Mainos

Peliitat 2014–2015 – uusin kujein uuteen kauteen

  • 96 434
  • 201

Koukkupolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat ja tietysti Titu
Hienoa Peliitat, hakkaa päälle! Tänäänhän on muutama ylimääräinen maalikin saatu värkättyä. Tähän asti on jouduttu tekemään valtava määrä töitä yhden maalin eteen, nytkö enää ei? Eilenkin K-Vantaata vastaan luotiin paikkoja ja tulostakin tuli, ehkä hieman liian helposti toki. Tänään sitten on rävähtänyt oikein kunnolla. Jokunen peli vielä jäljellä - ennen pleijareita? Tänään onnistumisia isolle joukolle porukasta, Väksy eilen mielestäni hieman väsynyt, tänään 0+3, Elimäen Roope ja Heikkilän Miika 1+2, ei huonosti. Tästä on hyvä jatkaa kauden loppuun, vaikkakin Miika Heikkilä suuntaa suoraan Tampereelle ja Tapparaan. Se on loistavaa Miikalle, mutta tietenkin kehnompaa Peliitoille. Realiteetit on silti hyväksyttävä ja näin on hyvä. Kaikilla nuorilla pelaajilla on tavoitteita ja loistavaa, että Peliitat saa "kasvattaa" junnuista miehiä. Harmittaa toki, mutta tämä on asemamme ja siksi saamme silloin tällöin jalostamattomia timantteja. Kausi tai kaksi hiontaa ja pojat (miehet) ovat valmiita isompiin ympyröihin. Onnea ja menestystä Miika.
 

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
Kaikilla nuorilla pelaajilla on tavoitteita ja loistavaa, että Peliitat saa "kasvattaa" junnuista miehiä. Harmittaa toki, mutta tämä on asemamme ja siksi saamme silloin tällöin jalostamattomia timantteja. Kausi tai kaksi hiontaa ja pojat (miehet) ovat valmiita isompiin ympyröihin. Onnea ja menestystä Miika.
Tämä kuitenkin aina poikii hyviä asioita aina seuraaville kausille. Hyvä ponnahdusalusta houkuttelee massoittain potentiaalia Heinolaan pikkurahalla hioututtamaan itseään. Samalla yleisö saa nauttia ja viihtyä näiden veijareiden huippusuoritusten parissa. Kyllä se loppupeleissä on aivan mahtavaa, että Heinolasta löytyy tämän tason kiekkojoukkue ja toivottavasti myös pysyy pitkälle tulevaisuuteen.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Täydellinen viikonloppu. Vantaa hoitui kotona ja KeuPa murskaantui vieraisilla. Maalierokin koheni pahimpia kilpailijoita paremmaksi.

Paras pistemies Heikkilä lähti sitten Tapparaan. Ykköskeskuri Koponen sivussa ties kuin pitkään. Pelaako Monto loppukauden Hämeenlinnassa..? Kiitoksia Heikkilälle tästä kaudesta ja komeat läksiäiset mies tarjosi olemalla avainroolissa viikonlopun tuikitärkeissä mittelöissä!

Jatkossa tehovastuu onkin sitten pitkälti Koiviston, Kristofin ja Elimäen varassa. Tiukkaa tekee pistejahti loppukaudesta. Saa nähdä mihin KeuPan ja Vantaan kokoonpanot asettuu siirtorajan umpeuduttua.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Kyllä. Erittäin hienoa, että tämä systeemi toimii. Nuoret pelaajat saavat peliaikaa, tuovat katsojille katsottavaksi hienoa kiekkoa ja pääsevät lopulta eteenpäin.

Vaikka heitin pyyhkeen kehään totean, että vielä on mahdollisuus poffeihin. Jos onnistuu niin hieno kiri kyllä! Taitaa vain tulla kovaa kyytiä, kun KooKoo tuskin tahtoo tippua ekalla kierroksella. Toisaalta, TUTOa (menikö oikein) vastaan oli pari vuotta sitten aika hienoa sarja, ja aivan alakynnestä. Toivon todella, että Peliitat sinne kahdeksan joukkoon selviää!

Pikkuisen off-topic, mutta ihan pakko.

Sai sitten Keinäsen Aki pelikieltoa (vihdoinkin). Se Rairaman telominen olisi myös voinut johtaa tähän aikoinaan. Ehkä maailmassa on toivoa. En nähnyt tilannetta joten ei siitä sen enempää.
 
Viimeksi muokattu:

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
Eipä hymyilytä tämän illan tuloksen äärellä. Playoffpaikka lipesi pisteen päähän ja Jyväskylästä kotiin tuomisina aristavat perseet. On tämä vaan mielenkiintoista, vaan eipä auta kuin katsella etiäpäin.

Loppukauden ohjelma on siis seuraavanlainen Peliittojen osalta:

- Lauantaina (28.2.2015) TuTo kohdataan kotona. Taas saa joukkue venyä parhaimpaansa, mutta onhan TuTo aikaisemminkin tällä kaudella Heinolassa kaatunut. Se nyt toki oli silloin se. Tänään VeikkausTV:n läpi katseltuna pelasivat todella hyvää kiekkoa kotonaan KooKoota vastaan. Pahoin pelkään, että hanuriosasto on syytä rasvata varmuuden vuoksi hyvin. Onnistuihan se joukkueen itsensä kokoaminen edellisenkin rimanalituksen jälkeen vähintäänkin kelvollisesti, mutta se ei välttämättä riitä, kun vastaan tulee kovakuntoinen Toverit. Yleisön tuellakin kai jotain merkitystä on, kun sen verran luin paikallislehdestä. Rohkeasti vain lauantaisaunaan.

- 4.3.2015 Seksiä tihkuva LeKi Lempäälän pornoluolassa. Kolme pistettä ei ois huono.

- Perjantai-illan huumaa kauden viimeisen kotipelin merkeissä 6.3.2015, kun vastaan luistelee liiga-KooKoo, absoluuttisesti viimeistä kertaa tällä tasolla. Jos ja kun näyttää siltä, että runkosarjan voitto KooKoolta karkaa lopullisesti, niin oliskohan vähän apuja tiedossa tähän peliin? Sopupelikään ei tässä puuhastelusopassa paljon enää ihmetyttäisi.

- Runkosarjan osalta kausi saa arvoisensa päätöksen lauantaina 7.3.2015 Keuruulla, jossa saatetaan viimeistään ratkaista avoinna olevan pudotuspelipaikan kohtalo.

Ja sitten odotellaan.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Näyttää erittäin todennäköiseltä, että ratkaisut menevät viimeiselle viikonlopulle. KeuPa on tavallaan putoamiskolmikosta vahvimmilla. Kokoonpanoa on vahvistettu ja valmentaja vaihdettu, joka ainakin Kajaanissa näytti piristäneen otteita. Vantaalla tilanne on pelillisesti lohduton, joskin playoff-paikka on pisteissä mitattuna todella lähellä. Peliitat menetti ykköspistelingon ja V-M Koponen on ollut (ja onkin?) sivussa.

Peliitoilla lauantaina todella kova kotipeli tiedossa. TUTO on vahvistunut edellisestä Heinolan vierailusta. Yksi pistekin tulee olemaan armottoman työn takana. Lempäälässäkään ei pääse helpolla. LeKillä kova kärki ja sarjan paras maalivahti kaksikko/troikka.
Toivon mukaan Peliittojen erikoistilannepeli toimii, sillä niillä ratkaistaan näitä runkosarjan lopun ja playoffien tärkeitä pelejä.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Njoopa joo. Koposta on kai lupa odotella vielä tämän kevään aikana kokoonpanoon, mutta eihän sitä kai kukaan tarkalleen tiedä milloin mies on pelikunnossa.

Jos katselee viime pelin tilastoja täytyy todeta, että neljällä maalilla voi ihan hyvin voittaa otteluita. Tämä toki edellyttää, että omissa ei soi seitsemää kertaa... Tahdon siis sanoa, että kylä tuo oma pää pitäisi tukia paremmin.
 

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
No voi helvetin perse! Liiga-jukurtit konttasivat pisteet keuruulaisille ja Heinolan playoff-projekti vaikeutui huomattavasti. Nyt sitten on puolittainen pakko kammeta TuTo huomenissa, jos perässä meinaavat pysyä.

Hyvinhän tämä taas kääntyi. En minä katkera ole, mutta kun jossain päin otetaan kokonaisia kentällisiä liigajunnuja (ja liigavahti) rinkiin ratkaisevila hetkillä, ja jumalauta siirtoajan jälkeen! Peliitat on pelannut tähän mennessä reiluin kortein, mutta yritä tässä nyt kilpailla sitten, kun säännöt pyllistää sitä vastaan koko ajan. Käsiin taitaa jäädä kasa paskaa.
 

Up089

Jäsen
Suosikkijoukkue
FLA, JYP, KeuPa HT
Voidaan tulkita tuo Keupaksi oletan? Se oli ainakin hyvä yritys pärjätä liigavahdilla, mutta todellisuudessa se liigavahti ei meille pisteitä tuonut. Lisäksi nuo liigajunnut ovat a-junioreita, jotka eivät mielestäni ole pelannut liigaa otteluakaan. Korjatkaa jos olen väärässä. Ja kentällisiä, tänään oli kaksi kenttäpelaajaa mukana sekä yksi mv. Mutta tottahan se on, typerää siirtorajan jälkeen värvätä näin paljon apuja, tämän päivän peli näytti että isoin apu tuli penkin takaa uuden valmennuksen myötä. Anteeksi kun nussin pilkkua.
 

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
Tosiaan, unohdin ehkä sen tärkeimmän eli valmentajavaihdoksen. Siitäkin tullut se napsu lisää, mikä on ollut se vähiten väärä toiminta tässä skenaariossa. Se oli oikeasti hyvä ja tulosta tuottava veto, mutta kun ei se vaan jäänyt siihen. Ja pilkku tykkää huomiosta.

Vaikka kuinka olisi liigaa pelaamattomia A-junnuja, niín ei se poista sitä tosiasiaa, että näin ei pitäisi toimia. Freesejä pelaajia kumminkin ja silläkin alkaa tässä vaiheessa olla kumma merkitys. Alkaahan tuo toiminta näyttää väkisinkin epätoivoiselta tekohengitykseltä. Mutta mikäs siinä sitten kun säännöt antaa myöten ja homma toimii.
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Kauden mittaan KeuPalla 47 pelaajaa, Peliitoilla 46.

Ja TuTolla 45, joten aikalailla samoissa mennään. SapKolla vain 27. Se olisi järkevämpää kun siirtorajat olisivat tiukat, mutta tokihan se ei palvele kaikkia "tarpeita".
 

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
Kauden mittaan KeuPalla 47 pelaajaa, Peliitoilla 46.

Ymmärrän kyllä, jostainhan se on jeesusteltava näin pyhänä.
Odotinkin milloin se jeesustelu alkaa. Ihmeen nopeasti täytyy sanoa.

Vaikeahan se tietysti on tällaisista asioista ilman tekopyhyyttä vaahdota, kun kannatettava joukkuekin lainamankelia pyörittää. Mutta se on hoidettu ennen kaikkea tyylillä ja nimellisen siirtorajan jälkeen Peliittoihin ei ole siirtynyt paniikkiratkaisuina enää ketään. Olisi kyllä pitänyt tulla vaikka kolonnallinen tuoreita a-junnuja ympäri Suomea. Jeesustelkaa tästäkin.

Se on vaan toiveissa, että siirtopelleilyt osuvat vielä kipeästi omaan nilkkaan. Uskottavuuttahan nuo organisaatiolta syövät jos eivät muuta, vaan eipä sillä pahemmin väliä näytä olevan. Ei pitäisi kilpasarjan ratkaisuhetkillä olla tällainen enää mahdollista. Eiköhän jeesustelu kohta ala siitä, miten säännöt tämän siirtelyn mahdollistavat ja kuinka se on tietyllä tapaa hyväksyttävää. Ja jeesustelu myös siitä, ovatko siirtyneet pelaajat oikealla tavalla vahvisuksia. Se nyt on yksi ja sama paskan maku. Niin kuin alkaa olemaan koko pudotuspelipaikan arvokin tällaisessa sarjassa.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Se on vaan toiveissa, että siirtopelleilyt osuvat vielä kipeästi omaan nilkkaan. Uskottavuuttahan nuo organisaatiolta syövät jos eivät muuta, vaan eipä sillä pahemmin väliä näytä olevan. Ei pitäisi kilpasarjan ratkaisuhetkillä olla tällainen enää mahdollista. Eiköhän jeesustelu kohta ala siitä, miten säännöt tämän siirtelyn mahdollistavat ja kuinka se on tietyllä tapaa hyväksyttävää. Ja jeesustelu myös siitä, ovatko siirtyneet pelaajat oikealla tavalla vahvisuksia. Se nyt on yksi ja sama paskan maku. Niin kuin alkaa olemaan koko pudotuspelipaikan arvokin tällaisessa sarjassa.

Ymmärrän kyllä tuntemuksesi, olin itsekin ehdottomasti lainoja vastaan, kun ne tiistaina julkaistiin. Ihmettelin miksi ylipäätään täytyy ottaa lainoja, kun omastakin takaa löytyy pelaajia, jotka nuo roolit pystyisivät hoitamaan ja jotka nyt istuvat katsomossa. Lisäksi jo ennakkoon oli selvää, että mikäli KeuPa pudotuspeleihin tämän jälkeen yltää, olisi polemiikki valmis. Olet oikeassa, että ennen kaikkea uskottavuutta nämä seuralta syövät. Mutta minkäs teet, kun koko Mestiksen uskottavuus ja arvostus on nollassa ja säännöt ovat mitä ovat, ne ovat joka tapauksessa kaikille samat.

Siitä voisin kuitenkin sen verran "jeesustella", että maalivahti Karjalainen on ollut Lukko-nelikosta ainoa, joka joukkuetta on millään tapaa vahvistanut. Karjalainen oli Jukureita vastaan suurin syy siihen, että KeuPa tuosta kolme pistettä nappasi, tosin Jukurit oli ottelussa jollain tapaa vaisu eikä loppujen lopuksi saanut luotua kovinkaan montaa oikeasti vaarallista maalipaikkaa vaikka laukaisukartat melko murskaavalta näyttävätkin. Kenttäpelaajat ovatkin sitten olleen enemmän tai vähemmät turhakkeita. Kaksi puolustajaa ovat pelanneet kolmosparissa/seiskapakkina/ulkona kokoonpanosta ja tämä hyökkääjä nelosen laidalla vähin peliminuutein. Vaikka näiden kenttäpelaajien tilalla olisivat pelanneet omat sopimuspelaajat, olisi tulos ollut sama, siitä on turha mieltään pahoittaa.

Tässä vielä Lukko-lainojen peliajat voitto-otteluissa:

Saarinen(P): 9:19 --- 00:50
Sevänen(P): 00:00 --- 11:18
Smedberg(H): 02:22 --- 05:52
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Syyttäminen ei tosiaan ole KeuPaa vaan Mestiksen sääntöjä. Sääntöjen sallimissa puitteissa tehdään toki Keuruulla kaikkensa pudotuspelipaikan eteen ja hyvältähän siellä kaikki näyttää. Sensaatiomainen pudotuspelipaikka on omissa käsissä. Valmentajavaihto on selkeästi suurin syy KeuPan kurssin kääntämiseen. Kovassa vireessä ovat KeuPa ja Peliitat kevään edetessä. K-Vantaan laulut on jo laulettu, mutta se oli odotettuakin parhaan pistemiehenkin lähdettyä muille maille.

Peliitoilla melkoisen kova savotta ensi viikolla kiriä piste-ero KeuPaan vähintään kolmeen pisteeseen ennen lauantain keskinäistä taistelua. Keskiviikkona vahvistunut ja vaarallinen LeKi Lempäälän pikkukaukalossa ja perjantaina väkivahva KooKoo taistelee runkosarjan kärkipaikasta. KeuPalla peli vielä SaPKoa vastaan ennen lauantain Peliitta-kohtaamista. Veikkaan KeuPan tuon ottelun voittavan, joten pisteitä on Peliittojen pystyttävä LeKiltä KooKoolta ryöstämään. Toivon mukaan jännitys huipentuu lauantaina.

Ja niin. TUTOn pöllyttäminen alkaa muodostua Heinolassa jo tavaksi, mutta kyllä 7-3 lukemat on ihan jotain muuta mihin olisi uskonut. TUTO meni täysin sekaisin Peliittojen päästyä 2-0 johtoon.
 

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
Aina vaan paranee. Erinomaista kyllä, että näitä lieventäviä asianhaaroja löydetään Lukkojunnulainojen ollessa turhakkeita ynnä muuta. Onpahan rotaatiossa nyt näitä turhakkeita loukkaantumisten ja väsymysten varalle vielä tähän loppuun. Niitä ei Peliitoilla ylimääräisiä ole ja nytkin vedetään aika limitillä, mahdollisia pudotuspelejäkin silmällä pitäen. Toisaalta se tekee tilanteen entistäkin makeammaksi, vaikka aikaisemmin kaudella ovi on tiuhaan käynytkin.

Maalivahtipeli oli se KeuPan akilleen kantapää ja nyt sekin on saatu tilkittyä lainalla, ja tyylikkäästi siirtorajan jälkeen. Koska säännöt sen jostain ihmeen syystä sallivat, ei nokan koputtamista tähän ole. Siirron maalivahtipuolelle olisi vaan saanut tehdä aikaisemminkin, kun ongelmat olivat tiedossa jo hyvissä ajoin. Ilman lainapelaajiakin tulos tosiaan saattaisi olla nykyisenkaltainen, mutta sitähän emme koskaan saa tietää.

Kiihkoilu loppukoon nyt tähän, kun ei tälle mitään voi. Ja on sitä paitsi varsin epäheinolalaista kiihkoilla kiekosta näin, mutta kaikki tavat unohtuu, jos on tarpeeksi pitkään pois. Vaan ei siitä mihinkään pääse, että paska maku varmaan monelle jää, jos näillä harmahtavan alueen (sääntöjen puitteissa tietenkin) vedoilla se pudotuspelipaikka ratkeaa. Vaikka loppupeleissä KeuPa olisikin sen puhtaasti pelaamalla ansainnut. Kyllä KeuPa omasta puolestani saa siellä playoffia lätkiä siinä missä Peliitatkin, että ei tässä mitään pahaa verta sen kummemmin ole. Hyvää juttua ovat Keuruulla tekemässä ja se tekee ihan hyvää tälle ummehtuneelle sarjalle. Lauantainahan kaikki parhaimmassa tapauksessa ratkeaa, sitä odotellessa.
 

Lieminen

Jäsen
Kiihkoilu loppukoon nyt tähän, kun ei tälle mitään voi. Ja on sitä paitsi varsin epäheinolalaista kiihkoilla kiekosta näin, mutta kaikki tavat unohtuu, jos on tarpeeksi pitkään pois. Vaan ei siitä mihinkään pääse, että paska maku varmaan monelle jää, jos näillä harmahtavan alueen (sääntöjen puitteissa tietenkin) vedoilla se pudotuspelipaikka ratkeaa. Vaikka loppupeleissä KeuPa olisikin sen puhtaasti pelaamalla ansainnut. Kyllä KeuPa omasta puolestani saa siellä playoffia lätkiä siinä missä Peliitatkin, että ei tässä mitään pahaa verta sen kummemmin ole. Hyvää juttua ovat Keuruulla tekemässä ja se tekee ihan hyvää tälle ummehtuneelle sarjalle. Lauantainahan kaikki parhaimmassa tapauksessa ratkeaa, sitä odotellessa.

Ihan Suomeksi tiivistettynä: Ei se playoff-paikka näiden miesten takia ratkea, ei suuntaan tai toiseen. Yllättävän aikaisessa vaiheessa aloitit kuitenkin tuon itkuvirren, kun onhan siellä vielä ensi viikko runkkaria jäljellä.
 

Ylikypsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Telfs Knights, Regensburg, Gary Anderson
Ihan Suomeksi tiivistettynä: Ei se playoff-paikka näiden miesten takia ratkea, ei suuntaan tai toiseen. Yllättävän aikaisessa vaiheessa aloitit kuitenkin tuon itkuvirren, kun onhan siellä vielä ensi viikko runkkaria jäljellä.
Sovitaan sitten niin, mutta miksi niitä lainajunnuja pitää siellä sitten mukana roikottaa? Eihän tässä nyt mistään muusta ole kysymys, kuin tuosta siirtorajan jälkeen hankittujen pelaajien hankkimisen ihmettelystä. Jos ei siitä nyt mitään muuta etua myönnä saatavan, niin kyllä se vaan kummasti helpottaa kokoonpanojen suunnittelua, kun on reservissä ukkoja. Varsinkin näin loppukaudesta ja kriittisillä hetkillä vaikka kuinka olisivat "turhakkeita". Peliitoilla ei liiemmin reserviä ole ja sekin tässä huolestutti ja sai avautumaan. Eniten kuitenkin taustalla on se, että täysin käsittämättömästi säännöt tämän sallivat.

Antti Karjalainen voi kyllä isoakin roolia ratkaisuissa näytellä, kun eihän tässä kauden loppuvaiheessa Keupan varsinaisesta veskarikaksikosta kumpikaan ole saanut rantapalloakaan kiinni.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Panokset viikonloppuun on nyt selvät. KooKoolta napattava perjantaina piste, jotta playoff-paikasta voitaisiin taistella lauantaina Keuruulla. KooKoon kakkospaikka runkosarjassa on tavallaan "varma", sillä Jukurit pelaa lauantaina viimeisen pelinsä K-Vantaata vastaan. Toivon mukaan KooKoo ei tavoittelisi hampaat irvessä ja verenmaku suussa runkosarjan ykköspaikkaa. Voittoahan KooKoo tulee joka tapauksessa hakemaan, mutta ehkä ajatukset olisivat edes pikkiriikkisen kevään jatkopeleissä...
Toivottavasti yleisö ryntäytyy perjantaina Heinolan hallin jakkaroille. Kauden paraskaan peli ei välttämättä riiitä KooKoota vastaan. Onneakin pitäisi olla sopivasti matkassa. Voitto petaisi oivat mahdollisuudet lauantaille, mutta pistekin riittäisi.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Toivotaan että KooKoo "lahjoittaa" pisteitä Peliitoille. Olisitte pudotuspelipaikan ansainneet. Eivätkä pisteet välttämättä ole mikään lahja. Sen verran vaikeaa KooKoolla on ollut pelillisesti.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Toivotaan että KooKoo "lahjoittaa" pisteitä Peliitoille. Olisitte pudotuspelipaikan ansainneet. Eivätkä pisteet välttämättä ole mikään lahja. Sen verran vaikeaa KooKoolla on ollut pelillisesti.

Tämä "liiga"joukkueen kannattajan kommentti särähti korvaan (silmään) aika pahasti. Vai että pisteitä lahjoittamalla pitäisi ratkaista pudotuspelijoukkueet??? Saunassakin hommat hoituu reilummin...

Toki jollain sairaalla tavalla haluaisin, että se viimeinen paikka ratkaistaan pelaamalla huomenna Keuruun iglussa. Menossa siis ollaan, jos vaan sekaan mahtuu. Tai no tietysti sisään pääsen, kun on kausikortti, mutta näkeekö mitään - se onkin toinen juttu.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Viittasin tuossa kuitenkin melko suoraan KooKoon pelillisiin ongelmiin ja tuo "lahja" oli juurikin tarkoitettu värittämään asiaa ja sattumaan silmään. Onnistuin.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Viittasin tuossa kuitenkin melko suoraan KooKoon pelillisiin ongelmiin ja tuo "lahja" oli juurikin tarkoitettu värittämään asiaa ja sattumaan silmään. Onnistuin.

Viittasit melko suoraan - tai ainakin epäsuorasti - siihen, että KeuPa ei ole pudotuspelipaikkaa ansainnut vaan vienyt (tai viemässä) sen vääryydellä ja viekkaudella.

KooKoon ongelmat nyt ovat olleet niin ilmiselviä, ettei niistä juuri vihjailuja edes tarvita. Vilkaisu kuntopuntariin riittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös