Mainos

Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 761 276
  • 12 310

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viihdyttävä ja hyvä matsi IFK:lta eikä paljosta jäänyt kiinni etteikö matsia olisi voitu myös voittaa. Jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen kysymys, miksi Innalaa pitää peluuttaa ylivoimalla kun kukaan ei ykkösylivoimalla tunnu uskaltavan tehdä muuta kuin pelata paikkaa Innalalle. Onko Lyytisellä ja Palolla sellaiset mailat että niillä ei voi laukoa, pystyy vain syöttämään oikeaan laitaan? Jotenkin luulisi että siellä on tulivoimaa muillakin. Innalan vedot oli myös todella pakonomaisia. Olisiko ihan joka kerta pitänyt laukoa kun sai vedot vain veskarin logoon? Toinen mikä jäi mieleen oli pakkien harmilliset virheet joista Lukko teki helposti 2 ensimmäistä maalia. Toki oli hyviä aihioita ja maalipaikkoja IFK:llakin ja ihan hyvää tekemisen meininkiä, mutta ihme kun ei mene edes tuurilla.

Positiivista oli se miten saatiin Lukkoa paineistettua ja ajoittain Lukko ei päässyt kunnolla hyökkäämään. Silti toivoisin parempia vastahyökkäyksiä IFK:lta mutta ehkä se tästä.

Karjalaisen jäähyn näki jo muuta sekuntti ennen typerää jäähyä. Piti väkisin hakea taklausta hyökkäysalueelta ja kun veti ohi niin olikin kiire puolustamaan ja sitten väsyneenä typerä jäähy.
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmen pelin jälkeen kasassa 5/9 pistettä. Kaikki saumat olisi ollut puhtaaseen 9/9 tulokseen, mutta näin tää vaan menee välillä. Tän illan pelin jälkeen ei vituta muu kuin ala-arvoinen tuomarityöskentely, eikä sekään liikaa koska yv on (vielä) aika kamalan näköistä.

Kauden edetessä IFK tulee olemaan todella vaikeasti voitettava joukkue, koska rotsin napit pysyy tiukasti kiinni ja koko jengin asenne on täyttä timanttia. Ihan oikeasti, taka-askelia ei oteta.

Maalivahdit on kovia. Ei mennyt tänäänkään veskarin piikkiin yksikään, toisin kuin viime kaudella, jolloin annettiin järjestään yksi tai kaksi helppoa.

Innala oli tänään näkymätön, mutta tämä korjaantuu varmasti ajan kanssa.

Mr. Balls näyttää luonnetta, tykkään kovasti!

Teissalan maali jäi odottamaan itseään lauantaille.

AB ampui viisi 5cm liian ylös ja antoi huonon syötön viivalle, mutta on silti pelkkää seksiä.

Joku totesi Dykin olevan heikko. Minun silmiini jäähdytteli treenikauden ja on ollut JYP-pelin jälkeen todella fyysinen ja tekee paljon oikeita asioita. Ei päässyt tänään kunnon paikoille ja tarvitsisi kakkos yv:lle syöttökoneen kaveriksi. Harmittavasti ajautui lukkopelaajan myötävaikutuksesta liian lähelle Lehtistä ja jäi voittomaali saamatta.

Kolmen pelin pisteputki lämmittää. Oispa jo lauantai.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan hyvä peli. Eka erä tai ainakin eka kymppi oli ehkä hieman käsijarru päällä, mutta isännät paransi loppua kohti. Lukko joutui räiskimään aika paljon paineen alla verrattuna meihin ja HIFK hallitsi pelin virtausta suurimman osan ajasta.

Aloitustappiot kismitti etenkin ylivoimapelissä, ihan ei ollut senttereillä paras päivä.

Broadhurst on kyllä helvetin kova. Sitten kun Koivistoinen palaa remmiin, niin saadaan 1A & 1B senttereiden muodossa kaksi syömähammasketjua jäälle tuon yhden sijasta, joilloin vastaavanlaiset tasaiset kamppailut tulee kääntymään valtaosan ajasta HIFK:lle.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Aloitukset ja ylivoimilla alueelle tuonnit kuntoon niin hyvä tulee. Joskus tulee tällaisia tappioita että häviät jengille jonka hyökkäys on pelkkää pitkä punaiselta päätyyn ja joku perään kiekkoa. Tappiosta huolimatta illan vastustajalla on huomattavasti enemmän tekemistä pelaamisensa kanssa jos mielivät menestystään jatkaa. Virtanen ei näköjään ollut saanut mitään Virran oppia tarttumaan mukaansa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Joonas Lyytisen urheilupsykologi, jos luet tätä niin olen valmis keräämään kolehdin, jotta te tapaatte jokaikisen kotipelin alla. Tuo 2019-2020 versio Lyytisestä on kyllä jotain todella karseata.

Dyk ja Innala tarvitsevat kyllä molemmat avausmaalin ja pikaisesti (en laske Dykin maalia tyhjiin) tai meillä on kohta kaksi kappaletta maalintekijöitä syvä jäässä. Innala toki pääsee jatkuvasti paikoille, joten eiköhän se kohta kolahda.

Posia annan tuosta mahtavasta pelirohkeudesta, että pysytään viimeiseen asti kiekossa. Esimerkiksi se 2-1 johtomaalin johtanut tilanne oltaisiin Pikkarainen & co aikana pelattu 10/10 norsukiekolla vaan pois, mutta nyt paineen alla hieno syöttö Dykiltä, josta 2-1 hyökkäys.
 

NuoriSkloddi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buli, RIP HIFK Hockey, 9611
Nyt kun kausi lähtenyt käyntiin ja himassa skulattu eka matsi, niin pitää tännekin muutama sananen kirjoittaa näkemästäni, (ehkä jopa liian pitkän kaavan kautta). Erityisesti ja lähinnä koskee tämän päivän peliä.

Ennakkoasetelmat itselleni oli, että aivan mahtavaa! Vastassa viimekevään mestari, Peltosen debyytti valmentajaroolissa siinä rakkaimmassa hallissa samaan aikaan kun Tallberg astelee kapteenina askiin. V*tutukseksihan se sitten lopulta muuttui, muttei ylitsepääsemättömäksi. Tää peli vaan ois _pitänyt_ klaarata, eikä siitä kaukana oltukkaan. Jos tää peli ois ollut Lukon himassa, tuskin ketuttais pätkääkään.

Alotetaan, vaikka positiivisesta päädystä. Yleinen peli-ilme oli mielestäni aivan loistava ja vaikkakin noita hasardeja ekassa(kin) erässä tuli, olin jopa hetken mykistynyt siitä miten HIFK pelaa, ottaen huomioon, että kyseessä kolmas matsi, vaikkakin tähän varmasti oli ekstralatausta. Vauhtia riitti! Uskaltaisin väittää, että perusta on poikkeuksellisen kovassa tikissä.

Maalivahdit eivät aiheuta minkäänlaista paniikkia, hieman jopa sytyin Garteigin suuttumiselle siitä, että läpiajo meni sisään ja, että miksi sieltä päästettiin kundi yksin läpi. Nippe tuttu viimekaudelta ja Taposesta tulee vielä kaikista kovin näistä tulevaisuudessa. Nou hätä.

Puolustuksesta voisin sanoa samaa. Siellä joo "vähän" nukahdeltiin tänään a la ne pelaajat keiden ei pitäisi nukahdella, mutta muuten oikein jees. Ekstrapointsit Kotkansalolle ja Schmaltzille. Varsinkin jälkimmäinen on jo hahmona aiheuttanut suurta hilpeyttä kommentoimalla HIFK:n virallisen instagram tilin jokaiseen päivitykseen jotain hupaisaa ja kuten tarinat jo kertoo, samat läpät on kopissa eli varmasti tärkeä pala jengille. Diggaan!

Sitten siihen päivän negatiivisimpaan aiheeseen eli hyökkäykseen. Sieltä kuitenkin aivan ehdottoman kunnialeiman ansaitsee Teissala! Ei hyvää päivää miten sytyinkään kun kundi painaa kiekko lavassa siellä täällä pitkin hyökkäysaluetta ja keksii HYVIÄ ratkaisuja joka tilanteessa. Olen aivan myyty! Lisää! LISÄÄ!!! Lisäksi tähän voisin heittää Broadhurstin, Muulin, Wirtasen (!) ja Tallbergin, vaikkakin kapteenin haastattelu matsin jälkeen oli hieman osastoa, että "missäs se johtajuus on". Veikkaan tosin 90% tästä johtuneen Saukkosen sysipaskoista kysymyksistä ja siitä, ettei osaa sanoa edes kundin sukunimeä oikein. Huoh.

Sitten ne suurimmat miinukset omaan silmään. Innala, todennäköisesti paranee tuosta pikkuhiljaa ja olihan siellä luovia syöttöjä jne. pitkin peliä. Odotin vain alkuun ehkä hieman liikoja. Tuplamiinuksen ansaitsee puolestaan Dyk, mitä helvettiä on tapahtunut ? Aivan luokatonta toimintaa läpi ottelun. Todella toivon, että saa punaisesta langasta kiinni, koska tällä jengillä se selkeästi on ja Dyk on todistanut parhaimmillaan olevan todella hyvä. Triplamiinuksen ansaitsee puolestaan Palola... Syöttöpisteestä huolimatta. En tiedä johtuuko tämä siitä etten ikinä olisi halunnut nähdä kyseistä pelaajaa HIFK paidassa, mutta jos tuon pitäisi jonkun luokan "sniper" sekä varma pelaaja kiekon kanssa olla niin siitä ollaan aivan v*tun kaukana. Todella paskaa peliä hyökkäyspäässä ja sen ulkopuolella. En tykkää sitten yhtään. En yhtään. Liekö tämä sitten se kiintiöpelaaja kenen niskoille voin purkaa pahan oloni kun tulee tappio kirvelevässä paikassa (JMA jne.), tiedä häntä. Aika näyttää.

Summa summarum, todella hyvältä näytti HIFK:n peli in the end ja usko Peltoseen on kova. Tuli todella pitkä kirjoitus (pahoittelut siitä), mutta sitä tämä aivan liian pitkä tauko kausien välissä teettää. Varmasti tuli offtopicia sekaan älkääkä niin vakavasti ottako kaikkea mitä höpöttelen.

Oikein hyvää kautta kaikille, nautitaan tästä silloin kun on aihetta, vittuunnutaan silloin kun on aihetta ja ennenkaikkea toivotaan, että kannu nousee keväällä
Ikuisesti bulilla.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Ylivoima ihan kuraa. Kiekkoa ei saada hyökkäysalueelle, menee puskemiseksi ja yksin yrittämiseksi. Tuolla hyökkäyskalustolla ja ylivoimamäärillä pitäisi saada tulostakin aikaiseksi. Niin paljon oli ylivoimaa, että peli olisi pitänyt pystyä ratkomaan.
Suurin ongelma tänään oli Lukon Ilomäki, joka voitti jokaisen aloituksen alivoimalla. IFKn sisäänvienti oli ihan kuraa eikä sovittua kuviota käytetty juurikaan.
Lisäksi Innala osuu ylivoimalla aina vaan logoon.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurin ongelma tänään oli Lukon Ilomäki, joka voitti jokaisen aloituksen alivoimalla. IFKn sisäänvienti oli ihan kuraa eikä sovittua kuviota käytetty juurikaan.
Lisäksi Innala osuu ylivoimalla aina vaan logoon.
Ilomäkeä ei juuri muuten erottanut, mutta kaapi lähes kaikki ”tärkeät” aloitukset. Muutoinkin pärjättiin surkeasti aloitusympyrässä. Hirvonen on vielä lapanen centterin tontilla ainakin näitä kärkijengejä vastaan. Onneksi reservissä parikin kohtalaisen kovaa jäpikästä sille tontille.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Aloituksista puheenollen niin eipä Broadhurstilla tosiaan ollut hyvä päivä aloituksissa (varsinkaan yv:llä), vaikka normisti on ihan hyvä aloittamaan. Tosi monta kertaa otti rikkeenkin, ja yleensä se toinen vedetään niin varovasti, että varmasti hävitään.

Kyllä tästä hyvä tulee, kunhan saadaan aloitus% paremmaksi ja paremmalla sihdillä paikoista sisään. Ylivoimakin tahmeaa kaikkinensa, mutta tosiaan jatkuvissa aloitustappioissa iso rooli siinä.

Sportia vastaan Innala ja Dyk voisi sitten ottaa sokan irti.
 
J

Just-Ice-Hockey

Minä, joka en todella edusta posisiipeä tällä palstalla, jaksan kyllä ihmetellä, miten kolmen matsin jälkeen joku voi olla tyytymätön pistesaldoon. Kolme matsia pelattu, jokaisesta matsista saatu pisteitä ja kentällä ollaan oltu hallitseva osapuoli jokaisessa matsissa. Sen lisäksi joukkue pelaa helvetin rohkeasti ja jokainen pelaaja on sitoutunut yhteiseen tavoitteeseen. En muista koskaa nähneeni Pattin repineen pelihousujaan samalla tavalla kuin tänään Abtin stagan osuessa Hirvosen leukaan. Näyttää kaikinpuolin hyvältä.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä, joka en todella edusta posisiipeä tällä palstalla, jaksan kyllä ihmetellä, miten kolmen matsin jälkeen joku voi olla tyytymätön pistesaldoon.

Minä, joka en todella edusta negasiipeä tällä palstalla, jaksan kyllä ihmetellä, miten kolmen matsin jälkeen joku voi olla tyytyväinen pistesaldoon. Pistekeskiarvo 1,67 joka riittää tyypillisesti säälipleijaripaikkaan. Ja yksittäiset pisteet tässä vaiheessa kautta on ihan yhtä arvokkaita kuin pisteet runkosarjan päätöskierroksilla.
(Disclaimer: kommentoin nyt vain pistesaldoa, en kokonaiskuvaa)
 
J

Just-Ice-Hockey

Minä, joka en todella edusta negasiipeä tällä palstalla, jaksan kyllä ihmetellä, miten kolmen matsin jälkeen joku voi olla tyytyväinen pistesaldoon. Pistekeskiarvo 1,67 joka riittää tyypillisesti säälipleijaripaikkaan. Ja yksittäiset pisteet tässä vaiheessa kautta on ihan yhtä arvokkaita kuin pisteet runkosarjan päätöskierroksilla.
(Disclaimer: kommentoin nyt vain pistesaldoa, en kokonaiskuvaa)

Onko joku ilmoittanut olevansa tyytyväinen pistesaldoon? Kyse on puhtaasti siitä, että kannattaako kolmen matsin jälkeen huolestua pistesaldosta, kun a) joukkue on saanut pisteitä jokaisesta matsista, b) joukkue on hallinnut jokaista matsia ja c) pisteitä on jaossa vielä 151. Jos 20 rundin jälkeen pisteitä on kasassa n. 35 on aika alkaa olla huolissaan. Kolmen pelatun kierroksen jälkeen peli-ilme kertoo paljon enemmän kuin pistesaldo.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
No juu, dunkkuun tuli. Tässä syitä.

-YV. Älkää nyt herran jestas enää hankkiko joukkueeseen yhtään ajan ja tilan tappajaa. AV toimii edelleen.
-Aloitukset hävittiin kaikki. Tai siltä se ainakin tuntui
-Meidän potentiaaliset maalintekijät Palola ja Innala, molemmilla kädet jäässä.
-Lyytisen ja Auvitun peli vielä hakee itseään
-Jos vaihto on kesken tai saumoja hyökkäykseen ei ole, miksi kiekko luovutetaan pois?
-JS:lle sattuu liikaa helppoja huonoja syöttöjä
-Karjalaisen typerä jäähy.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Liigan tilastojen mukaan meillä 50 vetoa, joista 15 ohi maalin. Lukolla 40 vetoa, joista 6 ohi maalin. Lukko voitti aloitukset 22-32. En tiedä löytyykö sivuilta erikseen b-piste aloituksia erikseen, mutta se luku olisi oleellisempi.

Maalinteko ja aloitukset. Molempia voi harjoitella helpostikin. Pelillisesti ei hävitty. Ja pelissä on paljon tosi hyviä ominaisuuksia jo tässä vaiheessa kautta. En ole huolissaan. Paljon enemmän se joukkue oli sekaisin kauden alussa Pikkaraisen kanssa ja niin vain Pikekin sai jengin pelaaman sarjan parasta lätkää ennen pakollista korona-taukoa.

5 pistettä kolmen pelin jälkeen ei tietenkään miellytä, kun varsinkin Jyväskylässä oli tarjolla pari lisäpistettä. Juuri suoritusvarmuuden takia meiltä karkaa aina nämä runkosarjan voitot heti kauden alussa. Jotenkin noi Jypit pitäisi oppia hoitamaan paskallakin pelillä, niin ei niin paljoa harmittaisi tappiot tiukoissa hyvissä peleissä mm. Lukolle.

Kahdessa maalissa Ahosella muuten sormensa pelissä. Ensin menetti kiekon Hakuliselle ja sitten jatkoaikamaalissa blokin sijaan teki maskin meidän veskarille. Saa nähdä menettääkö Sport -peliin pelipaikkansa?

Edit: selvennys
 
Viimeksi muokattu:

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän näin on ainakin joku ilmoittanut.

Eihän se, että @Provider ihmettelee miten joku voi olla tyytymätön pistesaldoon kolmen ottelun jälkeen, tarkoita että hän on tyytyväinen siihen. Tyytymättömyyden komplementti ei ole tyytyväisyys.

Itse pelistä. Hyvännäköistä hokia molemmilta joukkueilta. Pari virhettä maksoi HIFK:lle pisteet. Pisteitä tärkeämpää kuitenkin yleinen peli-ilme. Ja niitä pisteitäkin on tässä sarjassa HIFK:lle jaossa vielä 171. Hyvin ehtii.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigan tilastojen mukaan meillä 50 vetoa, joista 15 ohi maalin. Lukolla 40 vetoa, joista 6 ohi maalin. Lukko voitti aloitukset 22-32. En tiedä löytyykö sivuilta erikseen b-piste aloituksia erikseen, mutta se luku olisi oleellisempi.

Maalinteko ja aloitukset. Molempia voi harjoitella helpostikin. Pelillisesti ei hävitty. Ja pelissä on paljon tosi hyviä ominaisuuksia jo tässä vaiheessa kautta. En ole huolissaan. Paljon enemmän se joukkue oli sekaisin kauden alussa Pikkaraisen kanssa ja niin vain Pikekin sai jengin pelaaman sarjan parasta lätkää ennen pakollista korona-taukoa.

5 pistettä kolmen pelin jälkeen ei tietenkään miellytä, kun varsinkin Jyväskylässä oli tarjolla pari lisäpistettä. Juuri suoritusvarmuuden takia meiltä karkaa aina nämä runkosarjan voitot heti kauden alussa. Jotenkin noi Jypit pitäisi oppia hoitamaan paskallakin pelillä, niin harmittaisi tappiot sitten Lukolle.

Kahdessa maalissa Ahosella muuten sormensa pelissä. Ensin menetti kiekon Hakuliselle ja sitten jatkoaikamaalissa blokin sijaan teki maskin meidän veskarille. Saa nähdä menettääkö Sport -peliin pelipaikkansa?

Ahosesta sen verran, että eikös se ollut Ahonen myös joka teki kunnon skriinin veskan eteen Pelicans-ottelussa? Ellei jopa ottanut osumaa kiekko Ahosesta ja tämän takia meni maaliin? Tästä tilanteesta siis tuli maali.

Jos näin on, niin jotenkin Ahosta täytyy mielestäni ohjeistaa uudelleen. Nyt on tullut lyhyen ajan sisään liikaa "sattumia" samalle pelaajalle. Onneksi HIFK:n puolustajien ohjeistamisesta vastaa Murphy. Luotan, että hän osaa antaa oikeat ohjeet koko pakistolle.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kahdessa maalissa Ahosella muuten sormensa pelissä. Ensin menetti kiekon Hakuliselle ja sitten jatkoaikamaalissa blokin sijaan teki maskin meidän veskarille. Saa nähdä menettääkö Sport -peliin pelipaikkansa?

Edit: selvennys

Kiekon menetys Hakuliselle johtui osittain köpöstä Broadhurstin syötöstä, vaikka toki Ahosen olisi pitänyt siitä saada aikaiseksi joku varma sutaisu johonkin suuntaan, kun kävi ilmeiseksi, että haltuunotto ei onnistu. Ahonen varmaan myös itse tietää, että nämä pitää saada pois, enkä usko penkittämisen olevan tähän paras lääke.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Yleensä jääkiekossa maalit tulevat toisen joukkueen virheistä. Harvemmin aivan ylivoimaisesta taitopelistä, kuten aikoinaan pitelemätön punakone. Silloin taitoerot olivat niin suuret ettei oikein voinut sanoa altavastaajaan aina tehneen virheitä.
Eilen me lahjoitimme jokaisen maalin aika räikeillä virheillä.
Lukkokin teki meidän maalien kohdalla virheitä, joskaan ei niin räikeitä. Meidän sommitelmat olivat ehkä hitusen taidokkaammat.
Tämä ei poista Lukolta ansaittua voittoa.
Uskon kuitenkin, että kauden vanhetessa me tulemme minimoimaan virheet - sen verran hyvältä on puolustuspelaaminen näyttänyt. Eilen tosin kaksi kesäterässä olevaa ukkoa tuli mukaan (Auvitu ja Lyytinen) ja kyllä pelaamattomuus näkyi.
Näkyy se vielä monella muullakin.
Kunhan dieselit saadaan kierroksille, niin kyllä peli paranee.
Ja laukaisukarttoja kun katselee, niin onhan nyt paljon enemmän lauottu lähempää maalia, vaaralliselta alueelta, kuin edellisinä kausina, jolloin pörrättiin nurkissa ja laukaukset tulivat helpoista paikoista.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kiekon menetys Hakuliselle johtui osittain köpöstä Broadhurstin syötöstä, vaikka toki Ahosen olisi pitänyt siitä saada aikaiseksi joku varma sutaisu johonkin suuntaan, kun kävi ilmeiseksi, että haltuunotto ei onnistu. Ahonen varmaan myös itse tietää, että nämä pitää saada pois, enkä usko penkittämisen olevan tähän paras lääke.

Kyllä, ja Broadhurstin eleet tuon yhteiskämmin ja takaiskumaalin jälkeen oli sellanen, että tajusi heti kuinka huikea kaveripassi tuli just jaettua noin vaarallisessa paikassa. Ehkä siinä olisi esim. Auvitu tai Lyytinen taituroinut tuon luistimilla itselleen, mutta Ahonen ei kyllä. Mutta joo, Hurstin piikkiin tuo maali enemmän kun Ahosen.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Itse pelistä. Hyvännäköistä hokia molemmilta joukkueilta. Pari virhettä maksoi HIFK:lle pisteet. Pisteitä tärkeämpää kuitenkin yleinen peli-ilme. Ja niitä pisteitäkin on tässä sarjassa HIFK:lle jaossa vielä 171. Hyvin ehtii.
Tuo yleinen peli-ilme vaan ei hirveästi kartuta pistesaraketta, joten kohta pitäisi tulosta ruveta tulemaan vaikka paskallakin peli-ilmeellä. Pikkarainen & co aikana oli 2019-2020 helvetin hyvä peli-ilme syksyn ensimmäisissä peleissä (tai niin oli ainakin konsensus täällä, että väärin hävittyjä pelejä), mutta silloinkaan ei pistesarake karttunut ja periaatteessa ryssittiin runkosarja jo syksyllä. Mutta kuten itse mainitsit niin paljon pisteitä vielä jaossa ja hyvin ehtii kääntämään hyvän peli-ilmeen voitoiksi.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tuo yleinen peli-ilme vaan ei hirveästi kartuta pistesaraketta, joten kohta pitäisi tulosta ruveta tulemaan vaikka paskallakin peli-ilmeellä. Pikkarainen & co aikana oli 2019-2020 helvetin hyvä peli-ilme syksyn ensimmäisissä peleissä (tai niin oli ainakin konsensus täällä, että väärin hävittyjä pelejä), mutta silloinkaan ei pistesarake karttunut ja periaatteessa ryssittiin runkosarja jo syksyllä. Mutta kuten itse mainitsit niin paljon pisteitä vielä jaossa ja hyvin ehtii kääntämään hyvän peli-ilmeen voitoiksi.

Kyllähän ero Piken ekaan syksyyn on iso. Ihan senkin takia, että otettiin 3 voittoa neljästä CHLn tärkeissä peleissä.

Eilinen matsi oli musta aika tyypillinen kahden potentiaalisen finaalijoukkueen peli. Tasainen vääntö, jonka voitti se kumpi käytti paremmin hyväkseen vastustajan virheet.

Se murheenkryyni on tappio Jypille. Niitä ei vain pitäisi tulla. Kuten lauantaina vain pitää ottaa se kolme pistettä Sportista. Jos lauantaina tulee se 3 pinnaa, niin ollaan ihan kärjen tahdissa pisteissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös