Tuo että Myrrä voitti liikaa yksilötaidolla on höpönhöpöä.Myrrän aikana voitettiin liian usein yksilötaidolla ja Pendon alussa hävittiin pelejä kun opeteltiin uusia asioita. Hattu päästä toimistolle kun tekivät vaihdoksen! Meni kaverinkin kanssa välit tammikuun alussa kun peli sakkasi ja sanoin että ”nyt hiljaa, työrauha kiitos!” :D
Tuota ilmentää aika hyvin edistyneet tilastot tasakentällisin pelatessa. PDO eli torjuntaprosentti + laukausprosentti on edelleen sarjan paras, itse asiassa vielä viime kauttakin parempi, mutta muodostuu hiukan eri tavalla. Laukausprosentti on liigan toiseksi paras, eli erittäin hyvä edelleen, mutta ei paras selvällä erolla kuten viime kaudella. Sen sijaan torjuntaprosentti on sarjan paras, kun se viime kaudella oli heikompaa päätä. Voidaan tietysti keskustella tämän kauden Langhamer ja Malek vs. viime kauden Langhamer ja Zherenko, mutta väitän, että ero johtuu enimmäkseen pelitavallisesta erosta. Myös viime kaudella 49,30 ollut Corsi-% on noussut tällä kaudella lukemaan 51,40, ja tuo muutos selittyy vähempinä laukauksina omaan päähän.Pelin riskitaso oli liian korkea, tilanteita sateli molempiin päihin.
No ei se ole pelkkää höpöhöpöä, kärjistettyä varmasti. Salo ja Ojanen ne pelikirjasta vastaavat olivat, Jokke varmasti hoiti kuntopuolen (vaatimustaso ei ilmeisesti ollutkaan kova, kuten jälkeenpäin on käynyt ilmi). Ongelmakohtia (erikoistilanteet) olivat pitkälti yksilöiden osaamisen varassa, tuli vaikutelma että valmennukselta ei näihin etenkään Joken & Pomon aikana apuja löytynyt.Tuo että Myrrä voitti liikaa yksilötaidolla on höpönhöpöä.
Sillä ei noin hyvin liigassa pärjää ja ole periaatteessa kolmea kautta liigassa ”kärkikoutsi” pistekeskiarvoltaan.
Viimekaudella pelaajien tehot jakaantui lisäksi tasaisemmin ja laajemmin kuin mitä tälläkaudella ja Langhamer on pykälää kovempi.
Kunniaa Pennaselle mutta Jostakin syystä haisee outo ala-arvostus Myrrään.
Myrrän ajan ”voitettiin yksilöillä” on ainoastaan vaihtunut hupaisasti ”hyvä joukkue voittaa huonollakin pelillä” kommentteihin.
Todella tyytyväinen Pennaseen mutta itseltä iso hatunnosto ja arvostus Myrrälle.
Tilastot eivät valehtele.
Eiköhän muutoinkin katsota kevät päätyyn ennenkuin arvosana voidaan kaudesta antaa.
Finaalipaikalla nokitetaan viimekaudesta.
Joo, Marjamäen tekemisen taso on kyllä yllättänyt. Tiedä sit onko kuvitelmaa, mutta iso osa pelaajistakin tuntuu tulevan huonompaan takaisin Venäjältä. Toki poikkeuksiakin on, mutta silti.Lauri Marjamäen itkemisiä, kopinmenetyshuhuja sekä Kärppien ajoittain tragikoomisia peliesityksiä seuratessa täytyy onnitella ilvesläisiä, että väistitte ison ja tappavan luodin. Eikös Marjamäkeä huhuiltu aika vahvasti teille Myrrän jälkeen? Enpä usko, että kovin moni on pahoillaan, että penkin takana onkin nyt Pennanen.
Jos ollaan finaaleissa niin syön sanani.
Nautitaan joka hetkestä.Pennanen on kyllä todella kova, ja vaikuttaa ymmärtävän pelaajien hengen elämää myös eikä keskity pelkästään pelillisiin asioihin.
Tämä on totta, mutta kiirus tulee. Vielä on puolet ottelusta jäljellä jatkaa finaalipaikan metsästystä, mutta peli tarvitsee ison muutoksen.Huomennatorstaina selviää? Nojoo,kausi kokonaisuudessaan ihan hyvä suoritus tähän mennessä Pendolta ollut ja se finaalipaikka on (vielä) otettavissa.
Mutta kun ei se Myrrän pelikirja vaan riitä näin keväisin. Eiku.Eikö Ilves taaskaan halua finaaliin? Viime kaudella meidän Tepsi jäädytti teidät varsin helposti vaikka oli altavastaajana. Nyt sama. No, Tampereen ykköjengistä ei tässä nyt jää jossiteltavaa.
No joo, ei Piken Kepasta jäänyt mitään jossiteltavaa: ajoittaisia suonenvetoja lukuun ottamatta aika pöhöttynyt ja laiskanpulskea porukka, pois lukien Liigan paras pelaaja Joly, eli sen puoleen ei ole ollenkaan varaa (heh, kirjaimellisesti) huudella.Huvittavaa, kun meni hyvin nämä sankarit olivat piilossa. Nyt tulee paremmalta käkättimeen niin ollaan ilkkumassa. Mitä itse olen seurannut Ilvestä niin kyllä, Pennasen Ilves ollut PALJON vahvempi kuin Myrrän. Itse tykkäsin Myrrästä eikä mitään pahaa sanottavaa, mutta näin se on. Itseä ei ainakaan kiinnostaisi, jos joku tps tai Ässät putoaisi parempaa vastaan, en ainakaan tulisi ilkkumaan eikä kiinnostaisi mennä lukemaan mitä heidän osiossa kirjotellaan. Toki ilonsa kaikilla ja suotakoon foorumeilla. Ihmisiä on moneen lähtöön ja kaikkia tarvitaan johonkin.
Olisitteko te pärjännyt Pelicansille, vai mitenkä teidän sarja meni Pelicansia vastaan @Ikävänkantaja @Tepsii , ette tekään tainneet sen paremmin pärjätä?
Itse olen hyvin neutraali tähän Myrrän keissiin. Työelämä on joskus semmoista, että tulostakin tekevät saavat väistyä (siltikin pysyn kannassani Pendon suhteen).No joo, ei Piken Kepasta jäänyt mitään jossiteltavaa: pöhöttynyt porukka Jolyä lukuunottamatta, eli sen puoleen ei ole ollenkaan varaa (heh, kirjaimellisesti) huudella.
Eikä minulla ole mitään Ipaa vastaan: päinvastoin olisin jopa toivonut Tampere-finaalia, mutta Myrrän kohtelu käänsi vaakakupin toisin päin, ihan vain sympatiatasolla siis. No, eihän sitä koskaan saada tietää, olisiko Ilveksen kausi loppunut Myrrän johdolla esim. jo puolivälieriin. Vai olisiko se päättynyt mestaruusjuhliin Tampereen sisäisen välienselvittelyn päätteeksi.
Noh, eihän se lopulta kovin putkeen mennyt.Tämäkin viesti vanhentunut hienosti. Toki tuskin kyseinen nimimerkki on tätä ketjua myöhemmin edes seurannut tai Ilveksen otteita.
Hävittiin paremmalle ja thats it. Maalintekopeli.Noh, eihän se lopulta kovin putkeen mennyt.
Kauden ehkä heikoin peli tärkeimpään paikkaan ja ison ennakkosuosikin paineet olivat muutenkin liikaa monelle yksilölle.
Ens kaudella uudestaan, tsemppiä!
Ympäri palstaa sellainen "kaikenlainen provoilu ja flametus sallittu, kunhan aihe on Ilves" -meininki ollut jo pitkään. Meinaatko, että nämä nyt alkavat puuttua? Tuskin.
Pakko kommentoida. Kun katsoo millaista provoilua Ilves-faneilta tulee vuodesta toiseen niin onko tuo nyt joku ihme että jengi antaa takaisin kun tulee tilaisuus? Joku saattaisi sanoa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.Ympäri palstaa sellainen "kaikenlainen provoilu ja flametus sallittu, kunhan aihe on Ilves" -meininki ollut jo pitkään. Meinaatko, että nämä nyt alkavat puuttua? Tuskin.
Tässä tulee mieleen kysyä - ihan vilpittömästi - että miksi Pennasen Ilves vaikuttaa pystyvän tuloksellisesti täysin samaan kuin Myrrän Ilves, jos Pennasen Ilves on ollut paljon vahvempi?Huvittavaa, kun meni hyvin nämä sankarit olivat piilossa. Nyt tulee paremmalta käkättimeen niin ollaan ilkkumassa. Mitä itse olen seurannut Ilvestä niin kyllä, Pennasen Ilves ollut PALJON vahvempi kuin Myrrän.
Vielä täytyy keksiä, mikä muutos tarvitaan, jotta kestetään paineet tuossa uudessa kattilassa. Koskee niin pelaajia, valmennusta kuin johtoakin. Seuralta odotetaan joka vuosi eteenpäin menoa, ja nyt katsotaan, mennäänkö näistä välierätappioista eteenpäin Tapparan vai HIFK:n askelmerkeillä. Taloudellista tulosta on tehty, mutta pystytäänkö sitä käyttämään urheilullisen menestyksen hyväksi, ja tosiaan, miten kunkin oma pannu kestää, kun kakkossija ei tule faneille enää pitkään riittämään. Pronssista puhumattakaan.Ai niin Pennanen. En antaisi potkuja vaikka juniori-Niemelä vei pelillisesti 100-0. Ensi vuodeksi koko jengi uusiksi ja uutta matoa koukkuun.
Pendo hyppäsi kesken kaiken liikkuvaan junaan. Joukkue oli koottu Myrrälle ja oikein panostettu extraa siihen että edellisten kausien pelilliset ongelmat saataisiin aisoihin, mutta niin ne vaan näkyivät Ilveksen pelissä ottelusta yksi alkaen.Tässä tulee mieleen kysyä - ihan vilpittömästi - että miksi Pennasen Ilves vaikuttaa pystyvän tuloksellisesti täysin samaan kuin Myrrän Ilves, jos Pennasen Ilves on ollut paljon vahvempi?