Pennanen byebye!

  • 220 681
  • 1 461

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Se vaikutelmahan tästä tulee, että Tillu ja Pennanen eivät ole yhtään keskustelleet keskenään siitä että minkälaista kiekkoa tällä kaudella aiotaan pelata, tai sitten Tillu ehti kiinnittää nuo pelaajat jo ennen Pendon palkkaamista. Muistaakseni Pendo kuitenkin tuli jo lokakuun alussa, joten vaikea uskoa että kaikki nuo pelaajat olisi ehditty kiinnittää jo ennen sitä. Eli kommunikaation puutteeseen seurajohdossa tämä vahvasti viittaa, tai sitten Pendo käänsi pelitapatakkia kesän aikana itsekseen ihan eri suuntaan kuin mistä oli sitä ennen sovittu.
 
Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mun on tosin myös aika vaikea uskoa, että kukaan valmentaja pyrkisi tieten tahtoen välttämään taktiikassaan sitä, että pelaajat ajavat maalille aiheuttamaan häslinkiä ja tekemään maskia. Maalivahdin työn hankaloittaminen kun nyt kumminkin on aika keskeinen asia tämän lajin menestyksekkäässä suorittamisessa.
 
Kyle

Jäsen
Tuo väite viime kauden paremmasta rosterista tuntui aluksi siltä ettei se pidä paikkaansa, mutta nyt kun sitä nimilistaa jälkikäteen katsoo, niin ehkä se tosiaan sitä oli. Suurena syynä tähän tämän kauden hyökkäyspään hankintojen täydellinen epäonnistuminen, Palve toki poisluettuna. Kodytek ja Stransky toki menettelevät, mutta Könönen, Ratinen, Meskanen, Gregoire ja Alvarez ovat aikamoisia hutihankintoja, eikä mikään joukkue ihan noin isoa floppimäärää kestä.

Itsellä tulee vähän samat ajatukset kun katoo viime kauden rosteria, Haapala ja Räty kirkkaimpina helminä. Yksi asia kuitenkin mitä ei pidä vähätellä on se, että viime kauden rosterista oli lähes kaikki yhtämieltä siitä heti kauden jälkeen, että siitä puuttui lopulta lihasta ja santapaperia. Se mikä tilanteesta tekee vähän hullun kurisen on se, että nyt kun sitä katsoo niin tuntuu ettei nykyisessä rosterissa ole yhtään enempää santapaperia vaikka juuri nämä Ratiset, Gregoiret ja Alvarezit ovat tulleet sitä osastoa paikkaamaan. He ovat paikanneet tehottoman/fyysisyydeltään pettymykseksi jääneet Tuulolan ja Ruokosen, mutta esim. Tikka yksistään toi enemmän lihasta joukkueeseen kuin tämän kauden pelaajat yhteensä.

Ei ole sopivin ketju puida asiaa, mutta menköön.
 
Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Se vaikutelmahan tästä tulee, että Tillu ja Pennanen eivät ole yhtään keskustelleet keskenään siitä että minkälaista kiekkoa tällä kaudella aiotaan pelata, tai sitten Tillu ehti kiinnittää nuo pelaajat jo ennen Pendon palkkaamista. Muistaakseni Pendo kuitenkin tuli jo lokakuun alussa, joten vaikea uskoa että kaikki nuo pelaajat olisi ehditty kiinnittää jo ennen sitä. Eli kommunikaation puutteeseen seurajohdossa tämä vahvasti viittaa, tai sitten Pendo käänsi pelitapatakkia kesän aikana itsekseen ihan eri suuntaan kuin mistä oli sitä ennen sovittu.

Niin no, tämä taasen lorisee negatiivisena Koskelan pussiin koska hän on ollut mukana palkkaamassa kyseistä päävalmentajaa ja pelitavallisesti Pennanen on yksi Suomen tunnetuimmista nykyisistä valmentajista joka on Liigassa valmentanut jo tovin ja mestaruuskin on taustalla. Ihan samaa pelitapaa hän edelleen peluuttaa jonka johdosta myös sai maajoukkueeseen paikan niin kyllä olisi kyllä aika surrealistista että tämä Koskelalle olisi joku yllätys.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos mennään Ilveksen linjan mukaisesti, niin eikö olisi nyt sama potkia Pennanen pois ja laittaa uusi koutsi jo aloittamaan työnsä hieman aikaistetussa aikataulussa?

Tänään olisi viimeinen hetki potkia Pennanen ulos. Jaa miksikö? Kun tänään vielä ollaan luultavasti viimeistä päivää tällä kaudella sarjataulukon kärjessä ja se on se sijoitus, jossa valmentaja on perinteisesti kengitty.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsellä tulee vähän samat ajatukset kun katoo viime kauden rosteria, Haapala ja Räty kirkkaimpina helminä. Yksi asia kuitenkin mitä ei pidä vähätellä on se, että viime kauden rosterista oli lähes kaikki yhtämieltä siitä heti kauden jälkeen, että siitä puuttui lopulta lihasta ja santapaperia. Se mikä tilanteesta tekee vähän hullun kurisen on se, että nyt kun sitä katsoo niin tuntuu ettei nykyisessä rosterissa ole yhtään enempää santapaperia vaikka juuri nämä Ratiset, Gregoiret ja Alvarezit ovat tulleet sitä osastoa paikkaamaan. He ovat paikanneet tehottoman/fyysisyydeltään pettymykseksi jääneet Tuulolan ja Ruokosen, mutta esim. Tikka yksistään toi enemmän lihasta joukkueeseen kuin tämän kauden pelaajat yhteensä.

Ei ole sopivin ketju puida asiaa, mutta menköön.

Yhtä Tikkaahan tämä kokoonpano kaipaa. Gregoiren toivottiin olevan sellainen, mutta on valitettavasti ollut ihan kaikkea muuta.
 
Joko Ilveksellä on Pennasen seuraaja tiedossa?

Jos mennään Ilveksen linjan mukaisesti, niin eikö olisi nyt sama potkia Pennanen pois ja laittaa uusi koutsi jo aloittamaan työnsä hieman aikaistetussa aikataulussa?

Nyt ei kannata hätäillä. Ensin odotetaan saako Pennanen Ilveksen liigan kärkeen ennen kuin ruvetaan potkuista puhumaan.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Jokohan lähtis? Vai onko tämä yhden kauden ihme, Super-Pendo, koskematon?
Ilves ei voi antaa Pennaselle kenkää, kun joukkue on sarjataulukon top4:ssä. Ei vain voi. Eihän tänne tuu sitten enää kukaan, jos palli heiluu jo valmiiksi.

Ei sillä, etteikö tässä pitäisi sitäkin miettiä.
 
Kyle

Jäsen
Vähän tulee samat fibat kuin Marjamäen Kärpistä uskoo, että viimeistään keväällä lähtee kulkemaan. Kyllä Jalo ja co. pitää alkaa pitämään kriisipalaveria, että kaikki kivet tullaan kääntämään. Ei kannattajille tässä vaiheessa voi antaa siqnaalia, että katotaan kauden jälkeen miten meni. Kyllä kannattajien pitää saada kokea ilon hetkiä myös tässä ja nyt. Nyt ollaan jo hetki oltu kymmenen pelin otannalla kuntopuntarissa top 10 ulkopuolella ja niinkin korkealla ainoastaan sen takia, että sarjassa pelaa umpisurkeat JYP ja Saipa.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Ilves ei voi antaa Pennaselle kenkää, kun joukkue on sarjataulukon top4:ssä. Ei vain voi. Eihän tänne tuu sitten enää kukaan, jos palli heiluu jo valmiiksi.

Ei sillä, etteikö tässä pitäisi sitäkin miettiä.
Tämä kausi voidaan siis luovuttaa jälleen naapurille? Kyllä me sit ens kaudella taas...
 
Laudo

Jäsen
Antti ”Toronto” Pennanen laittaa nyt vaan kopin turvalliseks ja taas mennään. Eihän tässä oo kun voitettavaa kun pohjia koluaa.

Kaikilla mittareilla joukkueen peli paskaa. Paperilla priimaa mut kirjailija on kännissä, viini loppu, mustepullo kaatunu tyhjälle paperille ja julkaisupäivä lähestyy.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tämä kausi voidaan siis luovuttaa jälleen naapurille? Kyllä me sit ens kaudella taas...
No ainakin mun on vaikea uskoa, että siihen lähdettäisiin toisella kaudella peräkkäin. Ehkä jos sarjataulukossa aletaan tosissaan valua. Sehän on ihan mahdollista ellei jopa todennäköistä.

Tänään olin näkevinäni joukkueelta kovaa yritystä, eikä kuntokaan loppunut. Siitä huolimatta tappio. Seurasin sen verran huonosti, etten osaa analysoida sen paremmin.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Ei Ilves oikein voi kenkiä Pennasta. Valinta on tehty ja tällä mennään mihin mennään. Ilvekselle (ja Tillulle) nauraa naurismaan aidatkin, jos nyt päätetäänkin kenkiä Pennanen. Saati kuka tänne haluaa kohta valmentamaan, kun aina vain kenkä viuhuu? Jostain 75 vuodesta lähtien onko neljä valmentajaa vetänyt pestinsä loppuun?
 
Laudo

Jäsen
Huvittavaa on se että kun tähän hiljaiseen ketjuun laittaa viestin niin sitten tulee pari ”tasoittavaa” viestiä samanaikaisesti. Säälittävää
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Suosittelisin vielä pari ylimääräistä päivää viikossa Pennaselle näitä haista paska- terapia päiviä viikossa. Siellä kun jutellaan kaikkia kivoja fantsu- juttuja, niin johan voittoputki on päivän selvä.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Pennanen selittelee, että joukkueella on paineita ja sen aistii kotipeleissä. Sen aisti myös viime kaudella jokaisessa tärkeässä ottelussa. Valmentajan tulisi tuo ongelma ratkaista. Minusta tuntuu yhä vahvemmin siltä, että kukaan valtakunnassa ei ole parempi tähän tehtävään kuin Hölö Niemelä. Myrräkään ei ollut hyvä, hän pisti vielä Pennastakin paremmaksi ja jännitti ihan helvetisti itsekin siellä. Olen yhä tyytyväisempi Hölön hankintaan, jos huhu vaan pitää kutinsa ja ilmeisesti pitää.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Pennanen on hyvä pään valmentaja. Tai piti olla. Ehkä Ilves-yhteisön luoma paine on sitten vain liian kova.

Seuraavaksi nähdään miten Hölö sulaa Ilveksen penkin takana.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Nyt kun Ilveksen paineet ovat kovasti esillä valtakunnallisessa lähetyksessä, niin tuli mieleen, että ehkä Pennanen oli tässä viisaampi kuin arvataankaan.

Kaikkein pahinta on kantaa paineita hiljaisuudessa itsekseen. Sen takia ei tule erektiota, jos tykönänsä miettii, että perkele nyt on odotukset suuret, mutta onnistuukohan tämä. Nyt ei saa epäonnistua! Ja sitten siksi käy juuri niin. Mutta kun paineet tiedostaa ja tunnustaa ääneen, se tekee niistä näkyvän ja itseasiassa saattaa olla juuri se ratkaisu mitä tarvitaankin. Näin ollen Ilves on siis valmiina valtavaan erektioon keväällä.

Ei tuomita vielä Pennasta kallonkutistajana.
 
Kyllä, kyrpä tanassa lyödään tapu finaaleissa. Kuka oikeasti uskoo tähän? Viagraa saa ainakin vetää helvetisti keväällä.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt kun Ilveksen paineet ovat kovasti esillä valtakunnallisessa lähetyksessä, niin tuli mieleen, että ehkä Pennanen oli tässä viisaampi kuin arvataankaan.

Kaikkein pahinta on kantaa paineita hiljaisuudessa itsekseen. Sen takia ei tule erektiota, jos tykönänsä miettii, että perkele nyt on odotukset suuret, mutta onnistuukohan tämä. Nyt ei saa epäonnistua! Ja sitten siksi käy juuri niin. Mutta kun paineet tiedostaa ja tunnustaa ääneen, se tekee niistä näkyvän ja itseasiassa saattaa olla juuri se ratkaisu mitä tarvitaankin. Näin ollen Ilves on siis valmiina valtavaan erektioon keväällä.

Ei tuomita vielä Pennasta kallonkutistajana.

Kyllä Pennanen saa Ilveksen pojille erektiot kovaan kuntoon pudotuspeleissä ja jälki on sen mukaista, että koko Nokia Areena on kiiman vallassa. itse en kuitenkaan haluaisi olla siinä vaiheessa Ilveksen pukukopissa tai suihkutiloissa. Vastustajat saavat tuntea Ilveksen kovan paineen jokaisessa ottelussa, mitä se sitten tarkoittaakaan. Lasse Laukkanen on nähnyt ja kokenut Ilveksen jääkiekossa ihan kaiken, jopa mestaruuden. Mutta onko hänkään oikeasti valmis tähän erektioon?

Oleellisinta on kuitenkin Ilveksen kannalta se, että kuinka pitkään tämä valtavan kova erektio kestää pudotuspeleissä. Jos kestää yhtä pitkään kuin Pennasen Kerholla keväällä 2019, niin koko Ilves-perhe on kliimaksin partaalla. Jos taas erektio uuvahtaa esimerkiksi Tomi Lämsän seksikiekon edessä, niin Ilveksen keväästä tulee taas hyvin turhauttava ja paineet vain kasvavat.
 
Kiikarit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Boston Bruins

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös