Perussuomalaiset

  • 6 100 128
  • 47 383

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Natsikortti, juu. Joskus vähän hämmentää, että onko tuo sellainen aika historiassamme johon ei voi hakea vertailukohtia nykypäivästä. Miksi ns. kommunistikortin pelaaminen on kuitenkin sitten ihan ok? Sehän lävähtää ennemmin tai myöhemmin pöytään kun esimerkiksi vasemmistosta puhutaan. En ole koskaan nähnyt oikeistopopulistin pöyristyvän tästä.

Niinpä, kyllä tolkun ihmiset voivat harkitusti tehdä natsi- ja kommunisti-viittauksia, koska historiassa useinkin on tiettyjä itseään toistavia rakenteita vaikka ei koskaan identtisiä.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Natsit lahtasivat väärän rotuisia ja Neuvostoliitossa taas väärin ajattelevia tai tällaisiksi epäiltyjä. Hitler jäi Stalinista jälkeen ruumiskasoissa vain sen takia että juutalaiset kävivät vähiin Euroopassa, ja tulihan siinä se sotakin hävittyä niin tuli stoppi sitä kautta.

Makuasia kumman sijoittaa hirveämmäksi, molemmat kuitenkin edustaa sitä äärimmäistä pahuutta ihmiskunnan historiassa.

Perussuomalaisen puolueen puuhastelut on tietysti varsin kaukana mistään natsimeiningistä. Mutta sen nuivemman siiven ajattelutavassa on kyllä yhteneväisyyksiä varhaiseen natsimeininkiin. Eli otetaan joku ihmisryhmä (juutalaiset tai maahanmuuttajat), jonka syyksi useimmat maan ongelmat valheellisesti pistetään, sitten lietsotaan vihaa palopuheilla tai nykyään netissä meuhkaamalla, ja aletaan ehdotella kyseisen ihmisryhmän karkoitusta maasta ratkaisuna ongelmiin.

Natseilla tietysti mukana oli myös rotuoppi vahvemmin, eli saksalaiset oli jaloja arjalaisia ja juutalaiset villejä ali-ihmisiä, ja se ideologia ohjasi natsien johtoa aika vahvastikin. Persuissa samanvahvuisia ideologisia vaikuttimia lienee aika harvalla. Joillekin varmaan Islam muodostaa samanlaisen eksistentiaalisen uhan kuin natseille oli juutalaiset.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ojennan sinulle auttavan käteni. Kannattaa myös tutustua mm. Hommaforumin kommarointiin ja asiayhteyksiin. Tässä vielä hieman laajempi otanta. Linkit palstan hakutoimintoon.

Osaan kyllä käyttää hakutoimintoa, mutta kiitos kuitenkin. Tosiaan avasin noista viesteistä kuusi viimeisintä, enkä löytänyt sitä mitä halusit minun löytävän, ja kuten totesin, käännyin Googlen puoleen ja löysin. En koe, että minulla on tarvetta tutustua Hommaforumin palstaan lainkaan. Edelleen minua vain hämää se, että tämä on sinusta siis ok? Vai kenen mielestä tämä on ok?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Osaan kyllä käyttää hakutoimintoa, mutta kiitos kuitenkin. Tosiaan avasin noista viesteistä kuusi viimeisintä, enkä löytänyt sitä mitä halusit minun löytävän, ja kuten totesin, käännyin Googlen puoleen ja löysin. En koe, että minulla on tarvetta tutustua Hommaforumin palstaan lainkaan. Edelleen minua vain hämää se, että tämä on sinusta siis ok?
Siis mikä minusta on ok? Minusta on ok peilata historiaa nykyaikaan. Myös sitä aikaa joka on leimattu kortinpelaamiseksi. Oleellista onkin missä yhteyksissä näitä käytetään. Oikeistopopulistit nimenomaan käyttävät "milloinmitäkinkommaria" arkiretoriikassaan ja tietoisesti asioita vääristellen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistui tässä mieleeni lukion historiankirjasta 20 vuotta sitten näkemäni kuuluisa Otto voin Bismarck -aiheinen pilapiirros, "Luotsi jättää laivan". Tässä olisi suomalaisilla pilapiirtäjillä hyvä paikka mukaelmaan. Jotenkin näen mielessäni Soinin astelemassa portaita alas, Halla-ahon seuratessa katseellaan...

Puhun siis tästä kuvasta: Dropping the Pilot - Wikipedia (Linkki vie Wikipediaan kyseisestä pilapiirroksesta kertovaan artikkeliin)
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Siis mikä minusta on ok? Minusta on ok peilata historiaa nykyaikaan. Myös sitä aikaa joka on leimattu kortinpelaamiseksi. Oleellista onkin missä yhteyksissä näitä käytetään. Oikeistopopulistit nimenomaan käyttävät "milloinmitäkinkommaria" arkiretoriikassaan ja tietoisesti asioita vääristellen.

Okei, no nyt pääsimme samalle sivulle. Joo, en pidä korttien pelaamista yleensä hyvänä, koska sillä yleensä keskustelussa/väittelyssä alakynnessä oleva osapuoli yrittää kääntää asiakeskustelun pois raiteiltaan, jolloin asian sijaan keskitytään johonkin epäoleelliseen. Mutta, kenen mielestä siis kommunistikorttien pelaaminen on ok? Sinä kuitenkin aiemmin kysyit kysymyksen siten, että se on ok, niin olisi kiva lukea perusteluita sen puolesta, että miksi kommariksi leimaaminen nyt vain on parempaa kuin natsiksi leimaaminen.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mikähän Halla-aholla on taustalla hänen pitkään jatkuneessa nuivassa asenteessaan pakolaisia kohtaan. Kotipsykologi voisi ajatella siihen vaikuttaneen hänen traaginen lapsuutensa omassa kuplassa eläneenä koulukiusattuna, mistä Halla-aho on kertonut. Ehkä se on aiheuttanut empatiakyvyn heikkenemistä ja tarpeen löytää itseä huonommassa asemassa oleva ihmisryhmä, johon voi suhtautua tunteettomasti.
 
Tämä tietysti spekulatiivista, mutta olisin varovainen tällaisten yhteyksien luomisessa. Tunnen koulukiusattuja jotka eivät puhu pahaa sanaa kenestäkään. Tietysti jos on paha suustaan, niin sitä saattaa hakea sillä oikeutusta puheillensa. Olisin vankassa uskossa, että tällaisissa ihmisissä enemmistö on niitä koulukiusaajia eikä kiusattuja.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mutta sanoit kuitenkin osaavasi käyttää hakua. Hassu juttu.

Ei se ole hassua. Sinä esitit väitteen, joten väitteen todistaminen on sinun vastuulla, ei minun tarvitse todistaa sinun väitöstä toteen. Minä olin vain niin mukava sinulle, että etsin itse hausta kuusi viimeisintä hakutulosta, kuten jo aiemmin mainitsinkin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tarjosin sinulle koppakaupalla materiaalia josta käy ilmi kommarikortin käyttäminen muussa yhteydessä kuin peilaten historiaan. Mikähän hulabaloo syntyisi jos Li natsittelisi samalla tavalla toisinajattelijoita. Timo Haapala sen sijaan peilasi historiaan sen sijaan että natsittelisi ketään. Haapalasta noin yleensä voidaan olla montaa eri mieltä eikä hän toimittajana ole koskaan onnistunut omia arvojansa peittelemään.
 
Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Tämä on ollut loistava päivä. Nyt voisi jo itsekin liittyä persuihin, Suomessa kun on vihdoinkin vakavasti otettava maahanmuuttokriittinen puolue (ei siis maahanmuuttovastainen kuten mediassa virheellisesti näkee). Seuraavat viikot tulevat olemaan mahtavia kun saa lueskella vihervasemmiston itkupotkuraivareita niin mediassa kuin vaikka täällä jatkoajassakin. On siinä vihervasemmistolla ja muilla demokratian vihaajilla ihmettelemistä kun seuraavissa vaaleissa tulee jälleen jytky. Jatkakaa siis vain sitä natsikortin viljelyä, se kun kaikki sataa Halla-ahon ja persujen laariin. Mitään ei ole opittu Trumpista ja Brexitistä...
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Tarjosin sinulle koppakaupalla materiaalia josta käy ilmi kommarikortin käyttäminen muussa yhteydessä kuin peilaten historiaan.

Olen pahoillani, mutta minulta loppuu nyt ratakisko kesken, jos sinun mielestä listaus hakutuloksista on relevantti todiste asiasta. Eiköhän tämä ollut tässä. Ainoa mitä jäi käteen, oli se, että itse etsin netin ihmeellisestä maailmasta ensiksi mitä kommunistikortti tarkoittaa, ja sen jälkeen vielä esimerkin asiasta. Sinä et valitettavasti pystynyt tarjoamaan kumpaakaan tähän keskusteluun, ja tämä näyttää nyt tosi ikävästi teikäläisen käsien heiluttelulta, kun tosiaan ainoat todisteet mitä olet tarjonnut ovat hakutuloslistaus, epäselvä viittaus (palstan?) oikeistopopulisteihin ja Hommaforum. Mitään kättä pidempää et valitettavasti ole keskusteluun tuonut.

Sinun kanssa keskustelu oli äärimmäisen vaikeaa ja raskasta, ja viesti numero 20247, on vain vittuilua, ilman todellista asiaa. Itsessänikin on varmasti vikaa, mutta olet ilmeisesti poliittisesti niin latautunut (mutu), että teet keskusteluista todella raskaita, enkä ymmärrä miksi.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Olen pahoillani, mutta minulta loppuu nyt ratakisko kesken, jos sinun mielestä listaus hakutuloksista on relevantti todiste asiasta. Eiköhän tämä ollut tässä.
TL;DR? No tarjosin kyllä senkin, mutta jos ei todistusaineisto kelpaa, niin se ei kelpaa. Eiköhän tämä ollut tässä.

Edelleen hämmentää miten vähän täällä on otettu kantaa hallituskumppanien penseään ja jopa kielteiseen kantaan hallituskumppaninsa uudesta puheenjohtajasta. Miksi?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tämä on ollut loistava päivä. Nyt voisi jo itsekin liittyä persuihin, Suomessa kun on vihdoinkin vakavasti otettava maahanmuuttokriittinen puolue (ei siis maahanmuuttovastainen kuten mediassa virheellisesti näkee). Seuraavat viikot tulevat olemaan mahtavia kun saa lueskella vihervasemmiston itkupotkuraivareita niin mediassa kuin vaikka täällä jatkoajassakin. On siinä vihervasemmistolla ja muilla demokratian vihaajilla ihmettelemistä kun seuraavissa vaaleissa tulee jälleen jytky. Jatkakaa siis vain sitä natsikortin viljelyä, se kun kaikki sataa Halla-ahon ja persujen laariin. Mitään ei ole opittu Trumpista ja Brexitistä...

Vihervasemmistolainen Petteri Orpo lienee ainakin toistaiseksi se suurin itkispotkisraivoloitsija. Hallitusyhteistyö on nyt vaarassa. Aika paskamainen tapa aloittaa yhteistyö tuoreen puoluejohtajan kanssa.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Trumpin ja Brexitin aallonhuippu meni jo, josta kertoo mm brittien tämän viikon vaalitulos. Trumpinkin uskottavuus vain laskee koko ajan ja ranskassa "trumpistit" saivat rumasti turpaan pressan vaaleissa. Siinä mielessä Halla-ahon valinta oli hyvä asia että nyt nähdään aidosti kuinka paljon muukalaisvihamielisiä suomessa oikeasti on. Soinin persut keräsi paljon myös duunariääniä, mutta nythän tämä uusi linja on avoimesti oikeistolainen. Tai oikeisto-populistinen kuten puolueen uusi johto asian ilmaisi.

Ja ihan vain tiedoksi, niin kyllä moni muukin kuin vihervasemmistolaiset vastustavat persujen rasistisiipeä. Esim. kokoomuksen ja keskustan johtohahmot ottivat tänään selkeästi etäisyyttä Halla-ahon muukalaisvihamieliseen linjaan.
 
Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Vihervasemmistolainen Petteri Orpo lienee ainakin toistaiseksi se suurin itkispotkisraivoloitsija. Hallitusyhteistyö on nyt vaarassa. Aika paskamainen tapa aloittaa yhteistyö tuoreen puoluejohtajan kanssa.
Tästä toki samaa mieltä. Orpo on kyllä vetänyt pahasti riman ali kaikella kommentoinnillaan ja toiminnallaan oli kyseessä sitten mikä tahansa aihe tässä viimeisen parin vuoden aikana. Huomaan että Orpo ei taida kuulua Action Bronsoninkaan suuriin suosikkeihin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Trumpin ja Brexitin aallonhuippu meni jo, josta kertoo mm brittien tämän viikon vaalitulos. Trumpinkin uskottavuus vain laskee koko ajan ja ranskassa "trumpistit" saivat rumasti turpaan pressan vaaleissa. Siinä mielessä Halla-ahon valinta oli hyvä asia että nyt nähdään aidosti kuinka paljon muukalaisvihamielisiä suomessa oikeasti on. Soinin persut keräsi paljon myös duunariääniä, mutta nythän tämä uusi linja on avoimesti oikeistolainen. Tai oikeisto-populistinen kuten puolueen uusi johto asian ilmaisi.

Ja ihan vain tiedoksi, niin kyllä moni muukin kuin vihervasemmistolaiset vastustavat persujen rasistisiipeä. Esim. kokoomuksen ja keskustan johtohahmot ottivat tänään selkeästi etäisyyttä Halla-ahon muukalaisvihamieliseen linjaan.

Juuri näin, nyt nähdään kuinka paljon roturealisteja Suomessa on, veikkaan että ihan jytkyn lukemiin ei päästä.
 
Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Trumpin ja Brexitin aallonhuippu meni jo, josta kertoo mm brittien tämän viikon vaalitulos. Trumpinkin uskottavuus vain laskee koko ajan ja ranskassa "trumpistit" saivat rumasti turpaan pressan vaaleissa. Siinä mielessä Halla-ahon valinta oli hyvä asia että nyt nähdään aidosti kuinka paljon muukalaisvihamielisiä suomessa oikeasti on. Soinin persut keräsi paljon myös duunariääniä, mutta nythän tämä uusi linja on avoimesti oikeistolainen. Tai oikeisto-populistinen kuten puolueen uusi johto asian ilmaisi.
Meidän työpaikalla ainakin suurin osa on vittuuntunut siihen että meidän verorahamme valuvat näiden loisivien elintasopakolaisten hyysäämiseen ja siihen ettei omaa tytärtä uskalla enää yksin ulos päästää. Ja siis ihan tavallisia duunareita ollaan. Että kyllä varmasti tavallinen turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta arvostava duunari edelleen persuja voi äänestää.

Ja tuo "maahanmuuttovastainen" on jo niin väsynyt läppä. Halla-ahossa ja persuissa ei ole mitään maahanmuuttovastaista. Haittamaahanmuuttoa toki vastustavat, kuten jokaisen järjellisen ihmisen tulisi tehdä. Islam ei ole millään tavalla yhteensopiva länsimaisten arvojen kanssa ja nuorten irakilaismiesten avosylin vastaanottaminen ei ole millään tavalla järkevää. Mutta olisi ihan kiva että Jatkoajan suvakkisiipi tutustuisi ensiksi siihen mitä islam oikeasti on ja myös Halla-ahon kirjoituksiin ennenkuin leimaisi miehen natsi-rasisti-fasistiksi. Halla-aho ei ole heittämässä matuja ulos, ei ole laittamassa rajoja kiinni eikä laittamassa uuneja lämpiämään. Ne jutut kuuluvat Suomi Ensin-hörhöjen ohjelmaan...
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juuri näin, nyt nähdään kuinka paljon roturealisteja Suomessa on, veikkaan että ihan jytkyn lukemiin ei päästä.
Ei täällä palstallakaan kukaan mitään rotuoppia ajattele. Vai tiedätkö jonkun, joka ei olisi onnellinen jos hyvä ystävä menisi naimisiin vaikka sitten pikimustan afrikkalaisnaisen kanssa?

Ongelmat on nuo arabiaa puhuvat mieslaumat, jotka on vallanneet kadut. Kukaan muu ei niille voi mitään kuin naamioituneet täydessä varustuksessa olevat sotilaat. Pelon ilmapiiri ja pelko siitä että Suomesta on tulossa ihan helvetillinen paikka asua huolestuttaa varmaan kaikkia.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ongelmat on nuo arabiaa puhuvat mieslaumat, jotka on vallanneet kadut. Kukaan muu ei niille voi mitään kuin naamioituneet täydessä varustuksessa olevat sotilaat.

Ihan mielenkiinnosta, missäpäin Suomea näihin laumoihin erityisesti törmää tai olisiko jopa joitain referenssiä heittää esim. näistä "sotilasoperaatioista" tai siis eksakteista paikoista, joissa ko. toiminnalle olisi tarvetta, kun kukaan muu ei mitään voi. Tämä siis ihan kaikella ystävyydellä ja mielenkiinnolla.

Itse olen Helsingissä asunut vuodesta 2002 ja en oikeastaan mitään erityistä muutosta ole eriväristen ihmisten määrässä huomannut.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan mielenkiinnosta, missäpäin Suomea näihin laumoihin erityisesti törmää tai olisiko jopa joitain referenssiä heittää esim. näistä "sotilasoperaatioista" tai siis eksakteista paikoista, joissa ko. toiminnalle olisi tarvetta, kun kukaan muu ei mitään voi. Tämä siis ihan kaikella ystävyydellä ja mielenkiinnolla.
No varmaan kaikissa paikoissa missä vastaanottokeskus on. Poliisit ei yhdellä partiolla mene paikalle jos joku apua tarvitsisi. Miten tälläistä voi tapahtua ja miksi siitä ei voi puhua saamatta rasisti ja natsi leimaa päälleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös