ole reagoineet epäselvyyteen videotarkistuksiin liittyen, vaikka asia on ollut kovastikin pinnalla esim. vrt Isokedon tilanteessa ei tarkistusta ja Hartikaisen tilanteessa tarkistus. Jos on ohjeistettu, että kulminaatiopisteissä voidaan mennä katsomaan niin jälkiviisaana tämä oli tärkeä tilanne, mutta jos tuosta olisi käyty tarkistamassa, niin sen jälkeen olisi voitu vaatia jokaisesta tiukasta pesäkilvasta, koska ensimmäisen vuoroparin tilannekin tarkistettiin. Pahimmassa tilanteessa ravattaisiin koko ajan videotarkistuksessa. Tässä kävi huono tuuri tuomarilla, kun jakso päättyi 0-1, edelleenkin syyttäisin enemmän liittoa, kun ei ole näiden päivien aikana saatu selkeää ohjeistusta ja nyt tuomarit ovat tulilinjalla. Ps. Käsittämättömän hienosti on nämä kaksi pesäkilpaa tuomareilta nähty oikein (mikäli tämänpäiväisessäkin siis oli siten, ettei vasen käsi ollut pesässä ja oikea käsi meni ohi), krediittiä siis heille pyyhkeiden sijaan. Mikäli heille olisi annettu ohjeistus, että pesäkilvat voidaan tarkistaa, he vaan yksinkertaisesti olisivat tehneet tuomionsa ja ilmoittaneet, että nyt on niin tiukka, että tarkistetaan. Tämän jälkeen heitä olisi kehuttu loistavasta haukansilmästä. Nyt vaan tuo selkeä ohjeistus puuttuu. En tiedä vaikuttaako se välierien haasto-oikeuden puuttumiseen, että osa peleistä pelataan ilman monikameratuotantoa.

pps. Luulisi nyt etenijöiden olevan tarkkana, jotta oikea käsikin menisi syöksyssä pesään, kalliita pikku virheitä ETENIJÄLTÄ. Ei tuomarilta (ks. Ylemmäs, toisen pelin tilanne oli palo, tämän päivän tilanteesta en ole varmoja kuvia vasemmasta kädestä nähnyt)

Huomenna Vedolla kova paikka, hoitaisivat nyt edes tuon kotipelinsä. Veikkaus ei aiempien pelien tapaan ole antanut kertoimiaan edellisiltana, kokoonpanoja siis sielläkin odotellaan, mikään muu tuskin kertoimia heilauttaa kuin Haapakosken paluu, tai tietty jos joku jo pelanneista avainpelaajista olisi pois. Pieni toivonkipinä on taas Siggen paluuta ajatellen.
 

Histo

Jäsen
Kaukovallan aviomies tekee tuomarilistat, joten ei pelkoa ja onnea Sotkamon Jymy, Kaukovalta viheltää jatkossakin nämä tärkeät pelit.
Ei muuten tee.

Ei saatana, pitääkö tuo paikkansa, että Kaukovallan aviomies tekee tuomarilistat?!?!?!? Vai menenkö nyt johonkin hassuttelumiinaan?
Ei pidä.

Tuomarinimeäjä on runkosarjojen osalta Jari Saaranen ja pudotuspeleissä tuomarit nimeävät Tapani Hotakainen ja Matti Lähteenmäki.

Puolisonsa taitaa olla tuomarijohtaja nykyään, kokenut tuomari hänkin. Tekee listat tai ei, vaikuttaa toki niihin jakoihin. Arvelisin kuitenkin hänen jäävänneen itsensä vaimoaan koskevista jaoista.
Kaukovallan aviomies ei ole enää mukana liiton tuomariorganisaatiossa.
 

Histo

Jäsen
Jos tuomio oli väärä ja se olisi videotarkistuksen kautta korjattu juoksuksi, Kouvola olisi lyhyellä matikalla voittanut pelin 1-0.
Sotkamo olisi jättänyt tasatilanteessa neljännen tasoittavansa käyttämättä?

Muutenkin olen sitä mieltä, että 'kaikki vaikuttaa kaikkeen' -lajeissa ei voi vetää yhden tuomion kääntämällä päätellä, että peli olisi edennyt täsmälleen samoilla urilla, koska tässä juoksua hyväksyttäessä vuoron päättämiseen olisi tarvittu yksi palo lisää. Kouvola olisi voinut voittaa ensimmäisen jakson vaikka 8-1 ja kaikki muutkin tulokset ovat mahdollisia.

Sen sijaan siitä olen yhtä mieltä, että pudotuspeleissä kaikki tilanteet ovat kulminaatiopisteitä (okei, runkosarjassa myös) ja videomahdollisuus on jälleen yksi asia pesäpalloliiton listassa, jonka ohjeistus on tasoa huono.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voisikohan haastomahdollisuuden vielä lisätä välieriin, jos kaikille joukkueille sopii. Nyt on kuitenkin monikameralähetykset käytössä tästä eteenpäin kaikissa peleissä.

En lähtisi hirveästi Kaukovaltaa syyttelemään. Jos on saanut ohjeet tarkistaa epäselvät tilanteet pelin kulminaatiopisteissä, niin en usko että kukaan tuomari olisi tarkistukseen lähtenyt heti ottelun alussa. Tietenkin se voi olla kulminaatiopiste ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa tilanne ottelussa. Mutta ongelma on sittenkin tämä epämääräinen ohjeistus ja sen aika mahdoton soveltaminen. Mielestäni joko annetaan joukkueille haastot tai sitten ei tarkisteta mitään. Mitään kulminaatiopisteiden arvailua ym. näihin ei saisi sisältyä.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Käsittämättömän paljon on saanut Kaukovalta krittiikkiä siihen nähden, että minun nähdäkseni hän vihelsi tänään ottelun jokaisen pesäkilvan ykköselle, kolmoselle tai kotiin oikein. Tuo lienee jopa melko harvinaista. Ottelun ainoa väärin tuomittu pesäkilpa taisi olla toisella jaksolla yksi Jymylle tuomittu kakkospalo, jossa etenijä näytti ehtivän melko selvästi, mutta silti risti oli tuomiona. Tuosta taas on kylläkin paha Kaukovaltaa syyttää.

Näin juuri. Kaukovalta toimi täsmälleen annetun ohjeistuksen mukaan. Ensimmäisen aloittavalla syntynyt pesäkilpa ei vaan millään ole sellainen tilanne, jossa pitäisi mennä videolle. Se olisi ollut ratkaisu, jonka jälkeen joka ikinen tiukka kotipesäkilpa olisi pitänyt käydä videolta varmistamassa eikä missään nimessä välierävaiheen videon käytön ohjeistuksen mukainen. Ehkä ensi vuodeksi saadaan haastomahdollisuus jo välieriin, se olisi ehdottomasti selkein ratkaisu kun videota kerran sielläkin käytetään ja tänä vuonna valittu linja oli erehdys.

Kaiken lisäksi tuo puhuttanut ratkaisu meni videoltakin katsottuna täysin oikein, vaikka se nyt tässä keskustelussa onkin sivuseikka.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos tuomio oli väärä ja se olisi videotarkistuksen kautta korjattu juoksuksi, Kouvola olisi lyhyellä matikalla voittanut pelin 1-0.

Pitkällä matikalla tuollaisia johtopäätöksiä ei tietenkään voi vetää, mutta äärimmäisen suuri vaikutus tuon kotipesäkilvan tuomiolla oli.

Teet päätelmäsi todella lyhyellä matematiikalla, jätät aika monta muuttujaa huomioimatta.

Videotarkistukset kannattaisi tuoda kunnolla pesäpalloon, nykyinen järjestelmä on kyhätty ilmeisesti kiireessä, enempää miettimättä. Mallia kannattaisi ottaa joko jalkapallosta tai jääkiekosta eli VAR tai soitto yläkertaan. En pidä haastomahdollisuudesta, sen taktisen puolen takia eli joukkueet voivat käyttää sitä tilanteissa, joissa tarvitsevat ylimääräisen tauon.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kaukovallan aviomies ei ole enää mukana liiton tuomariorganisaatiossa.

Ok, viime vuonna taisi olla vielä tuomarijohtaja, muistelin lähinnä että oli yhtaikaisesti, mutta jääviys lienee kuitenkin aina selvästi todettu.
 

Il Gladiatore

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, AS Roma
Täällä nyt ollaan vuorotellen hehkutettu niin pitää itsekin todeta, että olipahan hieno viikonloppu seurata pesäpalloa!

Seuraavissa peleissä miesten välierät onkin katkolla.. Tänään JoMalla katkon paikka Saarikentällä.
Edellisessä ottelussa Kivimäki oli tosiaan käynyt Jatkoajalta hakemassa vinkit ja Heikkala oli kokoonpanossa *paljon hymiöitä yms. emojijuttuja*
Mielestäni Vimpelin ongelmat vertaa runkosarjaan on selkeästi noiden otteluiden alun vaihtopelissä. Vaihtamiset sakkaa, eikä meinata saada tilannetta --> Haetaan niitä perussuoritusten onnistumisia koko peli --> Ei oikein pääse edes niitä läpäreitä ja rohkeita ratkaisuja hakemaan. Tällä haen sitä, kun tuo kärki sakka (pl. Isoketo) niin vaikka edellisessä pelissä toisella jaksolla tilannetta saivat niin kuitenkaan eivät pääse oikein käyttämään sitä vahvuuttaan eli läpäriyrityksiä kun koko peli menee siihen että pitää saada edes tilannetta päälle. Toki JoMa:n ulkokentällä on tähän vaikutusta, mutta kyllä edelleen Kanala ja Puputti (huonoja lyöntejä,laittomia yms) on niitä jätkiä jotka eivät saisi sakata. Oli sitten Ojanperä mitä mieltä asiasta tahansa, mutta kun olet noin meritoitunut kaveri ja sulla on vastuulliset numerot hihassa niin suorittaa pitää pystyä. Heikkalalla oli hakemista, mutta se ei niin yllätys ollutkaan. JoMan Jussila ja Kivinen on kyllä tällä saralla pyyhkinyt Vedon kärkipelaajilla lattiaa tähän mennessä. Jos Puhtimäki olisi kotiutuksissaan onnistunut, niin numerot olisivat todennäköisesti ollut vielä rumemmat.

Tänään molemmat joukkueet näyttävät ainakin alustavasti jatkavan samoilla. Onhan Vedolla kaikki mahdollisuudet nousta vielä, mutta nyt ovat kyllä sillassa. JoMan tekeminen on kyllä vahvaa: Tilannetta tulee ja ulkopeli on äärettömän hyvää. Tänään mielestäni ottelun alku korostuu etenkin Vedon osalta. Jos menee takkuamiseksi taas, niin JoMa on vahvoilla. Mitkään merkit ei ainakaan puolla sitä, että JoMan kärki ei saisi tilannetta päälle tai ainakin Vimpelin pitää jotain siihen keksiä.

Jotenkin Kopla - Jymy parivaljakon peleistä on nyt sellainen fiilis että Kainuun kultajuna puksuttaa finaaliin.. TAAS! On kyllä huikea jengi kun pystyy näihin peleihin aina sen parhaan tasonsa löytämään! Roopella vähän vaisumpaa, mutta JÄLLEEN KERRAN kovimmassa paikassa onnistumisia tulee. Ja harvoin pelaa peräkkäisiä vaisuja pelejä. En edes jaksa tarkemmin analysoida, kun pitää vaan todeta että jotenkin käsittämättömästi on taas pleijareihin muuttunut mielipide tuon jengin tasosta. Kattelin tossa joku viikko vanhoja finaalipelejä Youtubesta ja kyllähän siellä Toni Kohonen oli jotenkin eri ihminen vertaa tähän päivään. Oli kohtalaisen riehakkaita tuuletuksia ja reaktioita. Voi olla että ikä on tuonut rauhallisuutta ja ei välttämättä tarkoita mitään muutenkaan. Pisti vain silmään.

Muita asioita:

- En tiedä ärsyttääkö muita, mutta ihmettelen kuinka R.Ojanperä kykeni ja ehti "tuhlaamaan aikaansa" johonki kommentaattorin hommiin kun oma jengi pelaa "elämän ja kuoleman" -pelejä? Itse en olisi kehdannut.
- SiiPe yllätti itseni kyllä nousemalla Superiin. Joitakin pelejä tällä kaudella näin ja ennakoin että sisäpeli ei riitä Haminaa vastaan. Ulkopeli on kyllä ollut hyvää.
- Haastot kuuluu välieriin! Liikaa arpomista tuon sääntötulkinnan kanssa ja pahaa mieltä aiheuttaa joukkueille ja etenkin katsojille *hymiöitä*
 

Histo

Jäsen
Ok, viime vuonna taisi olla vielä tuomarijohtaja, muistelin lähinnä että oli yhtaikaisesti, mutta jääviys lienee kuitenkin aina selvästi todettu.
Toissa vuoden jälkeen jäi pois, eikä ollut nimeäjänä. Jääviydet huomioitiin selkeästi etenkin pudotuspelinimeämisissä.

Voisikohan haastomahdollisuuden vielä lisätä välieriin, jos kaikille joukkueille sopii. Nyt on kuitenkin monikameralähetykset käytössä tästä eteenpäin kaikissa peleissä.
Ei ole, sillä keskiviikkona esitetään naisten finaali, vaikka Vimpelin ja Joensuun sarja venyisi neljänteen peliin.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Sotkamo olisi jättänyt tasatilanteessa neljännen tasoittavansa käyttämättä?

Muutenkin olen sitä mieltä, että 'kaikki vaikuttaa kaikkeen' -lajeissa ei voi vetää yhden tuomion kääntämällä päätellä, että peli olisi edennyt täsmälleen samoilla urilla, koska tässä juoksua hyväksyttäessä vuoron päättämiseen olisi tarvittu yksi palo lisää. Kouvola olisi voinut voittaa ensimmäisen jakson vaikka 8-1 ja kaikki muutkin tulokset ovat mahdollisia.

Sen sijaan siitä olen yhtä mieltä, että pudotuspeleissä kaikki tilanteet ovat kulminaatiopisteitä (okei, runkosarjassa myös) ja videomahdollisuus on jälleen yksi asia pesäpalloliiton listassa, jonka ohjeistus on tasoa huono.
Luitko viestin loppuun asti?

Teet päätelmäsi todella lyhyellä matematiikalla, jätät aika monta muuttujaa huomioimatta.

Videotarkistukset kannattaisi tuoda kunnolla pesäpalloon, nykyinen järjestelmä on kyhätty ilmeisesti kiireessä, enempää miettimättä. Mallia kannattaisi ottaa joko jalkapallosta tai jääkiekosta eli VAR tai soitto yläkertaan. En pidä haastomahdollisuudesta, sen taktisen puolen takia eli joukkueet voivat käyttää sitä tilanteissa, joissa tarvitsevat ylimääräisen tauon.
Niin tein, ja siksi lisäsin tuon jälkimmäisen.

Haastoista saadaan tarpeeksi epämiellyttävillä rangaistuksilla tuo ylimääräinen tauko -aspekti pois. Se, mikä tuo rangaistus olisi, on toinen asia.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Ei näyttäisi olevan Haapasigge tänäänkään kokoonpanossa. Toki on vielä mahdollisuus, että tuo ei ole lopullinen rosteri. Mutta niin kauan ollut pois, että korkea on kynnyskin hypätä tässä vaiheessa kehiin. Viime kauden finaaleista viisastuneena ja tuore kokemus takataskussa, siellä tiedetään ja osataan arvioida varmasti hyvin tarkkaan milloin Haapakoskea kannattaa peluuttaa. Kanala ja Puputti eivät ole pystyneet tähän mennessä lunastamaan Sigen saappaita tuossa pelintekijänä. Ja taas toisaalta ulkona Arttu Ruuskaa on muutamaan kertaan käytetty armotta hyväksi.

Muita asioita:

- En tiedä ärsyttääkö muita, mutta ihmettelen kuinka R.Ojanperä kykeni ja ehti "tuhlaamaan aikaansa" johonki kommentaattorin hommiin kun oma jengi pelaa "elämän ja kuoleman" -pelejä? Itse en olisi kehdannut.
Niin, kyllähän tämän hieman voi kyseenalaistaa. Toisaalta, onko tuo aika sitten paljoa pois sen oman joukkueen valmistamisesta..

Se mihin kiinnitin pelinjohtajien elekielessä huomiota noiden karsintasarjojen lehdistötilaisuuksissa, niin aika rennon leppoisia ja huolettomia ovat olleet Pitkänen ja Ojanperä kiihkeästä ja kireästä tilanteesta huolimatta.

Uskon, että jos siellä olisi vaikka Pulliainen vielä ollut Haminan pelinjohtajana, niin ilmeet olisivat olleet vakavampaa luokkaa. Niin rajut ovat kuitenkin panokset ja paineet etenkin superpesisseurojen kannalta. Onhan se helpompi tietty edellä mainittujen herrojen hengittää, kun ovat tulleet vasta keskenkauden ja ei välttämättä ole kyseisessä seurassa tarkoitus kuitenkaan jatkaa. Paineet ja olotila varmasti ihan erilaiset, kuin sellaisella PJ:llä, joka olisi jo useamman kauden kyseistä seuraa luotsannut ja olisi tarkoitus jatkossakin siellä jatkaa. Eli Ojanperä ja Pitkänen eivät välttämättä ihan niin lujaa tunne paineita koko organisaation puolesta harteillaan.

Tykkäsin muuten, kun siellä kerrankin lehdistöltä tuli pari tiukempaa kysymystä. Eli tuon ratkaisevan HP-SiiPe pelin lehdistötilaisuudessa lopussa toimittaja kysyy pari pahaa Pitkäseltä. Pasi Rajalasta kyllä hyvin näki tuon pettymyksen, vaikka hänkin "vaan" tämän kauden oli ollut mukana. Tuo tiekkari löytyy Haminan Palloilijoiden Facebook-kanavalta.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ja näin on runkosarjan kärkinelikon osalta paremmuusjärjestys kääntynyt päälaelleen. Veikkaus: Vimpeli voittaa tänään, sarja päättyy 3-1. Toinen sarja päättyy 3-2. Maila Suomen mestariksi. Juha Niemen eteneminen valitaan vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi, sitä on jo ehdotettu täällä ja Superpesiksen instassa. Kampanja pystyyn!
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
On muuten mielenkiintoista aikanaan nähdä kuka tullaan valitsemaan vuoden pesäpalloilijaksi. Oma ykkösehdokas oli pitkään runkosarjan voittajajoukkueen johtohahmo Juha Korhonen, kunnes kuitenkin lyöjäkuninkuuden menetti ja näin ollen ei pitäisi lyöjäjokerina kyseiseen titteliin olla asiaa. Ja kun samasta lyöjäjokerikategoriasta löytyy kovempi ehdokas, josta lisää alla.

No sitten omissa silmissä Sami Haapakoski oli se pelaaja, joka täytyy palkita vuoden pesäpalloilijana. Yksi uran parhaista kausista ja ikä ei näkynyt missään. Ylivoimainen kärkkäritilaston voitto. Mutta kun pesäpallossa tämä ei ole pelkkä runkosarjapalkinto, niin kuinkas nyt käykään..

Sitten seuraava ehdokas titteliin oli mielestäni taas uusia ennätyksiä paukutellut ja paikoin ilmiömäisessä vireessä ollut J-P Vainionpää, joka on myös selkeästi joukkueensa, ja koko sarjan, MVP omalle joukkueelleen. No, hekin lähtivät perinteisesti laukukuoroon aikaisessa vaiheessa pudotuspelejä.

Kaippa tässä sitten nousee takaportteja esim. herroille Puhtimäki tai vaikka Roope Korhonen. Ja nämä siis siinä tapauksessa, jos jompi kumpi edellä mainituista herroista veisi joukkueensa vaikka Suomen mestaruteen saakka. Kuitenkin tässä vaiheessa sopii kysyä, että eihän vaikka Puhtimäki (tai joku Jussila etc.) ollut missään määrin Haapakosken tai Vainionpään tasoa runkosarjassa, joten mielestäni kuitenkin korkeintaan tuo pudostuspelien arvokkain pelaaja -palkinto sinne suuntaan saisi lähteä.

Eli mielenkiintoista nähdä. Minä painottaisin kuitenkin pitkää runkosarjaa tuon palkinnon antamisessa ja em. perustein se olisi sitten varmaan Haapakoski tai Vainionpää. En tiedä, hauska nähdä mitä tapahtuu. Paljon pelejä jäljellä, joten ehkä siinä painotetaan näitä tulevia tapahtumia/pelejä tänä vuonna paljon, jotka on vielä edessä päin.

EDIT vielä: Jos Kopla sattuisi menemään mestaruudeen saakka, niin sitten tuo vuoden pesäpalloilijan tittelisi saattaisi sille Korelle mennä. Joensuulta on hirvittävän vaikea nostaa ketään yksilöä esiin, ainakaan sellaista, joka olisi myös runkosarjassa loistanut. Tyyliin edellä mainittu Puhtimäki paras vaihtoehto, mutta olisi mielestäni väärin, jos hänet palkittaisiin vuoden pesäpalloilijaksi. Pleijareiden MVP:ksi kylläkin JoMalla on useampi hyvä vaihtoehto, Puhti, Jussila ja Niemi etunenässä tulee mieleen, JOS aina päätyyn asti menevät.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Jos tuomari joutuu tekemään ratkaisun mikä tarkastetaan tai ei, niin aina jää spekuloitavaa. Ellei sitten tarkasteta jokaista vähänkään epäselvää juoksua. Paras ratkaisu olisi joukkueiden haasto-oikeus. Yksi haasto per ottelu, onnistuneella haastolla oikeutta ei menetä ja epäonnistuneella menettää aikalisän. Näin esimerkiksi. Tällöin loppuisi turha vinkuminen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En usko, että vuoden pesäpalloilija kovin helposti löytyy JoMasta vaikka menisivät päätyyn asti, eikä kovin helposti Jymystäkään, jollei näistä sitten jommankumman pelaaja ratkaise maagisesti finaalisarjaa. Muualla isompia yksilöitä.
 

Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Syyttäisin tässä enemmänkin liittoa, kun eivät ole reagoineet epäselvyyteen videotarkistuksiin liittyen, vaikka asia on ollut kovastikin pinnalla esim. vrt Isokedon tilanteessa ei tarkistusta ja Hartikaisen tilanteessa tarkistus. Jos on ohjeistettu, että kulminaatiopisteissä voidaan mennä katsomaan niin jälkiviisaana tämä oli tärkeä tilanne, mutta jos tuosta olisi käyty tarkistamassa, niin sen jälkeen olisi voitu vaatia jokaisesta tiukasta pesäkilvasta, koska ensimmäisen vuoroparin tilannekin tarkistettiin. Pahimmassa tilanteessa ravattaisiin koko ajan videotarkistuksessa. Tässä kävi huono tuuri tuomarilla, kun jakso päättyi 0-1, edelleenkin syyttäisin enemmän liittoa, kun ei ole näiden päivien aikana saatu selkeää ohjeistusta ja nyt tuomarit ovat tulilinjalla.

Tuossa yllä on totuuden siemen @Mleknoe määrittelemänä. Kaukovallan selvityksestäkin saa sellaisen kuvan että hän olisi tarkistanut asian videolta jos tapahtuma olisi ollut jakson myöhäisemmässä vaiheessa juoksueron ollessa tiukka.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Pesistrillerit jatkuu tänään kun Veto pelaa veitsi kurkulla kotikentällään. Kukapa olisi uskonut, että kauteen ylivoimaisena ennakkosuosikkina lähteneen joukkueen finaalipaikka on näinkin uhattuna ! Vielä ei ole sarjaa taputeltu, mutta onhan tuo Haapakosken poissaolo todella iso menetys kotijoukkueelle mutta että näin iso, on ainakin itselle yllätys. Mikä miestä oikein vaivaa, onko seura valottanut siitä mitään ? Ei ole ensimmäinen syksy kun Sigge sivussa, huonoa tuuria vai mitä lieneekään mutta ajoitus ei olisi voinut taaskaan olla huonompi..

JoMan vahva ulkopeli Puhtimäen johdolla näyttää purevan ainakin vielä toistaiseksi Vedon laajaa sisäpeliarsenaalia vastaan. Vimpeli tarvitsisi pelin alkuun sen vapauttavan läpilyönnin, jonka jälkeen koko sarja saisi aivan uuden käänteen. Toivottavasti ei menisi vielä tänään poikki, ihan jo näiden pelien huikean jännitysmomenttien takia. Jos JoMa kairaa itsensä tänään finaaliin niin tuli sieltä kumpi tahansa vastaan niin suosikkia tuohon pariin ei tarvitse kauaa miettiä. Jos nimittäin jyrää noinkin selkeän mestarisuosikin lauluun puhtaasti niin väkevä tulee olemaan vastus.

Nisu presidentiksi !
 

Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Saukko sivuun ja Haukkala jokeriksi, on kyllä käsittämätön mysteeri tämä Leksan tilanne, miksei pelaa kopparina, toki nyt sisäpeliin parempi pitää Mini siellä. Mutta jos Haukkala on puolikuntoinen, miksi hän valittiin jokeriksi, varmaan nopeampiakin vaihtoehtoja löytyy reservistä tyyliin Takala. Tietty Leksalla läpilyöntipotentiaalia, mutta jokeriosasto on jo täynnä lyöjiä. Nyt Isokedon tai Heikkalan on päästävä Kanalan eteen, kun Saukkoa ei ole backuppina.

E: toki Leksa kulki ihan hyvää vauhtia edellisen kerran kun etenemishommia teki, olisiko ollut Kouvola-pelissä
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tokkari oli myös lukenut palstaa.. Niputti äsken Ruudun alkustudiossa aikalailla samoilla miettein mitä allekirjoittanutkin, mistä Vimpelin peli tekeminen tällä hetkellä kiikastaa. Eli nämä kokoonpanovaihtelut, peruspermanentin sotkeentuminen jne. Myös huomio, että tällä kaudella ollaan oltu enemmän riippuvaisia Haapakoskesta, mitä edelliskaudella. Kotiutusprosentit myös surkeat välierissä, jotain 20% päälle.

Juuri tulleen tiedon mukaan Jere Saukko jäänyt pois ja Mikko Haukkala jokeripaitaan. Eli taitaa Saukolla jatkosarjassa tulleet vammat vielä vaivata. Prkle että onkin JoMa säilynyt hyvin ehjänä. Näin muutoinkin kunnonajoitus heillä toki optimi. Vimpelin peli tuntui olevan parhaassa formissaan ihan alkukaudesta. Kieltämättä silloin ajattelin, että minkähänlainen rallattelukausi tästä oikein tulee, kun peli näyttää jo nyt noin valmiilta. No, suunta on ollut lähinnä alaspäin isossa kuvassa.

Joko se aukeaa tänään, tai sitten se ei aukea enää koko kaudella. Ei muuten pronssipeli ihan hirveästi tulisi motivoimaan tuota nippua.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Vielä ei ole sarjaa taputeltu, mutta onhan tuo Haapakosken poissaolo todella iso menetys kotijoukkueelle mutta että näin iso, on ainakin itselle yllätys. Mikä miestä oikein vaivaa, onko seura valottanut siitä mitään ? Ei ole ensimmäinen syksy kun Sigge sivussa, huonoa tuuria vai mitä lieneekään mutta ajoitus ei olisi voinut taaskaan olla huonompi..

Jos JoMa kairaa itsensä tänään finaaliin niin tuli sieltä kumpi tahansa vastaan niin suosikkia tuohon pariin ei tarvitse kauaa miettiä. Jos nimittäin jyrää noinkin selkeän mestarisuosikin lauluun puhtaasti niin väkevä tulee olemaan vastus.
Ei ole avattu, mikä vaivaa. Viime vuonna oli finaaleista sivussa, mutta sitä ennen tainnut kyllä pelata useammat pudostuspelit putkeen. Joskin osa näistä vaivaisena, jos oikein muistan. Toki pikkuvaivoja nyt syksyisin on monella muullakin. Sanoisin huonoa tuuria, vamma ei varmaan ole tullut pelissä, kun näytti täysin normaalisti pelaavan sen jatkosarjan pelin loppuun saakka, jonka jälkeen miestä ei ole enää rosterissa näkynytkään.

Kyllä, JoMa on suurin mestarisuosikki, jos tästä jatkoon kairaa.

Nyt pitäisi saada JoMan itseluottamusta ja ulkopeliä jotenkin horjutettua. Mielellään läpilyöntiä avausjaksoon. Viimeksi tulikin avausjaksolle kotona, joka onkin viimeisin hyvä jakso sisällä.

Saukko sivuun ja Haukkala jokeriksi, on kyllä käsittämätön mysteeri tämä Leksan tilanne, miksei pelaa kopparina, toki nyt sisäpeliin parempi pitää Mini siellä.
Eiköhän se jo täysin kunnossa ole. Pelasi jo Sotkamossa jatkosarjan lopussa kopparina. Katsotaan vain, että ei mahdu yhdeksikköön.

EDIT: Taktiikanmuutos Vimpeliltä. Puputti voittaa taas hutunkeiton ja nyt lähdetään sisältä hyökkäämään!
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
On Vedon sisäpeli kyllä aivan sekaisin, ja mitä helvettiä tuo Heikkala tekee tuolla !
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Unelma-alku Vedolle sisällä, siis numerojen 1-3 osalta, ja sitten alkaa perseily. Puputilta laaduton kotiutusnäppi tuohon yllätysottoon. Sitten Heikkala koomailee kolmosella ja Ruuska ei pääse yrittämään miestä kotiin. Päästä toi on kiinni.

Se on vaan varsinkin Vedolla niin pienestä joskus kiinni. Yksi avaava läpilyönti tai muu suoritus, tulee happea ja positiivista energiaa peliin ja siitä se lähtee rullaamaan. Tuollaisia Heikkalan kaltaisia kämmejä ei kestä tehdä.

EDIT: Olipa surkea tuo toisen vuoroparin alku Vedolta. Ei tuolla sisäpelillä ole mitään jakoja. Heikkala nyt ei vakuuta alkuunkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Vimpeli saattaa lähteä kahden tunnin sisällä pronssiotteluun tuolla paskapelillä. Sisäpeli ihan kamalaa, no nyt hyvä palo kakkoselle.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Vimpeli saattaa lähteä kahden tunnin sisällä pronssiotteluun tuolla paskapelillä. Sisäpeli ihan kamalaa, no nyt hyvä palo kakkoselle.

Näin käy jos ei peli tuosta roimasti parane. Käsittämättömiä sisäpelivirheitä mutta onhan tuo Joensuun ulkokenttä pelottavan kovassa tikissä, Pekkinen suolasi Kanalan kolmoselle upealla suorituksella !
 

Nick Neim

Jäsen
Siellä on Heikkalalla kyllä selvästi pata jo tässä vaiheessa pahasti jumissa. Ei lupaa kovin hyvää loppupeliä ajatellen, vaikka tunteita tietenkin pitääkin olla.

E: Siis ei vittu. Näpystä videolle, ei edes kotiutustilanne. Kulminaatiopiste? Aivan järjetöntä, kun ei ole mitään linjausta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös