Kuten sanoin, eiköhän Hakkaraisen toilailut ole käsitelty aika perinpohjaisesti.
Varmaan tässä vaiheessa jo näin. Minäkin toisaalta koen vahvaa sympatiaa myös Hakkaraista kohtaan, sillä selvästi hänellä on ongelma jonka puheidensa mukaan nyt tiedostaa (aika uuno saisi olla jos ei noilla näytöillä tiedostaisi). Toivottavasti hän hakee apua, kuten puheli, ja omistaa elämänsä nyt alkoholismista paranemiselle. Sitten Teuvo toki ansaitsee uuden mahdollisuuden eikä häntä tule ihmisenä tuomita aiempien toilailujen takia, kunhan ensin niistä on rangaistukset kärsitty.
Kuitenkin, Hakkarainen on jo nyt julki tulleista tiedoista päätellen hölmöillyt täysin vastaavalla tavalla eduskunnankin porukoissa myös ennen. Hänellä on siis ollut lukuisia mahdollisuuksia "herätä" ja hakea apua. On inhimillistä, että toisiin viina vaikuttaa hyvin ikävällä tavalla: Esim. osasta ihmisiä tulee erittäin aggressiivisia ilman että he sille mitään voivat. Tällöin on tämän henkilön itsensä vastuulla, että hän ei juo ainakaan siinä määrin että nämä piirteet tulevat esiin: Esim. jos tiedät kännissä pahoinpiteleväsi satunnaisia ohikulkijoita, on minusta sinun vastuullasi tämän tajuttuasi lopettaa juominen, hakea apua, tai vähintään dokata paikassa jossa et törmää satunnaisiin ohikulkijoihin. Myös Teuvo on ihan hyvällä onnellakin saanut lukuisia mahdollisuuksia näyttää, että hän ottaa känniahdistelunsa vakavasti ihan ennen asioiden julkituloa, mutta niin vain on homma jatkunut.