Mainos

Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 761 624
  • 12 310

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Pakko nostaa myös esille poikeuksellinen peluutus eilen, en muista että koskaan aikaisemmin olisi käytetty noin mielikuvituksellisesti kokoonpanoa. Gardinerin peluutus oli puhdasta neroutta, tehot kertoo sen myös toimineen täydellisesti.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Aaaah vanha klassikko lapsuudesta! Aina tulee kylmät väreet, kun tää pärähtää soimaan hallissa! Huikee styge!!! Mä sytyn.
Tunnustan toki tämän kappaleen klassikkoaseman. Ehkä juuri siksi tunnen kovin ristiriitaisia tunteita vihatessani kyseistä tekelettä.

Lienee paikallaan hieman avata valtavirrasta poikkeavan mielipiteeni taustoja:

1) Kappaleessa kerrotaan toistuvasti jostain "hifkistä". Mikä vittu se on? Onneksi kertosäkeessä sentään mainitaan IFK.
2) Riimittely on sellaista tasoa, jolla saisi nelosen alakoulun ainekirjoituksessakin. Parhaimpana esimerkkinä huikea sanapari "Stadista"–"vapista". Eino Leino oksentaa haudassaan.
3) Laulaja kähisee niin tuskaisen oloisena, että epäilen hänen olleen nauhoituksen aikana suolentähystyksessä.

En kuitenkaan halua pilata niiden iloa, jotka tästä kappaleesta pitävät. Olenkin ratkaissut asian seuraavasti: aina kun Go IFK pärähtää Nordiksella soimaan, pyrin menemään vessaan kakalle. Näin kaikille jää hyvä mieli.
 

DaFlexi

Jäsen
Suosikkijoukkue
”Oltiin sitkeitä” IFK
Jos katsoo ottelun tilastoja, niin on suoranainen ihme että peli meni jatkoille. Yleensä tälläiset pelit päättyvät 4-1. Muilla, muttei IFK:lla. No toivotaan, että tämä laukaisisi jonkun takalukon ja nyt alkaisi kulkemaan. Puolustukseen on pakko saada Jardine,Winberg,Kotkasalo tilalle vähintään 1-2 pakkia sairastuvalta.
Winberg ihan hyvä, pitäisin hänet ja tietty miron. Kotkansalo ja Jardine tosiaan pois, Motin ja ahonen tilalle. Miro seiskaks ja lyytinen sisään, kunhan nyt porukka pääsee pelaamaan
 

T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Mä muistan Corey Elkinsin jatkoaikamaalin TPS:ää vastaan 2017. Eikä ollut edes eka jatkoerä missä tuo ratkaisu tuli. Olin paikalla.
Nyt kun nukuin yön yli, rauhotuin ja menin eteenpäin niin minäkin muistan kyseisen pelin, olin myös paikalla. Muistan myös Mika Partasen maalin nimenomaan TPS:ää vastaan jatkoilla. Vuotta en muista mutta olin edeltävänä päivänä tyräleikkauksessa ja kun hallin hyppiessä ilmaan maalin seurauksena, itse nousen penkiltä hyyyyvin hitaasti käsillä avustaen ja pääsen noin 20sek myöhässä tuhahtamaan, että "vittu jes". Se teki kipeää.
 

Peter Venkman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä ottelu sen Turun tuhnuttelun jälkeen. Tämä taso pitäisi olla jatkossa minimi, jos meinaa jatkoon päästä.
Alussa kun HIFK painoi päälle, muutaman puolustuksen helpon virheen johdosta meinasi lähteä vyörymään peli väärään suuntaan.
Laukauksien laatuun liittyen, tuntui että esim. Schmaltzilla kun olisi pitäny vetää nopeasti kesti jotain 0,2 sekuntia liikaa ja välillä kun oli paikka tähdätä enemmän tai ehkä syöttää niin ratkaisu tuli hätäisesti.

Salomäen veto takapatjaan 2. erässä. Tuli vaarallinen ripari, tätä lisää. Ei tarvii aina vetää ylös, jos ukkoa on puskemassa maalille.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Nyt kun nukuin yön yli, rauhotuin ja menin eteenpäin niin minäkin muistan kyseisen pelin, olin myös paikalla. Muistan myös Mika Partasen maalin nimenomaan TPS:ää vastaan jatkoilla. Vuotta en muista mutta olin edeltävänä päivänä tyräleikkauksessa ja kun hallin hyppiessä ilmaan maalin seurauksena, itse nousen penkiltä hyyyyvin hitaasti käsillä avustaen ja pääsen noin 20sek myöhässä tuhahtamaan, että "vittu jes". Se teki kipeää.
Partasen maali oli samasta sarjasta Game 6 ja sillä maalilla Tepsi lähti lomille.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Winberg ihan hyvä, pitäisin hänet ja tietty miron. Kotkansalo ja Jardine tosiaan pois, Motin ja ahonen tilalle. Miro seiskaks ja lyytinen sisään, kunhan nyt porukka pääsee pelaamaan
Jardine eilen +2. On kelpo lukema, ja menee 7. pakkina hyvin. Kotkiksesta samaa mieltä. Lyytistä ei tarvita mihinkään.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka eilen neljä maalia tulikin, niin viimeistely on tässä sarjassa ollut luokattoman heikkoa. Vedot toistuvasti joko logoon tai ohi. Jossain kohdassa niiden pitää alkaa myös upota ja se hetki on huomenna. Pari helpottavaa maalia alkuun ja sen myötä apina selästä.

Eilen tuli iso voitto ja sen myötä helpompi lähteä Turkuun. Jengi tietää nyt, että pystyy hallitsemaan peliä lähes suvereenisti.
Yks mitä kanssa ihmettelen on, ettei hyökkääjät kykene ohjaamaan pakkien heittämiä kiekkoja juuri ollenkaan. Eilenkin viivasta lähti lukuisia ohjattavia kiekkoja maalia kohti ilman tulosta. Eikö osata sijoittua vai eikö silmä-käsi-koordinaatio riitä?
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Yks mitä kanssa ihmettelen on, ettei hyökkääjät kykene ohjaamaan pakkien heittämiä kiekkoja juuri ollenkaan. Eilenkin viivasta lähti lukuisia ohjattavia kiekkoja maalia kohti ilman tulosta. Eikö osata sijoittua vai eikö silmä-käsi-koordinaatio riitä?
Vai odotetaanko siellä riparia? Kun aina tuntuu että ei edes ohjata vaikka olisi mahdollisuus.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tuossa tilanteessa näkyy se miksi Schmaltz ei pelaa NHLssä. Tuolla tavalla kuin Nurmi tökki Halosta räpylään tilanteen jälkeen, olisi saanut NHLssä joka ainoalta pakilta kuittia.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Heittäkää tuo Kotkansalo vilttiin ennen kuin on liian myöhäistä.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
TPS sumputtaa keskialueen todella tehokkaasti, IFK ei lainkaan. TPS pääsee aivan vapaasti tulemaan hyökkäysalueelle. Onneksi Halonen saanut ihan hyvin koppeja.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas 1 TPS-pelaaja veivaa NELJÄN IFK-pelaajan välissä, eikä kukaan ota miestä. Miten tuota merkkauspeliä ei saada kuntoon? Voisko Murphy tehdä asialle jotain, kun samat ongelmat ketjusta riippumatta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Oliko @Apassi joka otti tähän kiinni aiemmin isommin, mutta IFKn puolustus puolustaa helvetin arasti eteenpäin. Tuokin pyöritys lähti siitä, kun Kotkansalo (?) ei uskaltanut pintsata eteenpäin kiekkoon, joka oli ihan saatavissa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ai toi on se syy. Pienestä on kiinni.
No oli heikosti muotoiltu, myönnetään. Tarkoitin tuota tiettyä pehmeyttä ja arkailua kontakteissa. Toki, poikkeuksellisen pelisilmänsä ansiosta ei juurikaan joudu pahasti taklausten alle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös