Mainos

Peliitat 2021–2022

  • 68 134
  • 213

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Noniin, tulipahan vierailtua pitkästä aikaa Heinolan betonissa. Ihan ensimmäisenä täytyy sanoa, mitähän helv*tin puuroa ja rautatabletteja on Heinolassa syöty? Ei ole noin fyysistä, taklaavaa ja ennen kaikkea tilanteita loppuun vievää Peliittoja nähty sitten moniin vuosiin.

Ottelu itsessään päättyi numerollisesti SaPKolle 3-2, mutta ainakin omaan silmään numerot ei kerro koko totuutta. Maalilla torjunut Eetu Uotinen oli ilmiömäinen, ja vaikka välillä pienellä onnellakin kiekkoja tarttui kiinni, niin omissa papereissa Uotinen meni veskarihierarkiassa Petron ohitse.

Otetaanpa kiinni muutamiin mielenkiintoisiin nimiin:

Popov - Suhteellisen tasapaksu ottelu, ei mitenkään erottunut merkittävästi tuossa poppoossa vielä, oli kuitenkin loistavassa aloitusvireessä, ja ei tainnut hävitä kuin kaksi aloitusta koko ottelun aikana.

Taavi (ai vttu että illan ottelu oli silkkaa kaunista seksiä) - Huhhuh, ai että mitkä fiilikset iski aina kun Taavi astui kehiin. Taisteli, raatoi ja nähtiin siellä myös muutama kunnon jalkakynäkin ukolta. Kyllä näkee että nauttii pelaamisesta, ja on siellä edelleen sitä vanhaakin Taavia, ja sopivasti käytiinkin lämmittelemässä ottelun lopussa SaPKon nelikkoa. ;)

Elomaa - Ehkä illan isoin pettymys. Ykkösketju ja mies oli kirjaimellisesti ketjun heikoin lenkki. Todella löysää ja uneliasta pelaamista. Missasi alivoimalla läpiajonkin todella luokattomalla yrityksellä. Nyt Hannes herätä tää ukko!!!

Heikkilä - Tässäkö on uusi "Tuksu"? Ai että mikä kuti on ukolla, ja ei jäänyt "Kake" Randelinin pojalle mitään saumoja Heikkilän rannarin kohdalla. Lisää näitä!!

Isoimmat lehmän persukset:

Tuomarit - Siis ei herrajestas, kesäterässä? Ilmeisesti. Jäähypaikat menivät 4-7 SaPKolle, mutta minuutit menivät 6-4 (+SaPKon käytöskymppi). Ennen kaikkea tuo ottelun loppuvaiheilla ollut Karri Kapasen jäähy. On se vaan kuvottavaa miten harjoituspeleissä yritetään jo loukkaannuttaa toisen joukkueen paras pelaaja niin törkeällä taklauksella. Tuollaiset kaverit tullaan jatkossa hakemaan, ja jälki ei ole kaunista.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kuten Pasi Veinän lainahakemuksessa, myös Peliittojen pelissä oli paljon hyvää, vaikka tulos olikin epämieluinen. Jäällä oli kolme kenttää ja pääosin pakeista koostunut nelonen, joten siihen nähden kyllä hyvä peli elokuun ensimmäiseksi kotiotteluksi. Ensimmäisessä erässä nähtiin osviittaa siitä, miltä tulevan kauden Peliitat näyttää ja ne merkit olivat lupaavia.

Taklauksia viljeltiin joka vaihdossa ja vastustajan iholla oltiin herkeämättä. Hyökkäyspäässä kiekoista taisteltiin ja niitä voitettiin. Sitä kautta rakennettiin suoraviivaisesti vetopaikkoja ja toimitettiin lihaa maalille. Puolustuspää jätti SaPKon loistopaikat vähiin. Liekö sitten kolmella kentällä puuskuttaminen vaikuttanut, kun oman maalin edustaa ei jaksettu siivota parissa viime SaPKon maalissa.

Onnistumisten lista on pitkä, mutta yritän pitää sen lyhyeänä.
- Nikita Kochubeinik yllätti positiivisesti hyökkäyspäässä. Samoin Jerkko Rämö puolustuksessa
- Juuso Arolalta hyvä peli. Ei haittaa yksi harhasyöttö vastustajan lapaan.
- Juuso Heikkilän laukaus tulee kylvämään tuhoa myös sarjapeleissä.
- Eetu Uotinen torjui maalilla hyvin. Häntä ei ole tappiosta moittiminen.

Sergey Popovilta peli oli vielä tunnustelua. Hyviä oivalluksia ajoittain. Taavi Vartiainen puolestaan pelasi ihan peruspelin. Lämpenee varmasti kauden mittaan. Elias Elomaa näytti pehmeältä, mutta toisaalta väläytti pariin kertaan nopeuttaan.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tänään on sitten Kiekko-Espoon kauden avaus teitä vastaan. Miten Peliittojen ottelut ovat tähän saakka menneet ja miltä peli on näyttänyt isossa kuvassa. Ilmeisesti ainakin aika fyysistä kiekkoa on ollut. Kuka tai ketkä ovat Peliittojen puolelta sellaisia pelaajia, joita kannattaa seurata tarkemmin?

Niille joita kiinnostaa, tässä Kiekko-Espoon rosteri: Elite Prospects - Kiekko-Espoo
Kauden ensimmäiseen peliin en osaa sanoa keitä kannattaa seurata.
 
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Se olisi sitten Ketterä vastassa perjantaina. Mitäs ajatuksia vastustajasta? Omalla kohdalla jäänyt vastustajien stalkkaaminen aika vähälle. Omaan sakkiin sen sijaan yllättävänkin paljon vielä luottoa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ketterä voidaan kaataa kuin mätääntynyt hopeapaju naapurin mummon pihalta, mutta Viikingit hieman hirvittää. Muistissa taannoinen cupin peli Kooveen kakkosjoukkuetta vastaan, jossa meinasi käydä temput.

Mielenkiintoista nähdä, millainen on Masoton Ketterä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko Sopasta näkynyt siellä betonin jäillä vai oliko tuo aiemmin näillä palstoilla pyörinyt huhu pelkkä ankka?
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Melko äijämäiset hinnat (15/13 e) näyttää olevan perjantain harjoitusotteluhenkiseen cup-otteluun. Ajattelin tehdä pienen koukkauksen mökkireissulla, koska Peliittojen kotipeli on vielä jäänyt kokematta näiden 36 vuoden aikana, joina olen pelejä kiertänyt, mutta jätetäänpä nyt sitten kuitenkin vielä väliin. Seuran kannalta olisi toki suotavaa, että kiskurihinnoista huolimatta siellä olisi koko Heinola huutamassa omilleen.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Peliitoilla on kyllä tosi mielenkiintonen nippu, mikäli Vili ja Tyllerökin saavat vielä sopparin.

Mielenkiintoisempi kuin vuosiin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Sopaselle ja Redenbachille try-out sopimukset.
Varmasti kovia ukkoja Mestikseen. Vähän ihmetyttää tuo try-out ellei siellä sitten ole lahtelaiseen tapaan jotain haasteita yksityiselämässä. Toivottavasti kaverit onnistuvat, mutta eivät ole liian hyviä kadotakseen muihin sarjoihin kesken kauden.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Varmasti kovia ukkoja Mestikseen. Vähän ihmetyttää tuo try-out ellei siellä sitten ole lahtelaiseen tapaan jotain haasteita yksityiselämässä. Toivottavasti kaverit onnistuvat, mutta eivät ole liian hyviä kadotakseen muihin sarjoihin kesken kauden.
Sopanen ainakin ylikylän ukko Mestikseen ja ei mikään yllätys, mikäli nähdään Liigassa.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sopanen ainakin ylikylän ukko Mestikseen ja ei mikään yllätys, mikäli nähdään Liigassa.
Redenbach viimekausi pelaamatta. Sitä ennen Japanissa ja Tsekissä kolme keskinkertaista kautta. Ikää 36 v. Varmasti on kova tekijä Mestikseen. Liigassakin ylivoimalla tekisi jonkin verran tehoja, mutta muuten olisi liigatasolle aika kysymysmerkki.
 

kuonokarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Färjestad BK
Redenbach viimekausi pelaamatta. Sitä ennen Japanissa ja Tsekissä kolme keskinkertaista kautta. Ikää 36 v. Varmasti on kova tekijä Mestikseen. Liigassakin ylivoimalla tekisi jonkin verran tehoja, mutta muuten olisi liigatasolle aika kysymysmerkki.

Aasian "virallista" liigaa ei ilmeisesti viime vuonna pelattu koronan takia, tilalla oli "AL Japan Cup" joka näkyy eliteprospectsissa liigatilastojen alapuolella, siellä Redenbach pelasi 15 peliä tehden 19 pistettä.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Redenbach viimekausi pelaamatta.
Ei tainnut Sopanenkaan pelata missään viime kaudella? Try-out sopparit varmaan syystä tai toisesta aiheelliset, koska eivät saaneet suoraan varsinaista sopparia? Yksi kausi kokonaan pelaamatta on kuitenkin pitkä aika. Onko ollut vammoja ja missä kunnossa nyt sitten ovat? No try-outin kauttahan se selviää. Jos vähääkään ovat kunnossa, niin kovia pelimiehiä varmasti Mestikseen.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Varmasti kovia ukkoja Mestikseen. Vähän ihmetyttää tuo try-out ellei siellä sitten ole lahtelaiseen tapaan jotain haasteita yksityiselämässä. Toivottavasti kaverit onnistuvat, mutta eivät ole liian hyviä kadotakseen muihin sarjoihin kesken kauden.
Veikkaisin että miehillä on kiikarit parempipalkkaisissa sarjoissa ja nyt on tehnty try-out -sopimukset jotta voivat pelata Peliitoissa Suomen Cuppia ja antaa näyttöjä. Sen jälkeen voi sitten katsoa asiaa uudestaan jos ei tarjouksia muualta tule.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Sopasellahan on loukkaantumisten jäljiltä rapia puolentoista vuoden tauko ja taisi urakin olla lähes katkolla, ei mikään ihme että tryoutin kautta tulee.
 

NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Veikkaisin että miehillä on kiikarit parempipalkkaisissa sarjoissa ja nyt on tehnty try-out -sopimukset jotta voivat pelata Peliitoissa Suomen Cuppia ja antaa näyttöjä. Sen jälkeen voi sitten katsoa asiaa uudestaan jos ei tarjouksia muualta tule.
Päivän Etlarista saa juuri tämän kuvan. Hakevat töitä ja sillä aikaa treenaavat Peliittojen kanssa. Nyt tehty yhden ottelun sopimuskin lähinnä flunssaisten ja loukkaantuneiden vuoksi. Ei toki sulje pois sitäkään, että pelaavat pitempäänkin Peliitoissa.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Melko äijämäiset hinnat (15/13 e) näyttää olevan perjantain harjoitusotteluhenkiseen cup-otteluun. Ajattelin tehdä pienen koukkauksen mökkireissulla, koska Peliittojen kotipeli on vielä jäänyt kokematta näiden 36 vuoden aikana, joina olen pelejä kiertänyt, mutta jätetäänpä nyt sitten kuitenkin vielä väliin. Seuran kannalta olisi toki suotavaa, että kiskurihinnoista huolimatta siellä olisi koko Heinola huutamassa omilleen.
Mikä olisi mielestäsi sopiva lipun hinta? Ulkomuistista sanon, että alle 12-vee skidit pääsee ilmaiseksi sisään. Eli nelihenkinen perhe maksaa kolme kybää, yllä mainitulla huomiolla. Alle 8 euroo nokka.
Mutta jätä toki poikkeamatta, jos se on liikaa.
Ite käyn kahen junnun kaa väijyyn 5-10 matsii kauteen, ihan vaan siks, että Betonissa on hauska nähä tuttuja, ja kattoo hyvää lätkää :D
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kovia nimiä. Iso juttu Peliitoille jokainen peli, jonka täällä pelaavat. Mikä sitten mahtaa olla herrojen pelikunto on sitten toinen asia. Äärimmäisen mielenkiintoisia vahvistuksia Redenbach ja Sopanen. Olisihan se jokseenkin kuolat rinnuksille valuttava uutinen, jos toisenkin näistä saisi pidettyä koko kauden remmissä mukana.

Melkoista cup-kiimaa perjantaille siis luvassa.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Todella mielenkiintoinen joukkue rakentumassa Heinolaan valmentajaa myöten! Voi hyvin olla ensi kauden musta hevonen Mestiksessä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös