Pesiskausi 2015

  • 249 620
  • 1 501

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Älä Hyvönen sen pallon päälle siellä joessa hyppää! :D kestää keskimäärin pikkaisen kauemman aikaa tuolla tyylillä noukkia se pallo sieltä joesta.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Pahaa pelkäsin ennen peliä, mutta näyttää siltä, että Sotkamopeikko on pommitettu reikäjuustoksi. Toki mestaruuteen on vielä pitkä matka, mutta ei sentäs semmoista valmiiksi alistunutta joukkeatta tänä vuonna finaaleissa nähdä.
 

Jopetus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Nuorista pelaajista pakko sanoa että Niko Korhonen on ollut ihan lapanen. Kaverista pitäisi tulla seuraava ykköspelaaja, mutta näyttää että sotkamolaisesti harvinaisesti pää ei kestä. Ihan ok peliä, mutta ei loistoa. En tiedä vaikuttaako pelinjohtaja niin paljon, ettei Niko edes uskalla pelata täysillä, vaan pelaa systeemin mukaisesti varmoja. Puolustukseksi on toki sanottava, että tähän saakka Sotkamon ulkopeli on ollut niin vahvaa, että peruspeli on aina riittänyt. Tänään on kyllä Hartikaista lukuunottamatta Sotkamon ulkopeli ollut surkeaa.

Hieman mietityttää sekin, että onko kokemattoman takakentän ja etukentän takia Hartikaisen tonttia kasvatettu jo liian suureksi? Mietin sitä jo ennen peliä, ja ainakin tänään vaikuttaa siltä. Hartikainen on omalla tontillaan ehdottomia ykkösiä, mutta rajansa siinäkin.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Nyt on käytännössä kolmesti Jymy käynyt hakemassa nokkaansa Saarikentällä, joten pikkuhiljaa on tarpeeksi opiskeltu.

Jymyn kärkikolmikko pelasi kuin unelma ja jätti Vedon kärjen kyllä selvästi telineisiin. Lähinnä tuo Vedon ongelmakohta oli Sami Haapakoski, sillä Isoketo ja Kanala pelasivat unelmaottelut, Kanala sitten toisella jaksolla kuritti jo lyötyä Jymyä läpärilläkin. Sääli, että yleensä finaaleissa aina muutaman muun Vedon kärkipelaajan tavoin hyytyvä Janne Mäkelä oli huomattavasti paremmassa iskussa kuin Jymyn kotiuttajat. Toki kaikkien aikojen finaalikotiuttaja, Roope Korhonen (nyt 67 lyötyä finaaleissa, toisena olevilla Sami Aholalla ja Toni Kohosella 40 lyötyä), nousi omalle tasolleen ja piti lyönneillään Jymyn pelissä mukana. Ihan mukavan kirin Jymy vielä neljännen aloittavalla teki ja toivottavasti siitä tuli hyvä pössis, joka kantaa huomenna hyvään suoritukseen.

Jymyhän voittaa sarjan siksi, että se tiivistää ulkopeliään ja pitää huomenna Vedon täysin pihdeissä. Vimpeliläisten päihin nousee taas ajatus isosta ja pelottavasta Kainuun karhusta, joka kovassa paikassa lyö Vetoa todella kovaa ilman sääliä. Kärki kulkee samalla tavalla kuin tänään, Roope Korhonen saa tukea Jani Komulaiselta ja tänään mailan varressa pahasti epäonnistuneelta Toni Kohoselta, eikä Vedon poikasten pää kestä kultaisen Hiukan painetta, niin Jymy karkaa jo hyvissä ajoin voittoon. Samalla Jymy katkaisee Vedon orastavan voittoputken keskinäisissä ja saa pelon hiipimään näiden puseroihin.

Paska alku, mutta hyvä tästä vielä tulee, koska kyseessä on Sotkamon Jymy. Jotenkin surkuhupaisaa silti, että kentällä ja somessa suurinta uhoa pitää joukkue, joka on hävinnyt neljä finaalisarjaa putkeen, ei joukkue, joka on ne samaiset finaalit voittanut.

Nuorista pelaajista pakko sanoa että Niko Korhonen on ollut ihan lapanen.

Mitä mahdat tarkoittaa? Kaveri pelaa ulkopelissä aivan upouudella pelipaikalla ihan kelvollisesti ja sisällä hän on joukkueen vakaimpia suorittajia. Juoksunopeus on aivan käsittämätön ja samalla mies on röyhkeä. Harmi vain, että Tuikan loukkaantumisen takia Korpa joutuu pelaamaan etukentällä, eikä linjassa, missä hän tukee Hartikaista äärettömän hyvin.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täytyy sanoa näin ulkopuolisena seuraajana, että onhan tämä kyllä hieno tv-peli. Viimeksi kunnolla katsellut, kun näkyi ilmaiskanavilla ja nyt siis täydentää hyvin ruudun 12 kk paketin mikä itsellä on. Toivottavasti Vimpeli nyt veisi tämän ja lähettihän Severi Lassila tänään ainakin epäilevälle Graingerille terveisiä hehe
 

Jopetus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mitä mahdat tarkoittaa? Kaveri pelaa ulkopelissä aivan upouudella pelipaikalla ihan kelvollisesti ja sisällä hän on joukkueen vakaimpia suorittajia. Juoksunopeus on aivan käsittämätön ja samalla mies on röyhkeä. Harmi vain, että Tuikan loukkaantumisen takia Korpa joutuu pelaamaan etukentällä, eikä linjassa, missä hän tukee Hartikaista äärettömän hyvin.

Sepä se, ihan kelvollisesti. Kaverilla pitäisi olla jo nyt eväitä ihan muuhun. Ulkopeli ihan ok, ja eteneminen sujuu erinomaisesti. Mailanvarressa iso pettymys, vaikka tänään sujui ihan ok tasolla. Pakko verrata kuitenkin samanikäiseen Kanalaan, joka hallitsee peliä sisällä ja ulkona. Tähän nähden N. Korhonen on ollut pettymys koko pudotuspelit.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
No näin Vedon otteluita nähneenä, sitä syytä ei kyllä varmaan kukaan keksi. Kenties valitsija halusi olla erilainen, eikä valita aina samoja naamoja. Tuskin yksikään vimpeliläinen ajattelee, että Lassila olisi etukenttäpelaajana Lönnmarkia parempi tai varmempi pelaaja. Lönni on edelleen valtakunnan eliittiä tuossa roolissa, Lassila ei ainakaan vielä sitä ole.

No kyllähän tämänkin päivän peli antoi osviittaa siitä, että vaihtotilanteissa Lassila on kovempi jätkä tekemään pienistä paloja kuin Lönnmark. Ja sen nyt pystyy tavan katsojakin ihan silmillä näkemään, että Lassilan heittokäsi on Lönnin vastaavaa parempi.

Tuo on kyllä hilpeä heitto, että Lassilan valinta ohi Lönnin johtuisi siitä, ettei valitsija aina halua samoja naamoja, kun pesistä tarkemmin seuraavat tietävät, että Lönnmark ei montaa kertaa arvo-otteluun ole päässyt. Olisiko 2011 ainoa vuosi, kun näin on käynyt?
------------------------------------------------

Mitä tämän päivän peliin tulee, niin kyllähän Sotkamon ulkopeli nyt maksaa kovaa hintaa loukkaantumisista. Veikko Vartiaiselle finaalipelit tulevat vastuullisessa ulkopeliroolissa liian aikaisin ja Roope Korhosta taas olisi todella kaivattu rauhoittamaan takakenttää. Joskin on toki sanottava, että ihmeen hampaattomia myös nämä Jymyn ulkopelin avainmiehet Kohonen, Hartikainen ja I.Rautiainen olivat kaikki. Sellaiset huippukovat voittavat ulkopelisuoritukset loistivat pitkälti poissaolollaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
lähettihän Severi Lassila tänään ainakin epäilevälle Graingerille terveisiä hehe

Hurmospelaaja. Luotan vakaasti siihen, että kun ei kuljekaan, niin hyytyy kuten hurmospelaajilla ja -joukkueilla on tapana.

Mailanvarressa iso pettymys, vaikka tänään sujui ihan ok tasolla.

No mitä hänen olisi pitänyt tehdä toisin? Viisi onnistumista kuudesta yrityksestä ja takaeteneminen taisi tulla joka kerta. Ei lyönyt palloa jokeen, koska sotkamolainen pelityyli kieltää sen numerolta kaksi. Numeron kaksi tulee vain taata numerolle kolme etupesät täyteen ja siinä roolissa Korhonen suoritui lähes täydellisesti. Kanalalla sen sijaan on lupa lyödä läpi ja sen hän tänään käytti.

kun pesistä tarkemmin seuraavat tietävät, että Lönnmark ei koskaan arvo-otteluun ole päässyt.

Tuomo Lönnmark pelasi Itä-Länsi -ottelussa vuonna 2011. Olisit voinut tällainen pikkunätin knopin tietää, jos seuraisit lajia hieman tarkemmin tai olisit laji-ihminen. Jos sääntökysymyksiä tai vastaavia tulee, niin ei muuta kuin käsi ylös erku@, tässä ketjussa on useampi tietäjä, jotka varmasti neuvovat mielellään.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuomo Lönnmark pelasi Itä-Länsi -ottelussa vuonna 2011. Olisit voinut tällainen pikkunätin knopin tietää, jos seuraisit lajia hieman tarkemmin tai olisit laji-ihminen. Jos sääntökysymyksiä tai vastaavia tulee, niin ei muuta kuin käsi ylös erku, tässä ketjussa on useampi tietäjä, jotka varmasti neuvovat mielellään.
Perus-Graingeria. Takerrutaan yhteen asiavirheeseen (joka sinällään oli kyllä minulta tökerö, myönnettäköön) ja keskustelun iso kuva sivuutetaan.

Vieläkö muuten olet sitä mieltä, että Lassila on painostuksen kohde Vimpelin ulkokentässä?

Edit: Tuo Lönnin ainoa arvo-otteluedustuskin näyttää olleen loukkaantumisen tuuraus, kun alun perin valittu Joonas Eirola on vamman takia joutunut jäämään pois.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Perus-Graingeria. Takerrutaan yhteen asiavirheeseen (joka sinällään oli kyllä minulta tökerö, myönnettäköön) ja keskustelun iso kuva sivuutetaan.

No jaa, perus-erkua sen sijaan oli nostaa itseään jalustalle muiden kustannuksella ja olla silti väärässä. Jopa hilpeää.

Vieläkö muuten olet sitä mieltä, että Lassila on painostuksen kohde Vimpelin ulkokentässä?

Kovastihan tuota yritettiin tänään, aivan kuten ennen ottelua ennakoin. Tällä kertaa Lassila veti pidemmän korren. Olin joka tapauksessa ennen ottelua sitä mieltä, että se kannattaa ja niin tuntui olevan Jymyn pelinjohtokin.

Edit: Tuo Lönnin ainoa arvo-otteluedustuskin näyttää olleen loukkaantumisen tuuraus, kun alun perin valittu Joonas Eirola on vamman takia joutunut jäämään pois.

Niin, olisin kyllä voinut sen kertoa, jos olisit kysynyt. Tarkoittaako tuo sitten, että väitteesi siitä, ettei Lönnmark ole koskaan pelannut arvo-ottelussa, oli oikea?
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
OT:

Muokkasiko tämä yksi viestiään, kun oli ensin takertunut yksityiskohtaan, joka sitten ilmeni vääräksi, ja moitti myös huomauttajaa yksityiskohtaan tarttumisesta?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Muokkasiko tämä yksi viestiään, kun oli ensin takertunut yksityiskohtaan, joka sitten ilmeni vääräksi, ja moitti myös huomauttajaa yksityiskohtaan tarttumisesta?

Kuten lainaamastani kohdasta näkee, niin kyllä muokkasi. Ja sitten vielä yritti muokata asian niin, ettei hänen virheensä tulisi ilmi. Tekee asiasta kenties vielä naurettavamman.

Tietäjä erkulle iso peukku. Alun perin erkun väite meni näin:

kun pesistä tarkemmin seuraavat tietävät, että Lönnmark ei koskaan arvo-otteluun ole päässyt.

Korjaukseni jälkeen se muuttui tällaiseksi:

Tuo on kyllä hilpeä heitto, että Lassilan valinta ohi Lönnin johtuisi siitä, ettei valitsija aina halua samoja naamoja, kun pesistä tarkemmin seuraavat tietävät, että Lönnmark ei montaa kertaa arvo-otteluun ole päässyt. Olisiko 2011 ainoa vuosi, kun näin on käynyt?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kun Vimpeli pelaa omalla tasollaan kotikentällään, niin silloin tulee 13 juoksua ja perus kaksi kunnaria Sotkamonkin kentästä. Vieläpä vain seitsemässä sisävuorossa.

Eka jakso oli vielä vähän tunnustelua, mutta toisen alussa sitten pommitettiin Vartiaisen tontilta pari juoksua ja mies niin sekaisin, ettei enää osannut tehdä paloa edes omalle tontilleen kolmoselle selvästä tilanteesta. Tämän jälkeen Taikuri koulutti isolla kädellä Piiponniemeä, joka pelasi ihan liian lähellä ja sen jälkeen räpelsi Hyvönen. Ei tuollainen pallo saa mennä koskaan läpi vaikka Kanalan lyönti erinomainen olikin, se pitää katkaista syöksymällä, mutta tuskin edes Hyvönen itse tajuaa vieläkään, mitä oikein yritti. Ja sitten vielä hyppää joessa olevan pallon päälle, hieno suoritus. Muuten Hyvönen sai olla kyllä koko pelin ajan harvinaisen rauhassa, hänen itsensä kannaltaan onneksi, olisi kyllä luullut että häntä nimenomaan olisi pommitettu mutta ehkä sitä säästeltiin myöhemmäksi kun peli ratkesi muutenkin.

Sotkamon sisäpeli kulki kyllä mallikkaasti ja siihen Vimpelin pitää saada ehdottomasti muutos, ettei Sotkamo saa noin helposti järjestettyä kärjestä palottomia ajolähtöjä. Miten, se onkin kinkkisempi juttu mutta liian helposti niitä nyt tuli. Samoiten kolmostilanteita ylipäätään, ei Sotkamolle saa antaa 20 kolmostilannetta pelissä. Kotiutustilanteissa olivat sotkamolaiset aika lapasia, miestä eivät saaneet sitten kotiin muut kuin R. Korhonen. Komulainen oli hyvin vaisu mailanvarressa kuten eritoten Kohonenkin, niistä pitkälti kiittäminen toki Heimosta.

Vimpeliltä onnistui Heimonen, joka jätti Kohosen ihan varjoon. Ulkona erityismaininta Lassilalle, vaikka nimimerkki @Grainger ei hänestä pidäkään. Sisällä Haapakoski pelasi ehkä elämänsä huonoimman pelin, mutta kahta samanlaista tuskin hänelle tulee. Sisällä sitten peli olikin Kanalan suoranaista dominointia ja hän oli ihan omassa kastissaan.

Huomisen peli on aivan uusi ja tasan varmaan tiukempi. Mikään maailman kahdeksas ihme ei olisi, vaikka Sotkamo onnistuisi pelin tämän päiväisen selkäsaunan jälkeen voittamaankin, mutta kovan työn takana se on.

Ps. Mitä varten Kohonen on pelannut vissiin koko kauden valkoisessa kypärässä, kun koko muulla joukkueella on violetit potat päässä?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kovastihan tuota yritettiin tänään, aivan kuten ennen ottelua ennakoin. Tällä kertaa Lassila veti pidemmän korren. Olin joka tapauksessa ennen ottelua sitä mieltä, että se kannattaa ja niin tuntui olevan Jymyn pelinjohtokin.

No jaa. Minusta Lassila ei erityisesti ollut painostuksen kohteena. Se nyt vain pesiksessä tuppaa olemaan niin, että kohtalaisen iso prosentti lyönneistä luonnostaan lankeaa vaihtotilanteissa ykkösvahdin ympäristöön ja takatilanteessa kakkospolttajan ympäristöön. Jos Lassila olisi ollut painostuksen kohteena, niin kaiken järjen mukaan esim. ykköstilanteessa olisi hyökätty rajakovilla tai peruskoukkunäpyillä häntä vastaan, mutta eipä näitä lyöntiratkaisuja juuri ollenkaan nähty.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No, taivahan luoja, voisko pikkuusen puhua itse ottelustakin? Harvinaisen vapautunut Veto siinä suhteessa että ihan konkreettisesti voitti Kultajunan loppuottelussa. Ei ihan rutiininomainen tapahtuma sikäli kuin muistan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ps. Mitä varten Kohonen on pelannut vissiin koko kauden valkoisessa kypärässä, kun koko muulla joukkueella on violetit potat päässä?

Rahaa Jymyn ja Kohosen laareihin. Sponsori haluaa erottautua tuolla tavoin.

Lopeta nyt jo erku taistelusi tuulimyllyjä vastaan. Ensin olet sitä mieltä, että Lassilaa ei painostettu ja sitten väitätkin, että luonnostaan iso osa lyönneistä tulee ykkösvahdin ympäristöön. Miten sitä ykkösvahtia voi sinun mielestäsi oikealla tavalla painostaa, jos tuo kerran ei kelpaa? Jymy lähti vaihtamaan aluksi pääasiassa pienillä (usein vieläpä onnistuneesti), joten eikö tuossa nyt aika selvästi etumiesten aluetta painostettu? Vielä, kun tiedetään Heimosen kädettömyys, niin ihan luontainen hyökkäyspaikka. Kotiutuksissa sitten haettiin muutaman pienen ohella koko ajan kopparien eteen palloa, harmi vain, että ainoastaan Roope siinä onnistui.

Joensuun Mailan kannattajille onnittelut pronssista. Kolmas putkeen, varmaan alkaisi jo hieman kirkkaammatkin maistua.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Lopeta nyt jo erku taistelusi tuulimyllyjä vastaan..

Luulin keskustelevani kyllä ihmisen kanssa enkä taistelevani jotain vastaan, en varsinkaan tuulimyllyjä vastaan.

Ensin olet sitä mieltä, että Lassilaa ei painostettu ja sitten väitätkin, että luonnostaan iso osa lyönneistä tulee ykkösvahdin ympäristöön. Miten sitä ykkösvahtia voi sinun mielestäsi oikealla tavalla painostaa, jos tuo kerran ei kelpaa? Jymy lähti vaihtamaan aluksi pääasiassa pienillä (usein vieläpä onnistuneesti), joten eikö tuossa nyt aika selvästi etumiesten aluetta painostettu?Vielä, kun tiedetään Heimosen kädettömyys, niin ihan luontainen hyökkäyspaikka. Kotiutuksissa sitten haettiin muutaman pienen ohella koko ajan kopparien eteen palloa, harmi vain, että ainoastaan Roope siinä onnistui .

Jos on tarkoitus painostaa vastustajan tiettyä etumiestä, niin hänelle silloin lyödään perusnäppejä ja pistetään suorittamaan sekä vaihteeksi pelotellaan kovilla. Nythän Lassilaa ei painostettu vaihtotilanteissa yhtään sen erityisemmin kuin Lönnmarkiakaan, pikemminkin päinvastoin. Ennen matsia sanoit, ettei Jymy lähde painostamaan Puputtia, Haapakoskea tai Lönnmarkia. Oletko nyt siis sitä mieltä, että Jymy lähtikin painostamaan Lönnmarkia, kun vaihtotilanteissa lyötiin pieniä (mikä ihme kun pelataan pehmeällä kentällä, jossa pomppu ei nouse!)? Ilmeisesti Puputtiakin mielestäsi "painostettiin", kun hänen eteen lyötiin kumuraa paljonkin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olihan Sotkamo tänään heikko muutamaan poikkeusta lukuunottamatta. Junnuja koulutettiin, mutta ratkaisevaa oli Sotkamon kotiutusosaston heikkous. Paljon täytyy Kohosen, Komulaisen ja RKorhosen parantaa kotiutustehoja, sillä Vimpeli lyö nuorten miesten tonteilta paljon juoksuja, ei ole Sotkamon ulkokenttä entisensä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Oletko nyt siis sitä mieltä, että Jymy lähtikin painostamaan Lönnmarkia, kun vaihtotilanteissa lyötiin pieniä (mikä ihme kun pelataan pehmeällä kentällä, jossa pomppu ei nouse!)?

Kyllä, Jymy lähti painostamaan etukentän kolmikkoa Heimonen - Lassila - Lönnmark. Luonnollisesti Niko Korhonen hyökkäsi pääasiassa Lassilaa vastaan, kun tehtävä oli saatella Piiponniemi kakkospesälle. Hartikainen sitten Lönnmarkin kimppuun.

Itse asiassa se oli ihme, että Jymy noin vahvasti lähti vaihtamaan pienillä. Vaikka pomppu ei nousisikaan, niin erityisesti Antti Hartikainen turvautuu pääasiassa mieluummin koviin vetoihin kuin pieniin. Nyt oli tehty valinta hyökätä pienillä, suurin syy tähän tietysti Heimosen heittokäsi. Onhan siinä silloin käytännössä yksi etumies pelistä pois, kun luotetaan siihen, ettei lukkarin käsi riitä takapesille.

Paljon täytyy Kohosen, Komulaisen ja RKorhosen parantaa kotiutustehoja

Pääasiassa kyllä Kohosen ja Komulaisen. Roope Korhosen kotiutusprosentti oli 62,5 (5/8) ja siinä sivussa mies saatteli joukkuekavereita kolmoselle 75 prosentin (3/4) varmuudella. Se vähän hämäsi, kun Roopekin jäi ensimmäisessä sisävuorossa juoksuitta. Loppua kohti kyllä paransi ja nosti tehokkuuttaan. Oli jopa paljon kehuttua Janne Mäkelää tehokkaampi kotiutuksissaan.

Canttig@, joko siellä Hyvönen totuttautuu mestaruuskylpyyn?
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joensuun Mailan kannattajille onnittelut pronssista. Kolmas putkeen, varmaan alkaisi jo hieman kirkkaammatkin maistua.

Joensuun pronssit alkaa olemaan yhtä varmaa kuin Vimpelin ja Sotkamon väliset finaalit. Tosin ensi kaudella taitaa Joensuulla tehdä välierät tiukkaa, jos lähtijöitä on niin paljon kuin väitetään.

Olihan Sotkamo tänään heikko muutamaan poikkeusta lukuunottamatta. Junnuja koulutettiin, mutta ratkaisevaa oli Sotkamon kotiutusosaston heikkous. Paljon täytyy Kohosen, Komulaisen ja RKorhosen parantaa kotiutustehoja, sillä Vimpeli lyö nuorten miesten tonteilta paljon juoksuja, ei ole Sotkamon ulkokenttä entisensä.

Sotkamon kotiutusosasto oli kokonaisuudessaan lapasia, mutta R. Korhonen oli kyllä ihan tasollaan Jos lyö yhdessä finaalissa 5 juoksua niin vaikea siitä on vakavalla naamalla enää parannusta vaatia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Pääasiassa kyllä Kohosen ja Komulaisen. Roope Korhosen kotiutusprosentti oli 62,5 (5/8) ja siinä sivussa mies saatteli joukkuekavereita kolmoselle 75 prosentin (3/4) varmuudella. Se vähän hämäsi, kun Roopekin jäi ensimmäisessä sisävuorossa juoksuitta. Loppua kohti kyllä paransi ja nosti tehokkuuttaan. Oli jopa paljon kehuttua Janne Mäkelää tehokkaampi kotiutuksissaan...

Taisi muutama noista tulla pelin ratkettua.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Taisi muutama noista tulla pelin ratkettua.

Olen hieman eri mieltä. Ensimmäisellä jaksolla Jymyn ainokaisella 2-1 -kavennusjuoksu. Toisella jaksolla 2-0 ja 3-2 -johtojuoksut sekä 4-6 ja 6-10 -kavennusjuoksut. Korkeintaan tuo viimeinen oli sellainen, jossa peli oli tavallaan jo ratkennut. Siinäkin tietysti viimeisenä lyöjänä rakensi itse tilanteen ja löi Kohosen kotiin.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Rahaa Jymyn ja Kohosen laareihin. Sponsori haluaa erottautua tuolla tavoin.

Onko siinä joku mainos? Ihan vilpittömästi kysyn, kun ei tuota ainakaan telkkarista huomaa. Mitä siinä mainostetaan?

Tänään on pelattu muitakin pelejä, Joensuu siis otti pronssit ja Kankaanpää toisen kiinnityksen Superin paikkaan. Joensuussa aika huvittava peli noin niinkuin pronssipeliksi, kun Jyväksylä sai miehen koko ottelussa 4 kertaa kakkoselle, 2 kertaa kolmoselle eikä päässyt yrittämään kotiutusta kertaakaan vaan mies kuivui aina kolmoselle. Naisissa Rauma otti ensimmäisen kiinnityksen pronssiin ja Jyväskylä haki finaalien ensimmäisen voiton Lapualta.

Katsoiko kukaan muuten tuota naisten finaalia Yleltä? Itse seurailin toisesta jaksosta eteenpäin, ja täytyy sanoa, että oli hieman mielenkiintoisia kuvakulmia välillä. Vaikutti, että Yle oli roudannut paikalle 6 kameraa, joista puolet oli turhia ja loputkin sijoitettu ihan päin persettä. Esim. kamerasta, josta pitäisi nähdä pelaajan ehtiminen/palaminen kotiin, ei nähnyt sitä hetkeä ollenkaan kun lukkari ottaa pallon kiinni, kun lukkarista puolet käsiä myöten oli jäänyt kuvan ulkopuolelle. Ja välillä siitä pääkamerasta ei nähnyt kaikkia pesiä ollenkaan, häiritsi aika paljon kotiutuskisan katsomista kun ei nähnyt yhtään milloin pelaaja irtoaa kolmoselta. No, lastentauteja mutta toivottavasti huomiseksi on asioita saatu viilattua paremmaksi.

Myöskin se Ylen toimittaja, joka pelaajia haastatteli kesken pelin, oli välillä ihan kuutamolla. Mm. kun kotiutuskisa oli edenyt toiselle kierrokselle, kysyi pelaajalta että "Taitaa mennä peli tiukaksi?" tms. Yhtä kujalla oli kyllä Nelosen vastaava reportteri kun meni erätauolla kysymään syöttötuomarilta että miltä peli ekalla jaksolla vaikutti? Siihen tuomari Lähteenmäki vastasi että hän ei ota kantaa pelillisiin asioihin ollenkaan, niin kuin tuomarin toki pitääkin vastata mutta reportterin pelisilmä oli kyllä jossakin ihan väärässä paikassa.

Vielä illan "pääottelusta" sen verran, että vielä viime ja toissavuoden Vimpelin selkäranka olisi naksahtanut toisen jakson osalta siinä toisen jakson aloittavan jälkeen, kun Sotkamo löi pari juoksua. Nykyinen Vimpeli tietää, ettei heillä ole kotona mitään hätää Sotkamoakaan vastaan ja tulivat kahdesti rinnalle ja sitten Taikurin toimesta ohi ja kauas karkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös