Pelitapakeskustelu

  • 604 883
  • 4 156

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kannattaa katsoa aika ajoin ohi pelikirja-analyysien sitä ketä milloinkin mitäkin pelitapaa toteuttaa. EI HIFK:lla ole samoin kuin jollain Juka Jalosella varastossa uusia lähes yhtä hyviä Leijona-pakkeja, jos joku HIFK:n kokenut puolustaja loukkaantuu, kuten Jokelalle kävi 27.1.12-pelissä Raumalla. On sekin jääkiekon ymmärrystä Matikaiselta, että muovaa valmennusryhmineen eri variaation HIFK:n pelitavasta puolustajien sairaustilanteen mukaan, eikä sen takia, että jotain harjoitellaan aina vain kevät mielessä ja ainoa fokus olisi muka pelin kehittäminen koko ajan. Uskokaa tai älkää, mutta HIFK ei pelaa sm-liigaa ainoastaan kehittäkseen peliä ja "meidän pelin" suurlähettiläs-roolissa, vaan sen tavoite saattaa joskus olla jopa niin raadollinen kuin yksittäisen pelin voittaminen (hyi prkl) ja siihen sopivan pelitavan miettiminen, että miten saadaan yhteen peliin käytössä olevista pelaajista paras irti ja voitetaan vastustaja, joka oli eilen Kärpät. Tavoite onnistui, kun saatiin 6-3 voitto. Kehitetään taas peliä ensi viikolla, jos on mahdollista ja sen tilanteen mukaan mitä pelaajien terveystilanne sallii.

Pelianalyysi tehdään aina kyseisestä pelistä. Eilinen HIFK-Kärpät peli meni oman puolustausalueen hyökkäysten lähtöjen suhteen juuri niinkuin siitä Fordélin kanssa kirjoitimme. Matikainen oli minun mielestäni ottanut eiliseen peliin nopean pystysuunnan pelitavan ennenkaikkea sen takia, että Kärpät karvasi päätyyn agressiivisesti, jolloin viivelähtöjä ei ole edes mahdollista tehdä. Pakki-pakki-pakki-hidastuksilla voivat huippujoukkueet tulla ylöspäin, jolloin saadaan ylivoimahyökkäyksiä aikaan, mutta riski kiekon menetyksiin omalla alueella on suuri. Oman alueen kiekon menetyksistä tai vastustajan kannalta hyökkäyspään kiekon riistoista on tehty aina paljon maaleja. Matikainen peluutti varman päälle eilisessä pelissä nopeaa pystysuunnan kiekkoa ja se oli lopputulosta ajatellen oikea ratkaisu. Kärppien palauttelu ja hidastukset kostautuivat eilen, kun Komulainen yritti palauttaa paineen alla kiekon maalin takaa flipperinä toisen puolen pakille, mutta kiekko kimposikin päädystä maalirautojen kautta Somervuorelle, joka siirsi sen Redenbachille, jolla oli helppo työ pistää kiekko avopaikasta maaliin. Näitä tulee aina silloin tällöin, mutta väärä johtopäätös olisi, että Komulaisen olisi pitänyt purkaa kiekko keskialueelle, niinkuin nopeassa pystysuunnan jääkiekossa tehdään.

Jatkossa on mielenkiintoista seurata niin HIFK:n ja Kärppien kuin kaikkien muidenkin joukkueiden pelitapojen kehittymistä ennen pudotuspelejä. Minun arvioni on, että pudotuspeleissä peli SM-liigassa hidastuu oman puolustusalueen hyökkäyksiinlähtöjen suhteen. Näin käy senkin takia, että joukkueet vähentävät kovaa karvauspeliään päätyyn ja organisoituvat ohjauspeliin ihan fyysisen rasituksen vuoksi.

Johannes, en arvostellut HIFK:n eilistä pelitapaa. Totesin vain kylmästi tilastointini perusteella sen, miten HIFK lähti hyökkäyksiin omalta puolustusalueelta Kärppien paineen alta ylöspäin. Eivät HVP-lähdöt ole itsetarkoitus, mutta ne on hyvä olla pelikirjapakissa keväällä, kun mitaleista taistellaan.
 

Fordél

Jäsen
Matikaisen HIFK on mielenkiintoinen seurattava, kun muistetaan, että Matikaisen Blues siirtyi viime kauden keväällä nopeasta pystysuunnan kiekosta Meidän Pelin pelitapaan ja eteni aina finaaliotteluihin saakka.

Tässä asiassa täytyy nähdä asioiden taakse. Bluesin loppukauden pelitapamuutos oli varmasti suurelta osin Marjamäen käsialaa ja siirtymistä jo ennakolta Marjamäen aikakauteen. Tästä osoituksena Blues on jatkanut tuon saman pelitavan toteuttamista tälläkin kaudella. Eli joo Matikaisen Blueshan se siellä pelasi, mutta pelitapaa oli yhä enemmän Marjamäen näköinen.
 

Fordél

Jäsen
Matikainen oli minun mielestäni ottanut eiliseen peliin nopean pystysuunnan pelitavan ennenkaikkea sen takia, että Kärpät karvasi päätyyn agressiivisesti, jolloin viivelähtöjä ei ole edes mahdollista tehdä.

Olen tästä eri mieltä. Ehkä Matikainen oletti Kärppien tulevan kovemmin päälle, mutta itse pelissä mun mielestä Kärpät ei karvannut päätyyn agressiivisesti. Korkeintaan tuli yksi mies ilman erityistä tukea. Tämä oli HIFK:n helppo purkaa eikä suurta hätää ollut. Tästä kertoo myös se, että Kärpät ei saanut pelissä paljoa riistoja. Ne menivät HIFK:lle.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Suomi vs. passiivinen Venäjä -dilemma

Tällä kaudella leijonat eivät ole osanneet avata Venäjän 1-4 -puolustusta.

Aika iso hienosäätö on Jalosella edessä. Viime vuonna katselin tarkkaan organisoituja lähtöjä pelaajamuuripuolustusta vastaan. Tällaista puolustusta vastaan leijonat saivat hitailla lähdöillä hyvin pienellä prosentilla mitään aikaiseksi. Parhaat tilanteet syntyivät hyökkäyspään aloituksista, joita toki hitaat lähdöt saavat aikaiseksi, mutta eihän organisoituja lähtöjä ensisijaisesti aloituksien aikaan saamiseksi tehdä. Tämä "Meidän Pelin" suurin heikkous, muurin murtamisen vaikeus toistui viime vuonna pelistä toiseen, räikeimmin 2.-4. ketjuilla harjoituspeleissä leirityksen aikana ennen MM-kisoja. Nyt se loistaa jokaisessa Venäjäpelissä kuin aurinko. Eli aina silloin, kun vastustaja on suurin piirtein samaa tasoa kuin Suomi. (selvennys: leirityspeleissä vastustaja oli samaa tasoa kuin Suomen 2.-4. ketjut.)

Itse henk. koht. haluaisin, että organisoitu lähtö omasta päästä suoritettaisiin laadukkaammin ja suoraviivaisilla KOVILLA laukauksilla maalille. Löydettäisiin se tapa, jolla nimenomaan se neljän miehen muuri viivalla rikottaisiin organisoidusti tai jotenkin pakotettaisiin auki, eikä vain "voimalla juuri ja juuri läpi ja kohti kiekonmenetystä tai aloitusta" -tyyliin. Tosin puskemisesta seuraava kulmapeli tai koodinimi "Aaltosen" kiemurat väsyttävät vastustajaa, millä on puolensa, mutta se ei riitä, kun vastassa on Venäjä. Pikku maita vastaan kylläkin riittää.

Keskialueen ylittäminen hyvää puolustusta vastaan, se on kussut jo pitkän aikaa, eikä parannusta ole näkynyt. Onneksi nyt Jalonen haastiksien mukaan tiedostaa tilanteen, koska Venäjä oikein hieroo sitä meidän naamaan. Pelkkä pari vuotta sitten sattunut Tanskalle häviäminen tai jatkuvat äärimmäisen vaikeat pelit Saksaa vastaan eivät ole riittäneet.
 

Sambody

Jäsen
Keskialueen ylittäminen hyvää puolustusta vastaan, se on kussut jo pitkän aikaa, eikä parannusta ole näkynyt. Onneksi nyt Jalonen haastiksien mukaan tiedostaa tilanteen, koska Venäjä oikein hieroo sitä meidän naamaan. Pelkkä pari vuotta sitten sattunut Tanskalle häviäminen tai jatkuvat äärimmäisen vaikeat pelit Saksaa vastaan eivät ole riittäneet.

Ironista on, että aivan samat ongelmat kohtaa jokainen Suomen vastustaja. Ainakin Jalonen kovasti puheli siihen suuntaan ettei viime MM-kisoissa kenelläkään huippumaalla ollut avaimia Suomen 1-2-2 trap/ohjauspeliä vastaan. Nyt sitten Jalosen itse täytyy löytää avaimet jolla avata Venäjän puolustus.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Tulin pohtineeksi Suomen aseita Venäjää vastaan vähän samoin kuin J.Grönvall tuolla Sihvos-ketjussa. Jotenkin arvelen, että pystysuunnan pelaamisen lisääminen johtaisi vain rumempiin tappiolukemiin.

Nythän Meidän pelissä on tarkoitus pelata nopeasti ylöspäin silloin kun se on järkevää. Jos tämän lisäksi Venäjää vastaan hyökättäisiin nopeasti silloinkin kun se ei näytä järkevältä eli johtaa alivoimaisiin hyökkäyksiin, niin kuten J.Grönvallkin laskeskeli, Suomen taitotasolla siitä seuraisi useammin Venäjälle ylivoimahyökkäyksiä kuin mitään hyödyllistä hyökkäyspään tapahtumaa Suomen kannalta.

On yleensä ottaen huolestuttavaa, että Venäjän joukkue on pitkästä aikaa jälleen saatu pelaamaan noin kurinalaisesti ja toimivaa puolustuspelitapaa noudattaen. Paremman pelaajamateriaalin turvin Venäjä näin ollen keskimäärin voittaa Suomen, vaikka Suomenkin pelitapa olisi kunnossa. Tuskin monikaan näkee, että Venäjän pelitapa olisi parempi kuin Suomen? Eiköhän ero nyt synny pelaajien taitotasosta. Meidän peli kompensoi tätä taitoeroa jonkin verran, mutta enää se ei ole riittänyt voittoon. Jalonen on aikamoisen haasteen edessä. Vaikea kuvitella, mitä hän voisi tuohon peliin keksiä vielä, mutta toivottavasti jotain...
 

PJx

Jäsen
Jalosen pelikirjan ydin suli ruotsalaisten paineistaessa syvällä suomen puolustusalueella. Töllöstä ”nähtynä” vaikutti, ettei ruotsilla ollut yhtä nimettyä kärkikarvaajaa, vaan ainakin kaksi karvaajaa teki yhteistyötä. Vaikutti siltä, että tällä tavoin vähennettiin kärkikarvaaja oloa seisovilla jaloilla. Isoa kuvaa ei kuitenkaa ruudulta näe.

No hätä ei ole tämän näköinen, mikäli JJ:n ajatusmaailman perusta on se, millä hän perusteli nykyisen filosofiansa (Artikkeli: ”hyökkäyspelin kehittäminen”, Google johtaa poistetulle sivulle). Ainakin itse käsitin jutun niin, että organisoitua hyökkäystä vastaan täytyy hyökätä pääosin organisoiduksi, ettei kiekon menetykset johda vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Tältä pohjalta ajatellen JJ:n pelikirja on itse asiassa rakennettu puolustuksen kautta pelaamisesta, aivan samoin kuin muidenkin.

Nyt pelikirja vaatii siis hienosäätöä, että päästäisiin säännöllisesti ylös kovan karvauksen alta. Epäilisin, että se vaatii puoliorganisoituja hyökkäyksiä niin, että lähtö tapahtuu enennen kuin paine on kasvanut liian kovaksi. Toinen vaihtoehto olisi, että pakit pystyisivät pelaamaan karvaajat pelin ulkopuolelle. Tällaisia pakkeja ei kuitenkaan ole jonoksi asti. Joka tapauksessa, jos kaverin hyökkäyksiin lähtöjen ajoitus olisi riittävän hyvä, kuormittaisi Ruotsin pelitapa laitureita edelleenkin aivan liikaa. Eilen paine ehti perille asti, mikä vei myös suomalaisten jalat ja homma toimi halutusti.

Tietyssä mielessä Ruotsin pelitapa on osin paluuta menneisyyteen, mikä saattaa olla myrkkyä muille. Jos he ovat pystyneet korjaamaan ”vanhahtavan” pelitavan kipupisteet, niin tuloksena saattaa olla nykyaikaisimman pelitavan aihio. Toki sillekin löytyy aikanaan vastamyrkky.

Toisaalta uskon, että jokaisen joukkueen olisi syytä osata pelata ainakin osin kiekkokontrollin kautta, sillä se antaa kuitenkin hyvät lähtökohdat rakentaa muihin periaatteisiin perustuvia pelitapoja. Pelkkään riistopeliin perustuvaa yksipuoleista peliä on vaikeampi lähteä kehittämään ilman riittävää kiekkovarmuutta.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voisiko joku kertoa selkokielellä mitä "meidän peli" tarkoittaa käytännössä ? Siitä tunnutaan jauhavan niin paljon nykyään.
En ole perehtynyt asiaan. Pahoitteluni jos asia on mainittu tässä viestiketjussa aiemmin.Kiitoksia jo etukäteen.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Voisiko joku kertoa selkokielellä mitä "meidän peli" tarkoittaa käytännössä ? Siitä tunnutaan jauhavan niin paljon nykyään.
En ole perehtynyt asiaan. Pahoitteluni jos asia on mainittu tässä viestiketjussa aiemmin.Kiitoksia jo etukäteen.

Se on pelikirja jolla on voitettu viimeisin maailmanmestaruus, mutta josta pitää jokaisen hävityn ottelun jälkeen välittömästi luopua. Tärkeitä alkusarjan otteluita Tanskaa vastaan, saati elintärkeitä EHT-kiertueen otteluita Venäjälle ja Ruotsille hävinnyt Suomi on tuhon tiellä Meidän Pelin kanssa ja Jukka Jalonen hirtetään kasseista Jari Kurrin paidan viereen Hartwall Areenan kattoon.

Vaikka elämme tässä taantumuksen ajassa, niin tohdin silti hieman vielä palata menneisyyteen ja pohtia tuota ongelmaa sekä Venäjää, että Ruotsia vastaan. Haasteethan ovat äärimmäisen kovia molemmissa tilanteissa.

Jalosen Leijonat lähtee siis perustaltaan siitä ajatuksesta, että kiekkoa pitämällä joukkue on vahvoilla. Jotta voidaan hallita kiekkoa, käytetään ns. pelin rytmittämistä jonka kohdalla käytetään termejä kuten: nopea, puolinopea, hidas, viive ja palauttaminen. Nämä viisi muodostavat "rytmit" joihin Jalosen pelikirja perustuu.

Jukka Jalonen lähtee siitä ajatuksesta, että hyökkäys tulee ennen puolustusta. Eli niin puolustat kuin hyökkäät, eli hyökkäys-puolustus-hyökkäys. Aiempi 90-lukulainen suomalainen ajattelu perustui puolustuspelille -> puolustus-hyökkäys-puolustus; niin hyökkäät kuin puolustat.

Tämän vuoden Euro Hockey Tourilla on nähty, että Venäjä on tehnyt läksyjä Suomea vastaan ja Ruotsi taas on muokannut omaa perinteistä peliään. Ruotsi on osannut "Meidän pelin" jo vuosikymmeniä, täällä sitä kutsuttiin takavuosina "ruotsalaiseksi pelin jäädyttämiseksi". Suomeksi se tarkoitti sitä, että johtoasemassa Ruotsi piti kiekkoa ja palautteli, puolusti siis pitämällä kiekkoa. Suomessa puolustettiin sumputtamalla ja pelaamalla kiekkoa pois omista.

Venäjää vastaan Suomi on törmännyt keskialueen sumppuun. Venäjä ei karvaa syvältä, ehkä siksi, että he eivät osaa organisoida hyvää karvausta, tai siksi, että ovat huomanneet kuinka Suomi osaa pelin rytmitystä muutellen tulla karvauksen alta pois. Joudutaan siis "luistelemaan matkaa", mikä ei tietenkään ole pidemmän päälle järkevää (toisin kuin meikäläisessä taistelulätkäkulttuurissa luultiin joskus).

Keskialueen sumppua vastaan keinot ovat aika yksinkertaiset. Viisikon liike ja nimenomaan kiihtyvä liike, joka lähtee riittävän alhaalta. Vaihtoehto kaksi on taitavat ja pelirohkeat puolustajat, jotka uskaltavat ottaa tyhjiä pois ja tulla lähelle Venäjän viisikon kärkiä, jolloin tilaa rupeaa taas löytymään. Tässä tilanteessa pelaajatyyppi kuten Sami Vatanen tai jopa Petteri Nummelin olisi ase. Venäjän selkeä tavoite on pitää peli hitaana, jolloin se hyötyy taitavammista pelaajistaan suhteessa enemmän.

Suomen on löydettävä peliin vauhti, mutta se ei välttämättä tule pelkästään nopeuttamalla lähtöjä (eli käytetään vaikka vain kolmea rytmiä). Sen sijaan olisi keksittävä jokin keino millä viisikon saisi pidettyä huipputiiviinä myös omassa kiekollisessa pelissä. Jokainen huippujoukkue osaa pelata sentterin pois avauspelistä ja tämäkin Suomen tulee huomioida. Jos ja kun näin käy, niin välillä voi palauttaa ja lähteä uudelleen liikkeelle. Toinen vaihtoehto on antaa puolustajalle vapaus käyttää taitoaan, eli jos sentterille ei saada pelattua niin hän voi ennemminkin skriinata keskustaan tilaa josta pakki voi nostaa punaisen yli. Se miksi viisikon pitää olla tiivis on sitten siinä, että päätykiekkoihin päästäisiin taas rintamassa jossa puolustaja voisi olla jopa keskimmäinen pelaaja!

Ruotsia vastaan haaste on erilainen. Kahdelta kaistalta tuleva prässi on jo vaikea hoitaa, puhumattakaan jos saadaan aikaan järjestelmällisesti kolmen kaistan prässi. Kahden kaistan prässissä tila syntyy oman maalin eteen ja sitä kautta päästään eteenpäin, kunhan vain viisikko on jälleen riittävän tiivis. Mitä olen seurannut Elitserieniä niin siellä näkee jopa koko kentän yhdistettyä miesvartiointia ja prässiä (jos näin nyt voi sanoa).

Taas tullaan yksilöihin ja heidän henkilökohtaiseen taitoonsa. Prässi on aina purettavissa lyhyillä syötöillä jotka annetaan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin paine tulee. Jääkiekossa haastetta tuo se, että jalassa on luistimet ja monesti ensimmäinen aalto ajaa taklauksen pohjaan jolloin puolustajan pelivalmius on hetken huono.

Kovaa prässiä vastaan alakolmio on jälleen kaiken a ja o. Sentteri keskellä ja puolustajat laidoillaan. Lisäksi pitäisin tärkeänä laitahyökkääjien tilanteen tunnistamista. Kun puolustajaan tulee kova paine tulisi hyökkääjän luistella samaa laitaa alas. Näin saadaan helpoiten "turvasyöttö" tai mikäli puolustaja on paremmassa peliasennossa niin kiekko voidaan jopa palauttaa (molemmissa pyrkimyksenä siis pelata ulos se "ykkönen"). Palautuksen jälkeen pitäisi auki maalin ja laidan väli, jolloin käytännössä sentterin pitäisi olla valmiina ottamaan syöttö vastaan, tai sitten puolustaja vaihtaa puolta ohi maalin takaa kiitävän "kakkosen".

Prässinhän voi ohittaa myös jalalla mutta se sisältää aina riskinsä, eikä ehkä kannata ensimmäisenä antaa sellaista neuvoa. Joka tapauksessa, vaikka prässi tulisi kahdelta tai kolmeltakin kaistalta on avainasemassa sen ykkösen voittaminen. Pelkästään se luo jo sen pienen tilan jota taitavasti hyödyntämällä prässi voitetaan.

Sitten vielä yksi vaihtehto ovat nopeat pelin käännöt. Eli ajatuksena se, että ennen kuin prässi on kiinni, pelataan laitoja hyväksi käyttäen kiekko pakki-pakki-sentteri tai helpommin pakki-pakki-laituri ja parhaassa tapauksessa vielä laituri-sentteri. Tässä tullaan sitten taas siihen millainen on ollut edellinen hyökkäys, onko viisikko kasassa vai ei, eli pystytäänkö lähtemään nopeilla syötöillä ja hyvällä rakenteella ylös.

Molemmissa tapauksissa (Venäjä ja Ruotsi) Suomen avaimet löytyvät siitä kirosanasta "rytmi". Kun kerran opit tietyn prässin rytmin ja sopeudut siihen niin sitä tilaakin alkaa löytyä ihan eri tavalla (silmä tottuu), sama koskee sumputtavaa joukkuetta vastaan, silloin se hyökkäys haetaan alempaa, pyritään syöttämään tiettyihin väleihin tietyille jätkille. Käytännössä vaaditaan aina korkeaa yksilötaitoa sentteriltä tai puolustajalta.

Suomen siis pitää oppia "pelaamaan". Helppoa, eikö? :)
 

Fordél

Jäsen
Käännetään keskustelu vähän toisin päin ja kysyn, että miten viivelähtöä vastaan kannattaa puolustaa?

Ruotsihan tulee päälle kuin yleinen syyttäjä jopa maalin taakse. Moni jengi jää taas odottelamaan vastustajan koko viisikon hyökkäystä. Esim. alkukaudesta Jokerit oli vastustajan viivelähdöissä hyvin passiivinen ja ryhmitti pelaajansa tiiviisti vastaanottamaan hyökkäystä (ainakin Jokerit - HIFK -matsissa). Omaan logiikkaan tuntuisi järkevintä laittaa jonkinlainen träppi päälle tyyliin 1-2-2 tai 1-3-1 (kuten Blues tekee). Näissä kuitenkin mietityttää, että kuinka syvälle kärkimiehen kannattaa mennä?
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tämän vuoden Euro Hockey Tourilla on nähty, että Venäjä on tehnyt läksyjä Suomea vastaan ja Ruotsi taas on muokannut omaa perinteistä peliään. Ruotsi on osannut "Meidän pelin" jo vuosikymmeniä, täällä sitä kutsuttiin takavuosina "ruotsalaiseksi pelin jäädyttämiseksi". Suomeksi se tarkoitti sitä, että johtoasemassa Ruotsi piti kiekkoa ja palautteli, puolusti siis pitämällä kiekkoa. Suomessa puolustettiin sumputtamalla ja pelaamalla kiekkoa pois omista.

Venäjää vastaan Suomi on törmännyt keskialueen sumppuun. Venäjä ei karvaa syvältä, ehkä siksi, että he eivät osaa organisoida hyvää karvausta, tai siksi, että ovat huomanneet kuinka Suomi osaa pelin rytmitystä muutellen tulla karvauksen alta pois. Joudutaan siis "luistelemaan matkaa", mikä ei tietenkään ole pidemmän päälle järkevää (toisin kuin meikäläisessä taistelulätkäkulttuurissa luultiin joskus).

Keskialueen sumppua vastaan keinot ovat aika yksinkertaiset. Vaihtoehto kaksi on taitavat ja pelirohkeat puolustajat, jotka uskaltavat ottaa tyhjiä pois ja tulla lähelle Venäjän viisikon kärkiä, jolloin tilaa rupeaa taas löytymään. Tässä tilanteessa pelaajatyyppi kuten Sami Vatanen tai jopa Petteri Nummelin olisi ase. Venäjän selkeä tavoite on pitää peli hitaana, jolloin se hyötyy taitavammista pelaajistaan suhteessa enemmän.

Jokainen huippujoukkue osaa pelata sentterin pois avauspelistä ja tämäkin Suomen tulee huomioida. Toinen vaihtoehto on antaa puolustajalle vapaus käyttää taitoaan, eli jos sentterille ei saada pelattua niin hän voi ennemminkin skriinata keskustaan tilaa josta pakki voi nostaa punaisen yli.

Hyvää tekstiä, mutta nyanssinillitys tuohon viimeiseen: skriinistä tulee nykyisin melkein aina jäähy, koska se luetaan kiekottoman estämiseksi (mitä se toki onkin:).

Suomen siis pitää oppia "pelaamaan". Helppoa, eikö?:)

Ei, mutta ihan järkevää:). Niin kauan kuin muistetaan, että peliin liittyy jatkuva tarve tietyssä määrin reagoida muuttuviin tilanteisiin, vastustajan ikävästi keksimiin vastalääkkeisiin ja myös siihen, millaisia omia jätkiä ja missä tilanteissa jäällä pyörii (vrt. koodinimi jonipitkänen vs. topijaakola oman maalin nurkalla kahden karvarin syöksyessä niskaan).
Yhtä ja ainoaa oikeaa toimintatapaa ei reaalimaailmassa jäällä ole olemassakaan. Se, mistä pitää nostaa hattua, on yritys saada pelaajat tunnistamaan/ymmärtämään enemmän ja paremmin niitä vaihtoehtoja, jolloin parhaan mahdollisen valitseminen paineen alla käy helpommaksi. Ammattikielellä tätä tosiaan kutsutaan pelinluvuksi tai jopa jääkiekon pelaamiseksi:).

Nythän siis keskustellaan tasan miesten A-maajoukkueen pelitavasta, jota ei sellaisenaan voi viedä eikä edes olla viemässä yhtään mihinkään muualle. Tämä on sinulle selvää, mutta kaikille ei. Jalosella ja kumppaneilla on perkeleesti hommaa erottaa toisistaan oman porukkansa konkreettiset sapluunat ja yleiset periaatteet, joilla liitossa pyritään juniorien yms. kanssa toimimaan. Jos erottaminen ei onnistu, edellinen aivottoman perässähiihtämisen ja yhden totuuden katastrofi toistuu, toiseen ääripäähän vain.
Sivuraiteella häärivien perskärpästen henkilökohtaiset tyrkkyilyt ja muu tyhjä medialätinä aiheen tiimoilta sen sijaan kannattaa jättää omaan arvoonsa, kuten tähänkin asti.
 
Viimeksi muokattu:

PJx

Jäsen
Jukka Jalonen lähtee siitä ajatuksesta, että hyökkäys tulee ennen puolustusta. Eli niin puolustat kuin hyökkäät, eli hyökkäys-puolustus-hyökkäys. Aiempi 90-lukulainen suomalainen ajattelu perustui puolustuspelille -> puolustus-hyökkäys-puolustus; niin hyökkäät kuin puolustat.
Sen verran mitä JJ:ajatuksia olen nähnyt/kuullut, niin en oikein osta tuota järjestystä. Olen päässyt käsitykseen, että JJ filosofia on pikemminkin: Pelaa fiksusti.

Tämä näennäinen hyökkäyslähtöisyys on lähinnä peräisin ajatuksesta: Älä hyökkää tyhmästi. Trappi-aikana tuo johti tarpeeseen "fiksun" hyökkäyspelisuunnitelman opetteluun. Toisaalta tämän filosofian mukaa kiekosta ei kannata luopua turhaan, ainakaan väärässä paikassa, vaikka omat maalintekomahdollisuudet kasvaisivat aavistuksen, ettei kaveri pääse turhaan palalle.

Ainakin minulle on syntynyt käsitys, että JJ yrittää hahmotta peliä isomman kuvan kautta eikä analysoimalla yksityiskohtia prosenttikiekon tapaan.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Sen verran mitä JJ:ajatuksia olen nähnyt/kuullut, niin en oikein osta tuota järjestystä. Olen päässyt käsitykseen, että JJ filosofia on pikemminkin: Pelaa fiksusti.
...
Ainakin minulle on syntynyt käsitys, että JJ yrittää hahmotta peliä isomman kuvan kautta eikä analysoimalla yksityiskohtia prosenttikiekon tapaan.

Nimenomaan. Ja näin on pakkokin toimia, jotta se vaihtoehtojen tunnistamisen ja valitsemisen osaaminen käytännön tilanteissa vahvistuisi. Oli kyse sitten avauspelistä, karvauksesta, erikoistilanteista, kulmapelistä tai mistä osa-alueesta tahansa.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Käännetään keskustelu vähän toisin päin ja kysyn, että miten viivelähtöä vastaan kannattaa puolustaa?

Ässien apuvalmentaja Pasi Kaukoranta kävi kertomassa näkemyksiään aiheesta Urheilulehden pelikirjakoulussa jokin aika sitten. Minusta hän avasi ymmärrettävästi niitä periaatteita, joiden mukaan joukkueet pohtivat viivelähtöjä vastaan puolustamista. Mukana erilaisia esimerkkejä viivelähtöä vastaan puolustamisesta.

Tässä linkki kyseiseen Urheilulehden klippiin.

SM-liigavalmentaja lyttää Petteri Sihvosen - "Karkeasti väärässä!" | Jääkiekko | Urheilulehti.fi
 

Fordél

Jäsen
Ässien apuvalmentaja Pasi Kaukoranta kävi kertomassa näkemyksiään aiheesta Urheilulehden pelikirjakoulussa jokin aika sitten. Minusta hän avasi ymmärrettävästi niitä periaatteita, joiden mukaan joukkueet pohtivat viivelähtöjä vastaan puolustamista. Mukana erilaisia esimerkkejä viivelähtöä vastaan puolustamisesta.

Tässä linkki kyseiseen Urheilulehden klippiin.

SM-liigavalmentaja lyttää Petteri Sihvosen - "Karkeasti väärässä!" | Jääkiekko | Urheilulehti.fi

Kiitos tästä linkistä! Kaukoranta avaa tosiaan hyvin vaihtoehtoja, joilla viivelähtöä vastaan voi puolustaa. Itse olen Kaukorannan kanssa samaa mieltä eli kannattaa olla aktiivinen ja mennä aika syvälle. Mikä Kaukarannan esittämistä vaihtoehdoista valitaan, on tottakai riippuvainen pelitilanteesta ja vastustajasta. Joskus kannattaa mennää päälle, kun on esim. vaihto kesken ja omista hyökkääjistä saa tukea karvaukselle. Muuten kannattaa ohjata vastustaja mahdollisimman heikkoon asemaan, jossa syöttömahdollisuudet ovat nollassa ja vastustaja joutuu luopumaan kiekosta. Itse en kannata passiivista viisikkoa, sillä esim. Jokerit - HIFK -matsissa syksyllä tämä Jokereiden passiivisuus näytti kaamealta. HIFK pääsi hyökkäyksestä toiseen tulemaan vauhdilla omasta päästä kiihdyttäen keskialueen ohi aina Jokereiden päätyyn asti.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Sen verran mitä JJ:ajatuksia olen nähnyt/kuullut, niin en oikein osta tuota järjestystä. Olen päässyt käsitykseen, että JJ filosofia on pikemminkin: Pelaa fiksusti.

Kyllä se käytännössä niin on, että jos haluat joukkueesi pitävän kiekkoa niin peliä ajattelee hyökkäyspää edellä. Ja niinhän Jalonen on kiistatta tehnyt jo HPK:n päivistä lähtien. Tuo fiksusti pelaaminen on taas vähän eri asia, vaikka sikäli varmasti ihan relevanttia, että fiksusti yleensä kannattaa pelata. Muuten täytyy tunnustaa, että näin kuumeisena meni tuo viestisi pointti kyllä ihan ohi.
 

PJx

Jäsen
Tuo fiksusti pelaaminen on taas vähän eri asia, vaikka sikäli varmasti ihan relevanttia, että fiksusti yleensä kannattaa pelata. Muuten täytyy tunnustaa, että näin kuumeisena meni tuo viestisi pointti kyllä ihan ohi.
Niin yritin sanoa, että Jalonen on puheissaan (ja teoissaan) antanut kuvan, että pelitapaan liittyvät valinnat ovat pikemminkin pragmaattisia kuin filosofisia/periaatteellisia.

En millään usko, että JJ miettisi, miten kukin pelitilanne olisi pelattava "kiekkokontrollissa", maan miettii, mikä olisi fiksuin vaihtoehto. Tulos voi olla sama, mutta tie erilainen, samoin kyky reagoida olosuhteiden muutoksiin. Se on toki pitempi tie, mutta näkyy myös tuloksessa. Tätä tukee myös se, että JJ:n joukkueilla on toisinaan ollut "hidas" lähtö (kauteen).
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vale, emävale, tilasto? Esko Seppänen sivuaa pelitapakeskustelua tässä kolumnissaan Urheilulehden sivuilla.

Kolumni on tehty siis Jatkoajassakin vaikuttavan Eetu Huismanin melko ansiokkaan tilastoinnin pohjalta, enkä huomannut että sitä olisi vielä tänne linkitetty.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Vain valaistumisessa "meidän peliin", eli nirvanan puhtaassa tiedostamisessa, voi nousta "meidän pelin" tasolle ja yläpuolelle, koska päästään kaiken ilmiömaailman yläpuolelle.

No mutta, totta kai pitää päästä (reaali)maailmasta eroon. Siinä kun vaikuttavat jäällä olevan vastustajan lisäksi niin monet tuskalliset seikat, joista pelaajien pelkkä olemassaolo ja ennen kaikkea heidän sietämätön kykynsä erottaa oikeat, uskottavat ja johtamaan & teorioitaan käytäntöön viemään kykenevät valmentajat wannabenysväreistä ei ole vähäisin:). Jatkakaa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Niin yritin sanoa, että Jalonen on puheissaan (ja teoissaan) antanut kuvan, että pelitapaan liittyvät valinnat ovat pikemminkin pragmaattisia kuin filosofisia/periaatteellisia.

En millään usko, että JJ miettisi, miten kukin pelitilanne olisi pelattava "kiekkokontrollissa", maan miettii, mikä olisi fiksuin vaihtoehto. Tulos voi olla sama, mutta tie erilainen, samoin kyky reagoida olosuhteiden muutoksiin. Se on toki pitempi tie, mutta näkyy myös tuloksessa. Tätä tukee myös se, että JJ:n joukkueilla on toisinaan ollut "hidas" lähtö (kauteen).

Minä taas perustan oman näkemykseni historiaan ja siihen miten Jalosen HPK pelasi 2000-luvun alkupuolella verrattuna muihin kärkijoukkueisiin. Silloinhan oli vallalla sekä Westerlundin ja Summasen suunta ja toisaalta Hannu Jortikan jatkama TPS-kulttuuri. Yleensäkin suomalaisessa jääkiekossa (ja paljon myös europpalaisessa) oltiin prosenttikiekon ja vastaiskujääkiekon vankkumattomia kannattajia. Ja olihan se niin, että kansainvälisellä tasolla loistivat Tshekki ja Suomi, jotka olivat tuon vastaiskujääkiekon ehdotonta eliittiä.

HPK oli täysi vastakohta yleiselle trendille, joten siinä oli pakko olla myös filosofinen aspektinsa. Toki Kerhon pelissä oli joitain aikansa havinoita mutta verrattuna, vaikka Jukka Rautakorven Tapparaan oli eroa ihan mullistavasti. Kerho ei lähtenyt siihen mailaviidakkoon, vaan pyrki pelaamaan jääkiekkoa. Kansainvälisellä tasolla Venäjä alkoi myös uida vastavirtaan tuomalla "vanhan liiton" kiekollisia elementtejä peliin ja luottaen huikeaan yksilötaitoonsa. Sehän palkittiin sitten Kanadan kisoissa.

Toisessa kappalessa pääsemme taas siihen, että mistä tiedät mikä on "fiksu" vaihtoehto? Mihin vertaat sitä? Jos sitä ei verrata omaan pelitapaan (Jalosen tapauksessa voitaneen puhua kiekkokontrollista), niin mihin sitten? Sehän on täysin absurdia edes väittää jotain ratkaisua fiksuksi, jos emme tiedä mikä varsinainen tavoite on. Tietysti voi saivarrella, että joku purku paineen alla on aina fiksu vaihtoehto, mutta mihin perustuu tämä Jukka Jalosen "fiksu" jääkiekko?

Onhan se fiksua sillä tavalla, että tilanteet pitää tunnistaa oikein (eli pelata fiksusti), mutta nekin ratkaisumallit on annettu jossain. Tuolla toisessa ketjussa käyttähä TosiFani arvosteli erästä tilastointia siitä, että se ei tilastoi oikeita ratkaisuja. Niin no, helppo tilastoida jos niitä ei tiedä. Jos se omasta mielestä on fiksu niin onko se sitä valmentajan mielestä.

Kaiken lisäksi nyt vähän puhut itseäsi pussiin, kun olet sitä mieltä, että Jalonen on pragmaattinen muttei siltikään perusta "oikeille" ratkaisuille, vaan "fiksuille". Tämähän nyt sitten juuri olisi filosofista lähestymistä.

Oikeastaan se 2000-luvun alun (ja jo 90-luvun lopun) suomalainen pelitapa tyssäsi kahteen asiaan: 1. Suomen tappio Ruotsille kotikisoissa 2003, 2. Nollatoleranssin mukaantulo. Siinä katkerassa ottelussa Suomi luotti siihen mihin se oli luottanut aina, puolustetaan ja puolustetaan. Kävi niin, että Suomi alkoi valua ja pelkäsi. Nollatoleranssi taas palautti kiekonhallinnan ihan kunnolla keskiöön ja osittain jästipäisyytensä vuoksi Jukka Jalonen ja HPK olivat jo valmiiksi etumatkalla SM-Liigassa.

Mitä maajoukkueeseen tulee, niin 2004 World Cupissa Suomi oli jo todella aggressiivinen joukkue, täysi vastakohta vuosituhannen alun joukkueille. Torinossa 2006 saatiin mukaan jo kiekkokontrollielementtejä ja yhdessä loistavien yksilöiden kanssa peli oli huumaavaa katsella ajoittain. Muistan, kun Petteri Nummelinin valintaa arvosteltiin ja epäiltiin, mutta Nummelin oli kuin kotonaan pelissä jossa sai pitää kiekkoa ja pitikin pelata syöttelemällä.
 

Sambody

Jäsen
Kyllä se käytännössä niin on, että jos haluat joukkueesi pitävän kiekkoa niin peliä ajattelee hyökkäyspää edellä.

Näinhän se käytännössä on, mutta Jalonen itse ei halua ajatella kumpikaan pää edellä. Tasapaino on avainsana. Hänen omin sanoin
"Hyökkäys-puolustus-hyökkäys-puolustus tai puolustus-hyökkäys-puolustus-hyökkäys, sillä ei ole merkitystä."
Tämä siis Sihvosen filosofiseen kysymykseen kumminpäin Jalonen ajattelee, että hyökätään-puolustetaan-hyökätään vai puolustetaan-hyökätään-puolustetaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Siiretääs Sihvosketjusta Modejen evästyksen mukaisesti..

Näen suurimman eron kaukalon koossa siinä, että leveämpi kaukalo korostaa enemmän viisikkopeliä. Lähinnä siis vaikka aikaa on niin yksilötasolla luovuus kärsii ja viisikkopeli korostuu.

Yksilötaito ei korostu siksi, että on pienempi kaukalo, vaan siksi, että pienemmän kaukalon sarjassa maksetaan parempaa palkkaa.
Näkeehän sen AHL:stä, että yksilötaidon vähentyessä vs. NHL muuttuu peli huomattavan virhealttiiksi ja huonommin organisoiduksi. SM –liiga vs. NHL näin ei käy, vaikka yksilötaito ”romahtaakin” SM liigassa. Mutta isompi pelialue ja hitaampi tempo tekee pelistä yhtä organisoituneen näköistä kun se on NHL:ssä. Mestikseen mentäessä nähdään taas yksilötaidon tippuminen ja organisoimattoman pelin lisääntyminen.

Yksilötaitava pelaaja pärjää molemmissa kaukaloissa, mutta heikomman yksilötaidon pelaajat tippuvat kyydistä kapeassa kaukalossa, koska heillä ei ole aikaa syöttää eikä harhauttaa.

Ja muistetaan se, että NHL:ssä ei ole pelkästään pienempi kaukalo.. tai siis kapeampi, jossa tilaa ei pysty tekemään niin paljoa poikittaissyötöllä kuin Euroopassa, vaan myös pelialueiden suhde on eri.

Keskialue on huomattavasti kapeampi (15m vs. euro 17m) jolloin keskialueen ylitys on tehokasta pystysuuntaisella syötöllä, koska sillä ollaan nopeasti jo hyökkäysalueella. Puolustajat kun eivät voi pelata siniviivan sijainnin takia niin lähellä "maalia" ennen kun kiekko tule alueelle.

Detroit soveltaa NHL:ssä aika hyvin kiekkokontrollipelaamista, mutta onhan heidänkin pelinsä paljon suoraviimaisemmin ylöspäänpelaamista kun täälläpäin on tapana kontrollijoukkueilla. Se kun vaan on pelialueena erilainen kuin eurooppalainen kaukalo.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Petteri Sihvonen käsittelee uusimmassa pelikirjakoulussaan avauspelaamista ja kertoo pohtineensa miten vapaa tila hyökkäyksen aloittamiseksi olisi helpoiten löydettävissä. Klipin pääosaan nousee "nelosen kautta" avaaminen. Siis että avataan nopeasti pelin puolen laiturille. Tätä Sihvonen pitää nerokkaana toimenpiteenä Söderholmin (riiston tehnyt pakki) sekä Peltosen (nelonen aka pelin puolen laituri) osalta. Mainitusta avauksesta aukeaa 2-3 alivoimahyökkäys jossa Peltonen harhauttaa keskialueella yhden kärppäpelurin ja chippaa kiekon toisen ohi Kimmo Kuhdalle, joka on ollut puolustuspäässä "plus ykkönen" aka painottoman puolen laituri. Syötön vastaanotettuaan Kuhdalla on edessää 1-1 tilanne jonka hän päättää taidokkasti maaliin.
Minusta tämän hyökkäyksen nerokkuus on Peltosen taito lyödä keskialueella kaksi Kärppien puolustajaa, ei nopea avaus neloselle.

Tässä tapauksessa hyökkäys päättyy maaliin, mutta Sihvonen painottaa ettei se ole hänen pointtinsa, vaan nerokas "nelosen kautta" avaaminen.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös Sihvonen ole tähän asti ollut kategorisesti sitä mieltä, että alivoimaiset hyökkäykset ovat pelillistä idiotismia ja että niiden sijasta pitäisi rauhoittaa ja lähteä viiveellä ja organisoituneena. Nyt yht äkkiä 2-3 alivoimahyökkäykseen johtava avaus onkin nerokas tapa ja tulevaisuuden jääkiekkoa.

Provosoiko Sihvonen tässäkin asiassa vai onko hän nyt tosissaan sitä mieltä, että nyt alivoimaiset hyökkäykset ovatkin nerokkaita?

Linkki yllä mainittuun klippiin Urheilulehden sivuilla

Peltonen ja Söderholm nerokkaita - "Valmennuksella tehtävänsä" | Jääkiekko | Urheilulehti.fi
 

Fordél

Jäsen
Näkeehän sen AHL:stä, että yksilötaidon vähentyessä vs. NHL muuttuu peli huomattavan virhealttiiksi ja huonommin organisoiduksi.

Keskeinen syy AHL:n peliin on myös se tosiasia, että AHL:ssä ollaan ensisijaisesti antamassa näyttöjä NHL:ää varten. Hyvin moni suomalainenkin pelaaja on todennut, että AHL:ssä pelataan tämän takia enemmän itselle kuin joukkueelle, mikä tekee pelistä huonommin ja vaikeammin organisoidun.
 

Sambody

Jäsen
Yksilötaito ei korostu siksi, että on pienempi kaukalo, vaan siksi, että pienemmän kaukalon sarjassa maksetaan parempaa palkkaa.
Näkeehän sen AHL:stä, että yksilötaidon vähentyessä vs. NHL muuttuu peli huomattavan virhealttiiksi ja huonommin organisoiduksi. SM –liiga vs. NHL näin ei käy, vaikka yksilötaito ”romahtaakin” SM liigassa. Mutta isompi pelialue ja hitaampi tempo tekee pelistä yhtä organisoituneen näköistä kun se on NHL:ssä. Mestikseen mentäessä nähdään taas yksilötaidon tippuminen ja organisoimattoman pelin lisääntyminen.
Sinänsä olet oikeassa. AHL:ää en ole seurannut, mutta en pitäisi bussiliigaa kovinkaan hyvänä esimerkkinä, koska sielä pelaajat tulevat ja menevät ja loppujen lopuksi lähes jokaisella pelaajalla on mielessään näyttöjen antaminen NHL:ään.

Perustan tuon käsitykseni siitä, että suuressa kaukalossa viisikkopeli korostuu niihin havaintoihin mitä olen tehnyt NHL:ää seuratessani. En edes muista, koska olisin nähnyt eurooppalaisen viivelähdön tai edes yhtä organisoidun viisikon kasaamisen NHL:n puolella tasakentällisin. Harvoin tälläistä näkee edes ylivomalla. Väittäisin, että näin tehtäisiin useammin ja pelattaisiin enemmän eurooppalaista peliä, jos viisikon tiiviydellä olisi niin suuri merkitys pienessä kaukalossa kuin se on suuressa. Toki osansa tekee sekin, että heikomman taitotason pelaajat tarvitsevat enemmän sitä viisikon tukea kuin kovan yksilötaidon omaavat. Kuitenkin koutsit pyrkivät peluuttamaan joukkuetta parhaalla katsomallaan tavalla ja ei taida kukaan 30:stä NHL-valmentajasta katsoa parhaaksi tavaksi NHL:ssä pelata kiekkokontrollipeliä eurooppalaisessa mielessä.

Detroit soveltaa NHL:ssä aika hyvin kiekkokontrollipelaamista, mutta onhan heidänkin pelinsä paljon suoraviimaisemmin ylöspäänpelaamista kun täälläpäin on tapana kontrollijoukkueilla. Se kun vaan on pelialueena erilainen kuin eurooppalainen kaukalo.

Ylipäänsä jokaisen on hyvä muistaa, että NHL:ssä tosiaan pelataan erilaisilla säännöillä, erilaisessa kaukalossa ja pääsääntöisesti sielä pelaa maailman parhaat pelaajat. Väkisinkin nuo seikat muuttavat pelinluonnetta.
Minusta tämän hyökkäyksen nerokkuus on Peltosen taito lyödä keskialueella kaksi Kärppien puolustajaa, ei nopea avaus neloselle.
Jokainen voi katsoa videosta, että lähes ihan yhtä nerokasta Söderholmilta olisi ollut syöttää joko sille sentterille viereen tai Kuhdalle painottomalle puolelle. Kummatkin ihan vapaina kuin Peltonen. Ainoastaan Peltosen ja Kuhdan yksilötaito loivat tuosta maalipaikan. Väitän, että suurin osa SM-liiga pelaajista olisi tuossa Peltosen pöksyissä dumpannut vain kiekon päätyyn.

Upeaa oli nähdä taas eilen siffan vaihtavan puheenaihetta näppärästi, kun aihe kävi epämukavaksi. Yhtäkkiä päästiin Tampan trapistä Nuoreen Suomeen. Ei sinänsä yllättänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös