Minun mielestäni se on sattumaa. Ainakin Penan kannalta ajateltuna.
En voi mitenkään uskoa, että herra Matikainen olisi yksin voinut upottaa seuran menestyksen. Niin voisi ajatella, jos Pentillä olisi ollut vapaat kädet joukkueen kokoamisessa, valmentamisessa ja peluuttamisessa.
Kyllä menestymättömyyden taustalla täytyy olla nimenomaan haluttomuus menestyksen pitkäjänteiseen rakentamiseen eli Lappareita mukaillen "hetikaikkimullenyt".
IFK:ssa vaaditaan menestymistä NYT, sillä rahallinen panostus on jo pitkään ollut liigan huipputasoa. Sen takia edes edellisen kauden kompuroinnit ja "väärät" pelaajahankinnat eivät saa olla selityksenä kuluvalla kaudella.
On vaan pakko aina olla paras, ja ellet ole, olet epäonnistunut.
Tuskin Pena yksin on kaikkea tuhonnut, mutta kyllä hänellä iso vaikutus asioiden kulkuun on ollut. Pena tuli IFK:hon kesällä 1987. Kasassa oli hyvä nippu ja kausi päättyi pronssiin. Sitten lakaisi luuta ja joukkuetta nuorennettiin. Siinä yhteydessä katosi menestys. Varmasti oli hyvä asia, että omille nuorille tyyliin Valeri Krykov, VP Kautonen ja Jari Laukkanen ruvettiin tekemään tilaa jengiin, mutta samalla tehtiin tilaa Vepu Surenkinille ja Matti Vuoriolle jne. Ja tilaa tehtiin heivaamalla esimerkiksi "ikäloput" Tony Arima ja Anssi Melametsä takaisin naapuriin. Pojat eivät olleet tuolloin edes 30-vuotiaita...Vuotta myöhemmin heivattiin Hakki Lahteen. Kahden vuoden aikana tuhottiin IFK:n perusrunko, joukkuetta ei maltettu uudistaa rauhassa.
Samanlaisen "etnisen puhdistuksen" Fööni teki heti tj-uransa alussa 2001. Varmasti nuorille piti tehdä tilaa, ei siinä mitään. Mutta nuorennusleikkaus tehtiin hallitsemattomasti, eikä kestävää joukkuerunkoa syntynyt. Ehkä historia olisi kirjoitettu toisin, jos syksyllä 2001 ykkösketjun laidoilla olisivat skulanneet Peltonen ja Caloun. Siihen oli täydet mahdollisuudet, mutta Pielisensuun suuri poika mokasi.
Suurin syy IFK:n menestymättömyyteen on jääkiekon muuttuminen amatööriurheilusta ammattitouhuksi. Amatööri- ja puoliammattilaisaikoina aina 1980-luvun loppupuolelle asti IFK menestyi, koska parhaat pelaajat saatiin punaiseen paitaan hyvillä eduilla. Nämä edut olivat varmasti ajallaan maksetut pelaajapalkkiot sekä Stadin opiskelu- ja työpaikkatarjonta. Pienten kaupunkien pelaajia oli hyvä houkutella, kun pystyi lupaamaan kunnon duunimestan. Esim. Rocky Rautakallion tulon IFK:hon ratkaisi Pohjolan tarjoama työpaikka, ei Frank Mobergin neuvottelutaito. Itse asiassa Rocky sai työpaikan Pohjolasta, jonka jälkeen hän kysyi Frankilta, että pääsisikö joukkueeseen kun tuo työpaikka on täällä Helsingissä....
Ammattilaisuuden aikana Stadin opiskelu- ja työpaikkatarjonnalla ei ole väliä, muut asiat ratkaisevat. IFK toimi pitkään vielä 1990-luvulla kuten ennenkin oli toiminut 1980-luvulla. Frank Moberg ei oikein koskaan tj:nä ollessaan ymmärtänyt jääkiekon kulttuurillista muutosta. Siksi dynaamisen ammattilaisuuden aikana IFK:n touhu pitkään oli puuhastelua.
Ja kyllä synkkään 1990-lukuun vaikutti myös Göran Stubbin ja Heikki Järnin lähdöt seuran toiminnasta. Hallituksesta katosi hetkessä järkyttävä määrä kiekko-osaamista, jota Mobergilla ei koskaan ole ollut. Stubbin ja Järnin lähtöjen jälkeen Kife Heinon merkitys seurassa kasvoi, koska Moberg tarvitsi häntä kiekkoasioissa kävelykepikseen.