Mainos

Pelipaidat

  • 238 810
  • 760

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jo viime kaudella HIFK ja Blues pelasivat kaikki keskinäiset kotipaidoissaan. Perusteluja tälle järjestelylle en muista kunnolla, mutta tekis mieli sanoa, että ajatuksena oli värin tunnustaminen, minkä toivotaan osaltaan synnyttävän kunnon derbyn HIFK:n ja Bluesin välille. Itse en tästä järjestelystä pidä, vaikeuttaa turhaan pelin seuraamista kun töllöstä katsoo.

Jep, kysyin tätä samaa asiaa viime kaudella ja sain samanlaisen vastauksen. Kyllä nuo HIFK:in ja Bluesin pelipaidat erottaa. Hankalaa oli pari vuotta sitten, kun HPK-Lukko -ottelussa HPK pelasi oransseissa kotipaidoissa ja Lukko keltaisissa vieraspaidoissa, nuo värit olivat mielestäni liian lähellä toisiaan. Viime kaudella muistaakseni Lukolla olikin HPK:ta vastaan Hämeenlinnassa siniset paidat.

Itse pidän eniten, kun joukkueilla on selkeästi eriväriset pelipaidat (vierasjoukkue valkoinen/keltainen), sillä tällöin on helpompi hahmottaa sivusilmälläkin pelaajien sijoittumista vastustajaan nähden.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Kyllä nuo HIFK:in ja Bluesin pelipaidat erottaa.

Baronalla pelattaessa minä en kyllä television välityksellä erota noita paitoja kunnolla toisistaan. Näkö on lääkärin toimesta todettu hyväksi. Televisiokin on varsin uutta mallia, joten vaikea minun on tunnustaa, että vika suoraan löytyisi tästä päästä. Ehkä se sitten on sisäinen hippeyteni, mikä edellyttää minua pitämään energiasäästön maksimissaan kokoajan. Jos vika on tässä, vaadin planeettamme nimissä, että jatkossa kaikissa otteluissa vierasjoukkue pelaa vieraspeliasussaan.
 
Katsoin maalikoosteen ja olen samaa mieltä. Kaikki pelaajat, joita yrittää hahmottaa sivusilmällä (ne jotka eivät ole kiekossa), niin vaikea on seurata koko kentällisiä.
 
melooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Scott Foster
Paikan päällä erottui paidat ihan ongelmitta, paljon paremmin kun kahden tilkkutäkkijengin kohtaamisessa, esim. Kärpät-TPS viimekauden peliasuissa. Kärppien mustassa, tepsin vaaleassa ja tuomarien raitapaidassa kaikissa about yhtä paljon mustaa ja valkosta.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helvetin hienot paidat. Mun mielestä myös hyvä että Blues ja IFK pelaa keskinäiset pelit tolla tavalla. Ei nykyään oo enää mustavalkotelkkarit, kyllä punasen ja sinisen erottaa.

Entä jos on värisokea? Tällöin eri värien erottuminen on vaikeaa ainakin nopeassa televisiokuvassa. Esimerkiksi 8% miehistä on puna-vihersokeita, tällöin ei aina erota punaista ja vihreää toisistaan vaan katsoja kuvittelee kyseessä olevan sama väri. Todettakoon että aikanaan kun väripainaminen alkoi yleistyä. Ihmeteltiin kun hommasta ei meinannut tulla mitään. Selvisi että osa painajista oli värisokeita. Aiemmin asialla ei ollut väliä koska oli käytetty vain mustaa väriä. Tuolta lisä tietoa värisokeudesta. Värisokeus – Wikipedia
 
wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt jumalauta. Kautta historian on onnistuttu ihan menestyksekkäästi pelaamaan mitä ihmeellisimmissä värityksissä mitä erikoisempia urheilulajeja ilman mitään ongelmia. Fudiksenkin puolella on ihan normaalia, että molemmat pelaavat aina kotiasuissaan. "Vieraat pelaa aina valkoisissa" on tietty jonkinlainen perinne jäkiksessä eikä siinä mitään, perinteet on aina kivoja, mutta jos jollekin oikeasti tuottaa vaikeuksia erottaa vaikka punainen ja sininen toisistaan, niin en tiedä mitä sanoa.
 
Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Aika erikoinen tilastokummajainen, että HIFK ei ole pelannut vielä kertaakaan valkoisissa paidoissa ja kotiotteluputkessa ollaan vieläkin. Taitaa vasta La 3.10. Oulussa olla valkoinen pelipaita ekaa kertaa Liigassa päällä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Video

IFK:n Instagram-videon ja Instagramista Hintzistä löytyvän kuvan perusteella ei kovin kummoisia muutoksia peliasuun. Svean logo tullut paidan alaosaan, sen huomasin, muita muutoksia en toisaalta turha sitä toimivaa on muuttaa liiaksi.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pisti silmään, että minkäköhän takia noita hiharaitoja ei olla vedetty kokonaan käden ympäri, vaan ne loppuu tuolla lailla halvahkosti kyljen kohdilta kesken? Eipä se alue toisaalta paljoa sieltä näy, mutta olisi ne nyt kai voinut ympäri vetää ja olisi täten viimeistellymmän näköinen...
 
Suosikkijoukkue
Kaunein kaikista!

Voipi olla, että siellä kainalon puolella on sellaista "tuuletusverkkoa". Samanlaista kuin laskettelutakeissa.
 
Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Juu siinä paidassa on kainalosta ranteeseen käsivarren sisäpuolella kaistale ns. perinteistä lätkäpaitakangasta, jossa on niitä reikiä tuuletusta varten. Kun muu osa paidasta on sitä 2000-luvun perinteistä paksumpaa "IFK" silkkiä.
 
Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Mitenkäs se sininen IFK:n kolmospaita oikein jaksaa? Nythän se sopisi helsingin ainoalle liigaseuralle erityisen hyvin kun ei ole edes jokereitakaan markkinoita jakamassa. Ja, niillähän se kolmospaita olikin muistaakseni punainen : D
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK

Neuvostoliittoon unelmayhteiskuntaa rakentamaan lähtenyt joukkue on pelannut ainakin seuraavissa väreissä: valkoinen, keltainen, punainen, sininen, vihreä ja violetti. Ehkä on parempi että HIFK pysyy punaisessa paidassa, juhlapelien ensimmäisten erien erikoispaidat tietenkin poislukien.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sininen in hyvä harkkapaidan väri. Punainen ja valkoinen riittävät hyvin matseihin. Ri mitään lisäväriPELLEilyä.
 
Pigeon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Philadelphia Flyers
Tämä teidän "kolmospaita".

Onko tämä joku 119-vuotis spesiaali? Montaakaan peliä HIFK ei ilmeisesti noita ole käyttänyt, mutta nuo navy-detaljit ovat todella hienot ja tässä olisi ainesta mielestäni ihan varsinaiseksi kotipaidaksi, vai?

Linkki vie jatkoajan kuvagalleriaan.
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Tämä teidän "kolmospaita".

Onko tämä joku 119-vuotis spesiaali? Montaakaan peliä HIFK ei ilmeisesti noita ole käyttänyt, mutta nuo navy-detaljit ovat todella hienot ja tässä olisi ainesta mielestäni ihan varsinaiseksi kotipaidaksi, vai?

Linkki vie jatkoajan kuvagalleriaan.
Mjää, olkapäällä ei näy tähdet, sitäpaitsi, eikös tämä ole juuri se paita joka on kuin ryssän mj-paita, ei jatkoon.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Naapuri otti mustan paidan käyttöön. Pitäisko meidänkin? Vaihtoehtoja voi esittää. Miten olisi pinkki tai kakan ruskea?
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Naapuri otti mustan paidan käyttöön. Pitäisko meidänkin? Vaihtoehtoja voi esittää. Miten olisi pinkki tai kakan ruskea?

Kun HIFK:ta kutsutaan värin mukaan "Röda":ksi, niin mites Harjavaltaa? "Tsemii sinipunamustakeltaviolettivalkoturkoosi!!"
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Asiasta toiseen milloin HIFK julkistaa omat pelipaitansa kaudelle 2019-20? Odotuksissa on jälleen kerran maailman tyylikkäimmät pelipaidat...
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Asiasta toiseen milloin HIFK julkistaa omat pelipaitansa kaudelle 2019-20? Odotuksissa on jälleen kerran maailman tyylikkäimmät pelipaidat...

Luultavasti ne ovat nämä, jotka näkyvät IFK:n facebookissa julkaistussa videossa. Ne ovat aika lailla samanlaiset kuin viime kaudella. Tässä vielä linkki videoon: Kuvauspäivä Nordiksella
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Tämä sama kysymys esitettiin Twitterissä HIFK:lle.

Vastaus oli, noh, IFK:n näköinen:

Helsingin IFK on Twitter
Joillain on perinteitä ja asioita joista pidetään kiinni. Toisilla paidat vaihtuu, omistajat vaihtuu ja identiteetti vedetään pöntöstä alas. Kyl saa olla ylpeä omasta seurasta! <3
 
4

444

Kun HIFK:ta kutsutaan värin mukaan "Röda":ksi, niin mites Harjavaltaa? "Tsemii sinipunamustakeltaviolettivalkoturkoosi!!"
Tähän seitinohuesti liittyen: Jokerit voi myös ilman riskiä suunnitella jo keväisen mainoskampanjan valmiiksi mukaillen IFK:n ”Stadin kevät on punainen” -slogania. Esim. ”Hesan kevät on musta” on aika varma riippumatta menestyksestä runkosarjassa. Noi vielä viljelee Keravalle, Pornaisiin, Hyvinkäälle ja muihin Hesan osavaltioihin, niin aika hyvä tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös