Pelikirjakeskustelu

[psychodad]

Pelikirja on ollut vuosia käytössä. Amerikkalaisessa jalkapallossa. Ja siellä se kirja on ihan oikeasti olemassa.

Harmittaa että se kalju tollo toi jenkkifutistermin jääkiekkoon ja jotkut vielä ottivat sen käyttöön.

No kuten voit havaita niin sittemmin tuo termi on saanut ihan uusia ulottuvuuksia ja nykyaan sita kohdellaan juuri hyvin vapaalla tulkinnalla ja jokaisella on oma ajatuksensa siita. Olet kylla ihan oikeassa, jenkkifutiksessahan naita pelikirjoja on, erilaisia valmiiksi sovittuja taktisia muutoksia ja hyokkaystyylien muutoksia sun muuta.

 

[mobat]

Eikö näistä ihan samoista jutuista keskusteltu jo reilu pari vuotta sitten? Alpo jutteli silloin ihan samanlaisia juttuja kuin Suikkanenkin mutta ne sivuutettiin vain seniilin vanhan mehen höpinöinä. Nyt kun joku "nykyaikaisempi" valmentaja kommentoi pelikirja asioita lähes samoilla sanoilla niin kaikki vaan nyökyttelee, erikoista.

 

[BigJ]

Pelikirja on ollut vuosia käytössä. Amerikkalaisessa jalkapallossa. Ja siellä se kirja on ihan oikeasti olemassa.

Harmittaa että se kalju tollo toi jenkkifutistermin jääkiekkoon ja jotkut vielä ottivat sen käyttöön.

Kyllä tuo pelikirja on lätkän puolellakin olemassa, ainakin itselleni on lätkäisty käteen yli kymmenen vuotta sitten vihkonen, jossa on taktiikat seuraavalle kaudelle pelin eri osa-alueisiin, jotain mottoja ja sen semmoista. Pelikirjasta ei tuolloin puhuttu, olisiko ollut taktiikkavihkonen. Tietenkin voi olla, että meidän junnujoukkue oli liigajoukkueita 10 vuotta edellä tekemisessään, mutta vahvasti epäilen.

Pelikirja keskustelulla Populisti-Petteri on mielestäni vain keksinyt pyörälle uuden nimen ja onnistuneesti saanut termin tarttumaan kansaan.

 

[J.Grönvall]

Minua on vähän ärsyttänyt se, että pelkästä termistä on saatu aikaan niin kauhea poru. Mielestäni pelikirja on ihan hyvä sana kuvaamaan taktiikkaa ja pelitapaa ja pelisysteemiä ja kaikkea mitä se nyt sisältääkään. Ja osittain tämän avulla myös Sihvonen on avannut silmiäni melko lailla lätkän taktisen puolen suhteen.

Sitten taas se pelikirjan merkitys menestyksen kannalta. Ehkä juuri pelikirjan korostaminen on antalle joillekin kuvan siitä, että se pelkästään ratkaisee jääkiekossa. Mielestäni tämä Sihvosen masinoima keskustelu on aina ottanut huomioon myös pelaajien roolin, mutta siitä ei ole vain niin paljoa puhuttu.

Itse kuulun siihen ryhmään jonka mielestä vaikutus on aivan kiistaton. Lukuisat esimerkit todistavat sen, että lätkä on muutakin kuin pelaajien peli. Ehkä se koutsin ja pelikirjan merkitys on sitten jotain 20% luokkaa, mutta iso merkitys sillä kuitenkin on.

Suikkanenkin myöntää, että taktiikka on olennainen osa jääkiekkoa ja myös Suikkasen jengeillä on oma pelisysteemi ja pelitapa joilla toteutetaan tätä taktiikkaa. Ihmettelen sitä kuinka paljon pelkällä pelikirja-sanalla on ollut merkitystä. Keskustelu on siksi ajautunut välillä ihan väärille raiteille, kun on puhuttu enemmän itse termistä kuin sen sisällöstä.

Mielestäni tähän sopii ihan hyvin Mikko Saarisen toteamus siitä, että viime kaudella Tapparan peli tökki osittain siksi, että hyökkäyspeli varioitui liikaa. Tässä mielestäni nousee hyvin esiin juuri se pelikirja-asia, koska en oikein laske sitä myöskään taktiikaksi. Ja juuri tällaiset asiat ovat auenneet koska nykyään myös niitä osaa ajatella. Aiemmin olisi vain pohdittu kuinka joku pelasi väärässä ketjussa ja miksei heitetty limppua enemmän maalille.

Futiksessa on mielestäni selkeästi nähtävissä termien ero. Taktiikan alle menee se miten halutaan pelata eli tavallaan filosofia, pelisysteemi on sama kuin ryhmitys ja sen liikkuminen ja pelitapa puolestaan se miten ja minne pitää pelata jotta voidaan toteuttaa taktiikkaa. Toiset laskevat nämä kaikki ihan vain taktiikan alle.

 

[Ludek]

Kyllä tuo pelikirja on lätkän puolellakin olemassa, ainakin itselleni on lätkäisty käteen yli kymmenen vuotta sitten vihkonen, jossa on taktiikat seuraavalle kaudelle pelin eri osa-alueisiin, jotain mottoja ja sen semmoista.

Vladimir Jursinovilla oli aikoinaan pelikirjansa (mustakantinen vihko) mukana jopa vaihtoaitiossa. Hän teki siihen pelin aikana ahkerasti myös merkintöjä.

Se on kai loppujen lopuksi aivan sama, millä termillä joukkueen taktiikkaa kutsuu. Jokaisella joukkueella sellainen on ja se vaihtelee vastustajan mukaan.

Ainoastaan Harri Jalavan valmennuksessa TuTo näytti liigassa siltä, ettei sillä olisi ollut taktiikkaa lainkaan, mutta se on oma tarinansa. :)

 

[PJx]

Pelikirja on ollut vuosia käytössä. Amerikkalaisessa jalkapallossa. Ja siellä se kirja on ihan oikeasti olemassa.

Harmittaa että se kalju tollo toi jenkkifutistermin jääkiekkoon ja jotkut vielä ottivat sen käyttöön.

Tämä on hiton hyvä huomio.

Jossain jääkiekossa/eurooppalaisessa jalkapallossa harvoin päästään niin kontrolloituihin pelitilanteisiin, että voitaisiin puhua pelikirjasta samassa mielessä.

Toisaalta keskustelu on siinäkin mielessä harhaanjohtavaa, ettei kyse ole välttämättä pelikirjan heikkoudesta/vahvuudesta, vaan siitä, kuinka hyvin sitä pystytään noudattamaan. Toki jenkkifutiksessakin vastustaja voi omilla toimillaan "pilata" hyvän pelikirjan, mutta suuri osa pelaajista pystynee toteuttamaan oman ruutunsa.

Pelitilanteissa, joissa ei ole aikaa järjestäytyä sovitusti, voidaan pelikirja-mantra korvata aivan hyvin taktiikalla ja muilla yleisemmillä ilmaisuilla. Varsinaisesta pelikirjasta puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen hitaat/kontrolloidut haut sekä yli- ja alivoimapeli.

Toki ymmärrän pelikirjakäsitteen tuomisen kiekkotermistöön siinä mielessä, että monia asioita pyritään tekemään entistä selkeämmin "ohjelmoidusti". Kuitenkin niin kauan kun kysymys ei ole opeteltujen kuvioiden "orjallisesta" noudattamisesta (vaan reagoinnista), niin pelikirja on vähän harhaanjohtava termi. Joku pesäpallo on varmaankin paljon enemmän pelikirjapeli kuin jääkiekko.

 

[Salama15]

Meikäläinen on aina ymmärtänyt taktiikan hiukan eri asiaksi kuin pelitavan (-kirjan)...

Taktiikkaa mulle on esim. ottelun alussa voimakas häirintäpeli / vastakarvaaminen / loppuun asti viedyt taklaukset hyökkäyspäässä ja siitä siirtyminen "ekan erän" jälkeen myötäkarvaamiseen, pelin alla pelaamiseen ja vastahyökkäämiseen.

Pelitapa taasen liittyy jokaisen yksittäisen pelaajan rooliin tuon taktiikan sisällä => miten tehdään haku omasta päästä (pyritäänkö aina nopeasti yhdellä syötöllä yli sinisen vai tarjotaanko kiekolliselle kolmio?), kuka pelaa suorassa hyökkäyksessä maalille (keskikaistan pelaaja?) ja kuka jää takamieheksi (painottoman puolen laita?), kenen hyökkääjän vastuulla on ohjauspelin kärki jne.jne.

Tårtta på tårtta; taktiikat vaihtelee, pelitapa pysyy... sano!

 

[dana77]

Jääkiekko on peli jossa peli vihelletään poikki minuutin-parin välein ja sen jälkeen aloitukset ovat aina muutamilta ennakkoon määritellyiltä paikoilta. Niinpä samanlaiset alkuasetelmat, tavoitteet ja tilanteet toistuvat satoja ja satoja kertoja kaudessa. Niinpä jääkiekko on pelikirjapeli paljon enemmän kuin esim jalkapallo tai jääpallo.

 

[Johannes]

Minusta Sihvosen tuoma pelikirja-käsite jääkiekko-keskusteluun ja nimenomaan keskusteluun meidän amatöörien puolella on siinä mielessä ansiokas teko, että se on nostanut keskustelun tasoa ja ehkä jopa katselijoiden pelin ymmärryksen tasoa. Ennen aikaa "sihvosen pelikirjoja" keskityttiin katsojien eli amatöörien keskustelussa toivomaan kaikkia mahdollisia pistepörssin kärkimiehiä omaan joukkueeseen. Toinen osa-alue, josta keskusteltiin oli: "Miksi erotuomarit ovat salaliitossa meidän joukkuetta vastaan." Tämä tuomareiden salaliitto ja joukkueen hyökkääjien hankintoja tekevän henkilön osaamattomuus tehtävässään selitti kaikki oman joukkueen tappiot ja vuosikausien menestymättömyyden.

Urheilulehden luoma hahmo "Petteri Sihvonen" on nostanut keskustelun mediaani-tasoa lähemmäksi jonkinlaista pelin tapahtumien ymmärtämistä, käyttäen tätä pelikirja-fraasia keppihevosenaan. Tämä ei ole pieni saavutus. Voihan pelejä seurata edelleenkin "ihanaa, leijonat ihanaa"-tunnelmissa ja tieto lisää tunnetusti vain tuskaa. Kun ymmärtää enemmän, niin käsittää usein liian helposti myös oman joukkueen tekemisen toivottomuuden ja se taas siirtää turhan usein katselukokemuksen miinusmerkkiseksi elämykseksi.

Itse jääkiekkoa ammatikseen tai amatööreinä tekevien puolella "pelikirjoja" tai "pelitapoja" on ollut vuosikymmeniä ja tuskin mitään uutta kuin jotain vanhojen pelitapojen variointeja on 2000-luvulla nähty. Tietysti osaava valmentaja nykypäivänä voi viedä jonkun joukkueen pelitapaa johonkin suuntaan sen verran eteenpäin, että se vaikuttaa uudelta pelitavalta/-kirjalta, esim. Summasen Suomi, BÅG:n Ruotsi, Babcockin Detroit, ehkä jopa Bykovin Venäjä. Se on myös aika selkeää, että ihan pelkkä trap-vastaisku peli, ilman selkeää pelitapaa hyökkäykseen (ns. baxter-kiekko), ei nykypäivänä riitä mestaruuksien voittamiseen tai pelaajamateriaalin pitää olla todella ylivoimainen vastustajiin verrattuna. Kyllä peli ja sen vaatimukset ovat kasvaneet pelaajille ja valmentajille, mutta onko samalla keksitty jotain uutta pelitavoissa, vaikea sanoa.

 

[Fordél]

Jääkiekko on peli jossa peli vihelletään poikki minuutin-parin välein ja sen jälkeen aloitukset ovat aina muutamilta ennakkoon määritellyiltä paikoilta. Niinpä samanlaiset alkuasetelmat, tavoitteet ja tilanteet toistuvat satoja ja satoja kertoja kaudessa. Niinpä jääkiekko on pelikirjapeli paljon enemmän kuin esim jalkapallo tai jääpallo.

Jossain jääkiekossa/eurooppalaisessa jalkapallossa harvoin päästään niin kontrolloituihin pelitilanteisiin, että voitaisiin puhua pelikirjasta samassa mielessä.

Tässä on mielestäni kaksi hyvää kantaa, joiden kanssa pitäisi tasapainoilla, kun mietitään kuinka paljon pelaajien otteita pitäisi kontrolloida. Sen ymmärtää, että kun kyse oli amerikkalaisesta jalkapallosta, saa pelikirja korostuneen merkityksen. Eurooppalaisessa versiossa jalkapallosta taas ei pelikirjalla ole samanlaista merkitystä vaikka tottakai siinäkin on taktiikka, pelaajien toiminta kontrolloitu jne. Jääkiekko sijoittunee johonkin tähän välimaastoon.

Kuitenkin tämä kontrolloimisen asten on mielestäni koko keskustelun mielenkiintoisin pointti. Kuinka pitkälle pelaamista pitää ja kannattaa kontrolloida? Tapetaanko liialla kontrollilla luovuus ja otetaanko silloin peli pois pelaajilta?

Itse en valmenajana lähtisi liiaksi kontrolloimaan pelaamista, vaan loisin pelaamiselle vain kehikon ja panostaisin muihin pelin ja pelaajien osa-alueisiin kuten pelaajien yksilötaitoon, motivointiin, henkiseen valmentamiseen ja fysiikkaan. Uskon, että liialla kontrollilla tapetaan luovuus. Pelaajille pitää antaa itselle mahdollisuudet käyttää luovuutta ratkaistakseen kentällä tulevia ongelmia. Valmentajan pitää vain antaa tähän mahdollisimman hyvät avaimet. Tottakai kaikki pelaajat eivät ole Ville Leinon taitotasolla varustettuja, ja osa pelaajista tarvitsee tiukempaa kontrollia, jotta hänen panoksensa saadaan joukkueen hyödyksi. Kuitenkin loppupeleissä uskon, että pelejä ei ratkaista pelikirjoilla vaan se on vain osa kokonaisuutta.

Minusta Sihvosen tuoma pelikirja-käsite jääkiekko-keskusteluun ja nimenomaan keskusteluun meidän amatöörien puolella on siinä mielessä ansiokas teko, että se on nostanut keskustelun tasoa ja ehkä jopa katselijoiden pelin ymmärryksen tasoa. Ennen aikaa "sihvosen pelikijoja" keskityttiin katsojien eli amatöörien keskustelussa toivomaan kaikkia mahdollisia pistepörssin kärkimiehiä omaan joukkueeseen.

Tästä samaa mieltä eli nykyisen keskustelun myötä lajia seuraavien käsitys pelistä on laajentunut ja syventynyt. Sihvonen on ollut tässä tärkeässä roolissa, mutta myös moni muu valmentaja on avannut suutaan kun sitä toimittajatkin tajuavat nykyää kysyä. Se on sitten aivan sama kutsutaanko sitä taktiikaksi tai pelikirjaksi, koska tärkeintä on, että asioista keskustellaan ja tietämys lajista leviää. Tämä lisää selkeästi mielekiintoa lajia kohtaan.

 

[RV16]

Minusta Sihvosen tuoma pelikirja-käsite jääkiekko-keskusteluun ja nimenomaan keskusteluun meidän amatöörien puolella on siinä mielessä ansiokas teko, että se on nostanut keskustelun tasoa ja ehkä jopa katselijoiden pelin ymmärryksen tasoa.
...
Urheilulehden luoma hahmo "Petteri Sihvonen" on nostanut keskustelun mediaani-tasoa lähemmäksi jonkinlaista pelin tapahtumien ymmärtämistä, käyttäen tätä pelikirja-fraasia keppihevosenaan.

Niin kyllähän tämä ylläoleva tosiasia on mielestäni jokseenkin oleellisempaa kuin se, että muutama kiekkofriikki tai vaikka sitten liigavalmentajakin mussuttaa ohi asian ytimen siitä mitä termiä voidaan mistäkin asiasta käyttää. Ihmisiä ne liigavalmentajatkin ovat, näkevät Sihvosen ja Urheilulehden samalla lailla punaisena vaatteena kuin keskiverto kiekkomieskin, ja lausunnoissa on sitten kiva päästä vähän näpäyttämään takaisin, mutta se on sitten eri asia missataanko koko asian pointti siinä samalla. No pointin missaamisesta UL:lla ja Sihvolla ei ole itellään mitään varaa sanoa, kun levikin kasvattaminen ja vastareaktioiden hankkiminen tuntuvat olevan ainoa mittari siinä paatoksessa, joten monesti ne Suomen mittakaavassa ansiokkaat analyysit lyövät liian usein pahasti yli.

Itse en valmenajana lähtisi liiaksi kontrolloimaan pelaamista, vaan loisin pelaamiselle vain kehikon ja panostaisin muihin pelin ja pelaajien osa-alueisiin kuten pelaajien yksilötaitoon, motivointiin, henkiseen valmentamiseen ja fysiikkaan.

Liigatasolla vain ei ole mitenkään älyttömästi tehtävissä noiden lueteltujen asioiden saralla, ainakaan fysiikan puolella. Yksilötaito tietenkin ratkaisee paljon, mutta ei se oikein niinkään voi joukkuelajissa mennä että sutaistaan pelikirja ja laitetaan pääpaino yksilön kehittämiseen ja pääkoppaan, kun puhutaan valmiista tai lähes valmiista pelaajista. Junioripuolella tietysti sitten eri juttu.

Uskon, että liialla kontrollilla tapetaan luovuus.
...
Kuitenkin loppupeleissä uskon, että pelejä ei ratkaista pelikirjoilla vaan se on vain osa kokonaisuutta.

Luonnollisestikin vain osa kokonaisuutta nimeltä jääkiekkojoukkue, mutta mitä tulee valmentajien osuuteen ja kontrolliin, niin samalla se hyvin harjoiteltu ja hallittu pelitapa kai kuitenkin myös antaa pelaajille valmiita ratkaisumalleja kentällä. Onko se sitten enää luovuutta, en tiedä. Tapparan Mikko Saarinenhan tuossa juuri kommentoi haastattelussa, että ainakin heidän tapauksessaan viime kaudella liika variaatio vain sekoitti pelaamista, ei tukenut sitä. Glen Hanlon taas toki osoitti, että luovuudenkin voi todella tappaa kun tarpeeksi kuristaa, mutta toivottavasti jäänee ainakin liigatasolla yksittäistapaukseksi. Vaikka olisi kuinka tiukasti iskostettu pelitapa, niin aina on tilaa luovuudelle (ellei valmentaja ole aivan sekopää ja viltittää suoraan) ja jossain määrin pelikirja voi jopa päinvastoin tukea luovuutta, ainakin tuloksellisesti tehokkaampaan suuntaan, luulen ma.

 

[PJx]

Jääkiekko on peli jossa peli vihelletään poikki minuutin-parin välein ja sen jälkeen aloitukset ovat aina muutamilta ennakkoon määritellyiltä paikoilta. Niinpä samanlaiset alkuasetelmat, tavoitteet ja tilanteet toistuvat satoja ja satoja kertoja kaudessa. Niinpä jääkiekko on pelikirjapeli paljon enemmän kuin esim jalkapallo tai jääpallo.

Toki. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että aloitus on kaksinkamppailutilanne, jolloin kovin tarkkaan kontrolloitua kuviota ei voi rakentaa sen varaan. Taktisesti/pelitavallisesti, tai miksi sitä haluaakin kutsua, "valmisteluvaihtoehdot" ovat rajoitetut.

Sinänsä kiekossakin on ollut aina käytössä vähintäänkin "epävirallinen" pelikirja. Pelaajat ovat sopineet keskenään millaista kuvioa tai "temppua" seuraavaksi yritetään.

Vertauksesta jalkapalloon/jääpalloon en olisi niinkään varma. Erikoistilanteissa lähtötilanne on kyseisissä peleissä hyvinkin kontrolloitu ja niitä saatetaan harjoitella hyvinkin tarkkaan.

Kuitenkin näkisin, ettei jääkiekkoa tai jalkapalloa voi kontrolloida niin tarkkaan, että homma hoituisi setillä tarkkaan harjoiteltuja kuvioita. Tapahtumien kulku määräytyy kentällä, ei kentänlaidalla/palavereissa. Toki raamit saattavat olla tiukat.

Toki on mahdoton sanoa, missä vaiheessa tiukat "raamit" muuttuvat "fiksatuiksi" kuvoiksi,

 

[Salama15]

Kuitenkin näkisin, ettei jääkiekkoa tai jalkapalloa voi kontrolloida niin tarkkaan, että homma hoituisi setillä tarkkaan harjoiteltuja kuvioita. Tapahtumien kulku määräytyy kentällä, ei kentänlaidalla/palavereissa. Toki raamit saattavat olla tiukat.

Toki on mahdoton sanoa, missä vaiheessa tiukat "raamit" muuttuvat "fiksatuiksi" kuvoiksi,

Näinhän se tietty on => kaikki tapahtuu aina suhteessa vastustajaan! Mutta fakta on myös se, että joukkueen pelinopeus kasvaa potenssiin heti kun esim. omassa päässä paineen alla oleva kiekollinen pakki tietää missä kaverit ovat ja voi periaatteessa "sokkona" heittää pelin painopisteen toiselle puolelle kaukaloa, josta siellä valmiina oleva pakki tietää jo valmiiksi miten hyökkääjät syöttötarjontaa antavat.

Lätkähän on pelinä niin nopea ja ennen kaikkea nopeasti virtaileva, ettei siinä voi yrittää vain jotain yhtä ja määrättyä kuviota kerrallaan. Hyvä pelitapa tuo kiekolliselle pelaajalle erinäisiä vaihtoehtoja, joita muuta pelaajat hänelle sovitusti ja aktiivisesti tarjoavat.

 

[Johannes]

Sihvonen lanseeraa 3.9.2009 UL-painetussa lehdessä jälkimodernin-jääkiekon. Se poikkeaa modernista jääkiekosta siinä, että pyritään ainoastaan viive- ja nopeisiin lähtöihin. Unohdetaan puolinopeat lähdöt pois, koska se johtaa vain sekavaan flipperi-kiekkoon, jossa peliväline vaihtaa jatkuvasti omistajaa. Jälkimodernia jääkiekkoa pelaava joukkue sen sijaan kontrolloi "vallan välinettä" lyhyillä syötöillä, jotka tuottavat maalipaikan tai kulmapeli-tilanteen ja viisikko on tiivis.

Paras puoli jälkimodernissa jääkiekossa on se, että se ei vaadi yhtä laadukkaita pelaajia kuin muut pelitavat ja kiekko (= vallan väline) pysyy omalla joukkueella 60-65% ajasta, kun joukkue pelaa esim. modernia jääkiekkoa pelaavaa joukkuetta vastaan.

Lukekaa lisää lehdestä, jos kiinnostaa. Ehkä ymmärsin kaiken tai osan väärin jälkimodernista jääkiekosta, kun luin tekstin vasta kertaalleen. Uuden pelitavan parhaat osaajat valmentajina löytyvät KalPa:sta (Pekka Virta) ja TPS:n vaihto-aitiosta (Kai Suikkanen).

 

[J.Grönvall]

Näinhän se tietty on => kaikki tapahtuu aina suhteessa vastustajaan! Mutta fakta on myös se, että joukkueen pelinopeus kasvaa potenssiin heti kun esim. omassa päässä paineen alla oleva kiekollinen pakki tietää missä kaverit ovat ja voi periaatteessa "sokkona" heittää pelin painopisteen toiselle puolelle kaukaloa, josta siellä valmiina oleva pakki tietää jo valmiiksi miten hyökkääjät syöttötarjontaa antavat.

Lätkähän on pelinä niin nopea ja ennen kaikkea nopeasti virtaileva, ettei siinä voi yrittää vain jotain yhtä ja määrättyä kuviota kerrallaan. Hyvä pelitapa tuo kiekolliselle pelaajalle erinäisiä vaihtoehtoja, joita muuta pelaajat hänelle sovitusti ja aktiivisesti tarjoavat.

Loistava kommentti! Tässä nimenomaan korostuu näiden raamien merkitys joukkueen pelaamisessa. Mikäli vaihtoehtoja on liikaa, eli peli varioituu liikaa, niin silloin pelinopeus laskee huomattavasti! Se voi teoriassa tuntua paremmalta vaihtoehdolta, mutta todellisuudessa tekee pelistä hitaampaa ja paljon vaikeampaa. Vaaditaan peliälyltään loistavia pelaajia, jotta voi menestyä kiekolla jota mennään vain "pelaamaan".

Ja esimerkiksi hyökkäyspelaamisessa mainittu asia on aivan keskeinen, sekä myös aivan olennainen osa pelikirja-ajattelua. Näinhän se on myös mm. jenkkifutiksessa jossa pelinrakentajan on tiedettävä ennakkoon missä vastaanottajat menevät. Jefussa on laskettu, että pelinrakentajalla on aikaa n. kolme sekuntia siitä hetkestä kun hän saa pallon käsiinsä. Jääkiekossa aika voi olla jopa lyhyempi ajoittain, joten on ihan selvää, että tarvitaan melko tiukat raamit pelaamiselle.

Pelaajien luovuus ei missään tapauksessa kuole, vaikka raamit ovat olemassa. Päinvastoin pelaajat joutuvat tekemään luovia ratkaisuja, jotta peli kulkisi vaaditulla tavalla. Tästä sitten erottuu niitä loistavia yksilöitä jotka pystyvät huikeisiin suorituksiin tiukasti kontrolloidussa hyökkäämisessä.

Jopa jalkapallossa voidaan puhua samasta asiasta, niin olennaisesta asiasta on kyse. Yhtä lailla futiksessa pallollisen pelaajan vaihtoehtojen määrä pitää olla rajallinen, mielestäni korkeintaan kaksi, jotta pelinopeus säilyy korkeana ja samalla peli myös virtaa hyvin.

Yhtälailla näen myös puolustuspelaamisen pelikirja-asiana. Puolustaminen on monesti jopa hyvinkin staattista, se ei siis muutu niin paljoa kuin vaikka hyökkäyspeli yhden ottelun sisällä. Eniten vaihtelua tulee tilannekohtaisessa reagoinnissa, mutta nämäkin tilanteet ovat tavallaan ennalta jo tiedossa, jos pelikirja on olemassa. Sattumapomppuja tulee aina, mutta ne ovat lopulta aika marginaalisessa osassa kun otteluita ratkaistaan.

 

[PJx]

Sinänsä olen pitkälti samaa mieltä, ymmärrän pelikirjan kuitenkin hieman tiukemman kontrollin välineenä. Toki jenkifutiksessa pelinrakentajan saadessa pallon peli voi haarautua muutamien vaihtoehtojen välillä. Ero kiekkoon on siinä, että näitä hetkiä kiekossa tulee katkojen välillä hyvin suuri määrä.

Ettei joukkuetta vastaan olisi liian helppo puolustaa, täytyy vaihtoehtoja olla käytössä koko ajan. Epäilen, ettei kaksi vaihtoehtoa ole tarpeeksi: siihen mahtuu yksi syöttösuunta ja "oma ratkaisu". Kyllä käytössä täytyisi olla ainakin iso osa ajasta ainakin kaksi syöttösuuntaa, ettei peliä olisi liian helppo lukea.

Valmentajat joutuvat tekemään kompromissin pelin luettavuuden ja yksinkertaisuuden (=pelinopeuden) välillä. Luulisin, että ykkösluokan maalintekopaikkojen tontilla tila ja aika on niin vähissä, että peli menee väkisinkin soveltamiseksi, mikä näkyy maalinteon vaikeutena, jos maalintekijä ei satu olemaan tontilla.

 

[J.Grönvall]

Sinänsä olen pitkälti samaa mieltä, ymmärrän pelikirjan kuitenkin hieman tiukemman kontrollin välineenä. Toki jenkifutiksessa pelinrakentajan saadessa pallon peli voi haarautua muutamien vaihtoehtojen välillä. Ero kiekkoon on siinä, että näitä hetkiä kiekossa tulee katkojen välillä hyvin suuri määrä.

Ettei joukkuetta vastaan olisi liian helppo puolustaa, täytyy vaihtoehtoja olla käytössä koko ajan. Epäilen, ettei kaksi vaihtoehtoa ole tarpeeksi: siihen mahtuu yksi syöttösuunta ja "oma ratkaisu". Kyllä käytössä täytyisi olla ainakin iso osa ajasta ainakin kaksi syöttösuuntaa, ettei peliä olisi liian helppo lukea.

Siis kyllä, nimenomaan tarkoitin juuri syöttövaihtoehtoja, mutta muotoilin sen huonosti. Eli yhteensä vaihtoehtoja olisi kolme, kun hyvin toit esiin tuon oman ratkaisun, joka voisi olla vaikka harhautus. Mutta kolme on se raja jonka yli ei oikein voi mennä, muuten peli hidastuu vääjäämättä.

Ja kiekossakin ne katkojen väliset hetket on mahdollista purkaa aina yksittäiseksi tilanteeksi, jolloin taas on ne kolme vaihtoehtoa edetä. Sikäli voi siis vertailla vaikkapa jenkkifutista ja jääkiekkoa, huolimatta siitä, että kyseessä ovat hyvin eriluontoiset lajit.

Valmentajat joutuvat tekemään kompromissin pelin luettavuuden ja yksinkertaisuuden (=pelinopeuden) välillä. Luulisin, että ykkösluokan maalintekopaikkojen tontilla tila ja aika on niin vähissä, että peli menee väkisinkin soveltamiseksi, mikä näkyy maalinteon vaikeutena, jos maalintekijä ei satu olemaan tontilla.

Totta tämäkin, ja minä näkisin, että se luovuus (plus tietysti taito yms. asiat) tulee kehiin täsmälleen noissa maalipaikoissa, tai siinä minkä kolmesta eri vaihtoehdosta pelaaja valitsee.