Peluutus kaudella 2010 - 2011

  • 98 656
  • 433

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tämä on tärkeä asia, koska tätä joudutaan miettimään keväällä. Saa nähdä kuka on ensi kaudella ykköskassari, koska Tarkki ei meillä jatka ellei jotain tosi ihmeellistä tapahdu. Tuskin näistä pojista vielä ykkösen roolia on kantamaan ensi kaudella, mutta hyvä että lahjakkuutta löytyy.

Itse sanoisin, että Tolvasella on osakkeet aika huonolla mallilla tällä hetkellä. Tarkki ei tosiaankaan meillä jatkane, joten ykkösvahdin paikka on auki ja Tolvanen, Volden ja Iilahti ovat kaikki liian kokemattomia siihen.

Toki, jos kiristetään vyötä ja pidetään (taas) välivuosi, voisi kauteen lähteä maalivahtien ollessa Tolvanen-Volden/Iilahti ja toivoa, että joku kolmikosta lyö itsensä läpi. Älyttömän iso riski, mutta varsinkin Voldenilla ja Iilahdella on myös niin suuri potentiaali, että jossain vaiheessa vastuuta on annettava.

EDIT: Jotta oma teksti liittyisi ketjun aiheeseen jotenkin, ehdottaisin, että joko Volden tai Iilahti tulisi pysyvästi kakkosmokeksi miehiin ja pelaisi nämä jämämatsit Tolvasen sijaan. Tai sitten Tolvaselle annetaan oikea näytönpaikka viimeistään ensi kaudella, mitä epäilen jos rahasta ei sitten ole iso pula.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ns. välikauteen on mahdollisuus seuraavan kerran vasta sitten kun on voitettu se (ensimmäinen) mestaruus. Sitä ennen mitään turkulaista alasajoa ei voida tehdä.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Ns. välikauteen on mahdollisuus seuraavan kerran vasta sitten kun on voitettu se (ensimmäinen) mestaruus. Sitä ennen mitään turkulaista alasajoa ei voida tehdä.

Ehkä se tulee tänä vuonna, who knows? Sitten voidaan iloisesti katsella kun kaikki parhaat pelaajat (ja valmentaja) menevät naapuriin ja meidän jengiä vahvistetaan A-junnuilla. No joo, menipäs synkäksi.. Maalivahti on kuitenkin puoli joukkuetta, eli menestyvällä joukkueella, tai siihen pyrkivällä, tuon osa-alueen on ehdottomasti oltava kunnossa. Espoossa on viime vuosina onneksi tajuttu tämä ja olemme saaneet nauttia Brücklerin ja Tarkin otteista.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Ei ole Blues lähdössä mukaan kilpavarusteluun,,, ei vain rahat riitä.
Voi ollae, että joku vahvistus vielä saadaan, mutta vaikuttaa siltä, että rahat eivät Genowayhyn riitä...
Taistellaan siis sijoista: ynnä muut...
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Ei ole Blues lähdössä mukaan kilpavarusteluun,,, ei vain rahat riitä.
Voi ollae, että joku vahvistus vielä saadaan, mutta vaikuttaa siltä, että rahat eivät Genowayhyn riitä...
Taistellaan siis sijoista: ynnä muut...

Olisi kiva tietää, paljonko hän oikeasti olisi maksanut meille? Koska ei häntä tosiaankaan kannata hankkia, jos hintalappu on tajuttoman iso.. Otetaan ennemmin Vuorisen "haku" Slovakiasta ~kymmenesosalla (?) tuosta ja toivotaan parasta...

EDIT: Niin, ja tuolle haulle toki try-out...
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On se vaan typerää jos tämän kauden joukkueella ei lähdetä tavoittelemaan mestaruutta. - Niin kuin pahasti näyttää. Ei se vaatisi kuin yhden selkeän tähtisentterin. Puolustus ja joukkueen muu runko on kuitenkin hyvin kasassa. Jos rahat eivät tällä kaudella riitä, niin miksi ne riittäisivät seuraavalla kaudella?

Teltta pystyyn Salonojan portille ja lisää rahaa ruikuttamaan ;)
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Teltta pystyyn Salonojan portille ja lisää rahaa ruikuttamaan ;)

Niin Bluesissahan ei kai tunneta mitään muita rahalähteitä kuin Jussin tasku? Toimarit vaihtuu, mutta sama itku jatkuu.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Niin Bluesissahan ei kai tunneta mitään muita rahalähteitä kuin Jussin tasku? Toimarit vaihtuu, mutta sama itku jatkuu.
Valitettavan totta. Yksi syy tähän voi tietysti olla autokauppiastaustaiset (ei välttämättä niin kovin osaavat) toimarit. Joskin nykyistä kokelasta on vielä vaikea arvioida. tästä voitaisiin jatkaa toisessa ketjussa.

Hyokkääjien peliajoissa top-3:een kuuluvat Luttinen ja T. Sallinen ovat muuten +/- tilaston ääripäissä. Luttinen 19.05 -3 ja T. Sallinen 17.45 +3.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Genowaysta sen verran, että mikäli Ilves ei ole valmis maksamaan n. 100 000 euroa miehen liksasta, ei häntä ole mitään järkeä hankkia. Jos taas Ipa maksaa asiaankuluvan osan tuosta palkasta, niin tänne vaan. Kyllähän täällä noita loukkaantumisia joka tapauksessa tulee, kuten aina ennenkin ja itse olen ainakin täysin luovuttanut Immosen suhteen. Noita ykköshyökkääjiä mahtuisi siis kyllä se yksi kipale joukkueeseen.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Genowaysta vielä: laatupelaaja, mutta ei hänestäkään holtittomuuksia sovi maksaa. Tokihan miehen tänne saapuminen olisi hienoa, vaikka mitään 100% varmuutta onnistumisesta ei olisikaan.

Silti nyt kaipaisi semmoista näyttöä Vuoriselta. Hommaat nyt sen "Kellerin" tuonne. Johan homma helpottuisi. 17-vuotiaat Joel Armiat tekevät kovempaa tulosta kuin luttiset.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Ei olla Bluesissa näköjään mitän opittu viimevuosista... kolmatta kertaa jäätiin maaleitta ja touhu on erittäin väkinäisen näköistä.
Perus duunareita löytyy neljä ketjullista, mutta eihän tuosta oikeasti pitkällä tähtäimellä tule yhtään mitään: luovuutta ja taitoa ei yksinkertaisesti ole laisinkaan, maalinteko on tuttua tervanjuontia.
Kamalaa katsottavaa kertakaikkiaan,,, tästä tulee pitkä kausi.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Perus duunareita löytyy neljä ketjullista, mutta eihän tuosta oikeasti pitkällä tähtäimellä tule yhtään mitään: luovuutta ja taitoa ei yksinkertaisesti ole laisinkaan, maalinteko on tuttua tervanjuontia.

Tähän puoleen on ihan turha ottaa kantaa tämänpäiväisen perusteella. Tänään oli kyse puhtaasti TAHDOn puutteesta.

Jos ei halua voittaa, ei voita. Puukätisyydellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä.
Edes Petua ei näyttänyt haittaavan pätkääkään vaikka joukkue löysäili koko matsin.

IFK-pesti kummittelee jo moielessä?
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Pakko leikkiä ketjuilla kun tappioputki kasvaa kasvamistaan. Pääseepähän sitten ainakin pätemään, jos Petu laittaa rosterin samaan muotoon.. Lähden siitä ajatuksesta liikkeelle, että kaikki pelaajat ovat kunnossa, Nättisestä ei ole niin väliä, kun ei mahdu muutenkaan pelaavaan rosteriin.

Öhman - J.Lajunen - Lammassaari

Jani Lajunen on saanut huomattavan paljon vastuuta viime aikoina, Pelicansiakin vastaan oli lopussa ykkössentterinä, joten annetaan iso rooli ja katsotaan onko hänestä muuhunkin kuin ilmaveiveihin. Öhman laitaan lähinnä sen takia, että aloitukset eivät ole hänen vahvuutensa, mutta tuossa rosterissa on kuitenkin ykkös- kakkosketjun mies.

Kähkönen - Miettinen - Ranta

Kakkonen on periaatteessa tuossa muodossa nytkin, jos Immonen saataisiin siirrettyä alempaan ketjuun tai katsomoon.

Luttinen - T.Sallinen - J.Sallinen

Luttinen ei ole vakuuttanut ja lähinnä hidastaa ykkösen menoa tällä hetkellä. Maalintekotaito on kuitenkin siellä jossain joten iskeköön sitten Sallisten vetojen riparit sisään.

Sailio - Immonen - Talaja

Sailio putoaa neloseen, mutta kun Immonen on sentterinä, tuokin ketju voi saada jotain aikaan hyökkäyspäässä. Talaja takaa fyysisyyden, samoin kuin toki Sailiokin.

Pakkipareja ei tarvitse arpoa, ongelmat eivät ole tällä hetkellä pakeissa vaan hyökkääjissä.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Paitsi että ei, kun kerran Immonen on poissa joulukuuhun asti ;-(

Kappas, tuo on sitten tullut aamutreeneissä, luultavasti, kun olivat laittaneet hänet illan kokoonpanoonkin SM-liigan lähettämässään listassa. Noh, nyt lienee varmaa, että Ranta on joko pahassa koirankopissa tai sitten loukkaantunut kanssa, kun ei vieläkään mahdu kokoonpanoon...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No kyllä tuo Immosen paikkaaminen Nöyräsellä kertoo siitä, että Rannalla on jotain pahempaa loukkaantumista kehissä. Todella harmi, mutta ainakin palauttaa uskoa valmennuksen ratkaisuihin.

Nyt on sitten joka tapauksessa aivan pakko lähteä pelaajakaupoille. Toi tän päivän hyökkäys ei kestä vertailua mihinkään muuhun liigajoukkueeseen, Ilvestä lukuunottamatta.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Nyt on sitten joka tapauksessa aivan pakko lähteä pelaajakaupoille. Toi tän päivän hyökkäys ei kestä vertailua mihinkään muuhun liigajoukkueeseen, Ilvestä lukuunottamatta.

Odota vaan, kohta on Lostedt ja Mäkiaho joukkueessa loppukauden soppareilla ja Ståhlhammar lainassa joulutaukoon asti ;)
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade

k-espoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo/Blues
Jaahas... voisitko vähän valottaa tätä? Genoway meni ohi, mutta tämähän kuulostaa siltä, että toivoa on.

En osaa nimiä sanoa tai varmistaa. Sen vaan tiedän, että kahden ulkomaalaispelaajan kanssa neuvotellaan, jotka ovat vahvistuksia tälle joukkueelle. Toivottavasti ei kuitenkaan Spilar ja Shaidullin (jos joku hänet vielä muistaa...)
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En osaa nimiä sanoa tai varmistaa. Sen vaan tiedän, että kahden ulkomaalaispelaajan kanssa neuvotellaan, jotka ovat vahvistuksia tälle joukkueelle. Toivottavasti ei kuitenkaan Spilar ja Shaidullin (jos joku hänet vielä muistaa...)
Vai että oikein kaksin kappalein? No eiköhän tässä sitten voi hengittää vielä hetken aikaa... Ah, vanha kunnon Vadim. Joo, toivottavasti ei tule kumpikaan noista.

Voi tietysti olla, että täällä aletaan odottamaan Malkinia ja Charaa ja saadaankin juuri Spilarin ja Shaidullinin kaltaisia nimiä. Olisko Prjahin vielä saatavilla? Katsotaan.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Varakkaasta sen verran, että ylivoimissa hän on kyllä näyttänyt muutamaan otteeseen erittäin hyviä syöttöjä, mutta ei sitten ole maistunut tekopaikat. Kuten tänään Lammassaaren tilanne pelin loppuvaiheissa. Joka tapauksessa tekisin ylivoimiin sellaisen muutoksen, että laittaisin Korpikarin Lajusen pariksi ja Varakas sitten Karalahden parina.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toivottavasti ei kuitenkaan Spilar ja Shaidullin (jos joku hänet vielä muistaa...)

Jeff Bes, Mike Lephart, Scott Malone, Sergei Makarov, Wadim Galikhmanov, Lucas Zib, Zedek Zedlak, Jiri Burger, Filip Turek,, Per Wallin, Rob Sarch... Ehkä joku noista? :)

Mietin, että onko Ranta loukkaantunu vai haluttiinko Nöyräselle antaa näytönpaikka vanhaa joukkuettaan vastaan. Kuitenkin myös nöyrä Pena ansaitsi jonkun näytönpaikan ja oli ehkä luontevaa että se oli SaiPaa vastaan? Se että oli aika näkymätön ei kyllä yllättänyt... Lajunen alkaa olla pikkuhiljaa ykkösketju kamaa (kumpikin niistä..)
 
Jeff Bes, Mike Lephart, Scott Malone, Sergei Makarov, Wadim Galikhmanov, Lucas Zib, Zedek Zedlak, Jiri Burger, Filip Turek,, Per Wallin, Rob Sarch... Ehkä joku noista? :)

Vai kenties Ryan D.Murphy? Mies taitaisi olla vapaana, ei tainnut aivan yltää NHL-soppariin ja rahatkin voisivat juuri ja juuri tähän taituriin riittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös