Pesiskausi 2015

  • 249 650
  • 1 501

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Missä ottelussa tämä tilanteen palautus tulostaululla olleen virheen takia tapahtui?
Muistan nähneeni useammassakin ottelussa tulostauluvirheen palojen osalta. Peliä on jatkettu mutta kun pelituomari on huomannut virheen, hän on pysäyttänyt ottelun ja näyttänyt merkkiä kuuluttajalle joka on sitten kuuluttanut että palojen määrä taululla on väärin ja se pitää korjata. Lukema on korjattu mutta mitään pelitapahtumia ei ole peruutettu ja pelattu uudelleen.
En tiedä onko säätöjä tai tuomariohjeita muutettu tai tarkennettu tältä osin täksi kaudeksi. Kaipa on ja kyseinen muutos on luettavissa jostakin päin nettiä?

Ei tuota missään sääntökirjassa lue. Uskoisin tämän tulostaulu-casen edenneen siten, että siinä "ennakkotapauksessa" tuomarit ovat hätäpäissään päättäneet palauttaa tilanteen ja sitten on annettu tuomarijohdolta ohjeistus, että näin sitten tulee toimia tästä eteenpäin niin ei ole tarvinnut myöntää tehtyä virhettä. Toivottavasti ymmärtävät liitossa mahdollisimman nopeasti muuttaa ohjeistustaan tällaisten tapausten varalta. Tuollainen tapahtuma olisi aivan hyvin voinut sattua tasatilanteessa ja silloin se olisi ollut vielä haitallisempaa lajin kannalta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Niin ja myös Puputti valehtelee Ilta-Sanomien haastattelussa? :D

Nelonen Pron haastattelussa Puputti sanoi seuraavaa: "Kaikennäköisistä asioista siellä keskusteltiin. Tuollainen hiillostaminen kuuluu peliin. Varmasti on nyt henkinen sodankäyntikin lähtenyt käyntiin. Odotin vähän enemmän vielä kaverilta, mutta eipä sieltä oikein tullut mitään."

Ovathan nämä Puputin omat lausunnot jo keskenään niin ristiriidassa, että hänen itse lanseeraama termi "paskaa jauhava postimies" kuvastaa hyvin tuota patologista homottelijaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Eikö Komulainen itkenyt samassa uutisessa?

Kai se ero oli siinä, ettei Komulainen kommentoinut Puputin tekemisiä tai sanomisia mitenkään. Toinen taas vihjailee rasismista, mutta ei kuitenkaan suostu paljastamaan mitään. Erkulta hyvä haku noista Puputin lausunnoista.

Ihan sama, pelattaisiin jo se kolmas.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisiko tuo lapselliselta homottelijalta jotenkin outoa? Puputti ei ole koskaan vaikuttanut penaalin terävimmältä kynältä ja kyllähän tämä päivä taas vahvisti käsitystä.

Mikä muuten tästä nyt tekisi rasismia? Suomalaiset vittuilevat toisilleen vai onko Rantalahdella syyrialainen tausta?

Homottelu on arkikieltä joukkueurheilussa, sitä kuulee kuumissa tilanteissa myös pesiskentillä. Mikäli tämän perusteella tekee johtopäätöksia pelaajan älykkyydestä, niin aika vähäinen on äly kentillä. Mikä ei välttämättä ole väärä johtopäätös. Jos pelaaja haukkuu vastustajaa syyrilaiseksi, mitä se kertoo haukkujan älykkyydestä?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kai se ero oli siinä, ettei Komulainen kommentoinut Puputin tekemisiä tai sanomisia mitenkään. Toinen taas vihjailee rasismista, mutta ei kuitenkaan suostu paljastamaan mitään. Erkulta hyvä haku noista Puputin lausunnoista.

Ihan sama, pelattaisiin jo se kolmas.

Eikö kummallakin ole sama tavoite, päästä toisen ihon alle?
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Mikä muuten tästä nyt tekisi rasismia? Suomalaiset vittuilevat toisilleen vai onko Rantalahdella syyrialainen tausta?
Joko esität tyhmää tai sitten... Olisiko vaikka Rantalahden ulkonäön vuoksi. Tummat piirteet partansa kera jne.

Harvoin valkoihoiselle huudellaan esim. futiskentillä sitä N:llä alkavaa sanaa, vaan kyllä se silloin on joku tummempi pelaajaa.

Eikö Komulainen itkenyt samassa uutisessa?

Mielenkiintoista, miten vastustaja aina itkee ja omat vaan kommentoivat. Eiköhän tuossa ole kyse toimittajan haastatteluista, joihin pelaajat ovat vastanneet. Puputti kertoi tapahtuneesta tai jatkoi vastustajan psyykkaamista mediassa.
Ei Komulainen itke, sillä on niitä mestaruuksiakin niin paljon hei!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Eikö kummallakin ole sama tavoite, päästä toisen ihon alle?

Toinen on onnistunut siinä selvästi paremmin, koska on tehnyt sen kentällä. Toinen taas piipittää edelleen jostain kesäisestä hutunkeitosta ja arvostuksen loppumisesta joka lehdessä. Ei ehkä pääse ihon alle.

Diablo, todennäköisesti olen sitten tyhmä. En minä ole koskaan Rantalahtea erityisen eksoottisen näköisenä pitänyt. Ehkä tosiaan hieman tummempi kuin keskiverto suomalainen nyt kun tarkemmin ajattelee. Tuokinko on nykypäivänä rasismia? Rantalahdella ei kuitenkaan nimen ja synnyinpaikan perusteella ole liiemmin ulkomaisia juuria.

Huomaatko Diablo sinussa ja Puputissa yhteisiä piirteitä? Ainakin kasetin kestävyydessä sinulla ja idolillasi on paljon samaa.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Puputti tekee itsestään tässä aikamoista spedeä näin neutraalin ja satunnaisen pesismiehen silmissä. Palstat täyttyy kaverin kitisemisistä ja telkkarissa jätkä homottelee vastustajia. Vahvistaa vain tämän hetken fiilistä siitä, miten täysin Jymy vie sarjaa juuri nyt.

Mukava kyllä, että pesäpallokin herättää tunteita.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tuokinko on nykypäivänä rasismia? Rantalahdella ei kuitenkaan nimen ja synnyinpaikan perusteella ole liiemmin ulkomaisia juuria.
Varmaan olisi vain huvikseen heittänyt että: "lapsille kotiseudulle Syyriaan", jos ei olisi tällä viitannut nimenomaan juuri Rantsun ulkonäköön. Olet kuitenkin jo hyväksynyt tämän teidän hienon kapteenin kommentin. Näköjään seuraava vaihe on alkaa puolustamaan sitä.

Huomaatko Diablo sinussa ja Puputissa yhteisiä piirteitä? Ainakin kasetin kestävyydessä sinulla ja idolillasi on paljon samaa.
Huomaatko Grainger sinussa ja Komulaisessa yhteisiä piirteitä? Ainakin sen keltaisen nesteen nousemisessa kohti päätä sinulla ja idolillasi on paljon samaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toinen on onnistunut siinä selvästi paremmin, koska on tehnyt sen kentällä. Toinen taas piipittää edelleen jostain kesäisestä hutunkeitosta ja arvostuksen loppumisesta joka lehdessä. Ei ehkä pääse ihon alle...

Miksi Puputti aina itkee tai piipittää, kun häntä haastatellaan? Eikö hän saa sanoa mediassa mielipidettään? Jos hän ei vaan pidä Komulaisen tyylistä, niin eikö hän saa sitä kertoa haastattelijalle?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Olet kuitenkin jo hyväksynyt tämän teidän hienon kapteenin kommentin. Näköjään seuraava vaihe on alkaa puolustamaan sitä.

Nyt tarkkana. Jos jostain löydät kommentin, jossa hyväksyn rasismin urheilussa, ole hyvä ja laita esimerkki. Muuten kirjoitat täyttä passaa. Moista kommenttia en ole missään vaiheessa hyväksynyt, enkä koe tarvetta puolustella jotain mitä kukaan muu kuin Vedon kapteeni ei tunnu kuulleen. Pidätkö muuten Puputtia erityisen hienona kapteenina?

Miksi Puputti aina itkee tai piipittää, kun häntä haastatellaan?

Olen miettinyt ihan samaa. Ehkä hänen tyylinsä vain on aina homottelun ohella itkeä ja piipittää. Tuskin meidän kuitenkaan kannattaa menettää yöuniamme Puputin sanomisten vuoksi.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Nyt tarkkana. Jos jostain löydät kommentin, jossa hyväksyn rasismin urheilussa, ole hyvä ja laita esimerkki. Muuten kirjoitat täyttä passaa. Moista kommenttia en ole missään vaiheessa hyväksynyt, enkä koe tarvetta puolustella jotain mitä kukaan muu kuin Vedon kapteeni ei tunnu kuulleen.
Juurihan yritit kääntää asiaa niin päin, että "mitä tuossa kommentissa oli edes rasistista".

Kovasti on Puputti päässyt Graingerin ihon alle. Koita kuitenkin saada nukutuksi kiukultasi!
 

Histo

Jäsen
Nostan käteni pystyyn, taulupojan virhe. Tuomaristo olikin tilanteen tasalla.
Tuomaristo teki järkyttävän mokan mitätöidessään tilanteen ja antamalla sisävuoron jatkua. Palojen määrän tietäminen on joukkueen itsensä vastuulla ja kysyä saa tuomaristolta milloin tahansa. Taulu on pelkkä apuväline, johon ei voi vedota. Se toki pyritään pitämään aina oikeassa.

Kaiken huipuksi taululla oli yksi palo Korhosen tullessa lyömään... eli palo puuttui joitakin sekunteja. Miten voi unohtaa, kuinka monta paloa oli alla lyöntivuoron alkaessa?

Meni ihan oikein, siis nykyisten tuomariohjeiden mukaan. Ei ollut edes 1. kerta tällä kaudella, kun tilanne palautettiin tulostaululla olleen virheen takia.
Jos näin tosiaan on, siinä tapauksessa tuomariohjeita olisi syytä tarkastaa. Tuollainen käytäntö tarkoittaa, että teknisen vian vuoksi (sähköinen taulu menee hetkeksi jumiin) tilanteita uusitaan vaikka toimitsija ei olisi tehnyt virhettä. Joukkueen itsensä täytyy olla ajan tasalla paloista.

Kyllähän tuosta pitäisi jotain sanktiota Sotkamolle antaa. Ei voida tuollaista pelleilyä katsoa sormien läpi.

Juurikin niin, että kotijoukkueen toimitsijan kusetukset ja pelleilyt pitää aina ja poikkeuksetta tuomita vierasjoukkueen hyväksi. Ihan kaikkialla.
Miksi täällä ollaan varmoja toimitsijan kusetuksesta? Palo puuttui taululta muutamia sekunteja, sen voi todeta Nelosen lähetyksestä jossa tulostaulun alareuna näkyy. Minusta tuo oli Sotkamon joukkueen moka ja tuomaristo toimi uskomattomasti, kun hyväksyi selittelyt palon puuttumisesta.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Puputti sauhuaa taas ylikierroksilla ja se tuskin on ainakaan Vimpelin etu. Komulaisen kommentit medialle ovat mielestäni ihan asialliset.

Pelillisesti Vimpelillä on iso työ voittaa Sotkamo kaksi kertaa tuolla lukkaripelillä. Sotkamon kärki saa koko ajan huippulähtöjä eikä Heimonen ole saanut siihen mitään otetta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Missä ottelussa tämä tilanteen palautus tulostaululla olleen virheen takia tapahtui?

Kuulemma tämä pelituomari Nupposen mainitsema ennakkotapaus on tällä kaudella tapahtunut Kossun ja Vimpelin välisessä matsissa ja vielä siten, että Vimpeli on ollut hyötyvä osapuoli. Tarina kertoo, että Vimpeli on vielä paukuttanut kolme pinnaa tuohon vuoroon kyseenalaisen tuomion jälkeen.

Eli onhan tämä vimpeliläisten marttyyrius nyt inasen hilpeää, kun aiemmin ovat olleet hyötyvänä osapuolena ja nyt sitten on mukamas FARSSi, kun tuomitaan samalla tavalla kuin aiemmin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Jos näin tosiaan on, siinä tapauksessa tuomariohjeita olisi syytä tarkastaa. Tuollainen käytäntö tarkoittaa, että teknisen vian vuoksi (sähköinen taulu menee hetkeksi jumiin) tilanteita uusitaan vaikka toimitsija ei olisi tehnyt virhettä. Joukkueen itsensä täytyy olla ajan tasalla paloista.

Miksi täällä ollaan varmoja toimitsijan kusetuksesta? Palo puuttui taululta muutamia sekunteja, sen voi todeta Nelosen lähetyksestä jossa tulostaulun alareuna näkyy. Minusta tuo oli Sotkamon joukkueen moka ja tuomaristo toimi uskomattomasti, kun hyväksyi selittelyt palon puuttumisesta.
Jospa selitys oli se että joukkueen kaikki jäsenet eivät osaa laskea kolmeen. Eihän laskutaito peliin kuulu ja sen puutteesta ei saa rankaista lyöntivuorossa olevaa pelaajaa.
Muuten olen taas kerran samaa mieltä kaikesta mitä Histo edellä kirjoittaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Juurihan yritit kääntää asiaa niin päin, että "mitä tuossa kommentissa oli edes rasistista".

Se ei varsinaisesti liittynyt tähän tilanteeseen, vaan ihan vilpittömästi tiedustelin, että onko asialla jokin syvempi merkitys. Myönnät siis kirjoittaneesi paskaa pelkän olettamuksen perusteella?

Kovasti on Puputti päässyt Graingerin ihon alle. Koita kuitenkin saada nukutuksi kiukultasi!

Hopea-Henri tuskin pääsee edes muijansa ihon alle, joten suotta murehdit minua. Minä pärjään kyllä, ainahan minulla on neljän viime vuoden finaalit, joilla saa mielen paremmaksi.
 

Steus

Jäsen
Sotkamon ja Vimpelin toisessa finalissa raakaa sanasotaa - ”Pitäiskö tämä pallo lähettää Syyrian lapsille” | Yle Urheilu | yle.fi

Linkki vie YLE Urheilun sivuille, joka vahvistaa Komulaisen lausunnon. Sotkamosta tulossa kuulemma jotain tiedotetta tänään. Minäkin heittelen aina toisinaan mustaa huumoria, mutta yleensä valitsen paikan tarkasti. En naureskelisi sisällissodalle tv-kameroiden edessä.

Pelistä aika paljon on jo puhuttukkin ja paljon voi allekirjoittaa. Vimpeli keskittyi tänään liikaa vääriin asioihin ja Haapakosken puuttuminen sotki koko kärjen pelin. Esim. Puputin olisi tässä kohtaa pitänyt ottaa roolia, mutta energia meni aivan muihin asioihin. Sarja reilusti 1-1.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Pelillisesti Vimpelillä on iso työ voittaa Sotkamo kaksi kertaa tuolla lukkaripelillä. Sotkamon kärki saa koko ajan huippulähtöjä eikä Heimonen ole saanut siihen mitään otetta.

Siinä on iso ero, että miten Heimonen pelaa Saarikentällä ja miten Hiukassa. Eihän hän eilenkään noille lähdöille oikein mitään voinut, mutta tänään Jymy oli kotiutuksissa selvästi parempi. Ei tainnut Heimonen liiemmin taktisia vääriäkään pistää.

En hyväksy Komulaisen sanomisia, mutta ei tuo nyt oikein rasismia ole. Mautonta kylläkin. Rantalahden sanomisia uskon, toisin kuin Puputin rasismivouhotuksia.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Linkki vie YLE Urheilun sivuille, joka vahvistaa Komulaisen lausunnon. Sotkamosta tulossa kuulemma jotain tiedotetta tänään. Minäkin heittelen aina toisinaan mustaa huumoria, mutta yleensä valitsen paikan tarkasti. En naureskelisi sisällissodalle tv-kameroiden edessä.
Onneksi ne edes siellä Jymyn toimistolla tajuaa katua, tässä ketjussa mm. yksi jäsen ei näe tässä mitään väärää.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Linkki YLE:n uutiseen: Sotkamon ja Vimpelin toisessa finalissa raakaa sanasotaa - ”Pitäiskö tämä pallo lähettää Syyrian lapsille” | Yle Urheilu | yle.fi

Vaikka Komulaista olen aina pitänyt vähän ärsyttävänä pelaajana niin kyllä nyt on jonkinlainen raja ylitetty aika tavalla. Selittelyt on toki hieno asia, mutta ei se muuksi muutu. Kunnioitus kyllä katosi aika nopeasti.

Noh vähän hidas, mutta saimpahan sanottua asiani.

Onhan Sotkamo kova pesäpallo kaupunki, mutta siitä huolimatta opettaja Komulainen liikkuu vaarallisella alueella. Vaikka kyse ei ole mielestäni rasismista, niin opettajan tulee olla varovainen sanomisissaan varsinkin julkisuudessa. Tässä opettaja Komulaisen ja esikuva Komulaisen vaikutus koulun ilmapiiriin voi olla huomattavakin. Komulaisen pomona pyytäisi selvityksen tapahtuneesta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aiemmin väitettiin Komulaisen sanoneen suunnilleen seuraavaa: "vie Rantalahti pallo Syyriaan kotiseudulle lapsille". Nyt väite onkin muuttunut siihen, että Komulainen on sanonut, että "pitäisikö tämä pallo lähettää Syyrian lapsille."

Tuota jälkimmäistä nyt ei millään muotoa voi pitää rasistisena enkä ymmärrä miksi Rantalahti tästä on edes tuolla tavalla provosoitunut.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Onneksi ne edes siellä Jymyn toimistolla tajuaa katua, tässä ketjussa mm. yksi jäsen ei näe tässä mitään väärää.

En tiedä mikä ongelmasi on, mutta kuinka monesti minun pitää kirjoittaa, että en hyväksy noita sanomisia, jos ne totta ovat? Katso esimerkiksi oman viestisi yläpuolella oleva viestini. Piirränkö myös?

Rantalahden kertomuksen perusteella en siltikään pidä rasismina. Eiköhän Komulainen piikitellyt Rantalahden kiitoksia yläkertaan, kun uskon mies voisi ajatella, että siellä yläkerrassa on muutakin tekemistä kuin auttaa lyönti kopparin yli. Mautonta silti, kuten olen monesti todennut. Enkä minä tiedä mitä Komulainen tarkoitti, kunhan pohdiskelin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ihan mukavaa kiihkeyttä finaalisarjan tiimoilta! Vimpelille antaisin sen neuvon, ettei liikaa antaisi provosoinnille vaikutusta - tämän vuoden Sotkamo on voitettavissa ihan normitasolla. Toki taktisesti kannattaa lypsää kaiken minkä irti saa, jos arvelee että asiasta olisi hyötyä, mutta siis järki edellä nämä jälkipelit ja psyykkaukset, ei tunne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös