Pennanen byebye!

  • 224 828
  • 1 461

Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Itse olen sitä mieltä, että koska noin puolen vuoden sisään aletaan jo tekemään sopimuksia kaudelle 25/26 niin nyt kesällä olisi aika hyväställe Koskela ja varmistaa täten, että seuraava UTJ pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Ens syksyyn jos odotellaan niin seuraava UTJ tulee kyllä kaikkein kiireisimpään aikaan ja alkaa olla jo myöhässä.
Oma mp Koskelasta. Ei mitään erityistä syytä kenkiä. Ei erityistä syytä tehdä jatkoa. Jos mielestäsi olisi aika hyvästellä Koskela, niin kenessä olisi enemmän potentiaalia Koskelan pallille kuin itse Tillussa? Koska jos joku ei ole selkeästi potentiaalisempi niin turha ketään potkia pelkästään potkimisen ilosta.
 
Hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämän uutisen myötä katosi itsellänikin arvostus Pennaseen. Se, että jää kiinni valehtelusta mediassa on noloa. Tämä jätkä siis on meidän maajoukkueen päävalmentaja?

Vasta muutama minuutti sitten katselin ko. insertin, ei ole niin paljoa kiinnostellut.

Mutta olipahan kyllä sakeaa tarinaa, harvoin kuulee Suomessa vastaavaa. Tulee tavallaan eräs entinen Yhdysvaltain presidentti mieleen. Ihan uskomatonta, että tuollaisia satuja julkisuudessa omalla naamalla puhuva henkilö saa kulkea vapaalla jalalla. Antin kannalta valitettavasti tämä jää pyörimään ihmisten mieliin ja ainoa, jolla sen voi pyyhkiä pois on jalosmainen kultaswiippaus. En pidätä hengitystä.

Olematta suuri ihmismielen syövereiden erikoistuntija, ei voi mitenkään ennustaa pitkää taivalta maajoukkueen peräsimessä. Kenkää tullenee ennen kuin vuosi on kulunut, todennäköisesti vieläkin nopeammin. Ainoa, joka voi potkuja viivästyttää, on riittävän hyvät apuvalmentajat ja tämäkin ainoastaan siinä tapauksessa, että Pennanen ei edes esitä päävalmentajaa vaan puhuu sitten vaikka ylikorostetusti tiimistä tai ihan mitä vaan.

Sinällään mielenkiintoinen sivujuonne, joka ei kuulu tähän ketjuun, on vääjäämättä edessä oleva seuraajakysymys. Sopivia ei ole montaa. Veikkaan ja oikeastaan jopa toivon Jokista.
 
Suosikkijoukkue
Koovee
Antti ajatteli mielestäni fiksusti kun ei mennyt kentälle, jolloin hänen lapsensa olisivat joutuneet kuuntelemaan kaikenmaailman henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia. Ajatteli siis lastensa parasta pitkässä juoksussa, niin kuin älykkään vanhemman kuuluu, ja näin ollen esti traumojen syntymisen lapsillensa. Antti nyt vain muotoili asian hieman eri sanoin, mutta tämä pohdintani ollut varmaankin taustalla mielessä.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans

Ja jätti samasta syystä kättelemättä myös Ilveksen pelaajat pukukopissa?
 
Neljätoista_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hei hei Antti, ei jää ikävä. Tuli sisään matalan riskin valmentajana, mutta osoitti olevansa kaikkea muuta. Ilveksen kevään nähtyämme on helpohko arvioida, että Leijonat nappasivat tässä tikunvedossa sen lyhyen tikun, koska ei Pennanen olisi valmentanut Ilveksessä enää peliäkään.

Vai onko perusteltuja vastaväitteitä? Itse olen yrittänyt miettiä ja etsiä muiden tuotoksia, mutta olen saanut pettyä.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Väkisinkin tulee mieleen, että mahtoiko Pennasella fokus kadota siihen kuuluisaan jokapäiväiseen tekemiseen, kun maju-pesti vihdoin julkistettiin?

Voi mennä metsään, mutta ehkä tuosta tuli se kamelin selän katkaissut viimeinen painolasti, kun nyt sitten piti kantaa vanhana kuormana Ilveksen menestyspaineet ja sitten maju-pestiä tietenkin arvioitaisiin ainakin alkuun sen mukaan miten mies Ilveksessä suorittaa. Meni ns. väkisin puskemiseksi samaan tapaan mitä joukkue kentällä monen monta kertaa esitti.
 
Ainakin hän ohjasi keskustelua useimmiten pois pelistä, jota oli varaa kritisoida pitkin matkaa. Milloin oli pää jumissa pelaajilla ja milloin kannattajilla. Sopivasti jätti mainitsematta, että kahtena keväänä oli oma kuula jumissa pudotuspeleissä, kun altavastaaja kylvetti pelillisesti Pennasen.

Nyt paineet sitten toivottavasti helpottavat, kun hän siirtyy "paineettomaan" tilaan Leijonien päävalmentajaksi.
 
Kyle

Jäsen
Toivon, että näiden pelin ja kiekkoilun ankeuttajien aika alkaa olemaan ohi liigassa. Peluutti puuduttavaa prosenttikiekkoa liigan tulivoimaisimmalla porukalla.

Laukausten panttaamista ja yli tehokkuutta ei ollut ilo katsoa.

Voi myös olla, että tämän takia Pennanen onnistuukin leijonissa. Sitä ei pidä aliarvoida, että Pennanen jos joku on saanut paljon Jaloselta oppia kun on toiminut useita vuosia hänen apuvalmentajana. Vaikken nyt tiedä ketkä ovat Pennasen apuvalmentajia leijonissa (Manner?, Selin?) niin varmasti sieltä löytyy sellaista tietotaitoa täydentämään omia heikkouksia mitä seuratasolta ei löytyisi. Lisäksi ehkä tärkeimpänä se, että Jalosen Leijonissa on aika meritoitunut se Jalosen luoma runko pelaajia jotka ovat vielä Pennasenkin käytettävissä.

Edelleen pitää muistaa, että vaikka Pennanen epäonnistui Ilveksessä, niin hänet valittiin maajoukkueeseen muiden ansioiden takia. Samoin seuraava kysymys on ihan retorinen koska siihen ei voi saada oikeaa vastausta, mutta jos Pennasen tilalla olisi ollut toinen yhtä orjentoitunut meidän pelin valmentaja eli käytännössä itse J Jalonen, Manner tai Marjamäki. Niin olisiko Ilves onnistunut tuolla, noin yhden kauden treenaamisella siltikään kaatanut Kalpaa? Ymmärrän jos joku sanoo, että Jalosen kanssa varmasti. Mutta itse sanoisin, että ei välttämättä.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Voi myös olla, että tämän takia Pennanen onnistuukin leijonissa. Sitä ei pidä aliarvoida, että Pennanen jos joku on saanut paljon Jaloselta oppia kun on toiminut useita vuosia hänen apuvalmentajana. Vaikken nyt tiedä ketkä ovat Pennasen apuvalmentajia leijonissa (Manner?, Selin?) niin varmasti sieltä löytyy sellaista tietotaitoa täydentämään omia heikkouksia mitä seuratasolta ei löytyisi. Lisäksi ehkä tärkeimpänä se, että Jalosen Leijonissa on aika meritoitunut se Jalosen luoma runko pelaajia jotka ovat vielä Pennasenkin käytettävissä.

Selin tais päästä liiton hommiin ja Mannerin ohella apuvalmentajana J. Tapola.
 
Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Harvassa on pelaajat jotka vetää pelkkiä tykkikausia koko Liigauran. Hyvinkin inhimillistä että myös valmentajille tulee ohikausia. Hyvä valinta maajoukkueeseen silloisista lähtökohdista. Ikävä kyllä myöhemmällä valinnan jälkeen tais mennä henkisesti aika lukkoon Ilveksessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös